maanantai 28. tammikuuta 2013

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla


Ehkä kaikkein parasta oli että pilvessä suoriuduin kaikesta Nedin kanssa. Ruoho herpaannutti minut, joten jos Ned painoi suunsa omaani vasten tai silitti minua kovakouraisesti, menin mukaan raukeassa, soljuvassa tilassa joka poikkesi tykkänään siitä mitä olin joskus tarkoittanut kiihottumisella. Yhdyntä oli aina saanut minussa aikaan möyryävää sisäistä kiristymistä, joka muuttui nopeasti mielihyvästä pakokauhuksi ja pakokauhusta piinaksi, niin että kun Ned ähersi kohti päätepistettä, minä makasin hänen allaan hermostuneena ja vihaisena ja sanoin ääneti: ”Lopeta, lopeta, lopeta.” Nyt kykenin suomaan Nedille raukeutta, joka ei sisältänyt suoranaista nautintoa eikä tuskaa vaan ennemminkin puhtaasti kutkuttavan aistimuksen, joka oli…Tässä oli Ned ja tässä olin minä, nainen joka pystyi yllättämään itsensä. (Alice)

Michael Cunninghamin kirja Koti maailman laidalla (A Home at the End of the World, Gummerus 2001, suomennos Marja Alopaeus) löysi minut erään arvion kautta. Tiesin heti, että tässä on kirja juuri minulle. Etiäiseni osuivat niin oikeaan, että ajattelin olla jopa kirjoittamatta tästä mitään, pitää vain itselläni. En voi uskoa, että naputan tämän lauseen: Koti maailman laidalla on yhtä hyvä kuin Cunninghamin Tunnit ja ehdottomasti miellyttävämpi kuin tyylillisesti taidokas, mutta suppeanäkökulmainen Illan tullen.

Tiedätte, mitä olen mieltä Julian Barnesin kirjasta Kuin jokin päättyisi. Tässä on jotain samaa muussakin kuin ajassa jossa liikutaan. Kummassakin kirjassa käsitellään, mitä oli tapahtunut ’60 luvulla, kun oli vapaa rakkaus, ruoho, Vietnamin sota, kommuuniasuminen, The Doors ja se tietty tunne, että rakkaus ja raivo voittavat kaiken ja nyt elää sukupolvi, joka muuttaa maailmaa. Muistakaamme kuitenkin, kuten Barneskin huomautti, että kun puhumme kuusikymmenlukulaisista, se on venyvä käsite: se mikä jo tapahtui USAssa, rantautui Eurooppaan vähän jälkijunassa ja niinpä eurooppalaisen hippiliikkeen kiihkeimmät vuodet saattoivatkin olla vaikka ’69-’73. Tuona ensin mainittuna vuonna kuitenkin oli Woodstockin ikimuistoinen konsertti ja sen rytmit heijastuvat tähänkin tarinaan…

Yhdysvaltojen merkittävimpiin kirjailijoihin kuuluvan Michael Cunninghamin teos Koti maailman laidalla kertoo kahdesta pojasta Jonathanista ja Bobbysta, jotka ovat ystäviä jo lapsesta ja asuvat Clevelandissa. Molemmille pojille sattuu perheessä iso tragedia, mutta keskiöön nousee eittämättä poikien välinen ystävyys ja se, että Bobby on kuin syntynyt orpopersoonaksi, ikuiseksi kodin ja perheen kaipaajaksi. Voisi sanoa toisten kotiin tunkeutujaksi, sillä hän löytää mukavan turvapesän Jonathanin kotoa, jossa on aina siistiä ja äiti, Alice, joka tekee uskomattomia kulinaarisia luomuksia ja on vielä kaiken lisäksi rento ja mukava. Alice, joka kävelee mustanpunaisten tulppaanien ohi,  antaa kätensä liukua päärynäpuun kaarnalla, ravistaa muutaman valkoisen kukan hiuksiinsa ja haaveilee vielä kerran asuvansa talossa, josta näkyy vesi.

