torstai 25. toukokuuta 2017

Toukokuulta


Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

maanantai 22. toukokuuta 2017

Idänsinililja eli scilla - pyyteettömyyden sininen kuningatar


Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että olen aivan hulluna scilloihin! Scilla eli idänsinilija, 'Scilla Siberica', leviää pyytettömästi vuodesta toiseen. Se ei vaadi mitään, se nousee peittämään nurmikon, josta halutaan villi kukkaniitty, se tarjoaa hurmion hetkiä niin runsauden kuin jännittävien yksityiskohtien ystävälle ja sen sini on juuri sitä uniikkia, joka herättää kaipuun sinisen puutarhan...

Meillä on hyvin monitasoinen puutarha muhevasta lehdosta valtavaan kallioon. Niinpä tässä scillat kukkivat yhdessä valkovuokkojen kanssa reunustaen kalliota kuin kaulakoru.

Takana nousee kallio.

Siniset ja valkoiset scillat ovat kuin taikaa. Jotenkin juuri valkoinen scilla tuo esiin kukan mystisyyden, vaikka scillan sini onkin niin viehättävä. Mutta olisiko valkoinen niin lumoava ilman sinistä kumppaniaan...

Tässä eilen kuvattuna etupihan mongolianvaahteroiden juurella.

Polvistun vähän alemmas...kyynärpääni tukevat maahan...kannattaa.

Puolinuppuista valkoista avautumassa. Taikaa!

En malta lopettaa, vaikka reilusti yli tuhatsivuinen kirja odottaa...

Siniset tässä vielä nupussa.

Omenapuun juurella ja kukkapenkissä.

Herkkää japanilaisessa rinteessä.


En sitä syksyä näe, jolloin en istuttaisi scilloja, jotka sitten kevätyllättävät kukkimalla sammaleesta, kivien koloista, täyttäen kukkapenkkien vielä toukokuussa paljaat kohdat. Ja puutarhuri saa vain ihailla ja nauttia tästä yltäkylläisestä kauneudesta. Montaa asiaa voi elämässään katua, mutta ei scillojen istuttamista!

scillaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tetenarsissit - pienet, suloiset, kestävät yllättäjät!


Pari päivää sitten aloin katsella keittiön ikkunasta, että mitä kummaa erilaista keltaista kuin esikot nousee hankalassa rinteessä, johon en muistanut istuttaneeni mitää. Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, että joka pääsiäinenhän minä vuodenaikajuhlan jälkeen maan sulettua roudasta, kaivan kuopan ja isken nuutuneet kukat sipuleineen sinne.

Ei paha, kun näille ei ole tehty muuta kuin istutettu!

Hyvin ilmeistä, että nämä ovat kiitollisia tetenarsisseja, joita ostan vuosi vuoden jälkeen pääsiäiseksi ruukun, vaikka olisi muitakin kukkia.

Pidän siitäkin, että nämä ovat niin napakan matalia.

Illalla just ennen hämärää näitä kuvailin. Tarkoitus oli kuvata ziljoona scillaa, mutta ei vielä onnistunut. Alkoi jo hämärtääkin ja nyt taas paistaa aurinko täysillä eli ei onnistu mun pokkarilla. On niin helle, että mennään paljain säärin pikkumekossa.


Lisää narsisseja löytyy jutusta Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta, jossa 23.5.2014 oli jo niin kuuma, että se sai oravatkin tuulettamaan:)

Aurinkoista viikonloppua kaikille♥ On luvattu hellettä, joten taidan siirtyä katsomaan merta...

narsissiterveisin 
Leena Lumi

Bei Mir Bist Du Schön

Leena Lumin puutarhassa

torstai 18. toukokuuta 2017

Ilona Pietiläinen: Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset -kalenterikirja & kuulumisia!


Ilona Pietiläiseltä on ilmestynyt hurmaava kalenterikirja Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset vuodelle 2018 (Docendo 2017)


Kirjassa on kalenterisivut, joihin voi merkitä menemisiä ja tulemisia, syntymäpäiviä, tyttöiltoja...


Jokaiselle kuukaudelle on oma kuvansa sekä sen vieressä blanco sivu omille muistiinpanoille. Voi merkitä vaikka puutarha-asioita, tärkeän kasvin nimen, kirjoittaa tärkeitä runoja ja sitaatteja muistiin, listata lukuvinkkejä, kirjoittaa muistiin kuukauden suosikkiresepti...


Toukokuun tytöille tietysti herkkuja ja vaaleanpunaista!


Syyskuussa rapsutetaan lampaita ja eletään hetkessä.

Tätä kaunista kalenterikirjaa voi kurkkia lisää täällä Samalla löydät tilaus&hintatiedot.

Minä odotan tätä jo kovasti, vaikka tämä onkin ensi vuodelle, mutta on niin kiva alkaa fiilistellä, vaikka roikunkin hetkessä kiinni kaikilla sormillani.

*****


Ilona Pietiläisen valokuvausfirma on syntynyt: Storygraphy! Ilona haluaa yhdistää kuvan, tarinan ja stailauksen, mistä viime mainitusta varmaan monikin osaa olla helpottunut. Firman nettisivut ovat valmistumassa...

