sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi


Nainen, joka paistoi munia puolihuolimattomasti eikä välittänyt vaikka yksi meni pannussa rikki, sitten sama nainen tekemässä myöhemmin vaivihkaisen vaakasuoran eleen auringon valaiseman visterian alla. Vaahdoksi taittuva aallonharja, jota kuu valaisi, kun se vyöryi ohi ja katosi…

Se kun lukija ja oikea kirja kohtaavat voi olla yhtä haikean suloista kuin juuri se hetki, jolloin näin kirjakatalogissa Julian Barnesin kirjan Kuin jokin päättyisi (The sense of an Ending, WSOY 2012, suomentanut Kersti Juva). Tiesin heti tuon pienen, vain 157 sivuisen, kauniskantisen kirjan täynnään voikukan lentäviä hahtuvia, pakenevia muistoja ja kirkastuvia totuudenhetkiä, olevan kirja minulle. Usein kannattaa luottaa vaistoonsa ja antaa sen viedä. Voi saada lukukokemuksen, jolle moni järkälemäinen romaani ei vedä vertaa.

Tarina on pienisuuri ja mahdollinen tapahtua. Oli kuin olisin ollut mukana siinä, kun ranteen kiiltävä sisäpuoli, spermapisaroita pyörteilemässä lavuaarin pohjalla, järjenvastaisesti vastavirtaan vyöryvä joki, aikaa jäähtynyt kylpyvesi lukitun oven takana, vaivihkainen vaakasuora ele visterian alla. Tarina on kertomus nuoresta Tony Websteristä ja hänen ystävistään, joihin kuului myös omaperäinen, älykäs Adrian. Tony muistelee, mitä heille oikein tapahtui silloin, kun Adrian tuli joukkoon, kun hän itse ihastui ja alkoi seurustella Veronican kanssa, kun aika oli kuusikymmenlukua ja sen seksuaalisen vapauden hurmaa. Tosiasiassa monille se oli vielä viisikymmenluvun normittamaa hämmennystä, jossa odotukset ja todellisuus parittelivat mitään mistään todella ymmärtämättä. Niinpä vuosikymmeniä myöhemmin Tony joutuu vastatuksin sen itsensä kanssa, joka hän kuvitteli aikanaan olleensa, mutta kuka hän ei todellisuudessa ollut  muiden kokemana. Ristiriita on ylittämätön ja tulee hetki, jolloin Tonyn on se nyt kypsällä iällä nöyrästi myönnettävä. Myönnettävä myös syyllisyytensä tapahtumiin, joiden primus motor hänestä ymmärtämättömyyttään ja turhautuneisuuttaan tuli. Totuus on, että nuorena saatamme tehdä tekoja, joita myöhemmin katsomme kauhistuneina ja käännämme häveten päämme pois omista muistoistamme.

Minä olen syvästi vaikuttunut Julian Barnesin äänestä. Mies joka kirjoittaa näin hienonhellästi, viljelee sarkasmia, mutta ei sorru kyynisyyteen, on temperamenttinen, mutta aidosti välittävä, hetkittäin hieman tuittuileva, hän saa minut lukemaan kaikki mitä ikinä on keksinyt kirjoittaa! Barnes on Englannin arvostetuimpia kirjailijoita, jonka kohtalo on katsonut aiheelliseksi salata minulta tähän hetkeen. Kuin jokin päättyisi sai vuoden 2011 Booker –kirjallisuuspalkinnon ja ansiosta. Kertomus on tarina nuoruudesta ja sen tapahtumista, mutta myös tapahtumien seurauksista, sillä tapahtuu tragedia, joka pakottaa ristivalottamaan menneisyyden sanomisia ja tekemisiä. Joskus vanhat tekonsa voi joutua kohtaamaan vaikka saatuaan käsiinsä itsensä parhaalle ystävälleen lähettämän kirjeen.

Adrian: Sinä tietysti jo tiedätkin, että Veronica on pihtari – vaikka arvatenkin vakuuttelet itsellesi, että…

Jos hän ei ole vielä ”antanut”, ehdotan että teet suhteesta lopun, niin eiköhän hän kipitä kämpillesi alkkarit märkinä ja …

Mutta pihtari on myös metafora ihmisestä, joka manipuloi toisen sisäistä minää paljastamatta  omaansa.

