sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Tiedän että muistat häntä tänään...


Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä elämä on vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

torstai 27. huhtikuuta 2017

Birgitta Björn: Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan


Hiljaa kuin itseltään salaa nainen kuiskaa miehelleen: ”Kuule haluaisin niin kovasti lähteä kävelemään Santiago de Compostelaan. Siinä on vain pari pientä muttaa. Haluaisitkohan sinä lähteä mukaani matkalle? Ja haluaisitkos kantaa minunkin tavarani, koska kroppani ei kantamista kestä?”

Mies lupautuu auliisti ja näin tämä tarina alkaa.

Birgitta Björnin matkakirja Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan (BoD 2017) on tämän kevään suurin yllätykseni, sillä olin varma, että kirja ei näe päivän valoa. Ei sillä ettenkö uskoisi blogiystäväni kykyihin, vaan hänessä on kaiken alla jotain vaatimatonta piilossa, mutta ydin on tulta. Tein parhaani primus motorina, joten nyt tuntuu, että ihan hiukan caminon valoa lankeaa minunkin ylleni. Birgitta on yllättäjien sukua, mistä kertoo moni asia niin livesti kuin tässä kirjassakin. En pode itse ollenkaan Compostela-kuumetta, joten sikäli oli ihme, miten vangitsevasti kirja vei heti sen käsiini saatua. Avasin kuoren kaupasta tultua, sitten iso mukillinen teetä ja aloin lukea kirjaa ääneen Lumimiehelle. Siinä se meni koko kirja, paitsi karttasivut! Kirjan kuvat ovat matkakumppani Ari Rosenbergin ja teksti siis Birgitan suorastaan cinemaattista kertomusta. Mietin kovasti, miten saisin teille välittymään kirjoittajan äänen, joten päädyin ratkaisuun, jossa poimin muutamista luvuista sitaatteja makupaloiksi,mutta sitä ennen vähän muuta kirjasta.


Onnellisesti perille Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan tekijöiden lähtökuva on tämä Puente la Reinan kuva. Sitä ennen on tapahtunut paljon etenkin varustelupuolella ja kirjan lopussa saamme sekä muutamia hyödyllisiä vinkkejä että luettelon varusteista aina alushousuista microlaastareihin. Siinä missä Birgitta mainitsee sen ainoan, mitä hän olisi kaivannut ja mikä ei ollut mukana, se on lämmin yöasu, sellainen, jonka pitkähihaista puseroa olisi voinut käyttää myös vaeltaessa. Achtung! Minä en lähde ikinä yhdellekään reissulle ilman kahta mustaa bambukerrastoa, jonka pitkähihaista yläosaa olen pitänyt jopa ravintolassa jakun alla! Se on siis se ainoa, jota minä en olisi unohtanut. Huomattavaa on, että Arin isot kuvasivut pitävät kirjan rauhallisena eli jää tilaa makustella, tuntea pitkää, hidasta jälkimakua...

Yleistä kirjasta

Birgitan kirja on oiva esimerkki siitä, miten matkakirja pitää tehdä. Vasemmalla sivulla kulkee kulloisenkin etapin kartta eli missä mennään, montako kilometriä, mitkä ovat paikkakunnat ja vielä yleistä. Esimerkki tässä:

Zubiri Pamplona
Ke 20.5.2015
Matka 20,9 km
Hostel Bearan, kahden hengen huone 40 euroa
12 plusastetta, sadetta

...kulttuurista pitävä voi kulkea täällä vaikka Hemingwayn jalanjäljillä. Kaupungin hienossa katerdaalissa kannattaa käydä vierailemassa.


Kuvassa olevat tekstit ovat ’ilmassa’ ja ne heijastuvat hautapaikan seiniin.

Cinemaattinen, Birgitan ääninen teksti, on kirjan oikealla sivulla otsikoituna vaikka päivän rytmi, herätys, asuinkaverit, vessat, pienet ihmeet, paska päivä, keskeyttäminen, kuka mistäkin syystä...Patikoiva nainen kirjoittaa kuin päiväkirjaa, joten teksti on rennon vapaata, mutta huoliteltua. Koska haluan välittää teille kirjan tunnelman, kerron tässä ja nyt, että kirjan muita tietoja ja mistä sitä löytää, saa täältä

Vaellusmakupaloja Birgitan tyyliin:

päivän rytmi

Jo alkumatkasta huomaamme, että yksin matkaavat sulautuvat aivan itsestään joko toisten yksin matkaavien tai porukoiden joukkoon. Kenenkään ei tarvitse kulkea ja viettää aikaansa yksin, jollei sitä itse halua. Caminolla olemme kuin yksi suuri perhe, jossa jokaisen on helppo olla oman itsensä ja matkata eteenpäin niin kuin itse haluaa.


juominen

Muutaman kerran seuraamme vanhempien peregrinojen nestetankkausta. Heidän juomansa näyttää olevan ainoastaan perinteinen punaviini. Sille pysähdytään ensimmäisessä taukopaikassa matkan varrella ja lounaskin saattaa olla lasillinen tai pari viiniä. Toivottavasti edes illalla heille maistuu peregrinomenu, jossa viinipullon liäksi tarjotaan alku-, pää ja jälkiruokaakin.

yöpaikat

Kaikenlainen yöpyminen on siis mahdollista. Ja ilokseni voin todeta, että yhdessäkään majapaikassa emme tutustu etukäteen pelkäämiini luteisiin tai muihin ikäviin ötököihin.

vessat

Miehet saavat kyllä kiittää sitä jotakin, joka on luonut heille ulokkeen, jonka avulla suunnata mihin suuntaan tahansa ja saavat pissatessaan olla aina selin ja suojassa katseilta. Välillä tunnustan olevani suorastaan kateellinen miehille. (Peniskateutta tuntee myös alppien automatkailija&patikoija! LL)

paska päivä

Huone on taas kerran kylmä, sillä englantilaismies haluaa ehdottomasti pitää ikkunaa auki, vaikka sade piiskaa sisään. Yläsänky on niin matalalla, etten pysty istumaan alapedissä kumartuneenakaan. Suihkutilat ovat likaiset ja minun sisälläni alkaa kasvaa kiukku ja raivo kaikesta kivusta, kylmästä, ahdistuksesta ja pahasta olosta. Päätämme ettemme vietä alberguessa aikaamme vaan lähdemme etsimään jotain lämmintä ja mukavampaa paikkaa...Viiden viikon matkallamme tämä oli ainoa huono päivä, joka minulla oli.

