maanantai 13. kesäkuuta 2011

Minette Walters: Kuvanveistäjä

Prologi

Dawlington Evening Herald, tammikuu 1988


Raaoista murhista 25 vuoden tuomio

Eilen Winchesterin käräjäoikeudessa Olive Martin, 23, os. Leven Road 22, Dawlington, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen äitinsä ja sisarensa raaoista murhista; oikeus suositteli että hänet pidetään vangittuna kaksikymmentäviisi vuotta. Tuomari, joka nimitti Martinia ’hirviöksi vailla inhimillisyyden häivää’, sanoi ettei tämän kahta puolustuskyvytöntä naista kohtaan osoittamalle julmuudelle voinut olla mitään puolustusta. Oman äidin murha oli rikoksista luonnottomin ja edellytti ankarinta rangaistusta, minkä laki voi määrätä. Oman sisaren murha oli vähintään yhtä kammottava.’ Tapa jolla Martin silpoi ruumiit’, tuomari jatkoi, ’oli anteeksiantamatonta ja barbaarista häpäisyä, joka jää rikoshistoriaan pahuuden huippuna.’ Martin ei osoittanut minkäänlaisia tunteita, kun tuomio luettiin…


Minette Waltersin Kuvanveistäjä (The Sculptress, WSOY, 1993) omaa dekkariharrastajien keskuudessa jo kulttimaineen. Eikä syyttä! Kirjan silpomismurhien tekijä on nuori rankasti ylipainoinen Olive, jonka harrastus vankilassa on muovailla mistä tahansa vahakuvia, joita hän sitten pistele neuloilla tai joilta irrottaa päät ruuvaamalla…

Käydessäni Waltersin nettisivuilla, huomasin, että Kuvanveistäjää pohditaan edelleen ja siitä ovat kiinnostuneet myös psykologian opiskelijat. Kirja ei jätä myöskään rauhaan parasta ystävääni, joka palaa aina kuvanveistäjään, kun minä puhun Minetten dekkareista yleensä. Rauhaa ei anna Kuvanveistäjä eli Olive myöskään journalisti Rosalind Leighille, joka saa työnantajaltaan toimeksiannon kirjoittaa kirjan murhaajasta. Rauhaa eivät saa myöskään ketkään silpomismurhista kuulleet, eivätkä etenkään he, joilla on ollut jotain tekemistä asian kanssa. Mutta miten voi saada rauhaa tältä:


Kummallista että niinkin pitkän ajan jälkeen hän yhä herätti uteliaisuutta. Ihmiset, jotka näkivät hänet joka päivä, seurasivat hänen menoaan pitkin käytävää kuin ensimmäistä kertaa. Mikä heitä oikein kiehtoi? Yksistään hänen kokonsako, kun 178-senttinen nainen painoi 165 kiloa? Hänen maineensa? Inho? Kukaan ei hymyillyt. Useimmat katselivat ilmeettöminä, kun hän kulki ohi, peläten ehkä herättää hänen huomionsa. Hän oli leikellyt äitinsä ja sisarensa pieniksi paloiksi ja järjestänyt palaset veriseksi taideteokseksi keittiönsä lattialle. Harva, joka hänet näki saattoi unohtaa sitä. Rikos oli niin hirvittävä ja pelko, jota hän oli herättänyt kaikissa oikeussalissa olleissa, niin suuri, että hänet oli tuomittu elinkautiseen, suosituksena että hän pysyisi vankilassa vähintään kaksikymmentäviisi vuotta. Itse rikoksen lisäksi hänessä oli erikoista se, että hän oli tunnustanut syyllisyytensä ja kieltäytynyt esittämästä puolustusta.

Rosalind eli Roz joutuu täysin Oliven lumoihin vieraillessaan hänen luonaan vankilassa. Edes hänen tuntemansa pelko ei estä häntä jatkamasta tutkimuksia kirjaansa varten. Rozin uteliaisuus nostaa pintaan outoja tapahtumia, joiden yhteydessä hän tutustuu Oliven aikanaan pidättäneeseen ylikonstaapeli Hal Hawksleyhin, entiseen sellaiseen, sillä Hal pitää nykyään Salametsästäjä nimistä ravintolaa enemmän tai vähemmän epäonnekkaasti.

Kuvanveistäjässä Minette Walters on omimmillaan, sillä hän on nimenomaan psykologisen, hienovireisen kauhun taitaja. Kauhu löytyy jo Oliven vaappuvasta, lihavan ihmisen kävelystä tai siitä miten Oliven paksut sormet käärivät sätkää. Kirjasta näkyy, että Walters on pohjustanut kirjoittamisensa aitoutta ahkerilla vankilavierailuilla, sillä uskottavuus on koko ajan läsnä. Ja vankilaelämää tuntematon saa reippaasti tietoa niistä vankiloiden käytännöistä, joita ei aina julkisuuteen tuoda.

Roz ja Hal joutuvat outojen tapahtumien myrskyyn, jonka tyynnyttyä, kuin ajopuuna, rannalle ajautuu lihava, mutta syytön Olive Martin. Vähäisintä osaa ei esitä tarinassa hopeinen ranneketju, johon on tehty kaiverrus U.R.N.A.R.N.I.A eli sinä olet taivas. Täysin uskomatonta, mutta sen on joskus antanut Olivelle mies, jolle sairaalloisen lihava Olive on ollut kaikkien toiveiden täyttymys! Olive vapautetaan syyttömänä, mutta:

Epilogi


Kello puoli kuusi pimeänä ja kylmänä talviaamuna Kuvanveistäjä astui vapaana ulos vankilan portista. Roz ja sisar Bridget, jotka oli hälytetty puhelimitse, seisoivat ulkopuolella katulampun valossa, tömistelivät jalkojaan ja puhalsivat käsiinsä. He hymyilivät tervehdykseksi, kun rautaovi avautui.


Ainoastaan Hal, joka odotteli kymmenen metrin päässä auton lämmössä, näki sen vahingoniloisen voitonriemun, joka vilahti Oliven kasvoilla, kun hän kietaisi käsivartensa naisten ympärille ja nosti heidät ilmaan. Hal muisti sanat, jotka oli tekstannut työpöytäänsä ollessaan vielä poliisi. Totuus mahtuu pieniin ja varmoihin rajoihin, mutta erhe on suunnaton.

Ilman mitään näkyvää syytä, häntä puistatti.

*****

Tämän ovat lisäkseni lukeneet ainakin Elegia  Irene  ja Susa/Tunteella ja järjellä

14 kommenttia:

  1. Minette Walters on hyvä, oikein hyvä.

    Kuvanveistäjä on todellakin lukemisen arvoinen, jotenkin outo ja kiehtova. Viime lukukerrasta on varmaankin yli kymmenen vuotta, pitänee ottaa uusiksi tässä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Petriina, Minette on minun suosikkini, mutta luin hänen kirjansa niin moneen kertaan ENNEN blogia, että häntä on blogissa ehkä vain tämä ja Häpeänaamio. En muista varmasti...

    Tämän lukee aina uudestaan ja yhtä järkyttyneenä!

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli tätä lukiessa deja vu-tunne,ja sitten muistinkin,että olen joskus kauan sitten lukenut tuon englanniksi. HYvä kirja,muistan niin.

    VastaaPoista
  4. Jael, tämä on ikiklassikko. En tiedä edes monastiko olen tämän itse lukenut...

    VastaaPoista
  5. En ole lukenut tosiaan tätä kertaakaan, mutta nyt menen pistämään heti tämän kirjastosta varaukseen, niin jos ehtisin saada sen ennen heidän heinäkuun sulkua!

    VastaaPoista
  6. Susa, varmaan paras dekkari ikinä!

