perjantai 28. helmikuuta 2014

Broadchurch: Brittisarja joka vei mennessään ja kohti viikonloppua...

Mitä sitä voisikaan joululahjalta toivoa, kuin että se olisi niin kiinnostava kuin oli nuoriltamme saama ensimmäinen tuotantokausi brittisarjaa Broadchurch: Meidän piti vähän vain vilkaista ja katsoa loput viikonloppuna, mutta nautimme tämän kaiken kahdessa arki-illassa. Yhdessä emme pystyneet;) Siis 374 minuuttia sellaista psykologista jännitystä, että olen aivan koukussa sarjan näyttelijöihin, enkä vähiten David Tennantiin ja Olivia Colmaniin.
Sarja on K12, joten minäkin kestin hyvin katsoa, mutta silti jännitys oli niin kovaa, että huomasin välillä unohtaa hengittää. Kaikki siis lepäsi, ei toiminnallisuuden vaan psykologisesti tiheän tunnelman varassa. Pieni yhteisö meren rannalla. Kaikki tuntevat toisensa ja lopulta eivät kuitenkaan. Sitä ihan tosissaan jakso jaksolta itsekin epäili murhaajaksi ketä milloinkin ja lopussakin veikkasin väärää.
Jaksan vuodesta toiseen ihmetellä, miten britit oikein tämän tekevät...Onnistuvat niin huikeasti, että tähän kisaan vastaa korkeintaan Silta.
Vahvan sarjan jälkitunnelmissa siirrymme viikonloppuun, jolloin vaihtuu myös kuukausi. Katselen hämmästyneenä, miten magnolia, jasmiinit ja atsalea lykkäävät uusia silmuja. Toivon todellakin, että maaliskuu ei tuo nyt takatalvea, vaikka olenkin koko talven kaivannut lunta. Kuka jaksaa pitää pidennetystä julmasta huhtikuusta? Minä en. Mutta jos ei kunnon talvea niin toukokuu tänne ja heti: Oi ihana toukokuu!
Kanaa slaavilaisittain nautimme viikonloppuna ja siinä ohessa on tietty capresea Lauantai-illan huuma on Midsomer, homejuustoja, rypäleitä ja viiniä. Kukaanhan ei tätä osannut edes arvata;)
Lupaan teille kuukauden vaihtumisen kunniaksi unta ja lunta, mutta sen jälkeen korkkaamme kevään tämän vuoden ensimmäisellä puutarhakirjalla Puutarhan ystävät ja viholliset. Kirjan kansi on niin kaunis, että ellei tuo ötökkä olisi tuossa, olisin jo kannen syönyt!
Nyt täytyy lähteä vetämään 7-10 kilsan lenkki tuonne rapaan, että saa sitten viikonloppuna herkutella. Kuljen edelleen kuten koko ikäni koirannannnat taskuissani ja silloin tällöin tapahtuu vanhoja muistoja herättäviä tapaamisia. Tässä tuttu sensitiivinen rotu, jollaisen kanssa saimme elää melkein 15 vuotta. Hän kyllä osaa näyttää, miltä rapa tuntuu, vaikka suvella onkin ensimmäisenä uimassa.
Ei ole vaikea arvata, kuka tässä palvoo ja ketä!
Tässä tuli monenlaista mieleen...

Kaikille tasapuolisesti omannäköistään viikonloppua♥

Love
Leena Lumi

So Close 

torstai 27. helmikuuta 2014

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?

Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä ja mörkö húusi pitkään pimeässä siellä.

Tove Janssonin kuvakirja Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska tröstät knyttet?, WSOY 1960, suomennos Kirsi Kunnas) on minulle kaikkien Janssonin kirjojen koskettavin. Se on ollut osa elämääni aina, mutta erityisesti jälkeen 3.3.1984. Usein kirjoihin, joista kovasti pitää, joita on saanut tai ostanut, ehkä löytänyt antikvariaateista, liittyy joku henkilökohtainen tarina. En ole yhtä valmis jakamaan kirjatarinoitani kuin olen valmis jakamaan kukkatarinoitani, mutta päätin nyt toisin.  Vaikka kirjan tarina elämässäni alkoi jo eräässä meren saaressa kauan sitten, se oli silloin vain kuin kaunis, meripärskeiden makuinen tervehdys: 'Kiva tavata, me kohtaamme vielä.'

Kuka lohduttaisi nyytiä? ei tokikaan unohtunut, sillä miten voi unohtaa jotain näin runollista, merellistä ja kohtalokasta. Jotain näin lohdullista. Jotain näin taikaa, joka joskus voikin muuttua todeksi.
Niin nyyti lähti siitä meren rantaan ja löysi näkinkengän valkean. Hän astui varovasti hienoon santaan ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman.

Toiseudessa: Nyyti oli merellä eikä vielä tiennyt tuitusta mitään. Tuitulta oli juuri leikattu melanooma ja hän päätti selvitä. Hän päätti olla tuittu, joka vähän pelkää mörön mörinää, mutta arvaa pelastuksen olevan tulossa. Ja sitten tapahtui nyytin ja tuitun kohtaaminen 3.3.1984 eräässä ratsastusnäytöksessä. Katseet yhtyivät ylitse väen. Muutama sana ja sitten satoja kirjeitä...
Ui valtameren mustaa aavaa pitkin niin yksinäinen pullo, ui ja ui ja lipui rantaan, kuten arvasitkin ja pullopostipulloks paljastui. 

Se kirje oli nyytin ensimmäinen. Hän kätki sen siis sopukkaan. Ja koska tuittu oli myöskin yksinäinen ja sitä paitsi tyttö sekä peloissaan, kas nyyti tuli rohkeaksi niin, kuun alla ui ja vaipui haaveisiin...Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun, kun joku jotakuta kohta lohdutella saa ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.

Toiseudessa: Tuittu paketoi kirjan Kuka lohduttaisi nyytiä? kauniisti. Hän kirjoitti siihen omistuskirjoituksen: "Nyytille tuitulta 1984 luettavaksi joka ilta ajatuksella...valoksi elämään, seikkailuun, lämpöön - minuun  Nyytille tuitulta, joka haluaa ikiystäväksi nyytin. Tuitulta, joka pelkää onnen hiipivän ohitse liian hiljaisin askelin..." Sitten tuittu postitti kirjan ja se kirja oli ensimmäinen, jonka nyyti tuitulta sai. Ja sen jälkeen tapahtui paljon.
Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki ja nimenkin hän tarkkaan tavasi. Ah, posken punaruusut häntä puki ja nyytille hän sylin avasi ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus, on meri jota nähnyt en mä milloinkaan ja kauniit näkinkengät joita poimitaan.He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä, nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää. Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!

Toiseudessa: Nyyti ja tuittu saivat vauvan, jonka nimeksi tuli Meri. Sitä ennen he olivat olleet veneellä kaksi pitkää kesää. Vesi oli heidän ja näkinkengät ja meren rannan kivet. Paljon myöhemmin tuli sellainen asia kuin nyytin ystävänpäiväyllätys, jolloin hän avasi tuitulle blogin. Mistä ihmeestä nyyti sai nimen Lumi, eikä Tuittu, vaikka tuittu oli jo pitkään ajatellut alkaa kirjoittaa kaikki tekstinsä nimellä Tuittu?