…hänen kyvyttömyytensä eläytyä toisen ihmisen tunteisiin tai tunne-elämään. Jopa hänen oma äitinsä varoitti minua hänestä. Sinuna puhuisin…

Kuin jokin päättyisi on Tonyn kiirastuli menneisyytensä tekojen seurausten paljastuessa aivan kirjan viime sivuilla. Barnes hallitsee lukijan kiinnostuksen yllä pitämisen tarinan viimeisiin satuttaviin hetkiin.

Kuin jokin päättyisi on kirja meistä jokaiselle, sillä emmekö haluaisikin tietää, missä on meidän sijaintimme menneisyyden vastuun ketjussa – vaikka sen jälkeen peilistä heijastuisikin vieras minä?

*****

40 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaa hieno kirja :). Minä luin tämän ruotsiksi ja ihastuin kovasti. Mieleenpainuva ja kaunis tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, etsin arviosi ja linkitän.

      Minustakin tämä kirja on yllätyslöytö.

      Poista
  2. Minulle tuli tuo sama tunne lähes vuosi sitten dublinilaisessa kirjakaupassa, kun pitelin Barnesin kirjaa käsissäni. Silloin se jäi hyllyyn, mutta myös mieleni perukoille kaivelemaan siinä määrin, että ostin kirjan lopulta keväällä Lontoosta. En ole vielä ehtinyt lukea sitä, mutta nyt tämän hienon arviosi luettuani tiedän, että Barnesin vuoro on pian, pian!

    Kiitos Leena, taas kerran! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Dublinissa onkin ihania kirjakauppoja ja etenkin antikvaareja. uskon, että pidät kirjasta.

      Ole hyvä!

      Poista
  3. Hui kauheeta...tulin sivulle ja ajattelin, että mikäs Leenalla nyt on kun se Huutaa!
    Sulla vaan onkin normaalia isompi fontti ☺ -minäkin sokee kana kuka en lue ilman laseja mitään, olisin nähnyt hyvin lukea, mutta...onneksi se ei ollut mikään ihana sisustuskirja tai omppuohje, joten toivottelen vain mukavaa sunnuntaita.

    Meinaan nimittäin aloitta lorvimisen JUS NYT! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatukka, en ole muuttanut fonttikokoani, vain koko saamakutan bloggerin on joku google 'uudistanut'. Jos tarkoitat otsikkoa, niin sen olen aina kirjoittanut isoilla kirjaimilla. En kyllä tiedä miksi...Saatan vaihtaa sen pieniin, mutta en ole varma vielä.

      Minulla on vaikeuksia nähdä muutamien blogien tekstiä, sillä niin pientä ja tiheää. Aina en kehtaa sanoa.

      Kiitos samoin sinulle! Minua odottavat omeasosehommat. Selkä ei nyt kestä oikein istumista, joten siinä ei hätää, kun saa tehdä seisten.

      Poista
  4. Sinun ja Minnan arvioiden perusteella olen varma, että tulen ihastumaan tähän. Myös Marian hieman vähemmän kehuva (mutta kirjan ansiot silti tunnustava) arvio sai minut kiinnostumaan tästä. Mutta tosiaan, olen varma että tämä kirja on myös ihan minua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan, että tämä on ihan sinua;-) Kiva sitten kuulla, mitä nostat esiin...

      Poista
    2. Odotan niin, että saan kirjan käsiini. :)

      Siulle on jottain miun blogissain!

      Poista
    3. Katja, arvasin!

      Kiitos, tulen...

      Poista
  5. Leena, menin heti googlaamaan kirjan, kun kuulin siitä sinulta :) Ihana arvio, mutta en ole varma suosittelisitko teosta juuri mulle? Oatesin kanssa menee varmaankin pitkälti tämä viikko... Aikamoinen kirja, kukaan ei varmasti voi teosta tunteettomana lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä on vain vähän päälle sata sivua. Tiedän, ettet lue ihan tällaista, mutta....hyvin upea, hienovireinen kirja, jossa trillerimäinen, psykologinen jännitys ja yllätys ihan lopussa. Siis en osaa nyt sanoa, pitäisitkö vai et.