kivut ja vaivat

Vaikka kipuja ja vaivoja minulla onkin, en pidä niitä esteenä etenemiselle. Päinvastoin, tunnen oppineeni lukemaan kehoani paremmin. Osaan entistä aiemmin antaa itselleni tarpeeksi lepoa, ja kaikesta huolimatta olen vahvistunut niin henkisesti kuin fyysisesti enemmän kuin osasin uskoakaan.

auttaminen ja ilahduttaminen

Toiset auttavat itse itseään; italialainen kaunotar oli avannut kantapäänsä sisälle tulleen erittäin suuren rakon ja tikannut jalkansa itse. Kysyimme onko hän terveydenhoitoalalla. Vastaus tuli leveän hymyn saattamana: ”olen rakennusinsinööri”.


taksilla, bussilla tai junalla

Meidän noustessamme Molinasecassa bussiin, tunnen pienen surun häivähdyksen sisälläni. Saapuessamme kolmen bussin kyydittämänä Sarriaan olemme kuitenkin jo hyvillä mielin. Päätämme aloittaa jokaisen uuden päivän rennosti ylävitosella ja juhlimalla sitä, että menossa ovat vielä viimieset viisi päivää. Haluamme nauttia jokaisesta matkapäivästä, jokaisesta tasaisesta ja varjoisesta tiestä, eikä kaihon tunne enää palaa. Lempeys siihen, ettei kaikki mene aina suunnitelemien mukaan, on tullut takaisin.

pienet ihmeet

Läpi caminon me huomaamme tapahtuvan pieniä ihmeitä. Jos mitä ikinä toivonkaan, se yhtäkkiä tupsahtaa eteen. Miten asiat toteutuvat, eivät välttämättä ole sitä, mitä itse kuvittelee, mutta lopputulos on kuitenkin toivotun arvoinen.’


Mitä tämän kirjan jälkeen? Sitähän ei koskaan tiedä. Voi olla, että eräät matkustavat yhdessä Idän pikajunalla...Tekisi mieli jo ostaa ne pitkät iltapukuhanskat. Kuulen jo meidän naurumme ravintolasalongissa samppanjan ja herkkujen äärellä...viereisessä pöydässä näen aivan Poirotin näkäisen herran.

Nyt jään vain jännityksellä odottamaan ja seuraamaan milloin huuleni kuiskaavat seuraavan kerran miehen korvaan ”Mites olis kultaseni, jos vaikka ensi vuonna...”

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Elegia 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Harlan Coben: Petät vain kerran


Joen perhe väsyi ja heidän täytyi istua kesken vastaanoton. Mayan ei. Hän seisoi koko tilaisuuden ajan, katsoi ihmisiä silmiin ja tervehti jokaista vierasta reippaalla kädenpuristuksella. Hän torjui hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti ne, jotka halusivat lohduttaa häntä halauksin tai suudelmin. Vaikka heidän sanansa eivät merkinneet mitään, Maya kuunteli tarkkaavaisesti, nyökkäili, sanoi ”kiitos, kun pääsitte käymään”, onnistui kuulostamaan lähes vilpittömältä ja tervehti sitten seuraavaa henkilöä jonossa.

Harlan Cobenin trilleri Petät vain kerran (Fool Me Once, MinervaCrime 2017, suomennos Salla-Maria Mölsä) on tarina sotatraumoista kärsivästä Mayasta, joka kantaa mielensä painolastina Irakin sodan aikaista pommituslennon tiettyä tapahtumaa. Maya on niin traumatisoinut, että hänen on käytävä terapiassa eikä ole enää lähtöä armeijan leivissä muuhun kuin tulevien lentäjien kouluttajaksi. Kuin mikään ei riittäisi hän on menettänyt jo aikaisemmin sisarensa Claren murhan seurauksena ja nyt sama on tapahtunut hänet miehelleen Joelle. Maya pysyy pystyssä lähinnä vahvan tahtonsa, muutamien ystäviensä sekä ennen kaikkea tyttärensä Lilyn ansiosta. Joen suku, vaikutusvaltaiset Burkettit, ovat aina jääneet Mayalle etäisiksi, eikä Joen kuolema muuta sitä.  Painajaisten riivaama Maya ei tunne voivansa luottaa kehenkään ja niinpä hän asentaa taloonsa valvontakameran...

Ainoa normaali asia Lilyn lisäksi tuntuu olevan enää Mayan lanko Edward Walker, jonka lapset Daniel ja Alexa rakastavat sekä Mayaa että Lilyä. Eddie on kuitenkin järkyttynyt vaimonsa Claren menetyksestä ja nyt vielä Joe...Lopulta hän yrittää estää Mayaa enää tulemasta kotiinsa, koska hänen mielestään kuolema seuraa Mayaa, eikä hän kestäisi enempää. Maya jää yksin taistelemaan sekä demoneitaan että todellisia vihollisia vastaan vain huomatakseen Eddien sanat todeksi, sillä seuraa uusi kuolemantapaus.

Petät vain kerran on vahva dekkari. Sellainen, jossa lukijakin joutuu ristiriitaan itsensä kanssa. Tekee mieli seisoa Mayan rinnalla, mutta Mayassa on piirteitä, joita ei helposti lähestytä. Silloin pitää muistaa, että hän on sotilas, mutta auttaa myös, jos huomaa, miten hän on antautunut Lilyn suojelemiselle. Maya kannattaa aseita, tietää niistä paljon ja omistaa niitä. Hänestä vapaa aseenkanto-oikeus on ilma, jota hengittää. Lukija ei kaiken aikaa kuitenkaan tiedä, mikä Mayassa on trauman puhetta, mikä häntä itseään.

