perjantai 15. joulukuuta 2017

Let it snow, let it snow...


Rauhaiselokaan ei saanut minua pysymään poissa kuvaamasta lunta. Joten pieni katsaus iltapäivän hämärillä, miten ihanan paljon lunta onkaan saatu ja taas sitä sataa. Tässä köynnöshortensian kukka, joista siis moni jo kurottuu kukkimaan yäterassimme reunan yli. Kaikkina vuodenaikoina kaunis ja aloittaa puskemaan vihreää jo huhtikuulla.

Etupihan kartiovalkokuusi, yksi ensimmäisistämme, on kuin jättimäinen sokeritoppa.


Aika uskallettua meiltä jättää syyshortensia Wim's Red näin kauniiden ja mataloiden kehysten suojaamaksi, mutta kun se kaunis turhuus...


Todellisuutemme on nyt tätä. Jokaikinen atsalea, helmiorapihlajat, rautatieomenapuu (nuori), pari onnenpensastakin, magnolia ja jopa pienimmät tammet ovat saaneet suojakseen vähemmän kauniit jänis/kaurisverkot. Syystä, sillä puutarhamme on luontopiha eläimineen kaikkineen.


Verkkoa siellä ja täällä. Tämänkin lampun juurella oli viime keväänä kolme syötyä atsaleaa, nyt ne on istutettu uusiksi, mutta tulikin hiukkasen eri merkkiä, jonka ruskaväri voitti suosikkini Northern Hi-Lightsin vastaavan.


Toivon kauriiden nyt osoittavan vähän kiitollisuutta talviruokinnasta, joten voisivat olla kumartumatta näiden reunojen yli:)

Monen rotuista kurrea asustaa ympäristössämme ja osa on niin hienostuneita, että vain saksanpähkinät kelpaavat. Kovalla pakkasella kyllä menee auringonkukkaakin ja hasselkookoskakkua.

Ja kukas se siellä makkarin ikkunan alla onkaan aamiaisella: pieni metsäkauris. Ja nyt yksin. Viimeksi oli koko perhe.


Ikkunan läpi kuvattuna, mutta siis meillä on matkaa ihailla näitä noin kolme metriä. Lehtomme ja koko puutarhamme on eläinsuojelualuetta rakkaudesta eläimiin, joten tervetuloa vain meille. Tammia on istutettu oraville toistakymmentä, kuusikkoa vaalitaan ja haavikkoa myös. Haapa on hyvin tärkeä puu eläimille.

Pitkässä kuusiaiadassamme asuvat arat mustarastat, jotka ovat maastasyöjiä. Ne eivät aina uskaltaudu lintujen ruokintapaikoille kuin ihan vasta iltahämärissä. Sain maagiset ohjeet eräältä biologilta viedä kuusiaidalle aamusta lohkottuja omenoita, siemensekoitusta ja talipötköstä leikattua kiekkoa: Mustarastaan nokka on liian heikko jäätyneeseen ravintoon, joten kunnon aamupala sisältä on niiden hyväksi. Metsäkauriilla on myös myöhemmin talvella heikkoa selviytyminen, sillä sen kaviot eivät ole laukonpeuran veroiset, eivät yhtä voimakkaat kaivamaan ravintoa jäätyneestä maasta. Ihan urbaania legendaa, että en pysty mihinkään ennen Robertsin suklaakahvia ja Hesaria: Harva se aamu kahlaan aamutakin helmat lumessa viemään aamiaista mustarastaille ennen kuin olen itse saanut suuhuni mitään.


Hän on niin pikkuinen, pikkuinen aivan, mutta pitäisi selvitä jo yksin...

Lempeää talvea toivon meille kaikille, mutta ennen kaikkea metsän eläimille♥

lumiterveisin
Leena Lumi

Let It Snow

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea Suomi 100-vuotias!


Onnea Suomi 100-vuotias!

Finlandia



Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat ollet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Evakon laulu  




"...miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus." 