Ja kuinkas sitten sattuikaan?: Kun tuittu aikoi kirjoittaa tätä juttua, mistään ei löytynyt nyytille omistettua kirjaa Kuka lohduttaisi nyytiä? Ei löytynyt edes Merille lahjaksi annettua Kuka lohduttaisi nyytiä? Tuittu kauppaan juoksi ja kirjan osti, nimenkin hän tarkkaan tavasi ja kun hän kotiin palasi: Siinä kirjaston hyllyllä kaksi samanlaista kirjaa lepäsi, varmaan mörkö ne siihen ryttäsi. Ei kahta ilman kolmatta ja mikäs sen paremmin juhlaksi, kuin kolme kertaa Kuka lohduttaisi nyytiä? kolmenkymmenen vuoden kunniaksi!
...ja sitten elivät he onnellisina elämänsä loppuun asti...

♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opuscolon  Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.


♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opsucolon Muumit ja minä -haasteeseen


♥♥♥♥

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Opuscolo ja Elina/Luettua elämää

♥♥♥♥♥

Lastenkirjat Leena Lumissa

tiistai 25. helmikuuta 2014

Renata Graham: Koruntekijän käsikirja

En ole kauheasti koruhullu, mutta tiedän lukijoissani olevan sekä koruja rakastavia että myös koruja itse tekeviä, joten miten voisinkaan olla esittelemättä teille kirjaa korujen tekemisestä. Pakko kyllä myöntää, että innostuin koruista enemmän kun siirryin ns. pukukoruihin. Nyt aidot roikkuvat toimettomina korunaulakossa ja kun käytän korua, haluan sen olevan näyttävä, mutta minulle riittääkin silloin vain yksi koru. Tässä on monta makua ja mieltä, monenlaista tyyliä aina glamourista hippityyliin, draamasta harmoniaan ja se juuri tekee korujen maailmasta niin kiinnostavan. Ehkä olen kuitenkin vähän koruhullu…

Renata Grahamin kirja Koruntekijän käsikirja (How to Design with Beads, Minerva 2013, suomennos Eva Katajamäki) vastaa aloittelevan koruntekijän moniin kysymyksiin: Pitääkö ideoista tehdä luonnoksia? Mitkä värit sopivat yhteen? Minkälaisia helmiä on saatavilla? Mistä löytää inspiraation? Mitä pitää ehdottomasti välttää? Mitä helmiä ja lankoja voi yhdistää toisiinsa? Mitä kaikkia materiaaleja on käytettävissä? Minkälaiset korut sopivat tietyntyyppisille ihmisille tai eri tilaisuuksiin?

Yllä mainittuihin kysymyksiin korujen muotoilua ja valmistamista 20 vuotta opettanut Renata Graham on juuri oikea henkilö vastaamaan.  Hänen kirjansa on koruntekijän unelmaa, joka on täynnään sekä korujen valmistamiskuvia että kuvia luoduista ihanuuksista. Kirja jakaantuu neljään osaan, jotka ovat Suunnittelu, Helmiopas, Muut tarvikkeet sekä Tekniikat ja työohjeet.

Lukiessani kirjan alun juttua Värien maailma alkoi kuume nousta  ja teki mieli aloittaa itse korujen tekeminen. Tunnen painetta käsillä tekemisen taitoon, minkä osoitti jo innostukseni Wilhelmiina Halmeen kirjaan Kaikki kaunis on käsin tehty. En osaa ommella, mutta ihailen heitä, jotka osaavat. En osaa tehdä koruja, mutta missä ikinä liikummekaan, jään kuin hypnotisoituna ihailemaan kaduilla ja toreilla koruja takovia ja kieputtavia käsityöläisiä.  Väreistä pakko sanoa sen verran, että otin ’vahingossa’ saman kuvan kahteen kertaan, joten jotain minun värimaailmastani kertonee tämä:

Sanon joskus, että toinen nimeni on turkoosi, mutta voiko tätä kukaan vastustaa!

Yläkuvassa  melkein samanvärisistä kivistä tehty koru. Kyseessä on Turkoosi memory-ranneke, hopean hohtoa, lasia ja korukiviä. Koru on valmistettu memory-vaijerista, joka on ruostumatonta terästä. Se palaa aina muotoonsa, vaikka sitä yrittäisi suoristaa.  Tässä korussa on käytetty memory-vaijeria tavallisen metallilangan sijasta, koska näin koru sopii ranteeseen kuin ranteeseen eikä kaipaa lukitusta. Jos ei tiedä etukäteen korun käyttäjän ranteen kokoa tai tekee rannekkeita myyntiin, memory-vaijeri on paras valinta.

Alla kolmirivinen rannekoru, jossa helppokäyttöinen vaijerilukko. Tämän korun viehätys perustuu suurelta osin antiikkikullan tuomaan hienostuneisuuteen.


Renatan kanssa pääsee valmistamaan sormuksia, rannekoruja, metallipitsi- ja kangashelmikaulanauhan, korukivi- ja helmisykeröriipuksen, laukkukorun, kristallitiaran ja monta, monta muuta ihanuutta.

Turkoosiin hurahtaneille tiedoksi, että turkoosin sävyt vaihtelevat sinisestä keltaiseen ja vihreään. Alakuvassa yksi kaunis ja hillitty vaijerikaulakoru valmistusohjeineen:

Näet tässä sivun, jossa esitellään koru, vasemman reunan listassa tarveaineet ja alla valmistustapa. Näin menee tämä koko kirja eli tarjoaa yksityiskohtaiset ohjeet kahteenkymmeneen lumottuun koruun. Minusta tämä vaijerikaulakoru on jotenkin niin keväinen: Kuin pikkulinnun munia, mutta onneksi ei kuitenkaan. Suloinen koru! Koukuttava kirja!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Harlan Coben: Lupaa ja vaikene

Silloin en vielä tiennyt sitä, mutta elämäni suurin mullistus tapahtui noin klo 15.29 ja 15.30 välillä.

Kun istuuduin alas odottamaan seuraavaa opiskelijaa, vilkaisin tietokonetta pöydän oikealla reunalla.

Yliopiston kotisivu oli näytöllä auki.

Ruudun oikeassa laidassa oli lista ajankohtaisista uutisista, ja juuri kun seuraava opiskelija Barry Watkins astui huoneeseen ja sanoi: ”Hei, proffa, miten menee?”, silmääni pisti muistokirjoitus uutisten joukossa.

Katsoin näyttöä tarkemmin. Muistokirjoitukseen liitetty postimerkinkokoinen valokuva oli kiinnittänyt huomioni.

Klikkasin pientä valokuvaa. Kun suurempi versio avautui, pystyin hädin tuskin vaientamaan älähdykseni.

Vainajan nimi oli Todd Sanderson.

Harlan Cobenin trilleri Lupaa ja vaikene (Six Years, Minerva 2014, suomennos Salla-Maria Mölsä) on yksi oudoimpia jännityskirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Kävin lukiessa läpi monia tunneskaaloja halutessani mielessäni määritellä Cobenin, mutta vajosin aina vain syvemmälle. Mitä voi sanoa kirjoittajasta, jonka luoma professorihahmo, kirjan kertoja, Jake Fisher, kuin vuotaa omahyväisyyttä ja kaikkitietävyyttä, sekaantuu outoon kuolemantapaukseen ja vielä oudompaan rikostarinaan, mutta samanaikaisesti vuodattaa suorastaan siirappisesti tarinaa ikuisesta rakkaudesta naiseen, jonka oli eräänä kesänä tuntenut noin kolme kuukautta. Läpi kirjan Jaken rakkaus Natalieen, se, joka syntyi ja eli Vermontin kuukausina, mutta jonka kohde käveli pian vihille Todd Sandersonin kanssa, tihkuu kuin syyskesän hedelmien ylikypsä makeus. Se tuntuu epätodelta, mutta kirjan myötä lukija vakuuttuu, että tässä tosi jännittävässä dekkarissa, tämä rakkaus on ja pysyy. Minä siis luin viime viikolla öisin tätä jännityskirjaa ihan himolla, vaikka Jake Fisher ärsytti minua mennen tullen. Minä en ole ainoa, joka oli hänestä kiusaantunut, sillä mm. Eban Trainor sanoi:

”Voi, kyllä minä tiedän, Jacob. Sinä et muuta olekaan kuin oikeamielinen. Olen täysin varma, että syysi udella tätä asiaa ovat tarkkaan harkitut ja hyväntahtoiset.”

