sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ilona Pietiläinen: Kokonainen - 16 naisen tarinat

Sitä voi helposti saada leuhkan ja ylivahvan maineen, kun nauraa valokuvissa ja elämässä, ei ikinä valita mistään, pitää ryhdin suorana ja suorittaa elämää yli voimavarojensa eli koko ajan on menossa projekti projektin päällä. Tällaisia tehopakkauksiahan meidät on monet jo kasvatuksessa opetettu ihailemaan. Piti olla ’napakka’, ’sukkela’ ja aina paras. Siitä se sitten alkaa se rankka tie mukatäydelliseen elämään. Elämä pelaa kuitenkin korttinsa miten huvittaa, laittaa kiviä pimeille poluille, stressiä vereen sairauden tulla, suurinkin rakkaus voi kääntyä viholliseksi vuoteessa ja lopulta tajuat, että ei ole enää jäljellä muuta kuin hyppy pimeään eli on uskallettava muuttaa suuntaa vaikka mikä olisi ja kuka sanoisi mitä. Itse hyppäsin vuosikymmeniä sitten ja se kannatti, vaikka maksoinkin siitä niin kovan hinnan, että en sitä edes sanotuksi saa. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, tuhkasta nousi Fenix-lintu ja kirjoitin silloin myös tarinani yhteen lehteen ja myöhemmin se ilmestyi myös eräässä kirjassa. Mutta minä en halua palata siihen enää. Minun on lupa katsoa eteenpäin. Minun on lupa ja oikeus myös unohtaa. Nyt on nyt ja huolimatta nuoruuden rankasta liitosta, syövästä, kahdesta edrometrioosista ja monesta, monesta muusta, sain enemmän kuin osasin uneksiakaan: Palan paratiisia! Tärkeintä oli kohdata ihmispari, hänet, jota olin kaivannut läpi stressivuosien, hänet, jonka kanssa minusta tuli minä, kokonainen.

Ilona Pietiläisen uusin teos Kokonainen – 16 naisen tarinat (Docendo 2014) kuljetti minut kauas. Kuljin naisten matkassa heidän tarinoitaan ja monessa koin samaistumista, toisissa halusin halata, välillä huokailin ’hyvä sinä!’ ja välillä ahdisti, mutta pari sivua myöhemmin jo helpotti, sillä kirja on tarina Fenix-linnuista, jotka nousevat tuhkasta vahvoina, mutta eivät kovina, lihavina tai laihoina, arpisina tai vailla arpia, vanhoina tai nuorina, mutta aina kauniimpina ja enemmän elämää rakastavina kuin ikinä ennen!

Kirjat kuvat ovat Ilona Pietiläisen, Johanna Harjun, Iida Liimataisen ja KokoNaiset. Taitto on Neiti Sievänen ja kirjassa on naisten tarinoiden lomassa myös Ilonan tekstiä sekä Joel Jyrängin runoja.

Tässä on unelmalahja parhaalle ystävälle, äidille, tyttärelle, jokaiselle naiselle, mutta haluaisin sanoa, että toivoisin mahdollisimman monen miehen lukevan tämän kirjan. Muutoksen tuulet voivat alkaa joskus vaikka luetusta kirjasta, jossa... 

Jokainen kirjan nainen saa myös prinsessapäivänsä, jolloin tyyliammattilaiset valitsevat heille asusteet, meikit, kampaukset etc. mutta minä, tällainen rosoisten tarinoiden rakastaja, keskityn nyt vain naisiin heidän tarinoissaan, hetkiin, joissa he olivat syvällä ja hetkiin, jolloin he päättivät tavoittaa tähdet. Koska en voi valita heistä kaikkia, luottakaa siihen, että jokainen lukija löytää Kokonaisesta jotain, josta itse saa lohtua ja voimaa, vaikka juuri nyt siltä ei näyttäisikään. Tähdet kuuluvat meistä kaikille!

Jaana, 39 vee, herätti heti huomioni monellaan. Häneen ihastui myös muotisuunnittelijaystäväni ja aikuinen tyttäreni ja meistä kaikista Jaanan leninki oli hurmaavin ja juuri hänelle sopivin. Siis tämän verran asusteista ja prinsessailusta. Nyt saa puheenvuoron Jaana:

Mielestäni on tärkeä ymmärtää, etteivät lapsuudessa koetut vääryydet ole omaa syytä. Mutta yhtä tärkeää on myös tiedostaa, että tänä päivänä olen itse vastuussa valinnoistani, asenteistani, hyvinvoinnistani – elämästäni.

Oma asenne vaikuttaa hyvin paljon elämän laatuun. Se miten ajattelee ja suhtautuu asioihin, mihin kiinnittä huomionsa ja energiansa – negatiiviseen vai positiiviseen. Miten kohtaa kanssakulkijat, luuleeko olevansa toisen yläpuolella tahi alapuolella vai ymmärtääkö muiden olevan ihan yhtä arvokkaita kuin minäkin.

Nöyrän ei tarvitse tallata ja vähätellä muita ollakseen itse jotain, pönkittääkseen egoaan. Mutta ei hänen myöskään tarvitse itseään alentaa kerjätäkseen kohteliaisuuksia tai arvostusta. Hän on sinut niin hyvien kuin kehitettävienkin puoliensa kanssa, ymmärtää ettei täydellistä ihmistä olekaan. Nöyrälle muiden ilo ja erilaisuus ei ole häneltä itseltään pois, vaan hän osaa ja haluaa iloita heidän kanssaan.  Mielestäni nöyrä ihminen on aina oma itsensä.

Sanna, 37 vee: Neljän vuoden jälkeen menimme naimisiin mieheni kanssa, vaikka kaikki merkit olivatkin näkyvillä. Elämää värittivät miehen alkoholin käyttäminen, alistaminen, mustasukkaisuus, narsismi (jonka toki ymmärsin vasta näin jälkeenpäin) ja jatkuva vahtiminen teoistani. Eihän sitä silloin osannut oikein ihmetellä. Elämää veitsen terällä, toisinaan vähän liiankin kirjaimellisesti. Henkistä väkivaltaa kaikki tyynni. Sitten lääkäri kertoi minulla olevan vaikean endorometrioosin ja kehotti tekemään lapsia vielä, kun se on mahdollista. Minä halusin lapsen, mies ei. Kaikesta huolimatta ensimmäinen lapseni syntyi ollessani 22 –vuotias. Olin todella rakastunut ihanaiseen tyttövauvaani, joskin mies oli jokseenkin pettynyt tämän sukupuolesta.

Sannan tarina jatkuu dramaattisempana kuin olisi voinut uskoakaan, mutta sanon tähän välikommentin heille, jotka ehkä ihmettelevät, että ’miksi hän teki lapsen miehen kanssa, josta kaikki merkit olivat näkyvillä?' Siksi, että ei siinä ole aikaa etsiä uutta isää lapselle, kun leikannut lääkäri, minulla eräs professori Turussa, sanoo, että ’lapsi niin pian kuin mahdollista tai et saa muuten ikinä yhtäkään.’  Minä tiesin haluavani lapsen/lapsia, kuten Sannakin, ei ollut varaa riskeerata tuota asiaa!

Kun Sanna vihdoin pääsee pakoon lapsensa kanssa väkivaltahelvetistä, tapahtuu se, että sosiaaliviranomaiset vaativat, että lasta on näytettävä isälle. Kerran kun näin tapahtuu, Sanna joutuu rajun pahoinpitelyn ja raiskauksen kohteeksi – lapsen itkiessä avuttomana vieressä. Käräjäoikeudessa mies sai 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta, mutta väkivaltarikollisen valitettua hovioikeuteen, raiskauksesta tulikin tuomiota vain 70 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä ehdollista vankeutta vuodeksi. Pysähtykää tähän ja miettikää, millaisen tuomion Suomessa saa raiskaaja ja pahoinpitelijä. Muutama vuosi sitten Itä-Suomen hovioikeus oli kovasti kartalla raiskaustuomioiden törkeistä lievennyksistä, joten olisikin kiinnostavaa tietää, että mikä hovioikeus tätäkin istui – ja millä moraalilla!

Haluan olla iloinen, tsemppaava persoona ja näyttää kaikille, että sillä voi onnistua, jos haluaa! Eräänä päivänä puhun vielä isoilla areenoilla elämästä ja työstä tai jostain muusta. (Sanna)

LÄHDE VÄKIVALLAN ALTA. (Sanna)

Sannasta, eilisen murjotusta ja raiskatusta on tullut Valonkantaja!

Virpi, 42 vee, ihmettelee kuka hän oikein on kaikkien rooliensa alla? Töissä asiakaspalvelija, kotona ja vapaa-ajalla ehkä rooliton, mutta onko hän sittenkään? Vai onko hän oikeasti se rähjäävä, ilkeä äiti, joksi itsensä ajoittain tunnistaa?

Virpi on kauneusalan ammattilainen, jonka elämä on ollut kaikkea muuta kuin glamouria. Lapsena jo vahinko, sitten varhainen muutto kotoa pois ja rakkaus, josta jäi jäljelle vain 70 000 markan ulosotto ja menetetyt luottotiedot. Pako isompaan kaupunkiin ja raiskaus! Paluu Keski-Suomeen...ja:

Tapasin ihanan miehen, rakastuin, menin naimisiin, saimme lapsen, halutun sellaisen. Kouluttauduin kauneusalalle, perustin yrityksen. Kaikki oli hienosti vai oliko sittenkään?

Tein paljon töitä, liikaa. Mieheni etääntyi, hellyys muuttui mustelmiksi, rakkaus kyyneliksi, kunnes...

Elämäni on ollut kamppailua, mutta lujalla tahdolla ja suurella sydämellä olen selvinnyt, selviän vastakin. Rahaa tulee ja menee. Luottotiedot palaavat aikanaan, oma hyvinvointi voittaa rahan. (Virpi)

Kokonainen jakaantuu osiin: Kun läheinen satuttaa, Kun oma terveys pettää, Kun miehellä olikin toinen, Äitiyden ihmemaassa, Asenne voimavarana ja Kun työ määrää tahdin. Ilona on itse mukana omassa kirjassaan. Hän on halunnut sijoittaa itsensä jaksoon Äitiyden ihmemaassa, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut olla kirjan ensimmäisessä jaksossa Kun läheinen satuttaa:

Ilona, 39 vee, hän joka haluaa sisustaa, remontoida, rakentaa, hullutella ja kikattaa. Hän joka kirjansa Loppusanoissa esiintyy upealla prinsessakuvallaan, sijoittuukin nyt tähän kohtaan yllä olevalla ’ruudun takaa-kuvalla’, joka on kuin hän ei olisi tiennyt, millä hetkellä kuva otetaan, hän on hetken ihan poissa, ihan alasti, ihan jossakin muualla:

Yksin omille siivilleni muutin viisitoistavuotiaana, jolloin elämäni valtasi taas pelko ja väkivalta palasi seinien sisäään. Ollessani vihdoin sairaalassa tikattavana hiukset leikattuina – varjona itsestäni, ajattelin pääseväni pinnalle, kääntyväni kannoillani ja juoksevani. Minä en halunnut enää alistua nyrkin alle. Kasvoin hetkessä aikuiseksi ja pakenin väkivaltaa.

Ja sitten tulee se äitiasia, joka on meistä monelle niin tärkeä. Jaan Ilonan tunnot alla olevassa, sillä kun vihdoinkin kohtasin Elämäni Miehen, halusimme ehdottomasti yhteisen lapsen. Sain kuulla, että endrometrioosi oli uusiutunut ja vaikea. Leikkauksen jälkeen sain kuulla, että minulla oli enää 25 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi ja raskaaksi tuloa tuettiin hormonikuurilla. Tulin raskaaksi ja sain keskenmenon. Sitä en ole voinut vieläkään surra, sillä piti toipua ja...ja sitten syntyi Meri! Suru keskenmenosta on usein aliarvoitua. Näin Ilona:

Keskemeno ei kai koskaan unohdu, tai se hetki, jolloin sinulle sanotaan, että selvisit – mutta koskaan et tule saamaan lasta. Noiden sanojen jälkeen minusta on kuitenkin tullut äiti. Minä siis toivon, ettet luovuta koskaan – ihmeet voivat käydä toteen.

Olen ihan hukassa, sillä en pysty lopettamaan. Haluaisin kirjoittaa jokaisesta Fenix-naisesta, joka on noussut ties mistä. En kuitenkaan voi, joten hankkikaa tämä kirja ja lukekaa jokaisen naisen tarina ajatuksella! Vielä pari loistavaa tahtonaista, selviytyjää:

Laura, 44 vee: Aloitanko tarinani 60 kilon takaa? Vai aloitanko tarinani siitä syksystä, jolloin toivo julistettiin kuolleeksi: Pysyvä näköhermovaurio, haitta-aste 100 %. Ehkä aloitankin vielä kauempaa. Vaikkapa siitä välitunnista, jolloin opettaja tuli paikalle juosten, kun isku palleaan oli pudottanut minut maahan lapsijoukon keskelle. Tarinoiden säikeet kietoutuvat toisiinsa, on vaikea päättää, mistä ja miten paljon kertoisin...

Ja sitten valkoisen kepin kanssa liikkuva upean upea Laura pudottaa painoaan 60 kiloa. Kirjassa on värisyttäviä mallikuvia hänestä pitkässä iltapuvussa lumikuningattarena. Hän on kuin ammattimalli ja kävisi mihin tahansa lehteen muotia esittelemään, mutta minä halusin tuoda tässä hänestä esiin kuvan, jossa hän on minusta eniten liki, iholla. Hän koskettaa juhlakäsineellä huurteista lasia, hän koskettaa omaa tarinaansa, hän koskettaa itse elämää ja samalla meitä:

En voi mitään sille, että näköhermoni ovat vaurioituneet. Sen asian kanssa on vain elettävä. Mutta ylipainoisuus ei ole kohtalo. Siihen voi vaikuttaa.

Minun ääriviivani eivät  piirry enää samoin kuin ennen. Minun ja maailman väliin ei enää tarvita panssaria. Olen nyt tässä. Tämänkokoisena. Ja täytän ääriviivani kokonaan. (Laura)

Minna, 40 vee, on kirjan osassa Kun miehellä olikin toinen. Hän erosi sopuisasti ensimmäisestä miehestään ja muodosti uusioperheen unelmiensa miehen kanssa. Oli Minna ja hänen tyttärensä, komea mies ja tämän kaksi lasta edellisestä liitosta. Sitten syntyi yhteinen vauva, mutta jo vauvan syntymäpäivänä, Minna vaistosi, että jokin on pahasti pielessä. Oli uusi koti, uusi vauva, uusi onni ja Minnalla kukkakauppayritys. Hän yritti olla hehkeä äiti, menestyvä yrittäjä ja vaikka mitä, kunnes tajusi, että hänen elämänsä rakkaudella on toinen. Jo lapsen kastetilaisuus oli kuin hyvin näytelty farssi, jossa parhaat pisteet keräsi ehkä komea mies. Seuraavana sunnuntaina Minna muutti lapsineen pois:

Asuimme pienen kuusivuotiaan tyttäreni ja vauvani kanssa kolmestaan pienessä vuokrakaksiossa. Vauvan kanssa kävin töissä kukkakaupassani. Jokaisena iltana sanoin lapsilleni, että kyllä me selviämme. Vakuuttelu oli kuitenkin ehkä tarkoitettu minulle itselleni – pikkuhiljaa uskoin siihen hetkittäin itsekin.

Kaikkein pimeimpinä hetkenä kauppani ovella seisoi peikkotyttö, jonka tukka oli kuin räjäytetty ja kasvot lävistyksiä täynnä. Hän haki harjoittelupaikkaa itselleen. Kysyin osaatko tehdä mitä vain, hoitaa lasta, siivota, tehdä ruokaa – ihan kaikkea. Hän vakuutti tekevänsä ihan mitä vain. Enkeli-Elina tuli ja pelasti meidät. Hän syötti minut – jo rangaksi laihtuneen äidin – hoiti lasta, siivosi, teki kimppuja. Minun on tässä kohdin uskottava kohtaloon, joku voima antoi minulle minun ihmiseni lähelle silloin, kun heitä eniten tarvitsin.

Tänään eivät mitkään sanat tai kaikki kukkakaupan kukatkaan riitä kertomaan kiitollisuuteni määrää. Minä en olisi yksin selvinnyt pienten lasteni kanssa tästä kaikesta. Minun poikani, minun tyttäreni ja minun mieheni lähellä minä olen Minna – onnellinen. (Minna)

Oi te kaikki Ihanaiset Kokonaiset, te tässä jutussa mukana olevat kuin te, jotka löydytte kirjan muista tarinoista: Kiitos teille kera ruusun terälehtien, olette niistä jokaikisen ansainneet♥ Pitäkää kaksin käsin tähdistä kiinni ja kokekaa tähtihuimaus!

*****

30 kommenttia:

  1. Huomasin lukevani lainauksia lähes hengittämättä.... Huikeita tarinoita. Tämän kirjan tulen hankkimaan. (Ei ollut arvonnassa onni mukanani.)
    Kiitos tarkemmasta selostuksesta ja lainauksista!
    Lämpöä kevääseesi! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terttu, otin paljon sitaattia, sillä ne ovat vaikuttavimmat - minusta. Mutta monta hyvää, vahvaa tarinaa on vielä kirijassa ja nämäkin sitaatit ovat vain osa isompaa tarinaa. Minä luin tämän tänään yhdeltä teehetki-istumalta ja oli pakko kirjoittaa heti 'ulos'.

      Ole hyvä: Tämä kirva on voimaa!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Upea, koskettava kirja!
    Mulla on vielä kesken, ihan siitä syystä että tämä vaati hetkensä. Aikaa. Ja nyt on menty joko aika haipakkaa tai muuten vaan nuppi niin tyhjänä, että kävi jo mielessä ottaisinko matkalukemiseksi, säästäisin hotellihuoneen hiljaisiin iltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, täysin samaa mieltä.

      Minulla se hetki oli tänään. Ja oli pakko kirjoittaa 'teille kaikille' heti. Tämä voisikin olla hyvää matkalukemista, koska kirjassa on tarinoita.

      Mukavaa reissua sinulle!

      Poista
  3. Leena, ihana ja koskettava teksti. Kiitos, halaus ja suuri rutistus. Elämä ottaa ja onneksi antaa enemmän kuin osasimme toivoakaan :)

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, joka syttyi kirjastasi. Kiitos, halaus ja ruistus. Sehän tässä niin tähtisadetta onkin, että saamme lopulta kuitenkin enemmän ja jotain, mitä emme osanneet edes uneksia.

      Poista
  4. Olen lukenut kirjan kerran, mutta aion palata vielä sen pariin. Hyvin Leenamainen arvio upeiden naisten tarinoista. Olet juuri tuollainen; kuuntelet toista joka solullasi ja luet tarkkaan rivien välitkin. Ihailen myös Ilonan tarmoa ja ideaa tehdä tällä kertaa tälläinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, niin, kuten tiedät ja kuten minäkin yritin sanoa, kirjassa on muutakin, mutta kun...nämä tarinat koskettavat minua enemmän kuin...Kiitos. Näin juuri teen ihan vaistomaisesti ja taidan olla vähän liiankin syvällinen, mutta otan sen sitten jossain joskus takaisin;) Tämä aihe nyt vaan polttaa.

      Tämä oli Ilonlata huiman hieno idea!

      Poista
  5. Koskettava kirja - siltä kuulostaa, kun luen tätä postaustasi. Tuli mieleen hankkia kirja, toisaalta taas tarinat pyörivät mielessäni ja paisuvat jopa ahdistavat. Etenkin lasten kohdalla en kestä mitään negatiivista ja julmaa. Kestää kauan ennen kuin saan ne mielestäni taka-alalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, koskettava ja voimaannuttava, sillä jokaisella tarinalla on vahva, onnellinen loppu, josta alkaa uusi elämä. Tämä kirja on iloksi ja vahvuudeksi ja toivon kaikkien ystävieni lukevan tämän.

      Poista
  6. Hieno ja vaikuttava, tärkeä kirja. Pysähdyin tähän mietteisiini, tunnen, että en löydä sanoja, jotka olisivat tarpeeksi herkkiä ja vahvoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, sepä juuri: Niin paljon olisi sanomista ja sitten vielä tunnemyrsky päälle...Joskus hiljaisuus puhuu sanoja enemmän.

      Poista
  7. Leena, en edes pystynyt lukemaan sitä, mitä ajattelit itse kirjasta, koska tuo alustuksesi oli niin hieno ja pysäyttävä ja tosi. Täällä nimittäin leijutaan ja räpistellään ilmassa hurjan hypyn jälkeen ja toivotaan, että jossain vaiheessa vielä laskeudutaan jaloilleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, kävinkin jo katsomassa kuulumisiasi....Sekä otan osaa, että kehun: Hyvä sinä! Mitään ei saa ellei uskalla hypätä. Räpistely kuuluu asiaan;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tuija, kiitos ♥ Millainen muisti sinulla onkaan...;)

      Poista
  9. Kiitos suurenmoisesta tarinasta, luin sen sydän väristen ♥
    Oikein antoisaa ja kaunista viikkoa, Leena-IhaNainen! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä. Tämän kirjan tarinat värisyttivät ja sitten ajatus koko elämästä, tiedäthän...tiedät ♥

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen ♥♥♥

      Poista
  10. Huh, Huh, millaisia tarinoita ja kohtaloita. Sitä aina helposti luulee, että itsellä on pahimmat ongelmat. On hyvä aina kuulla muidenkin elämäntarinoita - ja se, että jokainen on ongelmistaan selvinnyt uuteen elämään. Eli toivoa ei kannata koskaan jättää, vaikka elämä kuinka rankaisee. Sanoit; suru keskenmenosta on aliarvioitua. Olen täysin samaa mieltä. Itse sain keskenmenon 22 viikolla ja jouduin synnyttämään kuolleen lapsen. Minäkään en ole pystynyt sitä koskaan käsittelemään, kuten en muitakaan pahoja menetyksiäni elämässäni. Minulla ei ole lainkaan lapsia ja vielä 29 vuoden tapahtuneen jälkeen, kun näen hellyttävän lapsen voin alkaa itkeä, mitä olen vailla....
    Noista Suomen rangaistuksista: lyhyesti; ne ovat syvältä (asiasta saisi kirjoitetuksi vaikka kuinka paljon asiaa).
    Mukavaa illan jatkoa!! Pian tavataan !!
    Lämpöisin terveisin
    PikkuMyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Myy, mutta näissä on onnellinen loppu. Vertaiskärsimys helpottaa!

      Ei sitä keskenmenoa voinut silloin surra, kun kiinni oli pelko, että nyt meni kaikki mahdollisuus ja sitten tuli kaikkea muuta, iloa ja surua. Juliakin on käsittelemättä...Olgaa on nyt surtu yli vuosi, mutta olen nyt oppinut tajuamaan, että minun pitää iloita niistä melkein 15 vuodesta, jotka saimme suuriruhtinattaren luonamme pitää, ei surra, että hän on poissa. Silti: Kodista tuli talo Olgan lähdettyä.

      Minä puhuin sinulle kun sinä synnytit kuollutta lastasi. Olin juuri tullut isosta endrometrioosileikkauksesta Turusta ja silti istuin kipulääkkeiden voimalla siinä kovalla tuolilla ja yritin pitää sinua järjissä. Se oli kauhea päivä...

      Suomen rangaistukset ovat pohjaimusta! Minä en ikinä jaksa niitä ymmärtää...

      Kiitos samoin sinne! Kohta tavataan ♥

      Mymmeli

      Poista
  11. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  12. Luin kirjan lauantai yöllä yhteen menoon. Olin jo menossa nukkumaan ihannrättinpoikki väsynä, kun tartuin kirjaan ja se vei mennessään.
    Rohkea Ilona ja muut naiset. Vaikuttava kirja.
    Heräsi ajatus kuinka monella hyvän päivän tutulla ( tai huonon päivän tutulla esim. jollain työkaverilla, joka aina äänessä ja huomionhakuisesti käyttäytyen ...no ahdistaa minua)..olisi tarina kerrotavanaan.
    Minustakin oli hienoa että Ilonalta tuli nyt tällainen kirja ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minulle kävi vähän samoin su ip: Aion vähän vilkaista ja sitten luin ja niin sitten vedin kirjan yhtä kyytiä ja piti heti kaikille siitä saada kertoa.

      Oi, tämä on niin upea, upea ulostulo kaikilta rohkeilta Feenix-naisilta.

      Siinäpä se, kun on niin tärkeää pitää fasadia yllä ja vain onnistua.

      Minäpä soitin oikein Ilonalle ja sanoin, että tämä oli the juttu!

      Poista
  13. Mitä tarinoita, upeita naisia! Kauniisti kirjoitit tästä. Tämä täytyy lukea. Nämä naiset kertomuksillaan tuovat varmasti uskoa ja toivoa monen arkeen ja elämän karikoihin. Kiitos että minulla on sinut, joka heiluttaa lyhtyä tunnelin päässä silloin kun kaikkein pimeintä.

    ps. synttärilounas loppukuusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, saat lainaksi. Tämä meni päähän ja koin olevani osa tätä naisten ketjua, selviytyjiä. Nyt hän, joka kärsii, voi ymmärtää, että jokaisella meistä on tarinamme, joka ei ole mitään bling-blingiä, vaan aivan muuta ja että huonoon ei tarvitse jäädä: Muutos on aina mahdollinen. Kiitos samoin: Me olemme kovia valonheiluttajia!

      Juu, sopii, se olisi kiva. 20.5. asti on aika haipakkaa,mutta sitten sen jälkeen. Meilaa tai soittele.

      Poista
  14. Upeita naisia! Mieletön kirja! Kiitos, Leena <3! Tämä minun on luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ja nyt he säteilevät! Minusta tämä on sitä aivan erityistä naispoweria, sitä, joka nousee tuhkasta ja sädehtii kaikissa sateenkaaren väreissä ja sitten on vielä niin viisasta, että levittää valoaan muillekin.

      Suosittelen!

      Poista
  15. Voi, tämä on varsinainen voimakirja! Tällaista ja tällaisia valonkantajia tarvitsemme tässä maassa nyt enemmän kuin pitkään aikaan, sillä tuntuu siltä, että ihmisiltä ovat voimat kadoksissa, liikaa toivottomuutta ilmassa... Hyvä että saadaan vähän vastamyrkkyä, vaikka sitten kirjojen muodossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä on ja tämä voisi olla jokaisen naisen yöpydällä tai ainakin kirjahyllyssä.

      Helposti tulee toivottomuutta kun katsoo uutisia. Ilta illan jälkeen kaikki on kasvavaa painajaista. Nyt ovat kirjat, puutarha ja voimanaiset tarpeen.

      Poista