lauantai 10. kesäkuuta 2017

Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja...


Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.



Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Magnoliaa, ne uudet silmälasit ja yksi kesäkuun hetki kaksi vuotta sitten...


Yrittänyttä ei laiteta on minun mottoni magnoliakuumeen kanssa. Viime suvena kauhean kylmän ja lumettoman talven jälkeen ei yhtään kukkaa, sitä edellisenä suvena useampia kukkia ja nyt ensin yksi pieni ja sitten tämä komeampi. Osaan olla kiitollinen, sillä tarhamagnolia Lenonard Messel,on herkkä herra, jolla ei pitäisi olla jaksamista elää täällä vyöhykkeellä IV. Onneksi keksin laittaa lumien sulettua jänisverkon ympärille kaksinkertaisen hallaharson tuulensuojaksi. Sitä sitten päivisin laskin alas, jos keli oli hyvä ja iltaisin vetelin suojaksi. Tämä yksikin kukka on nyt kaunis kukkiessaan lemmikkimeressä.


Kaksi vuotta sitten olin huoleton nainen, joka istui lemmikeissä hoitokoiruuden kanssa. Nyt on sen jälkeen tapahtunut paljon enkä ole enää ikinä sama kuin olin vielä kaksi vuotta sitten. Joku tajuton osa luottamuksestani elämään on kadonnut. Olen lentänyt koko ikäni, noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät lähde asemalta mihinkään. Nyt uneksin monenlaisesta, mutta mieleni majakat vilkuttavat hätävalojaan...


Olen sukeltanut sataa puutarhailuun ja siksikin kirjaa tulee harvemmin. Se on tämä alkusuvi sellaista menoa, että jos luettelisin mitä tänäänkin on tehty, ette uskoisi ja laiskahan töitään luettelee:)


Noudin kuitenkin silmälasini ja en näytä yhtään minulta, koska tulin suoraan kampaajalta, jolloin hiukseni ovat aina kuin lyhyet, vaikka ne eivät ole sitä muuta kuin vähän sivuilta eli revitty puolipitkä on edelleen ja pysyy. Tämä kuva piti olla vain itselle, mutta menköön nyt. Toivottavasti saan tänä vuonna otettua vielä kuvan, jossa olen mahtunut johonkin ihanista kotelomekoistani...By the way: Löysin Annasta nro 19 unelmauikkarini


ja kun soitin lehdessä annettuun numeroon sain tiedot, missä sitä voisi olla. Eipä ollut, ei. Nyt eräs tasokas kivijalkaputiikki yrittää saada tätä unelmauikkaria minulle, mutta viimeinen viesti oli, että se on myyty loppuun jossain...maailmalla ja nyt sitten vain odotellaan.Tämä on toinen kerta, kun minulle tapahtuu näin Annan uikkarijutun kanssa, edellinen tapahtui noin viisi vuotta sitten, mutta silloin sentään sitä uimapukua löytyi Suomesta. Sekin oli kietaisumallinen, mikä on vartalolle armollinen imarteleva aina, se oli punainen ja olisi kaunis vieläkin, mutta runsas käyttö ja...Haluan tänä suvena uida viime suvenkin edestä!!!


Kun vihdoin päästiin takaisin kotisaarelle, oli niin kuuma, että hellemekko päällä ryntäsin istuttamaan, lannoittaamaan, kitkemään ja...

