tiistai 16. syyskuuta 2014

Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme

Nyt on tulossa niin iso määrä kuvia ja tarinaa kallionauhuksesta, että voin suositella juttua vain tähän syksyn oranssiin suurperennaan hurmaantuneille. Muutkin kyllä saavat tulla mukaan: Ties vaikka iskisi into tähän perennaan, joka kukkii upeana reippaasti yli kuukauden, meillä mongolialaismetsikön suojassa kauemminkin eli aurinko ja puolivarjo sekä muheva maa, jopa maltillinen kosteikko ovat tämän kasvin kasvattajat. Kyseessä siis koko aja Ligularia dentata 'Desdemona', jonka tunnistaa lehtien alapuolen sekä varsien viininpunaisesta väristä.

Käytännössä puhumme nyt koko ajan tästä rinteestä, joka etupihalta laskeutuu kohti kalliotamme ja joka siis on kuin alaterassin päämaisema eli se, mitä näemme kun olemme vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa terassilla, mutta tämä näkyy myös yläterassillemme eli ei mikään pieni juttu. Tämä kuva on laskujemme mukaan vuodelta 1999, sillä nauhukset ovat komeita, ne kasvavat tiheästi ja katsokaa tarkasti, kivellä ei vielä kasva köynnöshortensiaa, mutta kiven takana, kallion muhevassa kulmauksessa kukkivat kallionauhukset. No miten tämä kaikki sitten katosi? Vinkki: Huomatkaa rinteen alaosan saniaiset...


Kuva etupihan mongolianvaahterametsiköstä kattoi suositun sarjan lemmikeistä, joista pidän kovasti. En tainnut enää nähdä muuta kuin lemmikit ja vuosi taisi olla 2008. Monta puutarhahaastattelua oli ollut jo lehdissä ja seuraavana vuonna eli 2009 olivat sitten Ihana piha -ohjelman kuvaukset sekä mieheni pyöreät synttärit eli keskittyminenkin herpaantui. Ja kun katsoin tätä kuvaa, näin vain sen viidakkomaisuuden, jota olen aina puutarhaamme kaivannut. Ja miten sitä voi vastustaa saniaista, joka nousee alkusuvesta maasta niin suloisen kihraisena ja sinnikkäänä. Tässä siis mitkään hälytyskellot eivät soineet: Näin vain runsauden.

Edellisvuonna sitten tajusimme, että saniaiset ovat vallanneet koko rinteen ja aloimme tosi urakalla kaivaa niitä pois. Jäljelle jäi muutamia honteloita yksilöitä. Tämä kuva on jo viime vuodelta eli 2013, mutta huomatkaa, että kallion ylänurkassa eivät kallionauhukset enää kuki ja ajan näkee siitä, että kiveä syleilevä köynnöshortensia on jo matkalla alaspäin.

Tilanne on nyt tämä eli kuva on uusi: Vasemmassa reunassa näkyvä punainen on Vanille Fraisen lehdistöä, joka on jo ruskassa. Väljyyttä on paljon, mutta nyt nämä kaivatut ovat hoidossa, joka ei ole vaativaa ollenkaan. Laitan joskus kanankakkaa ja kastelen vain, jos sadetta ei kuulu kuukauteen kukkimisaikana eli tuskin koskaan tarvitsee tässä kohtaa kastella. Kotilovahtia on kyllä pidettävä, sillä nämä niille maistuisivat. Mongolianvaahterat takana ovat juuri oikeanlainen paahdesuoja nauhusrinteeseen, jossa toukokuussa taas täysvalossa kukkivat esikot ja scillat, sitten lemmikit ja akileijat ja sen jälkeen nauhukset. Mongolianvaahterat tulevat lehteen niin myöhään, että rinteessä kevään sipulikukat viihtyvät hyvin. Saatan istuttaa tähän vielä muscareitakin.

Melkein sama kuvakulma, mutta ilta-aika, jolloin mongolianvaahteroiden upeat rungot tuovat mieleen pienen peikkometsän.


