maanantai 3. joulukuuta 2012

Linn Ullmann: Aartemme kallis


Jenny piteli verhosta kiinni. Antaa juhlien alkaa! Melkein viisikymmentä vierasta läheltä ja kaukaa. Tuoden lahjoja ja kukkia ja samppanjaa, sadepisaroita hiuksissaan, suut leveässä naurussa, kesäleningit yllään ja valkoiset nenäliinat taskuissaan he tulivat toivottamaan Jenny Brodalille hyvää syntymäpäivää.

Linn Ullmannin teos Aarteemme kallis (Det dyrebare, WSOY 2012, suomennos Tarja Teva) on pinnaltaan kertomus kauniista kuvista, mutta kokemuksena rikotut kuvat, kuvien säröt, vuotavien haavojen mahla. Aarteemme kallis on kertomus eri-ikäisistä naisista, joiden elämät viiltävät toisiaan syvältä halusivatpa he sitä tai eivät. Kaiken keskellä mies, Jon, sekä hänen labradorinnoutajansa Leopold. Jon, joka yrittää kirjoittaa trilogiansa kolmatta osaa inspiraationsa menettäneenä ja yrittäen virkistää mieltään kyseenalaisin keinoin samalla roiskien likatahroja säröisten kuvien päälle. Ullmannin kirja ei ole kuitenkaan mikään sontalasti, sillä jokainen löytää takuulla paljonkin samaistumisen kohteita tai vähintään samaistumisen hetkiä, vaikka ei ikinä, ikinä olisikaan huutanut: ”Käske sen paskakakaran pitää turpansa kiinni.” Ja löytää myös kauneutta!

Myönnän kyynelehtineeni kirjaa lukiessa. Jokin satutti. Ehkä roson kauneus. Olen herkkänä avioliittoromaaneille ja sitäkin tässä on. Kuitenkin sekasortoisten naisten mieli on keskiössä ja ehkä lukijankin huomion vie seitsemänkymmentäviisivuotisjuhliinsa ryyppäämällä valmistautuva Jenny Brodal, joka iästään huolimatta on upea ilmestys. Jenny, joka oli äitinä ollut ristiriitainen, jopa kauhistuttava henkilö, Jenny, joka oli ollut kaksikymmentä vuotta juomatta, mutta päätti aloittaa syntymäpäivänsä kunniaksi uuden kostean elämän. Hän ei olisi välittänyt koko juhlista, mutta tytär Siri oli runnonut idean läpi, joten kestettävähän kemut oli, mutta kukaan ei määrännyt, miten Jenny Brodal juhlisi!

Avioliittoromaanina kirja on hiukan surumielinen. Siinä, missä Siri Hustvedt ja Paul Auster lukevat kauniisti toisilleen ja jopa kuiskien, tämän kirjan Siri ja miehensä Jon, puhuvat, puhuvat ja puhuvat, mutta puhuvat  ja myös huutavat, toistensa ohi. Aivan liikaa sanoja, joiden meressä pariskunta on kadottamassa kosketusta toisiinsa ja samalla myös lapsiinsa. Pariskunnan heikko taloustilanne ei voi olla vaikuttamatta, sillä velkaa otetaan velan päälle. Siri tuntee oikeastaan olevansa onnellinen vain Mailundissa, lapsuudenkodissaan, jossa hänellä on valkoisten kukkien penkki aivan kuin:

Hän halusi kertoa kirjasta jonka oli lukenut. Kuutamopuutarhasta, jonka Vita Sackvill-West oli nähnyt unessa ja jonka Siri näki silmissään uudessa unessa.

…Mailund tervehti tulijaa keitaana menneiltä ajoilta, valkoisten pitsileninkien aikakaudelta, olkihattujen, vahaviiksisten miesten, reininviinin ja boccian aikakaudelta. Syksyisessä kuutamossa talo tosin hohti miltei pelottavana, ja sumussa se saattoi näyttää luoksepääsemättömältä…

Siri on äitinsä tytär, vaikka haluaakin tehdä kaiken toisin kuin äitinsä. Hän on vahva, vaikka rakkaudessaan myös heikko. Hän on suorittaja ja päättäjä. Hän haluaa pitää ohjat käsissä pitääkseen itsensä kasassa. Häntä ei kukaan saa horjuttaa, ei edes punapukuinen tyttö, jolla on pitkät tummat hiukset ja joka vaeltaa sumussa, ei edes Mille.