      Oates ottaa aikansa. Minullakin meni sen kanssa kauan, sillä alaviitteet, jotka tosin ovat tärkeät, katkaisivat lukemisen rytmiä jatkuvasti. Uskomaton kirja...

      Ollaan ihan rauhassa. Ei meidän tarvitse kaikkia maailman kirjoja lukea.

      Vien tämän kirjan kannen Vuoden Kauneimmat Kannet -kisaan. Muut tuskin ovat samaa mieltä, mutta onneksi minä saan valita ehdokkaat;-)

      Poista
  6. Hieno arvio, Leena! Minusta Tonyn kokema syyllisyys oli hieman liioiteltua, mutta hänhän käänsi KAIKEN aina itseensä, sehän tämän kirjan idea oli. Barnes on taitava kirjailija, luin joskus vuosia sitten Flaubertin papukaijan, sekin oli hieno mutta ei "minun kirjani".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. Minusta taas se ei ollut liioiteltua, sillä mieti nyt, mitä hänen yksi kirjeensä aiheutti...Siinä olet täysin oikeassa, että peilasi KAIKKEA ITSENSÄ KAUTTA. Siinä se sun napajuttusi osuikin niin hyvin;-)

      Mikä minä oikein olen? Tämä kirja oli juuri minua. Tein valtavasti merkintöjäkin, kun ottaa huomioon kirjan koon.

      Taisin kuitenkin vähän ihastua Tonyyn...

      Poista
  7. Usein juuri pieni on kaunista. Pieni, ohkainen kirja voi olla sisällöltään paljon merkittävämpi kuin joku tuhatsivuinen möhkäle. Kyse voi olla jopa tiivistämisen taidosta, kuten novellienkin kohdalla. Usein noissa järkäleissä on rönsyjä ja sivujuonteita, jotka olisi aivan hyvin voinut karsia pois tarinan kärsimättä, päin vastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, tiivistämisen taitoa kaikilla ei ole. Pieni, tiivis, tiheä kirja on kuin timantti. Monet järkäleet ovat uuvuttaneet, etenkin kun huomaa, että niihin on ängetty kolmenkin kirjan materiaali. Se ei ole enää lukijaystävällistä ja teoksen kokonaisuus kärsii. Tehokas kustannustoimittaja on kirjailijan paras ystävä!

      Poista
  8. Minun listani pitenee ja mietin jo tuskaisena itseäni joulukuussa Suomalaisessa kirjakaupassa. Se on takuulla ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Kilot eikä pankkitili anna myöden kaikelle, täytyy siis jo etukäteen tehdä joku TOP 10 lista. Onneksi teitkin, aloitan siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, niin sinullehan on tulossa joulu juuri oikeassa maassa sitä viettää! Ennen joulua järjestät nautinnollisen kirjakuappapäivän ja sitten tyytyväisenä hemnottelet itseäsi syömällä vaikka jonkun vanhan ystävän kanssa jossain kivassa, tutussa paikassa. Kilot ovat kyllä ongelma. Jael sain onneksi kantoapua kirjojen viemisessä. Kai siinä oli Kochin Illallinen, se on must.

      Pankkitili on tietysti myös tärkeä seikka ottaa huomioon;-)

      Poista
  9. Minua kiinnostaa, etenkin kun sivuja on tommosen verran. Luuletko , että tämä ois mun kirja/tarina?
    Ihanaa syksyä sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, tämä on sinun kirjasi. Voit luottaa: Tunnen sua tämän verran hyvin.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  10. Kiitos Leena tästä. Aivan upea kirjoitus <3 osasit sano paljon paremmin kuin minä, kaivaa esille sen mikä onkin kirjan timantti. Se sama oli minunkin löytöni, mutta jotenkin tavoittamatonta sanoa ääneen. Ihadtuin todella, Barbes ei ole silti kieleltään ihan helppo, minusta tänän kanssa pitää rauhoittua kuulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos. En sano yhtään paremmin kuin sinä, sanomme vain eri tavalla, vaikka olemmekin monesta kirjasta olleet samaa mieltä.

