sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

LOHTA SUPPILOVAHVEROLLA, MUNTHEA JA VÄHÄN TULEVASTA

Usein erilaisissa terveysohjeissa suositellaan syömään kalaa vähintäin kahdesti viikossa. Meillä on helppo konsti toteuttaa tämä, sillä valmistamme uunissa joka sunnuntai lohta tai kuhaa ja usein suppilovahveromuhennoksella. Teemme niin runsaan annoksen, että syömme samaa vielä maanantainakin, joten yksi päivä on varmasti vapaa ruoanlaitosta. Suvella kala tietysti grillataaan. Ja kalan oheen voi laittaa valkosipuliuuniperunat, salaatin tai mitä kuka ikinä keksiikin siihen haluta. Tästä kuvasta ei tullut oikein tyylikäs, sillä ei ollut tarkoitus kuvata. Keksin asian ihan sekunnissa kun tuli mieleen toinenkin juttu.
Sain tänään puhelun lukijaltani Marjatalta, joka oli aivan yhtä hurmaantunut kirjaan Axel Munthe - tie Caprin huvilalle kuin minäkin. Oli niiiiiiin ihanaa kuulla, miten vaikuttunut toinen on samasta kirjasta, mistä itse olet ihan onnesta soikeena. Marjatta kommentoi täällä Kiitos Marjatta!

Myös Aili on nyt tehnyt tästä kirjasta arvostelun, se löytyy täältä

Huomenna palataan taas kirjoihin. Nyt on vaihteeksi luvassa puutarhakirjojen lisäksi kotimaisen kirjailijan teos, joten ilmeisesti muutoksen tuulia ilmassa. Ja niitä on oikeastikin, sillä olen suuntautumassa hieman enemmän sinne, mikä palavasti kiinnostaa eli historiaan ja tutkijoiden kirjoihin. Huomaatte aikaa myöten mikä on kyseessä. Asia ei näy ihan vielä blogissani, mutta enemmin tai myöhemmin. Kirjat ovat enemmän aikaa vieviä ja vaativampia, mutta kuuntelen sydämeni ääntä ja tälle houkutukselle en voi sanoa 'ei'. Edelleen on mukana sisustusta ja puutarhaa, dekkareita ja muuta, mutta mukaan on tulossa siis aivan muutaKIN.

Viikon päästä arvomme ja olette ehkä huomanneet, että eilen palkintoihin liittyi hurmaava Riitta Tiitun Wanilla Country Chic! Lumoavaa sunnuntai-iltapäivää ja aurinkoista uuden viikon alkua♥

19 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä! Voitko vähän vinkata opinhaluista, mitä muuta kuin suppilovahveroita tuossa muhennoksessa on? Kermaa? Mausteita?

    Minulla olisi myös kaksi niin isoa saatua kuhafilettä pakkasessa että uunissa tekeminen sopisi niille hyvin. Suppilovahveroitakin (saatuja) sattuu löytymään kuivattuina, joten kopioisin reseptin mielelläni suoraan ettei mene omien testailujen takia kallisarvoiset fileet pilalle...

    VastaaPoista
  2. Aivan pakko on kyllä lukea tuo kirja kun sinä oot tykännyt siitä.. Kala on todella hyvää!! minä kokkaan kalaa ainakin kahdesti viikkoon. lohta yleensä, chilillä tai sitten vaan perinteisellä tilliversiona :) pinaatti ja ananas käy myös, mutta ne vaatii juustoa..ja anans entistä kovemman suolan :D

    VastaaPoista
  3. Oi Leena,nyt tuli kauhea nälkä tuota katsoessa! Suppilovahveroita sain juuri blogikavereilta,mutta lohi puuttuu...Onhan sitä kaupoissa mutta en nyt lähde sitä hakemaan.
    Lohta voisin syödä vaikka joka päivä! (kuten tein nyt kun olin helmikuussa Suomessa..)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Kala näyttää hyvältä ja siitä huomasinkin, että sunnuntain ruokailu on tainnut jäädä pahasti väliin. Ennenkuin katoan linjoilta, niin pitää vielä sanoa, että ihana kuva sinusta on tuossa oikealla yläkulmassa =)

    Ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Jätän vain, että "hei" tällä kertaa, sillä on ollut huono päivä, puuh, mutta siis kurkkasin!

    VastaaPoista
  6. Odotan innolla blogisi uusia tuulia! Minäkin rakastan historiaa, ja hyvät elämäkerrat, muistelmat, historiateokset ym. ovat mielestäni kaunokirjallisuutta!

    Lumoa ja aurinkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Kala on aina hyvää ja se kypsyy uunissa vaivattomasti erilaisten mausteiden höystämänä. Mutta yksinkertaisuus on parasta ja tekee kalan omalle maulle oikeutta.