Mille oli yön ja hallan harso, joka toisinaan häivähti hänen lävitseen ja vei mukanaan kaiken hänen ilonsa.

Hänellä oli huivi harteillaan ja kukka hiuksissa. Hän oli kaunein tyttö, jonka Simen oli koskaan nähnyt, ja joka oli kuin sumu ei olisi laisinkaan koskettanut tyttöä. Sumu ikään kuin väisti sitä joka oli sumua kauniimpaa.

Linn Ullmann on kuuluisan äidin tytär. Liv Ullman on näyttelijä, jota moni meistä on ihaillut jo kauan tai ainakin tietää kenestä on kyse. Kuuluisuus voi olla taakka, jossa ei tule otetuksi täydestä omana itsenään omilla kyvyillään. Vaikka Aarteemme kallis on minulle ensimmäinen Linn Ullmannin kirja, huomaan pisaran kirkkaasti, että Linn on murtanut kultaiset kahleensa. Hän osaa kirjoittaa niin että et voi lopettaa ennen kuin kirja on luettu loppuun. Linn on kirjoittajana lahjakkuus, jolla jännittävä, suorastaan trillerimäinen juoni kietoutuu sumun sanoihin. Tällaisten kirjojen takia kuin Aarteemme kallis olen hyvin nuiva kirjojen lajityyppimääritelmille. Tämäkin teos on sekä proosaa, trilleriä että runoa. Linn on kirjoittanut sumulla, joka aamulla onkin jo kiveä tai valkoinen kukka Mailandin puutarhassa. Jostain tulee tuoksu: L’ Air du Temps. Ja on joulukuu.

Viimeisimmässä tarkastuksessa eläinlääkäri oli taputtanut Leopoldin vatsaa ja sanonut: Enää ei ole paljon tehtävissä. Leopoldilla ei ole kipuja, vaikka tilanne voi tietenkin äkisti myös muuttua, kasvain on jo lähettänyt etäpesäkkeitä, ja sitten eläinlääkäri oli katsonut Siriä ja Jonia ja sanonut: Tärkeintä juuri nyt on se että vietätte mahdollisimman mukavan joulun ja silittelette Leopoldia ja hierotte sen tassuja ja valmistaudutte päätöksiin vuoden alussa.

*****

Linn Ullmann Anna –lehden no 47 haastattelussa:

”Sillä hetkellä, kun alat rakastaa jotakuta – miestä, naista, lasta tai lemmikkiä – muutut haavoittuvaksi. Elämääsi aukeaa railo, jonka toisella puolella on halu suojella rakkaitaan kaikin mahdollisin keinoin ja toisella puolella tietoisuus, että se on mahdotonta. Siihen rakoseen on vain asetuttava.”

*****

WSOY:n nettisivulta


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Liisa  Arja  Kirjapolkuni  Susa  Aili  Norkku  Tuulia/Lukutuulia  Mari A Karoliina  Sara  Annika K.  Sanna  Kirjakirppu  ja Kirja vieköön!

34 kommenttia:

  1. Minullekin tämä oli ensi tutustuminen Ullmanniin ja tämäkin kirjailija täytyy laittaa korvan taakse. Kiitos linkityksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, mutta tuskin kummallekaan viimeinen.

      Ole hyvä.

      Poista
  2. Leena, kun joskus muutan Suomeen, minulla on aikamoinen työ kaikkien näiden kirjojen lukemisessa... Mutta jos ei onnistukaan, saapahan täällä hyvät tiivistelmät:).

    Terveiset taas hellan äärestä. Tänään otetaan Karjala takaisin piirakka kerrallaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, onneksi sinulla on käytettävissä minun kirjablogini;-)

      Oijoi, mikä onnkaan herkullisempaa kuin karjalanpiirakka. Minä olen äitini puolelta Karjalasta, mutta en saa aikaiseksi hyviä karjalanpiirakoita eli hyvä sinä!

      Poista
  3. Olen hieman aloitellut tätä. Jo kirjan alun intensiteetti on hämmästyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, sinä vielä pökerryt! Olen taas valvonut, vaikka olen päättänyt, että alan nukkua yöt...