Huomatkaa sarkasmi!

Kirjan asetelma on erikoinen. Kun Natalie kuusi vuotta sitten mitään kunnollista syytä esittämättä jätti Jaken ja meni vihille Toddin kanssa, hän samalla hyvästeli Jaken ja pyysi, ettei tämä millään tavalla ottaisi häneen enää yhteyttä, ei soittaisi, ei lähettäisi sähköpostia. Jake lupasi ja piti lupauksensa kuuden vuoden ajan eli siihen päivään, kun hän vahingossa näkee Toddin muistokirjoituksen. Jake päättää lähteä hautajaisiin edes nähdäkseen vilauksen Nataliesta ja siitä alkaakin kirjan Twin Peaks –tyylinen jännitys, mysteeri, jossa mikään ei ole enää käsitettävissä: Leski on joku aivan toinen kuin Jaken suuri rakkaus Natalie ja kun hän lähtee etsimään Natalieta sekä heidät yhdessä tunteneita, kaikki tuntuu olleen kuin unta. Ei ollut Vermontin kuukausia, ei rakasteluja, kukaan ei muista heitä…On kuin Jake olisi kuvitellut kaiken. Kaiken huipuksi Natalien isä, professori Aaron Kleinerkin on ollut kadonneena jo vuosikymmeniä, eikä hänen mahdollisesta kuolemastaan ole kukaan raportoinut.

Amerikkalainen kirjailija Harlan Coben ei ole mikään untuvikko, vaan hänet mainitaan yhdeksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista.  Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty huikeat yli 50 miljoonaa kappaletta. Kriitikoiden mukaan Coben on nyt kirjoittanut parhaan teoksensa: Lupaa ja vaikene.

Ja näin Suspence magazine:

Selvästi hänen paras romaaninsa…Tämä on niitä kirjoja, joiden vuoksi sinun on pakko sulkea puhelin ja valvoa aamuun asti.

Juuri niin minä tein, joten Coben saisi kustantaa minulle tuhkimotippoja valvomisen aiheuttamiin juonteisiin. Mikä hitsi siinä onkaan, että trillerit pitää lukea yöllä. Pääsen tunnelmaan, kun talo on hiljainen, vaahteran oksa rapisee päin ikkunaa ja kaikki nukkuvat.  Paitsi minä ja kirjan hyvät, pahat ja rumat…

…huomasin lähettäjän osoitteen:

RSbyJA@ymail.com

Tiesin heti, mitä nuo kirjaimet tarkoittivat: Redemption’s Son by Joseph Arthur – se oli levy, jota olimme kuunnelleet Natalien kanssa kahvilassa.

Näytöllä oli kaksi sanaa.

      Lupasit minulle.


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Norkku


*****


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Mabel oli taas ikkunassa. Lunta satoi entistä vinhemmin ja sankemmin. Hänen siinä katselleessaan Jack tuli navetasta lyhtyä kantaen, ja lumi kieppui tämän ympärillä valokehässä. Jack käänsi päätään aivan kuin olisi tuntenut Mabelin katseen, ja he kaksi katsoivat toisiinsa välimatkan yli, kumpikin omassa valoaukossaan, lumi valuvana harsona välissään. Mabel ei muistanut, milloin he viimeksi olivat katsoneet niin tieten tahtoen. Hetki oli kuin lumi, hidas ja leijuva.

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (The Snow Child, Bazar 2013, suomennos Marja Helanen) on maailman lumisin kirja. Se on yhtä ainutlaatuinen kuin on lumihiutale. Se ei antaudu lajityyypittelyille. Se leijuu ilmassa, tanssii lumipyörteenä ja juuri kun luulet sen kesyttäneesi, se pakenee. Sitä tekee tämä kirjakin, jonka maagisuus loitsi minut kyvyttömäksi, teki minusta lunta ja jäätä, pakasti ja pakahdutti niin että olisin antanut mitä vain voidakseni paeta vuorilta ketunjälkiä seuraten. Jos olin Mabel, olin itse tänne Wolverinejoelle halunnut muuttaa. Alaskassa kaiken piti olla helpompaa, sillä täällä ei tarvitsisi tavata muita kuin Jack, täällä kukaan ei kuiskisi hänestä ja kuolleesta lapsesta. Täällä he olisivat turvassa. Jos olin Jack, olin tehnyt kaiken, koska näin, että Mabel oli tosissaan halussaan muuttaa Alaskan erämaahan. Ajattelin, että siellä kaikki olisi toisin ja pärjäisimme lyhyen, mutta valoisan kesän sadolla vuoden ympäri. Kaikki oli kuitenkin paljon rankempaa. Elanto oli tiukemmassa. Pimeys oli mustempaa. Tuuli nosti pakkasta eikä ollut muuta kuin sameat taivaat ja varjoisat nurkat. Aamuisin ei tehnyt mieli nousta ollenkaan ja ohutriitteinen joen jää kuiski kutsuaan Mabelille…

Lumilapsi ojennettiin minulle. Paras ystäväni toi kirjan ja sanoi, että ’Leena Lumi, juuri sinun täytyy tämä kirja lukea.’ Hän tunsi minut paremmin ja Lumilapsi lumimaagisuudellaan lumosi minut, kuten niin monet kirjan lukeneet. Mabelin ja Jackin suru lapsettomuudesta. Vanha pariskunta joka asuu erämaassa kaivaten omaa lasta: Kuin lohduton maalaus. Yhtenä uuden lumen villinä päivänä he kuitenkin keksivät muovata pihalleen lumesta lumitytön. He synnyttävät Fainan, tytön, joka on lumikeiju, yksinäisen ketun jolkotus hangella, lumihanhiaura, lumipyörre, yksinäiset vuorijonot, loputon korpi, villipursun ja lumen tuoksu ja kaunein kuuran kukkanen. He elävät yhdessä todeksi venäläisen sadun Snegurotškasta, Lumineidosta, jonka Mabel oli usein kuullut isänsä lukevan hänelle iltaisin:

Se oli sidottu sinisiin marokiinikansiin. Etukanteen oli kohopainettu hopealla kaunis lumihiutalekuvio ja selkämystä koristi sama hopeointi. Mabel laski kirjan pöydälle eteensä ja avasi sen. ”Snegurotška, 1857” oli kirjoitettu kevyesti lyijykynällä sinisen, marmoroidun vuorauspaperin yläkulmaan. ”Lumineito.” Isän kauniilla käsialalla. Isä oli kerännyt kirjoja matkoillaan, ja jotkin hän toi nimenomaan Mabelille. Se oli kirjoitettu venäjäksi! Miten hän oli voinut unohtaa?

