keskiviikko 28. lokakuuta 2009

OUT OF OFFICE

The picture of Autumn Diamonds is by Iines. If you want see more, go http://i-kuvat.blogspot.com/
Click the picture bigger!

VALITSE VUODEN KANSIKUVA!/ CHOOSE THE BEST COVER OF THIS YEAR!

Minä tein puolestanne esivalinnan ja nyt te saattae ilmoittaa minulle, mikä kansi julistetaan vuoden kanneksi. Olen poissa huomisesta alkaen sunnuntaihin asti, joten tämä on teille hyvää terapiaa eroahdistukseen;-) Ilmoita vain kannen numero, se riittää.
Tehtävää helpottaa kun klikkaat kuvan suuremmaksi!

LE BAISER DE L'HOTEL DE VILLE

picture by Robert Doisneau, 1950
http://www.youtube.com/watch?v=O4_ghOG9JQM

tiistai 27. lokakuuta 2009

I FEEL NOW LIKE THIS...

...LASIN TAKAA...
picture by Kira Gluschkoff/Olivia 11/09

LUOKKAKUVASSA LUOKKAJAOSTA...

Yhtäkkiä kaikkialla on lehtiä, joita en ehdi lukemaan ja sitten jämähdän lehteen, jota en ole ennen nähnyt, en ostanut, en tilannut. Ostin yhdestä liikkeestä jonkun vaatteen ja sieltä annettiin käteeni Olivia 11/09. Ensin löysin lehdestä hyvän kuhareseptin, jota vähän tuunasin, sitten löysin kiinnostavan artikkelin luokkajaosta. Tämähän on niitä aiheita, joista ei useinkaan voi lukea, vaan se on vaiettu kuoliaaksi. Se mikä minun huomiotani kiinnitti jutussa oli verhoilija ja huonekaluentisöijän Merja Kinnusen kertomus elämästään ja etenkin lause, joka sattumalta on sama, jonka olen itse muutamasti lausunut: "Minuun ei voi tehdä vaikutusta rahalla, vallalla tai asemalla. Sivistys on ihmisen merkittävin saavutus."

Ja sitten löysin sieltä kuvan kenkäsuunnittelija Minna Parikasta ja tunsin oudon tuntemuksen...kuva oli tämänhetkinen tunnetilani...Mitähän seuraavaksi vielä täältä saan esille...

SININEN YÖ

Himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,

kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt:

Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,

ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,

aina siellä, missä en ole.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja (wsoy)
kuva Tuure Niemi

KORRET

hiljaisesti kysyn, mikä sinulla on

tahdon antaa palan puutarhaani sinulle, pienen kentän, nurmikon

voisinko olla aurinkosi, kastelukannusi?

- Tuure Niemi -
kuva Tuure Niemi

IT'S SO DARK, NOW I WOULD LIKE TO BE...

this bear and sleep over the darkness...
picture by Pekka Mäkinen

SILKKITURPA, SAMETTIHUULI, JOLLE HALUAISIN ENEMPI AIKAA

Lienee selviö, kuka palvoo ja ketä;-)

GOTLANNINRUSS JOKA TEKI MULLE MITÄ TAHTOI;-)

Ja tässä herra Sammy, jonka selästä olen tippunut useammin kuin osaan laskea...

TORSTAINA NÄHDÄÄN, SINTTU

Tänään on torstai, maailman paras päivä. Elina menee ratsastamaan ja tapaa Sintun, joka viimein on parantunut. Se vain on kurjaa, että nyt kaikki muutkin haluavat ratsastaa Elinan lempiponilla.

Yhtäkkiä Sinttu on aivan pitelemätön. Osaako se käyttäytyä kunnolla, kun Siltakylän tallilla järjestetään ponikulkue? Elinalla on edessään myös ensimmäinen oma ratsastusnäytös…


Luin Lin Hallbergin ja Margareta Nordqvistin kirjaa Torstaina nähdään, Sinttu (Torsdagar med Sigge, Tammi, 2009) ihan tosimielellä. Kun on itse viettänyt kymmenen vuotta ponityttöelämää, tuntui kuin olisi jälleen ollut 12 vee.

Kirjassa Elina kuuluu tallin nuorimmaisiin ratsastajiin, jotka ovat aloittaneet vasta syksyllä, joten päitsien laittaminen tuottaa ongelmia, mutta isommat tallitytöt auttavat. Elinan ystävä Maikki putoaa Sintulla, mutta ratsastuksenopettaja Inka määrää heti selkään takaisin kertoen, että ’sitten vasta on oikea ratsastaja, kun on pudonnut sata kertaa.’

Inka haluaa, että tytöt vaihtelevat poneja, mikä ei ole ollenkaan Elinan mieleen, sillä hän on aivan hurmaantunut oikuttelevaan Sinttuun. Myös Elinan äidillä on ponityttötausta ja hän näyttää valokuvia Pontuksesta, joka oli rodultaan gotlanninruss ja varsinainen temperamenttitapaus. Äiti kulkeekin usein tallilla mukana ja auttaa myös tallin joulun valmisteluissa. Elina pääsee äidin kanssa ostoksille ja ostaa Sintulle kauniin paperisen jouluenkelin.


Kirjassa tuodaan esiin myös hauska hiihtoratsastus, josta kovasti aikanaan pidin itsekin. Siinä yksi ratsastaa ja toinen seisoo suksilla kädet mahdollisimman suorina ja pitää kiinni pitkästä liinasta, joka on erityisellä tavalla kiinnitetty ponin siloihin. Ja sitten mennään laukkaa niin että lumi pöllyää!

Lucianpäivänä tallilla järjestetään luciankulkue, jota saa johtaa Sintulla jo isoihin hevosiin siirtymässä oleva Anna. Annan jalat ovat hiukan liian pitkät jo poniratsastukseen, mutta kaikki kokevat tilanteen hyvästijättöisen kauneuden, kun Sintulla tähän asti ratsastanut Anna vetää kulkuetta kynttiläkruunu päässään. Sintulla on punainen satulahuopa ja korvien välissä pikkuruinen tonttulakki. Sinttu tuntuu suorastaan tanssivan lumessa ja ilmiselvästi nauttii joka hetkestä.


Päivän paras hetki Elinalle on kuitenkin istua Sintun pilttuussa ja saada kuulla tallityttö Jossulta: ”Sä oot oikein tyypillinen sinttulikka. Tajuutkos?”
Torstaina nähdään Sinttu on jokaisen ponitytön unelmakirja. Tarinassa on pientä opetusta, mutta se on kätketty kivasti, eikä hyppää tarinan sulouden päälle. Piirroskuvat ovat viehättävät ja kukaan ei voi olla ihastumatta pörröiseen Sinttuun.

Oi, elämäni unohtumattomimmat joulut: tallin joulut!
PS. Tämä kirja on oikeasti kauniin sininen. Yritämme kuvata tämän kannen itse ja postaan vaikka likemmä joulua uudelleen. Jostain syystä sininen muuttuu valmiissa kansissa joskus punaiseksi ja punainen siniseksi...

