maanantai 18. tammikuuta 2016

Marjut Helminen: Appelsiinilehto


Portieerin punaisen takin pitkät liepeet lakaisivat kaikkialle ehtivää sammuneen päivän tomua...Portieeri käyttäytyi arvokkaasti, kuin hotellin elämä olisi jatkunut yhtä majesteetillisesti, mihin rauhan vuosina oli totuttu.

Kun Israelin ja Libanonin välinen sota oli syttynyt kesäkuun kuudentena 1982, Siniltä oli kysytty lähtisikö hän töihin Palestiinan vapautusliikkeen PLO:n perustamaan Punaisen Puolikuun sairaalaan. Hän tuli Beirutiin kesäkuun lopussa ja hänet vietiin katsomaan kaupunkia, tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Hän oli 32-vuotias, naimaton ja lapseton kirurginen sairaanhoitaja. Hän seurasi poliittisia käänteitä tarkemmin kuin Suomen politiikkaa ja käytti kotimaassa aikansa ja työssäkäyntinsä seuraavalle keikalle valmistautumiseen. Suomessa esitettyihin kysymyksiin työn raskaudesta ja alkeellisista oloista hän vastasi epämääräisesti, että jonkun sitäkin oli tehtävä.

Marjut Helmisen esikoisteos Appelsiinilehto (Minerva 2016) tarttuu palestiinalaisten ja juutalaisten sotaan siltä näkökannalta, jolta meidän lehdistömmekin sitä tarjoaa eli arabit ovat uhreja, juutalaiset syyllisiä. Olen jo kauan kärsinyt yksipuolisesta uutisoinnistamme, joten tähän kauniskantiseen kirjaan tarttuminen ei ollut minulle mikään helppo juttu. Saan juutalaisten ystävieni kautta faktaa heti kun tapahtuu, mutta lehdistämme en siitä saa lukea, en nähdä niitä kuvia, mitä olen nähnyt. Helmisen meriitit kuitenkin vakuuttivat minut, sillä hän on toimittaja, joka on erikoistunut ihmisoikeuksiin, kehitysyhteistyöhön ja sosiaalipoltiikkaan, joten ehkä saanemme häneltä toisen appelsiinilehdon, jossa kaikki ovat yhtä syyllisiä tai syyttömiä.

Niin tai näin, luin kirjan yhdeltä makuulta! Helminen on rakentanut Sini Aho-Rabbon persoonasta niin kiehtovan, että ajoittain kirjaa luki vain haluten kaivautua tämän jännittävän naisen pään sisälle. Kirjan aika- ja paikkasiirtymät ovat täydellisessä tempossa viemättä lukijan voimia, antaen tilaa keskittyä Siniin. Kuin luistimilla liukuen siirrymme Beirutista 1982 Helsinkiin 2008, jossa Sinin hyvä ystävä, Fuad ajaa taksia, tai nousemme Jyväskylässä bussiin joka vie meidät Sinin äidin luokse Saarijärvelle 2009, kunnes singahdamme Hebroniin 2009, jonne yllättäen kymmenien vuosien jälkeen on saapunut myös Sinin hyvä ystävä Fuad.

Sinille ominaista on nopeasti katsottuna sairaanhoitajalle tyypillinen, kovissa tilanteissa Darfurissa ja Afganistanissa karaistunut luonne selvitä tilanteesta kuin tilanteesta vain työnsä mahdollisimman hyvin tehden ilman häiritseviä tunnelatauksia tai puolen valitsemisia. Mikään paitsi ammattitaito ei kuitenkaan päde Siniin, sillä hän on sisäisesti rikki sitä itse tajuamatta, viis veisaten terapeuttinsa sanoista tai siitä, että selviää vain lääkkeillä ja sillä tahdonvoimalla, jolla hän on aina käynyt:

Sini teki itsestään tarpeellisen siellä, missä rauhallinen arki oli eksoottista juhlaa. Jokainen matka kriisialuille sai veren virtaamaan nopeammin, pulssin kohoamaan. Se oli elämää, ei rauhassa uinuvan maan arkea ja sen ahdistavaa onnentavoittelua...Tavallinen arki hermostutti, ja silloin oli aika lähteä uudelle komennukselle...Saattoi sietää vaikka mitä, kun tiesi, että sietämisen aika oli rajallinen.

