keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Toukokuun kukkia


Toukokuun riemastuttavassa vauhdissa kävin äsken nappaamassa muutaman kuvan. Scilloja on nyt ziljoona, mutta niin lujaa olin mennyt, että jotain oli jäänyt huomaamatta...


Valkoista scillaa japanilaisessa rinteessä ja tällaista en ole ikipäivinä ostanut. Monenlaista on kokeiltu vaaleanpunaistakin scillaa, mutta tämä on sitten albino tai muu kiva yllätys.


Tässä on jotain koskettavaa...


Huhtikuun kukissa oli viime vuoden onnenpensas kuin odotuksena, mutta nyt ne kukkivat. Onnenpensaita on lisätty, joten tätä ihanuutta on jatkossa runsaammin. Mikä matka piti kulkea, että meistä tuli kaverit!


Esikot suorastaan kilpailevat scillojen kanssa lukumäärässä. Pidän keväällä sinisen ja keltaisen liitosta ja...


vaahteroiden kultaisista kukista!


Nyt on luvattu hallaa, mutta on vasta 11.5., joten tänne tullenee lisää toukokuun kukkijoita. Nostin pelakuuruukut yöksi sisälle.

terveisin Leena Lumin puutarhasta



Suomen Tahitin ilot ja kirot -jutussa kerron talven menetykset ja tämä toukokuun kukkasarja jatkuu...



Nyt toukokuun 21. pnä kukkii luumupuu. Meillä on luumupuita kaksi. Tämä myöhäinen siniluumu sekä varhaisempi Kuntalan punaluumu, 'Prunus domestica'.


Lemmikit ovat sydämenvaltaajia ja


jälleen kerran ne viehättävästi somistavat etupihaamme tylsän nurmikon sijasta.


Nyt toukokuun 23. päivänä alkoivat aueta myös kärhöt


Alppikärhö on kiitollinen kukkija ja on yllättänyt alkamalla levitä paikkoihin, joihin sitä ei ole istuetettu. Ei yhtään haittaa, sillä kärhöt vain lisäävät villin pihan tunnelmaa ja tuovat salaperäisyyttä ja viidakkomaista eksotiikkaa.

Yllätyksellisyyttä!



Omenapuun kukat ovat vielä värisyttävän herkässä nuppuvaiheessaan, mutta tulevasta viikosta on luvattu lämmintä, joten...

Joten tänään 24.5. tässä melkein jo auki ja

tässä yksi jo antaa kaikkensa, kun muut vielä kainostelevat sulosiessa nuppuisuudessaan.


Oi ihana toukokuu!


31.5.2016 Moskovan kaunotar

Oi kiitos ihana toukokuu♥

tiistai 10. toukokuuta 2016

Helena Lylyharju&Kari Martiala: Parasta kalasta. Klassikkoruokia Suomesta


Länsirannikolta kotoisin olevana en tiedä mitään yhtä hyvää kuin kala. Lapsuus- ja nuoruusmuistotkin liittyvät kalaan. Säkylän Pyhäjärven muikut suoraan savustuspöntöstä nautittuina, Luvialla sitten isän kanssa noutamassa kauppaan kalaa Laitakarista. Troolipaatit saapuivat ja kalastajat nostivat laatikottain silakoita laiturille. Sitten näin kalan, jota en ollut ennen nähnyt: kampelan! Meni monta vuotta noista päivistä kunnes söin Marstrandin saarella halstrattua kampelaa ja tilasin toisen! Ennen Marstrandia opin edesmenneen anopin keittiössä valmistamaan silakkamarinadeja, syömään graavia merisiikaa ja -lohta sekä oikein odottamaan madesoppakautta. Satakunnassa sanottiin, että likka ei pääse avioon ellei osaa valmistaa sadalla sortilla silakkaa. Voisin syödä kalaa aina ja meillä joulupöytäkin on enemmän kala- ja mätipöytä kuin mitään muuta. Kala on parasta!