- Mika Waltari -

 Kiitos♥

merikuva Sari Kalliomäki

perjantai 1. joulukuuta 2017

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen...


Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi 
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 1979)

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet


Nainen, joka ei vielä tiedä helvetin vaanivan nurkan takana, kävelee jalkakäytävällä määrätietoisin askelin. Tummalta taivaalta leijailee lumihiutaleita, jotka laskeutuvat naisen olkapäille ja pään päälle kuin jäätyneet enkelin kyyneleet. Kädessään nainen kantaa viulukoteloa. Päivä on ollut pitkä, ja hän haluaa päästä kotiin.

Perheensä luokse.

Nukkuvien lasten luokse, ja miehen joka odottaa häntä viinin ja pizzan kanssa.

Kristina Ohlssonin Daavidintähdet (Davidstjärnor, WSOY 2015, suomennos Outi Menna) on dekkari, joka löysi minut hyllystäni, johon kerään lukemattomia lukemattomia kirjoja. Se ei todellakaan olisi ollut näin kauaa vailla huomiotani, jos olisin edes aavistanut... kammottavan tarinan Paperipojasta, joka tappaa juutalaislapsia minne ikinä ilmestyy. Nyt hän on murhannut kahden Israelista aikanaan Ruotsiin muuttaneen pariskunnan pojat Simonin ja Abrahamin. Vanhemmat Carmen ja Gideon Eisenberg sekä Daphne ja Saul Goldmann ovat surun lyömät, mutta silti siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht tuntevat kauhistavia väreitä, jotka voisivat johtaa...

Täysin Paperipojalle epätyypillisesti murhataan Salomonin päiväkodin aikuinen työntekijä, mikä sotkee kuviota pahasti. Salomonin seurakunnan uudeksi turvallisuuspäälliköksi on juuri palkattu Peder Rydh, joka on entinen poliisi ja saanut potkut kostettuaan veljensä murhan. Monet jäljet johtavat Salomonin seurakuntaan, mutta vielä useammat Israeliin:

Maantieteellisesti yksi maailman pienimmistä valtioista. Erämaata joka kohtasi meren. Kuumuutta ja kuivuutta. Kaksi kansaa jotka taistelivat samasta pienestä maaläntistä. Kaksikymmentä vuotta sitten tehdyn rauhansopimuksen vaikutukset olivat valuneet hiekkaan. Paperipojan synnyinmaa oli merkillinen paikka.

Haastavaa rikosta tutkiessaan Fredrika Bergman lähtee Israeliin ja kohtaa siellä kolmen miehen elämän lapsuuden ystävyydestä ja myös kauhuista tähän päivään ja takaisin Ruotsiin. Mitä olivat kokeneet aikanaan Gideon, Saul ja mystinen Efraim Kiel? Fredrika löytää salaisuuden, mutta ehtiikö hän pelastamaan Eisenbergien kadonneen pikkutytön Pollyn? Ja onko tässä kaikki? Oliko poikia aikanaan pitänyt yhdessä aivan jokin muu kuin ystävyys?

Kerrankin trilleri joka on monipolvinen, kiinnostava sekä psykologiselta että operativiselta kantilta ja jopa maantieteellisesti kerroksellisuuden rasittamatta lukunautintoa. Itselleni kirjan kiinnostavimmaksi hahmoksi muodostui yllättäen suojelupoliisin Eden Lundell. Ja tietysti hänen perheensä. Edenin sekä kesyttömyyttä että vaarallista kurinalaisuutta ei ollut kieltäminen. Ohlsson on kirjoittanut täydellisen henkilön, sellaisen, jolta voi odottaa ihan sitä, mitä Eden oli tehnyt ja teki. Mihin hän oli kykenevä ja missä hänkin polvistui. Edenissä kiersi tämän loistavan tarinan veri.
Hän oli tämä tarina.

