tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ian McEwan: Ajan lapsi


Stephenin näkökulmasta ongelmana oli halu. He eivät kaivanneet toisiltaan lohtua tai neuvoja. Heidän menetyksensä oli erottanut heidän tiensä. Heillä ei ollut mitään mitä jakaa keskenään.

Yhdessäolo tiivisti heidän menetyksentunnettaan. Kun he istuutuivat aterialle, Katen poissaolo oli tosiseikka, jota he eivät voineet mainita eivätkä olla tietämättä. He eivät voineet antaa eivätkä ottaa vastaan lohtua, ja siksi heidän välillään ei ollut halua. Heidän ainoa yrityksensä oli rutiinimainen, vilpillinen, molemmille masentava.

Ian McEwanin teos Ajan lapsi (The Child in Time, Otava 1989, suomennos Leevi Lehto) on kertomus lapsen katoamisesta. Julie ja Stephen Lewisin kolmevuotias tytär Kate katoaa ollessaan ruokaostoksilla isänsä kanssa. Hän on siinä, pitää ostoskärryistä kiinni ja kun Stephen kumartuu ottamaan ostoskassia, hän on poissa. Ikuisesti poissa. Koko teos kiertyy Katen katoamisen ja sen aiheuttamien ajatusten sekä tekojen ja tekemättä jättämisten maastoon.  Selvääkin selvempää on, että tuollaisen kauhun kohdatessaan vanhemmat eivät enää ole ikinä sama kuin ennen tragediaa:

Nyt he eivät enää voineet lohduttaa toinen toisiaan, koskettaa, rakastaa. Heidän aikaisempi läheisyytensä oli kuollut; he eivät enää entiseen tapaan voineet ajatella pitävänsä itsestään selvästi yhtä. Kumpikin kyhjötti oman yksityisen menetyksensä äärellä, ja heidän välilleen kertyi yhä enemmän lausumatonta kaunaa.

Julie muuttaa pois, mutta pariskunta ei eroa. He jopa tapaavat harvakseltaan. Stephen tuntee sisällään, että Julien poissaoleva ja jopa musiikillisesti tuottelias elämä on itseriittoista ja häntä syyttävää. Stephen haahuilee päiväkausia pyjamassa katsellen television iltapäiväohjelmia alituinen viskilasi käden ulottuvilla. Hänet saa asunnosta ulos vain lordi Parmenterin komitea, joka kehittää mietintöä kirjoittamisesta ja lukemisesta lastenhoitokomitealle. Päivät eivät erotu toisistaan kunnes tapahtuu jotain yllättävää ja Stephenin hyvä ystävä, ministeri Charles Darke ilmoittaa erostaan. Stephen saa kuulla, että Thelma ja Charles ovat muuttamassa Suffolkiin kauas kaikesta. Yllättäen tästä kehkeytyykin kirjan mainostettu teema: ”Voidaksemme olla kokonaisia meidän on löydettävä kadonnut lapsi itsessämme.” Syntyy outo tapahtumasarja, jossa Katen katoaminen jää kuin kulissiksi jollekin oudolle, jonka kuvailussa Ian McEwan on vahvalla kotikentällään ihmismielen arvaamattomissa viemäreissä.

Missään vaiheessa Ajan lapsi ei sorru ylitunteiluun tai mässäile kauhulla, joten lukijan on helppo pohtia, mitä kirjailija on todella halunnut kirjallaan kertoa. Tarkkailemme tapahtumia Stephenin kautta, mutta on helppo huomata, milloin Stephen kuin ratsastaa väärällä aallolla yrittäen häivyttää kohinoihin oman menetyksensä suuruuden.

Ajan lapsi on McEwanin kolmas romaani, joka ei aivan yllä esikoisen eli Sementtipuutarhan eikä sitä seuraavan Vieraan turvan tasolle kuvatessaan ihmismielen vinoutumien voimaa tai sitä, mistä on minulle tullut hänen tavaramerkkinsä: Meistä kenelle vain voi tapahtua ihan mitä tahansa. Sitä voisi luulla, että iäksi kadonnut pikkulapsi olisi jo tarpeeksi, mutta Ajan lapsessa Ian selvästi haluaa hallita kauhua, laimentaa sitä ja määrätä rajat, joissa hänen roolihenkilönsä toimivat samalla kuitenkin tarjoten uusia tragedioita, joissa sattumalla on etuoikeutettu sijansa. Ajan lapsi on kuitenkin McEwanilaisittain kesy teos, kuin nerokirjailijan vaatima lepotauko, sillä tämän kirjan jälkeen syntyy kuuma sarja: Ikuinen rakkaus, Amsterdam, Sovitus, Lauantai ja Rannalla. Viisi kirjaa, jotka Sementtipuutarhalla ja Vieraan turvalla täydennettynä saavat minut alituisesti ihmettelemään, miksi Ian McEwan ei ole vielä saanut kirjallisuuden Nobelia!