      Timantti siksi, että se syntyy kovassa puristuksessa vuorten sylissä ja tiivistyy jalokiveksi. Tiheä, tiivistetty kirja on kuin timanttiin verrannollinen - minusta. Kaikki hyvätkään kirjat eivät aina ole sitä.

      Toden sanot: Minäkin tällaisen sivumäärän yleensä nautin hetkessä ja nopeasti. Nyt keskityin ja nautin hitaasti. Jokainen lause, virke oli niin täynnä asiaa, piti pysähtyä ja miettiä.

      Poista
  11. Nyt jäin Leena ihan koukkuun tuohon edellisen postauksen reseptiin:) Toivottavasti saat Harrilta postia ihan pian, minä jo odotan innosta puhkuen:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, voit vastata vanhempiinkin, sillä saan kaikista viesteistä tiedon sähköpostilleni.

      Me olemme persoja herkuille ja kaikelle kauniille ja koiruudenkin pitää olla se punaturkkinen;-)

      Arvaa odotanko!!! Kohta on jo lokakuu...



      Poista
  12. Vastaukset
    1. Voi Hannele, ne eivät käy ollenkaan, kiitos vain. Minä haluan värejä ja eläviä koiria sänkyyni;-)

      Poista
    2. Ruattalaiset koiraystäväni tykkäsivät kovin Waimaraner-lakanoista.

      Poista
    3. Voi sun kanssas;-) Olet niin lapsenmielinen ja minä kai sitten tosikko...No on mulla ikioma muumilakana, johon kääriydyn kuin muumio epätoivon hetkillä ja sitten on viidakkolakanat, joissa viihdyMME suven kuumina öinä...

      Poista
  13. Muutaman lukemani arvion, eikä vähiten sinun, vuoksi tämä on ihan pakollinen luettava... Pidän myös kovasti kannesta!

    Luen muuten juuri Regina McBriden Ennen sarastusta ja pidän, pidän - siinä on elinvoimaa ja alkuvoimaa ja kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos ja suosittelen. Kansi lähtee Vuoden 2012 Kaunein Kansi -kisaan. Minä saan edes valita ehdokkaat. Kiva kuulla, että joku muukin pitää kannesta.

      Hyvänen aika, mikä yllätys! Odotan arviotasi!

      Poista
  14. Aika mahtava kansi taas kirjassa. Sopivan raju, vaikka kukan huituvat ovatkin hentoja. Tästä lista pitenee, vaikka nyt olen suorastaan jumiutunut hitaaseen englanninkieliseen dekkariin. Onneksi syksy ja talvi tulee. Kuvittelen selvästi pääseväni pehmeään lukunurkkaukseen silittelemään kirjankansia ja lehtiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tämä niin sopisi sen englanninkielisen dekkarin jälkeen. Brittiläinen herra tuo jänniä fiiliksiä, kun hän joutuu peilaamaan menneisyyttään ja alkaa nähdä itsensä ihan muuna. Kerronta on hienovireisen viipyilevää, mutta loppuratkaisu on yllätys, joka ratkeaa vasta viimeisillä sivuilla. Vain noin 120 sivua ja näin upea kansi.

      Lumi pelastaa meidät kaikelta väyhötykseltä! Selkäkipeänä omenoiden poimintaa, soseeen valmistusta, sienten puhdistusta, puolukkasurvosta, haravointia, kesäkukkien ruukkujen pesua...Ah, kaipaan talven eristyneisyyttä ja rauhaa.

      Poista
  15. ÄH! Kirjoitin pitkän kommentin ja just olin valitsemassa "kommentti nimellä", kun hipaisin jotain ja kaikki katosi!! Käyn syömässä(täytyyhän tässä vähän itseään ravita jotta jaksaa sekoilla tämän tietotekniikan kanssa) ja yritän sitten uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tuttu juttu. Siinä melkein aivot ratkeaa, etenkin jos on pitkä ja tunteen palolla tehty teksti.

