keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Satu Grönroos: Lumen syli

Prologi

Makaan puuterilumessa ja lunta sataa lisää. Jalkani ovat ihanasti puutuneet luistelusta ja ihan kohta lähden kotiin, mutta on niin turvallista tässä lumen sylissä. Avaan suuni auki ja juon lunta. Ripseni kantavat lumitähtiä ja kuulen vieläkin luistinten terien musiikin sisälläni. Kirjoitin luistimilla tarinaa, jota en ole kertonut kenellekään…


Avasin eilen Satu Grönroosin esikoisteoksen Lumen Syli (Atena 2012) ja sain kirjan luettua aamukolmelta. Minä en pystynyt lopettamaan lukemasta tarinaa, jonka joku toinen on kirjoittanut minun tai kenen tahansa ystäväni lapsuudesta. Miten voi lopettaa lukemasta kirjaa, joka on kirjoitettu luistinten terillä, maustettu kuusikymmenluvun todellisuudella, kostutettu riipaisevuudella ja sitten hellästi peitetty lumen syliin.


Lumen Syli tapahtuu kaupungissa, jonne olisin halunnut syntyä ja jossa asun nyt: harjukaupungissa. Kirjan kertojat ovat ensiluokkalainen Helmi ja hänen opettajansa Kaarina, joiden kohtalot ylittävät lumessa toistensa jäljet suorastaan dramaattisesti. Lukija ei voi olla vaikuttumatta, hätkähtämättä: Tämähän voisi mennä juuri näin!


Tarinan keskiössä on Helmin perhe, jossa aluksi kolme lasta ja yksinhuoltajaäiti Elsa, joka käy työssä pankissa. Eläminen on tiukkaa ja koulusta tulee vaateavustuslappuja, pääruokana on peruna ja ruskeaa kastiketta, jälkiruokana joskus vispipuuroa, mutta toimeen tullaan ja äiti parsii ahkerasti, vaikka onkin syntynyt linnuksi, joka haluaa laulaa ja tanssia ja olla kaunis. Myöhemmin ilmestyy pöytään isoveli Pena, joka on asunut isällään Helsingissä ja vihoviimeiseksi myös isoisä Vili, joka karkaa vanhainkodista. Elsi äidin täytyy ottaa pankkityön lisäksi siivoustyötä, voidakseen saada pöytään edes ruskeaa kastiketta ja saunapäiviksi limonadia lapsille. Helmille aina sitruunasoodaa. Joskus äidillä käy setävieraita ja silloin heteka narisee tai äiti lähtee tanssimaan Tirraan ja tulee kotiin aamulla. Kaiken aikaa helmi hiihtää tai luistelee laamapaita märkänä ja lukee Viisikkoja sekä leikkii parhaan ystävänsä Mirjamin kanssa, kunnes…

…mutta sitten tuli Saara, sade, tunneli ja Otus.

Aina voi yrittää istua pöytään ja tuijottaa, elämä tuijottaa takaisin. Se joka räpäyttää ensin häviää.


Kirja tuntuu olevan täynnä häviäjiä, aina opettaja Kaarinaa myöten, joka puristaa kädessään Ruska-kuppia ja katselee kotinsa ikkunoista Laajavuoren valoja. Vain Elsa näyttää pärjääjältä sisukkaalla jaksamisellaan, kiukullaan, pöyheällä hiuskypärällään, huulipunallaan ja uskalluksellaan panna vastaan. Vaan kun Elsa ei olekaan äidiksi luotu, vaan lintu, jonka ei kuuluisi laittaa ruokaa joka päivä kello viisi, ei parsia poikien kalsareita, vaan tanssia, ei kysellä koskaan mitään Helmin elämästä, ei tämän ystävistä, vaan lentää lintuna mieslinnun kanssa niin lujaa ohi harjun kellon viisareiden, että aika pysähtyy, kohti tummia pilviä, joissa on vaaleanpunainen reunus.