Niin kova juttu oli tämä ensimmäinen Olhlsson minulle, että odotan jo seuraavaa eli Syntitaakkaa.

Hän seisoo ovensuussa hiljaa, katselee huonetta jossa he lepäävät, näkee kuhinan ympärillään pelastushenkilökunnan koettaessa tehdä sen mitä on tehtävissä, vaikka on myöhäistä tehdä enää mitään. Ja se näky jää kaikkien paikalla olevien mieliin pysyvästi.


Kaikki muistavat naisen, joka seisoi ovella luminen takki yllään ja viulu kädessään.

*****

tiistai 28. marraskuuta 2017

Joululahjakirjat, joita Välikaton Feetu tänä vuonna antaa....


Kuten tunnnettua, meillä jos lahjoja annetaan, ne ovat kirjoja, pehmeitä paketteja ja suklaata. Yhteen lahjapussiin, joka lähtee talosta ulos, olen saanut jo kolme kertaa ostaa uuden belgialaisen GuyLianin konvehtirasian...En tajua, että Feetuko niitä napsii vai kuka. Kerron nyt kirjat, joita meillä on tänä vuonna kuusen alla ja ne joita annetaan eteenpäin:

Rosa Liksom: Everstinna

Läheiselle, jota kiinnostaa kaikki Suomen historiassa

Heidi Köngäs: Sandra

Edellä mainitulle läheiselle, jota etenkin kiinnostavat kaikki vuoden 1918 tapahtumat.


Mauri Leivo: Kylän linnut

Lintuharrastajaystävälle.

Jessica Knoll: Onnentyttö

Dekkarimaanikolle blogiystävälle.


Ray Conollyn: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977

Perheenjäsenelle joka soittaa kitaraa ja joka nimenomaan toivoi tätä kirjaa.


Karin Slasughter: Hyvä tytär

Parhaalle ystävälle, jonka kanssa koemme, että jouluyöhön kuuluvat myös dekkarit kera suklaan, kun on palattu hautuumaan kynttilämerikävelyltä...

Antti Tuuri: Tammikuu 18

Hänelle jolle Antti Tuurin kirjat ja kerronta kiinnostavat.


Linda Peltola: Puutarhan Syksy Kodin lämmin Joulu

Askartelevalle ja kokkaavalle ystävälle.


Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja kelju keiju

Pienelle tytölle, joka ehdottomasti uskoo keijuihin.


Pierre Lemaitre: Silmukka

Lapsuudenystävälle, joka pitää sekä dekkareista että kutomisesta.


Eero Ojanen, Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot

Perheenjäsenelle, jota kiinnostavat fantasia, tarut, mytologiat...


Peter James: Kuolema ei rakasta ketään

Esikoiselle, jolle Peter Jamesin uusin on se paras joululahja.


Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Lapsuudenystävälle.

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit

Perheen innokkaalle sisustajalle.

Herman Koch: Pormestari

Hänelle, joka on aina yhtä vaikuttunut Kochin kirjoista.


Gerald L. Posner, John Ware: Josef Mengele Elämä ja teot

Herralle, jota kiinnostaa etenkin toinen maailmansota ja kaikki siihen liittyvä.


Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Ystävälle, jota kiinnostaa kaikki historia.


Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Hänelle joka osaa tätä arvostaa...ja minä häntä.

Paljon kirjoja ja tiedämme mikä kirjan hinta on Suomessa. Seuraan muuten hintoja joka marketkäynti ja myös, mitä kirjoja sinne on onnistunut pääsemään. Tämä juttu, ei tarkoita tietenkään, että kukaan ostaisi näin monta uutta kirjaa, vaan yrittää löytää läheisilleen sen kiinnostavimman. Jos lahjoja annetaan. Kyllä se joulu tulee ilman niitäkin. mutta ei joulun taika lahjoista katoa. Makuasia. Vinkki: Etsi ja kollaa erilaisilla kirjatoreilla, niin voit löytää hyvinkin uusia kirjoja alehintaan. Yksi tosi ihana viime vuotinen joulukirja oli tämä ja miten olin näkevinäni po. kirjan Prismassa...


