lauantai 4. heinäkuuta 2009

RAKAS MIEHENI, REIMA!

Hyvät ystävät, nyt Reimasta, jonka syntymäpäivää olemme kokoontuneet viettämään ja vähän myös meistä, jotka olemme tänä vuonna olleet yhdessä 25 vuotta.

Omistin Reimalle kirja-arvostelun Ian McEvanin teoksesta Lauantai. Se ei ollut ihan pelkkää sattumaa, sillä myös Reima on lukenut kirjan ja muistaa sen tapahtumat. Minä luin nyt sen toiseen kertaan muistiani verrytellen ja löysin tähän hetkeen sopivan sitaatin. Kirjan alussa neurokirurgi Henry Perowne näkee aamulla ikkunastaan palavan lentokoneen syöksyn kohti maata ja järkyttyy varsin paljon. Hänen 18 –vuotias poikansa Theo rauhoittelee isäänsä ja silloin Henry ajattelee:

”Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu oman lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.”

Väistämättä kirjasta löytyi muitakin yhtymäkohtia Reimaan, sillä kuten Henry, myös Reima, rakastaa kahta: palloa ja vaimoaan. Ja järjestys on nimenomaan tämä: ensin pallo, sitten vaimo.

Reiman intohimo on koripallo. Ihan muutamassa vuodessa hänen pelisilmänsä on kehittynyt niin, että viistopallo takakierteellä on meikäläiselle naiseläjälle se ihan arkipäivän väisteltävä haaste.

25 yhdessäolovuoden oikeutuksella sanon, että yhtä asiaa kadun. Kun aloitimme yhteisen elämän, Reima oli hiljainen, hidas hämäläinen. Kaksi ensimmäistä vuotta opetin häntä muodostamaan nopeita virkkeitä ja muutenkin lisäsin äijään faarttia. Nyt en saa enää suunvuoroa ollenkaan, vaan alituinen pälätys kuuluu, vaikka minä tarvitsisin luku- ja kirjoitusrauhaa. Itse hän ei tokikaan myönnä tätä ja hänhän on kuten tavallista oikeassa kunnes toisin todistetaan. Olen nyt 25 vuotta todistanut hänelle, että hän on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä väärässä, mutta ainahan besserwisser selityksen löytäää. Onneksi Dr. Phil pelasti minut maagisella lauseellaan: ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen!” No, minä valitsin onnen.

Reima antaa myös avioliitostamme ulkopuolisille suuressa puhetulvassaan, joka ei oikein hämäläiselle luonaa, hieman oudon kuvan. Hyvin kernaasti hän kertoo kaikille tarinaa viikon työmatkastaan USAan. jolloin minä nimenomaan etukäteen ilmoitin, että ’älä sitten soittele, sillä haluan keskittyä rauhassa Emily Dickinsonin runoihin, jotka on kirjoitettu osin muinaisenglannilla ja vietän samalla viikon retriitin.’ Minusta pyyntöni ei ollut kohtuuton, eikä siinä ollut mielestäni mitään outoa. Loppuviikosta vilkaisin puhelinta ja ihan hirveästi oli minua yrittänyt tavoitella joku Reima. Mietin: Reima who?, sillä millään en saanut yhtäkkiä mieleeni ketään Reimaa. Asia on nyt hoidettu kuntoon, sillä nykyään Reimalla on soittoajat eli hän saa soittaa minulle Suomen aikaa klo 18-20. Jotenkin hän onnistuu kertomaan tätä vieraille ihmisille niin, että siitä löytyy jotain huvittavaa…

Tässä päivässä on yksi juttu, joka on kaikkein parasta ja sen sanoi itse Reima: ”Olen aivan innoissani, kun saan täyttää 60 vuotta, sillä nyt ovat äkkikuoleman karmeat vuodet ohi.” Hän on katsokaas lukenut aivan tohkeissaan tutkimuksia, joiden mukaan pikakuoleman vuodet ovat välillä 50-60. Miten minä muistankaan sen hetken, kun hän täytti 50 vuotta…Silloin hän sanoi: ”Ihanaa täyttää 50 vuotta, nyt ovat äkkikuoleman vuodet ohitse.” Kaikki perustui silloin tutkimukseen, että eniten ja nopeimmin kuollaan ikäryhmissä 40-50 vuotta.

Meri kirjoitti koulussa ala-asteella aineen, joka liikutti opettajan kyyneliin. Aihe oli Äiti. Muut kirjoittivat: ’Äitini siivoaa aina ja hänellä on paljon kattiloita’ tai ’Äitini pesee aina pyykkiä ja huutaa, että pitää siivota omat huoneet’. Meri kirjoitti: ”Minun äitini on ihana. Hänellä on minut.” Tämä oli niin vaikuttavaa, että opettaja soitti minulle liikuttuneena ja minäkin aloin kyynelehtiä. Nyt tajusin, että noissa kahdessa maagisessa lauseessa piilee meidän perheen kiinteä soundi, joten ihan pakko sanoa: ”Reima on ihana. Hänellä on minut.”