Menen nyt makkariin, jossa on magnoliatapetti ja sujahdan magnolialakanoihin kera kirjan, jonka ehkä ehdin tarjoilla teille vasta ensi viikolla. Uneksitaan magnoliaunelmia

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Paul Auster: 4 3 2 1


Kirjeitä oli kaikkiaan kuusitoista, ja Howard säilytti ne nelikulmaisessa puulaatikossa, säilytti yhä kasvettuaan isoksi ja aloitettuaan aikuiselämänsä, koska kolmetoistavuotias Ferguson –  hänen suorahampainen, siloposkinen ystävänsä, kauan sitten lakkautetun mutta unohtumattoman Cobble Road Crusaderin perustaja, poika jolta oli kuuden vuoden iässä murtunut jalka, poika joka oli kolmen vuoden iässä saanut jalkapohjaan pahan haavan ja viiden vuoden iässä ollut vähällä hukkua, poika joka oli kestänyt Neljän koplan sakinhivutuksen ja pussannut Gloria Dolania ja Susie Kraussia ja Peggy Goldsteinia, poika joka oli laskenut päiviä odottaessaan pääsyä eroottisen autuuden valtakuntaan, poika joka oli olettanut, pitänyt täysin selvänä, että...

Paul Austerin uusin teos 4 3 2 1 (4 3 2 1, Tammi 2017, suomennos Ilkka Rekiaro) tuntuu yli 1 100 sivullaan mammuttimaiselta elämäkerralta, jonka Paul on halunnut omistaa kirjailijavaimolleen Siri Hustvedtille. Se tuntuu omaelämäkerralta, vaikka Austerin elämän faktoja on häivytetty niin, että luemmekin neljän pojan tarinat, kuljemme neljä kasvukertomuspolkua pojan ja sittemmin nuoren miehen kanssa. Poikien vanhemmat ovat samat, mutta he elävät eri taloissa, eri elämissä, eri kohtaloissa siitäkin huolimatta, että lukijalle lopulta löytyy enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä poikiin. Nimittäjä on kuitenkin Archie Ferguson ja hänen suhteensa kirjoittamiseen sekä ympäröivään yhteiskuntaan.

Koska Vermont huhuilevine mustakarhuineen nostattaa minussa aina melankolian, sitä löytyy tästäkin kirjasta. Howardin saamat kirjeet Archielta Vermontin kesäleiriltä kertovat epäuskosta jumalaan, luetuista kirjoista, leirikavereista, ilosta, että Kennedy valittiiin demokraattien ehdokkaaksi. Tätä ennen jo ensimmäisenä leirikesänään hän oli tullut rotuherätetyksi tajuttuaan, että kaikki leirillä aina omistajapariskuntaa myöten olivat juutalaisia. Hän huomasi leirin gettomaisuuden, mutta silti se oli maanpäällinen paratiisi, Camp Paradise. Viimeisessä kirjessään Howardille hän pohtii jo omaa kirjoittamistaan sekä kirjoja yleensä:

Mielenkiintoista tässä on se, etten osaa ratkaista, mistä kirjasta pidän eniten. Luulisi, että osaisin mutta kun en. Tykkäsin kovasti kaikista. Mikä tarkoittaa kai, että mikä tahansa hyvä tapa on oikea tapa kirjoittaa. Tulee hyvä mieli, kun ajattelen kaikkia niitä kirjoja, joita en ole vielä lukenut – niitä on satoja, tuhansia. Paljon edessä!

Seuraava päivä oli kuitenkin mullistava kaiken, vetävä maton tulevaisuudelta ja siksikin Howard Small säilytti kaikki nuo kuusitoista kirjettä läpi elämänsä, sillä ne olivat hänelle aina Archie sellaisena kuin hän oli ollut 1960 kesäleirillä Vermontissa.

Toinen tai kolmas Ferguson saa 15 –vuotislahjaksi Dostojevskin kirjan Rikos ja rangaistus, jonka huikaisevassa valossa hänen tulevaisuutensa kirkastuu hetkessä, sillä ’jos kirja saattoi olla tällainen, jos romaani saattoi tehdä tällaista ihmisen sydämelle, mielelle ja sisimmille tunteille, silloin romaanien kirjoittamisen täytyi olla parasta mitä ihminen voisi elämällään tehdä.’