Armas aika Intohimona joulu on löytynyt hintaseurannassa alimmillaan hintaan 9.90!!!

Untu ja sydäntalven salaisuus


Viime vuoden ykköseni eli Kirkkaus löytyy ainakin nettikaupasta hintaan 25,10 sidottuna.


Uskomattoman kaunis tietokirja Talvilintujen elämää löytyy nyt täältä sidottuna hintaan 12,95!!!!



Näkemiin taivaassa ja moni muu helmi löytyy pokkarina alle 10 euron!


Vieläköhän Pikkupöllöä löytyisi...

Ja sitten on vain niitä joulukirjoja, joita ei unohdeta. Viime vuonna se oli minulle Sitä joulua en unohda, jonka tarinat ja kuvitus ovat ihan omaa luokkaansa.


Jännittävässä joulussa kohtaamme Henning Mankelin ja Håkan Nesserin kirjoittamassa joulutarinassa suositut dekkarihahmomme eksyksissä. Wallander ajelee jossain Kasselin pohjoispuolella, lunta sataa rankasti ja yösijasta ei ole tietoa. Hän pelkää joutuvansa viettämään joulun autossaan, kunes löytää pieneen kylään ja sen ravintolaan. Siellä hän tapaa toisen ruotsalaisen poliisin Van Veeterinin, jolloin Wallander toteaa:

Rikoskirjailijat ajavat usein harhaan.

Ravintolassa on myös kaksi kirjailijaa, joiden kanssa poliisimme päätyvät pelaamaan korttia ja sitten...


 Vielä nöyrä toivomus valkeasta joulusta. Lumen valosta.

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"

- Ulla Janhonen -


Joulukirjaterveisin
Leena Lumi

lauantai 25. marraskuuta 2017

Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua. Ehkä toinen syli ja...


Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua.
Ehkä toinen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläinten askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
                                                         ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
                                                          leninkini poimuihin.

- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani, kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Anne Julie Audry

perjantai 24. marraskuuta 2017

Tervetuloa talvi, viikonloppu ja joulunalustunnelmat!


Tervetuloa talvi pyryineen päivineen ja etenkin kunnon talvi lumilla! Vain yhtä talvessa kammoan ja se on liukkaus. Monta vuotta sitten kaaduin kalliollamme, vaikka olin olevani varovainen, mutta niin vain meni kuusi viikkoa parannellessa ja mikään ei tuntunut auttavan siihen kipuun paitsi aika. Keskiviikkona kävelin viime helmikuussa ostetuilla bootseilla reippaasti kampaajalta kohti Sokosta ja vaikka katu oli hiekotettu, lensin vauhdilla vasemmalle kyljelle. Onneksi mitään ei tuntunut murtuneen, mutta vuorokauden päästä tulivat kivut. Tässä on nyt mennyt sitten Buranaa, Voltaren -voidetta ja vaikka mitä. Kun kerroin äidille tästä puhelimessa, hän sanoi, että 'pitää opetella kulkemaan töpötellen'. Äitini on itse tosi reipas liikkuja, mutta kävellessä hän kyllä osaa liukkaalla varoa. Varokaa liukastumista!