Nauhusrinne jää siis keskipihalta ylös noustessa oikealle ja takana näkyvät suuret syyshortensiat


Tässä seisoin kuvaa ottaessa rinteen yläpuolella, jolloin terassin oikeanpuoleista reunaa kiertävä köynnöshortensia näkyy takana ja sen takana siis alaterassi, josta kiitos köynnöshortensioiden on muodostumassa pergola.


Nyt jollekin voi tulla mieleen, että mitä tapahtuu kakkoskuvan kallion kulmauksessa? No, sinne on nyt istutettu kolme kallionauhusta, mutta enempää ei voitu, sillä sinne haluan ensin muutaman atsalean ja sen jälkeen näen, miten sijoitan nämä uhkeat suurperennat. Varmaa on, että palaamme siihen lähtöruutuun, jonka suunnittelimme muutama vuosi kotiimme muuton jälkeen. Nyt minulla eivät kuki kuin useat hortensiat, osa kuunliljoista ja kallionauhukset: kallionauhukset ovat siis meidän suuressa puutarhassamme kuin piste iin päälle ja ne luovat runsauden tunnelmaa ja tarjoavat voimaväriään elo-syyskuulla. Siis vielä nytkin, kun olemme jo jo yli syyskuun puolen välin.


Kukapa näitä voisi vastustaa: En minä ainakaan.  Tervetuloa takaisin kaivatut!

Koska tämä on puutarhajuttu, kerron, että koska puutarhavierailu Kirstin puutarhaan meistä riippumattomista syistä estyi tänä suvena, kuvasin ohikulkiessa muutamia uusia kuvia Kirstin etupihalta ja sitten Kirsti lähetti vielä kuvan valkoisista liljoistaan. Käykää kurkistamassa.

Sipulikukka-aika on alkanut, joten ottakaa ihmeessä esille kirjat Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia, Kukkia sipuleista ja Tulppaanitarhan lumo.

Minä tässä melkein jo kuumeessa odottelen valkoisia varjoliljojani, jotka vihdoinkin saan ensi viikolla. Toimitus viivästyi viikolla, joten olen aika tulessa...

Love
Leena Lumi

Elokuun 2015 kuva on miltei identtinen vuoden 2014 ensimmäisen kuvan kanssa.



Tästä kuvasta sen sijaan huomaa jo parannusta vuoden 2013 kuvaan, joka on sarjan neljäs, eli yhtään saniaista ei ole nyt päästetty haittaamaan nauhusten kasvua. Tuleva 'uhka' voinee olla vain japaninmarjakuusi, joka istutettiin serbiankuusen tilalle eli jos se vuonna koivu ja tähti varjostaa liikaa. Mutta parasta nauttia nyt vain näistä ja imeä voimaväriä huomisesta huolehtimatta.

Leena Lumin puutarhassa

Puutarhavierailuja Leena Lumissa

Puutarhakirjat Leena Lumissa



2017 syyskuu ja kallionauhukset alkavat avautua.



Takana tutut mongolianvaahterat, mutta kartiovalkokuusi on tullut toisen kaveriksi ja etupihan pilvikirsikka on kaadettu - syystä. Se vahingoittui kun eräs törppö luuli, että meidän pihalle voi ajaa auton! Oli kasvuaika ja puusta repesi iso oksa ja siitä se ei toipunut...



Takana näkyy toinen yli 30 vuotta vanhoista syyshortensioista. On vasta syyskuun alku, joten kukat ovat maltillisia. Uusin kartiovalkokuusi oikeassa reunassa.



Nautitaan näistä väreistä ja odotellaan mitä kallionauhusrinne tänä vuonna tarjoaa.



Kallionauhusten syysjäähyväiset ovat menossa.


Suuri osa on jo hyvästelemässä, mutta osa on vasta auennut eli ne valo-olosuhteet...


Desdemonan voimaväristä vielä hetken nauttien.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä.


Nyt jo viimeisetkin ovat auki.

Ensi syksyyn!



Syyskuu 2019. Kuivuus on vaivannut ajottain, mutta joskus on satanutkin. Näitä olisi pitänyt kyllä kastella, mutta meillä oli uusia hedelmäpuita ja äidiltä saatua pensaistoa, jotka joivat vettä hulluina. Sain mm. monta Amber Jubileeta ja se vasta tykkääkin vedestä eli älä vain istuta kuivaan ja paahteiseen paikkaan!



