keskiviikko 23. toukokuuta 2012

KULLEROITA ODOTELLESSA MINÄ...

Kulleroita odotellessa päiväni kiitävät kuin huumassa. Olen iltaisin niin poikki, että eilen en jaksanut lukea sivuakaan. Fyysinen työ puutarhassa takaa armottoman nopean nukahtamisen ja vieläkään ei ole vuorokauteeni tullut lisää tunteja. Nyt odotan oman puutarhani ihmeitä sekä niiden puutarhojen, joihin ehkä pääsen kurkistamaan. Yhdessä käyn tosin jo joka toinen päivä, joten liikettä on. Eilen tajusin yllättäen, mitkä kukat sopivat suuren kalliomme koloihin. Meillä nimittäin kävi Puutarhaneuvos, joka kehoitti minua istuttamaan koloihin jotakin. Samalla reissulla hän toi tämän:
Muistatte ehkä kuivannäköisen tikun, jonka istutin viime syksynä etupihalle hyvin epäileväisenä ja suojasin annettujen ohjeiden mukaan syksyn lehdillä. Nyt vihdoinkin tikku on alkanut elää ja kuvaan sitä myöhemmin teille. Tästä pitäisi tulla ruusu. Joku etelän kranttu kaunotar...Tätä on Suomessa kaksi kokeilussa ja minulla on tällä saarella toinen koeasema;-)
Siis jäin siihen, että keksin eilen istuttaa kalliomme koloihin, en suinkaan värikästä sammalleimua, vaan lehto-orvokkeja, joita sitten eilen siirsin kottikärryllisen omasta lehdostamme ja tein istutukset. Ehdin jo äsken vilkaista, että ovat terhakkaasti pystyssä. Kamera ei anna ulos orvokkien viehkoa väriä, mutta ehkä kuitenkin aivan täydelliset sydämenmuotoiset lehdet. Tämä kukka on kaunis kukkimattakin, mutta kukkii silti melkein koko kesän.

Te tiedättekin jouluruusuni kuukahtamisen heti istuksen jälkeen. Sain sen hengissä ruukussa joulukuulta puutarhaan, mutta ehkä muutama toukokuun kylmä yö oli sille liikaa. Sitten sain Pepiltä kuulla, että tätä kaunotarta myydään keväisin ja ajoinkin heti Viherlandiaan ja nyt minulla on yksi valkoinen ja kaksi tummanviininpunaista. Piti olla kaksi valkoista ja yksi punainen, mutta valkoiset olivat jo vähissä. Ensi vuonna jatkan, jos nämä talvehtivat hyvin. Kuka haluaa tietää jouluruusun historian, löytää sen kirjasta Satu Kukkameri ja lumen ihme. Liitin muuten kirjan puutarhakirjoihini. Kirjassa Helle kertoo tarinan kukasta Helleborus niger ja loppu on kaunista legendaa:
"Olipa kerran pieni tyttö, joka oli niin köyhä, ettei voinut hankkia lahjaa Jeesus-lapselle Beetlehemiin. Tyttö seisoi talviyönä kylmässä hangessa itkemässä. Siihen, mihin tytön kyyneleet putosivat, kasvoi myöhemmin ihana kukka nimeltä jouluruusu, Helleborus niger."
Tässä suosikkikukkani lehdykkä kantaa kauniisti kastehelmeä, yön timanttia. Kyseessä akileija, keijukukka, johon kastehelmet ovat yhtä tykästyneet kuin poimulehteen. Hetki vielä, niin pääsemme ihmettelemään, mitä värejä tänä vuonna saamme ihmetellä...
Jotenkin mennyt talvi on ollut ihanteellinen kaikille kasveille. Vuosia sitten alpeilta tuomani esikot ovat röyhähtäneet hurjaan kasvuun ja leviämiseen. Vaikka en ole kovastikaan keltaisen ystävä, niin esikonkeltainen menettelee hyvin etenkin kun kaikkialla on hurjasti levinnyttä sinistä scillaa.
Ja tässä Tuijalle valkolehdokki, sydänsuven kuningatar, yön tuoksuva valtiatar. Tuija kysyi minulta, millainen on valkolehdokki ja kaikki määrittelyt taisivat nyt tullakin paitsi, että tämä kasvi on rauhoitettu ja kuuluu kämmekkäkasveihin. Onneksi lehdossamme kukkii tämä viettelijätär. Meillä on tämä, mutta Tuijalla on pinkki jouluruusu. Toivottavasti suvikeiju tuo myös Tuijalle valkolehdokin...
Nyt siis vain kuljemme kohti suvea nauttien näistä hellänsopivista lämpötiloista, jotka pitävät minut tiiviisti ulkona. Yritän tänään jaksaa lukea hirrrrrveän jännittävää kirjaani, mutta viikonlopuksi saatte hieman yllättävän ruokakirjan. Ja nautitaan kaikki välillä tätä kevään herkkua:
Vielä tuli mieleeni tässä hypähtelevässä tekstissä, että jos joku nyt miettii kivikkokasveja, niin tässä on minusta yksi kaunis ja jotenkin luonnonmukainen valinta, ei niin silmille hyppäävä. Kyseessä on patjarikko:
Love
Leena Lumi

