Omistan tämän arvostelun Saralle, joka tyttökirjoista paljon tietävänä, jakaa meille näiden hurmaavien kirjojen iloa taidokkaassa blogissaan. Sara on itsekin kuin yksi Montgomeryn hahmoista...Sara, kiitos tästä kirjasta♥ Mitenkään en voi olla mainitsematta, että Maria Sinisen linnan kirjastosta on valinnut blogilleen hyvin kauniin nimen...Ja: Minä tiedän, että tämä ei ole tyttökirja, mutta tämä on Montgomerya!
***
Niin kauan kuin hän saattoi muistaa, Stickles serkku oli koputtanut hänen ovelleen kello puoli kahdeksan.
Tämä lause voisi olla aivan hyvin L.M.Montgomeryn Sinisen linnan (The Blue Castle, Karisto 1969, suomennos A.J.Salonen) ensilause, sillä siinä tiivistyy niin hyvin kaksikymmentäyhdeksänvuotiaan Valancyn elämä äitinsä, serkkunsa ja koko sukunsa nujertamana kodissaan Elm-kadun rumassa punatiilitalossa. Hän ei saanut päättää edes milloin heräsi, puhumattakaan että olisi saanut itse päättää päiviensä vietosta tai valvoa iltaisin katsellen kuutamoa. Ei, ei ja ei! Rouva Stirling tiesi aivan tarkkaan, mikä oli parhaaksi hänen tyttärelleen, joka ei olllut syntynyt edes poikana, joka ei ollut kaunis, joka ei ollut saanut aviomiestä, jolla oli heikko terveys, ja joka ennen kaikkea ei ollut yhtään mitään verrattuna kauniiseen, persikkaihoiseen serkkuunsa Oliveen. Vaan miten outoa, että Olivekin on vielä naimaton…ehkä häneltä kuitenkin puuttuu ’se jokin’. Valancyn vaiteliaisuus ja myöntyvyys kaiken pilkan edessä vain pahentaa tilannetta ja kenellekään ei tule mieleenkään, että kaiken takana on puhdas pelko. Koettuaan ikänsä kaiken vain sukunsa ylenkatsetta ja pilkkaa, jouduttuaan asumaan maailman rumimmassa huoneessa nähden aamulla heti herättyään kattonsa vuotojäljet ja kuvastimen, jonka keskellä kulkee ruma särö, Valancy ei jaksa muuta kuin hiljaa ihmetellä, miksi hän nousee aamuisin ollenkaan, kun päivä toisensa jälkeen on yhtä surkeiden päivien saattoa ja näiden päivien saatossa kaikkein kurjin päivä on syntymäpäiväaamu, jolloin hän täyttää kaksikymmentäyhdeksän vuotta ja on kadottanut Sinisen linnansa avaimen.
Valancylle Sininen linna on ruman ja katkeran elämän sijaiselämä, mielikuvituslinna, jossa kaikki on kaunista, siniutuista, vanamon tuoksuista, mutta ennen kaikkea päiviä ja hetkiä, joissa elämä ei ohita häntä. Lukijalle Sininen linna avautuu ehkä vieläkin laajemmin, sillä kirjan myötä siitä tulee kaikki se, mikä on sateenkaaren tuolla puolen, siellä, missä kaikki unetkin ovat totta ja kaikki, ihan kaikki menee elämässä niin oikein ettei ole olemassakaan sanaa ’jos’. Toisaalta, intohimoiselle Montgomeryn lukijalle Sininen linna on kuin lukisi Maudin salaista päiväkirjaa tai näkisi suoraan hänen sieluunsa. Kuka on lukenut Anna ja muut ystävämme tai Pat – Vanhan kartanon valtiatar, tietää takuulla, mistä on kysymys ja mistä kimpoaa Barneyn hahmo…pettymyksestä ja unelmasta.
Sininen linna voisi alkaa myös näin:
Toivon, että minulla olisi yksi pieni hiekkaläjä ennen kuin kuolen.
