perjantai 8. tammikuuta 2010

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Ian McEwanin esikoisromaanissa Sementtipuutarha (The Cement Garden, Otava 2009, suomennos Eva Siikarla) putoamme vääjäämättä siihen McEwanilaisuuden hypnoottiseen sanojen runsasmerkityksisyyteen, jossa paljon myöhemmin ryvemme yltä päältä Amsterdamissa, Sovituksessa, Lauantaissa ja Rannalla. Sementtipuutarha ilmestyi 1978 ja on McEwanin esikoisromaani. Koska luin McEwanit ’väärässä järjestyksessä’, minun on nyt helppo sanoa, että kuka tahansa kokee jo Sementtipuutarhassa, että nyt tapahtuu elämää suurempaa…


Siinä, missä Irving runkkaa, nai ja koheltaa, McEwan runkkaa, tarkkailee ja hypnotisoi lukijaansa. Kumpikin ovat suoria, rankkoja kirjoittajia, mutta siinä missä Irving heittää lujaa ja päin, McEwan harkitsee viistopalloa, jonka sitten lähettääkin matkaan kaksoiskierteellä. Olen aivan myyty kummallekin herralle eli siis minut pitäisi jäävät sorkkimasta heidän tekstejään, mutta en pysty… Minulla on heistä päässäni vertaileva sadan sivun tarina, mutta nyt minua haudataan sementtiin, joten…


Sementtipuutarhan kertoja on teini-ikäinen Jack, joka kirjassa täyttää viisitoista vuotta. Jack tarkkailee perhettään kuin likainen kärpänen, sillä hän lakkaa yllättäen pesemästä itseään, antaa hiustensa ja parranhaiventensa kasvaa, kuten myös kynsiensä ja hänen päivittäinen aktiviteettinsa on kahden runkun lisäksi vain tarkkailla äitiään ja sisaruksiaan, mutta etenkin isosiskoaan Julieta.

Kirjan alku on tragikoominen, sillä perheen isä on ehkä joskus kuullut lumoavan sanan ’riippuva puutarha.' Perheen talousahdingosta huolimatta hän tilaa viisitoista säkkiä sementtiä. Järjellinen selitys on se, kuinka helppoa on pitää siistinä pelkkää sementtikasaa, jonka päällä, ylhäällä on vähän kukkia, vaikka vain pieni penkki kehäkukkia.


Ennen kuin sementti on käytetty isä kuitenkin kuolee, äiti sairastuu vakavasti vuoteenomaksi, jona aikana neljä lasta oudosti vahvistuvat aivan omaksi maailmakseen, mistä puuttuvat yhteiskunnan normit, aikakäsitteet ja erityisesti terve vertailu muihin perheisiin tai nuoriin. Äidin vuoteessa viettämät sairasviikot ja viimein äidin kuolema, saavat lapset outoon tilanteeseen, jonka ainoaksi nimittäjäksi tulee yhdessä pysymisen tahto. Koska talossa ei koskaan käy ketään ulkopuolisia, on helpompaa kuin vajota sementtiin, vajota siihen unenomaiseen tilaan, jossa helle korventaa sementtipuutarhaa, Julie kulkee räikyvän vihreissä bikineissään, nukut iltapäivään ja kun heräät, kärpäsen unettava surina pudottaa sinut takaisin uneen…ruokaa ei laiteta, vaan syödään, mitä sattuu….jos pikku Tom haluaa tulla tytöksi: mikä ettei! ja Jack levittää Julien selkään aurinkovoidetta pitkin hitain vedoin…joutilaisuus ja helle ja irrallisuus ruokkivat tukahdutettua seksuaalisuutta, joka vähitellen tahmaa kaiken mihin kosket…

Lopulta Jack näkee vain Julien, joka juoksee nopeammin kuin tuuli, mutta joka kävelee kuin unissaan, äärettömän hitaasti, Julien, jossa on tyyntä itsevarmuutta ja riippumattomuutta ja joka uskaltaa mitä vain…

