tiistai 31. lokakuuta 2017

Vuoden 2017 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonnan Voittajat!


Vuoden 2017 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on valittu. Kiitos kaikille osallistujille♥

Neljästä ehdokkaasta kauneimmaksi valittiin 27 äänellä


Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä. Tämä on se kansi, jonka löysin netistä jo ennen kuin teosta oli edes suomennettu: Kansi herättää huomiota lasin takana olevalla yöperhosellaan...ja tekstin asemoinnnissa on jotain tehokasta. Kaikellaan kokonaisuus on värisyttävä.


Toiselle sijalle tuli Riina Paasosen Kaikki minkä menetimme 11 äänellä ja kolmanneksi Camilla Greben Kun jää pettää alta neljällä äänellä. Pienestä oli kiinni, sillä Ferranten Hylkäämisen päivät jäi vain pisteen päähän Greben kannesta. Kaikki minkä menetimme on kuin graafinen taideteos ja Kun jää pettää alta on esimerkki vahvasta trillerikannesta.

Tuttuun tapaan Lumimies toimi onnettarena ja arpaonni suosi

Tuijaa Satulinnasta

Pionia Anun puutarhasta

Satu Ekoluomaa Satun luetuista

Onnea voittajille♥ Ilmoittakaa nyt voittojärjestyksessä minulle leenalumi@gmail.com minkä kirjan haluatte valita täältä sekä yhteystietonne. Voitte valita varalta muutaman mieluisuusjärjestyksessäkin, niin kirjan saaminen nopeutuu. Merkitsen kirjalistaan 'varattu' jo menossa olevan kirjan kohdalle.

Vuoden 2016 kauneimpia kansia voitte muistella täällä.

*****


Puutarhassa en ole paljon nyt kuvaillut, kun on vedetty hulluina jänisverkkoja, ettei viime vuotinen toistu: Tämä on toinen säästyneistä Northern Hi-Lights atsaleoista, muut menivät jänisten suihin. Vähän vastentahtoisesti istutin sitten tilalle Puistoatsalea Illusiaa, kun en mistään yllättäen saanut Northern Hi-Lights -suosikkiani. Sepä yllätti eli Puistoatsalea Illusian ruska on vahvin. Se on edelleen kaunis, mutta valitettavasti jänisverkon takana.


Suomi 100 vuotta -istutuksen tein sinisistä ja valkoisista scilloista etupihalle, jossa jo tänä keväänä eli siis juhlavuonna kukki tämä ensimmäinen ryhmä.


Onhan tämä valkoinen aika herkkis....

Yhteydenottojanne odotellen

Leena Lumi

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit


Joulu ei voi koskaan tulla liian aikaisin! Minähän kuulemma hyräilen joululauluja sydänsuvellakin. Tänä vuonna ilahduin aivan erityisesti, kun huomasin kaupoissa olevan jo ennen isänpäivää myynnissä joulukortteja, -papereita ja montaa, montaa muuta jouluun liittyvää. Vuodenaikajuhlista lumoavimpaan kuuluu sen pitkä valmistelu ja odotus, sitten siihen liittyvät juhlapäivät ja sen jälkeiset hitaat vielä jouluntuoksuiset viikot. Sellaista joulua ei ole aina mahdollista saada, mutta toisinaan kaikki menee juuri kuin saduissa ja toteutuneen joulu-unelman päälle putoilevat vielä lumen hiutaleet...taivaalta sataa tähtiä!

Ilona Pietiläisen Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit (Docendo 2017) on mitä mainioin joulufiilistelijän teos. Siitä voi poimia vinkkejä niin joulunajan sisustukseen kuin herkkkuihin ja samalla saa takuulla ymmärrystä joulurakkaudelleen! Vain hän joka kantaa joulua sydämessään koko vuoden voi ymmärtää toista samanmoista.


Ennen joulua tosin voi syntyä pientä pesäntekoa tai sen kohentamista. Ilona antoi kodilleen taiteellisen, uuden ilmeen taulutapetilla, jota takuulla kukaan ei ohita huomaamatta. Taulun aihio on ladattu Rijksmuseumin sivuilta, jonne kirjautumalla voi ladata muitakin taideteoksia. Valmista tulee muutamassa tunnissa ja kirjassa on helpot ohjeet.


Kukka-asetelmien ja lahjojen käärimisen lomassa voi tarjota kylään piipahtavalle ja/tai yllättää armaansa iltapäiväteen sijasta piparirahkalla:

vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, luumu-kanelirahkaa ja pipari-tai kanelisokeri-korppurouhetta

Rahka käännellään vaahdotetun vaniljakastikkeen joukkoon ja nostellaan korppu- tai piparirouheen kanssa vuorotellen lasiin.

Jo tuo luumu-kanelirahka on värisyttävän herkullista...


Satumainen joulu sisältää Ilonan tyyliin runsaasti askartelua, visiittejä muiden kodeissa, tuoksuvia kauneusherkkuja, hurmaavia tunnelmakuvia, mutta tällä kertaa myös pienen kuvauksen Irlannista. Ilona rakastui haltioiden maahan ja sen epätodelliseen kauneuteen sataa. Hän huomasi myös saman kuin me aikanaan, että irtlantilaiset todella pitävät suomalaisista! Ilona oli Howthin pienessä kalastajakylässä, jossa nummella kohtasi haltioihin viittaavia yllätyksiä...


Me kohtasimme Connemaran nummilla kauan sitten R:n kanssa ison yllätyksen. Minä kuljin edellä, sillä näin ponit. Niitä oli todella paljon. Sitten ne alkoivat laukata minua kohti, pysähdyin haltioissani ja pienen hetken minulla oli connemaraponisiivet, kun lauma jakaantui kohdallani jatkaakseen matkaa. Elämäni ensimmäinen ikimatkamuisto tuli silloin, joten miten ikinä unohtaa Irlantia. Ja sitten taas iralntilaiset ihmisinä: Viivyimme Galwayssa pari viikkoa ja sinä aikana ehdimme eksyä kerran pimeänä sateisena iltana. Ei missään ketään. Menimme varovasti koputtamaan yhden talon ovelle ja sieltä tuli isäntä avaamaan aamutakissa jo...Kerroimme, että emme löydä hotelliimme johtavaa tietä, ja eikö mitä, rouvakin tuli siihen ja kun kuulivat, että olemme suomalaisia, isäntä veti vaatteet päälle ja ajoi meidät hotelliimme! Oli vähällä ettei meistä tullut naapureita...