    Kuljin juuri huhtikuun helteessä (+24°C ) ohi tuollaisten kerrattujen narzissien. Lähiympäristöt tekevät tiukan eron eri narsissien lajien suhteen. 'Osterglock' joka vastaa Suomen 'keltanarssissia eli Pääsiäisliljaa' ei täällä vahingossakaan kutsuta vain 'narzissiksi' !

    Kaikki kevään luonnokukat - valkovuokko, sinivuokko, voikukka, leinikki, humala, orvokki, lemmikki - kukkivat. Hedelmäpuut ovat kukassaan, Magnolia on jo kukkinut ja ruusut työntävät lehtiään hiirenkin parvekkeella. - Ensi viikonloppuna palataan kevään kepposiin, sillä lämpö laskee puolella ja on luvassa vain +10°C !

    nami-hiiri

    VastaaPoista
  8. Kas, voisin toistaa Susaa sanasta sanaan. On ollut huononhuono viikonloppu. Tänään jo vähän valoisampaa.

    Sinulla on tulossa paljon kaikkea kivaa. Jään odottelemaan. :)

    VastaaPoista
  9. Jael, kala on niin herkullista. Kunpa useimmat keksisivät lahjoittaa noita kuivattuja suppilovaheroita;-)

    Kiitos samoin!

    Birgitta, minäkin unohdan joskus syödä...taitaisin olla hukassa ilman Päämiestä. Pidän kyllä kokkaamisesta, mutta kun maailmassa on niin paljon kiinnostavaa...

    Kiitos! Kuva on ammattilaisen ottama yhteen sisustuslehtijuttuun, joka tehtiin kodistamme.

    VastaaPoista
  10. Hei Leena!

    Kovan lukemisen jälkeen minäkin kirjoitin tuon elämäkerran. Hieno teos, tuo Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle...

    Hyvää alkavaa uutta viikkoa sinulle, Leena<3

    VastaaPoista
  11. Herkkukalaa :)
    Meilläkin usein uunilohta, mutta en ole sienten kanssa sitä koskaan syönyt. Näyttää todella hyvälle. :)

    VastaaPoista
  12. Tuli vesi kielelle tuosta ruokakuvasta, onneksi on kuitenkin tiedossa parsaa illaksi. Munthen kirjan löysin jo saksaksi, pitääpä lukea.

    VastaaPoista
  13. Susa, voi kuinka kurjaa. Minäkin kohta kurkkaan sinua.



    Pienen mökin emäntä, luvassa on erikoisuuksia...Minäkin pidän elämänkerroista. Tekisin kirjailijaelämänkertojakin, jos löytäisin kiinnostavia. Vaikka Aksel Sandemosesta.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Nami-Hiiri, asut maassa, jossa on sosikki-ilmastoni.

    Minulla kasvaa näitä kerrottuja jonkin verran ja olen autaasti sotkenut niiden kaikkien nimet. Tämä on Dallas, Texas tai Tahiti. Näin lukee myös kuvatidostossani.

    Pidän eniten vanhanajan valkonarsissista, siitä joka tuoksuu lempeästi, Poeticus Actae.


    Siis nimenomaan kalan aromeja ei saa peittää. Sitruunapippuriakin vain kohtuudella.

    VastaaPoista
  15. Katja, sullahan on tänään arvontakin. Piipahdan kohta. taidan sitten toistaa saman kuin Susalla...

    Tämä tietokirja-asia ratkesi vasta eilen. Ottaa aikansa saada ensimmäinen ihana järkäle luettua.

    VastaaPoista
  16. Hello Leena,
    I have visited your blog. It just keeps getting more beautiful and interesting.
    Hugs from Brazil

    VastaaPoista
  17. Aili, waude! Kävin jo kommentoimassa ja linkitinkin sinut. Olet tehnyt tarkkaa ja upeaa työtä.

    Kiitos samoin Sinulle!

    *****

    Hanna, jos pidät sienistä, niin loistava yhdistelmä kalan kanssa.

    *****

    Allu, kyllä parsakin nyt maistuisi!

    Jos olet jo lukenut Rakkauden aikakirjan, voisit kommentoida ao. postauksen kohdalle.

    Oletko jo mukana huhtiarvonnassa, jossa pitää edes kuvitella muutamalle kirjalle oma suosikkijärjestys...Siellä on mukanan Rakkauden aikakirja ja tämä Jangfeldtin teos myös.

    *****

    Antonio, thanks for visiting.

    I overwork, I hope you don't.

    VastaaPoista
  18. En ole voinut vieläkään lukea, kun se on liian painava käteen, en saa vielä pideltyä niin isoa kirjaa.

    VastaaPoista
  19. Allu, siis sulle ei ole Allumies hankinut sitä kirjatelinettä. Se on tosiaankin raskas kirja käteen.

    VastaaPoista