SPIRIT: PINKKI PONI!


SITRUUNAINEN KUHA

Tämä kuhaohje löytyy mm. Valkoisessa talossakin työskennelleen Ina Gartenin keittokirjasta Back to basics nimellä Easy Sole Meunière. Koska olen kovin itsevarma kokkaaja, en koskaan noudata ohjeita tismalleen, vaan teen ne niin kuin itse katson herkullisemmaksi. Tässä annan minun variaationi ja alkuperäinen ohje löytyy Olivia -lehdestä 11/09.

500 g kuhaa tai siikaa fileinä
0,5 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
75 g voita
2 sitruunaa
ripaus suolaa ja sokeria

Sekoita jauhot, suola ja sitruunapippuri. Pyörittele kalafileet jauhoseoksessa. Kuumenna puolet voista pastinpannulla ja lisää kalafileet. Paista pari minuuttia molemmin puolin. Nosta fileet lautaselle varovasti, etteivät ne rikkoudu.

Lisää pannulle loput voista ja anna ruskistua kevyesti. Lisää joukkoon ohuiksi viipaloidut sitruunat, ripaus suolaa ja sokeria. Kiehauta seos ja paista 3-5 minuuttia eli kunnes sitruunat ovat hieman karamellisoituneet. Kaada seos kalafileiden päälle.

Tarjotaan salaatin tai valkosipuliuuniperunoiden kera.

Guten Appetit!

STADIFRIIKIN KOMMENTTI KAPPELIN KUVAAN

Kuva lienee Espan kappelin kulmalta?Vasikkahaasta tuli Helsingin edustavin puisto. Belgialainen lehtimies hurmaantui Esplanadiin sata vuotta sitten.Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg katsoo kohti itää Esplanadin puiston keskellä.Esplanadin iltoja ei voi unohtaa. Asiasta varmistui belgialainen lehtimies Jules Leclercq 1913 kirjoittaessaan hurmaantuneen kuvauksen "Pohjolan kauneimmasta pääkaupungista". Hänen matkakokemuksensa ilmestyi Pariisissa 1914 kirjana Tuhannen järven Suomi.Elegantti elämä konsertteineen keskittyi Esplanadille. Leclercq ei ollut nähnyt "mitään vastaavaa Pietarissa eikä Tukholmassa eikä missään muussakaan pääkaupungissa". Kesäravintolat, niiden pöydät puiden siimeksessä ja vanteilla leikkivät lapset antavat tunnun, että "luulisi olevansa Tuilleries'ssä tai Champs-Elysées'llä."Aivan erityisesti häntä ihastuttivat kesän pitkät illat.

maanantai 26. lokakuuta 2009

KUVAT

Miten voikaan ikävöidä pimenevinä iltoina,
kun kadun hauraitten viivojen ylle on noussut
taivaan himmeitten värien kiduttava palo.

Ja kun tietää, että jossakin kaukana
pikajuna syöksyy aseman lasiholvin kirkaitten lamppujen alle

höyryä tutisten, kellojen kilistessä.

Ja että Rotonden loppuunväsynyt mixteri
ravistaa jäistä coctailia miss Alicelle,
jonka ranteessa hohtaa himmeä platinarengas.

Ja että Konstantinopolissa raitiotievaunujen jyrinä
ja minareettien tummat, kouruiset viivat
ovat vaimentuneet Eläinradan ruosteenpunaiseen valoon.

Ja että Trinity-lahdella palmujen alla laulaa kreolityttö
merimiesten pelatessa likaisin kortein pokeria dollareista
kun pippuri ja muskotti tuoksuu himmenevässä yössä.

Ihanasti kaivaten tunnen:
kaikki värit ja valot,
kaikki äänet ja tuoksut
rakkaassa, rakkaassa maailmassa
ovat minun.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistinpanoja (WSOY)
kuva Tuure Niemi

Nuoruus



Minä olin niin nuori ja kiihkeä, miten saattaa kaivatakaan se nuoruus, jolla on nälkä ja turmelus suonissaan. Ja punaiset lyhdyt loisti ja viulut ja saksofonit soi, bulevardien liekkimerta kadun asfalttipinta joi. Minä tuijotin yöhön räikeään käsin, kasvoin palavin. Yön hurma sai minut vapisemaan niin että huohotin. Kadun liekkimeressä loisti pedonsilmät autojen, minä olin niin kipeän nuori ja yksinäinen. Minä itkin joskus salaa, kuten nuoruus itkeä voi, kun punaiset lyhdyt loisti, ja viulut ja saksofonit soi. Yön suurissa tanssisaleissa hien tuoksu ja puuterin oli sairaan kiihkeä niinkuin minun sielunikin. Minä olin niin nuori ja kiihkeä ja kuumasilmäinen. Bulevardeilla kiilsivät katseet silmien maalattujen. Kipein, ihanin nuoruuteni, - niin katkerana nään - miten hukkui se pimeän hotellin porraskäytävään. - Mika Waltari - Mikan runoja ja muistiinpanoja (WSOY)

KAIKKEIN HALUTUIMMAT KIRJAT

Anna-lehdessä (no 43) on lista kirjoista, joista on tehty eniten varauksia viimeksi kuluneen KOLMEN vuoden aikana pääkaupunkiseudun kirjastoissa:

1) Sofi Oksanen: Puhdistus

2) Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

3) Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

4) Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä

5) SIRI HUSTVEDT: KAIKKI MITÄ RAKASTIN (What I loved, Otava, 2008)

6) Hannu Väisänen: Toiset kengät

7) PAUL AUSTER: SATTUMUKSIA BROOKLYNISSÄ (The Brooklyn Follies, Tammi, 2008)

8) Juha Itkonen: Kohti

9) Liza Marklund: Paikka auringossa

10) Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Olethan huomannut, että blogissani on hakukone, jolla voit etsiä haluamasi kirjan! Näistä löytyvät Siri Hustvedtin ja Paul Austerin kirjat.

ANSA IKONEN JA TAUNO PALO

George Bernard Shawn näytelmässä Amerikan keisari Ansalla oli harvinainen huikentelevaisen naisen osa. Vastanäyttelijänä Tauno Palo. Kuva teatterimuseon arkistosta.