Satu Grönroos kirjoittaa syvälle sieluun luistinten terillä ja lukija järkyttyy katsoessaan todellisuutta, sillä on niin paljon helpompi olla näkemättä, olla tuntematta. Jo alusta asti on selvää, että Elsan tahto ja voimat eivät riitä lapsista huolehtimiseen. Veljeksillä on toisensa, mutta Helmin vointia kukaan ei kysy, hänestä ei kukaan todella tiedä mitään. Helmi pakenee yhä syvemmälle omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa luo oman rinnakkaistodellisuutensa, sen jossa on helpompi elää. Lukijakin saattaa herätä vasta, kun opettaja tulee iltamyöhällä Helmin kotiin tapaamaan Elsaa, joka pistää vahvalla itsetunnolla takaisin siistillä kodillaan ja kello viiden aterioillaan. Silloin Kaarina ajattelee:

Mistä tuo ihminen oli tehty. Säännöllisistä ruoka-ajoista ja siististä kodista mutta ei lastensa tuntemisesta.

Lukijalle selviää, että Elsa on joutunut elämän yllättämäksi ja kuorma alkaa vuotaa yli. Elsa yrittää pitää itseään kasassa tiukalla lukujärjestyksellään ja tomeruudellaan, mutta maksun maksavat lapset ja etenkin Helmi. Toisaalta Elsan voi nähdä myös teflonina, johon ei tartu mikään, missä on mukana sydämensä ja tunteensa likoon laittamista. On niin paljon helpompaa tehdä tuttuja rutiineja, sijaistoimintoja, vaikkapa tälläytyä tansseihin ja vetää kultamekkoa ylle ja punata huulet vielä kerran, kuin antaa valta tunteille ja tuskalle. Ja vaikeinta kaikesta olisi kysyä omalta pikkutyttäreltään: 'Kuinka sinä oikeasti voit?’ Elsa nauttii vain saadessaan juoda kahvia ja rupatella naapurin Siirin kanssa. Samaan aikaan kun lehdessä kirjoitetaan, että…Elsa haaveilee ja selviytyy näin omalla tavallaan, tavalla, joka on niin yleistä meille ihmisille, olipa 60-luku tai tämä vuosikymmen. Lapsille, vanhuksille ja koirille voi tapahtua ihan mitä vain, mutta tämän maailman elsat lentävät lintuina taivaalla, tanssivat rumbaa tai istuvat lääkärien vastaanottohuoneissa pyytämässä ’jotain helpotusta elämään.’

Satu Grönroosin esikoisteos on vahva, riipaiseva esiintulo, jonka jälkeen luistinten terillä kirjoitettu teksti tihkuu sielussa kauan – kyyneliä. Kirjan kansi on yksi upeimpia, mitä olen nähnyt. Siitä kiitos Nina Leinolle, joka on löytänyt juuri oikean sävyn ja tyylin alleviivaamaan kirjailijan herkänrajua tekstiä, josta ei yllätyksiä puutu.


Epilogi


En päässyt perille. Eksyin. Katosin. Löydyin, mutta aikaa oli kulunut liian paljon. Olisinpa ollut perhosentoukka, talviunille jäänyt, kesällä herännyt.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika K  Anni Suketus Booksy Maria  Linnea Maija Katja/Lumiomena Susa ja Kirsi.

32 kommenttia:

  1. Vau, tulipa aikamoinen lukuvinkki sinulta taas! Kuulostaa juuri minulle sopivalta teokselta, oih.

    VastaaPoista
  2. Suketus, siis luin yhtäpötköä aamukolmeen. En vain voinut lopettaa. Tästä tulee nyt vähän hidas päivä. Pitelen vain pakkasia.

    Mieletön kirja, joka pitää saada omistaa: Lähde tästä liikkeelle. Kuolet kun näet kannen livenä ja huojahdat, kun luet tarinan.

    Yllätys minullekin...

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kiehtovalta kirjalta! Onko tämä luokiteltu nuorten-vai aikuistenkirjaksi?

    VastaaPoista
  4. Maria, tulet rakastamaan tätä!

    En koskaan seuraa mitään luokitteluja. ja useinne ovat pielessä, kuten oli Bolšoin perhosenkin kohdalla...se on laaduaks lukuromaani, ei viihdekirja!

    Minulla on edessäni pressitiedote ja tässä ei mainita ainakaan mitään luokittelua. Jos minulta kysytään, tämä on aikuisten kirja ja silloin kohderyhmä on juuri ne, keiden tämä kuuluu lukea.

    Kirja julkaistaan tänään eli Helminpäivänä.

