sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Katharina Hagena: Omenansiementen maku


Oi teitä, jos olette yhtään kuin minä, joka hullaannun jo keväisestä omenankukkien tuoksusta, humallun niiden terälehtilumesta ja istun syysillat puutarhassa juomassa kypsyvien omenoiden tuoksua…Voi, teitä, jos teette mainiona omenasyksynä joka toinen päivä omenahilloa ja kotinne tuoksuu omenilta ja kanelilta ja vaniljasokerilta, te olette täysin mennyttä lukijaa, kun saatte käsiinne Katharina Hagenan Omenansiementen maun (Der Geschmack von Apfelkernen, Minerva 2009, suomennos Anne Mäkelä). Oli suuri ilo minulle saada tämä kirja juuri nyt ja lukea se keskellä omenasoseen tuoksua, suussani keltakanelin suloinen maku…

Katharina Hagena on löytänyt kynäänsä kultaisen lumouksen, sillä kirjoittaa tällainen perhetarina, jossa eräs perheestä perii isoäitinsä talon ja alkaa sitten löytää suvun salattuja asioita, voi helposti lipsahtaa tavanomaiseksi sukutarinaksi, josta puuttuu kirpakkuus, mutta kynässä oli lumous ja musteessa maistuivat omenat. Niinpä maistoin tekstiä ja uskoin tunnistavani Boskopian ja Cox Orangen maut. Hiukan oli mukana myös valkeaa kuulasta…

Iris perii siis isoäitinsä Berthan talon, mutta sitä ennen hoitokodissa asuvalta vanhukselta on viimeisen kerran hälvennyt dementian sumu ympäriltä ja hän kohdistaa katseensa kirkkaasti ja lausuu selkeästi: ”Anna rakasti Boskopeja, Bertha Cox Orangeja.” Tämän lauseen, näiden omenoiden ympärille kiertyy tarina, joka saa, kiitos omenoiden ja oudosti käyttäytyvän omenapuun, ympärilleen suloisen mystiikan hunnun, ja sieltä ei alta voi pois tulla, sillä tarina imee mukaansa ja Hagena laittaa lukijan kaipaamaan rakastelua kukkivan omenapuun alla tai naku-uintia pienellä järvellä, mutta ehdottomasti niin, että Max on tulossa myös juuri silloin uimaan…


En pidä ällöttävän makeasta omenassa, en siis myöskään kirjassa, joten Hagenan kirja on minulle kuin tehty. Mikään ei ontunut! Tarinan henkilöt kirkastuvat nopeasti lukijalle, joten hän voi antaa omenanautinnon viedä. Ensin olivat sisarukset Anna ja Bertha ja kaksi miestä, mutta kun Anna rakasti Boskopia, hän myös rakasti miestä, joka rakastikin Berthaa ja koska Bertha rakasti Cox Orangea, häntä rakasti mies, joka…Ja silloin olivat omenapuut kukassa:

Mitä kylässä kuitenkin kerrottiin, ja minkä myös Rosmarie, Mira ja minä usein saimme kuulla, oli tarina Deelwatereiden hedelmäpuutarhassa kasvavasta vanhasta omenapuusta, joka eräänä lämpimänä kesäyönä oli alkanut kukkia ja joka seuraavana aamuna oli peittynyt valkeuteen kuin talvipakkasilla. Näillä ihmeellisillä kukilla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimaa, vaan ne putosivat jo samana iltapäivänä hiljaa ja suurina hiutaleina maahan. Koko tilan väki seisoi kunnioittavana, epäluuloisena, ilahtuneena tai ainoastaan ihmetellen puun ympärillä.

