torstai 27. kesäkuuta 2013

Julistan omat suviviikonloppuni blogivapaiksi, sillä...

Julistan omat suviviikonloppuni blogivapaiksi, sillä tästä viikonlopusta elokuun loppuun joka viikonloppu tapahtuu jotakin. En voi kirjoitella juttuja jos on vieraita tai olen itse kylässä. Olen addikti, joten tämä on minulle vain hyväksi. Olen läheisriippuvainen teistä, joten on edes vähän yritettävä muutakin;)

Saan viikonloppuvieraaksi ruokabloggaajan kaukaa ja yhdessä me tapaamme lauantaina Siinä Yhdessä Paikassa exelokuvabloggaajan, josta ei ikinä tiedä, vaikka hän vielä palaisi...Listalla on ainakin korvasienikeittoa ja Romanovin mansikoita...Toivon hieman viileämpää, sillä Suomen Tahiti hautoo jo ties monettako vuorokautta +30 astetta ja meillä on mennyt jo sen ylikin. Mikä sääli, ettei Jyväskylän virallista lämpöitilaa mitata sen kuumimmalta saarelta.

Luvun alla on Shieldsiä ja Ahmatovaa sekä joogaa ja luen minkä suven ihmettelyltä, uimiselta ja mansikoilta ehdin. Ensimmäinen satsi on tänään pakastettu ja sen lisäksi söimme lounaaksi vain mansikoita eli on tämä aika mahtavaa.
Helle muutti rajusti viikonloppusuunnitelmiamme, sillä saimme tänään tietää, että tuoreita sinisimpukoita ei saa mistään ja syy on helteen: Niitä ei uskalleta nyt kuskata. Kaksi viikkoa sitten joka kalatiskillä näkyi vielä tuoreita simpukoita. Olisin tarvinnut niitä tähän Toisekseen, jätin pois erään ihanan uuniruoan, sillä en kestä helteen päälle kuumaa uunia. Sen sijaan on kannettu kuivaa, pinkkiä kuohuvaa jääkaappiin ja kellarissa on valkkaria, kuhaa ja lohta löytyy sekä mansikoita ja mieletön määrä ihania juustoja. Salaatteja tietenkin ja uunituoretta patonkia, siinä en anna periksi. Yksi italialainen ravintola tulee testatuksi sunnuntaina ja muuten vain uimme ja istumme terassilla nauttimassa Suomen suvesta ilman hyttysiä. Kalliolla on sopivasti kaksi lintujen kylpyallasta, joten kyllä siinä rentoutuu niin sielu kuin ruumis kaikilla aisteilla luonnosta nauttiessa.

Ihanaa suviviikonloppua kaikille lukijoilleni!

Love
Leena Lumi

Perhaps Perhaps Perhaps

Sitruunavoissa paistettua muikkua


Kokeilin ennen näitä helteitä Helsingin Sanomissa jo 23. toukokuuta ollutta Suvi Rüsterin ohjetta sitruunavoissa paistetuista muikuista. Reseptissä vetosi sen rento valmistusmahdollisuus eli kaikki aineet löytyvät lähikaupasta sekä että kyseessä kalaruoka. Olen ikäni laittanut silakkaa monella sortilla, mutta muikku on lähinnä ollut sellainen suvisen Savonlinnan erikoisuus ja muisto Säkylän kesistä. Tässä kävi nyt niin, että R. tästä piti, mutta minä en tavoittanut kalan makua. Olisipa kiva kuulla, että joku muukin tätä kokeilisi ja kertoisi, maistuuko muikulta vai ei.

400 g muikkuja (meillä oli 500 g)
1 tl suolaa
1 pieni salottispuli
1 valkosipulinkynsi
1 sitruuna
25 g voita
1 rkl hienonnettua rosmariinia
1 rkl hunajaa
1 rkl kapriksia
2-3 rkl vettä

Katkaise muikuista pää taivuttamalla sitä eteenpäin ja vedä samalla sisälmykset ulos kaloista. Pyyhkäise kalat talouspaperiin. Ripottele pinnalle suolaa. Tai osta muikut valmiiksi perattuina.

Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynsi. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista mehu.

Sulata paistinpannulla voi. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pannulle muikut ja rosmariinin lehdet. Paista käännellen keskilämmöllä viisi minuuttia, kunnes muikut ovat kauniisti ruskistuneet ja kypsiä.

Lisää pannulle sitruunan raastettu kuori ja mehu, hunaja, kaprikset ja vesi. Kiehauta kastike.

Niin kiva tehdä, että taidan kokeilla tätä myös jollakin muulla kalalla...

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Ruokakirjat Leena Lumissa

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa

Mansikoissa on erinomainen antioksidanttien coctail. Mansikka parantaa aivojen toimintaa ja vähentää ikääntymisen tuomia muistihäiriöitä. Ne myös suojelevat aivojen verisoluja. Mansikka lisää aivoja suojelevan glutationin määriä.

Marjojen folaatti ja C-vitamiini parantavat hemoglobiiniarvoja. C-vitamiini parantaa immuunipuolustusta; kalium alentaa verenpainetta ja torjuu munuaiskiviä; magnaani puolestaan vahvistaa luita, hiuksia ja ihoa, torjuu väsymystä, stressiä ja nivelkipuja sekä lisää seksuaalista energiaa. Mansikat torjuvat sydän- ja verisuonitauteja vähentämällä verihyytymiä ja estämällä LDL-kolestrolin hapettumista. Mansikka ehkäisee silmänpohjan ikärappeumaa ja lievittää reumaattista niveltulehdusta. Sen fenolit ehkäisevät tehokkaasti syöpää ja suojelevat tulehduksilta.  Mustikat, vadelmat ja mansikat suojelevat rinta- ja kohtusyövältä; sillä niissä kaikissa on ellagihappoa, joka saa aikaan syöpäsolujen itsetuhoa.

Mansikka torjuu mahahaavaa aiheuttavaa helikobakteeria. Mansikat puhdistavat suolistoa ja poistavat kuona-aineita. Marjoja syödään anemiaan, virtsatievaivoihin, kuumeisiin, maksavaihoihin ja kihtiin. Kansanlääkinnässä mansikka on ollut vahvistava rohto.

Kasvitieteilijä, professori Sinikka Piipon uusin teos Puhdasta ravintoa (Minerva 2013) on niin kiinnostava ja tuhti lukupaketti, että mitenkään en voinut aloittaa siteeraamatta osaa tämän hetken marjan, mansikan, tehoista superfoodina. Vuosia minulla itselläni oli mansikasta käsitys ’lällärimarjana’, kunnes sitten luin professori Piipon kirjan Suomalaiset marjat – Kaikki metsänja puutarhan lajit ja sain herätyksen. Sen jälkeen aloin  jopa pakastaa mansikkaa, mutta etenkin syödä sitä sesonkina lounaaksi. Helteellä mikään muu ei oikein maistukaan kuin mansikat.

Puhdasta ravintoa jakaantuu Aluksi eli kirjailijan puheenvuoro, jossa lopuksi todetaan, että ’Ravitsemus on terveyden kulmakivi!, sitten esitellään Superruokia, jossa tuodaan esiin kaikki mahdollinen avokadosta ja kaakaosta kurkuman kautta sieniin ja kotimaisiin marjoihimme ja lopuksi esitellään Muita superruokia.

Piipolta on aikaisemmin ilmestynyt edellä mainittu Suomalaiset marjat, jota on blogissani luettu runsaasti sekä mm. myös Mielen ja rakkauden kasvit, Kasvien salaiset voimat sekä Elinvoimaa mausteista.

Puhdasta ravintoa on jälleen kiinnostava teos alati muuttuvaan tietoomme siitä, mikä on terveellistä, miten valmistettuna ja millä määrillä. Foodismissa ollaan tietoisia ruoan valmistusmenetelmistä, raaka-aineista, terveysvaikutuksista ja eettisyydestä. Missään kohtaa ei unohdeta ympäristöä, josta raaka-aineet tulevat eikä eläinten hyvinvointia! Mansikan kohdalla on varoituksissa. että ’ulkomailta tuodut mansikat sisältävät suuria määriä torjunta-aineita, kasvunsäätelijöitä, hartseja ja vahoja.' Ja Piippo mainitsee, että niistä saa oireita tervekin ihminen. Kaikkia vihanneksia ei suositella syötäväksi raakoina, sillä kaikkien ruoansulatus ei sitä kestä. Lisäksi lähtökohtana on yhdistellä erityisen terveellisiä ravintoaineita, sillä mikään kasvi ei yksinään tuo terveyttä.