Lapsi-, hää-, juhla-, perhe- tai lemmikkikuvauksen voit valita haluamasi mittaiseksi. Mahdollisuus on saada mukaan päivääsi myös kaksi kuvaajaa. Kuvaajan taitojani kehitän jatkuvasti, tällä hetkellä Helsinki Design Schoolissa.
Jos haluat yrityksesi tuotteille tarinallisia kuvia ja tekstejä autan sinua mielelläni. Kuvauspaikan loistoon saamiseksi tuon paikalle tarvittavan rekvisiitan ja puen sen toiveidesi mukaan valmiiksi. Voit myös lähettää tuotteita tuotekuvausta varten. Tuotteet voidaan kuvata rannalla, metsässä, kasvihuoneessa, kesäkeittiössä tai kauniissa kotimiljöössä. Kuvauspäivän jälkeen sinulla on monta tarinaa kerrottavana.
Istutaan alas ja suunnitellaan yhdessä sinun tarinasi.
Ilona
Waude! Onnea Ilona♥
Love
Leena Lumi

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä


Vuoden ensimmäinen päivä alkoi kireän pakkassään merkeissä. Kahdeksankymmentä diplomaattikunnan jäsentä oli kutsuttu ylellliselle vastaanotolle Tsarskoje Seloon Katariinan palatsin tanssiaissaliin.

Junalta seurue jatkoi matkaansa turkistaljoin vuoratuilla reikivaljokaoilla. Puiston puut kimaltelivat huurteessa, lumi pöllysi ja aisakellot kilkattivat. ”Aivan silmiemme edessä lepäsi tämä lumoava talven ihmemaa”, kirjoitti ranskalaisdiplomaatti Charles de Chambrun. Muiden diplomaattien tavoin hän kuitenkin ihmetteli: ”Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, mitä ihmiset puhuvat ja mitä edelleen on kehitteillä, miten asioihin suhtautuu juhliemme isäntä, mies, joka elää kaiken tämän loiston keskellä?”

Viimein heitä saapui tervehtimään Nikolai II, joka oli pukeutunut yksinkertaiseen kasakan univormuun, tšerkeskaan. Hän seurusteli koko kaksituntisen vastaanoton ajan ystävällisesti vieraittensa kanssa, hymyili ja kätteli heidät, ja käytti keskusteluissaan virheetöntä englantia tai ranskaa.

Francis kirjoitti myöhemmin muistelmissaan: ”Emme olisi voineet arvata päässeemme juuri todistamaan mahtavan Romanovin dynastian viimeisen hallitsijan viimeistä julkista esiintymistä."

Helen Rappaportin teos Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä (Caught in the Revolution. Petrograd 1917, Minerva 2017, suomennos Sirpa Saari) kertoo ulkomaisen eliitin näkemyksen  Romanovien valtakauden päättymisestä ja Pietarin ajautumisesta vallankumouksen kautta 1917 kaaokseen. Kertojat ovat sikäli erittäin kiinnostavia, että monet heistä olivat olleet Venjällä jo kauan, toiset heistä olivat tsaarinvallan kannattajia ja toisen sen vastustajia. Tässä kirjassa kuitenkin kokeneimmat toimittajat ja lähestystövirkailijat yrittävät olla tuomatta julkisesti esiin omia poliittisia kantojaan, mutta heidän ajatuksensa kerrotaan kirjeissä ja koodiviesteissä kotimaihin. Monet pitivät myös tarkkoja päiväkirjoja ja tuolta ajalta on säilynyt runsaasti materiaalia, johon Rappaportin teos nojaa.

Kaiken keskiössä on Pietari, kaupunki, johon niin moni kirjan henkilöistä oli ehtinyt jo kiintyä. Pietari eli aina: Oli paljon kutsuja, upeita illallisia, sadat ikkunat loistivat taloissa, samppanja virtasi, timantit loistivat, teatterit täyttyivät katsojista ilta illan jälkeen, Pietarin yli kahdeksansataa viinikellaria olivat omaisuus, sillä yhdessä kellarissa saattoi olla jopa yli miljoona pulloa. Talvipalatsin kellarit kätkivät samppanjapulloja, jotka olivat saaneet olla rauhassa jopa yli kolmesataa vuotta...Talvi 1916-1917 oli kuitenkin poikkeuksellisen kylmä ja sekä ruoka- että polttoainetoimituksissa oli vaikeuksia. Köyhä väki alkoi liikehtiä ja kaduilla alkoi kuulua rytmikäs vaatimus hleba! (leipää). Kasakat, nuo keisarivallan tulisieluiset ja hurjat sotilaat, hajottivat vielä kokoontumiset, mutta ei mennyt aikaakaan, kun kaduilla väkijoukot lisääntyivät, punaliput liehuivat ja tuli se hetki, jolloin kasakat asettuivat kansan puolelle. Tämä oli ensimäinen kerta Venäjän historiassa, kun kasakat kieltäytyivät tottelemasta hallitsijan määräyksiä: Keisarivallaan ylin tuki ja turva oli pettänyt!

