torstai 30. heinäkuuta 2009

MATILDE URRUTIA Y PABLO NERUDA

Jää hyvästi, vaikka oletkin yhä kanssani, veripisarana suonissani, tai ulkopuolella, kasvojani polttavassa suudelmassa, tulivyönä ympärilläni.
Suloinen armaani, ota vastaan suuri rakkauteni, joka ei löytänyt sinusta turvapaikkaa, vaan harhailee kuin leipä- tai hunajasaarille eksynyt matkaaja. Minä löysin sinut myrskyn jälkeen: sade oli puhdistanut ilman, ja suloiset jalkasi kimalsivat vedessä kuin kalat.

Rakkaani, olen matkalla taisteluun.

Kaivan paljain käsin luolan, jossa Kapteenisi odottaa sinua kukkavuoteella. Älä enää muistele repivää riitaa, joka iski väliimme kuin välkehtivä salama ja kenties jätti meihin poltinmerkkinsä. Rauha laskeutui myös siksi että palaan nyt taistelemaan kotimaahani, koska sydämeni on eheytynyt verellä jonka sinä annoit sille ainiaaksi ja koska käteni ovat täynnä alastomuuttasi, katso, katso tänne, katso meren yli kuinka säteilen, katso yön läpi kuinka purjehdin, meri ja yö ovat sinun silmäsi.

Suloinen rakkaani, joskus sinäkin taistelet rinnallani, suudelmasi hulmuavat sydämessäni punaisten lippujen lailla, ja jos kaadun, ei vain multa ole peittonani, vaan myös antamasi suuri rakkaus, joka kerran virtasi suonissani.

Sinä tulet luokseni, odotan sinua tuona hetkenä ja kaikkina hetkinä, jokaisena hetkenä odotan sinua. Ja kun vihaamani alakulo tulee kolkuttamaan ovellesi, sano sille että odotan sinua, ja kun yksinäisyys tahtoo sinun vaihtavan sormuksen johon on kaiverrettu minun nimeni, lähetä yksinäisyys puheilleni, kerro sille että minun oli lähdettävä koska olen sotilas, ja siellä jossakin sateen alla, tulen keskellä, odotan sinua, rakkaani.

Rakkaani, on yö.

Kenties kerran mies ja nainen, sellaiset kuin me kaksi, koskettavat tätä rakkautta ja siinä on vielä hehkua polttaa sitä koskettavaa kättä. Keitä olimme? Väliäkö sillä! He koskettavat tätä tulta, joka toistaa sinun korutonta nimeäsi, rakkaani, ja minun, nimeä, jonka vain sinä tunsit, koska ainoana maailmassa tiedät kuka olen.

Ja näin päätän tämän kirjeen ilman surun häivää: jalat tukevasti maan pinnalla kirjoitan tätä matkakirjettä, ja koko elämäni ajan minä seison aina ystävän rinnalla vihollista vastaan, huulillani sinun nimesi ja suudelma, joka ei ikinä irtautunutkaan sinusta.

- Pablo Neruda -

Koeta ymmärtää. Kaikki tietävät millainen minä olen, mutta silti olen sinua varten luotu.

4 kommenttia:

  1. Oooh, minkä rakkauskirjeen Neruda kirjoitti Matildelle!

    VastaaPoista
  2. Jael, etkö tunne näitä...? Minun tekee niin mieli laittaa sinulle vielä yksi...tai tuhat, mutta ehkä kaikki eivät ole näin hulluina Nerudaan kuin me.

    Neruda tiesi, että naista viedään sanoilla, joista tulee kuin laulu.

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä lukenut Nerudaa, tosin espanjaksi.Kirjakin oli ,mutta se hävisi jossain muutossa.Onneksi netistä löytyvät kuitenkin hyvin Nerudan runot.

    VastaaPoista
  4. Huomasin saman, että netistä löytyvät, mutta minulle kirja on aina kirja. No, joskus harmittaa kun en voi alkuperäkielellä lukea Nerudaa..., mutta hurmaavat nämä näinkin.

    VastaaPoista