Avasin suuren peltiarkun kannen ja Julie lapioi sementin sinne. Sementtiä oli nyt vajaan viidentoista sentin kerros arkun pohjalla. Päätimme tehdä toisen, isomman satsin, ja sillä kertaa minä sekoitin ja Julie haki veden. Työskennellessäni koko puuhan tarkoitus ei kertaakaan tullut mieleeni. Sementin sekoittamisessa ei ollut mitään outoa. Hiekka loppui, ja koska oli vain yksi lapio lähdimme molemmat puutarhaan hakemaan lisää. Taivas alkoi jo vaaleta idässä. Teimme viisi retkeä kottikärryjen kanssa. Ihmettelin ääneen mitä sanoisimme Tomille kun hän tulisi ulos aamulla ja toteaisi hiekkakasansa kadonneen. Julie sanoi Tomia matkien: - Tuuli vei sen, ja me kikatimme väsyneesti.

Ei se tekisi mitään, eihän? hän kuiskasi. Hän alkoi hivuttautua ylöspäin sängyllä kunnes hänen suuret vaaleat rintansa olivat kasvojeni tasalla. Kosketin nänniä sormenpäällä. Se oli kova ja ryppyinen kuin persikan kivi…

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Suketus   Elegia  Hanna Nino

14 kommenttia:

  1. En ole vielä lukenut yhtään McEwanin kirjaa, vaikka minulle on aina sanottu, että pitäisin hänen kirjoistaan. Arvostelusi "Sementtipuutarhasta" vahvistaa tätä. Joten taidan tehdä yhden lisäuudenvuodenlupauksen, tänä vuonna luen yhden Ian McEwanin kirjan.

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, lue KOLME: Sementtipuutarha, Rannalla ja Sovitus.

    Tarkoituksella jätin nyt Lauantain odottamaan sinulle vähän ikää;-)

    Sinä olet mielestäni juuri McEvanin lukijatyppiä.

    VastaaPoista
  3. Kansikuva taitaa olla meiltä, tuollaisen kahvipannun löysin metsästä ja siihen kukkia istuttanut, koko talven Suikeroalpi selviää siinä.

    Mieheni tahallaan ostaa ERILAISIA viinilaseja kirpparista,
    nyt hän haluaa erilaiset TUOLITKIN ruokasaliin.
    (Näithän kuvan ERILAISISTA kahvikupeista blogissani).

    VastaaPoista
  4. Hannele, tarkoitit varmaan tämän kommentin tuohon Ajan patinaa -teoksen kohdalle...

    Muistan sinun erilaiset kahvikupit ja itse asiassa näin kerran Sköna Hemmissä, kuinka keittiö oli sisustettu niin, että yksikään tuoli ei saanut olla samanlainen.

    Tässä on nyt vain kyseessä hieman laajempi juttu, mutta enhän minä koko kirjaa voi kertao ja kuvata. Pikku vinkki: pienistä kupeista oli tehty kynttiläkruunu esim. Minä teen erilaisista viini- ja muista laseista kevätmuscaripuutarhan!

    VastaaPoista
  5. No oli! Poistit sen. Kerroit pitkästi, kuinak miehesi haluaa teille tuolitkin kaikki erilaiset etc.

    VastaaPoista
  6. Minä en poista enkä heitä pois mitään vanhaa...

    VastaaPoista
  7. Yritäx sää tappaa mut tänään;-) Nehän on kaikki tuossa yläpuolla. Onks tää joku Kaasuvalo -leffa vai?

    Mää sulje nyt, joten öitä, Hansa♥

    VastaaPoista
  8. Juu, semmosii päivii tulee silloin tällöin ja ehkä koko aika enempi - meille kaikille.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäinen Ian McEwanin kirja on nyt luettu ja aloitin tällä Sementtipuutarhalla. Seuraavaksi on vuorossa Vieraan turva. Huhhuh,mikä kirja. Kiehtovan karmiva! Kirjoitan siitä pian blogiini enemmän.

    VastaaPoista
  10. Hanna, hienoa, että olet saanut pään auki. Olen toistanut tätä arvostelua, joten et osunut siihen, jossa eräs lukija oli närkästynyt minulle Sementtipuutarhan kehumsesta;-) Sementtipuutarha ei ole mitään verrattuna Vieraan turvaan!

    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  11. Joo, muistan kyllä tapauksen. Sementtipuutarha oli kauhea ja ahdistava, mutta kirjallisuuden ei kuulukaan olla helppoa.

    Mitä sitten Vieraan turvan jälkeen? Minulta löytyy hyllystä vielä Lauantai ja Rannalla.

    VastaaPoista
  12. Hanna, eihän kirjabloggaja voi vastata siitä, miten joku muu kokee kirjan. Minulle Semettipuutarha oli erään kirjailijan huikea esikoisteos, jossa en voinut ollenkaan huonosti. Se oli vain niin kiinnostava. Ja minustakin kirjallisuuden pitää olla hiukan vaativaa, sitten siitä saa enempi.

    On sulla kova sarja;-) Minä luin Vieraan turvan vasta melekin vikana, kun löysin sen ihan vahingossa muistaakseni Jyväskylän kevään krijamessuilta. Varoitus: Nyt ollaan sitten McEwanin kovimmassa sarjassa. Minä en vieläkään tajua oikeasti, mitä luin ja odotankin aikaa, että saan lukea Vieraan turvan uudestaan. Kovinta on aina Venetsiassa...kaikissa mun kovan sarjan kirjoissa. Vrt. Brooks Kirjan kansa, jos olet lukenut. Siinä se Venetsia -kohtaus. Toinen varoitus: Vieraan turvasta on tehty leffa. Minä onneton laitoin sen trailerin päälle, enkä kestä NÄHDÄ väkivaltaa tai mitään siihen liittyyvää, en sadomasokismia tms., joten älä katso ja älä ainakaan ennen kuin olet lukenut kirjan.

    Rannalla ei ole auennut kaikille, mutta niille, joille se on, he pitävät sitä yhtenä hienoimpana McEwanin kirjoista. Se on hienovireinen, hetkellisesti karkea, mutta odottaa lukijaltaan kykyä lukea rivien välistä. Huippua! En ihmettelisi, vaikka joku korkea arvostelija nimittäisi Rannalla McEWanin hienoimmaksi työksi.

    Launtai on näistä helpoin, mutta minulle kiintoisin, kunhan ensin selvitän lopullisesti välini Vieraan turvaan;-) Lauantain arvostelun omistin miehelleni, kun hän täytti pyöreitä. Kirja, jossa pidän kaikesta, ihan kaikesta.

    Sovitus sitten ellet ole saanut sitä yliannoksena filmin kautta. Ehkä huomaat että käytän Atonementin filmikuvia runoissa sekä palkissani muutenkin. Suuri Rakkauskertomus ja minulle rakkain aikakausi eli aika ennen sotaa, mutta valitettavasti sotaa siinä on kuitenkin sitten myös. Voisin kuristaa Brionyn omin käsin!

    Ikuista rakkautta jotkut ovat pitäneet Ian McEwanin parhaana. Minä en osaa koskaan sanoa, mitkä ovat hänen parhaitaan. Luin sen myöhään, koska halusin saada sen omaksi ja odotin...vuosia. Sitten pitikin tyytyä pokkariin. Kiinnostava psykologinen aihe patologisesta rakkaudesta. Mieheni piti tästä ja Lauantaista ehkä eniten. Vieraan turvan luettuaan hän kysyi minulta: 'Miten kukaan voi kirjoittaa tällaista? Miten sinä voit lukea tätä?' Minä luen mitä ikinä McEwan kirjoittaa!

    Polte oli minulle hienoinen pettymys, mutta varmaan se, että siinä oli sitä fysiikkaa niin paljon vei osan lukunautinnostani. Samana vuonna ilmestyi Austerin näkymätön ja se menikin minulla yllättäen ohi rakkaan McEwaninini.

    Toivottavasti tätä ei lue kukaan muu enää: Luen kaikki jutut McEwanista ja Ian muistuttaa jonkin verran minun miestäni;-)Nyt R:n pitää hankkia preciis samanlaiset silmälasit...

    VastaaPoista