torstai 10. marraskuuta 2016

Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu


Löysin facebookista Sikke Sumarilta tuunatun lohilaatikon, jonka alkuperä on ymmärtääkseni Stefan Ekengreniltä. Satakuntalainen sanoisi lohiloota ja niin se menee usein vielä minullakin. Sikkekin hiukan tätä varioi ja nyt minä kanssa, joten luovuutta kehiin vain ja oman maun mukaan. Lisäsin mm. kerman määrää puolisen desiä. Sikken mukaan tuo neste menee suhteessa niin, että 0,5 dl:a kermaa kohti yksi kananmuna. Yllä oleva valmiin laatikon kuva hiukan naurattaa, sillä ehdimme syödä siitä puolet ennen kuin tajusimme kuvata:) Annos on neljälle, kaksi syö siitä pari päivää. En ole tiukan tarkka mitoissa eli mausteet menevät ihan näppituntumalla, joten muistakaa se 'oma maku' ja luovuus.

n. 600 g lohta
n. 1 kg perunoita, kiinteämaltoisia
pieni nippu tilliä
2-3 keltasipulia
2 dl kuohukermaa (2,5)
4 kananmunaa  (5)
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
mustapippuria
voita

Lohipalalle kevyesti suolaa sekä heikkivainaan hyppysellinen sokeria. Siis sama kuin teemme graavissa. Annetaan vetäytyä kolmisen tuntia. Jonka jälkeen


lohesta leikataan noin 1 sentin paksuisia viipaleita. Tätä ennen on keitetty perunat, jäähdytetty ja kuorittu. Nyt myös ne viipaloidaan, mutta vähän ohuemmiksi eli noin puolisenttisiksi. Tilli silputaan. Sipulit leikataan niin, että niistä syntyy renkaita. jotka kauniisti freesataan voissa pannulla.

Kermamunaseokseen ripautetaan vähän suolaa, mustapippuria ja sitruunan raastettu kuori. Tässä kohtaa olin vaihtaa kuoren sitruunapippuriin, mutta koska meillä on sitä aina kalan kanssa, mietin vaihtelun virkistävän.

Vuoan pohjalle ladotaan ensin perunakerros, sitten lohiviipaleet, kauniin väriset, voissa freesatut sipulirenkaat ja tilli. Tämän päälle lusikalla kermamunaseosta reippaasti.


Painellaan vähän ja sitten taas kerros perunaviipaleita ja päälle vielä tilliä ja loput kermamunaseoksesta. Muutama voinokare kaunista väriä ja makuakin antamaan. Vuoka sitten uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Olin varma, että tunti on liikaa, mutta ei se ollut. Voi kokeilla välillä miten kermamunaseos on hyytynyt ja mennä sen mukaan. Tärkeintä on, että lohilaatikko ei tule kuivaksi! Olin jo laittaa silikonikannen päälle puolessa välissä, mutta ei tarvinnutkaan. Laatikosta tuli mehevä.


Oheen sitten vaikka sitruunaa, mummonkurkkuja tai punajuuriviipaleita, joita meillä on aina purkissa sattuneesta syystä eli minulla on niihin himo. Pakko tunnustaa, että nyt kun tätä herkkua on nautittu kerta jos toinenkin, aina puristamme päälle sitruuna eli tähän oheen sitruunalohkot! Jopa eräs keittiöammattilainen totesi tätä meillä syödessään, että 'en olisi ikinä uskonut sitruunan olevan tämän laatikon juju'. 

Guten Appetit!

13 kommenttia:

  1. Kylläpä tulikin nälkä! Hyvä, että on kunnon raaka-aineet eikä säilyketölkkilohta (jota olisin itse laittanut). Itse olen enemmän ns. pataruokaihminen kuin laatikkoihminen. Yleensä teen lohta vain simppelisti uunissa. Päälle vain suola, musta- ja rosepippuri ja chilirouhe ja se on siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, aidot raaka-aineet tietty:) Minäkin voisin olla sitä, mutta ehkä minusta tuli leivinuunin myötä uunissa hauduttaja. Nykyisessä kodissamme leivari on alakerran takkahuoneessa, joten en enää kulje rappusia vuokia kantaen vaan teen yläkerran uunissa. Me käytännössä grillaamme lohta melkein ympäri vuoden, kerran jopa jouluaaton aattona lumisateessa, sillä yläterassiltamme on helppo kulku keittiöön. No, nyt taidamme alkaa kyllä siirtyä jo uuniloheen, josta saa ihan mitä vain. Kuten kasviksia siihen ympärille, lohi on graavisuolattu ja sokeroitu ja saanut myös sitruunapippuria ylleen. Hyvä idea on myös kalakerma, jossa on tilli, sitruuna ja valkoviini makuina. Kokeile! Tulee ihanan kosteaa...On simppeliä, kun ei tarvitse miettiä mitään salaattia tai patonkia enempää lisuketta, vaan kaikki tulee samassa vuoassa.

      Poista
  2. Nam, näyttää herkulliselta. Tätä voisi tehdä viikonloppuna, kylminä talvipäivinä tällaiset laatikkoruoat ovat ihania. Nälkä tulee jo kun ajattelenkin. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, tämä on. Täysin samaa mieltä. Ja tämä annos riittää niin parille päivälle.

      Poista
  3. On hyvän näköistä ja juuri oikeat lisukkeetkin. Täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, eikö vain. Tämä on todella hyvää, kun vahtii ettei kuivu ja siis kuohukermaa, ei mitään maitoa tms. Huomastihan, että lisäsin tuon, että 0.5 dl:a kermaa kohden tulee siis aina yksi muna. Laitoin hiukan enemmän nestettä kuin Sikkellä oli, mutta se on makuasia tietysti. Tästä tuli nyt meille yksi, jota valmistetaan etenkin talvikautena usein. Maistumisiin<3

      Poista
  4. Kiitos vinkistä. Mietinkin juuri, mitä ruokaa teen lauantaina. Lohta on jääkaapissa, joten teen tätä. Näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, ole hyvä<3 Tämä on herkullista. Oli kiva löytää just tällaista helppoa, mutta hyvää nyt talvikauteen, kun ei ehkä enää grillata lumisateessa:)

      Poista
  5. Rakastan lohta,jota saan niin harvoin(täällä niin kallista...) ,ja lohilaatikko ei ole kuulunut herkkuihini,mutta tämä näyttää nyt niin hyvältä että takuulla tykkäisin:) Meillä on ollut 2 hellepäivää kesken kaiken,huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, meillä saa hyvin, josta osaan olla kiitollinen, sillä rannikon tyttönä totuin, että merikalaa oli, kun sitä halusi.Sinä olet niin kranttu:) Jos tulet joskus viileänä aikana, voisimme testata, suvikuumalla maistuu grillattulohi etc. herkullisemmalta. Ei voi olla totta! Toivon teille sadetta<3

      Poista
    2. PS. Ja pointti tässä on, että lohta on riittävästi, ei mitään perunalaatikkoa.

      Poista
  6. Tätä on ehdottomasti kokeiltava, kun alkaa taas lohettaa!
    terveisin!
    Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, me tehtiin tätä eilen ja syötiin vielä tänäänkin. Sanoin R:lle, että 'tällä hetkellä parasta mitä tiedän.' Laitan kermaa siis 2,5 dl ja silloin tulee 5 kananmunaa. Kertaakan ei ollut kuivaa, mutta kerran R. unohti graavata lohen ja maistoin heti, että jotain pielessä...Ja päälle uuniin mukaan kunnon nokareet voita:)

      Poista