Lumilapsi on taikaa ja rankkaa. Se on erämaan armottomuutta, mutta se on myös lumen ja Lumineidon taikaa. Vanha, jo tavallaan luovuttanut pariskunta, menetyksen lukitsema, alkaa elää uutta elämää. Kaikki alkaa hohtaa valoa, kaikella on tarkoituksensa, niin myös Fainan ilmestymisillä kuin myös katoamisilla. Lumisateen alkaessa Mabel ja Jack kokevat onnea, jonka vertaisesta eivät ole osanneet unelmoidakaan ja kevään tullessa jää aina jäljelle toivo. Kun Mabel iltamyöhällä alkaa silkkilangalla kirjoen vangita lumihiutaleita Fainalle ompelemaansa takkiin, tunnemme miten syntyvät hiutaleen sakarat, miten muodostuu saniainen, jonka väliin työntyy pienemmän tähden sakaroita…Vanhan pariskunnan viimeisetkin murheet peittää lumi ja todeksi käy Mirkka Rekolan (26.6.1931-5.2.2014) kirjoittama ”Sinä et koskaan saa niin hellyyttä/ et koskaan niin kuin lumisateelta/ tuhansia tuhansia hetkituhansia./

Hämmästyttävä esikoisteos, joka kantaa lumen taikaa ja tajua tavalla, jota en ole kohdannut ennen Lumilasta.  Maagisuuden vertaisuudessa tulee mieleen ainoastaan Irlantiin sijoittuva Regina McBriden kirja Ennen sarastusta, jossa Galwayn kallioille nousivat hyljenaiset ja…Lumilapsi taas on kaikkea mitä lumi voi olla rankasta hellään, lumihiutaletähtisateesta lumen tomuun.

Tuota minun nimeni tarkoittaa, Faina sanoi sormi yhä ojossa.

Vuorta?

Ei. Tuota valoa. Papa antoi minulle sen nimen. Lumi on sen väristä silloin kun aurinko laskee.


Alppihohde, Mabel kuiskasi.


*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Katja Joululainen  Maria  Sara  Katri  Arja  ja Krista

*****

Lumilapsi on ehdolla Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Tänään päätän olla oma itseni!

Pakko tunnustaa, että olen taas kerran pahasti ylibuukannut itseni. Olin myös piiitkällä lounaalla kaupungilla ja huomasin, että blogin ulkopuolinen elämäkin on aika kiehtovaa. Kaikki työni, niin blogissa kuin kotona että kaikki lupaamani muut caset, ne kaikki ovat nyt myöhässä. Kirjoja on luettu, mutta en ehdi kirjoittamaan niitä vielä 'ulos', joten otan vaarin tästä Runotalon Sarin kortista, jota tehdessään, hän on takuulla ajatellut minua: Tänään päätän olla oma itseni. Olen sitä muuten huomennakin eli pakko saada vähän järjestystä - kaikkeen. Jos haluatte oman voimakortin, tilatkaa sellainen Sarilta Minullakin oli yksi erityinen vuosia silmieni edessä, että opin antamaan itselleni armoa suorittamisesta. Tämä rimpsureunainen unikkokortti on nyt ihan mun juttu eli vähän sellainen 'mää itte'. Kuka muuten tunnistaa tuon unikon? Ainakaan se ei ole Papaver Orientale...tai ainakaan mun papavereilla ei ole rimpsuhelmoja.

Tänään oli niin ihanaa saada eräältä lukijoistani maaginen kirja. Mukana seurasi oikein taiteellinen kirje ja osoitteessa ennen nimeäni oli rouvittelun sijasta Snegurotšhka! S. kiitos♥

Pöydällä on upea kimppu huumaavan värisiä ruusuja...ja minä kömmin nyt vähän luolaani rauhoittumaan. Voikaa hyvin, en ole poissa, annan vain teille vähän tilaa. Kaipaan sitä nyt itsekin. Tilaa. Unta. Off.

"Viivy, odota, näe, näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -

СНЕГУРОЧКА  (SNEGUROTŠHKA)

Maria de Buenos Aires

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2

Vaikka niin monta kertaa olen vakuuttanut, että minä en mistää dieeteistä perusta, enkä nutraa, karppaa tai tee muutakaan, mikä ei kuulu normaalin elämän ruokailuuun, niin myönnän lukeneeni aika paljon tavasta, jolla paino saadaan putomaan niin, että syödään viitenä päivänä viikossa mitä halutaan ja kahtena päivänä nautitaan maksimissaan naiset vain 500 kilokaloria ja miehet 600 kilokaloria. Tämä kiinnostus lähti siitä, että olen tavallaan tehnyt tätä jo kauan ennen kuin tästä tuli mikään dieetti eli on hirveän helppoa ottaa osaksi elämää salaatti- tai puuropäivä, kun saa kuitenkin nauttia riittävästi vettä, teetä tai kahvia.

Ulrika Davidssonin Keittokirja 5:2 (Ulrika Davindssons kokbok om 5:2, Karisto 2014, suomennos Auli Hurme-Keränen) sisältää paljon motivointia sekä sata helppoa reseptiä, joiden avulla pudotetaan painoa, vähennetään riskiä sairastua diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä erilaisiin syöpiin. Davidsson on Ruotsin kuulisimpia ja tuotteliaimpia keittokirjailijoita, joka laatii ohjeensa nimenomaan painonpudotuksen ja terveellisen elämäntavan tueksi.

Kirja jakaauntuu selvitykseen siitä, mitä tarkoittaa 5:2-dieetti, aamiais-, välipala- lounas&päivällinen- ja jälkiruoat lukuihin. Se miten dieetti toimii, tulee tässä:

Paastopäivinä kaloreita vähennetään radikaalisti, ja niinä päivinä paino putoaa paljon. Muita päivinä se nousee uudestaan, mutta kaikenkaikkiaan paino putoaa keskimäärin 1 kg:n viikossa. Ympärysmitat kutistuvat huomattavasti, ja monet oikeastaan kokevat laihtuvansa enemmän kuin vaaka näyttää. Syynä on, että elimistöstä poistuu runsaasti nestettä, jolloin vartalo kiinteytyy ja turvotus vähenee. Jo viikon kuluttua huomaa suuren eron ennen kaikkea vyötärön ympärysmitassa.

Näin siis Ulrika ja hän vakuuttaa, että tämä dieetti sopii juuri heille, jotka rakastavat ruokaa ja haluavat syödä viitenä päivänä viikossa omien makumieltymystensä mukaan. Dieetti on myös helppo ja moni oppii nopeasti laskemaan paastopäivien kalorirajat. Tässä auttavat myös kirjat reseptit, jotka on kaikki laadittu alle 500 kilokalorin. Ulrika itse on vähentänyt paastopäivinä erityisesti pähkinöiden, siementen ja oliivien käyttöä, sillä vaikka ne ovat luonnollisia rasvan lähteitä, ne sisältävät runsaasti kaloreita, eivätkä sen tähden sovi paastopäiviin. Muihin päiviin sen sijaan kyllä!

Yksi tämän dieetin tehoista perustuu siihen, että aineenvaihdunta kiihtyy, koska keho ei totu tiettyyn kalorimäärään päivässä, vaan kehoa huijtaan vähnetämällä kaloreita kahtena päivänä viikossa. Se nopeuttaa palamista. Kannattaa huomata, että paastopäiviä ei tarvitse pitää peräkkäin.

Oli todella vaikeaa valita kirjan sadasta vähäkalorisesta ohjeesta teille, sillä tarjonta on runsasta vaikka jätänkin nyt aamiaisen väliin ja menen suoraan lounaaseen&päivälliseen: kvinoa-broileri-omena-salaatti (309 kcal/annos), ravunpyrstömozzarella-salaatti (254 kcal/annos), lohta caesarkastikkeen kera (463 kcal/annos), halumi-kantarelli-salaatti (341 kcal/annos), appelsiini-ravunpyrstösalaatti (210 kcal/annos), jauhelihalaatikko (321 kcal/annos), salaattia italialaisten lihaleikkeitten kera (350 kcal/annos), halumi-jauhelihapannu (373 kcal/annos), broilerpyörykät tomaattisalaatin kera (362 kcal/annos) ja niin edelleen sata ihanaa ohjetta. Reseptit on suunniteltu kahdelle tai neljälle annokselle. Me valmistamme nyt Vihreää tonnikalasalaattia, jossa on vain 211 kcal/annos ja tämä on neljälle:
100 g pinaattia
100 g vihreitä papuja
100 g sokeriherneenpalkoja
2 prk tonnikalaa
2 silputtua, tuoretta persiljanoksaa
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 maustemitta salaattimaustetta
100 g kirsikkatomaatteja
2 keitettyä munaa

Jaa pinaatti neljälle lautaselle. Kiehauta vihreitä papuja muutama minuutti ja sokeriherneenpalkoja muutamia sekunteja. Jaa pavut ja sokeriherneenpalot pinaatin päälle ja lisää tonnikala. Ripottele päälle tuoretta persiljaa. Kuori ja viipaloi punasipuli ja lisää salaattiin.