Puhdasta ravintoa on vakuuttava tietoteos, joka kertoo kaikkien esiteltyjen superfoodien osalta kattavasti enemmän kuin ymärtää edes odottaa, antaa yleistietoa, kuvan, vaikutukset ja käytön sekä aina liikakäytön vaarat Varoituksissa. Harvinaisemmista kuten kvinoa tai meille tutusta vehnästä ja ohrasta kerrotaan tietoiskussa kaikki aineosat. Vehnän ja ohran kohdalla Aineosat on puolitoista sivua, joten voitte olla varmoja, että asiantuntijan kirjaa tässä luetaan. Koska niin monia kiinnostaa laihtuminen, niin todetaan taas kerran, että:

Liika proteiini, varsinkin eläinproteiini, tahtoo muuttua rasvaksi ihmiselimistössä. Kasvis- ja kasvis-kalaruokavalio ylläpitävät terveyttä paljon paremmin. Ne torjuvat ylipainoa, metabolista oireyhtymää, sydän- ja verisuonitauteja ja syöpää.

Mutta: Piippo ei ole mikään fanaatikko ja ehkä tietääkin, että meistä jotkut kääntyvät fanaattisuuden edessä vastareaktioon. Sinikka Piippo esittelee 37 kasvia ja kertoo niistä kaiken! Hän kuitenkin muistuttaa että olemme yksilöitä eli se mikä hyödyttää toista voi olla toiselle haitallista. Piippo varoittaa fanaattisuuden lisäksi anorexiasta, itsensä kieltämisestä, tietystä totisuudesta ja yksipuolisuudesta eli aina ei tarvitse syödä täysjyväleipää ja valkoisesta riisistäkin kannattaa muistaa, että se voi olla apu ripuliin tai mahakatarriin.

Avokado on tämän hetken julkkis ja ei suotta, sillä vaikka se sisältää melkoisesti kaloreita, se sisältää hiilihydraattia nimeltä mannoheptuloosi, joka tasaa verensokeria ja hoikentaa. Avokado on ravinteikkain hedelmä, joten sitä on syöty lemmen nostattamiseen. Sen folaatti voi pienentää homokysteiini-aminohapon pitoisuutta veressä ja näin edesauttaa sydämen ja verisuonten hyvinvointia sekä parantaa mielialaa ja muistia.

Luettuani David Khayatin Syötkö riskiruokaa – Syöpälääkärin paljastuksiaruoan terveysvaituksista, jossa oli lista kymmenestä eniten syöpää torjuvasta aineesta, aloin lisätä kurkumajauhetta yhden teelusikallisen melkein ruokaan kuin ruokaan, mutta se ei ole ollenkaan niin helppoa, sillä sen maku ei ole ainakaan minusta niitä parhaita. Oi, miksi sahrami, suosikkini kanelin ohella, ei voisi olla yhtä tehokas syöväntorjuja! Myös Piippo tuo esiin kurkuman, mainiten sen erääksi tärkeimmistä mausteista ehkäistessä vakavia kroonisia sairauksia.  Lista siitä, mihin kurkuma nykytiedon mukaan auttaa on todella pitkä, mutta huomionarvoisinta lienee, että se torjuu erilaisia syöpiä. Muutaman muun mainitakseni kurkuma myös torjuu masennusta, parantaa aineenvaihduntaa, käytetään maksa- ja sappivaivojen hoidossa, alentaa verensokeria, torjuu diabetesta etc.etc.

Rrrrrakastan kaakaota…ja tietysti suklaata. Kukapa ei. Ja näin Piippo:

Kupillinen kaakaota on viisi kertaa antioksidanttisempaa kuin musta tee, kolme kertaa kuin vihreä tee ja kaksi kertaa kuin lasillinen punaviiniä. Yhdessä tumman suklaan palassa arvioidaan olevan kaksinkertainen määrä polyfenoleja verrattuna lasilliseen punaviiniä ja yhtä paljon kuin kupillisessa vihreää teetä.


Lista kaakaon ja tumman suklaan hyödyistä on pitkä, mutta kaakao ainakin laihduttaa, rentouttaa, poistaa nestettä, helpottaa hengitystä, säätelee kilpirauhasta ja parantaa yskää.  Tumma suklaa mm. auttaa sydämen terveyttä ja jo 40 grammaa tummaa suklaata (kaakaota 60-70%) muutama kerta viikossa torjuu hyvin syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja. Tumma suklaa lisää insuliiniherkkyyttä eli estää diabetesta.

Puhdasta ravintoa esittelee maailman terveellisimmät kasvit ja voisin jatkaa tästä aiheesta sateenkaaren tuolle puolen, sillä olen alkanut lukea kaiken vitamiineista ja hivenaineista ja ruoan 
terveysvaikutuksista jo noin kymppivuotiaana. Kymmenen vuotta myöhemmin jo ostin amerikkalaisten lääkärien kirjojan aiheesta ja yhtään kirjaa vitamiineista en voi vieläkään ohittaa. Suosittelen tämän kirjan, Piipon muiden kirjojen sekä Parantavienruokien että Syötkö riskiruokaa oheen, myös Flytlien tämän kevään kirjaa Vitamiinit.  James A. Duken kirja Parantavien ruokien opas– Luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan, lähestyy aihetta sairauksien kautta kun muut aloittavat ravinnon kautta. Nämä kaikki täydentävät toisiaan, joten jos olet todella innostunut aiheesta, luet nämä kaikki!

 Olen itse kokenut, kiitos näiden kirjojen, suuren mullistuksen suhteessani kotimaisiin marjoihin. Nehän ovat herkullisia kiitos uskomattomien pitkien valoisien suvivuorokausiemme, mutta ne ovat myös maailman parasta superfoodia. Olen joskus kertonut, miten kuopuksemme hurjine ruoka-aineallergioineen selvisi käytännössä mustikalla murrosikään ja mustikka on edelleenkin ykkösmarjamme, mutta rinnalle ovat nousseet myös vadelma, mansikka ja lakka. Rannikolla asuessani söin puolestani harva se päivä tyrnikiisseliä, enkä silloin lakkaa. Nämä kaikki ovat elämän eliksiiriä, joista voit lukea lisää kaikista blogiini tuomista terveyskirjoista! Äläkä unohda tomaattia, joka on kymmenen kovimman syövän torjujan joukossa. Syö sitä silleen tai murskana tai vaikka ketsuppina, jossa ei ole lisäaineita, kunhan vain syöt. Jos tulkitsen Piippoa oikein niin tomaatti-mozzarellasalaatti on todellista superfoodia:

Tomaattia syödään sellaisenaan, valmistetaan keitoksi, kastikkeeksi, mehuksi, lisätään salaattiin, pitsaan ja valmistetaan ketsupiksi; tomaatteja aurinkokuivataan sekä syödään mozzarellan ja basilikan kanssa. Tee tomaattisalaattia ja lorauta päälle oliiviöljyä!


Terveydeksi!

*****

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa


Tässä maailman terveellisin salaatti caprsese eli tomaatti-mozzarellasalaatti. Nautin tätä nyt kaksi kertaa viikossa ja lääkärini hämmästyi, miten korkea oli hyvä kolestrolini. Suomesta saa nykyään ympäri vuoden hyvää kotimaista tomaattia, joten...

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä

Tämä ei ole kritiikki. Tämä ei ole edes arvio. Tämä on tunnetila, jonka koin sen jälkeen, kun tänään puolenpäivän aikaan avasin postin ja sain käteeni Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjan Rivien välissä (Avain 2013). Luin puoleen väliin, kävin uimassa ja luin loput. Luin sen, mitä olin elänyt helmikuisesta ystävänpäivästä 2009, päivästä, jolloin annoin pikkusormen Leena Lumi –kirjablogille ja se veikin koko käden ja vähän vielä enemmänkin…Runsas neljä vuotta kirjablogistaniaa, josta Katjan ja Hannan kirja kertoo, saa jo menneen maailman nostalgiset tuulet väräjämään.