Sini on kirjan kiinnostavin henkilö kaikellaan,  mutta mitä lähemmäs häntä menee, sen nopeammin Sini etääntyy. Hän on täynnä monenlaista menetystä ja ilmaisee sen torjunnalla. Sen sijaan maasta raskaana olevan vaimonsa Leilan kanssa Karjaalle pakolaiskeskukseen syyskuussa 1982 paennut Fuad, tuo tarinaan tasapainoa. Hän juurtuu perheineen Helsinkiin joulu joulun jälkeen syvimmin ja haluaa tyttärilleen yliopistotasoisen koulutuksen. Fuad ei nähnyt itseään taksinkuljettana tai vaimoaan kotiäitinä lopun elämää: kaikki oli vain siirymävaihetta siihen, mitä suku oli edustanut, opettajia, lääkäreitä, insinöörejä. Kotoutuminen on tapahtunut ja esikoinen viettää jo joulua avovaimon vanhempien luona Turussa. Fuadin perheen joulukuvaus on herkullinen: Pieniä, lampaanjauhelihalla ja riisillä täytettyjä, kanelilla ja pippurilla maustettuja munakoisoja ja viininlehtikääryleitä, kirpeitä, maustettuja oliiveja, tahinilla ja sipuleilla maustettua paistettua kalaa. Jälkiruoaksi vielä baklavaa ja kahvia. Joulutunnelman läpikin Fuad muistaa, mikä sai heidät lähtemään Beirutista, kun Leila odotti Khalilia. Tapahtuman toivoisin kaikkien, mutta etenkin pakolaisvastaisten lukevan. Pohjoismaista on lähdetty sadointuhansin hyvän elitason perään Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, mutta Fuadin kaltaiset ovat lähteneet pakoon kuolemaakin pahempaa menettäen elintasonsa, säilyttääkseen henkensä.

Appelsiinilehto on täynnä yllätyksiä ihan viimeiselle sivulle. Ihailen Helmisen draaman tajua ja tietysti hänen eritäin sujuvaa kynäänsä. Lisäksi hän yllättää näkemällä äidistään sellaista haavoittuvuutta, kylmää virtaa, joka helposti siirtyy sukupolvelta toiselle. Tätäkö Sini pakeni:

Äidin kanssa oli ahdistavaa, muutama tunti riitti. Äiti suojautui ulkoisilta uhilta rakennettuun kupuun, joka päästi äänen ulos mutta vain huminan sisään ja vaimensi tunteet ja reaktiot. Sorina pyöri kuvussa ilman alkua, loppua, sisältöä ja merkitystä. Se sai Sinin mykistymään ja kutistumaan. Hän tarkkaili. Luki muutoksia äidin silmissä, pupillien terävyydessä, silmäkulmien rypyissä...

Äiti peitti kaiken tajunnanvirtapuheen taakse. Hän saattoi sanoa valvoneensa ja murehtineensa koko yön. Mitä ihmeen asiaa? Toisinaan Sini yritti pohtia äitiä uudelta kannnalta. Ehkä äiti ei pitänytkään itseään kaikkivoipana ja virheettömänä. Sisimmän peittely ja tunnekylmyys olivat heikkoutta ja osaamattomuutta.

Saarijärven käynnit Sinin elämässä herättävät lukijassa monia kysymyksiä: Oliko Sini jo saanut kylmän virran tartunnan, jossa parasta lääkettä olivat paot kriisialuille, vieraat ihmiset ja maisemat, alati vaihtuvat. Ei kiintymistä mihinkään, ettei tule haavoitetuksi.

Vertailu ei tule Appelsiinilehtoa lukiessa ensimmäisenä mieleen, mutta kyllä vain eräs kirja muistutti heti lukumuistojen tajunnassa ja se on Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa. Jos pidit siitä, pidät tästäkin!

Sain etiäisen, että tämä kaunis, ylivetokantinen, taidokkaasti kirjoitettu, psykologinen teos on tämän vuoden Finlandia –ehdokkaana ja sanomattakin on selvää, että kansi lähtee blogini Valitse Vuoden 2016 Kaunein Kirjan Kansi –kisaan!

Tunnetko salvian yötuoksun....

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Arja/Kulttuuri kukoistaa  ja Kaisa Reetta

20 kommenttia:

  1. Aivan samat syyt minuakin ärsyttävät näissä suomalaisten palestiinalaisten ja juutalaisten konfliktikuvauksissa kuin sinuakin. Yksipuolisuus ja puolueellisuus.
    Ja nyt sitten avasit hieman kirjaa, joka taitaa olla pakko lukea. Ja aivan muista syistä. Sitten kun taas pystyn kirjaan tarttumaan siten, ettei sitä tarvitse 10 minuutin pätkissä lukea;)
    Kiitos jälleen vinkistä - en varmaan olisi edes harkinnut tämän lukemista ilman tätä postaustasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, tiedonvälitys on täysin yksipuolista. Jael oli onneksi käymässä Suomessa just kun hänen kulmillaan räjähti. Arabien pommi-isku hääjuhliin...Toista juutalaista ystävääni, joka asui Libanonin rajalla en tavoita...Ja se mistä myös kärsin, on arabien viha koiriin ja se mitä niille tekevät.

      Mutta tämä kirja, vaikka katsookin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain yhdeltä kantilta tätä ikisotaa, on muuten loistava osoitus siitä, miten hyvin Helminen kirjoittaa.Tähän on saatu mukaan hänen suhteensä äitiinsä, jossa on minusta jotain hyvin, hyvin suomalaista, enkä usko kirjailijan tehneen sitä Faudin perheen lämmön vastapainoksi, vaan tuo on täytynyt kokea. Ja sitten Ninan persoona: Miten ihminen on kuin ehjä, tekee töitä, nousee ylös ja pala palalta särkyy sisältä, pirstaloituu. En usko, että jätät tätä lukematta.

      (Miten osuvaa, että sain juuri tunti sitten herkulliselta tuoksuvan paketin ystävältäni Israelista;)

      <3

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkistä. Olen kova lukemaan. Olen sun blogissa ekaa kertaa ja liityin heti lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, ole hyvä. Kiva kuulla<3 Kiitos samoin ja kväin jo:)

      Tervetuloa kirjojen ihmeellisen ihanaan maailmaan<3

      Poista
  3. Voi miten kaunis kansi. Niinpä,asioila on kaksi puolta,ei ole vain uhreja ja syyllisiä,vaan sekä uhreja ja syyllisiä,molemmilla puolilla.Mielenkiintoiselta kuulostava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael ja se kaunis kansi on ylivetokansi eli kun ottaa sen papeirkannen pois, sama kaunis kuva on siinä edessä, selkämyksessä ja takana!

      Se on juuri niin: Ei kuukan yksinään tappele/sodi/vuodata verta vuosikymmenestä toiseen. Suomessa on sanonta: Riitaan tarvitaan kaksi!

      Mietin, että lukisitko tämän...

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, tämän luen.
    Sain eilen loppuun kirjan Viimeinen juna Moskovaan. Puhutteleva ja ajatuksia herättävä. Kommentoin siitä myöhemmin. Nyt kerään tavaroita mummoilureissua varten, ihanaa. Mukaan lähtee myös Stoner.

    Sitten asiasta toiseen. Luitko eilen Helsingin Sanomista Master-koirasta, joka oli liikenneonnettomuudessa. Vahingoittui, mutta monien vaiheitten jälkeen voi hyvin. Koskettava juttu.

    Hyvää viikko sinulle Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, suosittelen!

      Eikö ollutkin koskettava kirja ja miten Nyberg osaakaan kirjoittaa. Stoner!? Sinustahan on tullut ihan uiman innokas lukija, mikä ilahduttaa minua. Samoin R. lukee nyt paljon. Täällä oli viime yönä jotain -27 astetta pakasta, joten mitäpä tässä muuta.

      Luin ja kyynelehdin♥ Vielä on sentään ihania ihmisiä: Tuo pelastusmies olisi pitänyt palkita! Hyvä kun muistutit, kaivankin jutun esiin Meriä varten.

      Kiitos samoin sinulle Marjatta!

      Poista
  5. Olipa taas niin hieno analyysi, että oksat pois. Et tyydy pelkkiin lainauksiin koskaan ja etenkin tätä lausetta jäin pitkäksi aikaa miettimään:"Sini on kirjan kiinnostavin henkilö kaikellaan, mutta mitä lähemmäs häntä menee, sen nopeammin Sini etääntyy. Hän on täynnä monenlaista menetystä ja ilmaisee sen torjunnalla." Sinulla on aina tiukka ja luova ote kirjan perusolemukseen ja sen henkilöihin. Kirja vaikutti eittämättä hyvin kiinnostavalta juuri tämän esittelyn vuoksi, kansikin oli mielenkiintoinen. Minähän valitsen kirjan usein kannen mukaan:) Miten ihmeessä aina jaksat ja ehdit, sitä en ymmärrä koskaan, onneksi ei tarvi paljoa ymmärtääkään:) Kiitos LL ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, kiitos<3 Taas jaksan sinun sanoillasi pitkälle...♥

      Aloin todella miettiä Siniä ja jollain oudolla tavalla tajusin, mistä hän ja hänen mielensä tulee. Toivottavasti painotus on sanalla luova;) Toki vähän tiukkakin tarvittaessa...Tässä on ihan syötävä kansi! No, niinhän minulla kävi, mutta sitten luin, että tämä on katsottu yhdeltä kantilta, mutta sitten kuitenkin päätin hypätä pimeään ja olen siitä iloinen, sillä kirja on hyvä!

      Juu, älä välitä, en minkään ymmärrä;) Ole hyvä♥

      Poista
  6. Heti kun nain kuvan, ajattelin etta onko tama 2016 kaunein kansi voittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, sehän nähdään sitten loppuvuodesta. Ei laeta vielä veikata, mutta lupaan, että mukana on!

      Poista
  7. Tunnustan, minäkin kyynelehdin Master-koirasta lukiessani.

    Samoin täällä, mies lukee ainakin yhtä paljon ja usein ruotsiksi samaan aikaan. Stonerin jälkeen luen juuri kirjastosta tuodut Oneiron ja Karin Ehrnroothin Hamburg Blues. Hesarin juttu sai minut kiinnostumaan KE:n kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tykkään niin Hannelen Pilkustakin...Ja koko juttussa oli jotain syvää koskettavuutta, sillä Masterin masennus näkyy. Veli-Pekka Hämläinen on ainakin mun sankari♥

      R. lukee nyt Linnuntietä, sen jälkeen Kansankodin pimeämpi puoli. Stonerin hän luki jo viime vuonna, samoin kuin Sopimuksen ja Hyviä ihmisiä ja Viimeienn juna Moskovaan. Nyt on kiva, kun kaksi voi lukea myöhään.Minuakin se Hamburg Blues kiinnosti, luin jutun tarkkaan, mutta täällä on huojuvat pinot. Ostan joitain kirjoja sitten myöhemmin vaikka alesta.

      Lukuiloa!

      Poista
  8. Tämä kauniskantinen kirja odottaa minua jo, luin ekan sivun, mutta ensin jotain muuta...

    Palajan...:)

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Odotan oikein, että saan ottamani käännöstyön valmiiksi ja pääsen taas vain lukemaan ja lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, eikö vain! Toivotaan, että saat työsi pian valmiiksi, että ehdit lukea ja vielä niitä hiihtokelejäkin sitten.

      Poista
  10. Mä ajattelin kans heti että nyt on Leenalla menossa kaunein kansi-jutut jo tässä vaiheessa vuotta kun näin tuon kannen mun blogiluettelossa :D
    Ja sinnehän tämä kansi on ilmeisesti menossakin. On täyden kympin kansi. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, tuo jännite on ollut niin pitkään ettei enää tiedä mitä mieltä mistäkin olisi. Sotaa sivuavia kirjoja en ole lukenut enää aikoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akiss, et ollut kauheesti väärässä, vain ajoitus hieman;) Tämä siis lähtee kansikisaani, mutta sitä ennen eletään neljävuodenaikaamme.

      Eihän sodassa voi olla mitään mieltä. Täyttä hulluutta tuo kaikki ja loppua ei näy.

      Eletään silti toivossa ja vaikka vähän salvian tuoksussa...<3

      Poista