torstai 28. tammikuuta 2010

VIIMEINEN HENGENVETO

Tämä arvostelu on omistettu Allulle, joka juuri nyt on matkalla Skotlantiin. Allu, kerro isäntäperheelle, että Skotlanti on uniikki ja sinne haluavat monet.

Antisankaritar, toimittaja Paddy Meehan valloittaa meitä jo kolmannen kerran Denise Minan Viimeinen hengenveto (The Last Breath, LIKE 2010, suomennos Juha Ahokas) dekkarissa. Minä en kuitenkaan elämyskoe Minan Meehan sarjaa enää ainoastaan dekkarina, vaan kertomuksena nuoresta naisesta, jonka vertaista ei ole koettu. Mitä voin sille, että vaikka Paddy olisi jälleen kerran sekaantunut hänelle kuulumattomaan rikostutkintaan ja vajonnut sinne päälleen pudoten ja kuolemaa oikein kutsuen, minua ihailuttaa, itkettää ja naurattaa tämä skottiraivotar, valloittava Paddy Meehan.


Niille, jotka eivät ole lukeneet toimittaja Meehanista aikaisemmissa kirjoissa Veripelto ja Suden hetki (viime mainittu löytyy minulta hakukoneella), valotan sen verran ja lyhyesti, että Paddy on yksi glasgowlaisen, katolisen monilapsisen perheen lapsista. Uskonto näyttelee perheessä valtaisaa osaa äidin, Trishan, kautta ja äidin kivenkova tarkoitus on kasvattaa lapset katoliseen henkeen, jossa auktoriteetteja ei kyseenalaisteta, synnit käydään tunnustamassa, esiaviollista seksiä ei ole olemassakaan ja lapsia ei saa hemmotella. Jotain menee kuitenkin pahasti pieleen, sillä Paddy kapinoitsee ja kyseenalaistaa kaiken jo pikkulapsesta. Muuttaa kotoa, asuu jonkun miehen kanssa, saa lapsen toiselle, löytää toimittajan työn aloittaen lähettinä ja sekaantuu kerta kerralta verisempiin rikoksiin tutkintapuolella täysin itsesuojeluvaistottomana. Trisha on kokonaisvaltaisen epätoivoinen ja perheen lempeän isän kuoleman myötä äiti Trisha saakin mafiosolesken piirteitä, jossa katoliset polvirukoukset vaihtuvat suunnitelmaan murhauttaa isä Andrew, joka on pannut paksuksi hänen ainoan elämäntoivonsa, nunnaksi ryhtyneen hurskaan Mary-Annin.

Viimeisessä hengenvedossa Paddyn entinen kollega ja poikaystävä Terry löytyy rumasti surmattuna. Teko on lavastettu kokaiinin liika-annostukseksi, mutta Paddy huomaa oitis lavastuksen eikä aikaakaan, kun hänen syyttävä mielensä kohdistuu ylikomisario Alec Knoxiin. Knox selvästi sekä vihaa että pelkää maanjäristys Meehania, kävelevää naispommia, mutta vaikka Paddy kuinka todistaisi, kukaan ei uskalla koskea ylikomisarioon, joten jutussa täytyy olla mukana jotain paljon pahempaa, suurempaa ja vaarallisempaa…

Pitelemätön Paddy Meehan on valmis taisteluun, kunnes hän itse tajuaa, mikä heikko kohta hänen elämäänsä on tullut: oma poika, Pete, viisi vuotta vanha. Näkymätön vihollinen ottaa maalitauluksi lapsen, koska ei osu maapähkinävoita kaksin käsin ryystävään ylipainoiseen Paddyyn. Ensimmäistä kertaa Paddy joutuu tekemään elämän ja kuoleman valinnan, mutta hän pystyy siihenkin kuin Maria Stuart aikanaan ja laskee kiltisti, mutta ylpeänä päänsä mestauspölkylle voimatta kuitenkaan mitään sille, että suusta tulee nasevia ja murhaajaa yllyttäviä tikareita…,mutta vain pelastaakseen poikansa.

Terry oli ennen kuolemaansa tekemässä kirjaa New Yorkissa asuvista Skotlannin katolisista emigranteista ja kuvaajana hänellä oli Kevin, joka myös löytyy kotoaan henkitoreissa ja katoaa tuntemattomaan ambulanssiväen mukana. Vihdoinkin joku muukin kuin nopeaälyinen Paddy, alkaa tajuta, että nyt ollaan tekemisissä niin suuren pedon kanssa, että se on pyydystettävä ennen kuin peto saa sinut. Ja kukapa muu asettuu syötiksi kuin meidän antisankaritar Paddy.

Denise Minan niin Viimeinen hengenveto kuin kaksi aiempaa Paddy Meehan dekkaria sisältävät viisi elementtiä, joita ei aina välttämättä löydy muilta dekkaristeilta, eikä yhdeltäkään muulta kaikkia näitä: Ehdoton juonirakenne, joka pitää kiinni loppuun asti. Realistinen kuvaus, jossa ei olla kauniita, kohteliaita ja rikkaita, vaan rumia, rääväsuisia ja köyhiä. Uskonnollinen ristiriita: katolisuus contra muu ympäristö. Musta huumori, joka saa nauramaan, mutta ei vesitä kauhua. Kiinnostavin antisankari kautta aikojen: Paddy Meehan! Toki kuudenneksi voisi mainita skottilaisuuden, sillä se luo oman persoonallisen mausteensa tähän koko luomukseen, mutta ehkä se on jo mukana tuossa realistisuudessa – ainakin osittain.

Minan kirjojen kovia tekoja sopivasti pehmittää Trisha äidin hullu katolisuus, jolla on ihan oma koodikielensä ja se on äidin salakieli soppa, jota tarjoamalla hän voi viestittää aikuisille lapsilleen monenmoista. Vaikkapa, että Paddy on perheen musta enkeli, joka on pilannut koko katraan. Toki tämä polvirukoilija, joka on oudosti itse muuntumassa pappeja tappavaksi salaraivottareksi, Paddyn nasevan verbaalisuuden nujertamana onneksi kääntää mielensä säilyttäen näin sekä perheensä koossa, leskenarvonsa kuin myös välttyen itse joutumasta vankilaan. Sopan salakieli kuitenkin jatkuu. Ja kaiken keskellä ronski, raivoisa Paddy:


Veitsellä aseistautunut McBree oli käynyt Peten kimppuun. Kauhu muuttui yhtäkkiä raivoksi. Paddy tunsi itsensä hyvin rauhalliseksi, hengitys syveni ja jokainen lihas keräsi happea valmiina räjähtämään. Tuntui siltä että hän voisi tuijottaa suoraan aurinkoon silmää räpäyttämättä. Hän etsisi vittupään käsiinsä ja hirttäisi tämän munista.


Hän oli kuuluisa siitä, että saattoi menettää malttinsa ja laukoa sopimattomia totuuksia.


Paddy painoi kasvot käsiinsä. ”Luoja, mä kuolen nälkään. Miten kellään voi olla nälkä tällaisella hetkellä."

En mitenkään voi olla nyt painottaen sanomatta, että mikäli haluatte karmivaa jännitystä, todella suorasukaista ja töykeää skottilaista käytöstä, erittäin vähän makuhermoja kutkuttavaa glasgowlaista ruokaa, paskamaista ilmastoa, mustaa huumoria ja ehdottomasti jotain uniikkia, astukaa Paddy Meehanin maailmaan ja löytäkää Denise Minan dekkarit. Paddy Meehan, lihava Paddy liian pienessä minihameessaan, laittaa miehille jauhot suuhun, syöksyy suoraan tuleen, toimii ennen kuin ajattelee ja syö koko ajan, mutta arvatkaapa mitä: Hän on todella rakastettava ihminen, jolla on suuri ja hellä sydän!


PS. Minä ainakin haluan Skotlantiin!

8 kommenttia:

  1. Teitpä kunniaa kirjalle ja kirjailijalle tällä mainiolla postauksellasi!

    VastaaPoista
  2. Rita, enkö tee sitä 99 prosenttisesti;-) Minä olen luvannut tarjota lukijoilleni KIRJAELÄMYKSIÄ, en KIRJAKIDUTUKSIA.

    Luen dekkareita virkistykseksi ja jossain vaiheessa sitä huomaa, että ne alkavat muistuttaa toisiaan liikaa. Silloin tällainen Denise Mina on raikas kuin lumisukellus.

    Mutta ajattele, jos kysyisit minulta, mitä mieltä olen Antti Hyryn Uunista, jossa mies muuraa uunia ja tuumiskelee, mies muuraa uunia ja tuumiskelee, mies muuraa uunia ja tuumiskelee...Rita, ethän vain nukahtanut?, sillä mies muuraa edelleen uunia ja tuumiskelee ja hän tekee sitä satoja sivuja...Rita, piristy, tämä on Finladia -voittaja, tämän täyyy olla hyvä, eikä yhtään unettava...siis mies muraa uunia ja tuumiskelee...

    Ketä kiinnostaa!

    VastaaPoista
  3. Tuleeko siitä valmista koskaan siitä uunista...Kuulostaa suomalaiselta.. ;) Mina kyllä taas loistaa kirjoittajan ja loisto postaus sinulta. Yön pimeinä tunteina, onko paljon parempaa?

    VastaaPoista
  4. Anne, ei siitä kai tarvitse tulla valmista, kunhan tuumataan...hirveän kiinnostavaa;-)

    Mikä voisi olla kiinnostavampaa kuin viettää yö Denise Minan seurassa! Minä en ainakaan tiedä...

    VastaaPoista
  5. meillä on paljon Dinaa, yksi äidin ja isin lempikirjailijoista. Enkuksi varsinkin. En ole koskaan lukenut.

    Skotlanti on ihana paikka :) olen ollut siellä kaksi ja puoli viikkoa kerran.

    VastaaPoista
  6. Tuure, minä uskon, että kääntäjä Ahokas on tehnyt työnsä kiitettävästi. Kiva, että vanhemapsi ovat löytäneet Minan kirjat.

    Oi!, olisinpa minäkin!

    VastaaPoista
  7. Minäkin haluan Skotlantiin.
    Hienon hieno kansi tässä kirjassa!

    VastaaPoista
  8. Violet, kaikissa näissä Minan kirjoissa on ollut aivan erityiset kannet. Olisin maininnut kannet nyt erikseen, mutta en löytänyt nimeä kannen tekijälle!

    Meillä on jo treffit Kanadan ystävämme kanssa Glaswgowiin sovittu, mutta ei tänä vuonna. Hänkin on koko ikänsä haaveillut Skotlannista, sen kosteista linnoista, epämääräisistä aterioista, upeista maisemista...

    VastaaPoista