Koska olen itse niin syvällä tässä kaikessa, minut voisi jäävätä, mutta en suostu. Haluan sanoa, miltä tuntuu lukea siitä kahden ’kollegan’ kertomana, mitä itse muistan, mitä haluan painottaa, mitä tunnelmaa välittää, ottaen huomioon, että jokainen bloggaaja valitsee oman linjansa kuten itse haluaa.

Rivien välissä on minusta kiitettävän kattava kertomus kirjabloggaamisesta. Kattavuutta hieman himmentää se, että kirjasta puuttuu täysin Suomen suosituimmaksi kirjablogiksi valittu blogi ja lausunnot bloggaajalta, joka oli Rivien välissä ilmestyessä pitänyt menestysblogia jo viisi vuotta. Tällaista tapahtuu...Meillä on monenlaisia haasteita, on jo traditioksi tulleet Blogistanian Finlandia, Globalia ja Kuopus. On vastavuoroisuutta. On lukujumia, jonka parhaiten ymmärtää vain toinen kirjabloggaaja. On pohdintaa bloginimistä, blogien ulkoasusta ja internetin ’vapaudesta’, joka tietty asettaa myös käytösvastuuta. Se mikä kirjoista kirjoitetaan lehteen, on jo huomenna palanut pesän sytykkeinä, mutta se mitä kirjabloggaaja kirjoittaa blogiinsa elää niin kauan kuin nettimaailma on. Minulla jopa tuplakovalevyvarmennus!

Kirja jakaantuu Johdanto, Katse menneeseen - Bloggaamisen historiaa, Blogit Suomessa, Bloggaajat ryhmäkuvassa, Blogien nimet ja ulkoasut, Kirjastosta popfestivaaleille – kirjablogien sisältö, Kirjallisuuden yhteisöllinen kenttä, Blogitempaukset ja Katse kohti tulevaa. Nyt kun kirjablogit jälleen kerran ovat olleet suuren kuohunnan kohteena eri medioissa, voin suositella tätä kirjaa kaikille, jotka arvailevat ’mitä ihmettä ne kirjabloggaajat oikein ovat?’ Suosittelen kirjaa myös kirjabloggaajaksi aikovalle aloittelijalle, sillä kokemuksesta voin kertoa, että osa tämän kirjan sisällöstä säästää iskemästä päätänsä seinään, kuten itse piti tehdä, kun ei aloittaessa edes tiennyt, mikä on kirjablogi.

Nyt on pidetty hirveää meuhkaa mm. siitä, mistä kirjabloggaajat saavat kirjansa ja ovatko he kustantajien mainostajia, jos saavat arvostelukappaleita, kuten monet kirjabloggaajat saavat, sen lisäksi, että he, kuten ainakin minä, vielä ostan kirjoja ja käytän kirjastoa. Tästä Rivien välissä näin:

Arvostelukappaleasiat kiinnostavat bloggaajien lisäksi myös blogien lukijoita ja muita median edustajia. Lehtien, radion ja television kirjallisuuskritiikkeihin ja juttuihin toimittajat pyytävät kustantamoilta arvostelukappaleita, eikä heidän yleensä tarvitse mainita, mistä kirja on saatu. Lukijan ja kirjallisuuskeskusteluja kuuntelevan oletetaan ymmärtävän, että käsiteltävät teokset ovat arvostelukappaleita.

Minä olen itse katsonut, että kirjabloggaaja on kuin mikä tahansa media, jossa hänen ei tarvitse jokaisen kirjan itselleen ilmaantumista selitellä. Enkä ole ikinä odottanut sitä muilta bloggaajilta. Muistan toimituksen ajoilta vuosi kirves ja kivi, että oli aivan normaalia saada arvostelukappaleita ja niiden saaminen ei mitenkään sitonut kirjasta kirjoittavan toimittajan mieltä. Itse olen yleensä vuoden lopussa kiittänyt niin lukijoitani kuin myös kustantajia, joilta olen arvostelukappaleita saanut. Se riittää.

 Kun on niin useasti saanut lukea, miten blogit kehuvat kirjoja, annetaanpa Rivien välissä esiintyvän Sannan blogista Luettua tiivistää tämä asia:

Osa lukemistani (uutuus)kirjoista on kustantamoilta saatuja arvostelukappaleita. Osa arvostelukappaleista on itse oman kiinnostukseni mukaan pyytämällä saatu, osa kustantamojen omasta aloitteesta lähettämiä. Pyydän arvostelukappaleita kirjoista, joista olen etukäteen kiinnostunut, ja tunnen oman kirjamakuni varsin hyvin. Sen vuoksi arvioin harvoin minkään kirjan todella huonoksi, sillä enhän minä kirjastostakaan lainaa kirjoja, joiden aihe ei minua kiinnosta. Kirjan alkuperä ei vaikuta arviooni suuntaan tai toiseen.

Täysin samaa mieltä Sannan kanssa! Ja tähän lisään vielä sen hokemani, että ’elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille’ ja se mikä on sitten huono tai hyvä kirja on täysin subjektiivinen kokemus. Kaikki arvostelu on yhtä subjektiivista, eikä toinen ole sen parempi kuin toinenkaan, mutta ei myöskään huonompi: Kaikki riippuu mistä katsoo ja mikä on oma mieltymys.

Miten tullaan kirjabloggaajaksi  nosti Katjan ja Hannan kirjasta esiin minusta niin sopivan termin: yksinäinen yhteisöllisyys. Laitan toiseksi vielä intohimon kirjoihin ja kolmas voisi olla ’se pieni inhimillinen tekijä, jota voimme kutsua vaikka sattumaksi.’ Minä ainakin tarvitsen luolanainenaikaani eli en jaksa olla koko aikaa sosiaalinen. Kirjoittaminen yksin sopii hyvin. Toisaalta kun olin juuri ottanut yliopistoon yhteyttä ja tilannut listan kirjoista, jotka piti lukea kirjallisuuden pääsykokeisiin, tuli ystävänpäivä ja R. halusi yllättää minut aineettomalla lahjalla: Hän oli avannut minulle blogin! Minä siihen, että 'ikinä en moiseen mitään kirjoita', mutta kun puoliyö oli mennyt taisi siellä olla jo vaikka mitä. Muistaisin, että ensimmäinen kirjani olisi ollut Amin Maaloufin Samarkand, mutta en voi enää olla ihan varma, sillä olen ’siivomassa’ ensimmäistä vuottani. Seuraavaksi tapahtui Kustannusherra. Oli sellainen lumisohjopäivä, joka ei ole minusta oikea lumipäivä, vaan loskaa. Tulin bussilla kaupungista kotiin ja viereeni istahti puhelias mies, josta kävi ilmi, että hän on Kustannusherra. Miksi hän istui siinä autossa, joka kulki tänne saarten periferiaan on privaattia, mutta meillä tuli puhe kirjablogistani ja siitä alkoivat yhteydet kustantajiini.  Eli ihan sattumasta tämä seikka kiinni, sillä muista kirjablogeista täysin tietämättömänä vain ostin ja lainasin kirjoja ja suolsin niistä tekstiä. Olen niin halunnut, että nuoret innokkaat, kirjoja rakastavat saisivat mahdollisuuden myös arvostelukappaleisiin ja muutenkin mainontaa blogeissa, että olen itse nostanut nuoria bloggaajia esille ja yhdestä otin itselleni kirjallisen kummitytön, jolle avasin kustannusyhteydet. Haluan jakaa paljostani ja suosittelen tätä muillekin kirjablogikonkareille! Oma kummityttöni on Annika K blogista Rakkaudesta kirjoihin, joten hän on tavallaan varattu, mutta kyllä innokkaita nuoria kirjahulluja riittää;)

Tiedän, että olen kirjoittamassa nyt liian pitkää juttua, mutta puhun siitä, mitä sydän on täynnä eli kirjoista ja tietenkin myös niiden kirjoittajista, rakkaista kirjailijoistamme. Rivien välissä –kirjassa on pariinkin otteeseen päässyt ääneen Joonas Konstig, jonka kirja Totuus naisista, nousi tämän kevään aikana yhdeksi blogisuosikiksi.  Ja tämä on se, jota en voi olla siteeraamatta:

Uutta romaaniani eivät ammattikriitikot ole lukeneet yhtään sen paremmin kuin kirjabloggaajat. Oikeastaan kokemukseni on, että leipäkriitikot tuntuvat keskimäärin lukeneen kirjan kiireisimmin, ylimalkaisemmin ja ylimielisemmin kuin bloggaajat. He ovat haksahtaneet useammin asiavirheisiin, juonipaljastuksiin ja hassuihin ylitulkintoihin kuin bloggaajat. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, että leipäkriitikot ovat mieltymyksissään aivan yhtä subjektiivisia ja tunteellisia kuin lukijatkin. Varmaan vielä enemmänkin, koska he ovat keskimäärin idealistisempia. Mutta kriitikot eivät yleensä myönnä sitä – ja suuren yleisön silmissä he puhuvat yhä objektiivisen totuuden äänellä, koska he ovat vanhan autoritaarisen, virallisen totuuden yhteiskunnan jäänteitä. He ovat kuninkaan neuvonantajia, mutta elämme demokratiassa.