    VastaaPoista
  5. Minä huomasin tämän kirjan vasta hiljattain, kun keskustelimme tästä muutaman ystäväni kanssa. Kiinnostuin heti ja nyt lisää. Tuntuu, että tämä on sekä tärkeä että yksinkertaisesti hyvä kirja.

    VastaaPoista
  6. Katja, ellet sinä pidä tästä, minä ryhdyn jäleen tunturipöllöksi;-)

    VastaaPoista
  7. Minullakin tämä jo odottaa kirjapinossa ja aion lukea viikon parin sisällä! Arvasin, että sinäkin tämän tulet kyllä lukemaan, mutta sää olit nainen nopeee!!

    VastaaPoista
  8. Susa, tapahtui harjukaupunki-ilmiö! Ja sitten huomenna on Lumin päivä...Et voi olla pitämättä tästä...tiedän sen jo sataa.

    VastaaPoista
  9. Harjukaupungissa syntyy hienoja kirjoja;kiitos vinkistä:innostuksesi tuntuu täälläkin:) Ja tuo nimi,sehän on ihan sinulle tehty!

    VastaaPoista
  10. Jael, harkukaupungista löytyy mitä vain;-)

    Huomenna on Lumin päivä, joten pidin vähän kiirettä eli jäi yö lyhyeksi. Ei vainkaan: Kirjan julkaisu on tänään.

    Tämä on todella hyvä ja kuin minulle tehty ja varmaan monelle muullelin. Itseasiassa jokaisen aikuisen pitäisi tämä lukea!

    VastaaPoista
  11. Voi, kuulostaapa "must have" lukuelämykseltä. Kuvauksestasi jo nousi mieleen monia ajatuksia nimenomaan lapsuudesta.

    VastaaPoista
  12. Anne, tämä on. Moni asia tuttua ja jos ei ihan omakohtaista, niin ainakin syrjästä katsottuna. Tämmöistä se yleensä oli. Olin erittäin skarppina aikalaiskuvauksen suhteen, vaikka lopulta tämä kirja sitten veikin tunteissa.

    VastaaPoista
  13. Sie olet niin nopea, että ihan huippaa. :)

    VastaaPoista
  14. Hanna, tää ol miul tilaustyö;-)

    Olen oikeastaan sulkemassa konetta, sillä luin tosiaankin aamukolmeen, sillä tästä kirjasta ei voinut irrottaa. Vähän on väsy ja sänkyni vieressä odottaa kotimainen haaste, jota EN ollut aikonut tehdä. En uskalla laittaa sitä edes palkkiin tulossa -nimikkeellä, sillä pitää saada ensin tuntumaa.

    Jotenkin Hanna, vaikka sinulla on opiskelukiireetkin, en usko, että jätät Lumen Syliä lukematta. Viimeistään hiihtolomalla luet tämän. Kotimaiset naiset ovat ruvenneet yllättäjiksi ja se on upeaa!

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa siltä, että Lumen Syli pitäisi lukea. Söpö kansi.
    Nyt luen Syyspurjehdusta, ohuehko kirja, mutta paljon asiaa.

    VastaaPoista
  16. Marjatta, suosittelen. Kansi tuo mieleen sekä lumen että lapsuusluistimieni värin, koko lapsuuden.

    Syyspurjehdus on tämän vuoden huippua.

    VastaaPoista
  17. miksi tuo kirjailijan nimi niin tuttu, onko heitä kaksi...

    VastaaPoista
  18. Hannele, en usko, sillä tiedän yhdenkin kirjalijan, joka joutui muuttamaan etunimensä, koska Suomessa oli jo samananiminen kirjailija!

    VastaaPoista
  19. (ettei vaan olisi pikkuserkkuni)

    VastaaPoista
  20. Voisi vaikka ollakin, sillä länsirannikolta minäkin tunnen monta Grönroosia.

    VastaaPoista
  21. Tämä kirja kuulostaa niin hyvältä, että laitoin kirjastoon varauksen :)

    VastaaPoista
  22. Maija, tämä onkin hyvä ja enemmänkin...aina kantta myöten. Kiva juttu tämä suomalaisten naiskirjailijoiden uusi aalto.

    VastaaPoista
  23. Vaikuttavan ja vakuuttavan oloinen kirja! Kävin heti tekemässä varauksen kirjaston sivuilla. Kiitos taas hyvästä lukuvinkistä! :)

    <3

    VastaaPoista
  24. Sara, et voi olla pitämättä tästä kirjasta. Niin riipaiseva, mutta myös kaunis.

    Ole hyvä vain: Minä elän levittääkseni lukemisen autuutta.

    VastaaPoista
  25. Olipa upea kirja. Minäkään en voinut laskea tätä käsistäni ennen viimeistä sivua. Niin hieno, niin kaunis, niin tosi.

    VastaaPoista
  26. Villiviini, eikö vain! Tämä on minulle tämän vuoden Rakas. Minäkin luin yhtäputkea ja syödessökin, vaikka äiti aikanaan yritti kitkeä tuon ruman tavan minulta kokonaan pois;-)

    Taidan ostaa tämän äidillekin...

    Aivan kuin kaikki tässä kirjassa olisi ollut eilen.

    VastaaPoista
  27. Osui ja upposi.. Luin tämän hetkessä. Siinä oli jotain niin tuttua. Muutakin kuin rakkaan kotikaupungin kadut. Ihana kirja!

    VastaaPoista
  28. Anne, no eikö vain! Arvasin, että sinäkin löydät siitä tuttuja elementtejä ja muutakin kuin harjukaupungin. Ihana, rakas kirja♥

    VastaaPoista
  29. Sain juuri eilen illalla tämän luettua ja pidin kyllä kovasti. Minä kyllä luin kirjan pieninä paloina iltalukemisena noin viikon aikana (en ole yhtä nopea lukemaan kuin sinä). Minullekin siinä oli tuttua 60-luvun lapsuutta;-)
    Hienosti tarina oli kerrottu niin, että lopussa juonen eri haarat ja henkilöt kietoutuivat yhteen ja se toi kirjaan jäntevyyttä.
    Tuli mieleeni, että kirjasta voisi saada hyvän elokuvan.

    VastaaPoista
  30. Hanna, en teidä enää mitään nopeasta lukemisestani...se oli ennen se.

    Samaistuminen oli väistämätöntä, jos ei suoraan oman itsen kautta, niin myös osin kavereiden kautta. Mutta moni nyanssi oli ihan kohdillaan. Eikä silloin vanhemmat niin kyselleet oikeasti, mitä lapselle kuuluu. Ainakaan kaikki.

    Minä odotankin, että tästä tehtäisiin elokuva.

    VastaaPoista
  31. Kiitos Leena, sain tämän eilisiltana postista hyppysiini! Juuri sopivaan rakoonkin; makaan kuumeessa (taas!) kotona, olen maannut koko päivän, ja tylsä päivä kiri nopeasti iltaan, kun sain lukea tätä! Pidin kovasti. Katson, josko jaksan jo huomisaamuna kirjoittaa tästä blogiini. Kiitos myös joulukortista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ole hyvä. Siinä kävi vain ihan pieni fiba: Minulla oli niitä kaksi ja olen sen toisen jo omistanut itselleni. Sitten tapasin yhden harjukaupungissa ikänsä asuneen ihmisen, joka kuuli, että minulla on tuo kirja. Hän innostui. R. leikkasi siitä hienosti sen eka lehden pois, jossa mun nimi...ja sen kirjan piti mennä M:lle ja toisen sulle, sen koskemattoman. Sorry!

      Erittäin vahva esikoisteos! Minulla ei löydy siihen moitteen sanaa. Kerroin tuosta tutulle pankkivirkailijalle, joka eli samassa kaupungissa nuoruuttaan vain 10 vuotta Helmin jälkeen ja hän sanoi, että heidän ammatissa baarikengät/ravintolakengät olivat jo valmiina työpaikallla odottamassa eli paljon toden juurta. Toisaalta, ei siihen aikaan lapsilta alvariinsa kyselty, että mitä kuuluu?, mitä teit tänään?, onko sun hyvä olla? etc.

      Ole hyvä kaikesta ja kiitos että olet niin sinä♥

      (Luen muuten nyt hitaaanhitaasti kirjaa, jossa...meilaan sulle asian, en voikaan laittaa sitä tähän;-)

      Poista