Jotain oli tapahtunut ja se maistui Boskopilta ja karvasmantelilta ja Anna kuoli keuhkokuumeeseen neljä viikkoa omenapuun kukkimisen jälkeen! Elämä kuitenkin jatkuu ja Bertha avioituu Hinnerkin kanssa saaden hänen kanssaan kolme omenapuissa kiipeilevää tyttöä Harrietin, Ingan ja Christan, joiden kohtaloa vanha talo seuraa hiljaisena, mutta vankkana. Tyttöjen tarinat ovat kiinnostavat, mutta eniten minua kiehtoi Harrietin ja Fridrichin rakastuminen, joka tapahtui silloin, kun oli kukkia, seksiä, rauhaa, Intian-puuvillaisia paitoja ja leveälahkeisia housuja…Kaikki katosi, mutta Rosmarie tuli…


Iris on siis jo kolmatta polvea sukua ja Christan tytär. Saadessaan vanhan talon hän saa myös sen laajan puutarhan, talon kätkemät suvun salaisuudet, isoisä Hinnerkin sodanaikaisen menneisyyden, asianajaja Maxin ja omat nuoruusmuistonsa kesiltä isoäidin luona, jolloin olivat Iris, Mira ja Rosmarie, joiden perässä roikkui tyttöjä nuorempi poitsu, Miran pikkuveli… ja kaiken yllä leijuu kypsyvien omenoiden elvyttävä, eroottinen tuoksu…


Ihmettelen syvästi, miten kirjan kanteen on löydetty juuri oikea vihreä, miten Hagena kypsyttää lukijaa kuin omenaa aina tuoksuvasta valkeasta kukasta omenasoseeseen, joka tuoksuu kanelilta ja johon murskataan joukkoon muutama omenansiemen ja miten tämä kirja löysi minut nyt, kun valmistan omenasosetta niin, että kirjaa lukiessa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat kuin omenat sosemyllyssä, leningilleni oli roiskahtanut keltakanelia ja hampaissani pureskelin omenansiementä vaistoten, että jopa hedelmäpuutarhassa voi vaania varjo…

Erinomaista Katharina Hagena! Kunpa olisin voinut tavata teidät juuri nyt omenoiden viikolla, mutta kun…: Ihania omenoita putoaa puutarhassa ja minua ei mikään pidättele nyt…,mutta tiedän, että ymmärrätte, mitä tapahtuu, kun on kerran maistanut omenansiementen maun. Ja kiitos ihanasta tervehdyksestä♥

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna/Luettua

10 kommenttia:

  1. Olen jo ehtinyt unohtamaan tämän kirjan.. täytypä lukea se kesällä uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Älä nyt Hagenaa unohda! Minähän järkkäsin sinut häntä jopa haastattelemaan.

    VastaaPoista
  3. En tietenkään unohda häntä, olen vaan unohtanut kirjan tunnelman...

    VastaaPoista
  4. Suvi edessä, kohta on aikaa lukea kaikki ne kirjat, mitä emme ihan vielä ehdi.

    VastaaPoista
  5. Ja mie myös! Varasin tämän tänään kirjastosta (kuten sen Kirjan kansankin), joten jos saan ne ilman pitempää jonottamista, lähtee kesä käyntiin kera kelpo kirjojen :)

    VastaaPoista
  6. Lumiomena, tilasin yhden aika erikoisen kirjakerhosta (rankka nuoren naisen sairaskertomus) ja sitten noudan kirjastosta sen Aikamatkustajan vaimon, Pamukin Lumen, Claudelin Harmaat sielut ja erään suomalaisen meiskirjailijan kaksi kirjaa, joista toisen olenkin jo lukenut, mutta ennen blogia. Hän kuuluu siihen harvinaiseen sarjaan, joka alkaa Waltarilla ja sitten on pitkä väli ja sen jälkeen tulee tämä herra ja Siirilä. Siis nyt puhun proosasta. Ja tietysti olen hukannut jonkun post it -lapun, jossa oli vielä lisää kirjasuosituksia...oliko se joku Rhyes...

    Koska meinaat lukea Nadeem Aslamin Elävältä haudatut?

    VastaaPoista
  7. Niin - hyvä, että muistutit. Kun seuraavan kerrat avaan Helmet-sivut (pääkaupunkiseudun kirjastot), varaan Elävältä haudatutkin!

    VastaaPoista
  8. Lumiomena, hyvä, sillä haluasin kovasti tietää, miten sinä koet kirjan. Minun kokemukseni sinä jo tiedätkin: Hyvin syvä!

    VastaaPoista