    VastaaPoista
  7. Hei Leena

    En ole minäkään Minette Waltersia lukenut, mutta juttusi sai minut innostumaan tästä Kuvanveistäjästä. Katsotaanpa milloin tulee vastaan nyt, kun se on muistissani...

    p.s. nyt olen virallisestikin lukijasi :)

    VastaaPoista
  8. Leena, tämä on tosiaan huikea kirja! Voisi pitää vaikka seminaarin siitä mitä se loppu todella tarkoittaa... ;-)

    VastaaPoista
  9. Sara, minä sinuna lukisin. Lue ekaksi tämä ja sitten vaikka Häpeänaamio ja Pirunkettu.

    Olenko minä lukijasi? Onko Lukupiiri -blogi sinun blogisi vaikko joku ryhmäjuttu, josta en tajua mitään...?

    Tervetuloa Leena Lumiin!

    VastaaPoista
  10. Booksy, olet siis lukenut tämän...mahtaako olla blogissasi? taidan googlettaa.

    Siis tämä loppu janoaa saada tietää enemmän, mutta koska emme saa, jäämme värisemään kauhusta. Täydellisen nerokas lopetuskin.

    VastaaPoista
  11. No kyllähän sinä olet nyt minunkin virallinen lukija myös blogivaihdoksen jälkeen. Siellä sinun kasvosi hymyilevät :) Lukupiiri-blogi on minun, Jennin ja Hannan yhteisblogi. Agatha Christietä on nyt ollut kuukauden kirjana - dekkaria siispä! Kohtapuoliin täytyy lukea se Scarpetan viimesin, olen sitä säästellyt, mutta pian on aika!

    VastaaPoista
  12. Kävin kurkkaamassa ja heti kaivoin Ikiyön esille. Sitä ei unohda, mutta jotenkin mieleeni vahvimmin jäänyt Christie, jonka nimeä en muista. Sen olen nähnyt myös filmattuna, kuten useimmat näistä. Siinä on rantaa ja paljon merta...ja ingressissä oli jotain 'toinen vaalea kuin...ja toinen tumma kuin...'. Mies siis oli jättänyt vaimonsa, sen vaalean ja oli kotonaan lomalla uuuden vaimonsa kanssa ja sitten kartanon vanha rouva kuitenkin pyysi mukaan myös ex-vaimon ja...tuli: kosto!

    Kay Scarpetat ovat osa minua. En aikonut koskaan tuoda Scarpettaa blogiini, vaan pitää omanani, mutta viimeisin on jo paljastettu.

    Nautit sen ilmeisesti juhannukseksi;-)

    Olen niiin pettynyt ellei Scarpetta ilmesty jouluksi. Jouluyönä on niin hurjan ihanaa lukea näitä patologian desinfiointiaineelta tuoksuvia kirjoja.

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen arvostelu ja herätti muistikuvat minullekin kirjasta. Itse asiassa sen voisi lukaista uudelleen jossain vaiheessa!

    Minette Walters on kyllä mielettömän taitava kirjoittaja. Olen tykännyt lähes hänen kaikista kirjoistaan (Ristiaallokko taisi olla poikkeus: ei ollut kovin hyvä).

    Hyllystä muuten näyttää löytyvän yksi Waltersin kirja, jota en ole lukenut. Voisi lukaista sen pois piakkoin.

    Kiitokset linkityksestä myös :)

    VastaaPoista
  14. Elegia, olen lukenut tämän monasti ja silti maku ei laimene.

    Olen ollut Minettestä niin innostunut, että olen meilannut hänen kustannustoimittajansa kanssa sekä saanut myös Minetteltä henkilökohtaisia tervehdyksiä.

    Ristiaallokkoa en muista, enkä omista, joten ehkä se oli välityö;-) Häpeänaamio on myös vahva ja Pirunkettu (Fox Evil). Outoa: Häneltä ei ole kuulunut uutta kirjaa vähään aikaan.

    Ole hyvä.

    VastaaPoista