keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Philippe Claudel: Varjojen raportti

Niille, jotka eivät katso olevansa mitään omistan tämän kirjan.

Sanon sinulle, että joskus kauhusta syntyy kauneutta, puhtautta ja suloutta. Sanon sinulle, että joskus kauneimmat ruusut kasvavat mädästä maasta.

Kuka hän olikaan, joka johdatti minut Philippe Claudelin maahan? En muista. Kiitän! Ensin olin Harmaiden sielujen harmaassa virrassa, nyt Philppe Claudelin Varjojen raportti (Le rapport de Brodeck, Otava 2009, suomennos Ville Keynäs) vei minut kylään, jonka nimeä emme tiedä, mutta joka haisee rankasti jantelaisuudelta. Kylään, jossa ei saanut tietää enemmän kuin muut. Kylään, jossa ei saanut luulla olevansa enemmän kuin muut. Kylään, jossa pahinta oli erottua muista. Kylään, johon saapuu De Anderer, Toinen…aivan erilainen kuin kukaan muu. Ja kaiken yllä makaa viikkokausia hermoja raastanut helle. Helle joka saa kissat roikottamaan kieliään, vie halut ja voimat, mutta herättää pedon…ja kaikkialta löytyy kauniita, terveitä, vahvaturkkisia, mutta ehdottomasti kuolleita kettuja…kaikki samassa kylkiasennossa, kuin kuolon uneen nukahtaneina.

Kirjan kertojaääni annetaan Brodeckille, itsekin muukalaiselle, muualta tulleelle. Se, mitä tapahtui Andererelle siitä pitää Brodeckin tehdä raportti pormestarille ja kylän väelle. Hänen pitää suojella itseään ja perhettään, sillä hehän ovat ’Schmutz Fremdër’. Brodeck alkaa kirjoittaa. Brodeck, jonka lapsuus ennen kylää on tumma varjo, Brodeck, joka sotilaiden tullessa joutuu leirille, Brodekck, joka palaa, mutta löytää vaimonsa Emelién valon sammuneena, sillä jotain on tapahtunut…myös hänelle. Brodeck tietää kirjoittavansa omasta ja perheensä elämästä tai kuolemasta, siitä nousevatko he vielä aamulla ylös virvoittavien sateiden vihdoin piiskatessa katuja ja taloja ja puutarhoja vai katoavatko he kuten kävi Andererelle, muukalaiselle.

Varjojen raportti on suuri tarina syvällä, eristyneessä kylässä asuvien ihmisten ennakkoluuloista kertova kirja. Helleaallon pyyhkiessä kylää, herää kylän peto, jante, oppimaton, kateellinen, katkera, erilaisuutta pelkonsa takia vihaava ja sytyttää jäätulen mustaakin mustempiin sieluihin. Claudelin kieli on koukuttanut minut ja olen sen kielen onnellinen vanki! Paul kutoo tarinaansa, mutta kuin usvan takaa. Hän seisoo siellä sumussa ja kertoo tarinaansa, jota ei itsekään enää kestä ilman usvaa. Tämä utuinen kieli saa lahjan alkaa soida ja rankinkin tarina peittyy aamu-utuun, jossa paska ja veri muuttuvat miljooniksi kastepisaroiksi. toivon pisaroiksi. Paul Claudelin kynässä on taikaa, joka vie niin lukijoita kuin kriitikoita. Molemmat tietävät, että nyt kirjailija kirjoittaa huomisen historiaa, tulevia klassikkoja.

Brodeck alkaa raporttinsa ja tutkimustensa myötä heijastaa Andererin kohtaloa. Hän on itse aina ollut De Anderer – Toinen ja tajuaa oman rankan elämänsä valossa nähdä asiat toisin, mutta sehän ei Jantessa sovi. Vai sopiiko sittenkin?

Lukijalle Brodeckin ääni kuuluu sekä lohduttomana että lohdullisena, mutta loppuratkaisua on mahdotonta aavistaa. Koemme kertojamme kanssa sotilaiden saapumisen kylään. Sotilaiden, joiden tunnuslause on Hinter uns, nieman – Meidän jälkeemme ei ketään. Kohtaamme sotilaat, jotka haluavat liittää kylän Suureen Valtakuntaan. Sotilaat, jotka sanovat: ”Meidän rotumme on roduista korkein, ikivanha ja puhdas, ja se on myös teidän rotunne, kunhan suostutte karsimaan epäpuhtaat ainesosat joukostanne.”

Hänen nimensä oli Zeilenesseniss. Hän oli leirin päällikön vaimo.

Hän ei tullut koskaan yksin. Hän kantoi aina sylissään lasta, muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, joka oli kääritty kaunisiin kapaloihin. Hän tuuditti sitä lempeästi, kuiski sen korvaan ja hyräili kehtolauluja, muistan hyvin yhden niistä: ”Welt, Welt von licht/ Manns hanger auf all recht / Welt welt von licht/ O mein kinder so wet stillecht” – Maailma, valon maailma/ Ihmisen käsi kaiken päällä / Maailman valon maailma / Oi ihanasti lepää lapseni.

Suosittelen tätä kirjaa heille, joita kiinnostaa historia, jantelaisuuden ydin, moraali, Suuri Tarina ja Paul Claudelin taika. Ja heille, jotka Claudelista lumoutuvat, mutta kavahtavat Elämän Totuutta, lupaan, että on vain Totuus, ei Kauhulla mässäilyä. Ja Suurinkin tarina voi päättyä hetkeen jolloin persikankukat aukeavat hurmaten kalpealla vaaleanpunallaan. Blumparadadz, paratiisikukat! Ah!, eikö ole paratiisia, että syntyy kirjoja kuten Varjojen raportti!

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut Lukutuulia

Lue myös Philippe Claudelin Harmaat sielut

11 kommenttia:

  1. Katselin tuota kirjaa kirjakaupassa viimeisenä päivänä.Ehkä olisi pitänyt sittenkin ostaa se...

    VastaaPoista
  2. Jael, munkin kirja on kirjastosta, kun en viime vuonna tiennyt mitään Claudelista...Voin seurata kirja-alea. Olisit tästä vaikuttunut.

    VastaaPoista
  3. Tuure, kiitos! Erittäin inspiroiva kirja.

    VastaaPoista
  4. Mieleeni tuli sama ensimmäinen sana kuin Tuurella: Vahva. Vahva arvio, joka houkuttelee kiinnostumaan kirjasta. Ja ehdottoman vahva kertoja, se Paul Claudel on "Harmaiden sielujen" perusteella. "Varjojen raporttia" en ole lukenut, mutta tulen sen lukemaan.
    Hieno ajatus verrata ennakkoluuloja jantelaisuuteen; Tämä kirja tullee nousemaan korkealle, kun mietit lukemiasi loppuvuonna?

    VastaaPoista
  5. Lumiomena, tämä on jopa parempi kuin Harmaat sielut, mutta se ei johdu muusta kuin aiheesta, sillä Claudelin kirjallinen taso on kummassakin yläviivastoa.

    Varmaan mukana on...raportti varjoista.

    VastaaPoista
  6. Leena, kommenttini tulee lähes 13 vuoden viiveellä. Oli jotenkin raskas kirja lukea. En keskittynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäinen syy lienee se, että olen jo kauan välttänyt keskitysleirikirjoja, koska luulen lukeneeni niistä ihan tarpeeksi. Liika synkeys ei muutenkaan innosta. Toinen seikka taisi olla se, että tapahtumat eri aikakausina oli sekoitettu perusteelisesti. Ei se yleensä häiritse mutta nyt ehkä vähän. Upeata kuvausta ja kieltä. Kävi sääliksi Brodeckia. Pikku hiljaa minulle on selvinnyt, miten valtavan työn olet 14 vuoden aikana tehnyt. Kirja-arviointisi ovat kaiken lisäksi niin täydellisiä ja hirveän paljon paneutumista vaativia, etten ihmettele ollenkan, että ajatustyöskentely rasittaa pitkän päälle niin, että vaikuttaa nukahtamiseenkin. Työsi on ollut kokonaisvaltaista. Se tulee väkisinkin muuhun arkeen. Itse olen perfektionisti ja luulen sinunkin olevan. Ts. et halua julkaista mitään hutiloden tehtyä. Jos minulla on joku isompi kirjoitustyö, pyörii ko. asia mielessä silloinkin, kun teen jotain muuta. Kun ottaa huomioon, miten vaikea vuosi 2016 on sinulle ollut, ihmettelen vielä enemmän jaksamistasi.Työsi on arvokasta, ja se auttaa ja innostaa lukemaan. Sydän. Sitten sinulla on vielä tuo puutarha silmäteränä. Voihan olla, etä se on henkireikä. Toivottavasti Lohjan reissusi meni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki, tämä oli tosi rankka. Minä keskityin. Olen imenyt maailman kauheinta kansanmurhaa sekä fiktiivisistä että tietokirjoista. Tilasin jopa suomalaisten tutkijoiden kirjan juutalaisesta kulttuurista. Enää en hae leirikirjoja. Nyt minua ovat kiinnostaneet keitä he oikeasti olivat ja siksi erilaiset elämäkerrat ja vaikka Diktaattorien naiset ovat kiinnostaneet minua enemmän. Kiitos paljon, mutt sinä vasta oletkin kova lukemaan. Mitä tahansa tarjoilen, kaiken olet jo lukenut. Itse annoin aallon viedä. Nyt haetaan unirytmiä ja siksi yritän normalisoitua yöeläjästä keskinkertaiseksi lukijaksi ja vain omaksi ilokseni. Oi, et tiedä miten perfektionisti olen ja siksi kai tämä 'harrastus' alkoi mennä överiksi. Olen tosiaankin ollut liian perusteellinen.Haluan muuttua ja sen halun sytytti valtava uupumus sekä iloinen asia, Casper Julianin syntymä. Tulimme pari tuntia sitten kotiin. Olisipa kaikki ollut vain se kauhea 2016, mutta sitten tapahtui muutakin eli jossain oli tapahtunut vuosia sitten hoitovirhe, joka kai riehaantui kun melanoomaa hoidettiin. Nyt minua on niin perheen, ystävien kuin myös lääkärini kehotuksilla neuvottu alkamaan nauttia elämästä. Antamaan enemmän itselle ja jokainen saa kantaa huolensa. Kuulostaa julmalta, mutta ehkä olen jo jonkun rupeaman tehnyt. Puutarha on pelastusrenkaani. Ja koska olen myös botanisti, oli hauskaa löytää Lohjalla yhdestä kaupasta kämmekkäkasvi. Muistelen herbariotani ja miten kiehtovaa se kaikki oli. Lehtomme ei ole vain puutarhan jatke, vaan kuljen siellä ihmetellen mitä uutta aina löytyy. Kiitos meillä oli kuten aina: Perhe on parasta. Annoimme myös nuorille vauvavapaata ja saivat puljata terassillaan porealtaassa. Oi, miten julmia kirjoja olenkaan sinulle tarjoillut...Kokeiles seuraavaksi täältä jotakin: https://leenalumi.blogspot.com/2014/06/elamankerrat-leena-lumissa.html Sydän!