Kun Jonathan muuttaa New Yorkiin, Bobby pesiytyy kuin käenpoikanen Alicen ja Nedin asuntoon ja etenkin keittiöön, alkaen opetella ruoanlaiton saloja. Jonathan puolestaan asuu yhdessä Claren, vapaan rakkauden papittaren kanssa, mutta seurustelee miehen kanssa, jota ei rakasta, jonka kanssa hänellä ei ole oikeastaan mitään puhumista, mutta Erichin hellä kyvykkyys yllätti hänet ja sai jatkamaan seksuaalisesti antoisaa suhdetta. Nedin sairastuttua, Alice ja Ned muuttavat lääkärin kehotuksesta kuivempaan ilmastoon ja Alice, joka kaipasi vesinäköalaa saakin katsella jatkossa Arizonan autiomaan kuivuutta. Bobby siirtyy nyt asumaan Jonathanin ja Claren luokse, jossa jollain tavalla alkaa kaikki, vaikka pohja on luotu jo poikien '60-luvun lapsuudessa. Nyt lukija viimeistään sulautuu aikakauden fiiliksiin, sillä Cunningham ei kaihda olla tuomatta esiin mieletöntä määrää tuonaikaisia kuuluisia muusikkoja, vapaamielistä kommuuniasumista ja tietynlaista irrallisuutta, jossa kuin kaikki olisi ollut mahdollista, vaikka se olikin sitä vain useimpien mielissä. Eniten hukassa on Jonathan, joka tuskailee, miksi hän ei pysty rakentamaan itselleen elämää. Hän on kuin alituisessa vapaassa pudotuksessa silloin tällöin hetkellisesti kuvitellen löytäneensä kiinnekohdan, kunnes sekin hetki on mennyt ohitse. Jollain oudolla tavalla kirjan kaikki kertojat lukuun ottamatta Alicea ovat eksyksissä. Alice on kirjan kiinnostava selviytyjä, kuin autiomaan leguaani, joka hautautuu hiekkaan, kunnes polttavin kuumuus on ohitse. Kunnes pahin on ohitse.

Kirjailijana Cunningham joko hakee itseään tai on tarkoituksella tehnyt kirjasta koosten henkilöiden omia kertomuksia, jotka leijuvat päräkkäin, risteävät sattumoisin, mutta ehdottomasti kaihtavat koskettamista, kiinnnittymistä, kiintymistä.  Jonathanin irrallisuus onkin heidän yhteisöllinen irrallisuutensa ja mistä sen nimittäjä sitten löytyykään. Tuskin edes Woodstockista!

Lukija sekä kokee tyydytystä että olisi kaivannut irrallisten lankojen solmimista. Ehkä kaiken nimittäjä onkin Alice, mutta sinne asti meidän ei anneta nähdä., sillä

”We are stardust, we are golden, and we’ve got to get ourselves back to the garden.”


*****



“Joskus, hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaisee sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla. (San Diego Tribune)


*****

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Erja ja Naakku

45 kommenttia:

  1. Aloitin juuri hänen kirjaansa " illan tullen"..
    mielenkiinnolla..
    tykkäänköhän?
    jos niin ehkä tämäkin romaani kiinnostaa.
    haleja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, nyt, juuri nyt en osaa sanoa...Illan tullen tekee poikkeuksen minulla. Palataan tähän meilissä, jos tuntuu siltä.

      No, tämä oli ihan toinen juttu, tässä naisetkin olivat ihmisiä, vaikuttajia, subjekteja, ihania, kumppaneita...

      Halit♥

      Poista
  2. Ihanaa, että tämä oli sinun kirjasi. Luin tämän kymmenisen vuotta sitten aika pian Tuntien jälkeen ja olin pettynyt. Odotin kirjalta paljon nimenomaan sen teeman vuoksi, koska olen aina jollain tasolla ollut kiinnostunut hippiliikkeestä, Vietnamin sodan vastustamisesta, poliittisuudesta ja Doorsista (vaikka Doors oli lopulta kaukana hipeistä, jossain paljon synkemmässä runollisuudessa <3 ), mutta en saanut tästä kirjasta irti oikein mitään.

    Nyt kun rakastan Tunteja ja pidin Illan tullen -romaanistakin, mietin, että pitäisikö sittenkin koettaa lukea tämä uudelleen. Kirja on edelleen omanani, en ole kuitenkaan raaskinut luopua siitä. Tai sitten minun pitää vaan uskoa, etteivät kaikki Cunninghamit ole minun juttujani, vaikka kuinka haluaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, täydesti just kolahti;-) Kuule, olisiko tässä nyt se, että minä esim. tunsin yhtä tai kahta lukuuunottamatta kaikki ne bändit, olin itse elänyt sitä aikaa ja ollut niin hippiä että. Siihen liittyi myös se rintaliivien polttamien Jane Fondan kanssa yms. Jotenkin silloin tapahtui kaikki: Me olimme e-pillerien koekaniineita, 'make love, not war', pitkät hiukset,ihailin Tytti Parrasta (sain tavatakin), tietty musiikki, idealismi ja todellakin se hullu käsitys, että voitaisiin muuttaa maailma. Ihan kunnon ihmisiä meistä tuli vaikka hurjia juttuja on muistissa. Toisille, eikun monille meistä jäi niistä vuosista ehkä isommin musiikki. No, otin Doorsin tähän nyt ihan oman maun mukaan, kun tykkään vieläkin Jim Morrisonista, mutta olisin voinut ottaa vaikka Jefferson Airplanen, jonka levyn ostin vähän aikaa sitten;-) tai Bob Dylanin, jonka lauluja olen sen sadasti laulanut kitaran säestyksellä auringon nousuun. Dylanista ostin just jonkun leffan...

      Kirja on sun omasi! Minulla on vain kirjaston kirja...epistä. Et haluaisi mitään kukan taimia, tuon kirjamessuille;-) Tehdään vaihto.

      Tiedätkö, en saanut luettua Säkenöiviä päiviä eli kyllä Cunninghamillakin heittelee ja toinen tykkää toisesta, toinen toisesta.

      Sinähän luet tämän vaikka suvella puutarhassa ellet nyt ehdi. Minä olen vain jotenkin hidastunut...,mutta myönnän, että nautin sikana;-)

      Poista
    2. No mutta, Jefferson Airplane. <3 Siitä tykkään myös kovasti (mulla on Surrealistic Pillow vinyylinä, se on rakas levy monestakin syystä), ja se olikin ehta hippibändi. Pidän myös Joan Baezista, Janis Joplinista (joka ei koskaan ollut hippi, vaikka tuota aikaa elikin), Neil Youngista, Dylanistakin. Minussa eli 90-luvun opiskeluvuosina jonkinlainen uushippi muutenkin kuin musiikin kautta. :)

      Hmm, voidaanhan me tehdä kirjavaihto, jos sinulla on joku, josta haluat päästä eroon.

      Poista
    3. Juu, arvasin;-) Katsos oma tyttäreni, joka on kuitenkin sinuakin reippaasti nuprempi 'diggaa' eräitä hippiaikaisia bändejä.

      No, sinussa se ei ole sitten kuin liima, se hippeys. Minussa se on jotenkin, mutta onneksi Meri ei saanut Summerhill -kasvatusta, vaikka tuonkin kirjan luin. Mutta sovelsin sitä meille sopivaksi.

      Kun mietin, että miä ihme kirja minulla olisi, joka sinulle kelpaisi tai jota kaipaisit, mutta josta voin luopua. No, minulla on kaksi kappaletta Aila Meriluodon Lasimaalausta, vanhat painokset ja...Tulin juuri kaupungillta ja yritän lähteä lenkille. Palataan tähän meilin äääressä kun ehdimme. Tällähän nyt ei kiire. Laitan sulle vähän listaa sitten tulemaan.

      Poista
    4. On se minussakin ;) Hempeä, analyyttinen Lumiomena on vain se puoli, jonka näytän julkisuuteen. Olen aatteiltani aika liberaali ja väittelen helposti omien juttujeni puolesta, mutta en koskaan julkisesti. :)

      Palataan meileissä!

      Poista
    5. Katja, luuletko etten ole huomannut;-)

      Just niin.

      Poista
  3. En ole Illan tullen jälkeen lukenut Cunninghamia lainkaan, mutta ehkä pitäisi. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta ja pitäisi kai kirjaihmisenä tunteakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, no mutta...Tunnit;-)

      Älä välitä, tämä olisi minultakin jäänyt outoon katveeseen ilman Erjaa.

      Poista
    2. En minäkään ole häntä lukenut... En edes Tunteja. Voi nolous!

      Ps. täysin asiaan kuulumaton kommentti; löysin eilen kirjastosta Rilken. I am in love!

      Poista
    3. Annika, voisit todellakin lukea vaikka Tunnit...

      Minkä Rilken löysit? Tahto tahtojen, joka on Even suomennos, vai...?

      Poista
    4. Tunnit olen sentään katsonut elokuvaversiona, mutten muista siitä paljoakaan. Täytyy ottaa se kirjana johonkin rakoseen!

      Even suomennosta en löytänyt (se oli kyllä jäänyt jonnekin takaraivoon kiitos Eve-postauksesi), tämä on Raittilan suomentama Hetkien kirja 1899-1908.

      Poista
    5. Annika, tai sitten luet tämän. Jossain rakosessa.

      Oi, nyt minun täytyy sitten tilata kirjastosta tuo Hetkien kirja, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Tämä kuulostaa nyt kyllä sinun ja Erjan kuvailemana ihan mahtavalta! Jotenkin en ollut aiemmin edes kiinnittänyt tähän mitään huomiota. Sen sijaan hyllyssäni odottaa Cunninghamilta Samaa sukua, jonka aion lukea tänä vuonna. Mutta tämäkin pitää näemmä hankkia.

    Säkenöivät päivät oli minustakin suorastaan huono. Toisaalta sitten rakastin Illan tullenia, joten kuka tietää. Mutta kokeilla täytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kuten yllä totean Helmi-Maarialle, minultakin tämä on jäänyt täysin katveeseen. Kiitos Erjan, tajusin, että nyt olen menettämässä jotain...

      Samaa sukua on minullakin tulossa lukuun, kuten Harrisin Appelsiinin tuoksu. Cunningham ja Harris, tuskin mitään yhteistä, paitsi se, että kumpikin tuottaa sekä kiinnostavia että vähemmän kiinnostavia teoksia.

      Säkenöivät päivät on outo tapaus, välikirja. No, jos hippiaika ja se muu siinä kiinnostaa, niin sitten pidät tästä.

      Poista
  5. Tämä kuulostaa taas kirjalta,josta varmaan pitäisin.En ole lukenut lainkaan Cunninghamin kirjoja,mutta olen nähnyt hänen kirjaansa perustuvan elokuvan The Hours.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Jael, sinä et voisi olla tästä pitämättä.

      Tunnit elokuva on niin hyvä, että onneksi luin kirjan ensin. Elokuvan tähditys oli tehty suosikkinäyttelijöilläni, joten muu järjestys olisi saattanut alentaa Cunninghamin upean kirjan makua. Julianne Moore teki kyllä elämänsä roolityön. Ystäväni, jonka kanssa olin katsomossa, suorastaan järkyttyi '50 -luvun masentuneesta kotiäidistä ja siitä suloisesta pienestä pojasta suuurine, surullisine silmineen.

      Poista
  6. Ai että oli kiva kuulla, että tämä kolahti sullekin!

    Tuosta musiikista, yllätyin monta kertaa lukiessa, että kuinka se voikin mainita juuri niitä biisejä jotka itsellekin on olleet tärkeitä, se sai tarinan tuntumaan niin läheiseltä.

    Ja se suosittelemasi Muistojen huoneet on jo yöpöydällä valmiina, vuorossa ihan pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kovaa. Tässä kohtaa taas näki, että kannattaa herkällä vaistolla lukea toisten arvioita. Kiitos♥

      Minulla ihan sama.

      Kun luet sitä, en voi olla kertomatta, että Rilken suomentaja Eve Rehn sai minulta tuon kirjan pitkälle Turkin lomalleen ja hän piti siitä paljon. Ehkä se oli viimeinen, jonka hän luki...varma en voi olla.

      Poista
  7. Olen jo valinnut tämän seuraavaksi Cunningham-listalleni, joten en viitsi vielä lukea juttuasi kunnolla, niin kuin en lukenut Erjankaan juttua. :) Mutta hienoa kuulla, että tämä upposi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, no tässä sitä Cunninghmia, jota minä en voi vastustaa.

      Poista
  8. Ooh, tämä kirja kolahti minuun niiiiin lujaa kun sen luin. (Enkä muuten edes ole Woodstock-sukupolvea.;))Olen lukenut tämän sen jälkeen uudestaankin. Muistan, että tämä lumosi minut jo ensimmäisestä 'kun isä auton osti' -luvusta.

    Olen siinä mielessä ilmeinen harvinaisuus, että minä tykkäsin Säkenöivistä päivistä. No, ehkä en siitä viimeisestä tarinasta. Sen sijaan se Samaa sukua on ainoa Cunningham joka ei innostanut minua lainkaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva kuulla. No en minäkään parasta ennen päiväystäni aio kertoa, mutta aika lujaa hippiaatteen jälkimainingeissa ja sitten oli vielä Hair! Isä muuten osti avoauton;-)

      Minä en saanut siihen mitään otetta. Outo juttu. Ai jaa, sitten en otakaan kirjastosta Samaa sukua vaan erään toisen...

      Poista
    2. Älä passaa Samaa sukua mun suosituksista, muhun ei selvästikään voi luottaa Cunninghamin suhteen, mähän tykkäsin Säkenöivistäkin.;)

      Poista
    3. Naisen logiikan mukaan, kerran et pitänyt 'säkenöivistä', enkä minäkään, niin en pidä sitten 'samaa sukuakaan';-)

      Taidan lukea seuraavaksi kirjastosta uudelleen ja nyt myös tuoda blogiini Harrisin Appelsiinin tuoksun. Pakko selvittää, miksi sen jälkimaku on niin pitkä.

      Onneksi sinuun voi sitten luottaa muuten kuin Cunninghmain suhteen;-)

      Poista
  9. Minulle Michael Cunninghamin nimi ei sano mitään, mutta hienosti esittelit tämän kirjan, Koti maailman laidalla; kiitos Leena-LumiNainen!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, eivät minulekaan monet kirjailijat sano yhtään mitään. Mikään lamppu ei syty. Ei se ole vaarallista;-)

      Ole hyvä, Aili-IhaNainen!

      Poista
  10. Minä luin Cunninghamilta Tunnit ja jotenkin ärsyynnyin... pitäisiköhän antaa uusi mahdollisuus ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miina, jos et pitänyt Tunnit -kirjasta, niin...;-)

      Itseasiassa en osaa VIELÄ räätälöidä sinun makuusi kirjoja, sillä olemme tunteneet niin lyhyen aikaa. Ruokakirjat ovat ainoa varma 'nakki' (sic!), joista tiedän sinun pitävän. Tässä minä opin...

      Minä ärsyynnyin Cunninghamin Illan tullen kirjasta, joten jos kiinnostaa lue arvosteluni siitä.

      Poista
  11. Minäkin haluan lukea tämän pian! Cunningham on taitava kirjailija, kiva että kehut tätä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minulle tämä on tosiaankin samalla viivalla kuin Tunnit.