Olen tätä ennen lukenut Cobenilta Lupaa ja vaikene, mysteerin, joka vei mukanaan. Coben ei selvästikään toista itseään ja hänellä on erottuva kirjailijaääni. Se on sekä myyvä että rajat ylittävä tavalla, joka kuljettaa lukijaa armottomasti pimeyden labyrintteihin. Yllätys on se, että kirjan tempo on maltillinen, joten ei epämukavaa actionia. Sen sijaan varmaan tosi harva voi arvata tulevaa ja nyt kävi niin, että minulle jäi aukko yhden murhan motiiviin. En voi edes vihjata, etten spoilaa, mutta näin jäin ihmettelemään...Miksi?

Elämässä on hetkiä, jolloin kaikki muuttuu. Se on kuin optinen illuusio. Ensin näkee asian tietyllä tavalla, mutta kun liikahtaa hieman sivulle, kaikki näyttää yllättäen erilaiselta.

Petät vain kerran on juuri kuin yllä oleva kirjan sitaatti. Riippuu mistä katsot, miten valo tulee, missä on keskittymisesi.  Näin toimii mestaritrilleristi hämäten ja samalla nauttien valtavista meriiteistä sekä yleensä, että tämän kirjan kohdalla: Ykkönen New York Times bestseller –listalla, ykkönen USA Today bestseller –listalla, vuoden 2016 paras trilleri –Kirkus’ Mystery&Thriller listalla. Amazonin 13. myydyin kirja vuonna 2016 etc. Tämän lisäksi Cobenia on käännetty yli 40 kielelle ja hänen kirjojaan on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Petät vain kerran nähdään myös elokuvana, jonka tuottaa ja pääosaa näyttelee Julia Roberts!

Publishers Weekly on niin oikeassa, sillä "Coben on kuin taikuri, joka säästää kaikkein hämmästyttävimmän temppunsa aivan loppuun."

Irakin tapahtumien jälkeen Maya ei kyennyt hiljentämään ääniä. Kuolema oli jäänyt hänen luokseen. Hän yritti juosta, mutta kuolema oli koko ajan hänen kintereillään. Se ei suostunut lähtemään.

Maya nousi taas autoonsa, käynnisti moottorin ja pani soittolistan soimaan. Imagine Dragons varoitti Mayaa: Don’t get too close, it’s dark inside, it’s where my demons hide.

*****

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Charlotte Rion: Tyylikkäät ranskalaiset neuleet


Olen mietttinyt, että en voi olla ainoa, jolla on neuloosi: Salainen sisäinen tarve osata neuloa/kutoa vaikka just neulepuseroita. No en osaa, mutta silti hypistelen kaupoissa toinen toistaan suloisempia villalankoja. Niitä on ollut pakko ostaa, mutta minulle niistä syntyy vain jättikaulaliinoja sekä kerran issikalle loimi. Monet hokevat, että kuka vain osaa neuloa ohjeista, mutta kun minä en vain osaa. Eipä kannata ihmetellä, että kerran vuodessa tai kahdessa on hankittava joku huikea neulepusero, sillä mikä on niin ihastuttava kuin pehmeä neule yllä on se sitten jumpperi, villatakki tai ponco.

Charlotte Rion Tyylikäät ranskalaiset neuleet (Tricots pour toute la famille, Minerva 2017, suomennos Mirkka Santala) lupaa aloittelijankin oppivan neulomaan kirjan opeilla ja kokeneemmille on sitten haastavampia esityksiä. Kirjan kuvat ovat Pierre Nicoun. Charlotte Rion on ranskalainen Marie Claire -lehden toimittaja, joka on julkaissut jo 13 neulekirjaa.


Tyylikkäät ranskalaiset neuleet sisältää ohjeet 34 upeaan neuleeseen. Mukana on pitsi-, palmikko-, kuvio- ja pintaneuleita. Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista toisessa puseroita ja neuletakkeja urbaaniin tyyliin ja toisessa puseroita ja neuletakkeja koko perheelle luonnonläheiseen tyyliin.

Kuvassa kirjoneulepusero Phil Harmony ja Partner 6 -langoista.

Palmikkopusero Iliade-langasta.


Kirjan mallit on helppo toteuttaa oikeaan kokoon, sillä ohjeissa silmukkamäärät ja langanmenekki on laskettu koosta 34 aina kokoon 52 saakka. Monista malleista on annettu erikseen ohjeet 2-10 vuotiaiden lasten kokoihin.


Oma suosikkini on ehdottomasti kannen korallinpunainen pitsineulepusero, joka on kudottu mohairlangasta. Onko mohair iholle pehmeää vai pitäisikö sen olla vaikka kashmiria...Yksi lysti, pusero on upea! Kuvan tytön villatakissa on minusta myös kivat värit.

Neulomisen tueksi kirjassa on myös kaavapiirrokset sekä kuviointien ruutukaaviot.

Neulominen/kutominen on rentouttavaa. Olen myös lukenut, että mies rauhoittuu nähdessään naisen kutovan, sillä kutova nainen on kuin kotiharmoniajulistus. Kuka voisikaan kuvitella innokkaan neulojan miettivän mitään juonikasta miesparan pään menoksi. Kutova nainen on kodikas, mutta mikä parasta hän itse nauttii tekemisestään mielettömästi! Ehkä jossain toisessa elämässä minäkin sitten...Halusin tarjota teille tällaisen unelmakirjan arvonnassani ja eikös vain tämä olekin jo varattu!

Neuloosi on kielemme uudissana, joka tarkoittaa pakottavaa tarvetta neulomiseen/kutomiseen. Tyylikkäät ranskalaiset neuleet on mitä parhainta neuloosilääkettä!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Huhtiarvonnan 2017 voittajat Leena Lumissa ovat...


Huhtiarvonnan 2017 voittajat Leena Lumissa ovat:

Arkeilija, Taru, Elise H., Unelma ja Tweety Blue. Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistuneille♥

Onnettaren suosikit valitsevat voittojärjestyksessään täältä haluamansa palkinnon. Ensin valitsee Arkeilija, sitten Taru etc. Kertokaa sitten minulle, mikä on valintanne leenalumi@gmail.com sekä antakaa yhteystietonne.

Ulkona on niin ihana ilma, että lähden haravoimaan, mutta käyn tässä koneella aina välillä. Iltaleffalle, joka on Pawel Pawlikowskin Ida, lupasin valmistaa


omenapiirakan. Vaniljakastike on jo kylmässä. Että sellainen herkkuilta tänään:)

Ihanaa sunnuntaita kaikille♥

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

pupukuva Marjaana Rinne-Loikala

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Sinä istut siinä ja ompelet. On lähelläs...


Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan:
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Iines

torstai 20. huhtikuuta 2017

Ilona Pietiläinen: Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle


Kirjan ensimmäiset sanat nivoutuvat lauseiksi räystäältä tippuvien vesien aikaan. Lumen sulaessa on lupa kaivaa esille multapussit ja innostua kesän odotuksesta. Räntäsateella voi haaveilla riippukeinussa vietettävästä kesäpäivästä ja mustikalle maistuvasta herkkuhetkestä. Kevätpuuhien jälkeen voi kääntää kirjan kesäsivut esiin ja upota keskelle kukkaloistoa.

Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle (Docendo 2017) alkaa alun sitaatilla, johon meistä niin moni voi samaistua. Ilona on innostuvaa sorttia, kuin kuplivaa samppanjaa ja niinpä sitä ovat hänen kirjansakin. Kuvat vain paranevat vuosi vuodelta, mutta kuplia riittää. Nyt niitä pirskahtelee Ilonan tekstein ja kuvin tässä uusimmassa kirjassa lasikuisteilla, kasvihuoneissa, parvekkeilla ja leikkimökissä. Kirja alkaa pääsiäisestä, jolloin kananmunasta on moneksi: Siitä syntyy paras kevätsalaatti, mustikkamunia koristeryhmiin ja kuorista suloisia krassiruukkuja. Kärsimättömyys kesään leimaa kirjan alkua, sillä Ilona käy koettelemassa roudan sulamista rautakangella, minä teen täällä samaa isolla sukkapuikolla. Jos Suomen kevät onkin kiduttavan hidas, sen voi aina tuoda sisälle:


Mihin tahansa kulhoon vain kevätkukkia, kuvassa perunanarsisseja ja sitten ympärille viehättävää lankaköynnöstä, joka on kaunis jo omana itsenäänkin, mutta keväällä kukkanälkä on rajaton.


Tässä lankaköynnös erittäin kaunis valkoisten muscarien kanssa. Kuvassa muuten näkyy Ilonan tuosta vain kehittelemä ruukutusseinä, jonka hän teki ihan itse talon ulkoseinälle.


Primus motorina toimivat marokkolaiset laatat ja tästä rakennusprojektista voit lukea lisää luvussa Puutarhahullun marokkolainen päiväuni.


Täydellisen rento kevätkattaus pellavalautasliinoilla, joiden valmistus kesti noin minuutin. Tarjolla on mm. aurinkosalaattia, mutta kirjassa tarjotaan muutakin, kuten vaikka suklaista unelmakakkua, grilliperunoita, raikasta raparperijuomaa, norjalaisia vohveleita, Petran mustikkaista pipariherkkua sekä raparperi-mansikkapiirakkaa:


2 kananmunaa
2 dl sokeria
120 g voisulaa
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 tl vehnäjauhoa

Raparperitäyte:

3 dl raparperipaloja
vettä
5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

2 dl mansikkaviipaleita

Murumassa:

50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Koristeeksi:

mansikoita
tomusokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon sulatettu voi, kerma ja maito.

2. Sekoita kuivat aineet toisiinsa erillisessä kulhossa. Lisää ne taikinaan ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun vuokaan.

3. Valmista raparperitäyte. Kiehauta raparperipalat pienessä määrässä vettä. Kun palat pehmenevät, valuta ylimääräinen neste pois ja lisää sokeri. Vaniljainen maku korostuu sujauttamalla vaniljasokeria joukon jatkoksi.

4. Levitä raparperitäyte taikinalle. Laita päälle kerros mansikkaviipaleita.

5. Levitä pinnalle murukerros, joka syntyy sekoittamalla huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja vehnäjauho toisiinsa.

6. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puolisen tuntia. Koristele tomusokeritömäyksellä ja tuoreilla mansikoilla.


Kuten yleensäkin Ilonan kirjoissa, teemme nytkin visiittejä toisten koteihin. Tässä kirjassa myös parvekkeille, verannoille, vanhalle asemalle, puutarhaan...Kuvassa Annan kevätkuisti, joka on niin hot, hot ja arvatkaapa miksi: Ensinnäkin iso kuisti on unelmaa ja se on sitä vieläkin enemmän, jos siellä on muratteja! Hortensiahulluuden lisäksi olen saanut järisyttävän nälän muratteihin, Ellei ole muutamia murattikaaria ja yhtä riippuvaa jossakin, mikään ei näytä miltään.


Tällaisesta minä pidän! Kotonakin voi olla talvella murattimajassa kuin ollaan suvella villiviinimajassa. Anna tarjoaa muratin hoito-ohjeita ja vielä upean bonuskuvan murateista.


Villa Rosan keittiöryhmä on kuin maalaus. Mitä enempää voi köökiltä toivoa: Vanhat pinnatuolit, kulunut, rakas pöytä, isoäidinaikainen astiakaappi sekä mahtava kimppu lupiineja pöydällä. Täällä emännöi Irene,


jolle Villa Rosa on unelmien koti.


Heidin kesäkuistilla ihastelen tyylirikkoja, joilla saadaan sisustukseen persoonallisuutta. Lepuutan myös jalkojani, heitän kengät pois ja mietin miksi just tämä Ilonan kesäkirja on niin valloittava. Tässä ne ovat: Kollaasikuvat puuttuvat. Harvoin kollaasikuva on onnistunut ja sitä se ei ole etenkään puutarhakuvissa, joissa kukat kuin syövät toisiaan. Nyt kuvat ovat isot ja ehdottomasti entistä paremmat. Kukkakuvat ovat melkein säädyttömän loistavat! Asemointi on rennompi eli kokemusta on karttunut. Vierailut koteihin lomittuvat paremmin kokonaisuuteen eivätkä hypi irti kirjan tarinasta. Ruokareseptejä on kiitettävästi!  Niitähän me aina kaipaamme...Kansikuvaksi on valittu just oikea kuva, mikä on paljon minulta sanottu, mutta näin se nyt on. Vain se kolmas Annan murattikuva olisi voinut ehkä horjuttaa Salaisen puutarhan taikaa...Suuret koko sivun kuvat rauhoittavat tunnelmaa, jolloin lukijakin syventyy rauhaisammin nauttimaan kirjasta. Kirjan koko on sopiva eli tätä uutta Ilonaa. Olisiko jo toinen kirja tällä kivalla vähän kohtuullisemmalla koolla. Aiempia kirjoja varten jouduin ostamaan omat, leveät hyllyt Ikeasta. Bonusta kuitenkin se, että samppanjakuplat ovat tallella! Pirskahtelevuutta tyylillä.