PS. Täältä löydät lisää puutarhaani.

PPS. Tätä on nyt rinteissä sekä lehdossa runsaasti. Nimi on joko Texas, Dallas tai Tahiti. Ei voi muistaa, kun on näitä yli 25 vuotta kaikkia istuttanut:
Oma suosikkini on kuitenkin hienostuneen tuoksuinen runoilijan narsissi eli Poeticus Actae:

Ja tässä Sir Winston Churchill:

39 kommenttia:

  1. Voi miten paljon sinulla on odotettavissa puutarhassasi! Toivottavasti ruusu nousee kukoistamaan, samoin jouluruusut. Minä vaihdoin uuteen paikkaan valkoisen kituliaan jouluruusun, hengissä se on pysynyt vuosia, vaan ei ole jaksanut kukkia lainkaan. JOspa nyt virkistyisi.
    Ja kullerot, lempikukkiani. Valkolehdokkia olen kesäilloin nuuskutellut metsikössä.
    Patjarikko on vielä tuntematon, ehkä sopisi minunkin puutarhaani.
    Kesäpäiviä näitä ja puntarpäitä sinulle, Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, viimeksi tekemässäni puutarhakirjassa Perennat kotipuutarhassa, on sivun juttu jouluruusun hoidosta ja aivan autuaallinen siuvn kuva ko. kukasta vieressä.

      Minusta tuntuu nyt siltä, että valkoinen on taas vaikein...Huomaan jo nyt eron punaisten ja valkoisen lehtien välillä. Ikävä juttu. Ainakaan jouluruusu ei pidä suorasta auringosta, sen tuttu puutarhuri sanoi minulle heti. Se sitten määritteli kasvupaikan kaikille kolmelle.

      Kullerot ovat äitini eräs muisto Karjalasta. Onneksi ne menestyvät ilman hoitoa kallion märässä murheenkryynissä.

      Voiko olla suvea ilman valkolehdokkia;-)

      Patjarikko on tällaisen ei-niin-kivikkokasvi-puutarhurin yksinkertainen kukka, vaatimattomuuden viehätystä.

      Kuvittele, en tiedä tuosta ruususta mitään, sillä antaja ei suostunut kertomaan. Ja se on ihan sisääntulossa...

      Kiitos samoin sinulle, Anja!

      Poista
  2. Rohkea kokeilu on puutarhailijan ihania huveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, joka vuosi pitää olla joku jännä juttu. Nyt myydään kovasti jopa täällä Keski-Suomen putarhoissa sitä magnoliaa...

      Poista
    2. Tukholman korkeudella magnolia selviää, on yks hyvä ruattalainen kirja: Magnolia av John Lennart Söderberg, Ann-Marie Åsheden, keroo kestävistä ja miten istutetaan. Itse iloitsen pinestä Carl von Linnén aikaisesta pienestä puksipuun (Buxus sempervirens) oksasta, joka selvinnyt talven, siitä "äiti" josta sitten saan ottaa versoja.

