torstai 9. kesäkuuta 2011

TÄNÄÄN:KAIKKI TEILLE ELI ITSENSÄ LIKOON LAITTAMISEN SYVYYDESTÄ

 Hei!

Tänään on se päivä, jolloin julkaisen teille aivan henkilökohtaisen syntymäpäivälahjani, jonka sain toukokuussa vanhalta ystävältäni. Ihan hiukan jopa minä olen miettinyt, sillä sitä ei saatu julkaistua kuin yuotuben kautta ja se ei minua yhtään miellytä, sillä halusin sen vain lukijoilleni eli teille.

Tämä filmi on tavallaan muistelo, sillä tämän jälkeen katson puutarhassani eteenpäin. Olen julkaissut blogissani mielettömästi puutarhajuttuja ja kertonut myös, mistä saa lukea juttuni Intohimolla puutarhasta eli se on Viherpihassa, joka ilmestyi 29.4.2003. Sitä löytyy kyllä kirjastoista. Lukijat valitsivat pitkän ja upeasti kuvitetun juttuni lehden parhaaksi. Sen jälkeen mm. SuurJyväskylän lehti teki aivan loistavan jutun puutarhastamme.

Olen julkaisstu mm. Kartiovalkokuusen haaste ja viehätys, Köynnöshortensiasta, NarsisseistaPuutarhan lumo , Lumipuutarhan lumoa ja varmaan kymmeniä puutarhaan liittyviä juttuja, joita en kaikkia itsekään enää muista. Nyt olen tullut tienhaaraan, jossa viitta on eteenpäin ja edelleen kohti luonnonmukaista puutarhaa, mutta kaikki on nyt toisin. Haluan minimoida nurmikon, lisätä siimeksiä, antaa akilleijojen, malvojen, digitalisten, kärhöjen, unikoiden ja monien muiden minua viehättävien kukkien levitä minne ikinä haluavat. On myös projekti tehdä kivisestä leikkimökistä hurmaava pieni huvimaja, jossa voi istua kynttilöiden valossa vaikka jouluna. Myös kasvihuone ruukutushuoneella on tilauksessa. Näen jossain pienen viitan, jossa lukee: Villin Naisen Villi Puutarha.  Villi nainen on kuitenkin romantikko ja tunteellinen ja nyt hän on istuttanut kaksi valkoista särkynyttä sydäntä, joita vaalii kaikellaan.

Filmi ei ole täydellinen, sillä keskellä oleva tv-nauhoitus on otettu ajastimella ja puheeni katkeaa kesken lauseen, sillä lähetys oli myöhässä. Se tuskin oli mitään niin kuolematonta;-) Ajatuskin  joskus katkeaa. Youtubeen onneksi sai kiellon, että sinne puutarhaani tai filmiä ei voi kommentoida. En halua, että ystäväni esikoisfilmityötä kukaan arvostelee. Se on tehty sydämellä, joskin mukana on hieman tekijälle ominaista teekkarihuumoria, mutta sekin oli tarkoitettu vain minulle. Olen kuitenkin saanut ystävältäni, joka on myös lukijani, luvan tämän filmin esittämiseen.

Vävykokelas Teemu eli tyttäremme Merin kihlattu laittoi filmin yuotubelle ja  hän olisi 'alan miehenä' osannut tehdä laadukkaamman filmin puutarhastani ja ehkä vielä tekeekin, mutta sitten se näyttääkin jo ihan eriltä. Tämä on nyt tehty enempi muistoksi minulle eräästä pitkästä ajasta, jolloin olen saanut nauttia puutarhan lumosta kaikkina vuodenaikoina. Kiitos Peukaloinen, Teemu, Meri ja Reima!

Ihan kohta: Kaikki teille!

♥:lla Leena Lumi 

PS. Sanottakoon nyt kuitenkin se, etten itse ollut kovin tyytyväinen tv-ryhmän kuvaukseen, sillä kaikki kaunein on poissa eli sitä ei kuvattu. Tosin myös suvi oli outo, sillä kaikki näyttävimmät perennat olivat kaksi viikkoa jäljessä ja kuvauksia oli jo kerran siirretty. Nyt kaikki kukkii kaksi viikkoa etuajassa!

9 kommenttia:

  1. Ihana video Leena ja kauniit vuodenajat mukana! Asiaankuuluvasti olet baskeri päässä niin kuin pitääkin. :)

    VastaaPoista
  2. Sara, kiitos sinulle pinkistä baskerista! Filmin tekijäkin taitaa siitä pitää. Minulta ei siis kysytty yhtään mitään, vaan tämä filmi tuli ihan ylätyksenä, mikä on sikäli ihmeellistä, että yleensä kukaan ei pysty minua yllättämään.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Meillä kaikki on ihan uutta... en tiennyt ,mitä tulee mistäkin,.... ja nyt pitää niihin välipaikkoihin keksii jotain... mieluummin jotain monivuotista.... Pionit alkaa kohta kukkia .... mutta...?

    VastaaPoista
  4. PS:Ja oli ihana käydä tutustumassa teidän puutarhaan, vaikka vähän myöhään kesällä, ei välttämättä ollut kukoistukset kauneimmillaan....mut kiitos vielä kerran...

    VastaaPoista
  5. Leena, voit kysyä multa ihan mitä vain: Täältä pesee ehdotuksia.

    Sulla onkin ne pionit upeat. Älä vain siirrä niitä. Multa kuolivat kun siirsin.

    Puutarhamme prime time on nyt ja tästä heinäkuun toiselle viikolle, sitten helle ja meidän laiskuus voittavat ja vain olemme. Sitten alkaa syyskukkien aika ja silloin on hurmaa, sillä olen syysihminen ja rakastan syksyn iltoja, yöperhosia ja syksyn kasveja.

    Ole hyvä! Ja nyt kun tiedän, että olettekin yllättäen puutarhaihmisiä, tulette meille seuravan kerran juhannuksena, joten unohtakaa silloin Yyteri;-) Tämä on VIP-kutsu, sillä yleensä emme juhannuksena päästä meille ketään!

    Syksy ei teille sovi, kun J:sta on yllättäen kuoriutunut 'kesänlapsi';-)

    VastaaPoista
  6. Kiva kuva, hattu on ihana ja vissiin lähiaikoina ollut synttärit??
    Onneksi olkoon!
    Ja kiitos taas Leena, palkintokirjani toinen kpl oli mielenkiintoinen ja pidänkin näitä kirjoja aarteinani.
    Lempeää kesää!
    T
    Seijastiina

    VastaaPoista
  7. Seija/Matti, kiitos ja juu...toukokuun alussa synttärit. Kiitos!

    Kiva että pidät ja minusta on kiva myös,e´ttä sait valita haluamasi.

    Kiitos samoin! Minulle lempeä kesä on max +20 astetta;-)

    VastaaPoista
  8. Juuri tuollaisesta puutarhasta minäkin täällä Hesassa haaveilen! Ihana!

    VastaaPoista
  9. Marja-Leena, jos vain mahdollisus, pienkin, tee se.

    Kiitos!

    VastaaPoista