Erityisplussa Neilikasta, joka muistuttaa niin paljon meidän edesmennyttä suuriruhtinatar Olgaa...Neilikka vilahtelee punaturkkimaisesti kuin mitään muka huomaamatta kirjan tähtenä. Tämä rotu tuntee arvonsa ja tietää, että kattaus on juuri hänelle!


Elinan pirteällä, kauniin keltaisella sisääntulolla me nyt jäämme odottamaan hortensia-aikoja, uimapäiviä, suvisadetta ja mustikkasuukkoja!

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina


Nostin laatikon kaiteelle ja aloin työntää sitä eteenpäin vähän kerrallaan, kunnes se putosi jokeen, ja tuntui melkein kuin Lila itse olisi suistunut veteen ajatuksineen, sanoineen, ilkeyksineen, joilla hän maksoi kaikille potut pottuina; alas syöksyi hänen kykynsä omia minut, niin kuin hän omi minkä tahansa ihmisen, asian, tapahtuman tai tiedon, jota hipaisikin: kirjat ja kengät, hellyyden ja väkivallan, häät ja hääyön, paluun kortteliin uudessa roolissaan rouva Raffaella Carraccina.

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (Storia del nuovo cognome, WSOY 2017, suomennos Helinä Kangas) on Ferranten Napoli-sarjan toinen osa, jota on odotettu italialaisen kiihkeästi Loistavan ystäväni vakuuttaessa vahvojen makujen, rajujen sekä ristiriitaisten tunteiden että työläiskorttelin äänillä ja tuoksuilla. Kirja jäi värisyttävästi kohtaan ’kengät’, eivätkä mitkä tahansa kengät vaan Lilan tekemät, jotka hän lahjoittaa tulevalle miehelleen kauppias Stefano Carraccille. Häissä Lila kuitenkin huomaa, että...Tästä alkaa Lilan ja Stefanon avioliiton tempo, joka on furioso eikä se siitä muuksi muutu, sillä Lila ei alistu ylivallan, ei kohtalon, ei vaimonormin edessä. Hän on liekki joka palaa polttaen tieltään kaiken samalla sytyttäen ympärillään vaarallisia tunteita, mutta halliten myös pelin hengen, jossa hän käytännön niin vaatiessa on säyseä, kodillinen vaimo tai tehokas liikenainen ja usein kuin filmitähti istuessaan Stefanon viereen heidän lähtiessään ajeluille näyttäytymään.

Hänen paras ystävänsä Elena eli Lenù seuraa sivusta, kunnes tulee se helteen raskauttama kesä, jolloin Stefano katsoo parhaaksi lähettää vaimonsa tämän äidin Nunzian ja Lenún kanssa Ischialle rentoutumaan ja vahvistumaan meren äärelle, sillä Lila ei ollut vieläkään raskaana ja Stefano toivoi vaimonsa vahvistuvan uidessa ja rannalla maatessa. Merenrantaviikoista tulee sekä tarinan että nuorten naisten elämän vedenjakaja: Huumaavat päivät ja illat ovat vaarallista pohjaimua, jonka uhrit eivät muista huomistaan. Lila ei välitä ja Lenú seuraa myrskyä vain huomatakseen olevansa jälleen menettämässä jotakin mitä Lila oli saamassa. Lapsuudesta tuttu ristiriita ystävyyden ja kaunan väliltä herää rajusti ja Elena ymmärtää Lilan aina halunneen samaa, mitä hänellä on ollut. Lila jonka vanhemmilla ei ollut varaa lähettää häntä opiskelemaan, kuten oli Lenún vanhemmilla, on päättänyt käydä korkeakoulunsa toisin asein ja hän omii kaiken, kaiken...jopa Elenan tunteet.

Elena päättää olla enää tapaamatta Lilaa, haluaa alkaa etäännyttää häntä itsestään. Se on helppoa kun hän pääsee opiskelemaan Pisan Scuola Normaleen, jossa omaksuu yleiskielen, saa uusia ystäviä, joiden seurassa tuntee saavansa olla oma itsensä, vaikkakin ajoittain kokee loistavansa vain kultivoituneiden ystäviensä säteilyn heijastuksessa vaatimaton taustansa ja Napolin korttelien lapsuus taakkanaan.

Uuden nimen tarina ei minulla täysin vetänyt vertaa Loistavalle ystävälle, sillä pientä tiivistystä olisi voitu käyttää tarinan siitä kärsimättä. Toisaalta kyseessä on selkeästi sekä viihdyttävä että koukuttava sarja, joten italialainen runsaus tarjoaa aikaa tajuta kenestä kulloinkin on kyse, sillä henkilöitä on paljon ja lempinimiä vieläkin enemmän. Elenaakin kutsutaan kirjassa paitsi Lenúksi, myös Lenucciaksi sekä myös Lenaksi. Miten huomaavaista, että kirjan alussa esitellään jälleen romaanin henkilöt! Myönnän viihtyneeni Uuden nimen tarinan lumoissa aamukolmeenkin, joten kyllä tässä taikaa on luettu. En tajua, miksi koko ajan näen Michele Solaran varjon häivähtävän siellä täällä, kun taas N. ei... Kirja ei ollut ennalta-arvattava eli yksi iso asia meni ihan toisin kuin luulin, monista pienistä puhumattakaan. Halusinkin tulla yllätetyksi! Varmaa on myös, että aion lukea kaikki tulevatkin Ferrantet, sillä viihtymys on osa elämää. Hyvät kertomukset viihdyttävät ja kirjan funktio viihdyttäjänä on sama kuin takkailtojen ja nuotiotulien tarinoilla: Karkoittaa elämän arki, vaiva ja/tai tylsyys, tuoda tähdet likemmäs...Tähän Ferranten kirjat ovat olleet kuin tilaustyö!