UNOHTUMATON ANSA IKONEN


Puhtoinen pulmunen, Hyvä tyttö, Kartanon tytär, Niskojaan nakkeleva oikkupussi, Kunnon nainen, Suomen kansan filmilemmikki…näinhän menisi lista Ansa Ikosesta, jos kansalta kysyttäisiin. Ja lisäyksenä tulisi vielä, että: Menihän Ansa avioliittoon Jalmari Rinteen kanssa, mutta varmasti oli kipinää ja kaipuuta Tauno Paloon…Näin se olisi, sillä Suomen kansa ei melkein kestänyt ajatusta etteikö heidän filmikankaalla ihailemansa romanttisten filmien tähtipari olisikaan totta! Tämä tunne ja lukuisat Ansa Ikosen sekä Tauno Palon että muutamien muiden kanssa tekemät filmit olivat sotavuosina ja myöhemmin hävityn sodan rankkoina jälleen rakennusvuosina kuin balsamia kansan iholle. Sotakorvausjuna toisensa jälkeen valmistui ja lähti itään, mutta kansa vain jaksoi, sillä rakastivathan vaalea Ansa ja komea , tumma Tauno toisiaan…

Pirkko Vekkelin ja Ismo Loivamaan kirja Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva, 2009) tekee tarkasti selkoa Pietarissa joulukuun 19, päivänä 1913 syntyneen Auli Ansa Ikosen elämästä, ihmissuhteista ja elokuvista. Kirja on jopa niin perusteellinen, että lopussa on vielä ikään kuin yhteenvetona Ansa Ikosen aika, vuodesta vuoteen, jossa kerrotaan mitä tapahtui Auli Ikosen elämässä ja vähän muuallakin alkaen vuodesta 1913 ja päättyen vuoteen 1989, jolloin Ansa Ikonen kuolee Thalian torpassa toukokuun 23. päivänä Berliinin muurin murtuessa…

Poimin tähän mukaan muutaman vuosiluvun, joiden tapahtumia ilman, meillä ei olisi Unohtumatonta Ansaamme. 1921 Adele Ikonen muuttaa tyttärineen Pietarista Riihimäelle. 1933 Aili Ikonen valmistuu laulunopettajaksi ja muuttaa nimensä Ansa Ikoseksi. 1941 valmistuu kaikkien aikojen suosituin Ansa ja Tauno –elokuva Kulkurin valssi ja 1953 Ansa Ikonen ikuistetaan iltapukuisena tanssilattialla yhdessä Gregory Peckin kanssa. Tänä samaisena vuonna valmistuu Ansa Ikosen paras elokuva Tyttö Kuunsillalta, jossa vastanäyttelijänä Joel Rinne. 1964 Ansalle myönnetään Pro Finlandia –mitali.

Kulkurin valssiin tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä tilasi elokuvakäsikirjoituksen Mika Waltarilta! kriitikot eivät filmiä ylistäneet, mutta kansa hullaantui. Kulkurin valssista tuli vuosikausiksi kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva, jonka näki yhteensä 1 400 000 katsojaa. Vasta Edvin Laineen Tuntematon sotilas päihitti sen katsojaluvuissa vuonna 1955.

Kulkurin valssin tunnusmelodia on osa suomalaisten yhteistä muistia.

Elokuvahistorioitsija Sisko Rytkönen on todennut, että sotavuosina elokuva ei ollut ainoastaan tarpeellinen, vaan suorastaan välttämätön positiivisen mielialan ylläpitäjä. Elokuviin mentiin pommituksia uhmaten, kaatosateessa ja tulipalopakkasessa. Lippujen hintoihin oli aina rahaa. Elokuvat olivat myös varaventtiilejä, joiden kautta ihmiset purkivat patoutuneita tunteitaan. He itkivät ja nauroivat itkunaurua.

Kaiken filmitouhun takana eli kuitenkin nainen nimeltä Ansa Ikonen. Hän oli avioliitossa Jalmari Rinteen kanssa ja heillä oli kaksi tytärtä. Ansa oli loistava kokki ja kirja tarjoaakin hänen bravuurinsa Muistelojen padan ohjeen sekä patakukon à la Ansa.

Ansa oli myös intohimoinen matkustaja, mitä Jalmari taas ei ollut. Tämän vuoksi Ansa teki matkansa ’opintomatkoina’, joista laatirunsaasti tarkkoja muistiinpanoja vihkoonsa. Tytär Katriina Rinne kertoo, että hänen isänsä oli huono kestämään kuumuutta ja:

Äiti ja isä kävivät 50-luvulla Italiassa. Firenzessä oli ollut hirvittävän kuuma. Isä kertoi: - Kun valvoin kolmatta yötä hikiseen lakanaan kietoutuneena, puhuin Luojani kanssa. Sanoin hänelle, että jos vielä päästät minut täältä pohjoisiin, niin lupaan, etten enää koskaan tule tänne! Hän piti lupauksensa!

Ja sitten tuli vuosi 1953. Se oli vuosi jolloin syntyi Domino keksi, Koskenkorva ja ’paras viini’;-) ,mutta se on myös vuosi, jolloin tehtiin se ainoa elokuva, josta minä muistan Ansa Ikosen, enkä ehkä syyttä, sillä lukekaa, mitä sanoo ohjaaja Matti Kassila:

Ansa oli Kuunsillassa todella hyvä. Se on yksi hänen parhaita roolejaan. Ansa tarvitsi tällaisen unelman. Hän oli itse vähän yksiviivainen. Siksi hän ajautui elokuva-alallekin. Se oli ”unelma-ammatti”, siis ammatti, jossa oltiin tekemisissä unelmien kanssa. Unelma siivitti hänet, antoi erityisen hehkun. Hän syttyi. Analysoisin niin, että hän oli tietyllä tavalla jäänyt pikkutytöksi. Hän tarvitsi unelman syttyäkseen, ja se oli parasta hänessä näyttelijänä. Olihan hänessä se toinenkin puoli, se tomera, mutta parhaan hänestä sai irti unelma.

Unohtumaton Ansa Ikonen kirjan kiinnostavin puoli ovat hänen työtovereidensa lausumat tästä näyttelijästä, josta oikeasti tiedämme varsin vähän. Emme tiedä, kuka hän oikeasti oli, mitä tunsi, mitä kaipasi, mihin unelmaan iltaisin nukahti, mistä näki unia.

Sen tiedän, että tämä kirja kuluu puhki Ansan aikalaisten käsissä. Minulle hän on hyvin etäinen, eikä edes Kulkurin valssi ole minulle Ansa Ikosen, vaan Tauno Palon elokuva. Tauno aivan henki helposti lähestyttävyyttä, jota Ansassa ei ollut. Sen vaistoaa läpi roolienkin. Sen kokivat myös näyttelijäkollegat. Ansa oli omalla tavallaan suuren tragedian uhri, kuten Marilyn Monroekin, hän oli väärien helppoheikkikäsikirjoitusten vanki! Lopetan tämän kirjaelämyksen ihailemani ohjaaja Matti Kassilan pitkään sitaattiin Ansasta, sitaattiin, joka voi olla myös järkytys, mutta lupaan, että saatte tämän jälkeen lohduksi uskomattoman kuvan Ansasta ja Taunosta. Siinä Ansa on juuri kuin olisi pitänyt!

Matti Kassilan mieleen on jäänyt kohtaus elokuvasta Kulkurin valssi: Taunon esittämä kulkuri avaa portin ja antaa vaunuissa istuvalle kartanon neidille ruusun. Neiti ottaa sen vastaan.