*****

22 kommenttia:

  1. Ooh, minä katselin tätä kirjastossa! Hauska sattuma löytää teos sitten blogistasi, koskaan aiemmin en ole tähän törmännyt :) Aihe vaikuttaa pienten lasten äidille rankan kiinnostavalta, mutta takatekstistä jotenkin ymmärsin, että lapsen katoaminen jää taustalle. Lainasin Lauantain, aloitan sillä McEwaniin tutustumisen, kun vain kerkiän. Nyt on sellainen kirjaläjä odottamassa ja vielä monet uutuudet tässä kuussa ilmestymässä... huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, no kun tavallaan tämä ei ole rankka...en voi paljastaa, joten usko vaan. Ja todellakin: Lapden katoaminen jää taustalle, mutta...;-)

      Lauantai on ihan parasta McEwania. Oman arvosteluni siitä olen omistanut R:lle, joten sekin jo kertoo jotain.

      Olen huomannut, että kuukausi on hurja uutuuksista, mutta minullakin on juuri nyt ihania helmiä kirjastosta!

      Poista
  2. Ajan lapsi on kirja, joka tuli minulle ykkössuosituksena Hesarin klassikkoautomaatissa kymmenisen vuotta sitten. Ostin kirjan silloin, mutta en päässyt alkua pitemmälle. Koska rakastin McEwanin kirjaa Rannalla, luulen että Sovitus on seuraana kirjani häneltä. Ajan lapsi saa siis odttaa vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Ajan lapsi on hieman haalea kylpy verrattuna Rannalla tai Sovitus etc., mutta ei todellakaan huono. Olisin niin toivonut, että sinäkin ensin lukisit Lauantain, mutta ellet ole nähnyt elokuvaa Atonement, niin sitten...

      R. luki juuri Rannalla ja arvasi siitä heti sen, mitä minä ja moni muu ei, mutta eräs tarkka lukijani paremmin: Vastaus löytyy mun Rannalla arviosta. En tajua, miksi se meni ohi...

      Poista
  3. Minulla oli nyt lainassa Makeannälkä ja ei ollut minun kirjani ollenkaan. Luin erittäin kursivoiden loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omapäinen arkeilija, Makeannälkä on minusta kaikkein vähiten Ian McEwania. Kuuma sarja minulle on Lauantai, Ikuinen rakkaus, Sovitus, Rannalla, Vieraan turva, Amsterdam, Sementtipuutarha ja sitten tämä. Sementtipuutarha ja Vieraan turva ovat niin hurjat, että niitä en enää suosittele kuin tutuille;-) Kokeileppa vaikka Lauantai tai Ikuinen rakkaus, niin voit löytää tyypillistä Ian McEwan -huippua.

      Poista
  4. "...tämän kirjan jälkeen syntyy kuuma sarja: Ikuinen rakkaus, Amsterdam, Sovitus, Lauantai ja Rannalla."
    Jätitkö tarkoituksella mainitsematta Mustat koirat ja Viattoman? :)

    Ajan lapsi ja Viaton ovat minulta lukematta, joten en osaa tähänkään kommentoida muuta kuin että varmasti luen vielä joskus... Uusin on samoin toistaiseksi lukematta (lainasin sen kyllä alkukielisenä, mutta tuskin luen ainakaan heti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, don't push me;-) Luin tämänkin kirjan nyt siksi, että joku anonyymi oli huomannut, että tätä en ollut lukenut vielä. Nyt se on täytetty!

      Mustat koirat ja Viaton ovat vielä lukematta. Aion ottaa niistä selvää ennen kuin annan niille aikaani, sillä jos niissä on kvanttifysiikkaa (Polte) tai jotain agenttihommaa (Makeannälkä), jäävät minulta lukematta.

      Kaikesta huolimatta lienee niin, että kuuma sarjani saattaa kestää aikaa...

      Olenkohan Suomen innokkain Mcewan -fani, sillä juristiliittokin jo lähestyi minua kirjsta Lauantai;-) Kirjassahan neurokirugi Perownen vaimo on juristi.

      Pekka, tämä ei ollut ollenkaan huono. Kova juttu sanoa, mutta pidän tästä laimeammasta McEwanistakin enemmän kuin Poltteesta tai Makeannälästä. Tämä on välisarjaa kirjailijaihanteeltani.