...heti ensimmäiseltä sivulta lähtien aloin voida pahoin ja pian olin hiestä märkä. Silti vasta tekstin lopulla myönsin itselleni sen, minkä olin tajunnut jo muutamien rivien jälkeen. Lilan lapsena kirjoittamat sivut olivat minun kirjani salainen sydän. Sen, joka halusi tietää mistä sen lämpö ja lauseet yhteen sitova vahva, mutta näkymätön lanka olivat peräisin, olisi pitänyt tutustua noihin ruostuneen neulan koossa pitämiin ruutuvihkon sivuihin, pikkutytön kirjaseen, jonka värikkäässä kansilehdessä luki tarinan nimi, mutta ei tekijän nimeä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata  Kirja vieköön!   Kirjaluotsi  Kirjapolkuni  Katja  Elina/Luettua elämää  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Kaisa Reetta T.  Arja/Kulttuuri kukoistaa

*****

Helsingin Sanomissa 9.7.2017 Arla Kanervan juttu Hittikirjan anatomia

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Luvialta pääsiäisen jälkihehkussa lyhyesti


Lähdimme pitkäperjantaina Luvialle. Olin juuri saanut kuulla, että Porissa sataa rakeita, joten kevätvaatteet vaihdettiin talvikamppeisiin. Ei niinkään Luvialla hyistä, mutta lauantaina Porin torilla. Miten olisinkaan voinut unohtaa elämäni tutuimman torin viiman! En ottanut kuvia vaan olin virran viemänä. Söimme hyvin pitkäperjantaina ja mukana olivat myös sisareni Merja ja hänen miehensä Pekka. Meillä aina paljon keskustelua ja naurua, hulluttelua. Launtaina sitten Porin torille, jossa äiti vävypoikansa Lumimiehen kanssa juuttui kaloja ostamaan ja me siskon kanssa humputtelimme turhuuksien äärellä. Tosiasiassa tarkoitus oli ostaa


kukkivia kesälumipisaroita, kuten teimme pääsiäislauantaina kaksi vuotta sitten, mutta niitä ei ollut myynnissä yhden yhtä. Varmaan tämä kauhea kylmyys...2015 pääsiäisenä pääsimme ne heti istuttamaaan maahan, nyt ei olisi tullut kyseeseenkään. Niiden sijasta sitten vähän kaunista turhuutta tuli hankittua. Lounas kaupungilla ja äidillä nautimme illalla herkkuja. Voi mitä Putous onkaan äidissämme menettänyt! Hän alkoi esittää, miten silloin kun minä synnyin kehotettin lapsen korvat teippaamaan niin, että niistä ei tule hörökorvat ja lasta piti nukuttaa niin, että päänmuodosta tulee kaunis eli selällään...(selittää paljon:) No, minä sitten kysyin, että millainen olisi tullut ilman 'kallomuotoilua' ja sitten alkoi show, joka melkein pudotti porukat lattialle nauramaan. Pyysimme uusintaa ja se tuli. Siinä äidin kauniit silmälasitkin mukailivat erilaisten epätoivottojen 'vinokallojen' tahtiin. Jos olisi ulkopuolinen nähnyt ja kuullut, olisi varmaan ajatellut, että oli alkoholilla osuutta asiassa, mutta ei pisaraakaan!


Sunnuntaina kävimme viemässä isän haudalle kukkia ja teimme samalla lenkin Luvian kauniilla raitilla, jossa vieläkin tiedän, mistä nousevat käenrieskat, missä kukkivat sinivuokot ja mistä voi hyvällä onnella löytää mesimarjaa. Lapsuuden kotipihamme kevään merkkilintuja, töyhtöhyyppiä näimme paljon, mutta kevättunnelmissa langalla ovat naakat, jotka kuvasin jo pääsiäisenä 2015, sillä kamera unohtui kokonaan. Ja sitten me taas syötiin!


Kun harvoin tavataan on seurustelu tiheää ja siitä kuin haluaa ottaa kaiken irti. Elämä on lyhyt ja sitten se on ohi. Kannattaa tarttua hetkeen ja ottaa siitä irti kaikki mahdollinen. Luvialla huomaan heti olevani kuin kotona, sillä meri-ilma on eri ilma. Se on suolainen ja happirikas henkäily, jota juon janoisena, sillä  valitettavasti Keski-Suomesta, tältä ihanalta paratiisisaarelta puuttuu meri. Olen tottunut suolaisiin tuuliin ja joskus täällä kun ei liikahda lehtikään, tulee ikävä rannikolle...


Huomenna on varmaankin Ruhetag, mutta muistakaa Huhtiarvonta! Kirjapuolella on tulossa lukuromaania, jännitystä ja sisustusta. Ja minä kuuntelen nyt tätä...

Love
Leena Lumi

kuva meriharakoista Pekka Mäkinen (klikatkaa kuva suuremmaksi...)

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen on keltaista ja vihreää, lepoa ja visiittiä, kynttilöitä ja kukkia...


Pääsiäinen on keltaista ja vihreää, lepoa ja visiittiä, kynttilöitä ja kukkia, aikaa ladata akkuja. Huomenna on jo kiirastorstai ja nyt jään pääsiäispaussille. Luvassa on kylmiä öitä ulkona, magnolian ympäröin tuulensuojaharsolla, mutta sisällä on suloista ja somaa, kukkia kuin linnassa ja lomaa. Pikkulintumme tarvitsevat vielä ruokinta-apua, sitähän emme unohda. Suklaiset pikkulinnun 'munat' ovat liian hyviä, mutta varokaa löytämästä kaupan pakastekaapista Apfelstruudelia: Se on liian hyvää!


Pääsiäinen on kuin kuukautensa huhtikuu. Se on T.S.Eliotin runo

Huhtikuu on kuukausista julmin, 
se työntää sireenejä maasta,
sekoittaa muiston ja pyyteen,
kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla maan lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin...


Huhtikuu on oikullinen rakastaja: Se lupaa ja lupaa ja sitten ei annakaan,  muuttaa sitten mielensä ja pukeutuu kevään juhlaan suloisia vihreitä täpliä ja sadepisaroita ihollaan kuin räntälumen alta vapautunut kesälumipisara täynnään antaumusta.


