torstai 20. heinäkuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta


Käännyin ympäri juuri, kun äiti heitti lasipurkin ilman halki. Se lensi korkeassa kaaressa pääni yli, ja vaikka yritin napata sen kiinni, minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Se räsähti rikki keittiön seinään.

Valahdin kyykkyyn.

Lattiaa peittivät lasinsirut. Kuivuneiden oksien sykerö oli päätynyt seinän kupeeseen, ja sen vieressä huomasin perhosen. Toinen sen siivistä oli repeytynyt kahtia, ja alaruumis näytti kumman litteältä. Tökkäisin sitä varovasti sormella.

Sininen perhonen oli kuollut.

Camilla Greben trilleri Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret, Gummerus 2017, suomennos Sari Kumpulainen) on mielestäni mainostetusti vuoden petollisin trilleri – tähän mennessä. Minulla ei ollut hajuakaan syyllisestä, vaan uppouduin ziljoonaa kolmen hyvin eri tavalla epävakaan päähenkilön elämiin. Raaka murha, jossa tavaratalo Clothes&Moren toimitusjohtajan Jesper Morren kotoa löydetään julmasti surmatun naisen ruumis, tuo yhteen rikospoliisi Peter Lindgrenin sekä hänen kollegansa menneisyydestä, profiloija Hanne Lagerlind-Schönin. Pian he tapaavatkin tavaratalon myyjän Emma Bohmanin, joka kantaa kädessään Jesperin kihlasormusta. Pakkaa sekoittaa huimasti Jesperin katoaminen sekä murhatavan yhteys kymmenen vuotta vanhempaan tapaukseen.

Tarinaa kuljettavat vuorotellen asianosaiset: Kiinnnostava tyylivalinta, joka onnistuessaan on mitä ristivalottavin kertomuksen kohottaja, sillä yhden totuus on vain yhden totuus. Jokainen kolmesta, Hanne, Peter sekä Emma, ovat omalla tavallaan ajaneet päin karia, vahingoittuneet ja yrittävät pitää itseään kasassa tavalla tai toisella. Rakentaa sirpaleista uutta elämää enemmän tai vähemmän epäonnisesti. Kirjan psykologinen imu on todella vahva, joten nyt on syntynyt monelle dekkaristille kova haastaja, sillä juuri tällainen trilleri uppoa ainakin minuun ja uskon, että moneen muuhunkin lukijaan. Hirveät teot, mutta niihin ei jäädä makaamaan, ei mässäilemään. Ja se jo Sebastian Bergman –romaaneista himoittu kuvio, että tutkijoillakaan ei ole ihan kaikki ’kotona’, hekin voivat olla pahasti hukassa ja yksityiselämä sekaisin. Kieli keskellä suuta etten paljasta liikaa voisi sanoa, että sitoutumiskammo voi johtaa mihin vain, myös yleistyksiin. Peterillä ei ole hääviä kuvaa naisista:

Naisiin ei ole luottamista.

Ei siksi, että he olisivat älykkäämpiä kuin miehet, vaan siksi, että me miehet emme jaksa urkkia, mihin he pyrkivät. Sen vuoksi olemme jatkuvasti alakynnessä, ja saamme syyttää siitä itseämme.

Kirjan kiinnostavin hahmo minulle oli Emma, tavaratalomyyjä, joka elää omaa unelmaansa, mutta salattuna, sillä Jesper ei halua kihlaukselle mitään julkisuutta. Emma ei saa kertoa työtovereilleen, ei kenellekään, kuka pujotti kihlasormuksen hänen sormeensa. Tavallaan se työntää kauemmas elämän tylsyyttä, mutta toisaalta olisi niin kiva kertoa muille, millainen tulevaisuus odottaa farkkukasoja paikasta toiseen siirtelevää myyjää...Kertoa, että kohta hän voi hypätä pois tästä arjen harmaasta tylsyydestä.

Myymälässä työskenteleviin iskee ihan omanlaatuisensa väsymys. Räikeä keinovalo ja iänikuinen taustamusiikki vievät jostain syystä mehut. Voisin vaikka vannoa, että olen välillä torkahtanut, vaikka olen kierrellyt rauhallisesti liikkeessä touhukkaan näköisenä. Toisinaan minulla ei ole mitään mielikuvaa kokonaisista tunneista. Saatan palata ruokatunnilta ja...Päivä on vain kadonnut jonnekin.

Emma Bohman kertoo tarinaansa takaumin ja väitän, että kukaan ei voi olla niistä kiinnostumatta. Emman äiti oli aivan oma lukunsa, mutta ihan mahdollinen olla totta.

Camilla Greben Kun jää pettää alta on hämmästyttävä suoritus sooloesikoiselle, sillä tätä ennen Grebe on kirjoittanut Moskova noir –sarjaa yhdessä Leander-Engströmin kanssa. Jää voi pettää alta, mutta Greben tarina kantaa loppuun asti kuin panssarijää.


Liike on tyhjä. Silmät tuntuvat kuivilta, kun räpäytän niitä kirkkaassa valaistuksessa. kaiuttimet suoltavat samaa musiikkia kuin tunti sitten. Biisilista, jota markinointiosasto vaihtaa kerran kuukaudessa, soi yhä uudestaan päivästä toiseen.


14 kommenttia:

  1. Pidin kovasti kolmen näkökulman vuorottelusta ja psykologisesta otteesta. Moskova Noir (jota en ole lukenut) vaihtuu näemmä vakuuttavasti Tukholma Noiriksi. Hieno ilmaisu to viittauksesi kirjan nimeen, panssarijää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, niin minäkin! Sitä on nyt ollut muutamassa varsin hyvässä romaanissa sekä tietysti suosikkisarjassani The Affairissa, jossa neljä kertojaa tuo esiin vuorollaan versionsa tapahtumista. Kiinnostavaa, miten eriä ne voivat olla!

      Kiitos<3

      Poista
  2. Kiitos Leena <3
    Upea avaus tälle psykologiselle trillerille. Peter ei saa minulta yhtään peukutusta, mutta Hanne on ihanan eksyksissä ja Emma, mitä kaikkea jouduit kestämään.
    Hienot lainaukset kirjasta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä<3

      Ehdottomasti. Yllättäjä! Peter ei tosiaankaan ole mikään Sebastian Bergman:) Hanne on hukassa ja Emma on niin kiinnostava.

      Kiitos. Valitsin tarkoituksella nyt näin eli ei rikoksiin liittyvät, sillä Emmahan...

      <3

      Poista
  3. Tämä alkoi heti kiinnostaa! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä dekkarilta, kiitos Leen esittelystä.

    VastaaPoista
  5. Kiinnostava dekkari ja tykkään eri näkökulmien vaihtelusta romaanissa! Kansikuvakin on oikein kutsuva. Kiitos Leena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tää on ihan sinulle! Kansikuva on niin hyvä, että voi päästä vuoden kaunein kansi -kisaan.

      Ole hyvä Sara <3 ikuisesti kiitollisena Siintää Sargassomerestä

      Poista
  6. Nyt sain tämän vihdoinkin itsekin luettua ja tykkäsin! Ainakaan minulla ei myöskään ollut aavistustakaan loppuratkaisusta. Ehdottomasti lisää Grebeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ehkä vuoden vahvin tähän asti. Grebe on kuin raikas tuuli dekkarimaailmaan.

      <3

      Poista