      Kirjoitin yksi päivä yhdelle henkilölle varmaan puoli tuntia kommenttia, kun hänen koiransa oli kuollut. No, minulla olisi ollut paljonkin tukikykyä hänen tilanteeseensa juuri nyt...ja sitten se kaikki katosi, enkä tiedä edes hipaisseeni mitään. Tein uuden tekstin, mutta siitä ei enää tullut sama...

      Poista
  16. No niin, uudelleen!
    Raivostuttavaa ja tossa sun kertomassa riipasevaa, kun kommentit katoaa.
    Pidin kirjasta! En ehkä laittaisi sitä omalle vuoden top5 listalle (eihän tässä vaiheessa vuotta voi vielä tietää), mutta pidin kuitenkin kovasti. LUin joitakin noista linkkaamistasi arvioista ja vähän hämmästyin kun muutamassa oli, etteivät oikein ymmärtäneet loppua tai se jäi jotenkin epäselväksi. Minusta se oli ihan selvä, mutta nyt tuli tunne, että josko siellä olikin jotain mitä en huomannut olla ymmärtämättä..;) Lukiessani olin kyllä ihan yhtä pihalla kuin Tony.;)
    Kysyit mitä mieltä olin lopusta. Hmm, minusta se ei ollut pihalla olostani huolimatta mitenkään huippuyllätyksellinen, järkytys tai jotain. Ei mitenkään erityisen erikoinen tai loistava, muttei huonokaan. Siis tarkoitan nyt sitä mikä paljastui. Minusta/minulle kirja muutenkaan ei ollut niinkään siitä mitä Tony (tai muut) teki, vaan enemmänkin siitä millaisia me kuvittelemme olevamme ja mitä muut kuvittelevat meistä. Ja ennen kaikkea, miten me tunnemme ja rajaamme muita. Siitähän oli jo alussa; itsemurhan tehneellä koulukaverillahan _ei pitänyt_ olla tyttöystävää, seksiä. Tai kuinka helposti Tonyn ex-vaimo kuittasi Veronican pipipääksi. Kuinka hyvin tai huonosti Tony lopultakaan tunsi Veronican ja Adrianin? Tai kuinka pienen siivun heidän persoonistaan Tony tunsi. Kutkuttavan tästä pohdinnasta teki se, että Tony kertoi itsestään ja menneisyydestään ja muististaan kuitenkin ihastuttavan kriittisyyden ja hellyyden sekoituksella, antaen melko realistisen kuvan tapahtuneista. Ja silti kaikki ei kuitenkaan ollut ihan niin.
    Tätä Tonyn "tekoa ja syyllisyyttä" en välttämättä pidä varmana ja hurjan kamalana. Koska kirja oli Tonyn kertomaa, me lukijoinahan emme voi varmasti tietää olisko se tapahtunut mitä tapahtui ilman Tonyn kirjettäkin. Ehkä kirjeellä oli vaikutusta,ehkä ei, ainakin se antoi tapahtuneelle vieläkin katkeramman jälkimaun, spekulaation aihetta, mahdollisen syntipukin.
    Mutta sitten kun ajattelee Tonyn omaa kaunaista suhtautumista 40 vuoden kuluttuakin Veronican veljeen, jota hän näki vain yhden viikonlopun verran ja joka loppujen lopuksi oli Tonyn elämässä sivuhenkilö. Niin suhteessa tähän kyllähän Tonyn kirje oli ihan toista maata...
    Tykkäsin kovasti kirjan kielestä, tyylistä ja siitä että se pisti ajattelemaan! (Niin ja täytyy vielä korostaa, että tykkäsin Tonystakin, jos tuossa yllä tuli asiasta eri kuva.:))





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, miten jaksat kirjoittaa noin pitkästi ja uudelleen!

      Well...minusta näin jälkikäteen loppu oli kuin liian helppo ratkaisu, kuin ns. hihasta vedetty, kun vertaa, mitä olisi voinut seurata visterian alla vilkuttavasta naisesta...,mutta se ei yhtään vähentänyt eikä vähennä kiinytmystäni tähän kirjaan.