      Poista
    3. No luin juuri, että nyt on jalostettu Suomen oloja kestävä lajike. Olen ihan tulessa, mutta se ei nyt auta. Jatkan niiden luumupuiden ja kärhöjen kanssa. Mesimarjat saapuivat tänään...R. ei kestä, jos nyt vielä tähän magnoliankin tuon;-) Menee ensi kevääseen.

      Poista
  3. Ihana on kasvun ihme. Minunkin on käytävä kierroksella parvekkeella monta kertaa päivässä. Eilen siirtelin myös tomaatintaimiani ja pidän peukkuja pystyssä, että ne siitä kasvavat ja tuottavat joskus vielä satoakin. Sinun kasvitieteilysi on vain monin verroin laajempi projekti:). Ehkä joskus vielä minulla on oma puutarha ja puutarhassa edes pienen pieni kasvihuone...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, elämä ei ole ikinä tylsää, kun on kirjoja ja kukkia! Minäkin käyn kaikki kärhöni läpi monta kertaa päivässä. Etenkin taas nyt, kun istutin taas monta uutta.

      Olen vähän sellainen botanisti, mutta en silti kauheasti tyrkytä latinalaisia nimiä, sillä haluan pitää tämän hauskana ja helppona harrastuksena, joka sopii kaikille. Tyttäreni on saanut Hesan asuntonsa parvekkeella sinisen alppikärhön talvehtimaan!

      Tomaattien vieljely on ihanaa. Tein sitä entisessä elämässä ihan vain aurinkoisen seinän vierellä ja hyvin sujui. Olen henkisesti valmistautunut kasvihuoneeseen, mutta ensin haluan sen lasisen pikkupalatsin, joka tulee niistä vanhoista ikkunoista...

      Mine, jos jaksat/ehdit, laitatko minulle linkin siitä tunisialaisesta turkoosista kylästä. Löysin sen eilen vahingossa, kun etsin kuvaa arvontaasi varten, mutta en löydä sitä enää muuta kuin monen tunnin hommalla. Sinä ehkä löydät sen helpommin/nopeammin. En muista edes kylän nimeä. Voit lähettää sen vaikka sähköpostilleni, jos viitsit.

      Poista
  4. Kullerot on ihania! Täällä ne kukkii jo.
    Ihastuin myös entistä enemmän tuohon runoilijan narsissiin, kun opin sinulta sen nimen. (ja kiitos, otan mielelläni vastaan myös latinan kieliset nimet!:)) Nyt tiedän myös pitää silmäni auki, jos valkolehdokin joskus kohtaisin. "Yön tuoksuva valtiatar"...arvaa vaan haluaisinko kohdata ja tänä kesänä mieluiten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minulla on kaunis vasta edessä;-)

      Runoilijan narsissita käytetään tuota nimeä Poeticus Actae. Olen välttänyt latinailaisai nimiä varmaankin myös siksi, että se teettäisi minulle lisätyötä, kun rakennan Leena Lumi's Flower Power -sivustoani. Jos olisin puutarhabloggaaja, sitten kyllä käyttäisin niitä. Ja kannattaa huomata, että jos ostaa jotain kasvia lisää ja haluaa juuri samanlaista, kannattaa osta latinaisella nimellä eli tarkistaa se. Silloin saa samaa.

      Kun sen kohtaat, joudut huumaukseen...Se on vain niin ihana!