Sekoita öljy, hunaja, punaviinietikka ja salaattimauste kulhossa ja kaada salaateille. Halkaise kirsikkatomaatit, leikkaa munat lohkoiksi ja asettele molemmat salaattilautaselle.
Seuraavaksi valmistamme juustolohta herkkusienten ja punasipulin kera, 362 kcal/annos, neljä annosta:

4 palaa lohifileetä, n. 600 g
sitruunapippuria
1 dl Västerbotten-juustoraastetta (laittakaa mistä itse pidätte!)
100 g herkkusieniä
1 punasipuli
500 g erivärisiä tomaatteja
vähän persiljaa

Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Asettele lohifileepalat annosvuokiin tai yhteen isompaan vuokaan. Ripottele jokaiselle fileelle sitruunapippuria ja juustoa. Leikkaa herkkusienet ja punasipuli viipaleiksi. Jaa sienet ja sipuli lohifileille ja pane vuoat uuniin 20 minuutiksi.

Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja asettele ne lohen ympärille. Koristele persiljalla.

Kirja on tehokas motivoija, sillä Ulrika kirjoittaa niin, että hän saa uskomaan, mitä sanoo. Hän antaa myös ohjeet, miten tehdä seuranta vuoden ajalta terveyden kohentumisen suhteen, jos noudattaa tätä dieettiä. Painon pudotus ei ole ainoa etu, vaan kadota voivat myös kolotukset, ruoansulatus- ja mahavaivat tai kolestrolisi voi laskea. Uneenkin voi tuolla suotuisia vaikutuksia. Myös särkyjen ja jäykkyyden luvataan vähenevän ja verensokerin laskevan. Tämä ei tavallaan ole dieetti, sillä jotkut tekevät tätä nyt jo luonnostaan. Ne, jotka eivät tee, oppivat tähän nopsasti eli tästä tulee osa normaalia elämää. Kaiken huipennus kaltaiselleni Aino Samettinen Nougat -koukussa roikkuvalle tulee tässä:

Voit todellakin pitää yhden poikkeuspäivän viikossa! En tarkoita, että sinun pitäisi silloin kieriskellä makeissa herkuissa, mutta voit vailla tunnonvaivoja ostaa karkkipussin, syödä sipsejä tai nauttia hyvästä suklaasta.  Jos nyt SAA syödä makeaa yhtenä päivänä viikossa, tulee aivan toisenlainen tunne, ja juuri siihen tähtäämme. Leivonnaisen voi syödä todella nauttien siitä. Uskon tämän olevan yksi syy siihen, että 5:2 dieetti toimii 365 päivää vuodessa, ja sitä on lisäksi helppo noudattaa, koska kieltoja ei ole kovin paljon.

Huomautan, että kukaan ei kiellä nauttimasta croissantia iltapäiväteella - paitsi jos on menossa ns. paastopäivä. Laskin myös, että jos pitää paastopäivät ennen joulua, saa jouluna syödä yölläkin ja kun joulua on juhlittu viisi päivää, tekeekin jo mieli salattia tai kalasoppaa.


*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Leena Lumin synttäriarvonnan 2014 voittajat ovat...

Leena Lumi -blogin synttäriarvonnan voittajat ovat: Riitta Partti, Marietta, Reijo Moilanen, Tiina/Namustellen ja Liisax. Onnea voittajille♥ Palkinnoista saa ensimmäisenä valita voittaja, tokana toiseksi tullut etc. Ilmoittakaa sitten ystävällisesti minulle valintanne sekä postiosoitteenne leenalumi@gmail.com  Merkitsen aina palkintolistaan, mikä on jo varattu. Odotan voittajien ilmaantuvan viimeistään ke 19.2. mennessä.

Kiitän kaikkia runsaasta osanotosta♥ Näin sitten lähtee kuudes vuosi käyntiin...Olen lukenut kolme kirjaa, joita en vain ole ehtinyt postamaan: Minne kaikki aika oikein katoaa...Minulla on nyt lista kiinnostavia projekteja ja silti jokaikinen räntäpäivä personal trainer vaatii minua lenkille, vaikka voisin ihan hyvin kuntopyöräillä sen saman edestä. No, tosin olen happityyppiä eli mieluusti ulkona, mutta olen huomannut, että kuntopyöräillessä voi lukea! Kohta alkaa ihana puutarhailu ja sitten sitä ollaankin vain ulkona. Nyt oikein odotan toukokuuta, sillä viime suvena tuli istutettua niin paljon uusia ja aika arkojakin kasveja, että jokainen kevään päivä on takuulla kuin seikkailu.
Maaginen teeaika lähestyy. Uunituoreet croissantit tuoksuvat. Mitä olisikaan elämä ilman lauataipäiviä ja niiden leffailtoja, mutta jotain taikaa on näissäkin hetkissä kun sunnuntain hämärä putoo, räntälenkki on tehty ja saa hetkiseksi rauhoittua olohuoneen sohvalle höyryävän teen äärelle mitenkään croissantien viettelystä unohtamatta.

Sunnuntaiehtoon rauhaa teille kaikille tasapuolisesti!

Love
Leena Lumi

Einen Koffer in Berlin

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kerran vuodessa varaamme aikaa kalenteristamme ja pöydän...

Kerran vuodessa 
varaamme
aikaa kalenteristamme
ja pöydän ravintolasta.
Nostamme maljan meille -
täydellisille naisille.
Kerran vuodessa
kikatamme kuin tytönhupakot,
puhumme pahki
huolet ja harmit,
moitimme pikkusielupomot
ja surkeat säät,
kehumme lapset
ja toistemme asut.

Kerran vuodessa 
muistelemme menneet,
ja tähyilemme tulevat.
Puolet meistä on eronneita,
ja ihmettelemme
kuinka siinä niin kävi.
Toinen puoli meistä
on edelleen naimisissa
ja sitä me vasta hämmästelemmekin.
Kerran vuodessa
katsomme toisiamme silmiin
ja olemme jälleen
viisitoistavuotiaita.
Sinä olet paras ystäväni
ja rakastan sinua.

Rakastan sittenkin
vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini
ja analysoida niitä
aina ja iankaikkisesti.

Rakastan kärkeviä kommenttejasi
ja viiltävän teräviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin
tarpeesi jakaa viisauttasi,
silloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.

En ole kenenkään kanssa
itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut
minua nauramaan
niin kuin sinä.

Kenenkään seurassa
en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi,
yhtä huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta
kukaan ei saa
minua vakavoitumaan hetkessä 
yhtä varmasti kuin sinä.

Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä 
korjaamassa 
mitä korjattavissa on.

Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia 
luutuneita ja puutuneita 
rakennelmia hajalle.