      Poista
  7. Leena, kiitos taas supernopeasta vastauksestasi, vaikka juuri olet kotiutunut Lohjalta. On ruvennut ihan harmittamaan, kun huomaan sivuiltasi, miten paljon maailmassa on luettavaa. Sinä lähes "pakotat" minut vielä kovemmaksi lukijaksi. Lapsien auttaminen on yksi tärkeä asia. Vaimoni menee ensi viikonloppuna Tampereelle nuorimman pojan luo ja tekee siellä ruokia niin, että nuoret voivat touhuta enemmän omia juttujaan. Perheessä on kolme tyttöä, 5-15v. Olet sinä joutunut kovia kokemaan ja toivon hartaasti, että tulevaisuutesi on valoisa vapauduttuasi "harrastustyöstäsi". Et ole julma, jos annat aikaa itsellesi. Sinun kuuluukin niin tehdä. Uskon, että unikin palaa elämääsi. Tuon täydellisyyden tavoittelusi havaitsin aika pian. Valokuvatkin kertovat paljoin. Sinulla on puutarha pelastusrenkaana ja nautit jo siellä olemisesta saati sitten sen kehittämisestä. Minulla vastaava purkautumispaikka on vaimoni metsät, mitkä sijaitsevat mökin ympärillä. Olen RAATANUT metsissä yli 40 vuotta moottorisahan kanssa. Kun tulen metsästä puolikuolleena ja olen nähnyt välitömästi päivän aikaansaannokseni, olen tyytyväinen. Sitäkin työtä teen tarkemmin kuin mitä pitäisi. Siinä yksi perfektionistin piirre. Luin hiljattain, miten ihminen voi mennä siinä liiallisuuksiin. Minullakin on siinä oppimisen paikka. Tämä ajatusten vaihto on virkistävää. Aivan uusi asia minulle. Kauniita unia, Leena. Sydän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki, ole hyvä. Minua pelottaa, miten monta itselle tärkeää kirjaa jää lukematta. Tiedän, että pakotan, mutta en kuitenkaan. En itsekään pidä siitä , että painostetaan lukemaan jotain. Ehdottomasti! Minulla on kuitenkin ollut myös paljo toteutuneita unelmia. Olen saanut kiertää alppimaita niin paljon, että en enää muista lukua. Ja kun ajaa omalla autolla pikkuteitä, tulee kutusutuksi vaikka häihin, sadonkorjuujuhliin ja saa tavata maailmankuuluja ihan vahingossa. Vanha raha ei haise joten emme tajunneet, että samassa pienessä hotellissa syömme lounasta suklaamiljonääri Sprünglin kanssa. Hänen nimensä oli aiemmin Lindtin suklaan päällyksissä. Metsän hoito on yhtä antavaa kuin puutarhailua. Harrastustyö vangitsi minut, mutta vasta jossain 10 vuoden kohdalla, jossa olisikin pitänyt ymmärtää lopettaa. Minäkin luin jutun, jossa oli, että ihminen itse ei enää huomaa ylittäneensä rajojaan. Se oli yhden naisen tarina ja hän taisi vaihtaa alaa. Siihen minulla on taipumusta. En pysty olemaan tyyni, seisovan veden lammikko. Nyt tuli itselle rajat vastaan. Eikö vain, Kiitos samoin tälle illalle. Eilen purin pakaaseja ja pyöritin vielä pyykkiä. Sydän.

      Poista
  8. Armon yökin saapui muutama päivä sitten. Haimme eilen kotiin palatessa.

    VastaaPoista