Ajopuujahdin, tuolihyllyjen ja sammalportaiden valmistamisen jälkeen on aika järjestää syyskuistin juhlat, joissa tarjotaan ihania Hasselbackan perunoita:

10 perunaa
voita
4 rkl korppujauhoa
1 tl suolaa
3 rkl pähkinärouhetta

1. Kuori perunat ja viillä niihin viiltoja noin puoleenväliin perunaa. Perunan pohjasta leikataan viipale pois, jotta se pysyy tukevasti pystyssä.

2. Lado perunat uunivuokaan, ropsauta päälle suolaa ja sujauta päälle voinokareita.

3. Paista herkkuja 200 asteessa noin puoli tuntia.

4. Sirottele perunoiden päälle korppujauhoja ja juustoraastetta. Paista niin kauan, että juusto sulaa ja perunat pehemenevät.

5. Viimeistele perunat pähkinärouheella.

Ilona tunnustautuu isosti syysihmiseksi:

Myönnän olevani syysihminen: saatan jumittaa katseeni kiinni kynttilän lepattavaan liekkiin tai taivasta kohti tupruttelevaan savuvanaan. Rakastan rouheaa ruokaa, tekstiilejä ja ihmisiäkin. Parasta on kuunnella tarinoita siitä, kuinka ihmisten uurteet ovat syntyneet. Meillä juhlapöydässä ensimmäisenä on Neilikka - eihän hän voi millään jäädä pois. Viimeiseen pihviin saakka koiruus notkuu pöydän ääressä. Olen varma, että neito on opetellut näyttämään suloiselle vain pihvin vuoksi.


Tupaswillan Anun piparitaikinan tuoksuisen vartalokuorinnan ja muutamien kranssien valmistumisen jälkeen saavumme Annan punavalkoiseen jouluun. Punavalkoinen talo lumen valkeassa ja jo sisään astuessa tuoksuvat herkulliset piparipullat, kaneli ja tähtianikset, joulun tuoksu.


Maaretilla pikkulinnut saavat pieniä herkuin täytettyjä talikakkuja. Hirveän suloisia! Itse teen isoon vuokaan, jonka ensin täytän maa- ja hasselpähkinöillä ja sitten kaadan sulan kookoksen päälle. Kun kakku on jäähtynyt, se kumotaan ruokintapaikalla. Kestää muuten pitkään ja varmistaa ruokinnan, jos on itse joitakin päiviä liesussa. Siitä saavat sitten niin linnut kuin oravatkin osansa.


Maaretin perheen kesähuone lumessa...


Oijoi, tätä kuvaa rakastan. Sama kuva löytyy muuten Ilonan kalenterikirjasta 2018 Tärkeimmät hetket, Kauneimmat ajatukset (Docendo 2017). Lampaan villasta saadaan lankaa, josta kudotaan lämmintä ylle. Kaunein väri on aito ja värjäämätön.


Hiekkaharjun kartanon joulu kantaa perinteitä, joissa aidot kynttilät, vanha ryijy ja suvun perinnejouluherkut tuovat pöytään menneetkin sukupolvet.


Idan joulukoti on "Perhe.Ystävät, Villasukat. Sukat, Joululaulut. Kynttilät. Joulutähdet. Kaneli." Siihen sopii hyvin myös Glögisangria sekä


Idan joulukotia on muutamia sivuja ja tämä tuntui jotenkin tutulta...Tuli tunne, että olen kuopukseni opiskelija-asunnossa Aurinkolahdessa.Viimeisen kuvan tuoksukynttilätkin...Kaiken läpi kuitenkin tuoksuu kaneli.

"Jos aina pitää kiirettä, ei koskaan ehdi tehdä mitään." - Pikku Myy -


Herkkuhovin parhaissa vinkeissä koristelemme pipareita ja niistä syntyy lopulta paikkakortit joulupöytään!

Ilona Pietiläisen Satumainen joulu on yhtä ihana kuin hänen aiemmat kirjansa. Löytyy vähän vanhaa, jotain yllätystä ja paljon uutta. Kuvat senkun vain paranevat, mutta aina tekstistä löytyy se ihana, pirskahteleva Ilona!


Ihan alusta asti ollaan Ilonan kanssa näitä hänen kirjojaan touhuttu. Ja meno on ollut sekä hauskaa että rentoa. Se on se kahdenvälinen kemia eli toinen luottaa, että se toinenkin hoitaa osansa. Jos olen jostain valittanut, senkin olen tehnyt. No, en nyt kyllä muista muuta harmistusta kuin ne alkuaikojen jättisuuret kirjat: Jouduin niitä varten hankkimaan Ikeasta oman hyllyn. Nyt on kirjan koko jo passeli niin hyllyyn kuin käteen. Sattuman satoa, että Ilonan kanelinvärinen Neilikka on samaa rotua kuin oli meidän suuriruhtinatar Olgamme. Kiitos Ilona taas tästä joulutunnelman kohottajasta kuin myös menneistä ihanista vuosista♥ 

Toivokaamme, että Neilikan ja Ilonan yläfemmat tuovat meille kaikille lisää yhteistä Ilona -kirjailoa sekä ennen kaikkea valkean, lumoavan joulun♥

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

perjantai 27. lokakuuta 2017

Cision listasi Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit 2017 ja viikonloppua!


Cision on listannut Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit 2017 ja lista näyttää tältä:

Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit 2017


Cisionin kuukausittaisen Top 10 -blogilistauksen aiheena on lokakuussa kirjallisuus. Suomen suosituin kirjablogi 2017 on Bokbabbel.
Listauksen voittanut Bokbabbel on lukutoukka, joka ei koskaan lähde kotoa ilman kirjaa. Toiseksi tulleen Geekgirls-blogin kirjoittajina toimii vuorotellen kirjava joukko erilaisia nörttejä. Kolmanneksi tulleessa Polka dotsissa keskitytään muun muassa kirjoihin, valkoviiniin, kenkiin ja risottoon.

Top 10 -kirjablogit Suomessa lokakuussa 2017:

  1. Bokbabbel 
  2. Geekgirls
  3. Polka dots
  4. Lukupino
  5. Havena/Kirjaluotsi
  6. Kujerruksia
  7. Sallan lukupäiväkirja
  8. Leena Lumi
  9. Lumiomena
  10. P.S. Rakastan kirjoja
Listaus perustuu Cision Communications Cloud™:n tietokannassa oleviin suomalaisiin blogeihin, jotka ovat ilmoittaneet bloginsa aiheeksi kirjat ja kirjallisuuden. Listauksessa on laskettu yhteen blogien yksittäiset kuukausittaiset kävijät sekä tietokantaan ilmoitetut sosiaalisen median kanavien seuraajat. Yksittäisten kävijöiden määrä saadaan ohjelmistosta kvartaalitasolla. Sosiaalisen median seuraajamäärät ovat laskettuna bloggaajien tietokantaan ilmoittamista kanavista 23.10.2017.

Kiitän kunniasta saada olla listalla jo neljättä kertaa vajaan yhdeksän vuoden kirjabloggaamisen aikana ja kaksi kertaa ykkösenä! Onnittelen kanssabloggaajiani♥ Tämä on yhteisö, jossa on oma kielensä ja jossa todellakin osataan käyttää sanoja eli keskustella. Ja nyt puhun kaikista kirjabloggaajista en vain tämän vuoden listalla näkyvistä.


Aikaisemmat listaukset löytyvät täältä

Erityisen iloinen olen ollut jaksamisestani huolimatta vuoden 2016 operaatiostani: Suvi ei ollut helppo ja istua ei olisi saanut, mutta pää pysyi kasassa ja sain levättyä kun löysin Håkan Nesserin dekkarit. Kuka ikinä aliarvioi dekkarien taikaa, voi tulla kysymään minulta. Ja Håkanille ikuisesti kiitollisena, sillä ilman Barbarotti ja Van Veeteren -sarjoja, tuskin olisin jaksanut♥ Lumimies tosin oli ja on kallioni♥ 



Cision on muuttanut listaustaan siten, että uniikkien kävijöiden lisäksi huomiodaan myös sosiaalisen median seuraajat. Se tarkoittaa, että minä, joka en lähde blogistani kuin facebookin sivulleni, olen tästä somepelistä puh, pah pois eli jatkan vain omalla vanhanaikaisella tyylilläni, sillä kaikesta huolimatta olen niin oldfashioned girl, että minun olisi pitänyt elää 20-luvulla! Ja tämä siitäkin huolimatta, että kokonaiskävijämääräni on ylittänyt jo kahden miljoonan rajan! toukokuussa katseluita oli 43 094 ja kesäkuussa 45 010. Nyt on 29 028, mikä on ollut viime vuosina enemmän normi kuin poikkeus. Kiitän suosiostani juuri teitä lukijani ja teen sen suurella tunteella♥ 

*****

Huomenna tulee televisiosta ohjaaja Rainer Werner Fassbinderin Maria Braunin avioliitto. Pääosassa Fassbinderin luottonäyttelijä Hanna Schygulla. Teema&Fem klo 21.52. Suosittelen.

Lauantaisin menee myös Rebecka Martinsson -sarja, joka perustuu Åsa Larssonin loistaviin dekkareihin. Viime viikolla oli Sudentaival ja huomenna on vuorossa Musta polku. Ei olla vielä katsottu eli en osaa sanoa, kuinka hyvin ovat onnistuneet. Meillä on jäljellä vielä yksi osa tanskalaista Dicteä, joka on vaan ollut niin hyvä, että ei sanotuksi saa.

Lumivalkoista viikonloppua kaikille♥

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

Love
Leena Lumi

Englishman In New York

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Eero Ojanen, Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot


Hurmaantuneena sukelsin taruolentojen maailmaan. Oli joitakin, joista en ollut kuullutkaan ja sitten sellaisia, joista oli etenkin lapsena saanut kuulla paljonkin. Kerroin jotain tästä lukemastani uskontotieteistä gradua tekevälle tyttärelleni ja hän olikin ihan 'kartalla.' Ystävänsä jopa tekee nyt gradua keijuista! Taruolennot ovat osa historiaamme, mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Ne eivät katoa, vaan säilyvät mukanamme jopa muodoissa, joissa emme niitä tunnista. Usein ne liittyvät johonkin sanontaan, joka kulkee sukupolvesta toiseen. Moni ei vain osaa yhdistää sanottua oikeaan taruolentoon tai jopa uskaltaa väheksyä rinnallamme eläviä näkymättömiä, joiden muoto voi olla mitä vain jättiläisestä pieneen väkeen. Ei kannattaisi, sillä osa taruolennoista on kipakkaa väkeä!

Eero Ojanen ja Sirkku Linnea ovat yhdessä tehneet houkuttavan kirjan Suomalaiset taruolennot (Minerva 2017). Kirjan teksti on filosofi Eero Ojasen, joka on laajasti perehtynyt skandinaaviseen kansanperinteeseen. Häneltä olemme saaneet lukea mm. Suomen myyttiset linnut sekä Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen. Suomalaiset taruolennot kirjan huikea kuvitus on Sirkku Linnean, joka on kuvittanut mm. lastenkirjoja, biologian oppikirjoja, Pikku Kakkosen lastenohjelmia ja Paletin postikortteja.


Kirja alkaa suurilla olennoilla, joissa kohtaamme jättiläiset, kalevanpojat, kalevantyttäret, jotunit, jatulit ja staalot. Ajattelemme jättiläiset usein miehiksi, mutta vanhin suomen kielellä säilynyt muistiinpantu jättiläistarina koskee Rovaniemen suunnalla 1700 -luvun lopulla kerrottua:

"Kalevantytär otti hevosen, kyntäjän ja auran, toi äidilleen ja kysyi: 'Mikä sittisontiainen tämä on, jonka minä löysin, äiti, maata tonkimasta?' Äiti vastasi: 'Vie se pois, piikani, meidän pitää paeta pois tältä maalta, ne tuelvat tänne asumaan.' "


Pientä väkeä puolestaan olivat keijukaiset, menninkäiset (kts. kirjan kansi), maahiset ja tontut. Olen itse niin innostunut tontuista, että meillä on saunatonttu, joulun tonttu eli ei joulupukkia ja sitten Välikatolla asuu Feetu, josta olemme tietysti velkaa Mauri Kunnaksen Suomalaiselle tonttukirjalle. Myös Ninni Nuttunen laittaa paketin jos toisenkin kuusen alle. Menninkäiset ovat asuneet ihmisten mielissä niin tarinoissa kuin lauluissa. Ne edustivat hautakumpujen väkeä, jonka kanssa oli syytä pysyä hyvissä väleissä.Kirjassa paljon jännittävää tarinaa menninkäisistä. Varmaan moni jo omasta lapsuudesta muistaa keijut keveinä, kauniina ja ystävällisinä hahmoina, sellaisina kuin L.M.Montgomery kuvaa niiden saapuvan puutarhoihin, joissa kukkivat akileijat. Todellisuudessa keijut tai keijuset liittyivät alunperin hautausmaan väkeen. Ne liikkuivat suurissa parvissa ollen kuin lumihiutaleita, tulensäikeitä tai hyönteisiä, jotka vaikkapa seurasivat ruumissaattoa. Niiden jopa väietettiin levittävän kuolemaa ja kalman hajua. Ajan myötä keijut alettiin kuitenkin nähdä aivan toisin. Monet suomalaiset keijutarinat juontavat juurensa kelttitarinoihin.


Tonttu on tullut meille lännestä eikä ole sattumaa, että tonttu sanana muistuttaa tonttia. Tarina on kiehtova ja lyhyesti näin:

On kaksi asiaa, ihminen ja se paikka, mutta kun kaksi on yhdessä, niin siinä on aina myös kolmas, joka on näiden kahden välinen suhde. Paikka alkaa elää omaa elämäänsä, paikalle muodostuu ajan mittaan jokin oma tarina, eli siis henki.

Toisin sanoen, siihen paikkaan syntyi tai asettui tonttu, joka ylläpiti sitä tonttia ja nimenomaan sitä ihmisen ja paikan suhdetta.

Tontut vahtivat, että elettiin kunnolla. Kaikkea piti kohdella kunnioituksella. Maan antimia, talon eläimiä, toisia ihmisiä, taloa. metsää ja sen eläimiä. Talon tonttu kulki etenkin yöaikaan ja tarkasti, että kaikki oli kunnossa. Hyötyväkeä siis nämä pikkuolennot!

Kalevalaisia olentoja olivat luonnotar, kade, kave, Ilmatar, joka synnytti Väinämöisen, vanhin taruolennoistamme eli Ilmarinen, Ukko, säiden jumala. Akka, Ämmä ja Äijä.


Metsän haltijoista mahtavin oli Tapio, metsän kuningas. jolle tuotiin uhreja ja antimia Tapion pöydälle. Hyvin tärkeä oli Mielikki, metsän emäntä, sillä usein saalista pyytävät saattoivat ohittaa Tapion ja kääntyivät suoraan Mielikin puoleen.  Mielikkiä pyydettiin avaamaan Tapion aitta, jotta pääsisi "kulta kulkemahan ja hopea vaeltamaan" pyyntömiestä kohti. Ulkomuodoltaan Mielikki oli "valkean verevä, pesemättä puhtukainen".


Muita metsän haltijoita olivat Tellervo, Sinipiika, Annikki ja Tuulikki. Metsissä liikkui myös merkillisiä olentoja, kuten vaikka Hittavainen ja Hitto. Muita olivat Nyrkes eli Nyyrikki, Hongotar, Hippa, Kuippana ja Kati. Hipasta varmaan monelle tuleekin mieleen hippaleikki, joka liittyi takaa-ajoon.


Kasveille oli omat suojelijansa ja veden väelle omansa. Liekkö Suomessa montaakaan, jota ei olisi lapsena näkillä peloteltu. Siis aikana, jolloin lasta saatiin pelotella ja useimmiten kyllä lapsen omaksi turvaksi. Jos lapsi ui liian kauas tai ei tullut vedestä kun kutsuttiin, voitiin uhata, että 'varo, näkki vie!' Näkki ei ollut kuitenkaan vain vaara, vaan myös tapojen vaalija. Ennen aikaan ainakin maalla oli tapana, että kun lauantai-iltana kirkonkellot soivat, sen jälkeen ei enää saanut tehdä töitä. Tämä koski myös kalastusta, jossa näkki saattoikin näpäyttää. Näkki oli kaunis nainen, joka saattoi asua myös kaivoissa. Se oli kasvattajien apulainen, että villit lapset saatiin pysymään ruodussa ja poissa vaaroista. Muita veden väkeä olivat Ahti ja tämän tytär Vellamo, veen emäntä.


Monenmoista sekä vanhaa tuttua, että vanhaa ennen kuulematonta tarjoaa tämä kirja, joka ihan vei minut mennessään. Teos, joka sopii niin aikuisille kuin lapsille. Eikö näitä tarinoita voisi lukea yhdessä lapsen kanssa tietysti ottaen huomioon lapsen iän, sillä muistan vain itse, miten Näkki pelotti. Pientä pelkoa saakin olla, ei liian lällyä, vaan tarinan tulee tuntua - sopivasti. Ja nämä kertomukset ovat osa suomalaista kansanperinnettä. Olen niin sataa hurmaantunut Eero Ojasen sekä tähän että aiemmin mainitsemaani kahteen muuhun teokseen. Suomen myyttisistä linnuista toivon uutta painosta! Tämän kirjan kuvittajaksi Sirkku Linnea on napakymppi! Kirjassa on 153 sivua ja kuvat eivät suinkaan rajoitu vain näihin koko sivun upeuksiin, vaan sivuja on elävöitetty monin pikkukuvin, joita aikuinen lukijakin jää hämmästelemään.


Vielä jatkuvat tarinat...On outoja olentoja ja hankalia olentoja, pirua ja painajaista sekä tarinoiden eläimiä. On myös Auttajia ja huolehtijoita, joista yksi oli kuvan Kiputyttö. Häntä pyydettiin vierittämään kivut jonnekin veden syvyyksiin, mistä ne eivät ikinä palaisi.

Oijoi, mikä kirja ja ihanan vanhahtava osin haalistuneen seepian värisine sivuineen kontrastinaan hyvin aikaamme istuvat kuvat. Veikkaanpa, että tätä kirjaa kääritään ahkerasti joulupaketteihin eikä suotta: Suosittelen!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna


Mie olen niin kiinostunnu kaikesta siittä mikä minun sisälä ellää, että mie en oikeasthaan jaksa kiinostua kenestäkhään muusta. Kaikki muut ihmiset ja niitten pienet elämät tuntuvat minusta niin latteilta verrattuna minun sisäseen elähmään, joka vain runsastuu iän myötä. Ja onhan mulla nämä kissat ja koirat...Niitä on helppo ymmärtää, ihmisiä huomattavasti vaikeampi. Ne ei puhu ittestänsä, vaan net kuuntelevat aina kiinnostuhneina mitä mie praataan. Mulla on pohjonen valo seurana ja pirtin lattilankut, jokka natisevat ko kissat ja sessut tassuttelevvat lattian poikki. Kartanolla kattelen taivasta aina äähreen saakka ja sielä minun kanssa kulkevat lintuparvet, pilvet ja tuuli. Mie piän kaikki ovat aina auki. Saapi tulla jos haluaa.

Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017) on kirja hullusta rakkaudesta, väkivallasta ja Suomen historiasta aikana, jolloin olimme sodassa Saksan kumppanina Neuvostoliittoa vastaan. Yhteinen nimittäjä oli ryssäviha, mutta osa suomalaisista liittyi myös joko julkisesti tai hiljaa natsiaatteen kannattajaksi ja heitä riitti. Olen itsekin tavannut tuota ’vanhaa kaartia’ piskasena likkana ja imenyt muistiini sen mieltä ja tapaamisia. Valitettavasti se ei ole unta...

En ole ennen lukenut Liksomia, mutta olisi pitänyt. Everstinna on monologiromaani, joka takuulla ei ole jättämättä jälkeensä sekä ihailua että rajua tunneskaalaa. Jo pelkästään naisen alistuminen perheväkivallalle on helvetillistä, mutta että sen tekee Everstiä sokeasti ihaileva vahva, mutta miellyttämishaluinen Everstinna, tuo peliin mukaan hullun rakkauden. Eversti oli saksan natsipiirien suosiossa ja yhdessä he Everstinnan kanssa pitivät pohjoisessa hovia, jossa nähtiin nimekkäitä Kolmannen Valtakunnan herroja. Heiltä ei puuttunut kaviaaria eikä samppanjaa, ei liehakoijia, kuin ei myöskään niitä, joita halusivat tuhota ja alentaa. Sokeana Everstinna solahti natsien rotuoppeihin siinä missä Everstin nöyryytyksiin. Kun Everstinnan sekä fyysinen että psyykkinen kantokyky romahtivat, hän näki ainoaksi toivoksi saada kläpin, lapsen, mutta juuri sen Eversti oli ehdottomasti kieltänyt. Samaa matkaa sodan voittajien alkaessa hahmottua myös Everstin raivoisiin aivoihin, häntä alkoi pelottaa miten heidän tulisi käymään häviössä. Jos Vyyteri olikin ollut väärässä...Ja sitten tuli se hetki, kun Everstille tarjotiin Vermahtin univormua ja sopimusta allekirjoitettavaksi ja sanottiin itse Vyyterin, toivovan, että Eversti ryhtyisi rykmentin komentajaksi ja rahalla vielä voideltiin. Nyt jo asioita aavistava Eversti sai raivokohtauksen:

...te saatanan natsisiat tarjoatte mulle soan tässä vaiheessa kenraalin natsoja ja siten laajennettua ittemurhaa ko oletta jo poissa pelistä ja kaiken hävihneet, mithään että tarjohneet silloin ko olitte varmoja voitosta, ette ainuttakhaan killutinta tai nappia, haukuitta meitä suomalasia ali-ihmisiksi, lyhytkalloisiksi monkooleiksi ja tarjositta ja valhmiiksi piljettiä kaasukammihoon ko oletta voittahneet soan, pyyhkikään sopimuksilanna persettä ja tehkää se huolelisesti, koska kohta jokainen teistä  roikkuu hirsipuussa, mie en tapa itteäni, koska mie senthään rakastan ommaa sisintäni.

Everstinna on kirjana Katja Ketun Kätilön ja Heidi Köngäksen Dora, Doran sisarkirja, joka on kirjoitettu meän kielellä. Yhtään ei murre haitannut lukemista ja varmaan sitä helpotti lopun sanastoa katsottuani se, että ruotsin lainasanoja oli yhtä paljon kuin omassa rannikkolaisessa lapsuudessani. Jos vertaisin näitä kolmea kirjaa mutu-tuntumalla, niin Kätilö on rankka rakkaustarina kastettuna julmuuteen ja eritteisiin, mutta myös Jäämeren kirkkaisiin vesiin. Dora, Dora on hienostunein julmuudessaankin, koska paha on pääosin rivien välissä juuri kuten se Suomessa helpostikin saattoi olla, sillä eivät kaikki myötäjuoksijat meillä halunneet saada natsin leimaa. Toisaalta oli natseja, jotka taas halusivat syvempää kosketusta suomalaisiin ja tämä mitenkään natseja puolustamatta. Everstinna on yhden naisen omanäköisensä kuvaus antautumisesta julmalle miehelle, antaumisesta natsismille ja lopulta siitä hengissä selviämiselle.

Everstinna ei kuitenkaan ole vailla valoa. Kun Everstinna nai Everstissä kaksikymmentäkahdeksan vuotta itseään vanhemman miehen, hän kääntääkin tarinan lopussa asetelman aivan päälaelleen ja ottaa vahingon isosti takaisin. Tätä saa ehkä lukea ranskalaisessa kirjallisuudessa, mutta tuskin ikinä muussa länsimaisessa. Rosa Liksomista on uskaltajaksi, tabujen kaatajaksi.

Everstinnan erotiikka on aivan omaa luokkaansa, suopursuerotiikkaa. Niihin lukija uppoaa tuntien suon erityisen tuoksun sekoittuneena päihdyttävään kiimaan. Lopulta koitti sitten Tuomaan kanssa Onnensuo ja silloin Everstinna jo kirjoitti Everstin ja hänen tarinaansa kirjaksi.

Liksomin ote ei kirpoa. Laatu on tasaista ja pohjoinen luonto kulkee kaiken aikaa mukana, mutta tarinaa ylittämättä. Miten upeaa tekstiä, jossa lopulta tuntee raukeaa vapautusta. Sellaista kuin voisi kokea suossa piehtaroituaan. Puhdistuneena menneisyyden varjoista. Everstinna itsetietoisuudessaan ja kokemuksellisuudessaan tiesi kaiken aikaa kuka hän on kuitenkaan osaamatta katua. Hän tarvitsi menneisyytensä väliin pohjoisen luonnon valon, sen ankarat nopeat talvet ja sitten kevään solisevat purot. Ja Tuomaan.


Minun esirippu ei ole laskenu kerthaakaan, sen verran minussa on senthään näyttelijän vikkaa. Osaan sisäletulon ja poislähön.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Elina/Luettua elämää Katja/Lumiomena  Mai/Kirjasähkökäyrä  Anneli  Kulttuuri kukoistaa  Kirjakaapin kummitus  Kirjojen kuisketta

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ethän muistuta julmasta kohtalosta, ethän pohjoisen...


Ethän muistuta julmasta kohtalosta,
ethän pohjoisen kaihosta, rannattomasta.
Juhlamme yhteinen, on ensimmäinen
ja viimeinen, ero on nimenä sen.
Ja jos aamu ei meille valkene,
eikä kuu yllämme kulje;
                            Mitä sen väliä!

Sinulle tahdon tänään antaa,
lahjoja, joita ei saata edes kuvitella:
peilikuvani illalla, veden kalvolla,
ennen kuin virta on unen varjoissa,
nääntyneen katseen, liian uupuneen,
kohottamaan tähteä taivaan lakeen,
                ääneni kaiun, sortuneen,
joka aikaa sitten oli kukkean, kesäinen -

meille ihanampi päivä lokakuun loskainen
olisi, kuin päivä toukokuun kuulas, kasteinen,
saattaisit kuulla, levollisena,
kuinka varikset juoruilevat, joka puolella 
                                              Moskovaa,
kalleimpani, älä unohda minua,
ainakaan ennen ensimmäisiä lumia.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi 2016. suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Jumittaako polvi, särkeekö niska tai kyynärpäät? Ehkä voin auttaa...


Joitakin vuosia sitten suven kuumimpaan aikaan, oikea polveni yritti sanoa itsensä irti. Se oli kipeä ja siinä oli turvotusta. Kun tavalliset särkylääkkeet eivät enää auttaneet, sain ajan kuvaukseen, jossa todettiin lievä nivelrikko ja annettiin ohjeeksi vain välttää hyppimistä, juoksua ja jyrkkiä alastuloja. No eipä tuo lääkäri voinut tietää, miten monet sadat kerrat olen täällä sekä kiivennyt vuorille että laskeutunut kallioita alas naruista kiinni pidellen. Ja sitten tämä kolmessa tasossa oleva puutarha ja jyrkät rinteet, joita en voinut jättää kesannolle. Taisi muuten olla se suvi, kun samalla viikolla oli puutarhani tv-kuvaus sekä mieheni pyöreät synttärit...Aloin etsiä tietoa netistä, että mikä luontaistuote voisi auttaa. Löysin Zinaxinin, joka siitä lähtien kulki matkoillakin mukana, sillä reissuissa me vasta kävelemmekin. Zinaxinia sai silloin ainakin Sokoksista ja apteekeista, varmaan myös Life -myymälöistä. Apu oli ilmiömäinen! Muistan vieläkin, mitä tuote sisälsi eli inkivääriä, galangajuurta ja avokadosoijauutetta. Yllättäen tuote katosi markkinoilta enkä läytänyt vastaavaa ennen kuin kovalla googletuksella. Alkuperäisen Zinaxinin kehittäjiltä on nyt ilmestynyt ZinCuFlex.


Tuotetta otetaan ruokailun yhteydessä kaksi ensimmäistä viikkoa kaksi kapselia. Helppo niellä eikä närästä. Sisältää supermaustekasveja inkivääriä ja kurkumaa, joita on käytetty monipuolisesti jo tuhansien vuosien ajan. ZinCuFlex sisältää inkivääriä ja kurkumaa tiivistetyssä ja tehokkaassa muodossa.  En pidä ollenkaan kurkuman mausta. Se ei todellakaan ole mitään sahramia. Laitoin kerran teelusikallisen gulassiin ja minusta se pilasi koko ruoan. Inkivääriä taas kaikki eivät voi tuoreena nauttia. Eivät ainakaan herkkävatsaiset.  Ja mikä myös tärkeää, kurkumasta imeytyy normaalisti vain n. 1 prosentti kehomme käyttöön. ZinCuFlex -kapselien inkiväärin ja kurkuman patentoitu seos tehostaa ainesosien imeytymistä!


Kahden viikon jälkeen otetaan enää yksi kapseli päivässä. Olen testannut ja toimii. Myös polven öinen leposärky on kadonnut.

Inkivääriuute auttaa säilyttämään nivelten liikkuvuuden ja kurkumiini auttaa suojaaman soluja ja ylläpitää nivelten liikkuvuutta sekä nivelten ja luuston terveyttä. Mukana on myös C-vitamiinia, joka edistää kollageenin muodostumista rustojen ja luuston toimintaa varten.

Jostain syystä en läytänyt tuotetta Sokoksesta enkä apteekeista. Ehkä kehittelytauko sai sisäänostajat unohtamaan tämän teholuontaistuotteen. Tilasin sen täältä

Luin jostain, että missään muualla kuin Suomessa ei tehdä niin paljoa turhia polvileikkauksia. Joidenkin lääkärien mielestä osa leikkauksista olisi voitu välttää. Liike on lääkettä, samoin painonpudotus, mutta jylläähän elimistössä myös matala-asteinen tulehdus, joka voi aiheuttaa erilaisia kipuja ja muitakin sairauksia.

ZinCuFlexiä myydään 30 ja 60 kapselin pakkauksissa. Tuotteen maahantuoja löytyy täältä


Tätä oli helppo kirjoittaa, sillä olen itse kiitos ZinCuFlexin selvinnyt polveni kanssa ilman uusia lääkärikäyntejä. Tänäkin suvena on tehty kunnon puutarhapäiviä ja vielä on osa syystöistä tekemättä.
Vain tuo tuotteen saamattomuuspaussi oli kauhea, ja toivon edelleen, että ZinCuFlex tulee myös markettien hyllyille. Ihan samoin kuin aina toivon myös kirjoja sinne, sillä olen huomannut, miten helppoa on ostaa kirja samalla kun tekee viikonloppuostokset. Ja vaikka en ostaisikaan kirjaa, teen joka kerta katsastuksen eli katson, mitä kirjoja ja keiltä kustantajilta on päässyt markettimyyntiin.

Liikettä, lepoa, herkkuja, kynttilöitä, takkatulen loimotusta tasapuolisesti teidän kaikkien viikonloppuun!

Love
Leena Lumi

le chant du Loup

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään


Hänen mieleensä pyrki monia muistoja, mutta hän tukahdutti ne. Hänen tarvitsi vain astua reunan yli oikeasta kohtaa,  ja hän tiesi suunnilleen, missä se oli – ja sitten...

Ei mitään.

Se, mitä maailmassa oli ennen häntä, olisi täällä hänen jälkeensäkin.

Tyhjyys voitti aina. Se vain odotti sopivaa hetkeä, siinä kaikki.

Hän tarttui puhelimeensa ja alkoi kirjoittaa.

           Rakkaani, tänään tapahtui jotakin. Minä

Peter Jamesin uusin trilleri Kuolema ei rakasta ketään (Need You Dead, MinervaCrime 2017, suomennos Maikki Soro) jatkaa vahvaa Roy Grace –sarjaa, jossa olemme jo kauan saaneet seurata ylikomisario Gracen silmukan kiristymistä alkaen siitä kun hänen vaimonsa Sandy katosi ja sitten viimein löytyi Saksasta. Sandy –kuvio tuli tavallaan tiensä päähän loistavassa Kuolemaan asti sinun. Vain tavallaan, sillä Roy löysi Sandyn lisäksi heidän yhteisen poikansa, joka jää hänen vastuulleen Sandyn kuoltua. Uusimmassa kirjassa Roy paitsi ratkoo rikosta, jolla on pelottavat jäljet, yrittää saada kontaktia vaiteliaaseen poikaansa Brunoon.

Uusin rikos on jälleen julma ja tavaton. Kampaaja Lorna Belling elää väkivaltaisessa avioliitossa, mutta löydettyään Gregin, hän alkaa elää kaksoiselämää tämän kanssa, kunnes Gregin avioero on selvä. Lorna uskoo karismaattiseen Gregiin sataa ja kestää mitä vain, kunhan heille vain on luvassa yhteinen tulevaisuus. Tapahtuu yllättävä käänne, kun eräs kampaamon asiakas näyttää Lornalle lomakuviaan Malediiveilta, näyttää kuvia rakastuneesta parista, joissa ovat Greg ja tämän vaimo Belinda, paitsi että heidän nimensä eivät olleet nämä. Tapahtuma sytyttää Lornan valkohehkuiseen raivoon, josta alkaa kammottava tuohon tie ja samalla Roy Gracelle poliisina pahin painajainen. Vasta monen erehdyksen kautta Roy alkaa uskoa, että...Samanaikaisesti, kun Roy Grace syventyy poliisioperaatioihinsa, saa lukija maistaa murhaajan mieltä:

Ennen en ollut lainkaan tällainen. Olin ihan tavallinen, kunnollinen ihminen. En minä halunnut tulla tappajaksi. En ole vieläkään varma, olenko edes tappaja, mutta minua jahdataan, niin kuin olisin.

Haluan vain sanoa yhden asian, rikosylikomisario Grace.

Minä tulen tekemään kaikkeni, etten jää kiinni ja menetä elämääni.

Ihan mitä vain.

Peter James on yksi maailman arvostetuimmista dekkaristeista, ja hänen huippusuosittuja Roy Grace –sarjansa kirjoja on käännetty 36 kielelle ja myyty yli 18 miljoonaa kappaletta. Peter James toimii läheisessä yhteistyössä Sussexin poliisin kanssa, ja hänen kirjojaan on kiitetty siitä. James on todella innostunut poliisioperatiivisista toimista ja se näkyy ja tuntuu niin hyvässä kuin pahassa. Ketä ne kiinnostavat kiittävät ja kuka on kiinnostunut enemmän rikoksen psykologiasta, nauttii kaikesta muusta. Tekijän kiitoksissa James kiittää sivun verran eriarvoisia poliisihenkilöitä. Peterin ystävä rikoskomisario David Gaylor on Roy Gracen alter ego. Kiitoksia saavat onneksi myös oma vaimo, koiruudet sekä alpakat!

Yhdessä Royn kanssa hautaamme nyt tihkusateessa Sandyn sekavissa tunnelmissa:

Mahdollisesti. Mahdollisesti hän olisi voinut pelastaa Sandyn. Kun he olivat keskustelleet viimeisen kerran sairaalassa, Münchenin Schwabling-klinikalla, vain pari viikkoa sitten, ja Sandy oli ollut niin suunniltaan vammojensa ja epävarman tulevaisuutensa takia. Jos hän olisi vastannut silloin toisin. Jos hän olisi voinut vastata toisin. Jos hän olisi laittanut kätensä Sandyn ympärille,  halannut tätä, sanonut, että rakasti tätä yhä ja ottaisi tämän takaisin, että he voisivat alkaa taas alusta yhdessä.


Nyt hänen oli vain hyväksyttävä tosiasiat. Rubikon-joki oli ylitetty. Enää ei ollut paluuta. Sen pituinen se.

*****


*****

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Valitse Vuoden 2017 Kaunein Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta!


Jälleeen on se aika vuodesta, että valitsemme vuoden kauneimpia kansia Lumi -blogissa. Aika on nyt aikaisempaa lyhyempi eli tällainen tiheä ja tiivis. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy ti 31.10. klo 15. Osallistua voivat kaikki lukijoikseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Oman lukijuutesi näet etsimällä itsesi kohdasta Lukijat/Jäsenet. Ellei sinulla ole aktiivista blogia, jätä kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitteesi. Palkintoja jaetaan kolme. Suurin osa niistä on uusia kertaan tai kahteen luettuja kirjoja, jotka ovat ihan lahjakuntoisia eli vaikka joululahjaksi... Ensimmäiseksi tullut valitsee ensin, toiseksi tullut toisena etc.


Kansiehdokkaita on kuusi. Ilmoita sen kirjan nimi, jonka kansi on sinusta kaunein. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla.

Iloista arvontamieltä ja palkintokirjat ovat tässä:

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit  

Linda Peltola: Puutarhan syksy Kodin lämmin joulu

Herman Koch: Pormestari

Anne B.Radge: Perintötila

Rosa Liksom: Everstinna  varattu!

Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

Pierre Lemaitre: Silmukka

Sadie Jones: Kotiinpaluu  varattu!

Aris Fioretos: Mary

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Gerald L. Posner: Josef Mengele Elämä ja teot

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä

Linn Ullmann: Rauhattomat

John Williams: Stoner

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään  

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Samuel Bjørk: Yölintu

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa  varattu!

Eero Ojanen, Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot  

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

Tuuli Salminen: Surulintu

S.K.Tremayne: Tulilapsi

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika Intohimona joulu

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat vaihtaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko millonkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Love
Leena Lumi

PS. Muistattehan, että blogissani on kommenttivalvonta, joten kommenttinne tulevat esiin, vasta kun olen koneella. Huomenna lounaalla Bessun kanssa ja ylihuomisaamusta muuta. Ja paljon puutarhan syyspuuhia...Kärsivällisyyttä, kiitos♥

lauantai 14. lokakuuta 2017

Vaarallista päästää Lumimiestä yksin kauppaan, sillä...ja kohti syyslomaa!


Keski-Suomessa ensi viikko on syyslomaviikko ja ajattelinkin vain puutarhailla, lukea Slaughterin uusinta ja käydä Bessun kanssa lounaalla. Tämä Maria Wiikin maalaus Ullakkokamarissa sopi niin suunniteltuihin tunnelmiini eli rauhaa ja harmoniaa vaan. On ihan syykin ottaa löysästi, sillä lokakuun viimeisellä viikolla koko pieni perheemme kokoontuu erään juhlan merkeissä meille pitkäksi viikonlopuksi ja haluan laittaa pystyyn kivan partyn. Hys, hys, äiti on juhlakalu...

No, ennen kuin kerron tulevasta voin paljastaa, että olen vetänyt hulluna vanhoja dekkareita. Luin Karin Fossumilta Piru valoa kantaa ja Mustat sekunnit. Etenkin Piru valoa kantaa sai minut ihmettelemään, mihin Fossum oli minulta jäänyt. Olin lukenut häneltä aikaisemmin ainakin Harriet Krohnin murha sekä Toisenlainen rakkaus. Ja sitten aloin lukemaan Inger Frimanssonin teosta Kylmä maa, joka on Likeltä, kuten nämä Fossuminkin mainitut teokset. Ja arvatkaapa keneen törmäsin Kylmässä maassa: Justine Dalvikiin!, johon tutustuimme Inger Frimanssonin loistavassa

Hyvää yötä rakkaani. Hyytävä tarina jatkui


trillerissä Varjo vedessä, mutta en tajunnut, että se ehkä jatkui myös tässä:


En ole lukenut Rotanpyytäjää juuri nyt, joten vain lukemalla saan tietää, onko Justine tässäkin, mutta trillerin mainitaan olevan itsenäinen jatko-osa


Frimanssonin Kylmä maa -dekkarille ja sitä se totta totisesti ei minusta ole, sillä Rotanpyytäjässähän Ingrid lähtee tapaamaan kuolevan miehensä pyynnöstä tämän exää ja...Kylmä maa jatkaa suoraan siitä! Kaiken lisäksi tässä tarinassa Justine Dalvik on sivuosassa, vaikka pahoin pelkäsinkin, että hän taas...Eli sanotaan mitä sanotaan, minä lukisin nämä nyt tässä järjestyksessä. Kylmä maa ei ole omassa kirjastossani, mutta monta muuta Frimanssonia on, kuin myös Fossumia: Varoitus ja Hullujenhuone. Frimanssonilta myös Kissa joka ei kuollut ja Pahaa pelkäämättä. Nämä voi aina lukea uudelleen, kun on unohtanut, miten juttu oikein meni ja kuka saattoi olla niin julma ja tavaton, vaikka näytti kukkahattutädiltä!


Syysloman iloksi kävin ostamassa Karin Slaughterin Hyvä tytär, sillä olen tainnut lukea kaikki Slaughterit ja tämänkin jo aloitin. Voin luvata, että on kylmää kyytiä, mutta sellaisella tavalla, jota aina välillä kaipaan nykydekkareihin, jotka ylittävät sietokykyni, kun niihin sotketaan ihan kaikkea mahdollista tai sitten on liikaa poliisioperativiista toimintaa, joka on minusta niin boring ellei mukana ole Sebastian Bergman!

Dekkarit Leena Lumissa

Syyslomalla on laitettava toistakymmentä jänisverkkoa, sillä viime vuonna jänikset söivät atsaleat jo lokakuulla, joten ei auta. Muuten voisinkin sitten vain

lukea ja nauttia

hyvästä ruoasta.


Niin...Lumimies meni sitten tänään yksin noutamaan lohta, ei siinä minua tarvittu, jäin haravoimaan. Kun hän tuli takaisin näytti jotenkin velmulta ja sanoi, että 'jos vastaat kyllä, kerron jotakin.' Eihän tuota killata, että noin aloittaa...Pakkohan mun oli sanottava 'kyllä' että saisin tietää, mistä on kyse: R. oli tavannut erään tuttunsa Prisman kassoilla ja alkaneet puhua niitä näitä vanhoja juttuja. Kumpikin puuhailee nyt aivan muuta kuin silloin joskus ennen ja se mitä P. tekee onkin jotain sellaista, että...Tiedättehän sellaiset hullut kuin minä, jolla on korkean paikan kammo, mutta aina vain on päästävä sinne alpeille. Lentomatkustaminen on minusta aivan yliarvostettua, joten mieluummin omalla autolla, laivalla tai junalla kuin lentokoneella. Ja siksi toiseksi, aina vähän huimaa nousussa. Siitäkin huolimatta vastasin tänään 'kyllä' sillä seurauksella, että olen säistä riippuen ensi tai seuraavalla viikolla lentämässä pienkoneella! Ja arvatkaa mitä: Yhtään ei kaduta, enkä peru, vaikka hirvittää, mutta myös houkuttaa. Elämässä pitää olla seikkailua! Tuli heti mieleen romaani Linnuntietä...ja lause Non est ad astra mollis e terris via. 'Maan päältä tie tähtiin ei ole helppo'. Toivotaan nyt kuitenkin, että ei ole kovin kuoppaista ja ettei P. vain kiepauta konetta ympäri. Ja että päästäisiin turvallisesti maanpäälle takaisin katselemaan niitä tähtiä täältä alempaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille♥

syyslomaterveisin 
Leena Lumi

The Windmills of Your Mind

PS. Tämä juttu on sitten 4000. tekstini!