Toivotan kaikille omannäköistään pääsiäisen aikaa♥ Aavistelen perhetapaamisia, herkkuja, yllätyksiä, puutarhailua, leffoja, haudoilla käyntejä, pitkään nukkumista, suloista kotoilua...


ja tietenkin lukemista. Minua taas kirja vie ja ihan yllätys puskista! Lumimies luuli eilen, että olen sairas, kun menin sänkyyn jo klo 20, mutta kun...ja tätä en ole kertonutkaan: Olen heikkona oikeussalidraamoihin!

Haluan lopuksi tarjota jotain suloista ja se on Paul Austerin Talvipäiväkirjasta ja sen sanoo Paulin vaimo Siri:

Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

Pääsiäisajatuksin
Leena Lumi

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit


Rakastan monia kukkia ja kaikkia puutarhakirjoja, mutta vakituiset lukijani tietävät, miten minulla ei voi olla puutarhaa ilman köynnöshortensiaa eikä kärhöjä. Villiviinikin on saanut vähän lisäarvoa, mutta piti ensin huomata, että se ei niinkään hyvin viihdy talon seinämällä jos siinä on leveä routaeristys kuten usein Suomessa on. Köynnöshortensia sen sijaan on peittämässä valkoista kivitaloamme ja tuo ihme paisuttelee jo nyt nuppujaan etenkin talomme ympärillä, jossa sitä on jotain seitsemän tai kahdeksan loistavaa yksilöä. Inspiraatio köynnöshortensiaan syttyi paikkakuntamme kunnantalosta, jonka on suunnitellut Alvar Aalto ja kuten tunnettua, hän ei perustanut paljoakaan kasveista, mutta köynnöshortensiasta kylläkin ja parista muusta. Kärhöjen kanssa olen lyönyt päätäni seinään, kunnes annoin periksi ja 'tyydyin' alppikärhöön, jota kasvaa ihan missä vain ja pari suvea sitten huomattiin sen jo itsestäänkin levinneen. Vakuutan, että jos haluat luoda luonnonmukaisen pergolan, upean sisäänkäynnin tai saada puutarhaasi viidakkomaista tunnnelmaa, käytä köynnöksiä!

Kirsi Tuomisen uusin puutarhakirja Pihan köynnöskasvit (Minerva 2017) on täydellinen tietoteos hänelle, joka haluaa alkaa somistaa ympäristöään köynnöksillä. En osaa sanoa, montako lajia esitellään kuvin ja ohjein, mutta en löytänyt yhtäkään Suomessa menestyvää, joka olisi puuttunut! Kirjan kuvaajina ovat toimineet mm. Kirsi Tuominen, Juha Kivimäki, Johanna Harjunpää, Pauliina Veijalainen sekä Pekka Saarainen, joten esittelemäni kuvat ovat vain murto-osa kaksisataa sivuisesta tietoteoksesta. Kirsi Tuominen on hortonomi, puutarhaopettaja ja kovan linjan puutarhakirjailija, sillä hänen yhdessä Olavi Niemen kanssa tekemäänsä teosta Maanpeitekasvit on luettu blogissani jo yli kymmenentuhatta kertaa ja se on koko blogiaikani toiseksi luetuin kirja!


Olen erittäin otettu siitä, että vihdoinkin köynnöksille annetaan 'armo' eikä niitä pidetä talojen seinien tuhoajina. Me aloitimme sekä seiniemme että puiden ja kallioiden köynnöstämisen lukuisten Keski-Euroopan matkojen seurauksena. Toisaalta olen viettänyt lapsuuteni rapatussa talossa, jonka seinää kiipesi niin paksu villiviini, että linnut pesivät siinä ja se soi ja soi kaiken kesää. Villiviini peitti ikkunaakin mutta halusin aina pitää villiviiniverhoni. Jos pelkää, että seinät menevät pilalle, sitten ei istuta köynnöksiä seinille, vaan muualle, vaikka kiipeämään pitkin pystyyn kuivunutta vanhaa luumupuuta tai rakentaa säleiköt, jotka aikaa myöten köynnös peittää kauniisti. Ja näin tästä Kirsi Tuominen mainiten juuri Keski-Euroopassa tehdyt tutkimukset:

Ulkomailla tehtyjen tutkimusten mukaan köynnökset suojaavat seiniä enemmän kuin vahingoittavat niitä. Tiivis kasvusto suojaa seiniä rankkasateilta. Vesi valuu kasvustoa pitkin pois, eikä seinä pääse kastumaan. Ilmastonmuutoksen myötä sademäärät kasvavat ja tuulisuus lisääntyy, joten rakennusten julkisivut ovat yhä enemmän säiden armoilla. Sateen lisäksi köynnökset estävät maalipintaa rapauttavan haitallisen UV-säteilyn pääsyn  seinäpintaan. Köynnösten on todettu vaikuttavan positiivisesti myös rakennusten energiankulutukseen vähentämällä lämpöhukkaa. Köynnösten varjostuksen sekä haihduttamisen ansiosta huoneet myös pysyvät kesäisin viileämpinä.

Tämän kaiken lisäksi köynnökset pehmentävät kovia pintoja, tuovat väriä ja liikettä tylsään seinämään, ne puhdistavat ilmaa ja tarjoavat suojaa luontopihan eläimistölle. Olen nähnyt Itävallassa ja Saksassa niin upeita köynnösten verhoamia taloja sekä kaupungeissa että maaseudulla, että kotiinpalatessa näkee miten paljon meillä olisi vielä matkaa todella viihtyisiin ja viehättäviin asumuksiin ja puutarhoihin.


Kuvassa upea köynnöshortensia verhoaa talon seinämää. Minusta tämä köynnös selviää paremmin seinustalla, kuin kosteaa ja syvää istutusta vaativa villiviini. Tämä ei tarkoita, etteikö villiviininkin kanssa voi onnistua seinän vieressä, mutta se on sitten vähän vaateliaampaa. Itse yritin aluksi yhdelle seinälle pelkkää villiviiniä enkä silloin vielä tajunnut mitään routaeristeistä, mutta siitä tuli sellaista luirua ja lopulta alhaalla vain runkoa, joten istutin mukaan köynnöshortensian. Sekoituksia voi hyvin suosia, niin saa väriäkin mukaan jo suvella,  vaikka laittamalla johonkin mukaan myös kärhöä, joista löytyy joka makuun.