Ja tähän on pakko lisätä bloggaajien rehellisyys: Heillä on kanttia sanoa lukemastaan kirjasta, vaikka ’en ymmärtänyt siitä paljoakaan’. Tulihan minullekin Hautalan Unikoira pyytämättä ja ajattelin, että ei yhtään ’mun juttu’, mutta niin vain kirja vei mennessään ja pystyin siitä jopa kirjoittamaan, mitä olin mieltä, mutta pakko oli myöntää, että ’ehkä osa pyyhki yli’.

Kirjablogi Jäljen ääni on onnistunut järkyttämään minua usein – ihan hyvällä tavalla. Aluksi luin vuoden ajan blogin nimen, että Järjen ääni ja minä kun niin kaipasin tähän herraan myös tunnetta…No, sitten tilapäinen lukihäiriö poistui ja on hänestä löytynyt sitä tunnettakin, mutta että ymmärrätte, miten hän on kuitenkin kuin Järjen ääni, niin tässä hänen tiivistyksensä Rivien välin sivulta 70:

Kirja paljastaa lukijansa.

Tietysti luin tämän juuri nyt, kun olen kehua retostanut Karin Slaughterin varsin kovaa trilleriä Yli rajan...

Katja ja Hanna tuovat kattavassa kirjassaan esille myös sen, että:

Bloggaajien kirjamaku eroaa osin valtaväestön lukutottumuksista, jos Mitä Suomi lukee –listaan on uskominen.

Kaikkea kuitenkin luetaan. Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos sama bloggaaja lukee Haruki Murakamia, Marcel Proustia, Sophie Kinsellaa tai Torey Haydenia.

Tästä saan nyt aasinsillan siihen, mikä minua järisytti viimeksi aika kovastikin: Katja Ketun Kätilö ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana.  Blogit valitsivat sitten Kätilön Blogistanian Finlandiaksi ja minusta se oli aivan huikeaa!

Haluaisin tässä tuoda esiin monia rakkaita blogeja, joita Katja ja Hanna esittelevät kirjassaan, mutta olen nyt jo suoltanut liian pitkää kirjoitusta ja vieläkin on jotain, mitä haluan teille kertoa:

Faktaa

Minä arvostan monia perinteisiä kirjakriitikoita ja siitä kuin todistuksena olkoon kirjastoni timantti eli Saksan kirjallisuuden paavin Marcel Reich-Ranickin omaelämänkerta Eurooppalainen Meitä kirjan rakastajia mahtuu tänne maailmaan vaikka minkämoisia: "Leben und leben lassen."

Tunteella

Kun aloitin kirjabloggaamisen kirjoitin ihan tyytyväisenä vaikka alkuun kukaan ei kommentoinut mihinkään. Sitten yhtenä iltana, 17. marraskuuta 2009, törmäsin Lumiomenan juttuun Muutto:Kiitos ja kumarrus, jossa hän oli lopettamassa mitä mainioimman nimen omaavaa blogiaan. Minun oli pakko puuttua historian kulkuun! Ikinä ennen en ollut osannut mitään kuvalupia mistään pyytää, nyt se on aikaavievintä elämässäni, ja otin yhteyttä kuuluisaan valokuvaajaan Jeff Curtoon saadakseni luvan hänen valokuvaansa lumisesta omenasta. Sain luvan ja julkaisin 7.12.2009 Snowapple etc.

Samana päivänä Katja (Lumiomena), julkaisi Jatkoaikeita ja torstaina hän julkaisi jo Lavastettu Lumiomena, jossa kävi selväksi: "Siksi olen Lumiomena."

Kun julkaisin Vuoden 2009 kirjallisen elämystusinani 20.12.2009, sitä kommentoivat mm. Katja/Lumiomena, Sooloilija (elokuvablogi) ja Allu Jossakin oli mukana jo Tuurekin minulle kommentoimassa. Ja vuoden 2010 kirjamessujen jälkeen istuimme iltaa helsinkiläisessä ravintolassa: Katja, Sara, Tuure, Bessu ja minä! Siitä vuoden päästä istuimme samassa pöydässä ja mukana olivat lisäksemme kirjailija Marja-Leena Virtanen (mm. Kirjeitä kiven alle) sekä Karoliina Hetki oli haikea, sillä Tuure oli lähdössä Afrikkaan opiskelemaan. Ja Tuure oli Evelle niin tärkeä loppuun asti. Eve oli suomentaja, johon tutustuin kiitos Rilken runojen ja Even kirjan Tahto tahtojen/Der Grosse Wille.  Eve Rehn poistui luotamme vaikean sairauden murtamana 28.12.2010. Ellei hän olisi ollut sairauden uuvuttama, hän olisi istunut kanssamme samassa pöydässä ja tavallaan hän olikin…

Ja vuonna 2011 kirjamessuilla Helsingissä tapahtui myös se, että vastaani tuli minut heti tunnistava kirjablogiystävä, Valkoinen Kirahvi. Menimme istumaan tunneiksi kahvilaan ja samaan pöytään istui sitten myös kirjailija Marja-Leena Virtanen, joka erään toisen kirjailijan ohella on nyt minun ’isosiskoni’.  Ne tunnit taisivat luoda ikisiteen.

Rivien välistä on siis sekä Katja Jalkasen että Hanna Pudaksen kirja, mutta Katjan kanssa on tunnettu kuin alusta asti ja jatkettu lumista kulkuamme kirjojen meressä koko ajan johtotähtenämme, kuten muillakin kirjabloggaajilla, rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäksenki kirjoittaneet ainakin Satu Kaisa Liisa Villasukka kirjahyllyssä Maija Kirjakirppu  Penjami, Annika K,  Maria,  Elegia ja Kirsi

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

He olivat ihan samanlaisia kuin lapsina. Leon huomasi sen nyt selvästi. Heidän kehityksensä oli pysähtynyt. He olivat jämähtäneet muistoihinsa. Heihin verrattuna hän tiesi olleensa onnekas. Hän katsoi edessään istuvia miehiä ja näki heidät mielessään nuorina poikina. Ja niin oudolta kuin se kenties vaikuttikin, hän tunsi rakkautta heitä kaikkia kohtaa. He olivat aikoinaan kokeneet yhdessä jotain, mikä oli muuttanut heitä ja muokannut heidän elämäänsä ja heitä yhdisti toisiinsa niin vahva side, ettei mikään voisi koskaan katkaista sitä. Hän oli aina tiennyt palaavansa tänne, tiennyt että tämä koittaisi joskus, mutta ei ollut uskonut, että Ia seisoisi silloin hänen rinnallaan. Ian rohkeus yllätti hänet. Ehkä hän oli tietoisesti väheksynyt Iaa, jotta ei tuntisi syyllisyyttä Ian tekemän uhrauksen takia, sillä uhraus oli suurempi kuin kenenkään muun. 