      Poista
  5. Hei Kaima, sinulle on haaste blogissani.. Ihanaa kesää & aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tulen iltapäivän aikana. Nyt ryntän vielä hetkeksi puutarhaan...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Olen kyllä lukenut blogiasi, koskaan en ole tainnut kommentoida :)Nyt ajatukset tulee ihan sinne asti. Nautin niin kovin sinun kukkatarinoistasi. Minulla on sama tauti. Halu tietää jotain kasveihin liittyvää. Erityisesti nautin, kun pääsen johonkin ikiaikaiseen puutarhaan (esim. Huovilan puutarha tai nämä kultakauden taiteilijoiden "linnat" puutarhoineen). Itselläni on mummini ihanat iirikset tallessa. Sain vuosia sitten äidiltäni juurakon mummin alkuperäisistä. Aina mummolan seinustalla kasvoi iiriksiä. Kun mummi oli dementoituneena osastolla ja kävin laulamassa virsiä hänelle (ne hän tunnisti, hymyili), vein iiriksiä hänelle. Silloin niille meinasi käydä tosin köpelösti, mummi sairaana meinasi popsia ne :) Oijoi! Mutta oli ihanaa viedä kummityttöni ylioppilasjuhliin mummin iriksiä puutarhastani. Hän ei meinannut uskoa todeksi tuomisiani :) Hän oli ollut niin pikkutyttö mummin eläessä.
    Nyt halajan kukkia, joista perhoset tykkäävät, esim. punahattu on ihan paras. Joskus laskin toistakymmentä perhosta kukastani. Oijoi, pitäisi pitää sellinen kukkatarinoiden ilta. Järjestä sinä sellainen tänne Jyväskylään:) Iloa kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurankello, tämä on ihana tauti. Vahinko, että ihan kaikkiin tämä ei tartu, mutta moniin kylläkin. Ja minä teen parhaani puutarhahulluutta levittääkseni.

      Vanhat puutarhat ovat aina enemmän!

      Iiris on aivan suosikkikukkani. Minulla on niitä niin paljon, että riittää maljakkoonkin. Ostin iiriksille oman korkean Aalto-vaasin.

      Sinun iiriksesi on jo täynnä sukupolvein jatkumoa. Sitä ei voi ikinä hävittää, mutta sitä voi jakaa ja antaa isoäidin hengen levitä.

      Rohtosuopayrttikin taitaa tuoda perhosia. Sitä sain vihdoinkin pari vuotta sitten blogiystävältä. Ja loppusuvesta kallionauhukset vetävät kovasti perhosia, olen huomannut.

      Järjestäisin, jos minulla olisi aikaa.Nytkin käyn kuvaamassa muiden puutarhoissa samalla kun rakenan omaani ja kuvaan sitä. Ja sitten on kaikkein tärkein eli vanha koiruutemme, Hänen Majesteettinsa, joka juuri nyt haluaa jäävettä ja hiukan vaniljajäätelöä. Minulla ei ole ikinä ollut näin kiire! Katsotaan, mitä järjestetään, kun joskus rauhoittuu...Vasta lähti Kanadan vieras ja uusia on tulossa...

      Kaunista suvea sinulle, Peurankello!

      Poista
  7. Voi, sinulla on ihana puutarha. Mielenkiinnolla seuraan sen tapahtumia. :)

    VastaaPoista
  8. Kaunista! Ihania kukkia Sinulla, toivottavasti ruususi menestyvät.

    Olipa piha pieni tai suuri, täytyy kukat katsastaa päivittäin. Täällä omenapuu avasi eilen ensimmäiset kukkansa. Kuvata piti.

    Tarkoitatkohan Tunisiasta Sidi Bou Said paikkaa. Kaupungin muistaa värin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Se italian salaisuus on vielä vain yksi tikku, mutta pukkaa jo lehteä eli on elossa.

      Ihana nähdä, miten kaikki muuttuu joka hetki. Ei meinaa ehtiä muuta tehdä. Meillä ei vielä omenapuut, mutta pilvikirsikat ja luumupuut ihan kohta.

      Juuri sitä ja sainkin jo Mineltä viestin koskien asiaa. Hauska nimi, uskomattomat värit.

      Poista
  9. Ihania kuvia. Oli hienoa saada nimikin tuolle ihnasti tuoksuvalle runoilijan narsissille eli Poeticus Actae.
    Olen saanut niitä muutaman sipulin erään vanhan kartanon pihasta kymmeniä vuosia sitten. Olemme muuttaneet monta kertaa, mutta aina olen kaivanut mukaani muutaman sipulin. Nyt ne narsissit kukkivat meilläkin.
    Patjarikkoa meillä on punaisena ja valkoisena.
    Kukoistavaa kesää sinne saarellenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos! Minullahan on se syysrunokin, jonka nimi on Poeticus Actae...