Köynnöskasvivalinnoissa riittää muutakin pohdittavaa kuin se oma suosikkiväri. Tuominen listaa valintakriteereiksi ilmastollisen kestävyyden eli muista oman puutarhan vyöhyke, valo-olosuhteet, kasvualusta, kasvukorkeus, esim. villiviini voi kasvaa jopa 15 metriä korkeaksi, kiipeämistapa eli tarvitaanko vankka tukikehikko, vai riittävtkö vain ohjailunarut tai saako köynnös kiivetä vapaasti, kukinta-aika, kasvunopeus, peittävyys, jota voi auttaa huomattavasti istuttamalla aluksi mukaan kesäköynnöksiä, hoidon tarve, haluatko kasvista vain kauneutta vai myös satoa, miten kasvi leviää eli kauniin karhunköynnöksen kanssa saa olla varuillaan ettei se leviä kaikkialle.

Tässä on minulle jo paljon työn kautta opittua, mutta edelleenkin meillä kärhöt kukkivat vain kesäkuulla, koska alppikärhöt menestyvät niin hyvin. Pitäisi istuttaa viiniköynnöstä mukaan, jolloin saisi myös myöhäistä kukintaa. Tosin sitä tarjoaa toisaalla sitten köynnöshortensia, josta Kirsillä on antoisa luku kirjassa. Hän antaa tälle kaunottarelle vyöhykkeen I-III(IV-V), mutta yhtään meillä ei ole tällä Keski-Suomen saarella vielä kuollut, ei edes sinä kauheaa pakkastalvena, kun tammikuussa oli -30 astetta kolme viikkoa ja mikä pahinta ilman lunta! Suosikkini kukinnot ovat kuten Kirsi upeasti tiivistää sanoo:

Köynnöshortensian kukinnot ovat kuin sokerikuorrutusta lehtien päällä - valkoiset kukinnot jopa 30 cm leveät. Kukinnon ulkoreunassa olevat kukat ovat suurikokoisia ja terälehdellisiä, eikä niissä ole heteitä tai emiä. Sisäkukat ovat pieniä ja tähtimäisiä. Kukat kukkivat pitkään ja loppusyksystä ruskea kukinto on koristeellinen. Kuivunut kukinto säilyy talven yli kauniina. Köynnöshortensiasta voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että se paranee vanhetessaan.

Lisään tähän vielä sen, että kun se huhtikuulla jo pullistelee ja osin avaa nuppujaan, se on lehdessä myöhään syksyyn ja ruskaväri on yleensä keltainen, mutta meillä kallion jättikiveä syleilee köynnöshortensia, joka on muutamana syksynä jo tullut ensin limenväriseksi! Ei mitään rajaa, miten tätä kasvia ihailen!


Tämä pergolakuva antaa hyvän vinkin siitä, mihin köynnöksistä on. Mieluusti tähänkin voi käyttää ainakin muutamaa eri köynnöstä. Meillä tosin syntyy nyt 'pergola' niin, että yläterassin lattia on kattona, mutta siihen on vedetty ritilät, jotka on tähditetty ledeillä. Alaterassin seinät ja kannatinpylväät ovat köynnöshortensiasta ja osin villiviinistä, jotka mieluusti saavat tarttua kiinni myös ledritilöihin, tähtitaivaaseemme.


Tämän tuoksuköynnöskuusaman kohdalla kerron, että Pihan köynnöskasvit esittelee sekä monivuotiset että yksivuotiset köynnökset. Monivuotisia ovat esimerkiksi köynnöshortensia, piippuköynnökset, kelasköynnökset, laikkuköynnökset, köynnöskuusamat, villiviinit, köynnösruusu, varjomuratti, sinisateet, kärhöt, viiniköynnökset etc. Yksivuotisista voisi mainita vaikka iki-ihanan tuoksuherneen, kaunottaren, joka on keijunmekko, mustasilmäsusannan ja köynnöskrassin. Viime mainitusta suosittelen keräämään siemenet kuivattaviksi ja sekoittamaan niitä vuosi vuodelta uusiin, tuloksena voi olla mitä hurmaavimpia värejä, kuten vaikka murrettu keltainen cappuccino-raidoilla!


Köynnöskrassi on nopeakasvuinen, yksivuotinen kasvi. Jos siitä haluaa todella jotain erikoista, kannattaa kerätä syksyllä siemeniä ja kuivata ne vaikka talouspaperin päällä ja sitten kun ovat kuivat säilyttää seuraavan suven istuttamiseen vaikka paperipussissa tai isossa tulitikkulaatikossa. Kasvi, joka palkitsee kokeilijan ja tuoksuu iltayöstä sitä lapsuudenaikaista tuoksuaan.


Köynnöskuusamalla saa vaikka upean rajauksen puutarhaan eli kulku 'huoneesta' toiseen erottuu näin kauniisti. Tällä voi verhoilla myös pienen verandan, mutta minä mietin tätä nyt lehtokuusaman joukkoon lehtoon.


Säväyttävää! Kalliolta kuin putouksena kasvaa kaunis villiviini eli muistakaamme köynnökset myös kätevinä maanpeittokasveina. Kirsin vinkit köynnösten paikoiksi ovat näkösuojat, pergolat, köynnösportit, seinustat, istutusryhmät, puunrungon ympärille, maanpeitteenä, hankalien paikkojen vihreyttäjänä, tilanjakajana, köynnösmajana, aitana, parvekkeena, havujen seurana sejkä amppeleissa ja sisääntulossa. Kaikista löytyy kuvia ja neuvoja kasvatukseen kiitettävästi.

Puutarhan kohdalla vain taivas on kattona siinä, mitä voi keksiä toteuttaa, mutta erityisesti näin on köynnösten kohdalla, sillä ei mitään rajaa, mihin niitä hyvällä mielikuvituksella ja vähän järkeä ja tietoa esiin kaivaen voi istuttaa. Pihan köynnöskasvit on teos, jonka avulla voit tuoda puutarhaasi salaperäisyyttä, viidakkomaisuutta ja etenkin erottuvaa kauneutta!

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa