tiistai 27. lokakuuta 2015

Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet

Nainen istuu yössä: Yön valaistus/ älä liikahda. Hän ripustaa nuottitelineen linnunradalle ja: puhun kymmentä kieltä kehossani.  Saapuu muutos: korento joka tiesi/ että pitää odottaa vuosia/ vuosisatoja. Magdalan Maria vastasyntynyt povellaan: Maria ja minä heijastumme veteen/ sisaret, pyhät ja portot/portot ja pyhät. Sivelen märkiä reisiäni/kosketan nilkkojani, pimeitä suonia/ joissa virtaa naisen tuhatvuotinen häpeä. Naisen polvelle istuu Leonardo –korento: Siivet levällään se tuijottaa/ suoraan silmiini...ja verkkosiivet havisevat 300 000 000 vuotta/ sekunti vai ikuisuus...me hengitämme/ me lennämme

Leena Kellosalon esikoisrunokokoelma Leonardo sai siivet (ntamo 2015) lentää! Luen sitä uudestaan ja uudestaan, haluan osaksi runon magiaa, sitä runoa, joka hengittää ihmisen ikiaikaista symbioosia sekä luontoon kuin siihen uneen, joka meissä asuu kuin tuuli, tuuli tai korennot suih! suih! ja kaikkeen siihen, mitä emme näe, mutta joka on. Kellosalon ääni on rajaton musiikki, kaikki luonnon äänet  ja hiljaisuus, taustalla naisen laulu. Hän vaeltaa rannoilla helmoissaan kotilot soittamassa osuessaan rannan kiviin, kuuta hän kantaa sinkkiämpärissä yötuulen huuhtoessa huoneita rintojen kivistäessä ja kasvonsa märät hiutaleista vuorten hukkuessa tähtiin.

Kun luen Kellosalon tekstiä, kiitän yön jumalia siitä, että olen täysin kykenemätön sanomaan mitään järjellistä runoista. Minä haluan juoda niitä, hukkua niihin, en riisua niitä anatomiasalien luurangoiksi! Runo on tunnetila ja sitä älköön särjettäkö. Sitä älköön kiellettäkö lentämästä. Sen kulku yli maiden rajojen olkoon ikiaikaisesti sallittu. Runo ei tunnista maantiedettä. Se on sama täällä Leinon ja Sarkian maassa kuin siellä kaukana, jossa nerudankieli tulee todeksi. Tai siellä missä Plathin kosketus, Dickinsonin helman hipaisu. Kellosalo mainitsee monia häneen vaikuttaneita runoilijoita, eikä minun ollut vaikea tuntea ensimmäiseksi suurta chileläistä, sillä ’Tällaisina öinä/ majakka hohtaa kuin’ ja ’vuoret hukkuvat tähtiin/ surujen savuihin’ kun ’tuuli tekee tilan/ siementen syöksyä kohtuun’. Nousen kalliolle, suljen silmäni ja olen jälleen tyttö vihreässä baskerissa katsomassa, miten tähdet, vesi,  kuu, savu ja Nerudan ikuinen tuuli pyyhkivät kaikkea sitä, jossa ’sinun hiljaisuutesi metsästää vaivattuja hetkiäni, jossa käsivarteni läpikuultavaa kiveä, jonne kostea halusi tekee pesän.’ Kellosalo on niin Nerudaa, vaikka sanoisi kaikki maailman runoilijat, ja hyvä näin, sillä tätähän olemme olleet vailla. Luen runoja joka päivä, kaipaan eniten ’pilviä, jotka matkaavat kuin valkeat jäähyväisliinat ja tuulta joka kantaa kuolleita lehtiä nopealla hyökkäyksellään ja ohjaa lintujen sykähteleviä nuolia.’  Ehkä Pablo on lävistänyt minut majakkansa valolla, sokaissut niin etten näe muita. Sen tuo mustasukkainen mies voisi hyvinkin tehdä!

Kaimani meriitit ovat monilahjakkaan naisen: freelancer näyttelijä, FM, kirjallisuuskriitikko, kirjoittajakouluttaja ja palkittu äänikirjojen lukija. Lisäksi hänessä virtaa karjalaista laavaa, paljon draamaa ja:

Unelman toteutuminen oli minusta itsestäni kiinni, koska en käyttänyt minulle tarjottuja kahta mahdollisuutta julkaista suurella kustantajalla. Unelma oli ilmeisesti myös pelkoa herättävä. Lähipiirin (kiitos lähipiiri! LL) painostus oli vuoden vaihteessa niin painostava, että lähetin käsikirjoituksen ntamo –kustantamoon vuoden alussa. Kustantajani Leevi Lehto sai työstään kirjailijana, kustantajana ja kääntäjänä Eino Leino –palkinnon julkaisuprosessini alkuvaiheessa. Olen ylpeä tallistani. Siellä on suuri osa Suomen parhaita lyyrikoita ja prosaisteja, kaksi Finlandiavoittajaakin!

Entäs sitten Leonardon tuulessa havisevat siivet? Ja kirjan kaikki muut siivekkäät ja Magdalan Maria?

Olen omistanut kokoelmani kaikkien aikojen suurimmalle yleisnerolle, Leonardo da Vincille, siksi, kun luin Donald Sassoonin kirjan Mona Lisa. Louvressa seisoin Mona Lisan arvoituksellisen hymyn alla ja ajattelin pariisilaisia, jotka itkivät avoimesti kaduilla taulun hävittyä 1911. Myös siksi, kun luin Leonardon muhkeat Työpäiväkirjat ja tutkin piirrokset, kun tunnistin apostoli Maria Magdalenan siroine kasvoineen ja kauloineen Viimeisestä ehtoollisesta, kun katselin da Vincin suunnitelmien mukaan toteutettuja Leonardon siipiä Vatikaanin aukion Leonardo -museossa. Muutkin siivekkäät ovat auttaneet minua lentämään.

Kirjan kansi on huikea! Se on Juha Tammenpään guassiteos Apollonia, 2006. Kansi soi runojen henkeen, tekstin ja kannen valssi on yön tuhkaa, Marian verta ja äänetöntä heijastusta kiiltomadoista tähtiin.

Kuu hopeoi sormien rystyset
sylissä roikkuvat mustat hiukset

Kuu niin kirkas
että sydän näkyy lävitse

Kuun valossa mikään ei ole sitä, mitä näemme päivänvalossa. Kuu samalla rauhoittaa ja kiihdyttää mielen. Rakastan kuuta. Sen kautta saan arkaaisen yhteyden kaikkien aikojen ihmisiin, eläimiin, puihin, kasveihin ja kiviin. Kuun kasvot ovat ilmeikkäät, asteroidien ja meteorien törmäyskuoppien runtelemat. Kaikki olemme katsoneet ja tulemme katsomaan samaa kuuta, eikä se ole koskaan samanlainen. Kuu on antanut runoilleni valoa. Suurin osa maailman lapsista on kuun valossa siitettyjä. Lisäksi olen kuuhullu ts. täysikuu liikuttaa vesiäni jo kolme päivää ennen täysikuuta.

Mikä autuus olikaan saada omaksi ja luettavaksi ja saada kertoa teille Leenan kirjasta Leonardo sai siivet. Vaikka olen runoa ja paljon Nerudaa, vaikka sydämeni on iltalaulun niittäjä ja tuuli metsätää silmieni pohjia, en ole vailla aavistusta. Huudan illan ja päivän tuuleen, että nainen, jonka helmoissa kotilot kalisevat vasten kiviä, kirjoittaa meille runouteen uuden luvun. Hän heittää sanojensa verkon, joihin halusta vangiksi jäämme.  Eikä minua jäävätä siksi, että olen etäinen ja täynnä surua, sillä tiedän, että hiljaisuuteni puhuu vaikka sanat virtaavat.

Poimit taivaalta tähden
kuin kukan
eikä se ole kylmä
Sen valossa keskustelemme aamuun asti

Kuin tuuli joka kantaa kuuta ja aaltoa ja hajonneita suudelmia, matkaa Leonardo ikiaikaisine siipineen luoksesi. Avaa sylisi sen tulla, paljasta mielesi yötähtien matkaan.

Yö heijastaa silmät ja tähdet
samaan peiliin
kahden maailman risteykseen
kuoleman optiseen harhaan
jota vasten paiskaudumme
kuin yöperhoset ikkunaruutuun

Lyhyt synkronoitu lento:
siipien hajoava tomu

Pitkän päivän matkasta
jäljellä enää yö
johon värit sekoittuvat


*****

21 kommenttia:

  1. Aijai, miten sykähdyttävä runoteos ja sen analyysi, kiitän ja kumarran syvään L.L. Ihmettelen erästä asiaa. Sitä miten aina jaksat. Näissä esittelyissä ei koskaan sellainen minäpä-nyt-huitaisen-tästä -otakin-tyyli vaan pureudut jotenkin kirja ytimeen. Tyttö, sinä olet lahja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, suosittelen! Ole hyvä ja kiitos<3 Me ihemettelemme sitten ihan samaa asiaa. Tiedän olevani liiankin perusteellinen, enkä tajua, millä ajalla, millä energialla, mutta on tämä aina pois vaikka kuntoilusta ja yöstä, sillä luen öisin. Tosin tällaiset intohimojutut kuin tämä Leenan esikoisrunoteos meni tuosta vain. Luin illalla, aamulla ja päivällä, nyt kaikki jo kolmeen kertaan ja kerta kerralta vain paranee. Kiitos samoin<3, ja tässä viittaan nyt mm. siihen yhteen tekstiisi...

      Poista
  2. Herätti kyllä mun mielenkiinnon tämä runokirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, uskon, että tämä on ihan sulle. Maanläheisyyttä, sellaista maagista tunnetilaa ja rakkautta, kaikkea luonnon kautta. Kiehtovalla tavalla aistillinen, luontoeroottinen, kuunvalossa kirjoitettu, tähtitomuun kynä kastettu...

      Poista
  3. Kirjan nimi ja kansi on upeita!

    Tuon alun luettuani, ajattelin, että tämä olisi ollut minulle aivan täydellinen joitakin vuosia sitten. (Hmm, siitä taitaa olla jo enemmän aikaa kuin 'joitakin vuosia'.)
    Varmaan, ehkä, kyllä nytkin.

    (Min rakastan anatomiasalien luurankoja. Ja niin rakastaa Leonardokin. Mutten minäkään runojen yhteydessä. Runoanatomiasali. Runoluuranko. Runoluurangon anatomia. Runoanatomia luurankoineen. Luuranko kaapissa. Runosalissa. .........;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eivätkös vain, mutta vakuutan sisällön olevan suhteessa kahteen edellä mainittuun. Etkö sitä huomaa jo tekstistäni!

      Minä olen ikuisesti tällainen...hmmm. en nyt löydä oikeaa sanaa...myyttinen ja....;)

      (Juu, ei ruonja ruodita lurangoiksi, onneksi ei tarvitse. Runosalissa...siellä olisi hyvä olla. Sekin on hyvä, kun runo asuu itsessä.)

      Poista
    2. Silloin 'joitakin vuosia sitten' mulla oli kausi, että tutkailin paljon erityisesti Maria Magdaleenan kautta naisten asemaa historiassa, mytologioissa ja uskonnoissa (ja myös nykymaailmassa) ja miten niitä on tulkittu yms.

      Haen tämän kirjastosta, toivottavasti pian.:)

      Poista
    3. Sanna, minä olen Leena Magdalasta...ja kun tätä ajatuskulkua jatkaa niin...

      Ymmärrän.

      Kirja tulee arvontaani. Saan Leenalta arvontakappaleen.

      Miten Suomessa: Magdalena ja Magdaleena? Matkalla joka maassa kaikille sain selittää, että 'oikeeesti kaksi eetä meillä nimessä Leena, ei siis Lena.

      Poista
    4. Täytyykin sitten katsoa, josko onnistaa.:) Sillä mä huomasin, että tämä kirja ei olekaan tulossa mun kirjastoon, vaan naapurikunnan. Täytyy mennä sinne tai tilata ja olen molemmissa vähän laiska.

      Ehkä tämän e dilemman takia se onkin nykyään Magdalan Maria eikä Maria Magdaleena. ;) Kirjoittaisin suomeksi kahdella eellä, mutta kait se on nimiasioissa niin, että jos vanhemmat antaa nimen Magdalena niin se on ihan yhtä ok. (Vrt.esim. Niina/Nina, Piia/Pia)
      Hauskaa, että täältä löytyi muitakin M.M:n tutkijoita.:)

      (Tsekkasin anatomian oppikirjasta: Jos runo menee luihin ja ytimiin tai osuu syvälle sydämeen ja vastaavasti, jos runo virtaa ihmisestä, niin silloinhan runo asuu itsessä, sinussa, minussa jne.)

      Poista
    5. Pakko vielä laulaa lurittaa: Magdaleena on pikkuinen tyttö...........................................ja perhonen korvanlehdellä!
      <3

      Poista
    6. No juu, nämä on vain nippelijuttuja onneksi, kai...Osaan tuon laulun ihan ulkoa ja osaan suorastaan imitoida Halkolaa siinä;)

      (Muistatko: On tässä kaupungissa vaikeaa, kun jonkun löytää jota rakastaa...ei täällä rakkautta näyttää saa, se salata täytyy ja vaientaa...) Se oli vuosi koivu ja tähti.

      <3

      Poista
    7. Riipaisevan ihana laulu! Löysin sen vähän vanhempana. Lapsena tykkäsin siitä 'älä tallaa nurmikoita' ja myös tästä mistä en osaa kuin pätkiä: 'jos rakastat.............tule kanssani meren rantaan'. (Tykkään niistä tietty vieläkin!) Varmaan otin ne alitajuisesti elämänohjeikseni.;)

      Poista
    8. Sanna, eikö vain! Jos rakastat soi minulla nyt, mutta kun minä rakastan liikaa kirjoja;), mutta minä rakastan kylmien asemien yksinäisiä miehiä ja tulen kanssasi rantasan ja piirrän kuvasi hiekkaan, piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan. Mietis minua, mitä luulet...

      Se Jos rakastat on muuten tässä: https://www.youtube.com/watch?v=Gi0Xc6S2OwE

      Poista
  4. Kiitos tästä arvostelusta ja esittelystä.
    Sytyin heti tälle kirjalle. Tässä on ikuisuutta, myyttisyyttä, tähtienvaloa, luonnonelementtejä, feminiinisyyttä.
    Ja olen aikoinaan myös tutkinut tuota Magdalan Mariaa.
    Tämän hankin käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ole hyvä ja kiitos.

      Sama täällä. Just nuo mainitsemasi asiat vievät myös minua.

      Ihan tosi...

      Hyvä valinta, lupaan ettet kadu;)

      Poista
  5. Hieno postaus, kiitos Leena Lumi! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huikean kirjan 'syytä'! Kiitos, Aili-IhaNainen♥♥♥

      Poista
  6. Eilen illalla luin muutamia runoja kirjasta ja tajusin yhden selvän yhteyden. Sun runot ja Leonardo sai siivet! Kerroit kokevasi jonkinlaista sukulaisieluisuutta Leena Kellosalon kanssa, ei mikään ihme!! Teidän runoissa on jotain samaa. Aihepiireissä.Okei, sinun runoissasi (lukemissani!) keskitytään enemmän intiimimpään, mikrokosmokseen. Leena Kellosalo liikkuu samoissa aiheissa, mutta levittää runojaan enemmän historiaan, ympäröivään maailmaan, makrokosmokseen. Sanat, sanavalinnat. Ne ei välttämättä ole juuri samoja, mutta niissä on selvä sukulaisuus, sielunsisaruus. Runojen lopetus. En osaa sanoa mitä tai miksi, mutta mulle tuli olo kaimasi runoja lukiessa, että sinä voisit lopettaa runon samoin. Tai jotain.... En tiedä, koetko itse mitään tällaista. Tai jos joku neljäs lukisi molempien Leenojen runoja, kokisiko hän näin. Musta tämä yhtäläisyys oli kiinnostavaa ja hauskakin, sillä ethän sinä ole lukenut Kellosalon runoja aiemmin ja Kellosalo ei tuntenut sinun runoja kirjoittaessaan omiaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinä noitanainen! Koin isoa hengenheimoliasuutta Leenan kanssa. Hänen runoissaan. Juu, minä menen luontoeroottiseen, kun Leena voi laittaa jotain arkista, jotain kiinnipitävää, mutta meidän lentokaari on yksi yhteen. Kuvittele, jos meidän runot sekoitettaisiin ja sitten joku niistä valitsisi, kummat ovt kumman. Mulla aina joku osa lulontoa, joku osa erotiikkaa...Osa Leena runoista on kuin nasiuolista Nerudaa. tai sain siitä siis samoja fiiliksiä. En ole ikinä ennen Leena Kellosalosta kuullutkaan, mutta hän on hyvin kiinnostava ja monipuolinen lahjakkuus.

      <3

      Poista