keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Philippe Claudel: Varjojen raportti

Niille, jotka eivät katso olevansa mitään omistan tämän kirjan.

Sanon sinulle, että joskus kauhusta syntyy kauneutta, puhtautta ja suloutta. Sanon sinulle, että joskus kauneimmat ruusut kasvavat mädästä maasta.

Kuka hän olikaan, joka johdatti minut Philippe Claudelin maahan? En muista. Kiitän! Ensin olin Harmaiden sielujen harmaassa virrassa, nyt Philppe Claudelin Varjojen raportti (Le rapport de Brodeck, Otava 2009, suomennos Ville Keynäs) vei minut kylään, jonka nimeä emme tiedä, mutta joka haisee rankasti jantelaisuudelta. Kylään, jossa ei saanut tietää enemmän kuin muut. Kylään, jossa ei saanut luulla olevansa enemmän kuin muut. Kylään, jossa pahinta oli erottua muista. Kylään, johon saapuu De Anderer, Toinen…aivan erilainen kuin kukaan muu. Ja kaiken yllä makaa viikkokausia hermoja raastanut helle. Helle joka saa kissat roikottamaan kieliään, vie halut ja voimat, mutta herättää pedon…ja kaikkialta löytyy kauniita, terveitä, vahvaturkkisia, mutta ehdottomasti kuolleita kettuja…kaikki samassa kylkiasennossa, kuin kuolon uneen nukahtaneina.

Kirjan kertojaääni annetaan Brodeckille, itsekin muukalaiselle, muualta tulleelle. Se, mitä tapahtui Andererelle siitä pitää Brodeckin tehdä raportti pormestarille ja kylän väelle. Hänen pitää suojella itseään ja perhettään, sillä hehän ovat ’Schmutz Fremdër’. Brodeck alkaa kirjoittaa. Brodeck, jonka lapsuus ennen kylää on tumma varjo, Brodeck, joka sotilaiden tullessa joutuu leirille, Brodekck, joka palaa, mutta löytää vaimonsa Emelién valon sammuneena, sillä jotain on tapahtunut…myös hänelle. Brodeck tietää kirjoittavansa omasta ja perheensä elämästä tai kuolemasta, siitä nousevatko he vielä aamulla ylös virvoittavien sateiden vihdoin piiskatessa katuja ja taloja ja puutarhoja vai katoavatko he kuten kävi Andererelle, muukalaiselle.

Varjojen raportti on suuri tarina syvällä, eristyneessä kylässä asuvien ihmisten ennakkoluuloista kertova kirja. Helleaallon pyyhkiessä kylää, herää kylän peto, jante, oppimaton, kateellinen, katkera, erilaisuutta pelkonsa takia vihaava ja sytyttää jäätulen mustaakin mustempiin sieluihin. Claudelin kieli on koukuttanut minut ja olen sen kielen onnellinen vanki! Paul kutoo tarinaansa, mutta kuin usvan takaa. Hän seisoo siellä sumussa ja kertoo tarinaansa, jota ei itsekään enää kestä ilman usvaa. Tämä utuinen kieli saa lahjan alkaa soida ja rankinkin tarina peittyy aamu-utuun, jossa paska ja veri muuttuvat miljooniksi kastepisaroiksi. toivon pisaroiksi. Paul Claudelin kynässä on taikaa, joka vie niin lukijoita kuin kriitikoita. Molemmat tietävät, että nyt kirjailija kirjoittaa huomisen historiaa, tulevia klassikkoja.

Brodeck alkaa raporttinsa ja tutkimustensa myötä heijastaa Andererin kohtaloa. Hän on itse aina ollut De Anderer – Toinen ja tajuaa oman rankan elämänsä valossa nähdä asiat toisin, mutta sehän ei Jantessa sovi. Vai sopiiko sittenkin?

Lukijalle Brodeckin ääni kuuluu sekä lohduttomana että lohdullisena, mutta loppuratkaisua on mahdotonta aavistaa. Koemme kertojamme kanssa sotilaiden saapumisen kylään. Sotilaiden, joiden tunnuslause on Hinter uns, nieman – Meidän jälkeemme ei ketään. Kohtaamme sotilaat, jotka haluavat liittää kylän Suureen Valtakuntaan. Sotilaat, jotka sanovat: ”Meidän rotumme on roduista korkein, ikivanha ja puhdas, ja se on myös teidän rotunne, kunhan suostutte karsimaan epäpuhtaat ainesosat joukostanne.”

Hänen nimensä oli Zeilenesseniss. Hän oli leirin päällikön vaimo.

Hän ei tullut koskaan yksin. Hän kantoi aina sylissään lasta, muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, joka oli kääritty kaunisiin kapaloihin. Hän tuuditti sitä lempeästi, kuiski sen korvaan ja hyräili kehtolauluja, muistan hyvin yhden niistä: ”Welt, Welt von licht/ Manns hanger auf all recht / Welt welt von licht/ O mein kinder so wet stillecht” – Maailma, valon maailma/ Ihmisen käsi kaiken päällä / Maailman valon maailma / Oi ihanasti lepää lapseni.

Suosittelen tätä kirjaa heille, joita kiinnostaa historia, jantelaisuuden ydin, moraali, Suuri Tarina ja Paul Claudelin taika. Ja heille, jotka Claudelista lumoutuvat, mutta kavahtavat Elämän Totuutta, lupaan, että on vain Totuus, ei Kauhulla mässäilyä. Ja Suurinkin tarina voi päättyä hetkeen jolloin persikankukat aukeavat hurmaten kalpealla vaaleanpunallaan. Blumparadadz, paratiisikukat! Ah!, eikö ole paratiisia, että syntyy kirjoja kuten Varjojen raportti!

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut Lukutuulia

Lue myös Philippe Claudelin Harmaat sielut

6 kommenttia:

  1. Katselin tuota kirjaa kirjakaupassa viimeisenä päivänä.Ehkä olisi pitänyt sittenkin ostaa se...

    VastaaPoista
  2. Jael, munkin kirja on kirjastosta, kun en viime vuonna tiennyt mitään Claudelista...Voin seurata kirja-alea. Olisit tästä vaikuttunut.

    VastaaPoista
  3. Tuure, kiitos! Erittäin inspiroiva kirja.

    VastaaPoista
  4. Mieleeni tuli sama ensimmäinen sana kuin Tuurella: Vahva. Vahva arvio, joka houkuttelee kiinnostumaan kirjasta. Ja ehdottoman vahva kertoja, se Paul Claudel on "Harmaiden sielujen" perusteella. "Varjojen raporttia" en ole lukenut, mutta tulen sen lukemaan.
    Hieno ajatus verrata ennakkoluuloja jantelaisuuteen; Tämä kirja tullee nousemaan korkealle, kun mietit lukemiasi loppuvuonna?

    VastaaPoista
  5. Lumiomena, tämä on jopa parempi kuin Harmaat sielut, mutta se ei johdu muusta kuin aiheesta, sillä Claudelin kirjallinen taso on kummassakin yläviivastoa.

    Varmaan mukana on...raportti varjoista.

    VastaaPoista