Mutta eniten rakastan sinua siksi,
että sinulla on sydän 
siellä missä pitääkin -
paikallaan.
Ensitapaamisellamme
tiesin heti,
että huolimatta
erilaisista 
lähtökohdistamme,
olosuhteistamme
ja odotuksistamme,
meistä tulisi ystävät.
Ja siltä siunatulta seisomalta,
niin siinä kävi.

- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
Sinulle lukijani, teille kaikille, haluan tämän kevään ensimmäisen lumikellon ojentaa. Olet ystäväni siellä jossakin. Olet ollut jo kauan, sillä tutustuimme ystävänpäivänä viisi vuotta sitten. Tiedämme toisistamme paljon. Muistamme toisiamme usein. Olet iätön. Olet mies. Olet nainen. Joskus lähetät minulle vaaleanpunaiset omakutomasi villasukat. Joskus minä lähetän sinulle kirjan. Toisinaan lähetät eksoottista kahvia. Joskus minä pyydän sinut luokseni ja teemme yhdessä ruokaa. Auringon laskiessa nautimme sitä terassilla kera hyvän viinin. Kerrot minulle huolesi ja minä muutun sillä hetkellä tähtisateeksi, joka saa sinut näkemään pimeässä. Kun tulvin yli, sinä naurat - sydämellisesti. Puutarhassani kukkii tuomasi varjon kaunotar. Sinun puutarhassasi kukkii pala villiä puutarhaani. Kun sairastuit vakavasti, soitin sinulle harva se päivä. Kun paranit, sain sinulta pitkiä, syvällisiä viestejä. Kerran keksit meille uudet nimet ja aloimme leikkiä, että olemme toiset. Jaan kanssasi melkein kaikki elämäni tapahtumat. Jaan ilon, surun, vuodenajat, kirjat, puutarhan. Jaan myös onnistuneet ruokaohjeet, mutta en ikinä kerro miten kävi yhden suklaakakun valmistuksen. Usein luen hyvin myöhään kiinnostavaa kirjaa voidakseni kertoa siitä sinulle. Kommentoit juttuihini aina uudestaan ja uudestaan. Joskus kirjoitat ja kerrot, missä menet, missä olet ollut, miltä sinusta nyt tuntuu. Kerran söimme hienossa ravintolassa monta lautasellista kantarellikeittoa ja viini oli parasta ikinä. Silmissäsi kuu ja tähdet. Tekniikka ei ole minun lajini ja sille et väsy ikinä nauramasta. Kun hätä on suurin, sinä kuitenkin lähetät selkokielisen ohjeen, miten selviän sotkusta. Minä taas talutan sinua ohi kadotetun rakkauden. Olen introvertti, vaikka et uskokaan. Tämä sinun ja minun suhde ei kuitenkaan tottele mitään erityisherkkänormeja. Se on villi lintu ja tulee kun sitä huvittaa. Joskus se nousee tuhkasta kuin Fenix-lintu.Se saa itse valita, milloin tulee, millaisena tulee. Niin teet sinä. Joskus tulet kuin lumipyry ja ilakoit. Joskus olet hiljaa ja minä haistelen tuulta ja nousevaa lumisadetta. Kerran olit hyvin surullinen. Pihallani kasvoi yksi ainoa lumikello: Sinulle!  Sinä olet monta. Minä olen lumentomu, joka saa hohteensa sinusta, teistä kaikista.

ystävänpäiväterveisin
Leena Lumi

kuva Pirkko-Liisa Surojegin (Pikkupöllö, Minerva 2013)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kevättä ilmassa!

Ihan selvästi on kevättä ilmassa, sillä mua viiraa...silleen ihanasti! Tekee niin mieli julistaa kevät avatuksi tällä lankomiehen, valokuvaaja Pekka Mäkisen kuvalla. Olen tehnyt tällä viikolla kaiken toisin kuin olin aikonut:

1. Minun piti levätä eikä tehdä yhtikäs mitään, sillä lauantai tai sunnuntai menee arvontalippujen kanssa

Sen sijaan olen kiehunut koko ajn yli, sillä tuskin vielä voidaan puhua kevättulvista...Tämä on kolmas postaus tänään, joten kohta tarviin kyllä jotain jarrua;)

2. Olen luvannut, että en ole kiinnostunut mistään dieettihömpötyksistä enkä tuo dieettikirjoja teidän kiusaksenne, mutta miten ihmeessä niin nautinkaan jo tänään tämän selailusta
Vaikka en käy vaa'alla, vaan mittatikkuna on edelleen se Marimekon eräs vihreä sekä toisena ranskalainen pikkumusta, niin tuli mieleen, miten helppoa just tämä olisi minulle. Olen niin mieluusti syömättä ja sitten syön hyvin enkä halua kieltää itseltäni mitään, mistä pidän. Miettikäää nyt, että kahtena päivänä viikossa nauttisi kirjan reseptien mukaan tehtyjä aterioita ja sitten saisi muuten syödä vaikka...Palaan tähän myöhemmin: Lupaan, että yllätytte!

3. Olen alkanut suunnitella ikkunoiden pesua!

Ilman muuta joku vakava sairaus, sillä mitään en niin inhoa imuroinnin jälkeen kuin ikkunoiden pesua.
4. Luen vanhoja puutarhalehtiä himolla. Tuskin maltan edes odottaa maaliskuun kuudetta, jolloin ilmestyy Koti ja puutarha eli Suomen kaunein puutarhalehti. Onneksi seuraava tuleekin sitten jo 7.5., jolloin minä aion olla sataa istutuspuuhissa. Olen jo tilannut muutamia valkoisen jouluruusun taimia ja sitten alan odottaa, mihin hurmokseen etupihani uudet istukset minut ajavat, sillä olen miettinyt, että toinenkin magnolia meille hyvin sopisi. Onkohan revontuliatsaleani talvehtinut hyvin ja...
5. Aion ehdottomasti maalata kaksi vanhaa tuolia tällä ihanalla värillä ja kaksi muuta samalla vihreällä kuin ovat keittiömme kaapistot.

6. Pelakuut on nostettu jo kellarista lasehtimaan takkahuoneen apukeittiön työpöydälle. Ne saavat siinä olla vielä vähän aikaa, mutta jo huomenna ostan mullat, sillä pakko päästä istuttamaan.
Niin on tämä raukka nyt rähjäisen näköinen, mutta uusi suvi, ties kuinka mones jo, odottaa tätä ja yhtä suurta kaveriansa. Ostan niille sitten seuraksi aina jotain vaativampaa jalopelakuuta seuraksi ja väri menee aina ostohetken fiiliksellä.

7. Kevätviitta lähtee pesulaan samoin kuin eräs iso matto. Pitää tsekata onko uimapuku vielä iskussa...Siis puhunko uimapuvusta helmikuussa;)
8. Jotenkin minun piti ja ei pitänyt lukea Iveyn Lumilasta, mutta sitten Bessu tuli ja sanoi, että...En kerro, en kerro enempää, vielä, mutta saatan alkaa signeerata kirjeeni: Snegurotška...


9. Jotenkin vain tiedän, että Rhönn tietää. Kohta sovitan ratsastushousuja ja sitten me taas - yhdessä. Ja hän tietää sen. Lörppöhuuli. Samettisuukko. Ah, haluan tallille!


10) Kun tein juttua Wilhelmiinan kirjasta Kaikki kaunis on käsin tehty ja sanoin, että itse en saa mitään ommeltua, en kovin edes neulottua/kudottua, niin onhan tämä loimi, jossa Rhönn näyttää ihan perulaiselta vuoristointiaanin hevoselta. Omin pikkukätösin tuota tein ja se on aika suuri, värit ovat tarkkaan harkitut ja lanka on ihanaa Teddyä, joka on sekä kestävää, kaunista että pehmeää.
11)  Tallilla asustaa myös tämä itsetietoinen tarkkailija, joka näyttää hyvin välinpitämättömältä ja jopa hieman snobilta;) Hän on kuitenkin puhdasta kultaa ja odottaa vain, että pystymme hevosilta antamaan vähän huomiota hänen arvokkuudelleen.