      Poista
    2. Heh, tuup tuup!

      Hassua että sanoit noin, koska Viattomassa nimenomaan on vakoilutouhuja, käsittääkseni jotain kylmän sodan meininkiä Berliinissä... Mustat koirat ei ole sinne päinkään, siinä pääosan saavat – tadaa – mustat koirat. Se jäi minulle jotenkin laimeaksi kokemukseksi, mutta eipähän ainakaan ollut liian pitkä. Poltteesta sen sijaan pidin kovasti, vaikken fyysikko olekaan. Vieläkin naurattaa esim. se arktinen kelkkamatka pissataukoineen. :D Ja kuten sanottu, Ajan lapsenkin aion kyllä lukea, se on odotellut hyllyssä vuosikausia.

      Juristiliiton lähestyminen kuulostaa äkkiseltään huolestuttavalta, mutta onneksi eivät tainneet olla sotajalalla? :)

      P.S. Nyt kun tästä McEwanin tuotannosta tuli näin kattavasti puhetta, pitäisikö masinoida jonkinlainen kampanja hänen novellikokoelmiensa suomentamiseksi? Ainakin First Love, Last Rites on täyttä asiaa. Toinen kokoelma In Between the Sheets odottaa vuoroaan hyllyssä (ja saattaa odottaakin hetken, ostin sen puoli-ilmaiseksi kirppikseltä ja huomasin vasta kotona viimeisen sivun puuttuvan).

      Poista
    3. Hah-hah;-)

      Minä en siis lue Viatonta ja et sinä kovasti saa minua nyt Mustiin koiriinkaan innostumaan...

      Poltteessa saatan olla ihan hiukan väärässä. Se fysiikkaosuus rasitti minua, mutta tajusin kyllä, että kirjassa oli laatua. Sitten se vain jotenkin jäi Austerin Näkymättömän varjoon, sillä minulle Näkymätön on ihan parasta Austeria ja kerrankin ylitti McEwanin. Olen aikonut lukea Poltteen ja Näkymättömän uudelleen. Muistaakseni kyllä myönsin arviossani Poltteen tason, mutta jotenkin niin, että 'minulla tämä kirja pyyhkii yli'. Makeannälkää et kyllä puolustele...sittenpä näet.

      Eikun heitä vain kiinnostivat kirjat, joissa esiintyy päähenkilöinä juristeja. Miten me kaikki löydymmekään nykyisin kaikille...

      Voi luoja: First Love ja In Between the Sheets. Ian saa varmaan irti vaikka mitä eli 'hothothot'.

      Aika-varani ovat nyt heikoilla, sillä elän kirjavuorten keskellä ja aion olla pois maasta runsaat kaksi viikkoa heti vapun jälkeen. Painan nyt töitä sikana. Koko kesä puutarhaa (ehkä taas joku haastattelu), remonttia ja vieraita. Minä masinoin nyt saadaksemme uuden painoksen Anna Ahmatovan Kootuista runoista. Voin peesata, jos sinä rakennat jonkun formaatin aiheen ympärille. Vaikka hyvä juttu noiden kirjojan kansilla, niin minä linkitän sen kuvilla. Kiitettävästi käy vieläkin lukijoita, joten lukuarvo lienee taattu.

      Poista
    4. Minullakin on toki krooninen aikapula, joskin varsin erilaisista syistä. :) Ja lisäksi olen huono masinoimaan mitään, mutta täytyy oikeasti pitää aihe mielessä! (Voisi kyllä kuvitella, että mahdollisuus saada novellit suomeksi on aika pieni ainakin niin kauan kuin McEwan jatkaa romaanien kirjoittamista säännölliseen tahtiin.)

      P.S. En inhoa Sementtipuutarhaa! Ei se toki mikään rakastettava teos ole, muttei minusta myöskään erityisen ällö.

      Poista
    5. Siihen löytyy yksi syy: Olen antanut kustantajien kertoa itselleni, että novelli myy heikosti. Onko totta, en tiedä. Olet oikeassa, niin kauan kuin romaaneja tulee, emme saa novelleja suomeksi.

      Oi, olenko sanonut, että sinä sitä inhoat...luulin kirjoittaneeni niin Karoliinalle;-) Olen vetänyt tekstiä tässä välissä wordille ja aloittanut illan menuun valmistuksen...