Nyt Pietari kääntää kasvonsa,jolloin myös etuoikeutettu lähetystö ja muut ulkomalaiset saavat kokea puutetta, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa kuin kansa kaduilla, mutta nälkäisenä joutui monikin lähettiläs perheineen menemään iltaisin vuoteeseen ja päivisin seurana alkoi olla uhka ja pelko siitä, kauanko diplomaattien suoja pitää. Monet vanhan koulukunnan kokeneista diplomaateista halusivat kuitenkin jäädä viimeiseen hetkeen kuin velvollisuutena kotimaansa muille Venäjällä oleville kansalaisille. Heistä arvostetuin ja sitkein lienee ollut Sir George Buchanan perheineen. Sir George oli kantoi Pietarin diplomaattiikunnan vanhimman arvonimeä ja hän oli kunnioitettu yli kansallisuusrajojen. Niinpä hän perheineen oli yksi monista todistajista Venäjän vallankumoukselle ja Pietarin uusille kasvoille, joita olivat jatkuvat mielenosoitukset, järkyttävät ruokajonot kovissa pakkasissa, helmikuun vallankumous ja sitä seurannut hellekesä, jolloin Pietarin puhdistamattomat viemärit löyhkäsivät, punatauti ja kolera levisivät  ruokapulan vain pahetessa. Franklin Gaylord, joka oli asunut Pietarissa kahdeksantoista vuotta, kuvaili kaupunkia synkästi:

Pietari on Euroopan kurjin, turmeltunein ja löyhkäävin kaupunki. Kadut ovat huonossa kunnossa, työvoima on toivotonta, viemäröinnistä ei ole tietoakaan, emme voi juoda vettä, emme saa ruokaa, asunnot ovat pullollaan luteita, emme näe aurinkoa koko talvena, on kylmä ja pimeä eikä ilmakaan ole terveellistä hengittää.

Tätä ennen tiistaiaamuna 1. päivänä elokuuta Nikolai II, Venäjän kansan entinen tsaari, kuljetettiin perheensä kera pois Tsarskoje Selosta Länsi-Siperiaan. Syksy lähestyy ja osa ulkomaalaisista alkaa jo varustautua lähtemään, jos saavat enää maastapoistumislupaa. Kaikkihan oli jo alkanut. Lokakuun vallankumouksen juna oli lähtenyt liikkeelle, silmittömät murhat alkoivat olla arkea, upeat palatsit ryvetettiin, haluttiin bolševikkivaltaa ja kansalle leipää, mutta olivatko uudet hallitsijat sen parempia murhatessaan ihmisiä vain siksi, että nämä eivät kyenneet riittävän nopeasti luovuttamaan kelloa kädestään, kukkaroa taskustaan. Uuden vallan nimissä vankiloista oli vapautettu raakoihin rikoksiin syytettyjä roistoja, jotka nyt juhlivat keisarien peilisaleissa tuhoten kaiken sen, mitä eivät irti saaneet.

Bolševikkivallankumous uusine lakeineen toi Pietarin kaduille pelon. Meriel Buchanan muisteli:

Kadulla kulkiessa ei nähnyt koskaan hymyileviä kasvoja, mistään ei kuulunut naurua tai musiikkia, ei edes kirkonkellojen kilkatusta.

Donald Thompson taas totesi:

Näen Venäjän vajoavan helvetinsyövereihin, ja syvemmälle kuin mikään muu maa koskaan aikaisemmin.

Ranskalaisella rantakadulla asuva Paulinen Crosley sytyttää yhteen huoneeseensa takkatulen, enempään eivät puut riitä. Hän kirjoittaa muistikirjaansa:

Venäjä on hieno maa, täynnä valoa ja varjoja, tosin juuri tällä hetkellä varjoja näyttäisi olevan enemmän. On sääli, että maailma joutuu menettämään kaiken sen kauniin, mitä Venäjällä olisi ollut tarjottavanaan. Ja mitä siitä saatiin vastineeksi? Jotakin, mikä ei ole minkään arvoista.

Pietari 1917 on hyvin kiinnostava tietoteos, jossa ääneen pääsevät eri maiden diplomaatit, heidän perheenjäsenensä, toimittajat, valokuvaajat ja monen sortin muut ihmiset, jotka Venäjä oli houkuttanut maaperälleen. Kirjassa on myös valokuvia sekä huomattava lähdetiedosto. Olen aikaisemmin lukenut Helen Rappaportilta Jekaterinburg Romanovien viimeiset päivät, josta sain yksityiskohtaista tietoa tsaariperheen oloista ennen heidän julmaa murhaansa. Eräs diplomaateista tunsi ikänsä syyllisyyttä, että ei pystynyt evakuoimaan tsaariperhettä Iso-Britanniaan yrityksistään huolimatta. Sir Georgen tytär Meriel kirjoitti useita kirjoja perheen Venäjän ajoista. Kirjassaan Dissolution of an Empire, 1938, hän yritti puhdistaa isänsä mainetta vääriä syytöksiä vastaan.

Lähtiessään Venäjältä joulukuun 26. päivänä vuonna 1917 kokenut diplomaatti Sir George Buchanan oli sairas, henkisesti täysin loppuunpalanut ja kantoi perheineen ikänsä kuvaa Pietarin verisistä kaduista, samoista kaduista, joita he olivat niin rakastaneet kaupunkiin saapuessaan kauan sitten...


*****

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tuuli Salminen: Surulintu


Olen kuudenkymenenviiden, istun kahvilassa kuolemansairaan mieheni kanssa ja ymmärrän, että en ole koskaan pystynyt antamaan miehelleni sitä, mitä hän kahvilanaiselta saa. En hallitse kevyttä jutustelua kesälomista, tiskikoneista tai kahvihetkistä.

Nainen näyttää minun kulmikkuteni rinnalla pehmeältä ja antautuvaiselta, ja hänen äänensä on soinnikas ja matala, kun taas minun ääneni on kärsimätön ja kireä. Hän on kuin pehmeänvaalea vehnäleipä, aivan niin kuin pikkuveli oli hellyttvän pyöreä, punaposkinen ja nauravainen, niin kovin eläväinen minun totisuuteni rinnalla.

Tuuli Salmisen esikoisteos Surulintu (Like 2017) on hyvin tiivis, herkkä ja myös pistävän tarkka tarina pariskunnasta, jossa aviomies tekee syöpäkuolemaa. Sitähän voisi olettaa, että tuossa rakkaus punnitaan ja vain kaunein tulisi esiin, mutta voi käydä aivan toisinkin. Lähestyvä lähtö, jolta ei ole paluuta, ryhtyy kaivamaan esiin avioliiton perustuksia, mistä ne syntyivät ja löytyykö rakenteista halkeamia. Tilannetta ravistaa Ellen ja Jakob Karan parisuhteen lapsettomuus, joka asia piti olla jo aikaa sitten käsitelty sekä Ellenin huono suhde tai oikestaan suhteen puuttuminen Jakobin sisareen Rheaan ja tämän tyttäreen Miriamiin. Tähän asti vain joulut ovat olleet rauhan keitaita ja joulustakin aina vain aatto. Jakob haluaisi naisten tekevän sovun ennen hänen kuolemaansa, mutta...

Tiedän, että joku kuolee pian, aina joku kuolee.
Minun kalloni luut säröilivät
päässäni oli liikaa tavaraa,
olisin halunnut juosta pois, vetää pääni täyteen yksin, ostaa lipun kuuhun, maata hiljaisella laiturilla joka on irti rannasta ja karjaista: kokoa itsesi nainen.

Raastavasti Salminen riisuu Elleniä, joka alkaa näyttää itsensä pahimmalta viholliselta. Siinä missä hän rakastaa kuolevaa miestään, hän tuntee myös kaunaa, jota eivät paranna kirjailija Jakob Karasta tehdyt lehtijutut, eivät Jakobin omaiset, ei Jakobin Ellenistä eroava tausta ja sitten on vielä jotain muuta, jotain pimeää pyrkimässä esiin. Ellen on yläluokkaisen kodin tytär, kun taas Jakob tulee hyvin boheemista perheestä. Mitä kätki Ellenin täydellinen tausta? Jakob on kuolemassakin myötätunto ja tasapaino, mutta miten puhtaita ovat hänen polkunsa? Kuka saa heittää ensimmäisen kiven? Vai pidättääkö kuoleman likeisyys?

Surulinnussa kertojina ovat vuorollaan kaikki asianosaiset, joita on neljä. On helppo havaita kuka milloinkin on äänessä tai milloin Jakob kertoo päiväkirjansa kautta. Tällainen ristivalotus paljastaa monia kipupisteitä, mutta avioliittoromaanina tätä väistämättä lukee.

Tuuli Salmisen Surulintu on kuin pienen näyttämön täydellinen työ. Tätä ei heti voi tajuta esikoisromaaniksi, sillä niin valmiina tarina soljui kuin nuotiotulien kunigatarkertojalta. Joissain kohdin Ellen toi mieleeni Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän Elisabetin.

Palelen. Ellen levittää päälleni toisen täkin. Kunpa tämä hetki jatkuisi loppuelämän. Rauhoittunut Ellen, jonka käsivoide tuoksuu sitruunalta. Kipu, joka on laantunut siedettäväksi, verhon valkeus vasten tummansinistä taivasta. Meidän kahden hengitykset rinnakkain ja koko pitkän yön kestävä hiljaisuus.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Tuijata Kirjaluotsi  Mai/Kirjasähkökäyrä Sinisen linnan kirjasto

perjantai 12. toukokuuta 2017

Äitienpäivää kohti ilon pisaroissa


Toivon, että olette yhtä euforiassa puutarhailusta kuin minä: Aika katoaa ja mieli on tähtiin kirjoitettu elämänjano. Jokainen päivä tuo yllätyksen, kuten puutarhailijat tietävät. Kevät on puutarha-auvoa, sillä nyt ei vielä tarvitse kitkeä rikkaruohoja eikä harmistua kotiloista, nyt ollaan vain koko ajan iloisesti yllättyneitä ja siinä sivussa haravoidaan, istutetaan uusia taimia ja sulatellaan havuja. Niin pihalla en ole ettenkö muistaisi, että toukokuun toinen viikonloppu on äitienpäivä. Tänä vuonna olimme äidillä pääsiäisenä, joten nyt olemme kotona ja lapsetkaan eivät tule. Aiomme relata puutarhaillen, sillä ensi viikolla piihahdamme Aurinkolahdessa kuopuksella. Lumimies halusi muistaa tyttärensä äitiä ja olin pitkään puhunut, että haluan vihdoinkin sisustaa alaterassin hortensioilla. Siellä eivät helposti pärjää kuin hortensiat ja verenpisarat, koska se on köynnöshortensioiden suojaama pergola. Niin jalat maassa kuitenkin olen, että valitsin toisin: Hortensian sijasta halusin yhdennentoista kartiovalkokuusen Picea glauca 'Conica', jonka sitten näette aikanaan etupihan kuvista, sillä milloin olen jättänyt kuvaamatta lemmikit tai syyshortensiat ja onhan siellä se yksi uusikin hortensia eli Wim's Red.


Kahden menneen viikon aikana olemme istuttaneet ikivanhaan kurtturuusuaitaamme täydennystä tarhakurtturuusulla Snow Pavement, lisänneet alppikärhöä Clematis Alpina, hankkineet vielä yhden onnenpensaan, joka onkin nyt sitten koreanonnenpensas! Viime mainittu täyttää ns. ykkösrinnettä, josta haluamme helpompaa pensailla, sillä sen pitäminen koko kesän kukkivana ja ilman rikkaruohoja on hieman haastavaa. Pupuset tai metsäkauriit söivät etupihalta parit revontuliatsaleat, joista verkkoa oli syksyllä riittänyt vain kahteen, joten korvasimme menetyksen puistoatsalea Illusialla, joka on valkokukkainen, mutta yläterälehdessä tummankeltainen laikku. Paras päivä oli yhden sokean pisteen katoaminen eli ostimme kuin puolivahingossa edullisen, mutta hyväkuntoisen kartiomarjakuusen Groenland Taxus Media. Sen asettelua miettiessä, tajusimme millä aiomme jatkossa sitoa jyrkimmän rinteemme ja samalla saamme sinne scillojen ja syreenien joukkoon ikivihreää: kartiomarjakuuset ovat mahdollisuus! ...joka aloitettiin tänään: kartiovalkokuusia ja kalliotuhkapensasta rinteeseen, joka on liian jyrkkä hoidettava. Groenland kasvaa noin kaksimetriseksi eli just sopiva tähän tarkoitukseen.


Vaikka yöt ovat olleet hyytäviä, ennustan, että onnenpensaatkin kukkivat onnea äideille ja isoäideille toukokuun toisena sunnuntaina. Tämän päivän Hesarissa on kiinnostava Arja Kivipellon juttu Mummojen mysteeri ratkesi Nyt on mummojen tärkeys sitten oikein todistettu evoluutiobiologi Virpi Lummaan toimesta.


Täällä tämä ihana äiti nyt sulkeutuu nauttimaan viikonlopusta ja kyllä niitä kukkiakin sentään tuli kaksi kaunista verenpisaraa, mutta ovat ihan nupullaan vielä. Nyt on aika nauttia etenkin scilloista!


Ihanaista tulevaa viikonloppua etenkin kaikille äideille ja isoäideille, mutta myös ihan kaikille muillekin♥

Love
Leena Lumi

Mama

maanantai 8. toukokuuta 2017

Toukokuut eivät ole siskoja keskenään ja äitienpäiväkirjasuosituksia!


Toukokuussa 2014 kirjoitin Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja oli niin kuuma, että oravatkin tuulettelivat puissa reporankoina. Se oli kuitenkin näiden kerrottujen oranssien tulppaanien kevät, joka ei hevin unohdu. Eipä unohdu tämäkään päivä, sillä aamuviideltä maa oli valkea ja jopa puissa oli lunta. Nyt se on sulanut, mutta uutta tuntuu satelevan. En nyt kuitenkaan valita mitään, sillä olen niin onnellinen Emmanuel Macronin voitosta Ranskan presidentin vaaleissa♥♥♥


Toukukuun toinen sunnuntai on äitienpäivä, joten päätin tarjota paljon lukuvinkkejä. Tästä ensimmäisestä kollaasista löytyy sarja ihan parhaita ja varmaan moneen makuun sopivia. Olen vähän seurannut, mitä näistä on pidetty ja siksi tässä on aika houkuttavia ehdotuksia, joita avaan enemmän arvioissani. Sen verran kuitenkin, että Nora Webster oli viime vuonna lukemistani paras käännöskirja ja Lumikadun kertoja on edelleen tämän vuoden vahvin makuni tähän asti. Ferrantesta ja Moriartysta olen ihanasti pääsemättömissä ja Jäljet on kiehtova faktio taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä: Kaunis kaikellaan!


Kirkkaus oli minulle viime vuoden paras kirja eikä syyttä. Täältä tullaan! on vahva kertomus Suomen naistaiteilijoista modernin murroksessa ja Olin niin varma meistä taas vahva ja eletynoloinen teos jätetyksi tulemisesta. Pirjo Rissasen Äitienpäivä kestää aikaa ja sitä toivottavasti löytyy vielä. Kansi on ihan syötävä, mutta tekstissä on vahvoja kipupisteitäkin eli sellaista kuin on oikeassa elämässäkin. Laura Lähteenmäen Korkea aika vie pakkoluovutetusta Karjalasta muiden nurkkiin joutuneiden evakkojen kohtaloihin.


Kolmosryhmässä on sekä historiaa että jännitystä. Herraskansaa Elämäni natsieliitin sisäpiirissä ja myös erittäin kiinnostava Diktaattorien naiset. Viime vuoden toiseksi paras lukemani teos oli Sami Hilvon Pyhä peto ja sitä suosittelen vahvojen makujen ystäville. Dekkareista pitäville äideille maistuvat varmaankin Annoin sinun mennä sekä Petät vain kerran.



Sisustamisesta, puutarhailusta ja herkuista pitävälle äidille maistuu varmaan Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla.


'Huvilaäideille' Tanja Hakalan&Johanna Lehtisen Järvien kesäkodit tarjoaa monenlaista uutta virikettä ja houkutusta.