Camilla Läckbergin uusin jännitysromaani Enkelintekijä (Änglamakerskan, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna)  vie meidät jällen Fjällbackan kylään ja myös Valön saarelle, jonne Rune Elvander oli aikanaan perustanut rikkaiden perheiden pojille sisäoppilaitoksen. Rune oli jo ikäleski ja kolmen lapsen isä, kun hän avioitui nuoren Inezin kanssa ja sai vielä tyttären Ebban. Inezin äiti taas oli Laura, joka naimakaupan järjesti vastoin tyttärensä tahtoa, jota hän piti omassa hallussaan. Laura puolestaan oli käynyt kovimman elämän koulun ikinä, sillä hänen äitinsä oli Dagmar, joka…

Vuonna 1974 Elvanderin perhe asettuu pääsiäisaterialle. Sisäoppilaitoksen pojat ovat viittä lukuun ottamatta lähteneet pääsiäislomille kotiinsa. Näitä viittä ei kutsuta pöytään, sillä Runella on ehdottomat säännöt, että perhe ei saa olla yhteydessä hänen oppilaisiinsa. Pojat, Leon Kreutz, Sebastian Månsson, John Holm, Percy von Bahrn ja Josef Meyr ovatkin lähteneet kalaan. Nuoret, laihat pojat, joiden kotitaustat eivät voisi erilaisemmat olla paitsi, että heistä neljän vanhemmat olivat raharikkaita ja Josefilla taas oli elämää suurempi unelma. Jossain vaiheessa pääsiäispäivää poliisi saa nimettömän puhelun, jossa kehotetaan käymään Valön saarella. Kun poliisi saapuu paikalle, talosta löytyy pääsiäisateria, joka on jäänyt kesken ja itkevä, harhaileva pikkulapsi, Ebba. Ja näin alkaa tarina, joka vie Fjällbackaan aina 1908-luvulta ja sieltä ’70 luvun kautta nykypäivään.

Enkelintekijässä on paljon Läckbergille tuttuja elementtejä kuten meri, sisäkkäiskerronta, yhteiskunnallista särmää vailla paatosta, henkilöitä, joihin voi helposti samaistua sekä tietysti niitä, joihin ei voi, mutta joita silti ymmärtää. Mietin mikä Läckbergin tekstissä vaikuttaa jännityskuvion lisäksi ja se on ehdottomasti tunteisiin vetoavuus. Hyvin isosti se tuli esille jo Merenneidossa ja jatkui Majakanvartijassa, jossa Läckberg osoitti myös kykynsä kirjoittaa siitä toiseudesta, joka ei ole nähtävissä, ei järjellä tajuttavissa. Merenneitoa olen pitänyt kaikki varhemmatkin Camillan kirjat luettuni hänen parhaana työnään, mutta nyt ollaan siinä ja siinä, että Enkelintekijä on hänen parhaansa…Siinä missä moitin Majakanvartijaa liiasta rönsyilystä ja ylisuuresta henkilömäärästä muuten sinänsä upeassa tarinassa, kehun nyt sitä, miten Enkelintekijässä sisäkkäistarinat pysyvät kasassa ja lukija ei hetkeksikään kadota tarinoiden polkuja, joita pitkin kulkee kohti ratkaisua, jossa kaikki polut yhtyvät.

Fjällbacka 1912

Dagmar oli viety noita-akan luokse sen jälkeen kun poliisit olivat vieneet äidin ja isän. Kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä heidän perheensä kanssa. Enkelintekijä Fjällbackasta – sillä nimellä äitiä oli kutsuttu siitä päivästä saakka, jolloin pienten lasten luurangot oli löydetty. Ja äidistä oli tehty laulujakin. Lapsenmurhaajasta, joka oli hukuttanut vauvat pesusoikkoon, ja miehestä, joka oli auttanut hautaamaan ruumiit kellariin. Dagmar osasi laulujen sanat ulkoa, sillä noita-akan räkänokkaipanat lauloivat niitä hänelle aina kun vain voivat.

Kuten Majakanvartijassa Annie palaa perheensä kauan tyhjillään olleeseen taloon, niin myös Ebba miehensä Mårtenin kanssa palaa Valön saarelle, biologisten, kadonneiden vanhempiensa taloon. Ebba on täysin tietämätön sukujuuristaan, isovanhemmistaan, miltei kaikesta, eikä tietenkään muista omia vanhempiaan, vaan vain omat hyvät, kasvattivanhempansa. Ebba ja Mårten pakenevat suruista suurinta ja alkavat remontoida vanhaa taloa aloittaakseen Bed&Breakfast –yrityksen, mutta siinä ohella Ebba on jo jonkin aikaa valmistanut hopeisia enkelikaulakoruja, joista ensimmäinen on aina hänen kaulassaan.

Läckberg osaa kuljettaa poliisitutkintaa turhia vouhottamatta ja kaiken keskiössä on kirjailija-poliisipariskunta Erica Falck ja Patrik Hedström, joista epäuskottavin on joka paikkaan poliisitutkinnassa nenänsä työntävä Erica. Jokainen tajuaa, että tosielämässä rikospoliisin murhatutkintaan ei voisi ujuttautua valehteleva, utelias, poliisin puhelimia urkkiva ulkopuolinen. Hänestä on kuitenkin tehty hahmo, joka lopulta auttaa ratkaisevasti solmimaan asiayhteydet toisiinsa.  Täysin makuasia, pitääkö Ericasta vai ei, mutta onneksi kirjassa on paljon hyvin uskottavia henkilöitä, joihin suorastaan kiintyy. Eräs tällainen on Erican kovia kokenut sisko Anna, jossa on selvästi levottoman tuhkimon piirteitä.

Enkelintekijän yksi iso tarina on naissukupolviketju, joka alkaa Helga Svenssonista, enkelintekijästä ja Dagmarin äidistä, kulkee Dagmarin tyttären Lauran kautta Runen vaimoon Ineziin, Ebban biologiseen äitiin. Ja nyt on siis Ebba, joka on palannut sinne, mistä kaikki alkoi. Erittäin kiinnostavaa on olla eri aikojen, kovien kohtaloiden äitien ja tytärten mielissä, pään sisällä ja nähdä, miten menneisyytemme on meidän tulevaisuutemme niin hyvässä kuin pahassa. 

Ja onhan sitten vielä Ia, nainen, jonka rakkaus Leonia kohtaan ylittää kaikki rajat:

Hän vei käden kasvoilleen. Ne olivat sileät, ilmeettömät. Operaatioiden jälkeiset kivut palasivat hänen mieleensä saman tien. Koskaan Leon ei ollut istunut hänen vieressään ja pitänyt häntä kädestä, kun hän heräsi. Koskaan Leon ei ollut kotona hänen tukenaan. Toipuminen oli ollut äärettömän hidasta. Nykyään hän ei enää tunnistanut itseään, kun hän katsoi peiliin. Hänellä oli vieraan naisen kasvot. Mutta hänen ei tarvinnut enää pinnistellä. Maailmassa ei ollut vuoria, joille Leon voisi kiivetä, ei aavikoita, joiden läpi Leon voisi ajaa, ei naisia, joiden takia Leon voisi jättää hänet, Leon oli hänen, yksin hänen.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara  Mai  Sonja Norkku,  Booksy  Annika K ja Karoliina

*****


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sade ja ruusut, sade ja ruusut...

Sade ja ruusut ovat herkkää ja kaunista. Niitä ei voi vastustaa. Kuvasin pitkää sarjaa sateessa ja olin totisesti hetkessä läsnä. Oli vaikeaa valita viittä, sillä jokainen pisara, jokainen ruusun terälehti kertoi omaa tarinaansa.
Vaatimattomuuden Valtiatar eli ristinummiruusu saa nyt kaiken huomion. Tästä ruususta olen kirjoittanut jo juttuuni Leena Lumi's Flower Power ja liitän näitä kuvia myös mukaan ristinummiruusujuttuuni.
Noudin tänään kirjastosta Anna Ahmatovan sekä Marina Tsvetajevan Valitut runot sekä yhden romaanin. Kesken on dekkari, jota en nyt ahmi, vaan nautiskelen hitaasti. Juhannus antaa minulle siihen luvan. Juhannus alkaa kohta. Saunaa jo pestään. Kuulen miten ihan pian sydänsuven kellot pysähtyvät hetkeksi. Ruusun hetki. Ja sitten jo päivä kääntyy lyhenemään, mutta sametti-illat, nuo hellät hämärät, käärivät meidän syleilyynsä. Ja kaiken aikaa ruusun makea tuoksu...
Ensi viikolla on uudet kujeet ja varmaan kirjojakin. Viikon lopulla saapuu blogiystävä kaukaa ja ruoka tulee näyttelemään tapaamisessamme jälleen huomattavaa osaa. Olen jo hiljalleen alkanut valmistautua, sillä haluan olla yllättäjien sukua;)
Sitä ennen kuitenkin sade ja ruusut, sydänsuvi ja ruusut, ruusut ja rakkaus...ja juhannus. Mittumaarina jos sataa tai paistaa, se on kuitenkin Suomen suvea, jolle vertaista en tiedä. Meren selkä, järven selkä, yösukellus tiiran huudon kannattelemana, saunan ja vihdan tuoksu, suvikattaus ja kesäviiniä, sydänsuven pysähtynyt makeus...Kaikille suloisinta juhannuksen aikaa ja pohjolan valkeiden öiden kuisketta♥