4 3 2 1 kuin kuittaa sitä, mitä sanoin Austerin Näkymättömän jälkeen: ”Näkymättömän rakenne on suorastaan nero! Ensinnäkin kirjan vahvuus, sen tarjoamat niin eroottiset kuin psyykkiset lataukset...” Uusin pistää paremmaksi sekä rakenteessa että erotiikassa. 4 3 2 1 on tarinoita tarinassa, mutta silti kuin yksi kehityskertomus täynnään nuoren pojan ja miehen elämäntuskaa, teiniangstia ja alituista janoa paritteluun, mutta myös samansieluisen kumppanin löytämiseen. Suuren tarinan rinnalla kuitenkin murhataan Kennedy, mustia tapetaan ja alkaa suuri taistelu kansalaisoikeuslaista, joka viimeinkin tekisi amerikkalaisista värisokeita. Niin kuin tämä ei riittäisi, alkaa Vietnamin sota, jota turhempaa ja tuhoisampaa eivät yliopistomaailma eivätkä monet muutkaan ole ennen kokeneet. Nuoria miehiä, joille ei löydy kelpoisuusestettä asepalvelukseen tai jotka eivät saa neljän vuoden siirtymää yliopisto-opintojen takia, uhkaa melko varma kuolema sodista turhimmassa ja julmimmassa. Kaduilla palaa, yliopistoilla riehutaan, kukaan ei ole enää turvassa ja suurimmat tulipalot korventuvat mielissä, joille Nixonin idiotismi on kuin öljyä liekkeihin.

Vaikka pidän nyt Austerin pääteoksena tätä järkälettä, rakkain häneltä on edelleenkin Talvipäiväkirja, olen sitä mieltä, että tämä sama tarina olisi voitu kertoa kuudellasadalla sivulla. Vähemmän sivupolkuja, enemmän selkeyttä. Myös vähemmän toisteisuutta, sillä eri Fergusoneja tuntuu yhdistävän vaikea isäsuhde, intohimo kirjoihin ja kirjoittamiseen, elokuviin ja New Yorkiin sekä rakkaus äitiin, josta Archie ei voisi koskaan päästää irti, ei äidistä. Fergusonilla luonnollisesti tyttöjä ja naisia riittää, joten la petite mort’ia on paljon, mutta myös la grande mort’ia. Rakkaudet tulevat ja menevät, ihmiset riitelevät ja sopivat, tietty huumori, jonka aina liitän Saul Bellowiin kulkee myös Paul Austerin matkassa, aurinko nousee ja aurinko laskee, mutta tuskin kukaan voi unohtaa nuorta Fergusonia, jota silmiin katsoessa hänen äitinsäkin osaksi tulee Archien verkkokalvoista heijastuva cinemaattinen unohtumattomuus.

Se ei voisi loppua koskaan. Aurinko oli jumissa taivaalla, kirjasta oli kadonnut lehti, ja kesä jatkuisi ikuisesti, kunhan he eivät hengittäisi liian raskaasti eivätkä vaatisi liikoja. Aina oli kesä, jolloin he olivat yhdeksäntoistavuotiaita ja olivat viimein, lähes viimein, ehkä lähes viimein hyvästelemäisillään hetken, jolloin kaikki oli yhä heidän edessään.

*****

Paul Auster lukee kirjaansa 4 3 2 1

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Tuijata/Kulttuuripohdintoja ja Katja/Lumiomena

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toukokuuta raesateessa puutarhapäiväkirjan kertomana


Pitkään aikaan en ole istuttanut niin kuin tänä keväänä ja raesateesta huolimatta. Muutama hellepäivä. +25 käväisi, mutta sen jälkeen on ollut kylmää kyytiä. Koska olen nyt täysin kirjojen pauloissa, mutta en löydä niistä aikaa kirjoittaa, luettelen nyt tässä tylsästi, mitä on tullut istutettua, kuvaan sitten kun aika on. Kuvissa tuliaiseksi saatu Blue Ice Suokukka, 'Andromeda polifolia', josta Hankkijan sivu sanoo näin:  Siniharmaa lehdistö ja suloiset vaaleanpunaiset kellokukat luovat kauniin kontrastin. Kukkii kesä‐heinäkuussa. Varjo/puolivarjo ...