      Lue♥

      Poista
  12. Minä luin tämän Tuntien imussa ja pidin kirjasta kovin. En tosin enää oikein muistanut, mitä kirjassa tapahtui, mutta juttusi palautti tapahtumat ja henkilöt mieleen. Tästä on muistaakseni thety elokuvakin, jota en tosin ole nähnyt.

    Löysin kirja-alesta "Illan tullen" ja ajattelin ottaa sen lomalukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, Tuntien imussa varmaan moni muukin on 'ryhtynyt' Cunninghamiin enemmänkin. Tässä oli jotain tuttua, kuin olisi nähnyt tuon kaiken unessa...tai sitten elänyt sen.

      Kovasti tasokas ja tiheä lomalukeminen eli hyvä valinta. Mukavaa lomaa, minne sitten menetkään!

      Poista
  13. Täällä aamutuimaan hyörimässä ;) Olenhan pyytänyt sinun osoitteen taas, jaksatko laittaa minulle sen. Vielä ei lähettämään päästä, mutta toivottavasti hetken päästä. Iloa Leenan päivään!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, sinä ahkera! Laitan tulemaan...Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Tämä voisi olla Cunninghamilta se, jonka haluaisin kaikkein eniten lukea. Tunnit on elokuvana tuttu, mutta mitään en ole kirjailijalta lukenut. Tämä voisi olla vähintään ensimmäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tästä kirjasta ei voi olla pitämättä. Cunninghamin tyyli pääsee oikeuksiinsa ja asioita tarkastellaan kaikkien asianosaisten kannalta.

      Poista
  15. Miten voitkaan imaista näihin maailmoihin ja saada kirjahimon aina vaan syttymään uudestaan. Tämähän on pakko saada käsiinsä ja lukea. Tuo kirjan kansikin pelkästään niskan asennosta antaa maistiaisia sanasta ja tunteesta.

    Kiitos ystäväiseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, suurimman osan lukemistani kirjoista 'elän', joten kiitos hyvälle kirjalla. Kiitos♥ Tosin elämään mahtuu välisarjan kirjojakin, mutta miten ne huiput erottuisivatkaan ilman vähemmän vieviä.

      Ole hyvä, Sunny!

      Poista
    2. PS. Ja täysin samaa mieltä, että kannessa on cinemaattista taikaa: Juuri oikea melankolinen sininen sävy ja parin asennot ovat kuin hetki olisi juuri tässä, mutta kuitenkin jo mennyt...

      Poista
  16. Leena, minä rakastan tätä kirjaa! Minulla on se hyllyssäni ja olen lukenut sen kahteen kertaan. Toisella lukukerralla tuntui siltä, kuin tapaisi vanhat ystävänsä uudelleen.

    Ehkä yksi syy siihen, miksi pidän kirjasta, on se, että Gunninghamin ihmiskuvaus on hyvin lämmintä, ymmärtävää. Kotia lukiessani herkistyin useamman kuin kerran. Kyyneleet ja nauru olivat läsnä. Ihana lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, meillä taitaa olla jotain yhteistä;-) Saan kirjan vaihdossa omakseni, kun vain ensin löydän, mikä kelpaa toiselle kirjabloggaajalle...

      Sinä sen sanoit! Sen jälkeen tulleissa ei ole aina näin ja etenkin Illan tullen voi jollekin olla varsin julman yksipuolinen, suorastaan raaka ja narsistinen teos.

      (Arvaa, onko ihailtu eräitä Anna Karenina -koruja♥)

      Poista
  17. Juuri luin "Samaa sukua" ja vaikutuin. Tulin tänne etsiäkseni sinun arvostelusi tästä. Eipä löytynyt... Toivottavasti joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannaliina, nyt täytyy sanoa, että en muista olenko lukenut samaa sukua vain en;) Cunninghamin uutuus tulee minulle syksyllä lukuun. Tunnit olen pitänyt ehkä eniten.

      Oi, teillä on siellä nyt taivaallista, Viime keväänä tähän aikaan olimme Itävallassa ja ensi keväänä taas...

      Mukavaa kevättä!

      Poista