      Minulla ne olivat tässä talossa valmiina ja ne leviävät vuodesta toiseen. Vain kerran olen niitä löytänyt kaupasta, mutta kyllä näitä riittää.

      Tänään hoidin sitä sinulta saamaani. Se on oma kohtansa kokonaan ja sen nimi on sitten Unelma. Ne valkoiset ovat toisessa penkissä ja niistä en ole vielä nähnyt merkkiäkään. Se oli muistaakseni viisi vuotta;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Kulleroista tulee aina mieleeni mummolani, jossa niitä kasvoi. Sinun postauksessasi on itsellenikin tuttuja kukkia: patjarikkoo kukkii yhden kiveyksen reunalla, Winston Churchilleja ostin ruukkunarsisseina ja lykkäsin kukkimisen jälkeen maahan (saa nähdä, kasvavatko ensi keväänä) ja iki-ihanaa akileijaakin meillä on.

    Nyt kukkii särkynytsydän, se patjarikko, kevätkaihonkukka sekä tulppaanit - ja muurahaisten osin syömää luumupuuta lukuunottamatta kaikissa hedelmäpuissa on kukkia tai pian aukeavia nuppuja.

    Ihanaa keväistä iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ja äidilleni tulee mieleen aina Karjala, kun siellä niitäkin oli kuulemma enemmän kuin missään muualla. Katso yllä: Unelmalla on kahta väriä patjarikkoa. Ruukuista munkin Churchillit lähtivät. No jos sinulla ja minulla, meillä montgomerylaisilla ei ole akileijaa, se olisi niin väärin, sillä haluammehan keijut...

      Muistelen aina sinun särkynyttä sydäntäsi keväällä, kun näen omat hennot alkuni. Valkoinen itää ensin kuin kalpean vihreänä, kun sinulla oli terhakkaa pinkkiä ja vahva, iso.

      Katja, minä sanoin sinulle niistä murkuista. Laita nyt muurahaissirotetta sen luumupuun juurelle ja heitä vähän multaa päälle. Kastelet vielä sitten. Parin päivän päästä, törkit vaikka vanhalla haarukalla ja katsot, vieläkö niitä on. Minä löysin melkein pesän tänään uuden pilvikirsikan juurelta, mutta otin heti kovat otteet.

      Mekin uimme nuppujen meressä ja kohta on valkeaa vaahtoa kaikkialla. Oi, miten ihanaa aikaa!

      Kiitos samoin sinne!

      Poista
  11. Ihania kukkia! Ja kyllä varmaankin saat tehdä paljonkin töitä siellä puutarhassa,mutta se onkin sitten niin kaunis keskikesällä. Eilen kävelin Tel Avivissa ja näin eräässä puutarhassa isoja narkisseja ja jotenkin ajattelin sinua;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tässä ei ole kuin pieni osa noin kolemsta sadasta...Selkä on mennyt, polvi oireilee, mutta mieli liitää pilvissä. Kun sinä näet tämän, on kaikki taas niin toisin, että voimme keskittyä kokkaamiseen.

      Well...jotkut narsissit ovat kyllä ihania. Etenkin eräät historialliset ja harvinaiset ja tietysti runoilijan narsissi, jota minulla on paljon. Yksikin riittää iloon ja tuoksuun.

      Poista
  12. Sinun puutarhasi olisi varmasti näkemisen arvoinen. Kuvien perusteella siellä ei voi kuin ihastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, on tämä aika kivan näköistä nyt ja vielä viikko juhannuksesta. Silloin voittaa kaiken runsaus, mahdollinen helle sekä heinä sekoittuneena heinäkuun laiskuuteen: Kuuntelen vain miten rikkaruoho kasvaa ja otan ajan kissankelloista;-)

      Poista
  13. Ihana tuo pikkuinen orvokki!

    Akileija - keijukukka - tuota yhteyttä en muistanutkaan, vaikka olen aikoinani Montgomeryni lukenut. Ilmankos minä olen aina niihin ollut ihastunut!

    Voi sinua onnekasta, valkolehdokki on aarre :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, eikö vain. Minä oikein urakalla niitä eilen kallion koloihin istuttelin ja ilokseni sain äsken juuri nähdä, että ovat ihan terhakoina pystyssä.