Istutin kaksi etupihan atsaleoiden väliin, josta yksi atsalea oli kadonnut jäniksen herkuksi. Näitä lisää, sillä ihana pallomainen muoto, kauniin tumma ja sopii niin meille. Ja nuo vaaleanpunaiset kellokukat...

Sitten:

Puistoatsalea Illusia etupihan ryhmään jäniksen syömän tilalle.

Etupihan ykkösrinteeseen koreaonnenpensas 'Forsythia ovata' upeasti kukkivana. Täydentää lehdon vanhempia onnenpensaita sekä tuo hankalaan rinteeseen helppohoitoisuutta. Muut onnenpensaat ovat jalo-onnenpensaita 'Forsythia Northern Gold'

Kaksi Rosa 'Snow Pavement' tarhakurtturuusua ikivanhan kurtturuusuaidanteen tyhjiin kohtiin täytteeksi ja elävöittäjäksi.

Kaksi Clematis Alpinaa toiseen isoon syyshortensiaan. Toisessa on jo.

Picea glauca 'Conica' kartiovalkokuusi etupihalle. Yhdestoista kartiovalkokuusi, joten saattaa jo riittää...

Vaikeasti hoidettavaan, jyrkkään rinteeseen neljä kartiomarjakuusta, Groeland Taxis Media kivipolun suuntaisesti, viides kallion reunaan. Samaa rinnettä alemmas sitomaan japaninmarjakuusi 'Farmen Taxus Cuspidata'.

Tulossa äidiltä runsaan viikon päästä toinen


syyshortensia Wim's Red. Tässä Hankkijan kuva, josta kasvin ihanuudesta saa parhaan käsityksen eli nuo kolme väriä...Hankkijalta muuten taitaa saada tuota suokukkaakin...


Tämän päivän istutukset on tehty ja nyt odottaa iso mukillinen teetä ja croissant. Leivinuunissa on tuli ja taidan sytyttää kynttilöitä. Viikonloppuna grillataan lohta vaikka sataisi kiviä taivaalta tai kuten britit sanovat 'it's raining cats and dogs'. Onneksi jääkaapissa on Fazerin sinistä hasselpähkinärouheella eli hätäjemma, jos heräisimmekin kesäkuulla lumen valoon...Säästä viis ihanaa viikonloppua kaikille!

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

tiistai 30. toukokuuta 2017

Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika Nautiskelijan kesä


On aika armastaa suvea siitäkin huolimatta, että lämpö on taas vaihtunut kylmään. Suomen suvi on kuin naisen mieli ja sillä on sama oikeus vaihtua yhtä tiuhaan. Tätä me myös tarvitsemme, sillä tämä rauhoittaa hektistä menoamme edes mustarastaan lurituksen  verran. Ollaan läsnä ja nautitaan eikä niin kovasti odoteta juhannusta, hyttysiä ja ruokailua toppatakki päällä. Tosin mitään vikaa minusta ei ole nauttia ruokailusta untuvatakki yllä, sillä siihen olemme lokakuissa karaistuneet. Armastetaan suvea juuri nyt ja tässä. Uidaan kuin linnunmaidossa ja tunnetaan suussa jo ensimmäiset kotimaset mansikat. Hakeudutaan seuraan, jossa nautiskellaan kiihkeästi ja herkutellen suvesta keleistä viis.

Paavo Halonen, Antti Kauppinen ja Ulla Kokki ovat tehneet hurmaavan suvikirjan Armas aika Nautiskelijan kesä (S&S 2017), jossa kesästä otetaan paras irti niin tunnelmilla kuin niiden mausteilla eli suviherkuilla. Porukka armastaa yhtä rennosti suvea kuin intohimoisesti joulua kirjassa Armas aika Intohimona joulu. Teksteistä vastaa Antti, kauneuden takaa Paavo ja valokuvat ovat Ullan. Armas aika Nautiskelijan kesä on hyvän porukan bileet, joissa kaikki nauttivat auringon nousuun. Herkuissa löytyy villivihannesten ystäville, kotimaiset mansikat ovat makea sana, kalaa luonnollisesti nautitaan, mutta vegaanivaihtoehtojakin löytyy.