Ja ilme, jolla hän ottaa sen vastaan ja katsoo miestä, on ikimuistoinen. Ansan suurin viehätysvoima oli hyvin hienovaraista. Hän ei olisi koskaan saanut näytellä muuta kuin näitä! Tyttö hän oli, tytöksi jäänyt. Herkkä, hienoviritteinen. Se puoli olisi pitänyt saada jatkuvaan ruokintaan. No, tekihän hän Kansallisteatterin Shakespeare-tulkkina suhteellisen mukiinmeneviä, napakoita komediennen osia. Mutta heti, kun hän joutui suurella näyttämöllä esittämään dramaattisempia rooleja, niihin tuli kovuutta ja kalseutta. Hänelle ei sopinut se, että hän joutui suurentamaan ilmaisuaan. Ehkä hän tiesi sen itse. Hän piti elokuvaamisesta.

Ansan olisi pitänyt saada hyödyntää enemmän musikaalista lahjakkuuttaan. Hänhän olisi ollut valmis operettidiiva! Mutta Kansallisteatterissa ei sellaiseen ollut mahdollisuuksia. Unelma ja musiikki, silloin hän syttyi elämään!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

WOODY ALLEN MADE IT AGAIN!

On Sunday afternoons I and my husband like to make something nice...what was that? Oh!, we sometimes go to movies..., but we do that only a few times a year, so we choose our film very exactly. We just love Woody Allen's films, his magical touch and unique dialogs and so today we saw Whatever Works. So amazing again! Larry David was Allen's alter ego - no doubt - making his role with high talent...and we enjoyed of every moment! Woody Allen is the genius! He showed it again!

After great film we went to the restaurant to eat something delicious and Woody's magic surrounded us...

PS. Ehdin vasta nyt lukemaan perjantaina saapunutta Suomen Kuvalehteä (no 43) ja siitä käy ilmi, että Whatever Worksin käsikirjoitus on vuodelta 1977! Siksi se on niin hauska! Ko. lehdessä arvostelija Lauri Lehtinen kertoo, että Allenin hauskuus on vuosien saatossa hyytynyt, mutta tätä Whatever Works -elokuvaa Lehtinen ylistää:

"Whatever Works laukoo niin runsaasti kielellistä ilotulitusta ja mahtavaia väärinymmärryksiä, että suomenkielisen tekstityksen merkkimäärät eivät riitä alkuunkaan. Tyylilaji on farssi: elokuva ei yritä luoda henkilöistään monikerroksisia ja aitoja, vaan tekee heistä karikatyyreiksi kärjistettyjen arvojen edustajia. Ilmaisu on teatterimaisen pelkistettyä.

Kaiken kepeydestä ei pidä ajatella, että Whatever Works olisi sisällöllisesti heppoinen. Allen etsii tosissaan pistettä, jossa voisi säilyttää persoonallisen pessimisminsä ja samalla nauttia absurdin maailman satunnaisista iloista.

Elokuvateollisuus tuottaa jatkuvasti tarinoita, joissa älykkään ihmisvihaajan elämä kääntyy onnelliseksi, mutta harva osaa kertoa niitä vailla taipumista löperöön sentimentaalisuuteen. Allen osaa."

Minä aioin eilen laittaa otsikoksi Allenin kuvan päälle: Woody Allen is back! Olisin vain luottanut intuitiooni, sillä tämä elokuva Whatever Works on vanhaa kunnon Allenia ja kässäri siis vuodelta 1977!http://www.dailymotion.com/video/x9l748_whatever-works-bande-annonce-du-fil_shortfilms

KARPALOITA/ CRANBERRIES

Ensilumi/ First Snow (Minerva)
Picture by Hannu Hautala

THE MOST BEAUTIFUL BOOK OF THE YEAR: ENSILUMI/ FIRST SNOW

Lumella on niin paljon erilaisia nimiä, että tuskin rakkaimmallakaan lapsella. Niin tärkeä se on, sekä ihmisille että etenkin luonnolle. Lumi suojaa kasveja ja monia metsän eläimiä.

Kukapa ei tuntisi nuoskaa, vitiä, räntää, sohjoa, pyryä ja tykkyä. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka; niin rakas lumi on ihmiselle.

On se antanut nimensä myös tutulle satuhahmolle, Lumikille.

Lumi syntyy jääkiteistä kylmissä sadepilvissä yläilmoissa. Lämpötila voi olla jopa 40 miinusastetta.


Sanotaan, että kahta samanlaista hiutaletta ei ole. Ne ovat kuin ihmiskasvot, itse kullakin omansa. Niistä lapset tekevät enkelinsä, talviset linnansa ja lumipallonsa.

Taivas tarjoaa tämän riemun, taivas, ja yksin se.


Olen nyt valinnut vuoden kauneimmaksi kirjaksi luontokuvaaja Hannu Hautalan ja toimittaja Tuomo-Juhani Tapion Ensilumen (Minerva, 2009). Toivon, että minua ei pidetä jäävinä nimeni takia ;-) Kirjan alkusanat, kuvatekstit ja loppuyhteenveto ovat myös englannin ja venäjän kielellä.

I have now chosen the most beutiful book of this year nature photographer Hannu Hautala’s and editor Tuomo-Juhani Tapio’s book First Snow (Minerva, 2009). I hope they aren’t think I’m disqualified because of my name;-) The book is in Finnish but has a foreword, captions and summary in English and Russian.

Tässä myös joulun suosituin lahjakirja hänelle, jolla on jo kaikkea. Kauneutta ja luontoa ei voi koskaan olla liikaa. Kirja vaeltaa lumessa järkyttävän kauniin kuvin, jota teksti myötäilee. Kuvat vievät, teksti taipuu. Koemme hiiren hypyt hangella, joutsenten lähdön, taivaan tulet, lumen synnyn, tilhen hutikan, Olga-neidin lumen, lumienkelin ja monta muuta lumen ihmettä. Linnut ovat edustettuna kuukkelista töyhtötiaiseen ja mitä kuvia! Punaturkki kettu jolkottaa lumessa, lumihöytyvän peittämä kurre syö käpyä...

Vuoden kauneimmaksi kirjaksi valitusta on ikävä mitään valittaa, mutta vaikka tilhi ja pihlajanmarjat ovat kauniita, niin kanneksi olisi ehkä kannattanut valita kuva, jossa kuuraiset heinät. Haluan tuollaisen seinän! Tai: kuva, jossa karpaloita lumessa. Viimemainittu kuva olisi palvonut valkealla pohjallaan kirjan lumen henkeä. Minua on aina kiehtonut valkea lumi ja sen päällä, kuin sydänverenä punaiset, hekumalliset, ylikypsät karpalot, jotka vain odottavat nauttijaansa…

Ensilumen aikaan voi kokea myös sinisen hetken. Se syntyy heti auringonlaskun jälkeen ja värjää koko maiseman niin syvällä sinisellä, että sellaiseen ei pysty paraskaan maalarimestari.