Tämän lauseen Kohtalo kuuli ja tapahtui jotain täysin odottamatonta, jonka jälkeen Valancy kadotti tyystin pelkonsa todella epäempaattista perhettään ja sukuaan kohtaan ja alkoi nähdä ja tarkastella heitä sellaisina kuin he olivat. Hän huomasi, että heissä ei ollutkaan mitään arvostettavaa tai pelottavaa, kun hän katse katseelta alkoi riisua heitä alastomiksi. Mildred täti oli suurikokoinen ja omahyväinen luomikasvoinen nainen, Gladys serkku pelkkää hermotulehdusta ja Isabel täti kerrosleukainen määräilijä, jonka leukojen lukumäärää ’uusi’ Valancy ei pysty edes laskemaan, James setä puolestaan oli tappanut vaimonsa elämännälkään ja Benjamin sedällä on märkäpäitä suussa. Ja Olive, Olive, jolle hänen oli täytynyt lapsena antaa ainoa hiekkaläjänsä, hän on kuin kasteeton aamu, täysin vailla persoonallista hehkua…
Sinisen linnan alussa lukee Rakkausromaani ja on tämä sitäkin, sillä Valancy saa voimia irtautua kotoa ja lähtee hoitamaan Karjuvan Abelin tuberkuloosia sairastavaa tytärtä Ceciliaa, joka on Valancya vain kolme vuotta nuorempi. Tämän seurauksena:
Hän suoristautui äkkiä ja katsoi Barneyta. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa – ja Valancy tunsi äkkiä heikkoutta. Oliko sydänkohtaus taas tulossa? Mutta tämä oli aivan uusi oire.
Totta totisesti on ja sen seurauksena Valancy rakastuu ja unohtaa, että hän on kestänyt elämää vain kuoleman toivossa. Ja nyt kirjassa alkaa romanssiosuus, jossa lukija tempautuu täysillä mukaan unohtaen kaiken muun paitsi rakkauden ja saaren, joka on täydellinen Sininen linna.
Toisinaan he menivät hakemaan lumpeita. Barney tiesi, mistä niitä voi löytää Mistawisin poukamista ja lahdista. Sitten Sininen linna oli loistavana niistä, jokainen astia, jonka Valancy voi keksiä, oli täynnä noita hienoja kukkia. Jollei ollut lumpeita, oli heillä punaisia lobelioita, ne oli poimittu tuoreina ja eloisina Mistawisin soilta, missä ne paloivat liekkinauhojen lailla.
Ja kaikkialla Valancy kulkee savunsinisessä leningissään vanamonkukkia hiuksillaan ja villikukkakimppuja sylissään ja Barney alkaa kutsua häntä Kuutamoksi:
Kuutamo ja sininen hämärä – sellaiselta sinä näytät. Keijukainen.. Metsän hengetär.. Sinä kuulut metsiin, Kuutamo, sinun ei milloinkaan pitäisi lähteä niistä. Ja sinulla on niin kaunis, suloinen, syvä, kesäinen ääni. Niin kaunis ääni lemmenleikkiin.
Mitä sanoa Sinisestä linnasta muuta kuin toivoa, että meillä kaikilla olisi oma Sininen linnamme. Se vahva tunne, että elää itsensä näköistä ja oloista elämää oman ihmisparinsa löytäneenä ja vailla muiden päällekäyvää mielivaltaa. Ellei näin ole suotu, Sininen linna hohtaa vieläkin kauniimmin, sillä se on jotakin, mitä kukaan ei ikinä voi sinulta viedä, koska Unelmat ovat elämän suojelukohde ja ehdottomasti yksityisiä.
Sinisen linnan tarinasta, en muuttaisi mitään, mutta kyllä Barney olisi kelvannut minulle ihan ilman lopun yllätystäkin, joka onkin sitten jo materiaa, eikä ollenkaan sitä, mistä kirja hengittää: Unelmasta!
Ja juuri nyt, Rakas Lukijani, jos suljet silmäsi, voit nähdä miten kaksi ihmistä kiitä pitkin jäätä luistimilla kuin tuulessa tanssien. He kiitävät yli valkoisten järvien, ohitse tummien saarien. Mies ottaa kiinni lumikeijuaan, tavoittaa hänet ja jääkukkien tuoksun, nauraen he kietoutuvat toisiinsa ja ennen suudelmaa kuiskaus kuin lumikeijun siipipöly:Kuutamo!
*****
Sinisestä linnasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara
Anni M
Salla
Liisa
Marjis
*****
Sinisestä linnasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara
Anni M
Salla
Liisa
Marjis