Helena Lylyharjun&Kari Martialan uusin ruokakirja Parasta kalasta. Klassikkoruokia Suomesta (Karisto 2016) vie meidät makumatkalle kautta Suomen nauttimaan eri alueiden kalaherkuista. Kirjan kuvat ovat ruokatoimittaja, valokuvaaja Kari Martialan ja reseptit keittiömestari Helena Lylyharjun. Piirroskuvat ovat Heidi Martialan. Kirja on kauniskantinen, kivan kokoinen käsitellä ja kuvat Karilla vain paranevat. Helena on helposti ymmärrettävä, joten ohjeissa ei ole mitään estettä jokaisen niitä yrittää. Nyt ollaan siis klassikoiden äärellä Etelä-Suomen apajilta Itämeren antimiin. Pohjoisen jalokalat ja Järvi-Suomen klassikkoreseptit tarjotaan siinä missä Länsirannikon herkutkin. Saamme nauttia yli kuudestakymmenestä kalaherkusta. Kirjan lopussa Helena vielä kertoo, mitkä reseptit sopivat eri tilaisuuksiin. Mukana on siis kaikkea suurista pidoista helppoon arkiruokaan ja kiva kun joulukin on mukana.


Lohi-kappelileipä edustaa kirjan pikaruokapuolta, kun taas


kuha Walevska klassikoiden klassikkoa, jota Helena suosittelee pitoihin. Molemmat ovat kalamatkan Etelä-Suomen apajilta kuten mm. jokirapusuupalat, boullabaisse kotimaisesta kalasta, kermassa haudutettu kuha ja vaikka paahdettu kuha&tattiperunapaistoskin. Samalta seudulta valmistamme helppoa arkiruokaa eli graavilohivuokaa:

4 annosta

500 g graavilohta
250 g kypsiä perunoita
250 g erilaisia kypsiä tai pakastettuja kasviksia
 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
0,5 dl hienonnettua tilliä

Voitele uunivuoka ruokaöljyllä.
Sulata kasvikset, jos ne ovat jäässä.
Viipaloi perunat ja kasvikset uunivuokaan ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Levitä graavilohiviipaleet perunoiden ja kasvisten päälle ja ripottele hienonnettu tilli lohen päälle.
Peitä foliolla ja kypsennä 170-asteisessa uunissa puoli tuntia.

Graavilohivuoka on helppo ja nopea ruoka ja oivallinen myös säästäväiselle ruoantekijälle.
Jos vuoan peittää leivinpaperi- tai kokkausarkilla, sen peseminen helpottuu.


Haukiburger&puikulalohkot näyttää ihan herkulliselta sekä terveelliseltä pikaruoalta. Nyt olemme siis pohjoisessa, jossa nautimme lohikeittoa, loimulohta, paahdettua Inarinjärven siikaa ja kampasimpukoita, paistettua taimenta&rapurisottoa ja vaikka voissa paistettua rautua&muhennettua selleriä ja rapukastiketta. Rautu eli nieriä on tosi hyvä kala ja olen kuullut, että sitä tarjotaan hienoissakin ravintoloissa perunamuussin kera, mutta nyt kokeilemme uutta eli sellerimhennos ja rapukastike nieriän kyytipoikana.


Länsirannikolla kuvaamme suosikkiravintolassani Reposaaren Merimestassa ja eteemme tulee graavilohitartar, joka valmistetaan tietenkin saaristolaisleipiin. Tämä on vähän sama kuin meidän joulupöytämme alkupala


Täällä missä juuri lauantaina söin kalaa monella sortilla nautimme nyt paahdettua siikaa&tyrni-voikastiketta.

4 annosta

800 g suomustettuja siikafileitä
50 g voita
1 tl suolaa

Tyrni-voikastike:

3 dl vispikermaa
6 rkl tyrnimehua
1,5 rkl hunajaa
100 g voita kuutioina
0,5 tl suolaa

Poista siioista ruodot. Tee siian nahkapuolelle ohuita viiltoja.
Laita uunipellille voita ja suolaa. Lado siiat uunipellille nahkapuoli ylöspäin.
Sivele siikojen pintaan voita.
Paahda fileitä uunin grillivastuksen alla noin 5 minuuttia.

Kiehauta kerma kastiketta varten. Lisää tyrnimehu ja hunaja, kiehauta.
Vatkaa joukkoon voikuutiot. mausta suoalla. Älä keitä kastiketta enää voin lisäämisen jälkeen.