      Vikkaa heti, kun olet postannut;-)

      Poista
  4. Tuo toiseksi viimeinen lainaus oli kuin isku sydämeen...

    Kaunis kirjoitus persoonallisesta teoksesta! Ihan totta, tätä on äärimmäisen vaikea johonkin kategoriaan laittaa. Minusta on hassua, että teos on jossain laitettu jännäriksi. No, olihan tässä murha mutta se jäi sivujuoneksi. Jon ja Siri kiersivät toisiaan kuin kissat kuumaa puuroa mutta kohtasivatko he lopulta? Aina edes puhuminen ei pelasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niinpä....siinä on nyt niin paljon.

      Jos tämä on laitettu jännäriksi, niin mietippä, että Anna Ahmatova Fontankan talossa löytyi Suomalaisen kirjahausta kielitieteestä!

      Kyllä he kovasti toisistaan välittivät, mutta...heillä oli jo liikaa puhetta ja puuttui hyvä hiljaisuus. Mitenkähän kaikki se muu...

      Poista
  5. Kuullostaa houkuttelevalta kirjalta.
    Ehkäpä minun makuuni...

    jännä kansikuva!
    halit sulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, takuulla pitäisit!

      Kansi on joku oikea taideteos...siitä oli Hesarissa juttuakin ja leikkasin sen irti, mutta nyt en löydä...

      Halit♥

      Poista
  6. Voi Leena! Ihanaa että sinäkin selvästi rakastit tätä! Luin kirjan nyt kuun vaihteessa (yritän saada kirjoitettua siitä tänä iltana) ja Aarteemme kallis oli niin huikea lukukokemus että se pompsahti minulla aivan heittämällä vuoden parhaimpien joukkoon. <3

    Tiesin kyllä odottaa hyvää, luin syksyllä Ranskassa Ullmannin esikoisen, Ennen unta, ja rakastin sitäkin (yritän kirjoittaa siitäkin lähiaikoina, huoh). Niin vahva ja vaikuttava esikoisteos, ei voi kuin hämmästellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ihan 'mun juttu';-) Minulla on hirveä tunku tänä vuonna kuumassa ryhmässä...en tiedä, mitä teen.

      En ole lukenut häntä aikaisemmin, mutta jatkossa kylläkin.

      Vinkkaa mulle, kun olet kirjoittanut, sillä liika lukeminen on tehnyt minusta paitsi kiireisen, myös huonomuistisen. Mutta jos Waltari puhui totta, että lukeminen kasvattaa järkeä, olen voiton puolella.

      Poista
    2. Leena, tänään sain vihdoin kirjoitettua oman juttuni, käy katsomassa kun ehdit. :) Tästä kirjasta oli jostain syystä vaikeaa kirjoittaa, en oikein tiedä miksi! Ehkä siksi että se vaikutti niin vahvasti minuun, tai koska olen vieläkin niin sen lumoissa vaikka lukemisesta onkin jo vähän aikaa. Tai ehkä siksi että Ullmann on vain niin hurjan hyvä että hän jättää lukijan melkein sanattomaksi. :)

      Poista
    3. Sara, kiitos tiedosta. Tiedätkö, minulle tuli ensin sama tunne ja pidinkin väliä kirjan lukemisen ja uloskirjoittamisen kanssa. Olisiko tässä niin paljon kiinnostavaa, ettei tiedä mihin tarttua vai...samaistuu johonkin henkilöön tai tilanteeseen liikaa.

      Hän on niiiin lahjakas!

      Poista
  7. Luin muutama vuosi sitten Ulmannin 'Ennen unta'. Pidin siitä kovasti, joten tämäkin kuulunee tänä talvena luettavien kirjojen listalle.

    Kerroit romaanista hyvin mielenkiintoisesti! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sitten ehdottomasti. Katso yllä: Saralta on tulossa juttua myös kirjasta Ennen unta.

      Kiitos ja ole hyvä!

      Poista
  8. Ihanaa, että pidit näin paljon! Minulle tämä oli tosiaan jo kolmas Ullmann ja kaikki ne ovat olleet hienoja kirjoja. Vielä olisi kaksi suomentamatonta lukematta, mikäs se mukavampaa.

    Tuli muuten nyt mieleen, että Jennyssä taisi olla vähän mehiläiskuningatarta...

    WSOY:n nettisivulla tämä on muuten lajiteltu viihdekirjojen kateogoriaan, mitä vähän hätkähdin. Mutta sitten ei toisaalta enää tuntunut yhtä pahalta se, että oma kirja on saman konsernin toisen kustantamon sivulla asetettu samaan kategoriaan. ;) Hämäävä tuo Ullmannin kategorisointi joka tapauksessa on, kun samalla kirja on osa Aikamme kertojia -sarjaa, johon ei käsittääkseni valita kovin viihteellisiä teoksia. No, sarjassa on kyllä ilmestynyt tätä kevyempi Seuraelämän säännöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ihanuudesta en nyt tiedä, sillä minulla on sellainen ryysis kuumassa ryhmässä etten tiedä, millä laitan jonkun ykköseksi ja toisen tokaksi etc., kun löytyy noin 6-7 ihan täydellistä ykköskirjaa. Kai se on vain sitten kuunneltava sitä kuuluisaa sydämen ääntä...

      Jenny oli juuri sitä! Mehikäiskuningattaret eivät esim. missään tapauksessa haluaisi hoitaa edes omia lapsiaan ja ovat näille usein kylmiä. Sivulla 78. hänen päiväkirjstaan: "En kestä tätä parkumista, ei miua ole tehty tällaista varten, ei enää koskaan, ainoa joka saa tytön vaikenemaan on..."

      Mehiläiskuningattaret ovat herkullisia päähenkilöitä, mutta kirjailijan on ehkä hyvä muistaa lukijan sietoraja. Tässä se ei ylittynyt niin paljoa, etteikö ripaus ihailua jäänyt myös jäljelle. Jos Jenny olisi ollut pelkäästään hirveän paha, jäljelle olisi jäänyt se musta pimeys, johon Sisareni, rakkaani heitti ainakin minut.

      Well...viihtymistä ei ole kielletty ja siitä päivästä, kun kirjat eivät viihdytä keksin kyllä jotain muuta. Tuo rajanveto on jotenkin naurettavaa. Tuli ihan mieleeni, että onkohan tämä laitettu viihdekirjoihin siksi, että jokaikinen rivi piti lukijan otteessaan eli oli niin helvetin hyvä. Vieraan lapsikin oli minulle täydellinen, mutta se vaati jo ponnisteluja aika ajoin, ehkä se ei sitten ollut viihdekirja;-)

      Aikamme kertojat on tänä vuonna ollut puhdasta kultaa.

      By the way: Minä en ikinä pitäisi tätä kirjaa viihdekirjana. Tarina luonekuvauksineen on siihen liian syvä. Yksi punapukuinen tyttö sumussa ei tee tästä viihdekirjaa, vain sumuisen kauniin laatukirjan. Mutta mitä me näistä rajankäynneistä välitämme: Nautitaan vain hyvistä kertojista edelleenkin.

      Poista
    2. Juu, ei tarvitse välittää rajanvedoista. Se harmi siinä vain on, että esimerkiksi tässä tapauksessa joku, joka rakastaisi tätä kirjaa, jättää sen lukematta, kun huomaa kustantajan luokitelleen sen viihteeksi.

      Minäkin olen pitänyt viime aikoina tosi paljon Aikamme kertojista!

      Poista
    3. Just samaa ajattelin minäkin. Toivottavasti se joku huomaa tämän kirjan mun tämän vuoden kuumassa ryhmässä ja se on siinä yli sadan luetun kirjan joukosta.

      Paluu Rivertoniinkin oli kai viihdekirjoissa, mutta kun minä en lue niitä rajavetoja, joku vain siitä mulle sanoi. Riverton saattaakin olla viihdekirja, mutta sen on sitten lajinsa aatelia. Aarteemme kallis on enemmän.

      Olen jo kustantajallekin todennut, että mikä ihmeen kultasuoni Aikamme kertojat -ovatkaan;-)

      Poista
  9. Olen varannut tämän(kin) kirjastosta, mutta kirjassa oli paljon muita mua edellä. Odottelen siis joulun jälkeen tätä kirjaa itselleni. Oli kiinnostavaa lukea esimakua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, oi, etkä voisi toivoa tätä joululahjaksi...

      Poista
  10. Minä olen vähän harkinnut ostavani tämän eräälle tuttavalleni lahjaksi, mutta jotenkin emmin. Vaikka tätä kehutaan niin tuo tarina ehkä mietityttää. Itsehän en ole tätä lukenut, että sokkona menisi ostamiset, mutta jotain uutta sen täytyy olla kun tämä tuttavani on sen verran iäkäs lukutoukka, että vanhemmat herkästi ehtinyt jo lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ehkä uutta ja riittävän kiinnostavaa? Kun en hänestä mitään tiedä, en edes sukupuolta (enkä tiedä, onko sillä väliä...), niin suosittelisin tätä. Muuten: Austerin Talvipäiväkirja, Kuin jokin päättyisi, Illalinen..., mutta jos kyseessä on nainen, paljon lukeva, niin tässä kirjassa on mieletön pohjaimu ja kaikenikäisiä sekasortoisia naisia.

      Jännä kuulla, mitä sinä tästä tulet sanomaan...

      Poista
  11. Enpäs tiennytkään että Linn Ullman on kirjailija! Lahjakkaiden vanhempien lahjakas tytär!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, lahjakkaat vanhemmat, inspiroiva elinpiiri, mutta ei ehkä ollenkaan helppo...Tämäkin kirja on kirjoitettu niin todenmakuisesti.

      Poista
  12. Linn Ullmann oli Suomessa marraskuussa ja myös TV:ssä. Näin sattumalta haastattelun, jossa hän kertoi tästä uusimmasta kirjastaan ja kaikesta, mikä liittyy kirjoittamiseen. LV kertoi, että hän kirjoittaa sekä fiktiota että faktaa, mutta aina niin ettei ketään pysty tunnistamaan.

    Olen lukenut kirjan Ennen unta ja toivonut joululahjaksi tämän uusimman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minä oikein odotin sitä haastatelua. Se oli hyvä. Ja Anna -lehdessä no 47 hänestä on pitkä ja aika henkilökohtainen haastattelu. Upea nainen!

      No, nyt toivomme, että joulun tonttu kuulee toivomuksesi!

      Poista
  13. Kiitos Leena, ihanasti jälleen kirjoitit!
    En ole tutustunut ollenkaan kuuluisten vanhempien kirjailija tyttären tuotantoon, mutta sait todella mielenkiintoni heräämään.
    On laitettava nimi jälleen luettavien kirjojen listaan. Vielä, kun ottaisi jostakin sen lukuajan noille teoksille:)
    Monia esittelemiäsi teoksia on vaikea saada käsiinsä, sillä ovat niin suosittuja ja lainassa jatkuvasti.

    Nautitaan ihanista lumisista ja aurinkoisista pakkaspäivistä♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos.

      Lue ihmeessä Aarteemme kallis.

      Osta tämä itsellesi joululahjaksi!

      Niin juuri teemme. Kaunista viikon jatkoa sinulle♥

      Poista
  14. Mä olen varmasti hipelöinyt tätä kirjaa kaupassa, on niin sellainen tunne. Silloin oli tunne, että tähän täytyy palata ja sama tunne jatkuu nyt. Vaikka olisi kipeää ja rankkaa, niin joskus se vaan vetää kovasti puoleensa.

    Suljin juuri kannet Amor Towlesin Seuraelämän säännöistä, siinä oli kaunis ja säröinen 30-luvun lopun tunnelma. Kipua ja elämänmakua, vaikkakin kovin lempeästi kuvaten. Oletko mahtanut törmätä tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tässä on tunnelin päässä valoa...Osta tämä itsellesi joululahjaksi. Se on varmin tapa saada just mitä haluaa. Tuskin meistä kellään tavarasta niin puutetta, mutta kirja on aina eri asia...

      En ole ehtinyt Seuraelämän sääntöihin törmätä, ja tuskin ehdinkään tässä elämässä. Taas on tullut luettua yli 100 kirjaa, vaikka olin päättänyt, että vuonna 2012 vähemmän...En ole kovin lempeäsieluinen, paitsi eläimille. Tarvitsen rosoa ja vahvoja makuja, mutta ehdottomasti sen pikkulyhdyn sinne tunnelin päähän.

      Aaarteemme kallis on sun kirja!

      Poista