      Tällaisia varmaan aika monet alkavat tietyssä iässä pohtia ja löytävätkin yllättäviä peilikuvia itsestään. Näin käy vaikka jos joku kymmenien vuosien päästä menneisyydestä ottaa yhteyttä ja kertoo, mitä henkisesti julmaa on itse tullut nuorena ja villinä tehneeksi jollekin pojanreppanalle, nyt kypsässä iässä olevalle miehelle, joka vain ei pääse yli. Tai jos on säilyttänyt kaikki kirjeensä ja lukee, mitä on tapahtunut, sillä onhan saatu vastauskin jo paljon kertova.

      Jotenkin vain Tony olisi mies, johon väistämättä rakastuisi...

      Luet niin paljon, että perusta ihmeessä kirjablogi!

      Poista
    2. No, mähän kävin syömässä välillä. Ja oli just sopivasti luppoaikaa.:)

      Mä voisin vielä vaikka kuinka jatkaa keskustelua tästä (hyvän kirjan merkki), mutta jos kerrankin yrittäisin lyhyestä virsi kaunis -linjaa ja sanon vain, että juuri tuon visterian alla vilkuttavan naisen takia ajattelin, ettei Tonyllä välttämättä ollut juuri merkitystä tapahtumiin...

      Mitä, taas sä yrität houkutella mua tähän ei pelkästään pikkurilliä, vaan koko käden vievään blogiharrastukseen!;) Mulla on joskus ollut blogi, eikä se ihan ollut mun juttu. Tämä epäaktiivinen lukeminen&kommentointi on mulle riittävää, ainakin tällä hetkellä. (long story, ei siitä nyt tähän jo venähtäneeseen virteen) Löysin kirjablogit osittain puolivahinhgossa, kun mulla ei ole kovin montaa ystävää IRL jotka lukisi paljon ja vieläpä osin samoja kirjoja kuin mä ja kaiken lisäksi haluaisi keskutella niistä. Sun blogiin aloin kommentoida, en kirjan, vaan Girl in Red Dress Sitting by a Swimming Poolin ansioista.:)

      Poista
    3. Ai niin, sä söit välillä;-)

      Minusta naista olisi saanut valottaa enemmän...hän tuo minulle mieleen jonkun toisen naisen jostai kirjasta ihan parin vuoden sisällä. Nainen kuin katveessa, mutta onkin kaiken subjekti. Ehkä kaikki oli suurta vetovoimaa ja intohimoa, jossa Tonylla ei ollut osaa eikä arpaa.

      Muistan aina, mistä me aloitimme. Ja edelleenkin tuo sama Girl in Red Sitting by a Swimming Pool on vain tuossa palkkini yläosassa...

      Tämä tosiaankin vie kaiken. Kaiken. Ja erittäin rankkaa suorittajalle, joka kärsii perfektionismista, mikä ei sitten ollenkaan näy mun toimisto/kirjastossani...Ikinä, ikinä en hanki mitää skypeä...

      Kirjalliset keskustelut ovat elämän eliksiiri. Meidän kovimmat jutut R.:n kanssa ovat olleet Shrvierin Kaksoisvirhe sekä Kochin Illallinen. Barnesin kirjasta R. vain tykkäsi sikana kuten minäkin.

      Poista
    4. Kaksoisvirheestähän pariskunnat varsinkin voi ammentaa vaikka kuinka pitkään keskusteluun!;)
      Mulla on Illallinen vielä lukematta.Sen sijaan mulla on taas nälkä, joten taidan tästä siirtyä keittiön puolelle.

      Poista
    5. Etenkin kun tajuaa, että jos olisimme saman lajin kilpailijoita, minä olisin kuin Willy ja R. Eric, vaikka hän ei myönnä, että näin olisi;-)

      Minä söin juuri sitä proosallista nakkistorganoffia, joten ehkä jaksan aamukahviin asti. Karvinen sanoi, että 'pitää syödä, ettei vain tule nälkä.'

      Illallinen herättää monia tunteita ja jättää esiin avoimia kysymyksiä.

      Poista