Eikä me oltaisi länsirannikolla ellei saataisi myös graavisiikarullia, kylmäsavulohirullia, etikkasilakkarullia, lohipiirakkaa, madekeittoa ja silakkapihvejä&Dijon-kermaa.

Itämeren iloja kun reissaa laivalla suoraan Saksaan, ovat erinomaisen kalaisat noutopöydät laivoilla. Mätiä, sipulia ja smetanaa on ollut aina ja voi siellä saada etikkamuikkujakin, kuorrutettuja ahvenfileitä, mätihyytelöä, paistettua pikkusiikaa tai lohiterriiniä, jota nyt maistelemme:

4 annosta

250 g lohta (voit korvasta lohen jollain muulla kalalla tai osan siitä vaikka katkaravuilla)
30 g kananmunan valkuaista
9 g suolaa
250 g ruokakermaa
Yhden sitruunan raastettu kuori
Ripaus valkopippuria

Laita kuutioitu kala monitoimikoneeseen, hienonna se ja sekoita muut aineet nopeasti joukkoon.
Vuoraa vuoka kelmulla ja laita massa niin, että massan sisälämpötila on 60 astetta.
Voit valmistaa terriinin myös vesihauteessa. Laita 150-asteiseen uuniin vuoka, jossa on vettä ja lohiterriinivuoka siihen.
Kypsennä noin tunnin verran.
Tarkkaile, ettei terriinin pinta paistu liikaa.

Jos haluat tehdä rullia kelmuun, anna massan levätä hetki jääkaapissa.
Voit paistaa massasta myös pannulla kalapihvejä tai -pullia.

Järvi-Suomessa tämä terriini olisikin sitten muikkuterriini, jonka resepti myös on kirjassa. Kuka ikinä käy vaikka Savonlinnan Oopperajuhlilla, suosittelen nauttimaan unohtumattomia Puruveden muikkuja konstailematta ja sormin. Sellaista me pruuukataan tehdä, kun vain Savonlinnassa olemme. Ja voihan sinne lähteä ihan vain mukkujenkin takia ellei ooppera sytytä. Kesä-Savonlinna on osa Suomen suven parhautta, kuten kaikki nämä Helenan ja Karin kalareseptitkin!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

maanantai 9. toukokuuta 2016

Fiestaa Luvialla ja Reposaaressa


Niin mahrotont menoo on ollu Helatorstaista alkaen, että saavuimme eilen illalla kotiin ihan pyörryksissä. Kerron kaiken, mutta kuvia ei ole joka tapahtumasta, sillä tilanteet veivät. Kannattaa sitten huomata, että äiti on niin korkeassa iässä, että ensi vuonna tulee isot synttärit ja hän jaksoi silti hyvin mukana. Jätän nyt väliin mitä vävypoika eli R. anopille byggasi ja ollaan nyt vaan fiestassa. Lähdimme siis Helatorstaina, joka oli minun synttärini ja koska pojallani on tänään syntymäpäivä, vietimme ensin yhteissynttärit Tampereella, hänen förskottina ja omani ajassa. Kun saavuimme iltapäivällä äidille, meitä odotti kahvi/teepöytä, jossa


luvialaisen pitopalveluyrittäjän Sirkun gluteeniton täytekakku ja hänen valmistamansa voileipäkakku.


Tässä pöydässä meitä oli neljä, sillä myös sisareni mies Pekka liittyi juhlimaan vanhenemistani. En ole yhtään voileipäkakun perään, mutta nyt kakussa oli taikaa ja maistui!


Täytekakku oli niin herkullinen, että kävin sitä ottamassa jopa iltapalaksi salaa, kun R. keskittyi anoppinsa kanssa jääkiekkoon.


Äiti oli tilannut itselleen tällaisen kuntopyörän ja tätä suosittelen, sillä toisin kuin tavallisessa kuntopyörässä, tässä ei ristiselkä väsy ja myös kädet saavat oman liikuntansa. Nojatuoli kuvassa on äidin puutarhaan päin. Siinä istun katsomassa kun fasaanikukko saapuu kanoineen sekä myös ihailemassa äidin kaunista pientä puutarhaa. Ei toivettakaan fasujen kuvista, sillä nämä eivät ole enää niin kesyjä kuin vielä isän eläessä ja vanhempieni asuessa omakotitalossa.


Perjantaina lähdimme koko konkkaronkka Porin torille ja vähän myös kaupoille. Tiedoksi, että tätä siellä ei nyt ollut myynnissä: Sitä saa aina pääsiäislauantaina, ei muulloin! Ostimme tietty äitienpäiväruusun ja sitten minä ja sisko karkasimme Ratsulaan, kun äiti jäi vävynsä kanssa torille valitsemaan herkkuja, joita saa vain torilta. Tapasimme sitten sovitussa lounaspaikassa, mutta ei yhtään ruokakuvaa, sillä olimme aivan liian nälissämme muistaaksemme kameraa...


Lauantaina lähdimme syömään Merimestaan, joka on Suomen paras kalaravintola! Luvialla oli äidin pihalla helle, mutta tässä puhaltaa mereltä niin, että myönnän merituulen tuntuneen. Takanamme Merimesta.


Kirkas auringonpaiste sai siskon taas kuvatessa toteamaan, ettei hän näe mitään, mutta hyvinhän tämä meni kylmästä tuulesta ja liiasta auringosta huolimatta.


Tässä siskon kanssa. Kun on vain yksi sisar, ei ole ketään muuta kenen kanssa muistella, mitä hulluja tuli lapsena tehtyä. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja se oli lapsena iso ero ja myös teinivuosina, nyt sitä ei enää tunne: Molemmat yhtä hulvattomia, Merja ja minä.


Merimestan hurmaava Tuomo otti meistä monta skoolauskuvaa, mutta ulkoa tuleva aurinko teki tepposet ja kuvista tuli vähän tummat. Tässä kuitenkin klassiset aperativit eli gin tonicit ennen ruokailua.


Siis noutopöytä ja kylmä ja lämmin ruoka erikseen sekä tietysti jälkiruoka. Kertaakaan en ole vielä päässyt lämpimään ruokaan, en kertaakaan. Tässä annokseni kylmäpöydästä ja santsasin! Lautasella on kylmäsavustettua lohta (maailman parasta!), silakkarullia, graavilohta, mätiä kera sipulin, capresea, perunaa, melonisalaattia...


Merja ja äiti pien..., joka ei tiedä, että tässä ihanassa paikassa hän viettää ensi vuonna perheen kera, lapsenlapsensa Meri (&Sami) ja Jaakko mukana, tunnelmalliset synttärit meren pauhatessa ikkunan takana, mutta pöydissä kukkia ja kynttilöitä ja tietysti paljon herkullista syötävää.


Unohdin kuvata lämpimän ruoan, koska en sitä itse syönyt, mutta siinä oli jotain lämmintä lohta tai sitten vaihtoehtona lihamuhennos tms. Jälkiruokana oli perinteinen äiteinpäiväkakku kera kahvin, mutta sai myös mutakakkua, joka oli todella herkullista!


Sunnuntain yllätys äidiltä meille oli perinteinen äitienpäivälounas Luvian Tasalassa, joka on tuttuakin tutumpi seurojen talo. Täällä minä pikkuisena olin lavalla näyttelemässä, lausumassa ja vaikka mitä, vähän myöhemmin osa porukkamme pyöreistä synttäreistä vietettiin tässä ihanassa ympäristössä. Olin aivan vaikuttunut, että meitä oli vastassa hovimestari, joka vei meidät omaan pöytäämme! Ohjelmassa oli myös musiikkia, joten ennen viimeistä esitystä emme poistuneet. Lounaan järjestäjä on entinen koulukaverini Jukka Lanki, jolla on pitopalvelu 



Olisi pitänyt kuvata ruokalista Tasalassa, sillä en tiedä tästä kaikkia, mutta ainakin otin paljon salaattia, jossa oli retiisiä ja melonia, graavilohta, capresea, broccoligratiinia, lanttulaatikkoa (Luvialla laatikot ovat aina kunniassaan!) ja taivaallisia marinoituja silakoita. Niitä valmistan itsekin monella sortilla, joten osaan arvostaa, kun hyvää saan. Jälkiruokana oli unelmaista tyrnijuustokakkua, joka oli vielä hurjan kauniskin, mutta eipä tullut just silloin kamara mieleen...valitan.


Voitte arvata, että Luvia on minulle aina tunnemyrsky, nostalgiaa...Tasalan konsertissa soitti selloa Jyrki Kangas ja pianoa Pekka Homeri. Komeaääninen laulaja oli minulle uusi komistus ja erityisesti eräs saaristolaislaulu sai kyynelehtimään. Silmissäni korkeiden ikkunoiden takana lehteen juuri puhjenneet koivut...niin tuttua, niin tuttua.

äitienpäiväterveisin
Leena Lumi

Yyteri rakkaani, Reposaari se toinen mokoma vikittelijä:



Luvial lunt, isä haural käytti, Reposaares herkuil ja muute vaa vähä fiiras:



Pääsiäisen jälkihehkua Luvialta:



Reposaaren elokuun kuumaa huumaa...



Paikka jonne aina palaamme Sari Kalliomäen kuvaamana eli Merimesta:



Suosittelen!!!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kaunista helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua!


Joskus meillä oli vielä edesmenneen anopin eläessä samalla viikolla neljät juhlat toukokuussa: ensin omat synttärini, sitten poikamme ja anopin, päälle vielä äitienpäivä. Nyt on huomisesta alkaen jälleen neljät juhlat: Minun ja pojan synttärit, äitienpäivä ja sitten vielä yksi muu juhla. Olen siis poissa koneeni äärestä ja vaikka mukana on R:n kannettava ja iPad, tuskin olen koneella, vaan vietän aikaa perheeni parissa. Äiti on laatinut ohjelmakartan ja senpä takia asuja lähtee mukaan vähän enemmänkin. Alan nyt just pakkaamaan. Aamulla lähtö.

Toivotan kaikille omannäköistään ja oloistaan helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua♥

Love
Leena Lumi

Mama

tiistai 3. toukokuuta 2016

Äitienpäivää kohti: Mitä äidille lahjaksi?


Minkään kalenterijuhlan, ei edes äitienpäivän (joulun!), tarvitse olla tavarajuhla, mutta meillä on aina kaksi poikkeusta lahjapuoleen ja ne ovat kukat ja kirjat. Kerron nyt mitä kirjoja, mitä annan omalle äidilleni (hän ei elä netissä:) ja mitä annan itse itselleni sekä mitä olen järjestänyt äitienpäivälahjaksi blogini pika-arvonnassa ja annan vielä vähän lisävinkkiä.


Äitini, joka on kotoisin aivan Viipurin likeltä saa minulta Martti Backmannin teoksen Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 sekä


Marja-Leena Virtasen Verhon Lisäksi vävypoika kokoaa kuntopyörän, jonka äitini on tilannut ja menemme tietysti syömään tänne


Itselleni annan Terhi Rannelan loistavan Fraun eli tämä ei lähde arvontoihini ja sama koskee toista, joka jää minulle eli


Katarina Baerin He olivat natseja


Elena Ferranten Loistava ystäväni lähti pika-arvonnalla äitienpäivälahjaksi lukijalleni.


Paras ystäväni haluaa aina hortensian ja dekkarin, joten tulipa mieleen ehdottaa, että jännityksestä pitävälle äidille sopisi Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava. Tämä on just sellainen dekkari, joka sopii ei liian rankasta, mutta ei myöskään liian vähän jännittävästä trilleristä pitävälle. Kirjan kansi on kaunis ja tarina kantaa nykyaikaan sijoitettunakin jotain vanhan dekkariperinteen muotoja.


Kaikille äideille Colm Tóibínin Nora Webster


Kirjat ovat Suomessa uutena kalliita, joten vinkkaan, että kirjatoreja kannattaa hyödyntää. Sieltä voi löytää vaikka Pirjo Rissasen Äitienpäivän  Rissasen kirjoista tämä edustaa jo sitä rohkeaa Rissasta, jossa jouluyönäkin kuusen katveessa voi tapahtua vaikka mitä kivaa...


Hyvällä tuurilla kirjatorilta voi löytyä myös vaikka Pirjo Rissasen Kamomillasola  Itse olen ostanut äidilleni usein äitienpäiväksi juuri Rissasen kirjan. Tänä vuonna voittaa historia, sillä äidillä on jo kaikki Rissaset. Äiti ilahtuu aina kirjoista, kukista ja siitä, että syömme siinä yhdessä paikassa...

Mukavaa toukokuun viikon jatkoa! Nyt kaupungille...

terveisin
Leena Lumi

maanantai 2. toukokuuta 2016

Eija Aromaa: Kuivan maan purjehtija


Runo on arvaamaton. Se on villi lintu, joka tulee sinuun, tekee pesän, eikä kysy lupaa. Niin tuhannen tuhannesti olen sen kokenut ja matka vain jatkuu. Vaellan tietäni runopesiäni kantaen. Kuuntelen niitä ja joka hetki niissä on uusi sointi. Joskus ne laulavat yhteen, usein haluavat solistin roolin, toisessa hetkessä vain kuiskivat ja tuoksuvat kesäpäivän makeilta ruusuilta kun jo lumen tomu ja kirkkaus mutkan takana. Runon lupaus on olla antaja, pelastaja, kumppani. Runo ei petä. Se seuraa sinua maan ääriin, löytää pimeästä luolasta, kannattelee meren aallokoissa. Runo...uskollisin.

Eija Aromaan uusin runokirja Kuivan maan purjehtija (ntamo 2016) kertoo Eijan antautumisesta kuuluisan persialaisen runoilijan, mystikon ja filosofin Rumin rakkaudellisille runoille. Eija sukelsi 1200-luvulla eläneeseen Rumiin ja kirjoitti palaen 130 tankaa, joissa Rumi puhuu hänelle.

Kuivat huuleni
ilman suudelmiasi
vain odottavat 
että hengität minuun
niin että alan soida.

Ja Eijahan soi. Hän soi ainakin minulle näissä runoissaan tähän asti likeisimmin. Olen kuitenkin pitänyt kaikista Aromaan kokoelmista, joita ovat Kallio.Tankoja, Tankapyöräilijän talvi ja Asiakirjat Heikkouteni ovat kuitenkin rakkausrunot.

Tänä yönä jos
et saavu kostuttamaan 
kuivat huuleni,
minä herätän kaikki
valittamaan kanssani.

Kuten huomaatte, Eijan kirjan kansi on kaunis, kaunis! Kuva on Paula Tuularin munankuorimosaiikkityö ja niitä on kirjan sisälehdilläkin. Usein kuva ja runo vahvistavat toisiaan: Näin tapahtuu juuri tässä kirjassa. Eijan tankat ja Paulan kuvat ovat yhtä.

Me olemme niin
lähellä että voimme 
jättää huoletta
itsemme huomiotta
ja vaeltaa toisiimme.

Eija kertoo:

Kaikki alkoi kun näin unen, jossa minulle kerrottiin että keskellä kirjaani on Rumi. Siihen päivään tai yöhön mennessä en ollut kuulutkaan Rumista. Päätin ottaa selvää hänestä. Sille tielle lähtiessäni en tiennyt joutuvani tähän missä nyt olen. Minulle syntyi ongelma: rakastuin Rumiin. Kukapa ei, voin vain todeta. Vietin pitkää kesää Rumin kanssa...Uin meressä niin kuin en koskaan ennen ollut uinut. Rumin runot ja ajatukset muotoutuivat minussa tankarunoiksi.

Runoissa Rumi puhuu minulle. En halua häntä jäljittää enkä siihen edes pysty. Rumin runot ovat loistokkaita omassa Tabrizin auringon loistossa.

Meren äärestä
kiirehdin kylmissäni
sisälle mutta
mikään muu ei lämmitä 
minua niin kuin sinä.

Maailmankaikkeus 
juottaa totuuden maljaa.
Ruusukimpussa
hehkuu tieto ohitse 
oppineiden viisauden.

Paulan upeiden kuvien ja Rumin innoittamana kirjoittaa Eija Vaasassa, meren vuoroin viilentyessä, vuoroin lämmetessä.

*****

Runokirjat Leena Lumissa