      Poista
    6. Ei kun ajattelin vaan antaa vähän taustatukea. :)

      En sinänsä ihmettele novellien heikompaa menekkiä, itsellänikin on usein vaikeuksia suhtautua niihin (suosikkikirjailijoilta ahmin tietysti yleensä kaiken). Olikin yllätys huomata, että esim. seuraava Colm Tóibín -suomennos on novellikokoelma (eikä edes miehen tuorein sellainen).

      Poista
    7. I see...thanks;-)

      Minulla myös, joten et ole ainoa. Vaikka pidän esim. Herta Müllerin novellikokoelmasta Matala maa ja Italo Calvinon Marcovaldosta, luen aina uudelleen ainoastaan ihanankamalan Raymond Carverin novellikokoelmaa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Kovakantinen Carverini alkaa näyttää jo varsin käytetyltä...Jos tunnet kaunista alakuloa, tartu Carveriin ja näet kaiken toisin!

      Saatan ohittaa Tóibinin novellit...

      Poista
    8. Oi, Carver, minäkin rakastan hänen novellejaan. ♥ Tutustuin niihin jo joskus parikymppisenä, ne tosiaan kestävät toistuvaa lukemista. Hiljattain innostuin muuten myös Carverin runoista, ja Sammakko on juuri julkaisemassa lisää niitä! Okei, nyt mentiin jo aika kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta runojen ystävänä et ehkä pahastu. :)

      Poista
    9. Mitä sille voi jos itesellä on mieli kuin Carverilla;-)

      Kiitos vinkistä! Olenkin Sammakkoon yhteydessä.

      Runo on suurin rakkauteni, joten ei muuta kuin...♥

      Poista
  5. Minähän olen lukenut vasta Rannalla, johon rakastuin, Sementtipuutarhan, jota inhosin ja nyt viikonloppuna Vieraan turvan, jota odotin inhoavani, mutta johon kuitenkin ihastuin.

    Tiesin jo Rannalla jälkeen, että McEwan on kirjailijani ja uskoin niin vielä ällön Sementtipuutarhan jälkeenkin. Nyt olen entistä vakuuttuneempi. Luen loput varmaankin harvakseltaan, hyllyssä ovat valmiina Sovitus (englanniksi) ja Lauantai. Tämä esittelemäsi kuulostaa kyllä aiheensa puolesta kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ei voi olla totta;-) Rannalla on ihana, Vieraan turva on unforgettable ja Sementtipuutarhaan en enää kommentoi, sillä kaikki muuta paitsi minä tuntuvat sitä inhoavan. Minä sen aina elokuvana...siinä se ruumisvisva ei haise.

      Olisinkin voinut kertoa, että ihastut Vieraan turvaan, mutta ehkä voisit olla katsomatta siitä tehdyn elokuvan trailerin, sillä se koetteli ainakin minua. Vieraan turvan luen uudelleen ja uudelleen.

      Ei tämä ole yhtään niin kiinnostava kuin Vieraan turva, Sovitus tai Launtai. Ajan lapsi kyllä päihittää uusimman eli Makeannälän ja minulla myös ainakin toistaiseksi Poltteen. Menen ihan lukkoon, jos kirjassa on jotain kvanttifysiikkaa, mutta siitä pitää sitten vain osata levitoida itsensä muihin aiheisiin.

      (Yritän taas sinne yhteen paikkaa....sinulle.)

      Poista
    2. Mie en Leena inhoa Sementtipuutarhaa!! :) Päinvastoin!

      Tämä Ajan lapsi voisi sopia silti juuri niille, jotka eivät pitäneet Sementtipuutarhasta. Ainakin tämä tuntuu arviosi perusteella paljon kesymmältä kirjalta. Rannalla pitäisi selvästi lukea, sillä sitä tässäkin keskustelussa kovasti kehutaan.

      Poista
    3. Hanna, mutta niin monet ovat inhonneet. Minä en tajua miksi sitä ei voi nähdä ihmissuhdejuttuna, kuin 'kadotettuina lapsina'.

      Tämä sopii just niille, joille Ian McEwan on liian vahva viini Sementtipuutarhassa ja Vieraan turvassa. Ei Vieraan turvakaan ole mikään leikkijuttu...

      Tämä on minusta hyvin kesy, vaikka mukana onkin muutama tragedia. Viinin on selvästi laitettu puolet vettä.

      Rannalla sopii useimmille. Kukaan ei ole sitä vielä moittinut, niin että tietäisin.

      Poista
  6. En malta odottaa kesää ja viikkojani Kotkan kirjaston äärellä:). Pitääkin ryhtyä tekemään taas lomalistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine ja sitten ehkä lukemista puutarhassa tai rantalaiturilla...Kesä on ennen kuin huomaatkaan.

      Poista