maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pirjo Rissanen: Äitienpäivä

Isoäiti, joka ei ollut mikään oikea isoäiti, nuori nainen, joka ei halunnut lapsia vaan kenties jopa inhosi niitä. Naisen aviomies, joka - . Äkkiä Ulpu ei tiennytkään, mihin lokeroisi Markuksen, poikansa, joka oli hänelle kaikkein läheisin ihminen maailmassa. Läheisin. Ainoa. Eikä ketään muuta tulisi, Ulpu ajatteli ja oli äkkiä täysin lohduton.

Pirjo Rissasen kirja Äitienpäivä (Gummerus 2011) vie elämää melkein viidensadan sivun verran niin lujaa kiinni iholla, ettei lukija tajua muusta mitään. Näin kirjoitetaan tasokasta suomalaista kirjallisuutta. En ole ikinä ennen lukenut Pirjo Rissasta, mutta kirjan liepeissä hänet esitellään vapaana kirjailijana, joka kirjoittaa etupäässä naisille suunnattuja romaaneja. Kirjat käsittelevät eri sukupolvien naisia, heidän kasvuaan ja rakkauksiaan ja elämäänsä oivaltavasti ja psykologisesti. Rissanen on opiskellut suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja kansanrunoutta. Ensimmäinen asia, joka minut herätti oli Äitienpäivän kieli. Ei mitään puhekieltä. Ei kankeita dialogeja, joissa lukijan pitää myötähävetä itsensä sängyn alle. Ei virheitä. Ja Äitienpäivän keskiössäkin on noin kuusikymppinen äidinkielenopettaja Ulpu, joka on kirjan ehdoton tarkkailija ja analysoija seuraten niin poikansa Markuksen kuin miniänsä Susannan avioliiton kariutumista, kerraten omaa eroaan Martista ja nähden lopulta myös itsensä hieman omahyväisenä ja roolinsa vangiksi jääneenä naisena.

Äitienpäivän punainen tapahtumalanka on Susannan ja Markuksen avioliitto. Markus ei tunne olevansa avioliitossaan koskaan oma itsensä. Hän ei voi sitä olla Susannan kanssa! Susannalle, sisustusyrittäjälle ja täydellisyyden tavoittelijalle, hylätyksi tuleminen on koko maailman kaatava tragedia, jota ei ollenkaan helpota oman äidin Irman vakava alkoholismi. Susanna saa äitinsä taas kerran hoitoon, mutta sulkeutuukin itse yksin tyhjään ja täydelliseen kotiinsa juomaan itseään hengiltä. Sitä hän todellakin yrittää päiväkausia, kunnes jokin vaisto, ohut elämännälkä tai puhdas kiukku, saavat hänet jaloilleen ja tajuamaan, miten kauan Markus oli riitelyn kautta hakenutkaan keinoa rikkoa hänen rakentamansa idylli ja paljastaa totuus kulissien takana.

Markus on löytänyt Mian ja nainen odottaa jo lasta. Lasta, jota Susanna ei olisi ikinä suostunut haluamaan. Ulpu seuraa sivusta yrittäen olla puuttumatta, mutta hänhän on aina rakastanut koota pienen perheensä yhteen ja niinpä vielä juuri ennen nuorten eroa, hän saa kaikki koolle perhejoulun viettoon. Hän kutsuu myös kuolleen tyttärensä aviomiehen uusine vaimoineen sekä lapsineen. Ja sitten hän kutsuu myös Martin, entisen aviomiehensä. Ja kaikki on kuin ennenkin, vaikka se kaikki onkin vain vaivoin pystyssä pideltyä kulissia. Ja tämän keinotekoisen tunnelman aikana Ulpu putoaa omiin muistoihinsa siitä, millaista oli jouluisin, kun Marianna ja Markus olivat vielä pieniä, Martin äiti Irene oli heillä joulunvietossa ja…

Heillä oli oma, kahdenkeskinen rituaalinsa, josta kenelläkään ei ollut aavistusta: kun Irene ja lapset varmasti nukkuivat, he hiipivät alas olohuoneeseen ja rakastelivat sen karhealla, tummanvihreällä karvalankamatolla kaakeliuunin vieressä. Ulpun kiihotusta lisäsi vähän perverssilläkin tavalla pelko, että joku heräisi, että Irene tulisi juomaan syötyään liikaa tekemäänsä erinomaista lasimestarinsilliä tai lapset olisivat sairastuneet suklaaherkkujen ahmimisesta oksennustautiin. Mutta koskaan niin ei käynyt, ja he saivat harjoittaa tätä rituaaliaan monen monta vuotta, rakastelua tutussa lähetyssaarnaaja-asennossa, liian kovalla ja karhealla alustalla, niin että Ulpun alaston takapuoli saattoi hankautua melkein verille. Mutta siitä viis. Juuri siitä paikasta Ulpu näki aina jouluyön taivaan. Silloin jouluöinä taivaskin oli aina tummansininen ja täynnä kirkkaita pieniä pisteitä, osa lähempänä suurina ja loistavina joulutähtinä, osa utuisempana tähtipölynä. Joskus Ulpu näki tähdenlennon rakastelun aikana, ja hän toivoi aina kiihkeästi samaa: että tämä kaikki jatkuisi ikuisesti.

Siis tämä Äitienpäivän joulumuistelo on niin koskettava, että aloin uskoa kirjan takakannessa olevaan lauseeseen, joka on Iltalehdestä:

Pirjo Rissanen on suomalainen vastine kanadalaiselle kirjailijalle Carol Shieldsille.

Ulpu on kuin Pikkuseikkoja teoksen Judith, mutta hänessä on opettajamaisesta omahyväisyydestään huolimatta jotain haavoittunutta ja lämmintä. Ja hän myös yrittää antaa muille tilaa, yrittää ymmärtää näitä, eikä ole vain viileä tarkkailija. Susannalle hän on tukena eron jälkeen ja vaikka hän on herkkä loukkaantumaan, hän ei maksata takaisin kostamalla, vaan pohtii paljon niin toisten kuin omiakin vaikuttimiaan. Lopulta Ulpu tajuaa, miten huonosti kaikki tunsivatkaan lopulta toisensa, miten helposti he ymmärsivät toisiaan väärin ja miten turhaan he kantoivat toisilleen kaunaa.

Ja sitten saapuukin äitienpäivä, joka on aina vietetty Ulpulla. Nyt kaikki on kuitenkin toisin. Susanna on terhakoitunut ja ostanut uuden kiinteistön, jonka remontoinnissa on kiinni. Siitä on tarkoitus tulla paljon entistä hääpalveluyritystä suurempi, monipuolinen juhlapalveluyritys ja Markus on kiinni Mian perheen tavassa viettää äitienpäivät aina oman suvun piirissä….

Pirjo Rissasen kirja on paitsi hyvin todenmakuinen tarina perheen ja suvun ihmissuhteista myös kertomus roolien vangiksi jäämisestä. Markus on ollut kiltin aviomiehen roolinsa vanki. Susanna puolestaan on ollut kovan yrittäjän ja kaiken päättäjän roolissa voimatta olla hetkeäkään lämmin ja pehmeä. Irma ei olisi halunnut koskaan lapsia, mutta siihen aikaan omaehtoista lapsettomuutta olisi kavahdettu ja seuraukset ovat kovat, sillä kaikista ei ole äideiksi. Ei väkisin. Ja Ulpu sitten. Hänen on pitänyt olla kaiken tietävä opettaja, jokaisen kalenteriin merkityn juhlapyhän kestitsijä, loistava kattaja ja kokki, täydellinen äiti ja nyt isoäiti lapsille, joiden isoäiti hän ei oikeasti edes ole. Hänen pitää olla ikänsä mukainen, vaikka miltään iältä ei tunnu ja vaikka teki mieli heittää roskiin kaikki vanhat toimintamallit. Ja sitten Porissa on sisko Marja, joka ei ymmärrä mistään mitään, koska on vanhapiika ja suoraan puhuja ja vaikka mitä. Ja nyt karmea, kuoleman hiljainen äitienpäivä yksin…

Vai onko sittenkään?

22 kommenttia:

  1. No tulipas nyt paljon kehuja :) hieno löytö, sinä kun olet kertonut lukevasi vähemmän suomalaista. Mukava kun löytyy kehuttavaa tältäkin suunnalta.
    Minä olen lukenut vain yhden Rissasen myöskin, Posliinihäät, ja se ei ihan tuntunut omalta. Mutta joskus voisi taas kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Pirjo Rissanen on kirjailijana vain nimeltä tuttu, tuskin olen lukenut yhtään hänen kirjaansa. Meidän kirjastosta niitä löytyy lähes 30, aloitan kuitenkin tästä ja olen jonossa sijalla 12, mutta kierrossa on 11 teosta.

    Varasin myös kirjan Elisabeth Taylorista, joten hyvin tarpeellinen on tämä blogi, ainakin minulle.

    Kiitos Leena!

    VastaaPoista
  3. Anni, minulla on menneisyyteni myös suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Edelleenkin olen enemmän käännöskirjallisuuden suuri ystävä, mutta on vaihtelua tehdä välillä suomalaista, vaikka Marttista, Rissasta etc. Ja pitäähän muistaa Pasi Ilmari Jääskeläinen!

    Olen lukenut niin paljon kotimaista kirjallisuutta, että mikään kommenttiloota ei riitä sitä kertomaan, mutta on vain yksi elämä ja jos toisaalla ilmestyy Oatesia, Austeria ja Ian McEwaninia, niin...Toisaalta taas haluan lukea myös laajalle lukijakunnalleni laidasta laitaan.

    Tässä ei oikeesti ole mitään vastakkainasetelua, on vain ikuinen pula ajasta.

    VastaaPoista
  4. Marjatta, tämä on minultakin ensimmäinen Rissanen. Kirja on kannen mukaan jatko Muistot-romaanille eli jos sinulla nyt on aikaa, lue ensin Muistot ja sitten tämä, saat enemmmän irti.

    Pidän sinut vauhdissa!

    Kiitos♥

    VastaaPoista
  5. Kylläpä Leena toit jälleen mielenkiintoiselta tuntuvan teoksen esille.
    Kuvaat lukemiasi teoksia niin houkuttelevasti, että lukijalle syntyy palava halu itse tutustua ko. teokseen.
    Pirjo Rissasen nimen olen joskus kuullut, mutta yhtään hänen teostaan en ole lukenut.
    Mukavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  6. No voi että. Kirjan esittely katalogissa houkutteli minua, mutta kun kaikkea ei voi tilata, googlasin vähän (minullekin aiemmin tuntematonta Rissasta) ja katsoin, että ehkä hän on vähän liian viihteellinen, ja jätin kirjan hankkimatta.

    Nyt alkaa kuulostaa, että olisi pitänyt sittenkin tilata se. Hmmm. Kiitos arviosta, laitetaan korvan taakse.

    Ja Leena, nyt kun on puhuttu kuvista ja auroista, niin tuo sinun tuore (vai uusvanha?) kuva Leena Lumi -kirjaston kohdalla on minulle jotenkin erityinen. Siinä näkyy jotakin tavallaan uutta ja toisaalta tuttua.

    VastaaPoista
  7. Voi että olen iloinen että kirjoitit tästä kirjasta! <3 Luin itse viime vuonna tämän kirjan edeltäjän, Muistot, ja minusta se oli varsin positiivinen lukukokemus. Rissanen on hyvä kotimainen naiskirjailija, joka kuitenkin jää mielestäni ihan liikaa esimerkiksi Anja Snellmanin, Pirjo Hassisen ja Anna-Leena Härkösen varjoon. Kävikin mielessäni että Rissasen olisi voinut mainita huhtihaasteessa sinä päivänä kun puhuttiin aliarvostetuista kirjoista ja kirjailijoista.

    VastaaPoista
  8. Hanne, tämä on minulta harvinainen helmi, sillä kuten olet huomannut, likun useimmiten käännöskirjallisuudessa ja puutarhoissa.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Karoliina, aioin laittaa tähän arvosteluun varoituksen: Ei heillle, jotka eivät halua viihtyä kirjan parissa, katsovat televisiosta vain dokkarit ja muistavat joka päivä kertoa, etteivät ikinä lue dekkareita. mutta kun omiin ystäviini ei kuulu yhtäkään tällaista, en tajunnut.

    Kuva ei ole vanha, sillä tuo Marimekon Luvia -tunika on edelleen käytössä harva se päivä. Enkä ole pitänyt gladioluksista vasta kuin pari vuotta, nyt niitä saisi olla aina vaan.

    VastaaPoista
  10. Sara, valitsin kirjan hiukan sokkona, mutta sekä kansi että kustantajan antama info toimivat nyt oikeaan suuntaan. Tämä kirja menee kuumille kiville etenkin näin äitienpäivän alla.

    Aila Meriluoto, Eeva Joenpelto, Eeva Illoinen, Annamari Marttinen, Pirjo Rissanen, Aino Kallas, Helvi Hämäläinen, Maria Jotuni, Marja-Liisa Vartio, Leena Lehtolainen...


    Tämä on tosiaankin jatko-osa Muistot -kirjalle, mutta voi kyllä lukea omanaankin.

    Kiva, että pidit!

    VastaaPoista
  11. Risaasta olen lukenut paljonkin ja tämän esittelemäsi kirjan edeltävän Muiston myös. Minua kiehtoo tässä kirjailijassa se että melkein tunnistan paikkakunnan mihin teokset pääosin sijoittuvat, eli savolainen pikkukaupunki elämänmenoineen. Niin tutunoloista. Täytyy taas mennä tuonne kirjaston sivuille katsomaan miten paljon on varauksia tästä.
    PS: Kiitos yrttikirjasta, se myös listalle, jos on täältä saatavana.

    VastaaPoista
  12. Suomen Carol Shields! Sinulla on taito saada lukijasi kiinnostumaan sellaisistakin kirjoista, jotka he muuten sivuuttaisivat. Tai ainakin itse luulin aina, että Rissanen on jotenkin viihteellinen (siis kirjan pitääkin viihdyttää, mutta se ei saa olla viihdekirja, saitkohan kiinni ajatuksestani? :)) mutta nyt kyllä hieman jo kiinnostuin. Moniulotteisen ja hyvin kirjoitetun oloinen kirja.

    Muistelen, että äitini on lukenut ja kehunut Rissasen kirjoja.

    VastaaPoista
  13. Katja, minä en sanonut, että hän on Carol Shields, vaan se luki kirjan takakannessa. Teksti oli muistaakseni jommasta kummasta iltapäivälehdesämme, mutta muuta tietoa siinä ei ollut.

    No, tämä kirja menee äidilleni, joka lukee paljon historiaa, mutta myös Pirjo Tuomista ja Laila Hirvisaarta etc. Toisaalta, Merinkin pitäisi lukea tämä, sillä Susannalla ja hänellä on jotain yhteistä...,mutta filosfian kirjat taitavat viedä nyt hänen aikansa.

    Tajuan pointtisi. Se hiuksen hieno raja kulkee Hagenan Omenansiementen maussa. Ja Hagena on siellä paremmalla puolella!

    Kun noista katalogeista kirjoja valitsee, aina ei voi ihan tietää, mitä ottaa. Da Vinci -koodi on viihdettä ja minut pakotetiin se lukemaan (Bessun toimesta;-) ja viihdyinkin tosi hyvin.

    Tarvitsen nyt breikkikirjoja, sillä vaellan yöt Neuvostoliiton salaisen poliisin uhrina Siperian vankileireillä. Rissasen luki vuorokaudessa ja hän käyttää hyvää kieltä ja on myös oivaltava havainnotisija.

    Mieti: Ehkä tässä olisi äidillesi äitienpäivämuistaminen.

    VastaaPoista
  14. Minttuli, tuokin on yksi syy valita joku kirja tai kirjasarja. Luin äidiltäni Pirjo Tuomisen trilogian, jonka jokaisen kirjan nimen olen valitettavasti unohtanut, mutta kirjat kertovat sahanomistajasuvusta Eurajoella eli paikkakunnalla, jossa kävin osan kouluani ja joka taas on hyvin likellä Luviaa eli entistä kotipitäjääni. Yllätys, yllätys: Tuominen kirjoittaa todella hyvin!


    Tämä on nimenomaan Savosta ja sielläkin minulla on sukua...Mutta kirjan Ulpu on niin todenmakuinen, että hän on ihan elävä. Me kaikki tunnemme Ulpuja. Ehkä olemme myös itse heitä osin. Tai olemme perfektionisteja, jotka tuntevat hallitsévansa kaiken, kuten kirjan Susanna, mutta sitten...

    Nyt olisi vaikea lukea Muistot tämän JÄLKEEN, mutta jatko-osan tähän kirjaan lukisin.

    Minttuli, ole hyvä yrttikirjastakin. Nythän elämme kuumaa idätysaikaa ja tämän kirjan monet vinkit ovat tarpeen.

    VastaaPoista
  15. Omenansiementen maku on juuri sellainen kirja! Samoin Joanne Harrisin parhaat kirjat.

    VastaaPoista
  16. Katja, nimenomaan!

    Harrisin Appelsiinin tuoksun aion lukea tänä suvena uudestaan ja otan samalla kirjastosta hänen Kesäviiniä, koska se on vielä lukematta.

    Suolaista hiekkaa kirjassa on maailmankaikkeuden hienoin kansi, mutta kirja oli raastava pettymys.

    VastaaPoista
  17. Jos joku suomalainen kirjailija onnistuu kirjoittamaan toden tuntuisen tarinan, hyvällä ja kauniilla suomen kielellä, nostan hattua.

    En ole minäkään Rissasta lukenut, mutta voisin, ei ole vain tullut tartuttua hänen kirjoihinsa.

    Suomessa on hienoja ja upeita naiskirjailijoita!

    VastaaPoista
  18. Soolis, täysin samaa mieltä. Tässä kun nyt kohtaa sekä hyvä kieli että hyvä ja ihan todenmakuinen tarina.

    Eka mullekin, mutta ei ehkä vika.

    On ollut, on ja tulee olemaan!

    VastaaPoista
  19. Huoh, olen vaikuttunut.. Sanat tulee ehkä kun olen kirjan lukenut.

    VastaaPoista
  20. Anne, osta itselle, lue ja anna äitienpäivänä äidillesi. On tässä jotain sinullekin.

    VastaaPoista
  21. Ihanaa kun olet ottanut Pirjo Rissasen kirjan "käsittelyysi". Olen lukenut kaikki hänen kirjansa ja varaampa kirjastosta tämänkin.
    Mukaansa tempaavaa kerrontaa.

    VastaaPoista
  22. Marjamatilda, kiva, että pidit. Aion ottaa häneltä seuraavankin, jos vain huomaan. Joskus joku kirja menee ohi ihan hosuilun takia.

    Mukaansatempaavaa ja jotenkin niin totta, tarkalla havainnoinnilla.

    VastaaPoista