torstai 3. kesäkuuta 2010

HÄIRITSEVÄN HYVÄÄ



Tänään ilmestyneessä Anna -lehdessä päätoimittaja Emma Koivula kirjoittaa jutussaan Lukuiloa kesäksi! arvioita monistakin kirjoista, mutta eniten minua kosketti/ilahdutti, että hän oli antanut Ian McEwanin Sementtipuutarhalle (Otava, suomennos Eva Siikarla) täydet viisi a:ta ja lukekaa, mitä hän kirjoittaa Ian McEwanista ja hänen kirjoistaan:

Häiritsevän hyvää

Ian McEwanin lahjakkuuden edessä hiljentyy. Kirjailijan synkeät ja väärinkäsitysten täyttämät maailmat (Sovitus, Rannalla...) koukuttavat lukijan ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Suorastaan häiritsevästi - niin kuin vain hyvä, mutta aiheeltaan rankka kirja voi tehdä. McEwanin esikoinen, hiljattain uudelleen julkaistu Sementtipuutarha, ei sekään petä. Pienoisromaani kertoo neljästä alaikäisestä sisaruksesta, jotka vanhempiensa kuoleman jälkeen ajautuvat asumaan keskenään. Lukijalle nousee pala kurkkuun, niin koskettavasti ja uhkaavasti McEwan tarinaa kuljettaa.

Tähän ei voi olla mitään lisättävää! Löydätte kirjan nimellä blogistani hakukoneen avulla Ian McEwanin Sovituksen, Semettipuutarhan, Rannalla ja Lauantain, jonka viime mainitun arvostelun olen omistanut miehelleni. Syystä!

Kaikkihan te jo tiedätte, mitä olen mieltä Ian McEwanista ja Sovituksesta tehty elokuva Atonement kuuluu elämäni leffakärkeen. Kuvassa alla Atonementin huikaiseva pääpari Keira Knightley ja James McAvoy.


4 kommenttia:

  1. Hanne, eikö! Ja oletan, että takroitat tuota Keiraa ja Jamesia. Minusta tuon kuvan kaikki on toisesta maailmasta ja Keiran puvun väri on..., ja lumouduin tuohon asuun ja väriin jo eka trailerista, jossa se suihkuallaskohtaus.

    VastaaPoista
  2. Oli muuten hieno elokuva. Miksiköhän en ole lukenut sitäkään kirjana...outoa...!

    VastaaPoista
  3. Ahmu, se ON outoa, jos olet lukenut muita McEwaneita...Leffa meni mulla heti klassikkosarjaani. Ikiklassikoihin.

    VastaaPoista