tiistai 7. syyskuuta 2010

Geisha


Muut ihanaista ei taivahan alla
kuin sinä vaan!
Muut' olevaista ei onnea luoneet
uumenet maan
kuin sinut vaan!

Kaunis on kantaa hukkuvaa hetkeä
rinnassaan!
Ei ole aamua, ei ole iltaa,
rakkaus vaan,
rakkaus vaan!

♥♥♥♥♥

Sa näät minut yksin ja keskellä yön
ja pohjassa sameain sakkain.
Ah, vieläkö ryysyissä tuskan ja työn
mun tunnet, ystävä rakkain?

Sa tuijotat silmiini vieraisiin
kuin kahteen kalliokairaan.
Ah, vieläkö alta sen kivisen piin
sa näät minun sieluni sairaan?

♥♥♥♥♥

Minä olin luotu vain yhtä varten
ja yksinäisyyteen;
minusta on tehty symboli synnin
ja papitar pyyteen.

Minä olin luotu lehtojen rauhaan
ja laupeuden tekoon;
minut on heitetty himon ja hekuman
kiehuvaan kekoon.

Minä olin luotu uinumaan sisällä
valkeain taljain;
minut on pantu liehtomaan lempeä
jäsenin paljain.

Nyt olen kypsä ma kylmaan keimaan
ja kuumahan vihaan;
riemulla isken ma kultaisen kourun
syyttömän lihaan!

Autuuden Amorit uinuvat vierillä
viittani päärmeen.
Katse on kyyhkyn, tahto on tappavan
kalkkaro-käärmeen.

Kun minä silmää isken, kuivuvat
morsiusmyrtit,
kun minä kättäni nostan, nousevat
kuoleman yrtit,

lakastuu luomisen työ sekä valkeus
tuhannen lumpeen.
Kirot ja kivien heitot luokoot
hautani umpeen!

Ah, tulkaa, elämän ja kuoleman yö
on luonani yksi!
Kaunis on tulla mun kauttani
myrkytetyksi.

♥♥♥♥♥

Ällös sa katso mua:
olen alaston, arka...
Salli mun ovellas olla
kuin paha ja parka.
Ällös sa katso mua:
ma vanha jo olen,
ma tanssin vain välkkeessä viinin
ja hopeasolen.
Ällös sa huuda mua
mun itseni nimeen,
salli mun vieraana notkua
piilossa pimeen.
Ällös sa kutsu vanhoja
muistoja julki:
ammoin jo rintani kautta
halla-yö kulki;
sata vuotta on sieluni ollut
kuin synkeä sysi,
siks että mä kerran nuorena
hylkäsin hymyilysi...

♥♥♥♥♥

Yöstä ma tulin,
yöhön ma jällehen palaan,
turhaan sulta nyt enää
tultani salaan,
vain sulle ma itkin ja hymyin
ja sulle ma elin,
vain sua minä aattelin
aalloilla uhkapelin,
sa annoit tuskan, mi yllytti
keimahan turhaan,
ja vihan, mi liehtoi
ihmis-inhoon ja murhaan.
Sen taivas tietää:
jos minä mursin monta,
ei ole myöskään minussa
kohtaa murtumatonta,
ei syntistä synkempää
ole jumalan turmiolla...

Sano, armas, saanko ma hetken
ovellas olla?

- L Onerva -
Liekkisydän (Tammi 2010)
kuva Manolo Valdés (Suomen Kuvalehti/Pauliina Penttilä)

2 kommenttia:

  1. tykkän tosi pakjon tuosta kuvasta!

    VastaaPoista
  2. Hanne, siinä on niin paljon sun värejä ja sitten se on jännittävä. Katso huulten väriä!

    VastaaPoista