sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

LEHTOSINILATVA ELI 'HUNAJAKUKKA'


7 kommenttia:

  1. Lehtosinilatva kasvaa Suomessa ihan luonnonvaraisena lehdoissa ja muhevissa kosteikoissa. Sen latinankielinen nimi on Polemónium coerúlem. Vanha kansa nimittää sitä hunajakukaksi, koska tuoksu on aivan hunajanhurmaava ja kasvi on tietty myös hyvä tuomaan pölyttäjiä. Minun lehdossa tätä ei ollut, mutta ostin muutaman sinisen ja muutaman valkoisen, albinon,taimen ja nyt niitä on 'pilvin pimein'. Aivan hurmaava tuoksu saavuttaa minut nyt kaikkialla puutarhassani.

    VastaaPoista
  2. Kauniin kuvan olet saanut napattua! Linkitin tämän kuvan sivuilleni, sillä suunnittelen istuttavani kyseistä lajiketta pihalleni. Onhan linkitys ok?

    VastaaPoista
  3. Aava, ole hyvä vain: Antaa hyvän ja kauniin kiertää♥

    Olet siis puutarhaihmisiä...käynpä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  4. Aava, voit napata kuvan blogiisi. Jossain on siitä se valkoinenkin versio, mutta en muista minkä nimisen postauksen alla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Leena. Puutarha-harrastukseni on tosiaankin vasta ihan aluillaan omakotitaloon muuttamisen myötä. Saa siis nähdä, mitä kaikkea kevät tuo tullessaan. :)

    VastaaPoista
  6. Aava, sitten sun kannattaa mennä lukijaksi Sarin puutarha -blogiin. Hän antaa siellä neuvojakin. Löydät hänet minun blogini oikeasta palkista. Se tuoksuherneen kuva. Klikkaat sitä ja olet sitten hänellä.

    Toki minullakin on jo yli 25 vuoden kokemus ja about 300 kasvia, mutta kaikki on tullut kantapään kautta. Toisn koulun kasviopista on ollut hyötyä, sillä olen aina ollut intohimoinen botanisti.

    VastaaPoista