Revontuletkin alkavat rätistä ja kulkea taivaalla. Ne eivät viihdy kesäajassa, taivaan villit ja huojuvat liekit.


With the first snows comes the magical blue moment immediately after sunset that paints the whole of the landscape a shade of blue so deep that not even the best artist could copy it.

The Northern Lights begin to sizzle and dance across the sky. Summer is not for them – these wild, leaping heavenly flames.


Minä teen joka talvi lumienkeleitä ja lumiukkoja. Lumi on suuri ihme kaikille!

I make every winter snow angels and snowmen. Snow is the great miracle and fun for everybody!


PS. My artist name is now Leena Lumi, but someday it'll be my right name!

KUURAINEN HEINÄ/ FROST HAY

Ensilumi/First Snow (Minerva)
Picture by Hannu Hautala

lauantai 24. lokakuuta 2009

HAVE THE BEAUTIFUL WEEKEND WITH MY FAVOURITE PICTURE AND POEM

Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu.
Hänet parhaiten voitat,
kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.

- Eino Leino -
Nalle ja Moppe (Otava)
kuva Pekka Mäkinen

SINÄ OLET KUIN KUPLANEN ALLA JÄÄN, JOKA...

Sinä olet kuin kuplanen alla jään,
joka kierii ja kulkee ja läikkyy.
Sinä olet kuin kummulla kaste yön,
joka kulkijan askelta säikkyy.

Elä pelkää kukkanen kummullas,
en tule ma ryskivin tuulin,
ja jääsi jos särkeä tahdonkin,
sen särjen mä lämpimin huulin.

Minä otan sun kuplasi kultaisen
kuin äitini suukko se oisi,
minä juon ne kastehet kauniin yön
kuin ehtoollisviiniä joisin.

- Eino Leino -
Yli laaksojen laulupuiden (Karisto)

SCRIPTOR HELSINGIN KIRJAMESSUILLA

Kirjallisuusklubi Prinsipatus Litterae on Helsingin kirjamessuilla 22.-25.10.2009 edustamassa lehteään Scriptoria Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla joka päivä noin kello 12.00-13.00.

Lehdestä löytyy mun muassa Linnan pääkirjoitus otsikolla Vita brevis, ars longa (Elämä lyhyt, taide pitkä), pakina, kolumni, runoja, esseitä (muiden muassa aivan loistava essee Rainer Maria Rilkestä), kirjallisuuskritiikkejä, matkakertomus, novelleja, äidinkielenopettaja Kaisa Langen vieraskynä-kirjoitus sekä kuvataide- ja shakkipalstat.

Norssilaispoikien Scriptor-lehden tuoreinta numeroa painettiin 85 kappaletta. Pojat lienevät messujen nuorimmat näytteilleasettajat. Keskiviikon 21.10.2009 Helsingin Sanomissa on Suna Vuoren juttu ja haastattelu Lauri Linnasta, Tuure-Eerik Niemestä ja Rono Nihtisestä.

Lehden kaunis ja tunnelmallinen kansi on Ronon isän Pekka Nihtisen ja Tuure-Eerik Niemen taiteellisen yhteistyön onnistunut tulos.

ELÄKÖÖN PEKKA TÖPÖHÄNTÄ KIRJAMESSUILLA

Leikkisä Pekka Töpöhäntä tassutteli lastenhuoneisiin jo 70 vuotta sitten, ja yhä uudet sukupolvet lumoutuvat maailman rakastetuimman kissan lystikkäistä seikkailuista. Pekka Töpöhäntä juhlii syntymäpäiviään Helsingin kirjamessuilla ja upeassa juhlakirjassa Eläköön Pekka Töpöhäntä (Gummerus), johon on koottu kaikkien aikojen rakastetuimmat Pekka Töpöhäntä -kuvakirjat.

Radiotoimittaja ja kirjailija Göstä Knutsson oli Astrid Lindgrenin ohella Ruotsin suosituin lastenkirjailija. Hänen radiossa kertomistaan pienistä tarinoista alkoi Pekka Töpöhännän matka maailmanmaineeseen, ja kirjoja on käännetty jo kymmenelle kielelle ja myyty pelkästään Suomessa yli miljoona kappaletta.

Pekka Töpöhännän syntymäpäivät tuovat musiikkiteatterin taikaa Helsingin kirjamessuille. Tapiolan lukion musiikkilinjan lahjakkaat lauluyhtyeopiskelijat eläytyvät Pekka Töpöhännän maailmaan ja kutsuvat yleisön mukaan laulamaan ja leikkimään. Pekka Töpöhäntä, Monni, Maija Maitoparta, Arkadian Ulla ja Metsäkulman Murre seikkailevat messuilla 24.-25.10. klo 10.00-16.00.

Enemmän Pekka Töpöhännästä ja Göstä Knutssonista löydät blogistani hakukoneen avulla.

Iloista Syntymäpäivää Pekka!

GUTEN APPETIT!

Kerroin teille viikko sitten, että emme enää käytä broilerin koipia niiden huonon hinta-laatusuhteen vuoksi, mutta oli 'pakko' nyt ostaa, koska niitä oli tarjouksessa hintaan 1,39/kg! Viime viikonloppuna oli koipia riisipedillä -postaus eli tuttu juttu, mutta nyt tein niin, että menin kauppaan ja otin sieltä mitä oli ja tein eilisen broilerin koipiaterian uusin tykötarpein ja nyt me aiommekin syödä tätä tästälähin, sillä tuli niin erinomaisen hyvää, että!

Broilerinkoivet Concha Buikan innoittamana

3 broilerinkoipea
600 g wok vegetarian sweet chili (sisältää mm.nuudeleita, rapeita vihanneksia, valkosipulinversoja, soijakastiketta sekä thaimaalaista makeaa chilikastiketta)
Uncle Ben's Thai Coconut Curry (400 g)
ananasviipaleita omassa mehussa
Parmesan raastetta


Voitele uunivuoka. Levitä wokkivihannekset vuokaan tasaisesti. Kaada päälle Thai Coconut Curry -kastike ja huuhdo purkki lopuksi tilkalla vettä, jonka kaadat mukaan. Broilerinkoivet vihannesten päälle. Koiville ananasrenkaita ja mukaan myös ananasmehu purkista. Ripottele koipien ja ananasrenkaiden päälle Parmesan raastetta. Koko komeus uuniin ensin puoleksi tunniksi 200 asteeseen ja puolen tunnin päästä pudota lämpötila 175 asteeseen.

Ateria oli niin herkullinen ja antava, että siinä ei kyytipojaksi tarvita kuin hyvää punaviiniä, kynttilöitä, mukavaa seuraa ja taustalle soimaan Conchan musiikkia.

Tämän ruokaherkun omistan Concha Buikan ihmeelliselle musiikille!

Guten Appetit!

perjantai 23. lokakuuta 2009

WHATEVER WORKS

Viikonlopun tekemisistä sen verran, että sunnuntain varhaisillan vietämme elokuvateatterin pimeässä sylissä kokemassa Allenin uutuutta Whatever Works -elokuvaa. Olen varmaan katsonut kaikki Woody Allenin leffat ja olen niihin ihan koukussa. Älkää vain kysykö miksi, sillä en tiedä...tai ehkä huimat dialogit, hyvät näyttelijävalinnat ja se jokin. Kävimme myöskin katsomassa Vicky Cristina Barcelonan, joka oli poikkeuksellisesti sijoitettu Barcelonaan. Nyt olemme jälleen New Yorkissa eli Woodyn tutulla 'pelikentällä'.

Tämän päivän Keskisuomalasessa elokuva-arvostelija Marko Ahonen kirjoittaa: "Whatever Worksin myötä Allen palaa New Yorkiin ja tuttuihin ihmissuhdeteemoihinsa. Myös päähenkilö vaikuttaa tutulta ja on ilmiselvä Woody Allenin alter ego."

No, tähän voisi sanoa, että kun katselin netistä filmikuvia, niin oudosti päähenkilö Larry David muistutti erästä, jonka kanssa olen pitänyt yhtä jo 25 vuotta...Mutta: Larry on mieheni vasta about 10 vuoden kuluttua ja kuvassa näette, kuinka hän on vetänyt ylleen minun bambuaamutakkini ja paasaa taas kerran jostain mitä minä en ole blondin aivoillani ymmärtänyt...varmaan kyseessä tekniikka ja etenkin tietokoneet...

Marko jatkaa: "Elokuvassa Harry pala palalta (Deconstructing Harry, 1997) Woody Allenin roolihahmo sanoi elämänsä olevan nihilismiä, kyynisyyttä, sarkasmia ja orgasmia. Whatever Worksin neuroottinen päähenkilö Boris Yellnikoff (Larry David) on jättänyt listasta orgasmin pois." (Ei Larry voikaan olla mieheni alter ego!)

"Aikoinaan Boris oli varakkaissa naimisissa älykkään ja kauniin naisen kanssa. Mies oli jopa ehdolla Nobel-voittajajaksi kvanttimekaniikkaa koskevien teorioidensa ansiosta. Boris Yellnikoff pelkää kuolemaa ja on ihmisvihaaja.

Yellnikoff on myös nero, eikä anna muiden unohtaa sitä. Hän haukkuu jokaista itseään tyhmempää, eli melkein jokaista, suorasanaisesti, eikä muutenkaan kerää diplomatiapisteitä. Elokuvan alussa Boriksen loiston päivät ovat takanapäin. Eronnut mies asuu yksin likaisessa pienessä kämpässä ja opettaa ammatikseen.

Yellnikoff törmää asuntonsa ulkopuolella likaiseen ja epätoivoiseen parikymppiseen naiseen. Yhdysvaltain etelän junttilasta kotoisin oleva, kouluja käymätön missikisaveteraani Melodie St. Ann Celestine (Even Rachel Wood) etsii yösijaa ja syötävää. Pitkin hampain Boris antaa nuoren naisen tulla kotiinsa - pariksi minuutiksi. Pari minuuttia venähtää kuitenkin huomattavasti pidemmäksi ajaksi."

Jos ja kun haluatte tietää leffasta enemmän menkää se katsomaan. Luulisin, että tästä postaa myös http://sooloilija.blogspot.com/

Ja tässä pieni näytehttp://www.youtube.com/watch?v=xI73zkuLFV0

Se, mitä odotan Woody Allenilta, erinomaiselta elokuvantekijältä, olisi siirtyminen nykyaikaan eräässä stereotypiassa: Olisi enemmän tätä päivää, jos tarinan mies olisi parikymppinen ja nainen 50 vuotias!

torstai 22. lokakuuta 2009

ATONEMENT: Keira Knightley & James McAvoy

http://www.youtube.com/watch?v=A-G3vJkJrgg&feature=channel

ELÄMÄÄ JA ELOKUVAA

http://www.sooloilija.blogspot.com

KAIKKI MITÄ RAKASTIN


Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin (What I loved, Otava, 2008) on romaani, joka täyttää vaativan lukijan kovimmatkin kriteerit. Kirja on verbaliikan huippua, kiinnostava, intohimoinen, surumielinen, rankka, mahdollinen tapahtua ja ehdottomasti yllättävä. Siri Hustvedt on kirjailija, jolta voi odottaa ehkä enemmän kuin keltään toiselta nykykirjailijalta.

Kaksi taiteilijaperhettä asuu päällekkäisissä huoneistoissa New Yorkissa. Kertojaääni on taidehistorian professori Leo Herzbergin ja hänen vaimonsa on Erica, englanninkielen apulaisprofessori. Heidän taustansa on:

”Erica ja minä olimme kadonneen maailman pakolaislapsia. Meidän vanhempamme olivat assimiloituneita keskiluokkaisia juutalaisia, joille juutalaisuus oli heidän isovanhempiensa vanhempien harjoittama uskonto. Ennen vuotta 1933 he olivat pitäneet itseään saksanjuutalaisina, mutta sitä käsitettä ei enää ollut olemassa missään kielessä.”

Yläkerran huoneistossa asuvat taiteilija Bill ja hänen runoja kirjoittava vaimonsa Lucille. Viisi rakkauskirjettä myöhemmin Bill ja Violet. Bill on mielestäni sivussa ollessaankin kaiken huomion kiinnittävä persoona. Täysin boheemi, taiteelleen antautunut Bill, joka haluaisi täyttää maailman lapsilla, ui savuke suussa, pitkä, komea Bill, jonka suorastaan maaninen työtahti ei estä huomaamasta hänen ympärillään kiertävää lumouksen kehää. Minut Bill sokaisi niin, että luin kirjan kahdesti ennen kuin sain muista henkilöistä mitään tolkkua!

Perheet viettävät houkuttelevalta tuntuvaa boheemielämää täynnä pitkiä keskusteluja taiteesta, kirjallisuudesta, runoudesta, maailman menosta…juodaan viiniä ja syödään hyvin, istutaan pöydässä pitkään. Melkein yhtä aikaa perheet saavat lapsensakin. Leo ja Erica Matthewin ja Bill ja Lucille Markin.

Elokuun hellettä perheet pakenevat Vermontista vuokraamaansa 150 vuotta vanhaan maalaistaloon. Aamupäivät aikuiset työskentelevät ja sisälle kuuluvat lasten iloiset leikit. Leo kirjoittaa kirjaansa, Erican sähkökirjoituskone naputtaa, Violet tekee tutkielmaansa bulimiasta ja anoreksiasta, Bill maalaa tai tekee tilataidettaan. Suloiset suvipäivät soljuvat kuin unena…iltapäivisin levätään, tehdään aterioita, keskustellaan ja luetaan tarinoita, joita kaikki kuuntelevat. Öisin saatetaan maata ulkona huovilla ihaillen tähtikuvioita luontoäänenä mustakarhujen huhuilut…
Mutta näiden Vermontin leppeiden suvipäivien jälkeen Matt ja Mark lähtevät kesäleirille Pennsylvaniaan. Molemmat perheet lähtevät viemään poikia ja kun paluumatka alkaa, Leo istuu autossa takana ja kääntyy katsomaan poikaansa ja katsoo niin kauan kuin näkee hänet. Matthew vilkuttaa ja näyttää pieneltä pojalta, jolla on liian isot shortsit. Ja tuuli pyyhkii hiustupsun pois hänen kasvoiltaan.

Kahdeksan päivää myöhemmin Matt hukkuu kanoottiretkellä Delawarejokeen. Ja nyt kirjan rehevä tarina saa satuttavat ja muistijälkensä jättävät piikit. Keskiöön nousee luonnollisesti Leon ja Erican suru, jolla on omat kohtalokkaat seurauksensa, mutta yllättäen Mattin kasvukumppanista Markista, tuleekin tragedian täydentäjä, itse asiassa kuilu, josta muut eivät enää jaksa selvitä ylös.

Lopulta sokeutuva Leo jää yksin New Yorkiin. Koskettelee kirjoituspöytänsä laatikkoon keräämiään talismaaneja: kopioita Violetin Billille lähettämistä rakkauskirjeistä, keskitysleireillä tapettujen sukulaisten valokuvia, Matthewin linkkuveitseä, varastettujen donitsien pahvilaatikkoa…
Leo: ”Liikun niin kuilun partaalla että tunnen putoavani, ikään kuin olisin heittäytynyt rakennuksen katon reunalta. Syöksyn maata kohti ja pudotessani katoan johonkin muodottomaan ja korvia huumaavaan. Ikään kuin astuisin sisälle huutoon – kuin minusta itsestäni tulisi huuto.”

Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin on enemmän kuin kirja, sillä siitä kasvaa tarina, joka ei salli lukijansa unohtaa…mitään kokemaansa.


LUMOUS


Kuvataiteilija Edward Shapiro on tullut Websteriin ja sijoittunut maalamaan hotelliin, jonka ikkunasta on suora näkymä 19 vuotiaan Lily Dahlin asuntoon. Lily on tarjoilija paikallisessa kuppilassa ja haaveilee näyttelijän urasta. Ei, ei, ei! Webster ei yritä herättää tytön huomiota, vaan tyttö hänen, ja paneekin toimeksi, kun on ensin nähnyt miehen maalaamassa iltakausia oopperan soidessa taustalla.

Hän katsoi miestä vaikka tämän kasvot jäivätkin varjoon ja avasi hitaasti puseronsa napit. Sitten hän heitti puseron lattialle, hiveli sormillaan alastonta olkapäätään ja puri alahuultaan niin että se kääntyi kokonaan sisäänpäin. Ihanaa, hän ajatteli ja avasi katkaistut farkkunsa. Hän kääntyi sivuttain ja kiemurteli ulos tiukoista shortseista. Jäykkä kangas liukui alas pakaroita ja se tuntemus yhdessä sen tiedon kanssa, että mies katseli häntä, sai hänet tuntemaan itsensä joksikin toiseksi – tytöksi joka innostuu juhlissa strippaamaan, tytöksi joka ei ikinä ajattele kuolemaa ja joka häpeämättä keinuttaisi lanteitaan ja vääntelehtisi musiikin tahdissa…

Kirjassaan Lumous (The Enchantment of Lily Dahl, Otava, 2009) Siri tuo heti alussa esiin naisen alkukantaisen himon saada paljastua miehelle muka tiedostamatta tekoaan. Aivan sama kuvio tulee esille Aksel Sandemosen Ihmissudessa (Gummerus, 1960), jossa Felicia Venhaug hoitelee kasvihuonettaan alasti peipposet hiuksillaan ja teeskennellen, että ihmissusi ei tirkistele lintujen lentoaukosta. Mutta siinä missä Ihmissudessa tästä asiasta tulee kaiken primus motor, on Lilyn esitys vain tarinan viehättävä episodi, joka kuitenkin avaa Lilylle suoran valtatien Edwardin syliin, sillä taiteilija vastaa soittamalla dueton oopperasta Don Giovanni.

Tätä kirjaa ei voi olla näkemättä elokuvana. Kaikki me olemme nähneet näitä amerikkalaisia pikkukaupunkeja kuppiloineen, jotka tihkuvat rasvaista ruokaa ja donitseja. Ja asukkaat ovat toinen toistaan oudoimpia aivan kuin sisäsiittoisuuden tuotoksia. Minulla alkoi Don Giovannin päälle soida Twin Peaksin tunnari ja olin valmis melkein kaikkeen, paitsi en siihen, mitä sitten tapahtui. Hustvedtin tyyli on ottaa lukija mukaan, pitää häntä kädestä kiinni, ei tuupata pois kyydistä, joten ehdin myös nauttia hänen loistavasta tekstistään, juonen yhtään nautiskelusta kärsimättä.

Vaikkei hän oikeasti haistanutkaan puita, ohdakkeita eikä kuusamaa, hän muisti haistaneensa niiden tuoksun, ja hän muisti miten sudenmarja kukki varhain keväällä metsänotkelmissa ja leinikit niityillä ja miten heinäsirkat loikkivat, kun hän kahlasi heinikon halki. Hän muisti miten oli astunut purosta sääret täynnä mustia iilimatoja ja miten hän oli juossut kotiin uskaltamatta katsoa jalkoihinsa, ja hän kuvitteli tajuavansa nyt Martinin kartan ja hänen tuli ikävä kotia, sitä taloa jossa oli asunut vanhempiensa kanssa lapsena ennen isän sairastumista syöpään, ennen Ideal Cafeta, ennen Edia ja Mabelia, ja hän kaipasi kaikkea muistamaansa, silkkiyrttiä ja lehmänläjiä ja puroa.

Ehkä sitä olisi toivonut, että Siri olisi kirjoittanutkin vain iilimadoista ja silkkiyrtistä, mutta sehän ei ole mahdollista pohjoisen eristyneissä pikkukaupungeissa. Sitä kulkee Lilyn mukana näytelmäharjoituksissa ja naureskelee isoa könsikästä Martinia, joka on Seitti, kaikista keijuista kaikkein paras. Sitä ihastelee 79 vuotiasta Mabelia, joka kirjoittaa elämästään kirjaa ja joka on aina halunnut elä vain Vaarallisen, Upean ja Tuskaisan elämän. Sitä antaa Hustvedtille anteeksi, että Shapirosta on tehty kuin sivupersoona, vaikka hänessä olisi ainekset kaikkeen, mutta Sirihän vasta harjoitteli Billiä varten…

Tähän kohtaan piti tulla vielä yksi tekstinäyte, mutta säästän sen omakoettuun lukukokemukseen. Se on kappale, jonka luettuani ajattelin: tämä kirja pitää tarjota lopusta alkuun. Joskus Loppu on Alku! Mutta jos näin olisi käynyt Lilyn ja Edin tapaamisenkin olisi pitänyt olla vasta lopussa…ihan mahdollista…

Mutta kuka ja miksi on kaivertanut omaan lihaansa nimen ’Lily’.


Ehkä Mabel on oikeassa kehottaessaan Lily Dahlia muuttamaan New Yorkiin, sillä:
”New York on maailman paras ja maailman pahin kaupunki.”

SIRI HUSTVEDT

Siri Hustvedt on ehkä kirjailija, jolta voidaan tällä hetkellä odottaa enemmän kuin keltään toiselta. Norjalaistaustainen Siri on paitsi kirjailija, myös kirjallisuustieteiden tohtori ja taidekriitikko. Kiinnostus ja tietämys taiteesta näkyy ja tuntuu hänen teoksissaan vetovoimaisella tavalla. Kirjasta Kaikki mitä rakastin (What I loved, Otava, 2008) en kyennyt kirjoittamaan sanaakaan ennen kuin olin lukenut kirjan kahdesti. Ensimmäinen kerta meni hoikan, tumman, erikoisen Billin lumoissa. Istuin hurmiossa rantakivellä ja katselin, miten hänen kalpea vartalonsa laskeutui veteen ja savukkeen tuoksui leijaili tyköni jopa hänen uidessa…savuke suussa!

Samana vuonna ilmestyi suomeksi myös The Sorrows of an american nimellä Amerikkalainen elegia (Otava). Luin kirjan, mutta jätin sen muhimaan, enkä tuonut blogiini. Syy on aivan suoraan kirjassa Kaikki mitä rakastin. Jos Amerikkalainen elegia olisi ollut jonkun toisen seuraava kirja, mutta koska se oli Sirin teos, olin pakotettu jääväämään itseni, sillä kaikki minussa soi vielä yhdelle aikakautemme upeimmista teoksista, joka on Kaikki mitä rakastin.

Nyt on vettä ja etenkin kirjoja virrannut, joten tartuin Siri Hustvedtin varhaisempaan työhön, Lumoukseen (The Enchantment of Lily Dahl, Otava, 2009), jonka hän on kirjoittanut jo 1996, mutta suomennos saatu siis vasta tänä vuonna! Laitan kirjat nyt niiden oikeassa kirjoittamisjärjestyksessä, jossa niiden olisi tullut myös ilmestyä suomennoksina.

Lumouksessa näkyy Siri Hustvedtin ylimaallinen kyky viedä tarinaa ja myös kyky yllättää lukijansa. Kirjasta löydämme myös hahmon tulevalle Billille…tästä kuitenkin enemmän omassa jutussaan.

Siri Husvedt asuu New Yorkissa Brooklynissa kirjailijamiehensä Paul Austerin kanssa. Olisin toiveikkaampi, jos hän asuisi New Yorkissa Brooklynissa liikemies Henry Obaman kanssa, sillä kahden lahjakkaan taiteilijan liitot eivät ole historian valossa kestäneet molempien menestystä kovinkaan usein. Toivon, että pelkoni on turha ja toivotan huikeinta mahdollista kirjailijan uraa Sirille, joka saa minut iltaisin nukahtamaan mustakarhujen huhuiluun…

AND GIVE THIS CANDLE LIGHT TO TELLING THAT...

my country is all literature and you, my love readers, are the stars of that country! I have now 40 000 stars and I remember how I had only 300, but I had the dream...and you made it true! I love you!

Leena Lumi

PLAY MY FAVOURITE MUSIC...

http://www.youtube.com/watch?v=FnytJEXow6w

GIVE YOU THE KISS AND...


WHEN I HAD 30 000 STARS, I WALKED STRAIGHT...

into the cold lake wearing my evening dress. Now I instead...

THE STAR LANTERN AND 'SUMMER SNOW'/TÄHTILYHTY JA 'SUMMER SNOW'

Tähti

Näitkö tähden lentävän?
Sen tie värisee vielä sinessä.

Sydämeni on valoisa ja kuuma;
hengästynyt tähti on pudonnut sinne.
Olen värisevä kaari kätesi alla,
vuorilla kaikuva riemuhuuto,
nauru, onnellinen nyyhkytys.

Näkijän autuain kasvoin,
ihanasti hymyillen
kuuntelet, rakastettuni,
suurta kohinaa yössä:
huumauksen mahtava virta vyöryy
tuoksuviin, villeihin metsiin.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY)

FROM MYLLYRANTA ALL THESE

http://www.myllyranta.com

FOR GUESTS 3


FOR GUESTS 2


TURKOOSI HUONE VIERAILLE/ TURQUOISE ROOM FOR GUESTS


SYDÄMELLÄ/ WITH HEART

Jo 25 vuotta.../Already 25 years...

PUNAISET KIVITUIKUT


VANHAN PIIRONGIN JUHLA


VANHAN PIIRONGIN LOKAKUU


SININEN SOHVA HANNELELLE;-)

Hannele postasi minulle pinkin sohvansa, joten tässä tämä, jonka jo näen siirtymässä toimisto/kirjastooni...
Hannelen sohvan löydät täältä http://www.hannelesparadis.blogspot.com

TODAY AND TOMORROW

Nyt tuli sellainen outo pysähtynyt olo, etten tarjoa mitään lukuelämyksiä, vaan ihan mitä sattuu, miltä tuntuu...tai sitten en mitään. Jotenkin näin talven kynnyksellä tuntuvat tulevan nuo kotiin liittyvät asiat aina vain enempi tykö, joten ehkä niitä...ehkä. Ja sitten teen huomenna yhden ruokakokeilun ja jos se onnistuu, saatte myös reseptin. Siis helppo ruoka, mutta ainekset vetäisin ihan 'hihasta'. Katsotaan nyt...Kaikki ovat Helsingin kirjamessuilla, joten Elämyksellisiä Kirjakohtaamisia sinne kaikille tutuille ja tuntemattomille. Ilman kirjoja minä en olisi minä.

WITH THEE, IN THE DESERT - WITH THEE...

With thee, in the Desert -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes - at last!

- Emily Dickinson -
The Complete Poems of Emily Dickinson

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

KUN NUORUKAISENA VÄSYIN BAUDELAIREN...

Kun nuorukaisena väsyin Baudelairen kielen vaikeuteen, kävelin Montparnassen hautausmaalle ja nukuin tunnin tai pari hänen hautapatsaansa äärellä nuoruuden ja anisjuomien säpsähtelevää unta. Se oli mielestäni kunnianosoitus suurelle runoilijalle.

- Mika Waltari -
Pilvet, ihanat pilvet/Ihmisen ääni