Vanhat syyshortensiat kukkivat jo valkoisina...


Nuorin kartiovalkokuusistamme selvisi talvesta monia lehtipuita paremmin. Kaksi kertaa raskaat lumisateet veivät juuri tästä etupihalta ikivanhoista mongolianvaahteroista valtavia oksia katkoen samalla mm. yhden helmiorapihlajan latvan, mutta onneksi magnolia säästyi.



Suosikkikuvani on tämä vuoden 2017 otettu, joten olkoon tämä täällä nyt kahteen kertaan! Kovasti kuvasimme tänä vuonna, mutta ei onnistuttu kertaakaan näin. Tämä keltaoranssi on niin tätä aikaa ja toimii kohottavasti♥

14 kommenttia:

  1. Onpas kaunis ja kauniin värinen kukka tuo kallionauhus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, nämä ovat. Näet, jos 'raaskit' edes kerran olla Suomessa elo-syyskuulla.

      Poista
  2. Minulla nämä kukkivat tuolla keltaisten osastolla navetan edessä. Joka syksy olen iloisempi kaikista keltaisista, sillä juuri muuta kukkivaa ei ole puutarhassa tähän aikaan - no valkoinen mustilan hortensia ja maksaruohot onneksi kukkivat.

    Pidän eniten ensimmäisestä kuvasta, jossa kallionauhus on hyvin tyytyväisen oloinen. Hauskaa, miten hyvin lehtien väri sopii lemmikin kukkien kanssa - ainakin minun silmiäni miellytti <3 En tohdi klikata sipulikirjojen linkkejä...sekoan kumminkin ihan kaikkeen mitä näen. Juuri sain siemenestä kasvaneet harjaneilikat vihdoin paikalleen - niitä taisi olla ainakin sata. Nyt kaksi jänöä on heilutellut korviaan milloin missäkin osassa puutarhaa. Joskus luin, että ne pitävät juurikin harjaneilikoista...

    Tapasin tänään ripsuisen unikonkin - oli saanut kauniit sanat seurakseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, minullakin on erilaisia hortensioita ja niitä ilman minua ei kai olisi...joku jo kutsui Leena Hartensiaksi, mutta onneksi sain tänään ihanan kortin lukijaltani nimellä Leena Lumi! Eikö nyt tarvitakin tähän syyslähtöön just tuota keltaoranssia! Miten minustakin alkaa tulla näin oranssi...ja keltainen.

      No, otin 50 kuvaa ja olisi ollut niiiin kiva, kun olisi ehtitnyt ne jollain arvioittaa. Haloo, lemmikit ovat kolmannessa kuvassa! Tuo kuva on ollut hyvin pidetty ja saman sarjan kuvia on jonnekin pyydettykin ja aina olen antanut. Minä elän syksyllä sipulikukista. Minä en tajua, miten jaksat siemenistä;) Minä en katsos tunne sanaa kärsivällisyys...ainakaan tässä kohtaa. Sata harjaneilikkaa! Ilmankos minulla ei ollutkaan tänä suvena viime suven harjaneilikkaloistoa.

      Minä ja R. olemme niin hulluna siihen unikkoosi, ettei sanotuksi saa. Tulen käymään ajalla, sillä sulla on takuulla varmaan taas jotain ihanaa. Nyt on aikamoinen viikko, mutta jossain välissä.

      Kiva kun kävit: Olet mun rakas blogikollegaystävä♥

      Poista
  3. Oulun pihalle jäi tällainen kaunis yksilö ja seuraavat asukkaat olivat poistaneet kaikki kukkapenkit, perennat myös kallionauhuksen ja kaikki lapinnauhukset ja hedelmäpuut pihalta. Vain nurmikkoa, mutta piha oli sitten heidän näköinen. Minä tykkään runsaudesta ja rehevyydestä, mutta täällä paahtavassa Lounais-Suomessa on vaikea saada samanlaista rehevyyttä aikaiseksi, koska täällä on myös runsaasti tuholaisia, isoja ja pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinäpä sen sanot: Ihmisen piha ja putarha on kuin kirjahylly eli se kertoo oistajastaan paljon. Minäkin pidän runsaudesta, rehevydestä, reippaista, suurista pernnoista, mutta myös kaikista kärhöistä ja kiipeilevistä, jotka tuovat villin pihan magiaa.