Puutarhamaanikoille sopinee Kirsi Tuomisen Pihan köynnöskasvit


sekä Saila Roution Kukkaloistoa keväästä syksyyn.



Jokaiselle makunsa mukaan  ja myös puutarhassa. Olen istutellut jonkin verran, mutta palaan niihin sitten erikseen. Odotellaan vähän lämpöä niin kyllä ne siitä sitten alkavat purkautua...puutarhatarinat. Voi miten jännittävää on, kun yllätyksiä tarjoavat sekä kirjat että puutarha. 

äitienpäiväviikkoterveisin
Leena Lumi

PS. Näillä lukee Lumi kohta. Monet sovitin, mutta vain näissä olin 'minä itte':

LL

lauantai 6. toukokuuta 2017

Arka aihe...ja viikonloppua!


Tiedän puuttuvani arkaan aiheeseen, mutta nyt on aika. Kuinka monta kertaa olen näiden vuosien aikana sanonut, että jätän kalenterin kesäksi puutarhalle, uimiselle ja perheelle, mutta onko se ikinä toteutunut. Ei. Kalenteri täyttyy täyttymistään, vaikka minä en ehdota kenellekään mitään. Käsitykseni suvesta ei ole istua peltikotterossoa reissaamassa kuumalla pitkin Suomen teitä, mutta ei myöskään kokata puolituntemattomille ja yövyttää heitä. Päätin opetella sanomaan tässä asiassa 'ei kiitos, ei sovi' 35 vuoden jälkeen, mutta taidan olla vasta puolessa välissä matkaa...Silti, olen siirtänyt parikin visiittiä seuraavalle suvelle ihan vain halusta nauttia rennosta kesästä ilman passaamista. Perhe ja vanhat ystävät asettuvat saumattomasti keittiöön kokkaamaan ja nukkuvat alakerran vierasmakkarissa hyvin ja pitkään, sillä minusta ei ole aamulla mihinkään. Herään hitaasti ja myöhään, sitten Robert'sin suklaakahvi ja Hesari. En halua olla laittamassa aamiaista aamulla kello viisi! Ja en etenkään siksikään, että on istuttu iltaa terassilla, kun vieras on viimein mennyt nukkumaan, me alamme siivota astioita terassilta keittiöön ja laitamme niitä tiskikoneeseen, katamme aamiaispöydän etc. Näin ollen isäntäväkenä aamuvirkulle, saamme itse unitunteja jotain 3-4. Juu, tosi tämä on. Eräs kaukana asuva ihminen saapui meille vuosikausia suvella ja vietti mieluusti viikonkin. Hän heräsi joka aamu klo 5! Viimeisellä kerralla päätimme, että nyt tämä on todellakin viimeinen kerta ja silläkin kerralla tein hänelle alakerran apukeittiöön ensiaamupalan eli vein sinne kahvinkeittimen, latasin sen valmiiksi ja keksejä. Vasta kello 10 tarjosimme kunnon aamiaisen. Mikään ei mennyt perille, sillä nyt hän olisi tulemassa yhden sukulaisensa kanssa, johon sain kauniisti 'in English' vastattua, että 'ei kiitos, ei käy, suvi on perheelle'. Viime suvi minulta meni myös ohi vakavan sairauden takia, joten haluan nauttia nyt tästä puutarhastamme, uimisesta ja perheestä! No, yövymmekö me sitten muilla? Emme, vaan otamme hotellin, sillä tiedän mitä räähkiä on pyykätä viikko vieraiden jälkeen.


Sain eilen kirjeen ystävältäni, joka on myös taas kerran ihan ilman mitään oma-aloitteisuutta joutunut samaan tilaan eli kalenteri on täpötäynnä tulijoita, jotka eivät edes lähiystäviä. Näin ystäväni 'purkaus' lyhennettynä:

Rakas ystävä,

olen ollut sellaisessa pyörityksessä, että...Tämä kaikki, siis osapuilleen kuukauden kestänyt odottamaton sosiaalisen elämän hyöky, on uuvuttanut vanhan introvertin eremiitin aika kunnolla. Ja kun se kaikki on tapahtunut minusta riippumatta!!!Tahtoo sanoa, että vieraita eli ystäviä on kutsumatta tullut - toki ilmoittaen etukäteen. Itse olen käynyt kutsuttuna kylässä ystävien luona. Nyt haluaisin olla ihan yksin ja muun muassa vastata kirjeisiin, olen ehtinyt vastata vain tytöille, mutta...sano mulle, Leena, sano missä kulkee tahdikkuuden raja? Nimittäin kaksi naista ovat ilmoittaneet tulevansa vielä tämän kuun aikana, kumpikaan ei kuulu lähiläheisiini vaikka toki pidän heistä, kumpaakaan en ole kutsunut...mistä mä löydän tarpeeksi hienotunteiset sanat ilmoittaakseni, että EN HALUA? Kun en viitsisi valehdella enkä keksiä tekosyitä.

P.

Tämä on osa pitkästä kirjeestä, sillä ystäväni ilahduttaa minua non kerran kahdessa viikossa kirjeellä ja minä vastaan heti kun minulle sopii. Tapaamme kerran vuodessa, emmekä ole toisillemme rasitteeksi, sillä molemmilla on jotain, joka vie ajan varsin tarkkaan. Me olemme molemmat perheihmisiä, mutta kummallakin on myös muutama hyvin hyvä ystävä. Lisäksi luemme paljon, pidämme puutarhaa ja kummankin lapset asuvat kaukana, hänen ulkomailla, jonne on nytkin lähtemässä. Kun hän palaa, hänkin haluaa 'toipua'. Hengähtää. Se ei vain tunnu olevan mahdollista, kun oma koti on kuin hollitupa, jonne kävijät tulevat vain ilmoittamalla...


