torstai 3. kesäkuuta 2010

POLTETUT VARJOT


Tämä tarina on nimeltään Poltetut varjot ja sen kertoo teille Kamila Shamsie. Tämän kirjan kustantaa Gummerus A.D. 2010 ja koska Kamila on kertonut tarinan englanniksi nimellä Burnt Shadows, sen ovat teille suomentaneet Kristiina Drews ja Tommi Uschanow. Tämä tapahtuu Japanissa, Intiassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Amerikassa…,mutta tämä alkaa rakkaudesta ja päivästä, jolloin amerikkalaiset pudottivat atomipommin Nagasakiin vuonna 1945 elokuun 9. päivänä, joka olisi ollut liian harmaa mitään pommia varten, sillä pitäähän lentäjien nähdä…ja valo tuli, sillä Hiroko ja Konrad olivat juuri tavanneet ja hyvästeltyään toisensa, Hiroko tunsi olevansa aivan eri kuin koskaan ennen. Hän riisui vaatteensa ja tarttui silkkikimonoon, jonka heitti ilmaan ja antaen sen sitten kauniisti laskeutua käsivarsilleen. Hän kietoo hyväilevän silkin alastomalle iholleen ja menee verannalle tähyten vuoria. Hän seisoo siinä kuin upea, valkoinen silkkipilari selässään liihottamassa kolme mustaa kurkea Ja juuri silloin Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen ja samalla hetkellä pilviin repeytyy aukko…ja sen jälkeen maailma oli pelkkää valkoista.

Poltetut varjot on julmien varjojen kirja, mutta sitä ei tarvitse silti pelätä, ei kavahtaa, sillä jopa suojelevilla hämähäkeillä on kirjassa varjonsa ja muistilla ja sisäpihan vanhalla, ystävällisellä puulla. Toki poltettu varjo pakottaa miettimään ja turhautumaan ja tuskaantumaan kaikkeen käsittämättömään, mitä maailmassa tapahtuu uskonnon nimissä, mutta ainakin tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden kaikille osapuolille selitykseen, jos sellaista on mahdollista löytää. Yllättäen tarinaa kuljettaa Hiroko Tanaka sen viimeiseen loppuun. Tämä nainen, joka menettää rakastettunsa yhdessä ainoassa valonvälähdyksessä. Tanakan luonteen ongelmia ohittavan taituruuden, hämmentävän suoraluonteisuuden ja epätavallisen käytännön läheisyyden vuoksi kestämme hänen kanssaan hiilenmustat, linnunmuotoiset palojäljet selässämme ja alamme upota tarinaan, jossa siirrytään maasta toiseen ja kaksi sukua nivoutuu toisiinsa käsittämättömällä tavalla päätyen lopulta New Yorkiin ja erään syyskuun 11. päivän jälkeisiin tapahtumiin.

Oli hämähäkkitanssi ja oli sen varjo. Kaksi sukua, kaksi muunnelmaa hämähäkkitanssista. Ashraf-Tanakat, Weiss-Burtonit –heidän yhteinen tarinansa oli pommin tarina, kadotetun kotimaan tarina, satamaan ammutun miehen tarina, käyttämättä jätettyjen luotiliivien tarina.

Kamila Shamsie kertoo kirjassaan suurta tarinaa, jossa seurataan nuorta Hirokoa Nagasakin jälkeen kuolleen rakastetun sukulaisten luokse Intiaan. Sukulaiset ovat Englannin siirtomaaherruuden viimeisiä lähettiläitä ja tietävät jo, että heidän lähtölaskentansa on alkanut, mutta vielä ehditään viivähtää hetki ennen kuin Intiaa jakautuu ja syntyy Pakistan. Viivähdetään se tovi, että tutustutaan Burtonien perheeseen ja heidän palvelijaansa intialaiseen Sajjadiin. Viivytään varhaisaamun puutarhassa se hetki, että rakkaus ehtii kutoa seittinsä Hirokon ja Sajjadin ympärille yhdistäen näin kaksi eri rotua, kulttuuria ja aloittaakseen alusta ihan muualla kuitenkin alati kantaen mukana Hirokon muistoreppua ja Sajjadin alituista ikävää Delhiin.

Poltetut varjot on kaunis kirja. Kuoleman kaunis kirja. Kun Hiroko pommin jälkeen etsii rakkaintaan ja löytää kiveen palaneen laihimman varjon, hän tietää, että siinä on Konrad ja hän laskeutuu pitkäkseen Konradin varjon päälle ja painaa huulensa vasten Konradin tummaa rintaa. ”Miksi sinä et jäänyt”, kuiskasi hän kivelle. Ellei tämä ole kuoleman kaunista, niin mikä sitten! Ja Intiassa alkaa uusi rakkaus, sitten pako uudesta sodasta ja vihdoin uusi koti Pakistanin Karachista ja lapsi Raza.

Aivan väistämätöntä ja kiehtovaa on, että törmäämme islamilaiseen kulttuuriin ja maailmaan, jossa japanilainen äiti, Hiroko on hieman poikkeava. Kaikki kuitenkin sujuu, kunnes tulee Afganistan ja talibanit. Sitten muuttuu kaikki. Me heittelehdimme tarinan matkassa varsin tietoisina siitä, että kirjassa on liikaa miehiä ja naisia ei näy missään. Emme odota kohtaavamme heitä vaarallisissa vuoristosolissa, mutta toki kaduilla, kaupoissa, kotien pihoilla, mutta ei, heitä ei näy. Jossain vaiheessa Raza ymmärtää, että hän ei oikeasti koskaan näe naisia. Hän näkee toisinaan tukahduttaviin burkhiin vangittuja hahmoja, jotka liikkuvat ryhminä kuin naakkalauma, mutta muistuttaen enemmän elävältä haudattuja, kuin mitään, jolla on oikeus tuntea kasvoillaan sade, tuuli tai aurinko.

Minua ärsytti Kamila Shamsien hienostunut tapa ’yliymmärtää’! Silti: Niin minäkin olisin yliymmärtänyt, jos olisin pakistanilaisbrittiläinen nainen kuten hän. Sen verran tiedän Pakistanin oloista ja naisen ihmisoikeuksien puuttumisesta maassa. Ehkä.

Shmamsie on kirjassaan osannut erittäin hienosti kuvata miehiä. Eri-ikäisten ja rotuisten miesten kuvaukset ovat kuin sisäiskokemuksia. Vaikuttavaa Karachissa 1973 syntyneeltä nuorelta kirjailijalta!

Hirokoa seurataan tarinan matkassa New Yorkiin, jossa hän vielä 77-vuotiaana on hyvin oma itsensä ja paljon ikäistään nuoremman oloinen sekaantuen ja seikkaillen vieläkin uskontojen ja rotujen välitilassa. Mukanaan hän on kuljettanut ’lintunsa’ eli arvet selässään, Sajjadilta kymmenvuotishääpäivälahjaksi saamansa kahta sylikkäin nukkuvaa kettua esittävän japanilaistyyppisen maalauksensa sekä kauhunsa atomiaseisiin.

Poltetut varjot on suuri lukuromaani, josta löytyy niin historiaa, rakkautta, politiikka, uskontoa kuin ihmisten välisiä suhteita ja ihmisiä suurten mullistusten pyörremyrkyssä, sen keskiössä. Minä luin kirjaa hyvin nälkäisenä, sillä kaikki tässä oli kiinnostavaa. Tämä romaani on kuitenkin ennen kaikkea kertomus miehistä ja naisista, jotka vaeltavat varjomaailmassa etsimässä rakkaitaan, sillä aina jotain oleellista uupuu tai tarina henkilö ei tiedä, mikä on hänen kotimaansa, rotunsa, uskontonsa. Oi, jospa he unohtaisivat kaikki rajat ja seuraisivat jännittyneenä joen virtausta ja sitä kuka kirjoittaa punaisella rakastettunsa nimen jään alle juuri ennen ennen sen jäätymistä!

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Norkku, Karoliina, Anni M, La petite lectrice, Mari A

9 kommenttia:

  1. kuullostaa todella upealta kirjalta,
    laitanpa muistiin, kuten seuraavankin...

    VastaaPoista
  2. Hanne, kunpa ehtisit/haluaisit lukea sekä tämän, että sen, minkä laitan seuraavaksi. Olisi kiva saada 'peilausta' ja kahden vaikeaa aihetta käsittelevän kirjan vertailua...

    VastaaPoista
  3. Ja Hanne, siis nuo Ian McEwanit kannattaa ehdottomasti lukea. Pitäisit takuulla.

    VastaaPoista
  4. Jälleen niin mielenkiintoisesti esitelty kirja, että vei mennessään. Kertomuksesi kulki kuvina silmien edessä.

    Mistä ottaa aika kaikille ihanille kirjoille? Mistä ottaa voima ja jaksaminen?
    Mutta tuntuu, että menetys on suuri, jos näitä kirjoja ei lue.

    Vasta tänään sain ostettua kirjan "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja".
    Luulen, että aloitan tänään lukemisen.

    Kiitos sinulle näistä kirjojen esittelyistä!!

    Mukavaa loppuviikkoa!!

    VastaaPoista
  5. Ulla-Kiristiina, yksi elämä ei riitä kaikkien kiinnostavien lukemiseen. Pitää valita, vaikka sattuukin - sisältä.

    Sinulla on nyt kirja, joka tekee hyvää. Olet sen luettuasi levännyt. Ja syksyllä saan esitellä saman kirjailijan uusimman sinulle: Miten ihanaa!

    Ole hyvä vain! Minä nautin eniten juuri lukemisesta ja kirjoittamiseasta eli tämä on pelkkää iloa.

    Aurinkoista viikonloppua, Ulla-Kristiina!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä suosituksesta. Otin kirjan mukaan Intian matkalle ja sitä oli kiva lukea siellä melkein niinkuin paikan päällä. Pidin kovasti. En olisi tätäkään kirjaa kekannut ilman blogiasi.

    VastaaPoista
  7. Allu, sinä selvisit Intiasta;-) Toivottavasti näit vain lempeästi koulutettuaj elefantteja. Siellä yritetään aloittaa nimittäin uusi trendi norsujen koulutuksessa.

    Minäkin pidin tämän kirjan Japani ja Intia -kuvauksista. Dramaattista, tragediaa, rakkautta ja sitä jotakin. Afganistan vielä meni, mutta siihen tuli jotain liikaa, kun vielä Pakistankin otettiin mukaan kuvioon. Minulle liikaa. Ja muutamalle muullekin kirjabloggaajalle.

    Kiva, että sait vinkkiä blogistani. Ja varmaan eläytyminen oli sataa, koska sain lukea sen Intiassa.

    VastaaPoista
  8. Mielen kiintoinen esittely,kiitos tästä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, ole hyvä ja kiitos.

      Huomasin, että Aili on juuri tämän lukenut ja menen kohta hänelle vertaamaan, miten meidän kokemukset eroavat, vai eroavatko.

      Poista