      Miten niin Lounais-Suomessa ei pärjäisi, jos puolivarjo ja rehevä multa. Sehän on Turun seutua...sieltä olen lähtöisin. Yrittänyttä ei laiteta. Eri asia, jos on todella harmia 'puutarhatuholaisista'. Meillä niitä ovat vain kotilot suvella ja talvella joskus jänikset, mutta myyrät pirulaiset eivät salli mulle lumikelloja! Elämä on epistä.

      Poista
  4. Kallionauhus on kaunis ja kiitollinen syksykukkija.

    VastaaPoista
  5. Kallionauhukset ovat upeita syyskukkijoita. Olen ihaillut niitä muiden puutarhoissa, mutta täältä sitä ei vielä löydy. "Villiintynyt" puutarha on kaunis, mutta sen kanssa saa olla tarkkana, kaikkein villeimpiä on karsittava, jotta monimuotoisuus säilyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, täysin samaa mieltä. Sinä ehdit vielä. No, saniasiet saavat jatkaa osassa lehtoa, mutta sielläkin vain osassa, sillä siirsimme sinne kallioltamme keltakurjenmiekkoja ja onhan siellä villikukkaniittykin lehdon kuivimmassa osassa eli yläosassa. Keväällä saniainen on vain pelottavan vastustamaton, mutta isona se on peto leviämään. Ja kaikki muut kasvit väistävät sitä, lakoavat tieltä, katoavat.

      Poista
  6. Täällä sitä nyt ollaan, kommentoimassa vastavierailulla...en illalla ehtinyt, liityin vain lukijaksi :) Kallionauhukset on myös mun juttu, niitä löytyy pitkä rivi tontin takalaidalta, muuten en keltaisia kukkia juuri harrasta, mut kallionauhukset ja niiden loisto kuuluu ehdottomasti syksyyn! Ja pakko oli käydä niitä sun hortensioiden kuvia selaamassa, nyt oon kyllä ihan kade...koskahan meillä nähdään vastaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina, kaikki omalla ajallaan ja tervetuloa lukijakseni. Puutarhaa on paljon keväällä, kesällä ja syksyllä. Kirjat ovat kuitenkin pääosassa, sitten tulee kaikki muu. Huomasin, että meillä on samaa paljon ainakin kasveissa ja nyt sinulla on ne melkein kaikki uudet syyshortensiat ja mulla vain Vanille.

      Kalionauhukset selvästi kuuluvat syksyyn!

      Oih, turhaan olet: Siinä ne kasvavat melkein itsekseen ja htenä vuonna kun olin jättänyt kukat leikkaamatta marraskuulla, satoi raskaan, märän lumen ja se toinen niistä halkesi. Se sitten sahattiin melkein kannolle ja nyt ne ovat taas molemmat yhtä komeita. Kaadatimme jopa terveen hopeakuusen niitä pois varjostamasta. Ja minähän en puita kaadata kuin pakon edessä. Mitä vain syyshortensioiden vuoksi. Siellä ne sullakin kasvavat itsekseen ja kyllä on jännä nähdä, miltä sinulla näyttää ensi vuonna.

      Poista
  7. Oi oi, kuinka kauniita ne ovat! Ihana sävy keltaisessa, juuri 'se oikea', josta pidän.

    Sipuliaika on juuri parhaimmillaan, kyllä : viikonloppu meni sipulinistutuspuuhissa, satoja uusia sipuleita maahan.♥ Ihanaa aikaa elämme!

    Toivottelen vielä lämpimiä syyspäiviä, niitä riittää kuulema vielä ensi vikkoon.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ne ovat, ne ovat...voimaa. Tuo on minullekin just 'se oikea keltainen', josta pidän.

      Meillä meni ja menee. Nyt odotan vielä niitä valkoisia varjoliljoja...Oi aika ihanin♥

      Kiitos samoin sinulle ja minäkin juuri kuulin, että vielä ainakin viikko niitä luvataan.

      Poista