Ullan kuvat voisi syödä jo sillään, mutta yritetään nyt hiukan käyttäytyä ja odotetaan mitä tarjotaan. Ehkä saamme yrttifalafeliä, mutta ainakin aamiaista, jotain retkelle, nuotiotulella muurikkamuikkuja ja jotain kera paholaisenkastikkeen ja tietysti nopeaa syötävää, kuten vaikka mökkisalaattia, joka nautitaan heti mökille tultua ennen kuin aletaan savuttaa kosteita tulipesiä ja virittää hyttyskarkottimia.

Aamulla tuli santsattua lohiwaldorffia sillä niin hyvää se oli. Maista sinäkin!


200 juuriselleriä
3 punasipulin vartta
200 g kylmäsavulohta ohuina siivuina
4 kokonaista maustepippuria
150 g smetanaa
0,5 dl kermaa
ripaus sokeria

Raasta selleri isoksi raasteeksi. Saksi sipulinvarret pieneksi silpuksi. Leikkaa kylmäsavulohi 1x1 cm:n neliöiksi. Murskaa maustepippurit morttelissa.

Sekoita kaikki ainekset. Lisää hiukan suolaa ja laita jääkaappiin maustumaan.

Illaksi on luvassa smetanasilakkarullia palsternakkapyreellä, mutta nyt hyödynnämme eilisen kalasaaliin ja valmistamme kylmän kalasalaatin jääkaapissa odottavista kypsytetyistä muikuista. Mikä kala vain käy, mutta kun harvoin pääsee Saimaan muikuille, niistä nyt nautitaan.Helppo muikku!


Iltapäiväteellä nautitaan tarte tatinia ja luetaan vanhoja lehtiä ja kirjoja. Ulkona sataa ropisee kodikkaasti ja maailman helpoin omenapiirakka maistuu. Iltateelle on luvaksi karjalanpiirakoita, joka onkin melkein parasta mitä voi olla etenkin kun luvassa on päälle munavoita: Minä teen sen!

Intohimosta kirjoihin ja etenkin ruokakirjoihin, voin ’arvostella’ porukan Halonen, Kauppinen, Kokki –kirjaa toteamalla, että kaikki on kohdillaan. Paljon reseptejä, jotka on asemoitu selvästi teksti toiselle ja kuva vastasivulle. Tunnelmakuvia on kiitettävästi ja mistä erityisesti pidän, on että jokaisen ruoan edessä on lyhyt tarina. Pidän kirjoista, joissa ruoka on ’kudottu’ tarinaan, mutta pidän myös kirjoista, joissa tarina maustaa ruokareseptejä. Armas aika –kirjassa monet tarinat kutoutuvat matka- tai lapsuusmuistoihin, joista sitten resepti on säilynyt. Minun mielestäni kirjan koskettavin kuva liittyy mökin kellarista löytyneisiin jauhoisiksi nahistuneisiin perunoihin, joista syntyy taivaallinen sosekeitto kera purjon, voin, veden, täysmaidon ja suolan.



Mikä kuva...Tulee hiukan nostalginen olo, sillä keittokulhon näköinen sokerikko ja kermakko on minulla muistona mammastani, joka kantoi astiat kahdessa lähdössä mukanaan Karjalasta...

Nyt suut makeiksi! Ja Antti kertoo ensin:

Tästä kakusta tietää, että kevät on vaihtunut kesäksi. Ensimmäisistä makeanpunaisista raparperinvarsista saa täydellisen hillokkeen britalle.

Brita on niitä kakkuja, joissa ei tarvitse osata levitellä kermavaahtoa tasaisesti tai asetella koristeita viehkosti. Sen kuin läiskit kerrokset kasaan ja tarjoat saman tien. Kun kaikki tarpeellinen on valmista, on itse britan kokoaminen nopeaa ja lopputulos aina suussasulavan herkullinen.


Raparperibrita

Raparperihilloke:

1 l paloiteltuja raparperinvarsia
2,5 dl sokeria
tilkka vettä

Pohja:

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Marenki:

2 valkuaista
1,5 dl sokeria

Kermatäyte:

2dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Laita raparperit ja sokeri kattilaan.

Lisää tilkka vettä, siirrä kattila lämpimälle levylle ja laita kansi päälle. Anna hillokkeen kiehua niin kauan, kunnes raparperit alkavat hieman hajota.

Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Hilloketta voi tehdä valmiiksi pakastimeen. Se säilyy myös lasipurkissa jääkaapissa viikkoja.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri valkeaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaiset, maito ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ja vatkaa taikina tasaiseksi.

Levitä leivinpaperoidulle uunipellille ohueksi kerrokseksi.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi.

Lisää sokeri ja vatkaa muutama minuutti, kunnes marenki on kiiltävää.

Levitä marenki tasaisesti pohjan päälle.

Paista pohjaa 175 –asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokerit.

Leikkaa pohja kahteen osaan. Levitä puolet hillokkeesta ja kermatäytteestä toiselle pohjalle.

Nosta toinen pohja täytteen päälle ja lisää loppu hilloke ja kermatäyte.

Koristele vaikka syötävillä kukilla ja tarjoa heti.

Paavon vinkki:

Ensimmäiset mansikat ovat ehdoton koristemauste britalle, ja tuoreet basilikanlehdet raikastavat kokonaisuuden.

Tässä kirja, joka maistuu ja tuoksuu suvelle, järvelle, merelle, tuulelle, pysähtyneille kesäpäiville, hunajakukille, perhosen siipipölylle, lokin kaarrolle, suvisateelle, keskiyön auringolle kuin myös heinäkuun hämärtyville illoille. Oi aika ihanin!

Kiitos Ulla kuvista♥

*****

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kirjojen virtaa Lumissa suvella ja syksyllä 2017


Suuren puutarhan pitäjänä ajan vie nyt tietysti toukokuun istutukset ja niiden kastelut, sillä kertaakaan ei ole satanut. Sade kuin kiertää saaremme. Kuitenkin luen, nyt yli tuhatsivuista teosta, mutta olen iltaisin niin katki, että nukahdan kuin kevätmyrkytyksen saaneena. Yllä olevassa kollaasissa näette kuitenkin osan niistä kirjoista, jotka aion lukea kesä- ja syyskaudelle. Klikatkaa kuvia suuremmiksi niin näette tekijät etc. Sen verran tästä, että jokainen minut tunteva tietää, että Kochia en jätä lukematta sateenkaaren tuolla puolenkaan ja miten outoa, Ferranten vaikutus vain kasvaa. Nyt ei olla Napoli -sarjassa, vaan Ferranten varhemmassa työssä: Haluan tajuta/tuntea, mistä tulee Napoli -sarjan tekijä, miten hän kirjoitti alussa.


Kakkoskollaasissa pääasiassa dekkareita ja näitä nyt odotan, sillä dekkarinälkäni on kasvanut järkyttäviin mittoihinsa. Tähän tulee varmaan vielä Antti Tuomaisen Palm Beach Finland, mutta kantta en löytänyt vielä kustantajan nettisivuilta. Antin kirjan luvataan olevan trilleriä, rakkaustarinaa ja melko pimeää komediaa. Toivon dekkareihini vähemmän komediaa ja enemmän erotiikkaa, mutta katsotaan:)