Love
Leena Lumi 

 Sade ja ruusut 2016

Juhannusta 2016

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tommy Hellsten: Oivalluksen kynnyksellä

Meitä on moneen junaan nousijoita. Ja jotkut jäävät ikuisesti asemalle. Toiset eivät heilu, eivät horju, tietävät tarkoin määränpäänsä ja onnistuvat tavoitteissaan, kun jotkut muut vielä pähkäilevät, epäröivät, valitsevat väärin ja eksyvät matkallaan omaan päämääräänsä. Ja lopulta ehkä kuitenkin meistä suurin osa saavuttaa ainakin osan unelmistaan. Toisilla vain vie enemmän aikaa kuin toisilla. Ja toiset meistä tarvitsevat ihmissuhdeoppaita, toiset ovat itse itsensä oppaita. Minä kuulun ensinmainittuihin, sillä olen ikäni kaiken hankkinut sellaisia kirjoja, joissa opetetaan sanomaan 'ei', tai kuljettanut joogakirjoja käsilaukussani ja vieläkin mukanani kulkee Kahlil Gibranin Profeetta...

Tommy Hellstenin kirja Oivalluksen kynnyksellä (Minerva 2013) on tunnetun kirjailijan ja terapeutin ajatuksia elämän eri vaiheista. Kirja jakaantuu neljään osaan: Elämä ei ole hallitsemista vaan ihmettelemistä varten, Jos ei ole yhteyttä itseen, ei voi olla yhteyttä toisiinkaan, Suuri kätkeytyy pieneen, voima heikkouteen ja Ilman rakkautta selviää hengissä, mutta ei elä. Kirjan ydinajatus on, että vain pysähtyminen ja hiljaisuus luovat maaperän oivallukselle. Hellstenin teksti Hyvä lukija on niin upea, että nyt pääsee esiin tunnettu luennoitsija:

Liika ajattelu estää syvemmän oivaltamisen. Suuret totuudet ovat usein järjen ulottumattomissa. Ellei sitten järki ole nöyrtynyt viisauden edessä. En tahdo sanoa, että järki olisi paha asia, tarvitsemme sitä elämässä paljonkin, mutta siitä ei ole yksin ihmiselämän ohjenuoraksi. Järki saattaa nimittäin salvata intuition. Järjen hallitsema ihminen ei ymmärrä sellaista, mitä ei voi järjellään selittää. Ja koska intuitiota ei voi selittää, se karkaa järjen ulottumattomiin.

Mitä sitten on intuitio? Se on mielen keskustelua sielun kanssa. Se on herkkyyttä kuulla se, mitä ei voi kuulla, kykyä nähdä se, mitä ei voi nähdä. Eikä vain herkkyyttä kuulla ja nähdä, vaan rohkeutta toimia jopa silloin, kun teot vaikuttavat järjettömiltä. Vaatii rohkeutta olla viisas, vaatii rohkeutta uskoa intuitioonsa.

Siis minusta yllä oleva on ihan täyttä asiaa! Olen itse intuitiopersoona henkeen ja vereen, mutta kertoa tässä mitä kaikkea se pitää sisällään on iso ja osin privaattikin asia. Mutta Hellsten tietää, mistä kirjoittaa. Kun luin hänen kirjansa Pysähdy, olet jo perillä, opin yhden ainoan asian, minkä juuri silloin tarvitsin ja se oli se, että 'kun perataan kampeloita, perataan kampeloita'. Tuo voi kuulostaa helpolta, mutta se ei ole sitä ihmiselle, joka tekee viittä asiaa yhtäaikaa ja jolle hetkeen pysähtyminen on joskus niin vaikeaa, että siihen pitää oikein keskittyä. Olen nyt yrittänyt keskittyä kovasti 'kampeloihin'.

Ja Hellsten jatkaa:

Eikö ole ihmeellistä, että oikeastaan vain eksymällä voi löytää perille? Juuri tästä elämässä on kyse, eksymisestä. Eksymisestä pois itsestään, pois elämänsä hallinnasta, pois turvallisesta sivustakatsojan roolista. Sinne, missä elämä on paljaimmillaan.

Ja tästä minä saan nyt aasinsillan tuoda mukaan mantrarunoni, joka on Tommy Tabermannilta ja joka koskettelee myös eksymistä:

Road Map

Jotka tulevat suorinta tietä.
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä 
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on, 
että eksymättä et löydä perille.

Oivalluksen kynnyksellä on täynnä arjen tekstejä, oivallusten helminauhaa, josta kukin voi löytää tukea itselleen tai saada tilaisuuden nähdä asioita toisin. Mistään sääntökirjasta ei ole kyse, vain pienistä lauseista, joista voi juoda janoonsa:

Olemme ponnahtaneet pois siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä on: hetkestä tässä ja nyt.

Kaikki kantavat haavoja ja syyllisyyttä. Tämä auttaa ymmärtämään sukupolvesta toiseen siirtyvää käyttäytymistä.

Isovanhemmat edustavat hitautta, jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä, kaikkea sitä, minkä puutteessa me nykyään elämme. 

Kiire on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Itseään pakenevan ihmisen ihmissuhteet ovat pinnallisia. On paljon tuttuja, muttei yhtään ystävää.

Kiltteys nousee siitä, ettei uskalla viedä tilaa omana itsenään.

Kun uskallan sanoa 'ei', se merkitsee, että persoonani alkaa syntyä ja tulossa on jotakin, mikä ei ole riippuvainen muiden hyväksynnästä. Silloin olen alkanut etsiä rakkautta sisimmästäni sen sijaan, että etsisin sitä itseni ulkopuolelta.

Missä on rakkautta, siellä voi turvallisesti näyttää olevansa se mikä on, siellä voi turvallisesti olla haavoittuva.

Rakkaus tekee meistä sen ihmisen, joka me syvällä sisimmässämme olemme.

Tiedän kuka olen vasta sitten, kun tiedän, että minua rakastetaan.

Yllä vain murto-osa oivalluksista, joita Hellstenin kirja tarjoaa. Luin eilen kirjan kahteen kertaan ja sillä perusteella valitsin yllä olevia arjen viisauksia. Niissä jokin kosketti juuri minua. Sinua saattavat koskettaa aivan muut oivallukset. Kaiken kaikkiaan ehkä suurin oivallus on lakata hallitsemasta ja alkaa ihmetellä kuin lapsi. Pysähtyä hetkeen. Olla perillä itsessään ja sitä kautta läheisissään.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Karin Slaughter: Yli rajan

Ylikomisario Evelyn Mitchell oli palvellut Atlantan poliisivoimissa kolmekymmentäyhdeksän vuotta. Hän oli raivannut hartiavoimin tiensä huipulle hivuttautumalla väkisin paperitöistä vaativimpiin tehtäviin, edennyt ensin parkkipirkoksi, sitten liikennepoliisiksi ja viimein järjestyspoliisiksi, jolla oli lupa kantaa asetta. Hänen sukupolvensa naiset tunnettiin tienraivaajina: hänen ikäluokastaan tulivat ensimmäiset naispoliisipartiot kuin naisetsivätkin. Evelyn oli Atlantan poliisivoimien ensimmäinen naiskomisario ja ensimmäinen naisylikomisario. Olipa hän sitten siirtynyt eläkkeelle mistä syystä tahansa, hänellä oli enemmän mitaleja ja kunniakirjoja kuin kaikilla hänen pihassaan päivystävillä poliiseilla yhteensä.