Ystäväni Eve onnitteli Reimaa blogissani ja sisällytti minutkin mukaan toivotuksiin. Mukana oli myös Eino Leinon L. Onervalle kirjoittama runo, jonka nyt haluan lukea teille:

”Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu,
Hänet parhaiten voitat,
kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.”


Onnea Rakas! Skål på Reima!


Leena
Reiman 60 –vuotisjuhlissa, jotka pidettiin 4.7.2009 Muuratsalon kodissa

7 kommenttia:

  1. Reima on onnellinen Syntymäpaiväsankari!

    Hänellä on ilmiselvästi kaikki se, mitä mies tarvitsee, ainakin näin naisen - tai oikeastaan kenen tahansa - näkökulmasta katsottuna:
    Kiinnostava, vaihteleva työ, tärkeä harrastus, besserwisseriään ymmärtävä kaunis, fiksu ja ihastuttavalla tavalla itsetietoinen Vaimo, Tytär-Kaunokainen, hellitty Olga-Lemmikki, satujen ja unien puutarha vailla vertaa ja ennen kaikkea 25 vuotta yhteistä elämää, kanssakäymistä, oppimista ja kaikesta siitä kertyneet yhteiset muistot Puolison kanssa - ja nyt lopullisesti se äkkikuoleman pelkokin ohitse!

    Kolme kertaa ELÄKÖÖN REIMA!

    Sonnustauduin pinkkiin Janina Frostellin mekkoon, jossa on isoja valkoisia palloja :) Reiman kunniaksi tietty!
    Sanoin tänään torikahvilla pojalleni, että tunnustan nyt lopullisesti väriä ja kuulun niihin varhaiskeski-ikäisiin teinityttöihin, jotka pukeutuvat pinkkiin, röyhelöihin ja aivan liian suuriin kuvioihin.... Hän vastasi hiljaa, ettei tohdi minua kyllä enää äitinään esitelläkään :-D
    Hiphei, olen oikealla tiellä!

    Eve 60 v.

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä kerran Reimalle, ja koko teidän perheelle, että saatte viettää ikimuistoiset juhlat!

    Tämä kirjoitus sai minut sekä hymyilemään, että liikuttumaan. Kerro sitten miten se upposi muihin. Siis jos tämä on se minkä juhlissa luet/puhut Armaallesi..

    VastaaPoista
  3. Minultakin vielä paljon onnitteluja Reimalle.Mainio puhe,Reima on kyllä oikea onnenpoika ja sinä kait onnentyttö!

    VastaaPoista
  4. Eve, kiitos ihanasta runosta. Siinä on magiaa, sillä se osui jotenkin niin meihin.

    Eve, pinkki on must!

    Sooloilija, puhe upposi: minä itkin itse kun luin tuota runoa, Bessu kyynelehti ja Reima vaipui eteeni polvilleen! Evessä on noitanaista!

    Kiitos Jael! Nyt juhlat ohi, yöpyjät nukkuvat kuka missäkin ja minä halusin tulla vielä teidän luokse, vaikka olen niin väsynyt, että aion nukkua ja nukkua tämän jälkeen.

    Te kolme olette mun Parhaat Blogiystävät, aina muistamassa ja mukana, siksi istun tässä nyt. Käyn teidän juttuja katsomassa, kun saan ensin vieraat koteihinsa ja kunnon unet tai toisinpäin. Voi mennä maanantaihin...katsotaan. Kiitos teille, mutta pidin teidät mukana. Kuvat ovat koneella, mutta en jaksa vielä katsoa, onko yhtään julkaisukelpoista. Reima sai minulta mm. Tiirat -taulun, joka on sisareni miehen, luontokuvaaja Pekka Mäkisen ottaman. Hän sai myös rakkausrunokirjan etc. Halauksia!

    VastaaPoista
  5. Oi nyt on juhlat juhlittu, ja levon aika. Kiva kuulla, että oli ihanat ja onnistuneet bileet.
    Kuvia odotellen.
    Tuo Tiirat-teos on tosi kaunis lahja!

    VastaaPoista
  6. Niin ja Hannele myös aina mukana näissä elämäni pyörteissä! Kiitos!

    Ja arvaa lähtikö itseltäkin lopussa kyynelpuroset vierimään, kun tuo runo on semmoinen kova juttu...

    Meri (tyttäremme), Bessu (paras ystäväni) ja siskoni pitivät myös aivan ikimuistoiset puheet. Meri pitää meitä osoituksena siitä, että intohimossa ja kipinässä löytyy vielä 25 vuoden jälkeenkin.

    VastaaPoista