Tiedän, että tästä ollaan eri mieltä. Tiedän, että mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Tiedän, että on omaa syytä, jos näyttää naiselta, joka rakastaa istua pöytään hyvän ruoan ääreen hyvän keskustelun maustaessa hetkeä. Tämä nainen vain haluaa ympärilleen perheensä!!! Ja sitten ne muutamat tosiystävät, joiden kanssa on menty tyynet ja myrskyt.

Olen introvertti kuten muuten kaikki ystäväni ja myös perheeni:) Se on nyt testattu. Pääsin eroon kaiken maailman kissanristiäisistä, kun uskalsin hypätä ja muutin ystäväpiiriäini kirjoitettuani jutun Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme? Kaikkeen se on auttanut, mutta suvivierasilmoitukset eivät lopu ennen kuin sateenkaaren tuolla puolen....Se on kiveen hakattu!

Te, minun ja meidän tosiystävät, te tiedätte, että olette tervetulleita, kuten sovittu on. Myös sinä rakas ystävä, jonka siirsin seuraavaan suveen, tämä ei ole sinulle ollenkaan. Pelkäänkin, että tätä eivät lue ketkään heistä, jotka vain pitävät tapanaan ilmoittaa tulevansa. He, joita ei ole kutsuttu, kun on muuta ohjelmaa tai halutaan itse päättää omasta kesän vietosta. Kirjailija Aksel Sandemose on sanonut jossain teoksessaan, että on kohtuullista saada vieraat ulos talosta ennen puoliyötä. Meille kaikki jäävät ihan kuin ei olisi hotelleja ja takseja...Onko liikaa pyydetty saada viettää omanoloisensa suvi!

Kaunista viikonloppua!

terveisin
Leena Lumi

perjantai 5. toukokuuta 2017

Peili ei voi uskotella että...


Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

tiistai 2. toukokuuta 2017

Diane Ducret: Diktaattorien naiset


Duce, näin teidät eilen myrskyisällä vierailullanne ikivanhaan kaupunkiimme. Katseemme kohtasivat: ilmaisin teille ihailuni ja palvontani ja paljastin tunteeni. Rinnassani on oikea sydän, joka lyö...

Saan sanomalehdistä lukea, että leijutte pikemmin ilmassa kuin elätte: annatte kaiken Italialle, ette syö, ette juo, ette nuku. No, minäkin leijun: teidät nähtyäni minäkään en syö, en juo, en nuku.
Täällä Sienan alueella on kukka, joka odottaa poimimistaan. Älkää antako sen lakastua, sillä jos lähestytte sitä, löydätte samalla sekä intohimoisen, palvovan että hienotunteisen puutarhan.

   Michaela C.

Diane Ducretin teos Diktaattorien naiset Elämää Mussolinin, Leninin, Stalinin, Salazarin, Bokassan, Maon, Ceausescun ja Hitlerin kanssa (Femmes de dictateur, Atena 2017, suomennos Pirjo Thorel) tarjoaa hämmästyttävän katselukulman maailman suurimpiin itsevaltiaisiin, jotka nyt kohtaamme heitä palvoneiden naisten kautta. Alun sitaatti eli Michaela C.:n kirje Mussolinille on vain pisara meressä siinä intohimossa, jota naiset kautta Italian osoittivat diktaattorille. Saman kokevat muut kirjan itsevaltiaat ja lukija joutuu hämmennyksiin, sillä nämä rakkaudenosoitukset, kirjeet sekä myös teot, lankevat niille, joita muu maailma on kauhistellut heidän julmuutensa takia. Mieleen tulee kuitenkin, että sarjamurhaajatkin saavat vankiloihin kosiokirjeitä, joten täytyy olla ihan oma naistyyppinsä, joka kaipaa palvottavakseen hillitöntä, pelottavaa tyrannia.

Rakas Führer Adolf Hitler!

   Tässä eräs nainen Saksista, joka tahtoisi mielellään lapsen kanssanne. Se on hyvin voimakas ja erikoinen halu, mutta pelkkä ajatuskin siitä, ettei teillä olisi lasta, ei jätä minua rauhaan. Tällaisen toiveen halusin välttämättä ilmaista teille kirjeessäni...

...kaikesta huolimatta teidän lapsenne pitäisi vielä nähdä päivänvalo. Se on minun toiveeni, jonka halajan toteuttaa koko sydämestäni.

    Friedel S.

Diktaattorien naiset kirja paljastaa, että jokainen teoksen hirmuhallitsijoista on tajunnut jo ennen valtaan nousua, että se ei onnistu ilman naisten tukea. Naisten ihailun saavutettuaan, he ovat voineet manipuloida miehiä ja saattaneet tehdä tekoja, joihin eivät olisi kyenneet ilman naisia. Diktaattorit ovat sekä palvoneet naisiaan että tehneet heille väkivaltaa, mutta ilman naisia heitä ei muistaisi enää kukaan!

Naiset ovat olleet magdoja, claroja, nadjoja, elenia...He ovat vuoroin puolisoita, elämänkumppaneita, muusia ja ihailijattaria. Heitä yhdistää se, että he ovat olleet johtajia kaikessa – ei tosin virallisesti – ja joskus jopa hallinneet kuolemaan asti seuraamansa Pygmalionin suojeluksessa.

Kirjan luettuaan jää hämmästellen ihmettelemään, miten naiset ovat kestäneet, sillä heitä on sekä palvottu että loukattu, alistettu, pidetty vankina, he ovat joutuneet sietämään muita naisia, heidän jokainen minuuttinsa on ollut valvottu tai he ovat saaneet odottaa valtiastaan kultaisessa häkissään ja joutuneet sietämään loputonta pitkästyneisyyttä saamatta mitenkään toteuttaa omia unelmiaan. Lopulta kaiken on kuitenkin korvannut valtiaan saapuminen. Vai onko? Osa on pelännyt kuollakseen, osa on rakastanut aidosti ja joku on ryhtynyt diktaattorinsa kautta toteuttamaan omia omavaltaisuuksiaan. Viime mainitusta on oiva esimerkki Elena Ceausescu, joka kuolemassaankin oli sokea omalle historialleen.

Diktaattorien suhtautuminen naisiinsa on ollut hyvinkin erilaista. Siinä missä Hitler piti tiettyä etäisyyttä, vaikka hänen jäljessään kulkikin itsemurhaajanaisten varjo, koska hänelle ura oli naisia tärkeämpi, siinä  Mussolini katsoi, että hän on jotain velkaa naisille ja teki parhaansa ehtiäkseen ’kuitata velkaansa’. Eniten velkaan jäi kuitenkin Mussolini, joka oli täydellisesti vahvojen naisten luomus. Yksi näistä naisista oli rikas, älykäs juutalainen. Il Ducella ei ollut mitään vastaan juutalaisia ennen kuin hän tapasi Hitlerin Venetsiassa. Tämän jälkeen suorastaan hänet luonut nainen, Margherita Sarfatti, sai lähteä maasta ja diktaattorin elämästä. Kirjailija Sarfatti käytännössä työntää Mussolinin itsevaltiuteen juuri oikealla hetkellä, kun tämä vielä epäröi, Margherita myös hoitaa kaiken tiedottamisen ja hän antaa Benitosta kansalle sen kuvan, jota alamaiset voivat rakastaa. Margherita saa kuitenkin väistyä, kun Mussolini tajuaa rakastettunsa ja tukijansa olevan ensin juutalainen ja vasta sitten fasisti.

Diane Ducretin kirja Diktaattorien naiset on kirjoitettu niin elävästi, että tuntuu kuin olisi itse mukana tarinassa. Kunkin diktaattorin ja hänen naistensa elämät myös kuvataan yksityiskohtaisuudella, jolla pääsemme kurkistamaan heidän salattuihin maailmoihinsa. Oliko eräs heistä erotomaanikko, joka ei vain voinut itselleen mitään ja oliko Lena-joella karkotuksessa ollut heistä ainoa, joka kykeni uskollisuuteen rakastetun Nadjansa kanssa, mutta oliko hänen seuraajansa enemmän saatanasta kuin kukaan koskaan: petollisempi myös maataan ja edeltäjäänsä kohtaan kuin olemme uskaltaneet ajatellakaan. Eräs kirje, joka olisi voinut estää verituhon vuosikymmenet ’katosi’...

Diktaattorien naiset on niin kiinnostava, että jos aloitat, et voi lopettaa. Vaikka harrastan sekä kolmatta valtakuntaa että Venäjää, sain lukea paljon uutta Leninistä, Stalinista ja etenkin heidän naisistaan hyvin jännittävän historian ajanjakson kulisseissa. Salazar, Bokassa ja Mao olivat kuin jostain elokuvasta: valtaa, juonitteluja, raivoisia mustasukkaisuuskohtauksia, murhia, ääretöntä mässäilyä ja miten ihmeessä Ranskan presidentti Valéry Gisgard d’Estang oli jossakin vaiheessa diktaattori Bokassan ystävä! Ceausescu oli hirmuhallitsija, joka kultasi huoneita ja tilautti herkkuja mitä mieleen tuli samaan aikaan kun kansa näki nälkää, mutta vaimonsa Elena oli täysin pitelemätön...Mystisin oli Salazar, joka ei ollut esillä kuten vaikkapa Hitler ja Mussolini. Hän kieltäytyi jopa valokuvista missä ikinä siihen pystyi. Muihin diktaattoreihin verrattuna hän oli suorastaan pidättyvä ja piti välimatkaa ystäviinsäkin peläten muuttuvansa helläksi! Mitä tulee Hitlerin naisiin, niitä oli, mutta lopulta vain kaksi: Eva Braun ja Magda Goebbels. Berliinin bunkkerissa huhtikuussa 1945 miljoonien verta vuodattanut mies saa uskollisen Evansa liikuttumaan onnesta vihdoinkin avioiduttuaan tämän kanssa vain hetki ennen kuolemaa, johon Eva haluaa häntä seurata. Samoin haluaa Magda Goebbels, Hitlerin propagandaministerin Joseph Goebbelsin vaimo. Sitä ennen Hitler kuitenkin antaa hänelle jotain, mitä yksikään nainen natsipuolueessa ei ole ennen saanut.


Yhä vielä ja aina: enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.

*****