Miten kiehtovaa, että pääsen taas Romanoveihin! Kotikaupunkini kirjailijan Pasi Ilmari Jääskeläisen teos kiinnostaa myös kovasti. Odotukset ovat kovat, sillä Pasi Ilmarista on niin moneen, mm. rakkauteen, jännitykseen ja psykologiseen oivallukseen, fantasian odotan olevan vähemmällä osalla. Austerin kanssa seurustelen nyt ja hän on niin...kuten aina minulle, mies joka saa sekä itkemään että nauramaan. Paul on kuitenkin aina kiinnostava, joten vaellan innostuneena mielensä kentillä, vaikka kirja onkin yli tuhatsivuinen!

Näiden lisäksi tulee yksittäisiä muita kirjoja sen mukaan, mitä ehdin, kuten vaikka tämä:


Isompi pointti on se, että vielä tähän on tulossa neljäs kollaasi, paitsi, että sitä ei tule:) Löysin Teokselta kiinnostavia kirjoja, mutta heillä kannet näyttävät tulevan nettisivuille sitä mukaa kun kirjat valmistuvat. Teoksissa on mukana yllätyspointti itselleni, ehkä teillekin, eli eräs kirjoista vastaa kysymykseen, jota olen miettinyt kauan: Mitä Mannerheim teki 1917? Miten hän saattoi jättää Nikolai II:n chevalierkaartin, kun oli sille aikanaan valan vannonut? Miten hän sen teki? Ja miten Nikolai ja tsaaritar ottivat asian? Toivon, että Dumellin kirja vastaa näihin kysymyksiin ja niihinkin, joita en keksi esittää.


Teokselta tulee myös tämä kiinnostava taidekirja:


Olen hulluna kuvataiteisiin ja Riitta Konttisen taidekirjat ovat ilma, jota hengitän. Nyt on kiehtovaa saada tutustua tarkemmin Ellen Thesleffin elämään ja taiteeseen Hanna-Reetta Schreckin kautta.

Atenalta on tulossa elokuussa Ben Kallandin Vien sinut kotiin. Takakansitekstissä luvataan esikoiskirjan kertovan huippulahjakkuudesta, vallanhimosta, perheen sisäisestä rakkaudesta sekä sivullisuudesta.

Pysykää linjoilla! Kirjoja tulee kun ehtii. Kaikki ajallaan. Meillä on menossa monenmoista sekä valossa että varjossa. Nyt kyllä lähden ihmettelemään erään vieraamme tuliaisiksi tuomia Blue Ice suokukkia 'Andromeda' (katsokaa etenkin 3. ja 7. kuva), jotka istutin atsaleoiden väliin. Kukkivat kuulemma tosi kauan vaaleanpunaisin kukin, ovat ikivihreitä ja muoto on kauniin pallomainen. Illalla saunaa, jännitystä tallenteelta, herkkuja ja...

launtai-illan huumaa kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Rosanna

Jatketaan minikollaaseilla, mitä tuleman pitää:


Sitten joskus tulee syksy ja joulu:



torstai 25. toukokuuta 2017

Toukokuulta


Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

maanantai 22. toukokuuta 2017

Idänsinililja eli scilla - pyyteettömyyden kuningatar


Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että olen aivan hulluna scilloihin! Scilla eli idänsinilija, 'Scilla Siberica', leviää pyytettömästi vuodesta toiseen. Se ei vaadi mitään, se nousee peittämään nurmikon, josta halutaan villi kukkaniitty, se tarjoaa hurmion hetkiä niin runsauden kuin jännittävien yksityiskohtien ystävälle ja sen sini on juuri sitä uniikkia, joka herättää kaipuun sinisen puutarhan...

Meillä on hyvin monitasoinen puutarha muhevasta lehdosta valtavaan kallioon. Niinpä tässä scillat kukkivat yhdessä valkovuokkojen kanssa reunustaen kalliota kuin kaulakoru.

Takana nousee kallio.


Siniset ja valkoiset scillat ovat kuin taikaa. Jotenkin juuri valkoinen scilla tuo esiin kukan mystisyyden, vaikka scillan sini onkin niin viehättävä. Mutta olisiko valkoinen niin lumoava ilman sinistä kumppaniaan...

Tässä eilen kuvattuna etupihan mongolianvaahteroiden juurella.


Polvistun vähän alemmas...kyynärpääni tukevat maahan...kannattaa.


Puolinuppuista valkoista avautumassa. Taikaa!

En malta lopettaa, vaikka reilusti yli tuhatsivuinen kirja odottaa...


Siniset tässä vielä nupussa.


Omenapuun juurella ja kukkapenkissä.


Herkkää japanilaisessa rinteessä.


En sitä syksyä näe, jolloin en istuttaisi scilloja, jotka sitten kevätyllättävät kukkimalla sammaleesta, kivien koloista, täyttäen kukkapenkkien vielä toukokuussa paljaat kohdat. Ja puutarhuri saa vain ihailla ja nauttia tästä yltäkylläisestä kauneudesta. Montaa asiaa voi elämässään katua, mutta ei scillojen istuttamista!

scillaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa



Äitienpäiväksi 2018 kuvasin etupihan runsaantuvia scilloja.



Hurmaavat scillat, idänsinililjat, ovat osa etupihan nurmikon kadottamiskamppanjaamme. Nyt siis kukkivat ja leviävät scillat ja esikot, myöhemmin lemmikit ja sitten...



Pidän puutarhassa eniten väreistä valkoinen (Alba), sininen ja vaaleanpunainen, mutta poikkeuksiakin on. Scilla on siitä kiitollinen, että se vain lisääntyy ja myyrätkin jättävät niiden sipulit rauhaan. Voihan Scilla siberica♥


Ei onnistunut kuva ollenkaan, mutta tänä keväänä 2020 huomasin, että kannattaa toistaiseksi lisätä vain valkoista scillaa, sillä siniset kuin 'syövät' valkoiset. Tätä muuten ei tapahtunut lehtosinilatvassa, jota istutin aikanaan tontillemme erään vierailun takia pikapikaa 10 valkoista kukkivaa ja 10 sinistä kukkivaa. 

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tetenarsissit - pienet, suloiset, kestävät yllättäjät!


Pari päivää sitten aloin katsella keittiön ikkunasta, että mitä kummaa erilaista keltaista kuin esikot nousee hankalassa rinteessä, johon en muistanut istuttaneeni mitää. Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, että joka pääsiäinenhän minä vuodenaikajuhlan jälkeen maan sulettua roudasta, kaivan kuopan ja isken nuutuneet kukat sipuleineen sinne.

Ei paha, kun näille ei ole tehty muuta kuin istutettu!

Hyvin ilmeistä, että nämä ovat kiitollisia tetenarsisseja, joita ostan vuosi vuoden jälkeen pääsiäiseksi ruukun, vaikka olisi muitakin kukkia.

Pidän siitäkin, että nämä ovat niin napakan matalia.

Illalla just ennen hämärää näitä kuvailin. Tarkoitus oli kuvata ziljoona scillaa, mutta ei vielä onnistunut. Alkoi jo hämärtääkin ja nyt taas paistaa aurinko täysillä eli ei onnistu mun pokkarilla. On niin helle, että mennään paljain säärin pikkumekossa.


Lisää narsisseja löytyy jutusta Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta, jossa 23.5.2014 oli jo niin kuuma, että se sai oravatkin tuulettamaan:)

Aurinkoista viikonloppua kaikille♥ On luvattu hellettä, joten taidan siirtyä katsomaan merta...

narsissiterveisin 
Leena Lumi


Tetenarssisit ilona vuodesta toiseen eli tarina jatkuu 2019...

Leena Lumin puutarhassa


Toukokuu 2021 ja näitä tetenarskkuryhmiä vain pullahtelee sieltä sun täältä. Edullinen ilo♥