Kohta on ystävänpäivä. Jos haluatte viestiä jotain kivaa ystäville/rakkaille/läheisille, se voi löytyä täältä

Love
Leena Lumi

Mysteriet

Mysteriet  (live)

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Nina oli seitsemäntoista vuotta. Hän istui Berliinin Zoo-aseman edessä, maassa hänen vieressään oli pahvimuki ja siinä muutama kolikko. Oli kylmä, kadulle satanut lumi ei sulanut sohjoksi. Ei Nina ollut elämäänsä sellaiseksi kuvitellut, mutta oli se silti parempaa kuin kaikki entinen. Hän oli soittanut äidilleen viimeksi kaksi kuukautta sitten, isäpuoli oli vastannut puhelimeen. Mies oli itkenyt. Ninan pitäisi tulla kotiin, hän oli sanonut. Sillä hetkellä kaikki oli tulvahtanut hänen mieleensä, miehen hiki ja vanhan miehen haju, tämän karvaiset kädet.

Ferninand von Schirachin teos Syyllisyys (Schuld, Atena 2014, suomennos Raija Nylander) sisältää viisitoista tosielämän rikostarinaa, joissa von Schirach itse on toiminut puolustusasianajajana. Viisitoista kertomusta, joita lukiessa ajautuu toivottomuuden tunnusta valoon, väärän tuomion aiheuttamasta kiukusta oman mielensä pimeille kentille, joissa huomaa puolustavansa murhaa! Kaikki tarinat hämmästyttävät, mutta toiset tuovat väistämättä mieleen, miten pienestä on kiinni syyllisyys tai syyttömyys. Ninan tapauksen nimi on DNA ja se on kertomus tietenkin siitä, miten parantuneet tutkimusmenetelmät voivat auttaa löytämään surmaajan vuosienkin päästä. Miten onnetonta olikaan, että Nina lähti siitä Berliinin kylmältä kadulta vieraan matkaan, mutta vielä onnettomampaa, että hän otti mukaan poikaystävänsä Thomasin…

Tarina tarinan jälkeen sitä, mitä on mahdollista tapahtua kenelle tahansa meistä, vaikka kukaan ei sitä uskoisikaan. Miehiä, jotka vainoavat naisia, lapsia, jotka sepittävät viattomia vankilaan, sisäoppilaitoksen opiskelijoita, jotka harrastavat hirttoleikkejä kaamein seurauksin, parinvaihtoa, joka ryöstäytyy hallinnasta, koira, joka nielaisee tärkeän avaimen, mies, joka hakkaa vaimoaan vuosia, mutta ei ikinä ymmärrä…

Mies teki sen vaieten. Hän oli aikoinaan nyrkkeillyt ja tiesi, kuinka oli lyötävä jos haluaa satuttaa. Vaikka hän olikin juovuksissa, iskut olivat tarkkoja. Hän löi järjestelmällisesti ja lujaa, he seisoivat suuressa keittiössä…Jääkaapin oveen oli kiinnitetty lapsen piirustuksia…Mies kiskoi hänet tukasta lattian yli makuuhuoneeseen.  Kun mies…

Iho oli jo vaihtanut väriä, hänen virtsassaan oli verta. Hän makasi kylpyammeessa niin kauan, että pystyi hengittämään rauhallisesti. Itkemään hän ei kyennyt.

Juttu Hyvitys seisauttaa veret. Alexandra, pienen Saskian äiti, kestää miehensä pahoinpitelyä vuodesta toiseen. Hänellä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, sillä mies on vannonut löytävänsä hänet kaikkialta. Sitten kerran mies sanoo jotain niin uskomatonta, että mitkään pahoinpitelyt eivät tunnu sen rinnalla enää miltään. Peto on tehnyt virhearvion. Kaikki Hyvitys-tarinassa on uskomatonta ja se vain jatkuu oikeussalissa, jossa on myös von Schirach.

Luin viime vuonna Schirachilta Collinin tapauksen ja pidin. Kirkkaan toteavat lauseet painuvat lukijan tajuntaan, saavat hänet hämmästymään kerta kerran jälkeen. On kiinnostavaa seurata, mitä oikeus on asioista mieltä. Aina oikeus ei tunnu tapahtuvan, toisinaan se vuotaa yli kuin virkistävä kevätpuro ja voi luottaa, että ei ole ikuista pimeyttä ja pahaa, sillä joku kantaa sinne kuitenkin vaikka yhden tähden, yhden kynttilän, yhden vanhan istuvan maalaistuomarin, joka uskaltaa todeta syyttäjälle:

”Te ette ole oikeassa, Kaulbach.”

vaikka Berliinissä syyttäjä olisi voinut samassa tapauksessa jäävätä tuomarin. Nimenomaan Hyvityksessä tuli esiin, miten lakia voidaan eri maissa soveltaa ja miten sitä voidaan soveltaa viisaasti maan laista poiketen, kun hyvitys sen vaatii!


*****

Kalasoppa - helposti ja herkullisesti

Pitkästä aikaa tuli mieleen viikonloppuna tehdä tavallista kalasoppaa. Joulunajan kalaruuista olimme pakastaneet siikojen päitä ja selkäruotoja, joten keittelin niistä sitten kalaliemen laittamalla pariin litraan vettä niiden lisäksi neljään osaan pilkotun ison sipulin, muutaman valkosipulin kynnen kokkiveitsellä paloiksi leikattuna, kaksi isoa tomaattia paloina, nelisen laakerinlehteä, tillinvarsia, näppituntumalla maustepippureita ja muutaman kalaliemikuution. Siivilöin liemen ja kumosin sinne Rainbown Peruna ja keittojuures-pakastesekoituksen, 750 g. Ehdottomasti tämä, sillä tässä on mukana palsternakka. Joukkoon pippureita, hienoksi saksittua tilliä ja annetaan kiehua, kunnes juurekset ovat al dente. Sitten mukaan kalaa maun mukaan. Meillä oli nyt merilohta sekä siikaa, joista Lumimies oli poistanut muutaman ruodon ja paloitellut mukavan kokoisiksi. Loraus valkoviiniä, jos sattuu olemaan. Ja viimeksi kumosimme mukaan pussillisen katkarapuja, jotka eivät saa kiehua etteivät sitkisty. Sitten maun tarkastus ja suolaa oman maun mukaan.
Keitän lientä kerralla kahta kertaa varten eli puolet liemestä menee pakastimeen odottamaan seuraavaa kalasoppakertaa. Kuvassa 8 litran kattilassa tillinvarsia, maustepippuureita, lohkottuja tomaatteja, keltasipulia lohkoina, valkosipulin kynsiä paloina, kahden siian ja yhden lohen perkeet, kalaliemikuutioita, vettä, laakerinlehtiä...

Tästä on olemassa vähän fiinimpi versio, jolla kerran ällistytin erään ranskalaisen liikemiehen. Kumosin mukaan edellisen lisäksi tomaattikuutioita ja simpukoita. Mukana saattoi olla kuhaakin, en varmasti muista, mutta tämää maailmaa matkannut herra santsasi kaksi kertaa eli söi kolme lautasellista. Mukana tietty tuoretta patonkia ja juomana jäävettä ja viileää valkoviiniä. Alsacelainen Riesling toimii tässä hyvin.



Juhlana haluan zarzuelaa ja nyt oli hilkulla ettei tullut juhlaa, sillä tietty kalakauppiaallani oli perjantaina upeita, tuoreita sinisimpukoita. Miten minusta tuntuu, että kohta on syytä valmistaa sahramintuoksuista katalonialaista kala-äyriäisherkkua...

Kalasoppa oli pitkästä aikaa hyvää ja se on terveellistä. Syömme kalaa 2-3 kertaa viikossa, mutta edellisestä kunnon kalasopasta on vierähtänyt tovi. Jos haluaa pilkkoa juurekset itse, se on ihan sama. Minä olen oppinut vetämään joskus mutkat suoriksi kiitos hyviä neuvoja antavien, kokkaavien ystävieni. Joskus tehdään pitkästi ja joskus lyhyesti, mutta aina voi sanoa

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Ruokakirjat Leena Lumissa

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Wilhelmiina Halme: Kaikki kaunis on käsin tehty

Päättäessäni tarjoilla teille esittelyn kirjasta Kaikki kaunis on käsin tehty, tein sen monista erityisistä syistä, mutta ainakaan se ei ole se, että minä jotain käsitöitä osaisin itse tehdä. Äitini ja hänen siskonsa ovat jo nuoresta ommelleet mitä vain ja äitini on lisäksi solminut useita upeita ryijyjä ja saattaa vielä tehdä minulle Tähtipolkuja, mutta minun kohdallani käsityögeeni on hypännyt yli. Tyttäremme sen sijaan, haaveilijoiden kuningatar, perheen filosofi, osoitti jo varhain merkkejä ompeluintoon ja -taitoon. Niinpä äitini osti hänelle ompelukoneen, jota minä en saanut lähestyä ilman koneen omistajan valvontaa. Siihen oli kyllä pätevä syy, sillä kun luvalla, vahdittuna, sain ommella suoraa saumaa kantatessani pitkiä verhoja, sain koneen joka kerta 'sykkyrään', jota en pystynyt selvittämään. Nyt ompelukone on turvallisesti Merillä hänen opiskelija-asunnossaan ja minä raukka vain ihmettelen, että miksen minä osaa...Sitten eksyin ihanasti Wilhelmiinan blogiin ja putosin sekä hänen tilkkupeittoihinsa että sisustukseensa. Kun tämä herkullinen käsityökirja ilmestyi halusin sen arvontaani, sillä lukijoissani on yllättävän paljon kädentaitajia sekä sisustukseen hurahtaneita. Tunnen liikkuvani heikoilla jäillä, mutta päästetään tekijä itse estradille:

Wilhemiina Halmen kirja Kaikki kaunis on käsin tehty (Atena 2014) on ylistys kädentaidoille, romantiikalle, skandinaaviselle sekä englantilaiselle sisustustyylille, reippaalle rannikkohengelle ja maalaishenkisyydelle. Kirjan kuvat ovat Wilhelmiinan ottamat ja kirja sisältää monen kauniin tekstiilin täydelliset ompeluohjeet ja tämän lisäksi on linkki, josta voi ladata valmiita konekirjontamalleja. Kirjassa on mukana myös valmiita kaavoja. Teos on runsas ja tarjoaa ohjeet yli kahteenkymmeneen raikkaan romanttiseen sisustustekstiiliin. Kuvat houkuttavat minuakin, mutta tiedän, tiedän, että...minun on tarkoitus näitä vain ihailla.
"Kuka olen ja mistä kaikki sai alkunsa? Kirjan käsitöiden takana on ihan tavallinen äiti, joka pitää käsillä tekemisestä ja sisustamisesta. Olen työskennellyt muun muassa visualistina, mutta ompelijana ja suunnittelijana olen täysin itseoppinut. Elämäni muuttui täysin viitisen vuotta sitten, työpaikalla sattunut onnettomuus halvaannutti minut osittain. Kuntoutuessani halusin ympärilleni kaikkea kaunista ja ihanaa, ja ideoita tulvi päähän mahdottomia määriä. Käsitöiden suunnittelu ja tekeminen alkoivat todenteolla."
Wilhelmiinan omia suosikkeja kirjasta ovat mm. Sand Beach -tilkkupeitto, joka heijastelee Yhdysvaltojen itärannikon henkeä.  Huomatkaa nuo tyynyt, sillä kirja aivan pursuaa niitä. Wilhemiina toteaakin:

"Pidän erityisesti myös sisustustyynyistä, ja niitä onkin kertynyt valtavat määrät, tilkkutyynyjä, nauhallisia, kirjottuja ja tavallisia. Etenkin tyynyjen pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen, sillä kirjassa esitellyt perusohjeet tarjoavat liikkumavaraa ja inspiraatiota esimerkiksi vuodenaikojen mukaan vaihtuville kuoseille ja ratkaisuille."
Tässä Lovely hearts - leikkisä sydäntyyny, joka on pitkä, ihana löhöilytyyny pikantilla ruusukuosilla, joka kantaa itsessään englantilaista maalaishenkeä. Teko-ohje on perinpohjainen, kuten kaikissa kirjan ihanuuksissa. Ensin mainitaan tarvikkeet, sitten on valmistelu, ompelu, applikointi, sydämen pitsin kiinnnittäminen ja kokoaminen. Ja siinä se sitten on: Ripaus mieltäpiristävää kauneutta kotiin!
Yläkuvassa Rose garden - ruusukankainen lampunvarjostin, johon tarvitaan vain kangasta, nauhaa ja pitsiä. Tarkat työohjeet kuvineen löytyvät kirjasta. Wilhelmiina onkin tehnyt ohjeista mahdollisimman selkeät ja ne on tarkoitettu ihan tavalliselle kotiompelijalle. Tarvikkeet ja tekniikat -luvussa on hyödyllistä tietoa tarvikkeista ja työmenetelmistä.
"Amanda-peiton pääsosassa ovat kauniit ja raikkaat kankaat. Peitto on nopea ja helppo toteuttaa. Se on hauska, erottuu muista tilkkupeitoista ja sopii moneen paikkaan, esimerkiksi olohuoneeseen, kesäterassille tai lastenhuoneeseen. Kuvissa näkyvän mallipeiton tein kotiini jouluksi, kun halusin yhdistää kauniin vaaleansinisen peruspunaiseen. Valkoisessa ympäristössä peitto näyttää erityisen herkulliselta."

Tämä isänäitini nimeä kantava peitto on yksi niistä ihanuuksista, joita olen Wilhelmiinan blogissa ihaillut. Nyt ihastelen kirjan sisällysluetteloa, joka kuulostaa tältä kun alut ja loput jätetään pois: Tähtisarja (Linen star, Sand star, One star, Country star....), Sydänsarja (Lovely hearts, Adalmiina....), Ruususarja (Rose garden, Summer roses, Emilia...) ja mikä parasta Joulusarja, juuri hänelle, joka kantaa joulua sydämessään koko vuoden...
Tiedän, että joulunhaikailijat eivät saa tähän aikaan vuodesta myötätuntoa, joten virittäytykäämme Summer roses -tunnelmiin. Suunnitellaan jo koristelumiukkojen ja lyhtyjen viemistä varastoon ja katsellaan, mitä meri- ja ruusuhenkistä voisimme tuoda tilalle. Kun katson tätä kuvaa, tuleekin mieleen, miten kiva on alkaa istua terassilla ja sitten voisi olla tällainen peitto, johon voisi kääriytyä...Ehkä tämä onkin nyt just suosikkini, sillä tinttikin jo tänään titityy, titityy!

Ihana, ihana kirja, jota suosittelen kaikille hiukankin ompeluun kykeneville tai vain oikein innokkaille!

Kiitos mukavasta yhteistyöstä, Wilhemiina♥