      Mutta oletko lukenut Pat -kirjat...Niitä on kaksi ja minä niin muistaisin, että juuri siinä ekassa, jonka nimeä en nyt muista, on mainittu tuo keikujuttu. Se toka on Pat - Vanhan kartanon valtiatar.

      Poista
    2. Nuo Pat -kirjat ovat kyllä menneet minulta ohi. Täytyy pitää kesällä Sastamalassa 'kirjoilla' silmät auki niiden varalta ... tai ehkä niistä on otettu jopa uusia painoksia, kuten monista muistakin vanhoista tyttökirjoista. Varmasti olisi ihan mielenkiintoinen kokemus lukea niitä nyt aikuisena.

      Poista
  14. Blogissani on sinulle puutarha-aiheinen haaste, 11 kysymystä. Jollet jaksa vastata kaikkiin 11 kysymykseen, voit vastata vain yhteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos. Olen vastannut vasta yhteen ja kaksi on tuossa odottamassa eli voin ottaa sen noiden muiden seuraan. Teen sopivassa välissä. Kukaan ei olekaan puutarhakysymyksiä vielä keksinyt tehdä, en minäkään;-) Ensin Hesari ja hyvä kahvi, tulen sitten...

      Poista
  15. Voi mikä kukka pläjäys, olisipa ihana päästä kesällä kyläilemään sinun puutarhassa:) Riikan oma blogi löytyy tällä likillä http://tikkapihlaja.blogspot.com/:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, sinullehan on kutsu jo sovittu ja se ei ollut narsissiaika, vaan..., mutta voithan käydä useammankin kerran. Yksi toimittaja on tulossa ihan millä hetkellä vain, joten kiirettä pitää.

      Ai niin se, voi tätä muistiani! Kiitos.

      (R. on vasta alkamassa hankkia niitä ikkunalaseja;-)

      Poista
  16. Hei Leena ja ihanassa puutarhassasi silmäni taas lepäili! Joskus olisi kiva nähdä se oikeastikin... Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, nauti! Tiedät, että se olisi minustakin ihanaa...nyt olen ryntäämässä kuvaamaan yhtä pihaa, sitten tilaan kampaajan, kastelen uudet istutukset ja sovin, milloin eräs toimittaja voi saapua...Olen niin kiireessä, mutta toivotaan, että Roihuavat Soihdut voi kerran kokoontua meillä.

      Poista
  17. Tämä toukokuu on puutarhureiden aikaa. Lukeminen varmasti jää vähän vähemmälle väkisinkin. Nuo pienet lehto-orvokit ovat suloisia. Niiden ääreen pitää oikein kumartua. Sammalleimu taas haluaan tulla nähdyksi jo kaukaa. Valkolehdokki on toinen tosi mielenkiintoinen luonnonkasvi. Nyt on selvästi luonnonmukaisemman puutarhan aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, sitä nimenomaan, sillä nyt huolletaan vanhat pirteiksi ja istutetaan uutta. Eilen illalla istutin mesimarjani uuden luumupuun ympärille.

      Nyt kallioni kukkii lehto-orvokkia;-) Minusta nämä suloisuudet voittavat kaikki maksaruohot, sillä pidän vaatimattomuuden lumosta. Niitä ei tosiaankaan erota edes lehdossa kumartumatta ellei pehko ole aivan valtava, kuten minulla sattui nyt olemaan.

      Valkolehdokki on todellakin mystinen kaunotar.

      No, minulla se on aina ollut tämä luonnonmukainen, mutta ei luonnonvarainen. Ainoa graafinen juttu ovat kartiovalkokuuset, jotka ovat kuin tasapainotus viidakkomaiseen kärhöintoiluuni;-)

      Kaunista viikkoa Vironperälle!

      Poista
  18. Valtavan hieno juttu tämä postuksesi, Leena.<333
    Kulleroita on myös meillä!

    Oikein hyvää loppuviikkoa, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos! Minä tiedän ja arvaan, että siellä Itä-Suomessa kulleroita on paljon. Onneksi ne minullakin leviävät.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista