sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Yli 90-vuotiaana oli hautajaisten suhteen ikään kuin ammattilainen. Perjantai-iltana Siirillä ja Irmalla oli hyvissä ajoin kaikki valmiina: kukat tilattuina mukavalta tytöltä Katajanokan kukkakaupasta, vaatteet huollettuina ja Irmalla lääkkeet annosteltuina dosettiin., jota hän säilytti punaviinitörpön vieressä keittiön tiskipöydällä. Siiri oli pannut jo aamulla eteisen tuolille vihreän tyynynsä, jotta muistaisi ottaa sen mukaan, sillä kappelin tuolit olivat kovat. He päättivät mennä tavallista aikaisemmin nukkumaan, tai ainakin sänkyyn lukemaan, ja toivottivat toisilleen hyvää yötä.

”Etkä sitten kuole ensi yönä. Minä en mene ilman sinua Teron hautajaisiin”, Siiri sanoi.

”Döden, döden, döden” Irman ääni jäi kumisemaan rappukäytävään.

Minna Lindgrenin teos Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2013) tuli minulle lukuun lukijani suosittelemana. Hän piti kirjasta paljon, minä vain hieman yli sen rajan, jolla tuon yleensä kirjaa blogiini. Alku oli todella raikas ja erilainen eli ensimmäiset 200 sivua menivät nauttien yli 90-vuotiaista daameista Irma, Siiri ja Anna-Liisa. Jokainen heistä erottuu omalla erityisellä tavallaan. Irmaa eivät kullannuput ehdi hevosten hoidoiltaan katsomaan, mutta hän ottaa asian näennäisen urheasti ja valuttaa juotavaa oman huoneensa punaviinipötikästä, sillä vesi on hänen mielestään vain peseytymistä varten. Siiri puolestaan on raitovaunufriikki, joka tuntee jokaikisen reitin ja ajelee pitkin Helsinkiä siirtyen vaunusta toiseen. Hänet ihan näkee silmissään ja kuvittelee hänen nauttivan ilmeensä. Äidinkielenopettaja Anna-Liisa on porukan coolein tyyppi ja jaksaa loputtomasti korjata toisten kielioppivirheitä ja siinä sivussa aloittaa myös vakavan romanssin Ehtoolehdon suurlähettilään, Onni Rinta-Paakun kanssa. Porukka on tiivistä ja etenkin Siiri ja Irma syövät usein parasta ennen päiväyksen jälkeistä maksalaatikkoa tai verimakkaraa punaviiniä kyytipoikana nauttien.

Hoitokoti jakautuu niin, että on palvelutalopuoli, jossa ehtoolehtolaiset saavat elellä hyvinkin itsenäisesti, mutta sitten on Ryhmäkoti eli dementiaosasto, jonne voivat joutua muutkin kuin muistisairaat ja juuri tämän ympärille kehkeytyy tarinan juoni, joka alkaa sekä eräästä kuolemasta Ehtoolehdossa että eräästä kylvetyksestä, josta seuraa sitten...

En voi sanoa, että tämä kirja olisi huono. Tämä ei vain ihan ollutkaan minun juttuni. Kun olin lukenut 200 sivua alkoi jatko tuntua aika köykäiseltä eli tarinan imu kuin sammui. Kirja on helppolukuinen ja varmaan monen mielestä myös hauska. Niin minustakin etenkin kirjan alku, mutta jollain tavalla tarina ei kantanut loppuun asti, vaan se jäi kuin junnamaan kuten Irma, kun häntä lonkkaleikkauksen jälkeen siirreltiin sairaalasta ja kuntoutusyksiköstä toiseen. Kirjan ehdoton bonus on se, että päähenkilöt ovat 90+, eivät vaikka 70+. Oli jotenkin lohdullisen hupaisaa miettiä 90-vuotiaiden kapinaa. Sen sijaan tuo kirjan kiinnostavuuden lasku loppua kohden toi mieleeni erään toisen kirjan, joka käsitteli myös palvelutaloa ja jossa tarina kantoi loistavasti viimeiseen sivuun eli Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle, jota lukiessa niin minä kuin Lumimies nautimme ja nauroimme ihan hulluina.

On kuitenkin hyvä, että kirjoitetaan iloisiakin kirjoja vanhuksista, vaikka tämä onkin kaukana monen todellisuudesta. Ystäväni kävi juuri valokuvaamassa äitinsä toalettia kalliin palvelutalon dementiaosastolla. Kuvissa paljon kuivunutta eritettä, josta näki että viime siivoamisesta on kauan. Onneksi kuvat eivät voi haista, sillä ne on nyt lähetetty Suomen päättäjien yläkerroksiin.

”Pitääkö meidän ostaa tietokoneet?”

”Totta kai! Eikä se enää ole tietokone , se on tabletti, ja sitä silitellään ja hipaistaan ja se tottelee kiltisti. Sellaiset hankimme. Minä haluan vihreän, olen katsellut Stockmannin kanta-asiakasesitteestä.”

Voi sinua, Irma!” Siiri parahti. ”Mihin minä vielä joudun sinun kanssasi?”


”Kuolemaan”, Irma nauroi heleästi ja sanoi vihdoin sen, mitä Siiri oli odottanut: ”Döden, döden, döden.”

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirsi, Krista, Annika Suketus Annami  Kulttuuri kukoistaa ja Kirjan pauloissa

33 kommenttia:

  1. Minullekaan kirja ei ollut niin hyvä lukukokemus kuin kaikkien kehujen jälkeen odotin. Kukkia Birgitalle sain vähän aikaa sitten omaksi, joten se pitäisi lukea (ja sanasi vakuuttivat minut entistä enemmän siitä, että se pitäisi lukea mahdollisimman pian).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, minut vakuutti lukijani, jonka toisinaa pidämme samoista, toisinaan emme;) Kukkai Birgitalle taisi olla minulla ilmestymisvuonnaan vuoden parhaissa kirjoissa...Se on sikahyvä!

      Poista
    2. Korjaus: ...,jonka kanssa toisinaan...

      Poista
  2. Tästä on moni kirjoittanut ja luulen, ettei olisi minunkaan juttuni. Nyt viikolla bloggasin yhdestä vanhuuskirjasta, joka oli aika ihana niin brittiläinenkin. Siina Tiuraniemen kirja voisi olla hauska - weeds. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, näin minäkin oletan. Ikäihmisten lukumäärä populaatiosta kasvaa, joten näitä kirjoja sekä myös sarjoja ja elokuvia tulemme näkemään.

      Brittiläiset osaavat tehdä just tällaisia juttuja.

      Poista
  3. Mainio idea kirjoittaa yli 90-vuotiaista. Me alamme olla täällä niin pitkäikäisiä, ettei mikään ihme ole, että satavuotiaat järjestää omat bileet ja kapinoi valtavirtaa vastaan.

    Katselin Teemalta jokin aika sitten tullutta ohjelmaa brittinaisista, 75-92 -vuotiaista, jotka pukeutuivat hyvin omintakeisesti, olivat innolla töissä ja vähät välittivät siitä mitä mieltä muut heistä olivat. Ajattelin että tuossa on minulle ihannetila. Olla reilusti oma itsensä, pukeutua niin kuin itse haluan, leikata tukkani kuten mieleni tekee ja nauraa juuri niin kovaan ääneen kuin vaan saatan. Hitto vie, jos elämänilo pitää lopettaa 30-vuotiaana, tai viimeistään nelikymppisenä, niin en suostu. En todellakaan ;-)

    Kukkia Birgitalle oli hersyvä ja sopivasti ravisutteleva. Toivottavasti näitä lennokkaita teoksia tulee enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, se on. Kohta olemme kaikki launa-ajalla: Ei ennen eletty paljoakaan yli 40 vuoden;)

      Jotenkin nyt tulee mieleen Helen Mirren, joka on aina elänyt ja ollut kuten on halunnut ja britti siis tämä suosikkinäyttelijäni. Ei sun tarvitsekaan: Watch me!

      Minä pidin siitä ja Tiuraniemi teki siitä tasaisesti vahvan. Voi, uskon, että tämä aihealue on vasta aukeamassa.

      Poista
  4. Kukkia Birgitalle nauratti minuakin ihan hervottomasti. Se oli sellainen hyväntuulenkirja. Tämäkin on minulla mukana sellaisella pitäisi joskus lukea -listalle, joka on kylläkin järjettömän pitkä. Ehkä otan Kuoleman Ehtoolehdossa esiin, kun haluan lukea jotain kevyttä ja kuplivaa. On mahtavaa, että vanhuksista kirjoitetaan nyt myös humoristisia kirjoja, kuten se 100-vuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi, sekin oli hauska lukukokemus aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, se on vain niin ihanan hillitön. Nauroin yöllä sitä lukiessa niin, että Lumieskin luki ja sitten hänkin nauroi - öisin. Jollain tavalla tämä on minusta kepeämpi kuin Kukkia Birgitalle ja minusta lopussa on pientä notkahdusta.

      Sehän minun olisikin pitänyt ehtiä lukemaan, mutta kuten tiedämme, lähdemme täältä ennen kuin olemme ehtineet lukea kaikki kirjat, jotka haluaisimme lukea;)

      Poista
  5. Kävin kuuntelemassa tästä kirjasta kirjamessuilla ja tiesin, ettei tämä ole minulle ollenkaan.

    Kukkia Birgitalle on ihan huippukirja, tuore ja raikas, toivottavasti Siina kirjoittaa vielä lisää :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, sattuipa. Minä olen messuilla kaksi päivää, enkä ehdi paljon mitään.

      Ehdottomasti. Minäkin lukisin mieluusti Siinaa lisää.

      Poista
  6. Hei:
    Ihan samanlainen tunnelma minullakin oli, kun luin kirjan. Aluksi lähti oikein hyvin, mutta loppua kohden piti patistaa itseä lukemaan . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, juuri näin. Siinä oli jotain tosteisuutta ja sitten ei kuin enää tullut mitään uutta/yllättävää/kiinnostavaa....

      Poista
  7. Olen lukenut myös molemmat vertailemasi kirjat, vaikka en postannut kummastakaan. Kukkia Birgitalle on tyylitellympi ja paljon monitasoisempi kuin Ehtoolehto. Siinan tyyli on mahtava. Pitäisi varmaan lukea kirja uudestaan ja kirjoittaa siitä. Siinä oli myös niin todentuntuinen ja sympaaattinen nuoren, ajelehtivan tyypin kuvaus, että enpä ole sen vertaista tavannut sitten Siepparin Holden Caulfieldin sillä erotuksella vain, että Sieppari ruispellossa kertoo varhaisnuoresta ja Kukkia Birgitalle -kirjan Miska on jo opiskelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiva kuulla, että joku muukin lukee postaamatta: Näin on nyt alkanut käymään minullekin;)

      Samaa mieltä: Siina on mahtava! Voi, lukisin mieluusti, mitä kirjoitat kirjasta Kukkia Birgitalle.

      Sinä sen sanot: Toista niin symppistä ja todenmakuista ajelehtivaa en ole Suomen kirjallisuudessa tavannut. Luin 'Sieppari' teininä ja siitä on jo paljon pyyhkitynyt pois...Miska vaan on niin...cute!

      Poista
  8. Minä luin tuon Ehtoolehdon viime viikolla ja pidin kyllä kirjasta ihan loppuun asti. Kesäkuun muita luettuja kirjoja: Tikli, Galtbystä länteen, Neljäntienristeys, Perunkirjoitus, Kuninkaan Anna. Ilmeisesti kesäkuu on kirjakuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omapäinen arkeilija, kiva kuulla! Me kaikki emme voi pitää samoista, muta annetaan kaikkien kukkien kukkia. Hurjaa miten paljon olet ehtinyt. Minä olen iltaisin ihan voimaton kiitos liian suuren puutarha. En edes yritä enää tehdä kuin kirjan viikossa. Kesäkuu on kyllä minunkin mielestäni kirjakuu!

      Poista
  9. Minä pidin ihan loppuun asti, ja pidin myös jatko-osasta, Ehtoolehdon pakolaisista. :) Mutta Kukkia Birgitalle oli kyllä mahtava kirja, ihastuin siihenkin syvästi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kävin lukemassa juuri ja huomasin, että pidit sataa!

      Aivan...Miska ja Birgitta olivat niin mahtavat tyypit, että...)

      Poista
  10. Leena, sanon suoraan, että tämän kirjan jätin kesken. Ei ollut minunkaan juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, liian heppoista ehkä...Niitä keskenjääneitä on mahtunut minunkin vuoteeni.

      Poista
  11. Minulle oli sopiva aika lukea tämä Ehtoolehto nyt ja pidin siitä kyllä. Voin silti ymmärtää, jos se tuntui heppoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minä nautin alun 200 sivua ja ihmettelen, mitä sitten tapahtui...Hahmot ovat tosi hyvät, mutta koin notkahduksen, Kiva, että pidit ja monet ovat pitäneet.Kyllä joskus voi lukea vähän kevyempääkin, sitä oikein sielu vaatii, kun osa kirjoista on välillä niin rankkoja, Kirjan yksi funkito on ja saa olla viihdyttäminen.

      Poista
  12. Luin tuon joskus syksyllä ja olin vähän sitä mieltä,että noista aineksista olisi voinut saada paremmankin keitoksen aikaan...Toki luin kirjaa myös ns. hoitoalan ammattilaisen silmin ja monet asiat koin sen takia häiritsevinä. Ihan kelpo viihdettä kyllä, ei siinä mitään. Toteutin toiveesi omassa blogissani, magnolioita koskien <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, olen samaa mieltä. Kepeänä kesäviihteenä menee.

      Kiitos: Olen tulossa♥

      Poista
  13. Kirja on aivan hykerryttävän hauska. Voin vain kuvitella itseni vastaavassa palvelutalossa hömppäämässä ja karkailemassa huvituksiin. Pitää lukea tätä pilke silmäkulmassa. Lindgreniltä on ilmestynyt toinenkin kirja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, minä näen sinut näyttelemässä tästä kirjasta tehdyssä esityksessä! Tämä on ehdottomasti pilkekirja, pilkettä sielussa ja silmissä.

      Muistaakseni Ehtoolehdon pakolaiset. Kivaa mökkilukemista.

      Poista
  14. Näistä vanhusasioista on niin paljon heitetty vakavaa ja vakavissaan eikä tehoja. Minusta tämän keveys ja huumori antaakin kovan käänteisiskun, kun oikein käy miettimään, siinä sen teho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, minäkin pidän siitä, että näistä vakvavista asioista tehdään sitten hulvattomia, tavallaan näytetään 'näreet'. Pidin kovasti kirjasta, mutta en ihan loppuun asti eli vähän veto loppui. Ehkä se loppui minulta;)

      Kai olet lukenut Kukkia Birgitalle!!!

      Poista
  15. Mä tykkäsin tästä kovin. Lindgrenin huumori osui ja upposi. Aion lukea häneltä muutakin sitten joskus kun elämässäni vielä ehdin lukemaan! Kivaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiva kuulla. Minuun upposi hieman paremmin Tiuraniemen huumori, se suorastaan oli yksi yhteen omani kanssa. Luithan Kukkia Birgitalle....Minä aion lukea jatkossa Siinaa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  16. Hei, olemme menossa 90v synttäreille. Lahjan kanssa on ongelmia mutta en taida uskaltaa testata synttärisankarin huumorintajua täälä kirjalla, vaikka sitä hänellä onkin. Työelämästä hän luopui vasta pari vuotta sitten, kun murti jalkansa. Liikkumista helpottaa oma auto ja ajokorttikin uusittiin. Hauskat synttärit tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, jos tunnet henkilön, voit viedä tämän kirjan. Minultakin tämä lähti eteenpäin, mutta ei 90-vuotiaalle;) Tässä ei siis mitään sopimatonta ellei se ole jonkun mielestä sitä, että 90 vee haluaa juoda mielummin punkkua kuin vettä, jonka katsoo olevan vain peseytymiseen kuuluvaa, siis veden.

      Jos hän on noin sitkeä, tämä kirja kuuluu hänelle! Tässäkin on yksi lonkkajuttu, mutta se ei vauhtia hidasta kuin hetkeksi.

      Hauskoille 90 vee synttäreille ehdottomasti tämä!

      Poista