Karin Slaughterin uusin teos Yli rajan (Fallen, Tammi 2013, suomennos Annukka Kolehmainen) jatkaa loistavaa Will Trent–dekkarisarjaa ja miten se sitä jatkaa: Nyt Slaughter ylittää itsensä ja Yli rajan ohittaa niin Triptyykin kuin sen jälkeen tulleet Kivun jäljet ja Pettävän hiljaisuuden. Olen kuin itselleni vieras, sillä enhän minä pidä näin kovista dekkareista…Se oli eräs ystäväni, joka vuonna kirves ja kivi kantoi minulle väkisin Slaughterin Grant County–sarjan kirjoja Sokaistu, Riistetyt, Piinattu…Valitin kunnes ilmestyi Triptyykki ja sen jälkeen olen jo aikaa sitten myöntänyt itselleni, että minussa asuu myös tietynlaisten verellä kirjoitettujen, piinaavien, vahvoilla persoonilla kirjoitettujen trillerien himoaja.  Ja nyt olen lukenut ehkä elämäni parhaan dekkarin!

Alun sitaatti ei vaikuta merkittävältä, siinä ei ole Kivun jälkien sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeitä huoneita, ei Triptyykin varakasta, varjoissa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä…ei tällä kertaa mitään näistä, sillä kaikki alkaa isoäiti Evelynin pihalta. Evelynin tytär, Faith Mitchell,34 vee, rikospoliisi Georgian etsivätoimistosta, asunto- ja autovelallinen, pienen vauvan yksinhuoltaja, on tietokonekoulutuksessa ja jättänyt viiden kuukauden ikäisen Emman siksi aikaa eläkkeellä olevan äitinsä hoiviin. Hän on luvannut palata puolen päivän aikoihin, mutta aikataulut eivät taaskaan pidä ja kaiken huipuksi Faithilla on hirveä nälkä ja hän huomaa veren sokeriensa heittelevän pahasti. Faith yrittää soittaa äidilleen, mutta ei saa vastausta…

Tästä alkaa se iso tarina, josta The Denver Post on sanonut: ”Slaughterin paras kirja, josta uudet lukijat voivat vaikeuksitta aloittaa.” Täysin samaa mieltä molemmista asioista: Yli rajan kertaa lahjakkaasti sekä Grant County-sarjan lastenlääkäri Sara Lintonista kertovan että Atlanta-sarjan etsivä Will Trentin vaiheet piinaavimman ikinä lukemani trillerin vieriessä mielen sisään kuin vereen kastetun filminauhan. Kyseessä on myös Slaughterin paras dekkari ikinä.

Evelyn on kadonnut ja kun Faith saapuu äitinsä kotiin alkaa mieletön tapahtumasarja, joka ajaa sekä Faithin että hänen työparinsa Will Trentin ihan käytännössä Yli rajan. Tilannetta ei mitenkään helpota, että Trent on vaikuttanut siihen, että:

Jokainen paikalla päivystävä poliisi nimittäin tiesi, että Will oli pakottanut Evelyn Mitchellin jäämään eläkkeelle. Yksi hänen ikävimmistä työtehtävistään oli poliisin korruptiojuttujen tutkiminen. Neljä vuotta sitten hän oli saanut hankittua pitävät todisteet Evelynin huumeyksikköä vastaan. Kuusi etsivää oli joutunut vankilaan takavarikoitujen huumerahojen pimittämisestä ja lahjusten ottamisesta. Evelyn oli kuitenkin selvinnyt kuin koira veräjästä, saanut pitää eläkkeensä ja suurimmaksi osaksi myös maineensa.

Yli rajan pahasti menee myös Georgian etsivätoimiston varajohtaja Amanda Wagner, karjuva, sähivevä, minikokoinen, 64-vuotias dynamiittipanos, joka korkokengillään haluaa survoa hilloksi jokaisen joka on katkaissut hiustakaan hänen parhaan ystävänsä Evelynin päästä. Lapseton Amanda ei tottele mitään sääntöjä, hän kirjoittaa ne uusiksi, hän loukkaa kaikkia, mutta on ollut Faithille ja hänen veljelleen Mandy-täti, joka on istunut heidän pöydässään laukomassa totuuksia Evelynin hyväksynnällä. Amanda on ollut jo aikaa sitten tulla hulluksi siitä, että hänen etsivistään molemmat ovat epätäydellisiä ja hän ei kaihda toistamasta omaa totuuttaan:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

Näin siis Amanda määrittelee Will Trentin ja parhaan ystävänsä, kidnapatun Evelynin tyttären Faithin, jonka ensimmäinen raskaus tapahtui neljätoistavuotiaana…

Myönnän suoraan, että en pidä huumejutuista, joten jos sanon, että tämä saattaa olla paras ikinä lukemani dekkari, lukekaa myös rivien välit: En halua pilata juonta! Mikään ei ole siltä, miltä näyttää ja rankan tarinan päälle tulee loppuratkaisu, jota en olisi ikinä osannut odottaa.

Se missä tämän kirjan loisto lepää, ei tietenkään ole se kaikkein rankin, ei se partakoneen terällä kirjoitettu, vaan jälleen kerran vahvat, entistä vahvemmat persoonakuvaukset. Evelyn, Faith, Will, Amanda, Sara, Angie ja yli 80-vuotias Evelynin naapuri Roz Levy, joka on kaikkea muuta kuin pipareita leipova kiltti mummeli…

Tämä kirja on niin syvällisen rankka, että vatsanpohjasta ottaa vieläkin…hyvällä tavalla.  Nyt Slaughter liitää 417 sivullaan ylemmäs kuin aiemmilla tiiliskiviromaaneillaan ja jo kovis-Amandan itkusta kielivät silmänympärykset paljastavat, että olemme jännityksen kovimmassa ytimessä, sillä onko Amandaa ikinä, ikinä nähty heikkona! Minuakin huimaa…

…pakko siis antaa ihan pientä kevennystä, sillä kaikkihan me odotamme, että Will pääsisi eroon elämänsä suurimmasta virheestä eli Angiesta ja hieman toiveita saattaa täyttyä, sillä Will on rakastunut, mutta luulee outojen tuntemustensa olevankin alkavaa diabetesta:

Will alkoi miettiä, oliko hänessä jokin fyysinen vika. Ehkä hänellä oli diabetes niin kuin Faithillakin. Faith saarnasi aina Willille iltapäiväpullasta, aamiaisen jälkeisestä napostelusta ja juustonachoista, joita hän usein osti alakerran automaatista. Will alkoi käydä läpi oireitaan. Hän hikoili kauttaaltaan. Hänen ajatuksensa laukkasivat. Hän oli sekava. Hänellä oli jano, ja hänen pitäisi ehdottomasti päästä kohta vessaan.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Susa  Kirjasähkökäyrä  Kirjakirppu Lukutoukka/Krista  Norkku ja Annika K


*****


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Leena Lumin kesäarvonnan 2013 voittajat ovat...

Vapaaherra on toiminut onnettarena ja seuraavalle viidelle lähtee suvilukemista: Sanna, Henkkumaaria, Minttuli, Villasukka kirjahyllyssä ja Cheri Onnea voittajille♥ Valitkaa nyt täältä voittajajärjestyksessä  haluamanne kirja ja ilmoittakaa sitten minulle sekä kirjan nimi että yhteystietonne sähköpostilleni leenalumi@gmail.com Jos toimitte nopeasti, kirjat saattavat ehtiä vielä juhannukseksi. Näette listalta, mitkä kirjat ovat vapaana, sillä merkitsen 'varattu' jo valitun kirjan kohdelle.

Oi, olen nyt niin kovan jännityksen puristuksessa, että vaikka ei ole sateen armoa, taidan jatkaa lukemista...Rikkaruohot ja kotilot odottakoot huomiseen...Edes personal trainerini ei nyt odota mitään kuntosuorituksia minulta, sillä hän juoksi eilen kolme viestiä kahden hopean menestyksellä ja pitää nyt luppoa: Oi aika ihanin ja suvisunnuntai!

Kiitos runsaasta osallistumisesta ja rentoilua!

Love
Leena Lumi

Ta pedia tou Pirea

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Suven ensimmäiset kotimaiset mansikat ja...

Bessu tuli eilen perinteitä kunnioittaen tuomaan suven ensimmäiset kotimaiset mansikat kera mansikkakuoharin. Tämä on hauska tapa, joka tuntuu aina yhtä ihanalta. Vapaaherra toi pöytäämme yhden ristinummiruusun kukinnon ja juhla oli valmis. Joskus vähemmän on enemmän ja joku yhteinen juttu hyvän ystävän kanssa tuo hymyn huulille kera hyvän mielen. Kiitos Bessu♥
Tänään sataa ja puutarha kiittää. Minä myös sillä vetäydyn viikonloppua viettämään kera jännittävien kirjojen. Sitä ennen käyn kuitenkin kirjastossa noutamassa Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme teoksen innoittamana  Marina Tsvetajevan runoja. Sunnuntaina sitten arvomme kesälukemista teille, joten pysykää linjoilla.

Lumoavaa viikonloppua kaikille!

♥:lla Leena Lumi

Summer Wine

torstai 13. kesäkuuta 2013

Ruokareseptit Leena Lumissa


Vaikka olen kirjabloggaaja, niin väistämättä eräät elämäni kiinnostuksen kohteet näkyvät myös kirjablogissani: Luen tavallista enemmän puutarha- ja ruokakirjoja. Nyt toteutan vihdoinkin yhden kuvan alle yli neljältä vuodelta Ruokareseptit Leena Lumissa. Tämän jälkeen vain ruoasta kiinnostunut löytää helppoja ohjeita klikkaamalla oikeassa palkissa näkyvää kuvaa, joka on sama kuin yllä, tarvitsematta kollata koko blogini kirjojen merta.

Haluan korostaa, että kaikki reseptit eivät suinkaan ole omiani, vaan osa on sieltä sun täältä ja lähde on aina mainittu tiedossa ollen ja jokunen voi olla blogiystäviltäni, joilta olen resepteihin saanut luvan ja heidän bloginsa tietysti linkitän, kun ruokaohje on ystävän lainaa. Tiedän jo ainakin kaksi ihanaa keittiötä, joissa tulen silloin tälllöin vierailemaan ja toinen on Minttulin ja toinen on Sarpun Nyt toiselta taitaa tässä olla vasta vain yksi ohje ja toiselta on tulossa, mutta kun lisää tulee, linkitän sitten jutun aina tähän koosteeseen. Sarppu antoi jo minulle vapaat kädet ja Minttuli on aina ystävällisesti suostunut, kun olen jotain pyytänyt. Leipomusten osalta olen aivan hukassa, sillä olen enemmänkin ruoanlaittaja kuin leipoja...Osa resepteistä saattaa olle upotettuina juttuihini linkitettyinä ja niitä en toki ehdi esiin kaivaa. Sateenkaarentaa Riikalta on mukana eräs iki-ihana ohje...Kiitän asianosaisia ja erityisesti valokuvaaja Sami Repoa kaikista hänen kuvistaan ja eräästä reseptistä, johon hän ystävällisesti on antanut minulle luvan. Kunpa hän olisi kuvannut minunkin ruokani...huoh.

Korostan vielä, että kannattaa lukea Ruokakirjat Leena Lumissa, jossa ruokakirja-arvoiden sisällä on yleensä tarjottu resepti jos toinenkin.

Haluttu resepti löytyy klikkaamalla kuvan alla olevaa nimeä!

Ja sitten ei muuta kuin Guten Appetit!
Zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata  Jo 1 246 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)


Tomaatti-mozzarellasalaatti eli caprese  Jo 1 942 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)



Täytetyt herkkusienet löytyy täältä


Katkarapusalaatti - helposti ja herkullisesti  Jo 11 238 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)




Perunasalaatti uusista perunoista  Jo 4 712 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)


Aurajuustoperunat


Uunilohi - herkullista helposti toscanalaisittain


Kuha/lohi suppilovahverolla


Sitruunainen kuha



Munakoisoa kahdella tavalla

Moussaka - helppo


Hasselbackan parmesaaniperunat


Ginigraavattu siikaherkku



Silakat - valkosipuliset, yrttiset
Broilerherkku slaavilaisittain  Jo 1 200 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)


Broilerherkkua - paprikaista, pennepastalla



Karpalohyytelö  (Suomalaista voimaruokaa), kuva Sami Repo)  Jo 3 092 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)// 3 157 (8/2016)


Omenasose - kanelinen, vaniljainen  Jo 7 198 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)// 7 425 (8/2016)

Kaalilaatikko


Nakkistroganoff - arkiruokaa viimaisiin talvipäiviin

Kaaligratiini


Gulassi - Leenan paras lihapata


Imelletty perunalaatikko





Piparkakut, jouluiset, ne 'meidän omat'


Puolukka-piparminttumarengit


Paistetut punaiset luumut

Mustikkakakku   (kuva Ilona)



Pääsiäiskakku  (kuva Minttuli)


Banaaniboston ja maailman paras pullataikina


Rahkapullia viikonlopuksi  (kuva Sami Repo)


Syntisen hyvä Brita-kakku (kuva Sateenkaarentaa Riikka)


Pappilan hätävarakakku  (Kakkujen kuningattaret, kuva Sami Repo)


Sitruunavoissa paistettua muikkua


Letut mansikoilla - suven juhlaa


Romanovin mansikat


Mustikkaiset skonssit


Kantarelli-pinaattifrittata


Mansikka-kotijuustosalaatti


Savukalasalaatti avokadokastikkeella


Luumuhillo




Omenapiirakka - helppo ja herkullinen  Jo 2 699 on ollut tästä kiinnostunut! (3/2016)// 2 800 (8/2016)


Broileria ja kasviksia helposti wokissa


Juustoinen lohilaatikko


Lihapullat - marokkolaiset ja saarelaiset


Broilerfileet omenalohkoilla


Sienipiirakka


Omena-aprikoosifilotorttu


Birgitan punajuurikeitto


Graavilohirulla korvasienikastikkeella


Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut


Kalasoppa - helppo ja herkullinen


Pashanmakuinen jäädyke



Siika - limettigraavattu


Kantarellipiirakka


Rautu-siikakeitto


Wilhelmiinat - helppoa&hyvää


Japanilainen kirsikankukkajuustokakku


Grilliruokaa - lehtipihvit, veneperunat ja tomaattisalsa


Boissin suklaakakku



Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon


Lanttulaatikkoa tein tänään, 23.12.2015 aika monien vuosien paussin jälkeen. Koska olen Lumissa jo joulut toivottanut, tuon nyt reseptin tänne ja linkitän Lumin jouluruokajuttuun. Se siis onnistui! Maistoin äsken ja maistuu ihan edesmenneen anoppini räätikäslooralta, vaikka jätin pois korppujauhot, vehnäjauhot, valkopippurin ja voisulan. Muutos lähti siitä, että ystäväni sanoi, että 'anna nyt itselleis jo armoa lanttujen kuorimiselta ja osta valmista lanttusosetta'.' Ostin 2 kiloa ja valmistin sekoitellen suloisesti sekoittaen anoppini, erään lehden ja sosepaketin ohjetta. Tässä se on ja annos on helppo puolittaa eli tehdä vain 1 kiloon survosta, jos on vähemmän syöjiä:

2 kg lanttusosetta
4 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
2 dl siirappia
2 tl suolaa
1 tl muskottipippuria
päälle voinokareita muutama

Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa. Kaadetaan sitten voideltuun uunivuokaa. Paistetaan 150 asteen lämmössä kolmisen tuntia. Annoin olla ensin ilman kantta puolet ajasta ja sitten kansi päälle. Katsoimme yhden leffan ja sinä aikana laatikko vähän jäähtyi. Maistoin: Taivaallista! Mitä joulu onkaan ilman lanttulaatikkoa!



Tiikerikakku - anopin ihanalla reseptillä



Kanakastike - helppo, herkullinen ja gluteeniton



Punajuuri-vuohenjuusto-terriini - Ullan herkullinen alkupala



Kevätsalaatti - Ilonan kevyt, herkullinen



Munakas - Juhlava rapu-munakasrulla



Juhannusruokaa herkullisesti ja helposti



Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu



Lihapiirakka - se vanha, kunnon peltilihis


Suven herkuilla vaivattomasti ja kevyesti

Nyt tuntuu niin hyvältä, että sain tämän ruokakoosteen tehtyä. Lisään sitten ohjeita sitä myöten kun niitä saan aikaiseksi. Keittiöremonttimme valmistuttua ja vihdoinkin saatuani lisää tilaa, päätin, että yhtään uutta tilanviejää en köökiini enää osta. Nyt vain on käynyt niin, että piti kahden uuden reseptin takia ostaa vielä yksi tietty kattilatyyppi...perästä kuuluu. Vastaus: Kattila kantarelli-pinaattifrittatan valmistukseen!

intohimosta kokkaamiseen
Leena Lumi