Eilen ei näyttänyt vielä tältä, mutta ennen kuin myräkkä alkoi, tapahtui jotain ihanaa. Kello kymmenen luimme tavanomaisesti Helsingin Sanomia sängyssä kera Robertsin suklaakahvin ja yhtäkkiä minusta ikkunassa vilahti jotain. Nousin varovasti kurkistamaan, mitä tapahtuu makkarin alla olevassa jyrkässä rinteessä, jonka yläosassa on lintujen syöttöautomaatti ja josta siis varisee syötävää myös maastasyöville linnuille. Kolme suloisen suloista metsäkaurista siinä, emo ja kaksi vasaa. Ovat ne ennekin käyneet, mutta vain yöllä, joten olemme saaneet usein valvoa yli puolenyön ennen kuin olemme niitä saaneet pimeässä ihailla. Ei muuten tullut mieleenkään lähteä noutamaan kameraa, sillä on asioita, jotka tallentuvat vain muistin verkkokalvolle. Melkein hengittämättä ja patsaina seisoimme Lumimiehen kanssa ikkunassa ja välillä emo katsoi meitä kolmen metrin päästä ihan kohti. Siinäpä asia jota ei saa edes rahalla. Eikä luontokokemusta syö koit eikä inflaatio.


Marraskuun 10.-16. Hesarin Nyt:ssä oli esitelty runsaasti jouluelokuvia, mutta meille rakkaita sieltä löytyi vain Samu Sirkan joulutervehdys ja joukossa oli myös suunnattomia pettymyksiä. No, nämähän ovat vain makuasioita, mutta meillä katsotaan aina joulun alla


ohjaaja Arnaud Desplechin upea ranskalaisfilmi Eräs joulutarina (Un Conte De Noël). Vuosien jälkeen Vuillardien suurperhe kokoontuu yhteen ja kerta kerran jälkeen uusintakatselu tuo esiin jotain ennen huomaamatonta. Ankeutta on filmistä vaikea löytää, vaikka syy kokoontumiseen on perheen äidin, jota esittää Catherine Deneuve, vaikea sairaus. Tosin draamaa ja kysymyksiä pitää syntyä ja sitä herättävät etenkin äidin ja pojan, jota esittää Mathieu Amalric, hankalat välit. Elokuva on niin hyvällä tavalla runsas, että se on kuin kuorisi sipulia: Kerta kerran jälkeen löytyy uusi kerros.


Ian McEwan -fanina olen kovasti kehunut myös Vieraan turvaa, mutta olen varoittanut, että siitä tehty elokuva ei ole herkille. Katsoin kerran trailerin ja ...


Tänään kuitenkin po. filmi menee meillä tallenteelle, sillä olen niin samaa mieltä kuin Kyösti Niemelä tämän päivän Hesarin kulttuurissa, että Ian McEwanin romaanit sopivat filmattaviksi 

Paul Schraderin ohjaama draama on nimeltään Muukalaisia Venetsiassa ja käsikirjoituksesta vastaa Harold Pinter, joka on Nobel -palkittu näytelmäkirjailija. Kyseessä on eroottinen trilleri ja leffa on syystä K16. Jokainen katsoo omalla vastuullaan...Nelonen klo 23.50.

Kiinnostavaa, että tänä vuonna on tullut jopa kolme uutta McEwania elokuvina: Rannalla ja Lapsen oikeus, jotka tulevat Britanniassa ensi-iltaan ensi vuonna. Ajan lapsi on nähty BBC:llä syyskuussa. Hurjaa, huomasin just, että Lauantai on filmattu: Se on must saada.


Ian McEwan Leena Lumissa


Joululiköörit kirsikoista tekeytyvät vielä kellarissa, mutta muuten on jo joulua tehty paljon. Lumimies nouti uuden joulukuusen valosarjankin, kun edellisvuoden kaukosäädinsysteemi hajosi heti joulun jälkeen. Me emme tarvitse mitään kaukosäätimiä tai sovelluksia kuusemme, sillä sen valot saavat palaa koko ajan vähintäin Loppiaiseen.


Joulupaketteja on kääritty, mutta olen silleen tylsä, että paketeissa on aina kirjaa, suklaata ja pehmeää. Se on minusta joulu. Tähän palataan jo ensi viikolla...


Joulua on fiilistelty iltapäivän teehetkillä kera joulutorttujen. Joulun ajan lehtiä on vaikea vastustaa...

Mukavaa viikonloppua teille kaikille joulunalustunnelmin♥

viikonlopputerveisin
Leena Lumi