maanantai 14. marraskuuta 2011

Katja Kettu: Kätilö

Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011) ei mennyt vain päähäni, vaan myös vereeni. Se valloitti minut kuin kaasu ja vei unieni rauhan. Nyt levoton sieluni vaeltaa tuntureilla ja Pohjoisen jäämeren rannoilla suopursujen, kanervien, rakkolevien ja suolaisten merituulten humalluksessa. Kuulen valaiden laulun ja tiedän, että minun on joko hypättävä mereen tai jatkettava matkaa toisen maailman sodan Lappiin, vuoteen 1944, Titovkan leirille ja Kuolleen miehen majalle. Minun on jatkettava sinne, missä hirvaat rykivät ja hunajapillut tuoksuvat, minun on levitettävä itseni poronjäkälälle, syötävä jäisiä karpaloita, nuuhkittava miestä, joka oli mukana Babi Jarissa 1941, mutta unohdettava se, sillä rakkaus ei valitse, vaan on kuolemaakin julmempi ja Jumalani, minä kyllä kuolen, ellen tuota miestä saa. Sen jälkeen vaikka SS-Obersturmführer Herman Gödel, helvetti ja kuolema, ’Ein Volk, ein Reich, ein Führer’, mutta ensin, ensin haluan hänet, joka tuoksuu savulta, hirvaiden kiimalta ja hulluudelta.

Nyt se tapahtui: Tänä vuonna tehdään tuplahistoriaa kotimaisessa kirjallisuudessa, sillä milloin on syntynyt kirjoja, jotka ovat kuin Marja-Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle tai Katja Ketun Kätilö! Kirjoille löytyy yhteistä nimittäjää kielen ja tarinan primitiivisessä rohkeudessa, historiallisessa kulississa sekä siinä, että kukaan ei ikinä ennen ole näitä tapahtumia kuvannut näin verevästi, että hulluyrttiuute nousee päähän niitä lukiessa. Molempiin sovellan myös sitä ohjetta, että jos kaipaat apua ymmärtää näitä teoksia, lue myös Sodan haavoittama lapsuus, joka on avainkirja niin moneen. Nyt arvaan jonkun miettivän, että kuka oli sodan haavoittama Kätilössä? Hän oli Johann Angelhurst, saksalaisen Fritz Angelhurstin ja suomalaisen Annikki Näkkälän poika Saksasta, äidin aamutakkikimonon tuoksun ja karvaismarjahillon lapsi, poika, joka jonka kohtalona oli kulkea isänsä tie kohti kurbitsimaalattua arkkua ja naista, Villisilmää, joka halusi vain hänet.

Katja Ketun Kätilö on taiten tehty monen kertojan tarina. Alku- ja loppusanat kuuluvat Helena Angelhurstille, mutta Lapin kiiman ja veran tarinan kertojina ovat kuumaverinen Kätilö, henkisesti särkynyt Johannes sekä Kuolleen miehen merkintöjä tekevä Palonaama, jonka nimi vaihtuu kirjan edetessä. Monikerroksisuus on tarinan voima, joka avaa sodan ja rakkauden, tämän päivän ja eilisen ovia. Pääkertoja on kuitenkin nainen, Vikasilmä, kaapissapidettävä, jota ei kolmenkymmenenkuudenkaan vuoden jälkeen tervehditä kuin muita: ”Jumalan terve”. Kätilöä kuitenkin tarvitaan ja niinpä hän Aune Näkkälän opissa leipoutuu hyväksi lapsenpäästäjäksi ja neuvokkaaksi lääkeyrttien valmistajaksi. Kaikki olisi jatkunut maailman ja Lapin sodan nuotiotulissa tarinana muiden joukossa ellei vastaan olisi tullut sakemanni, jonka ääni oli meripihkaa ja:

Ennen kuin ehdin paeta olivat silmäsi jo minussa, pupillit tarkentuivat ja kulmat rypistyivät niin kuin rypistyvät luonnontieteilijän kohdatessa jonkin tunnistamattoman limakkolajin. Sitten, silmänräpäyksen verran, tunsin jonkin muuttuneen ja hetken se oli koiraan katse, vaatimen vainunneen hirvaan katse, joka sammui mutta minä olin jo sulanut, liuennut, uponnut jonnekin syvälle alkumereen, jossa merikoirat nuolevat kantapäitä ja tulinen tähti saa lihan kärventymään. Tuntui kuin minuun olisi katsottu niinkuin kukaan ei minua ennen olisi katsonut.

Haisit niin tuskaisen hyvälle. Hirvaan turkkiin sivellylle linnunmaidolle. Karkeaksileikatulle virginialaiselle ja nurkantakuselle. Suopursuihin hierotuille lapsensormille. Jumalan paidalle. Silkalle mulkulle etkä millekään.

Tästä alkaa tarina, joka vie meitä pitkin Lappia, mutta etenkin Titovkan leirin kauhuihin kuin myös Kuolleen miehen majan valaiden lauluun. En yleensä ole innostunut murreteksteihin kirjakielen joukossa, mutta olin heti kuin kotonani minulle oudossa Lapin murteessa. Ihailusta järkyttyneenä luin ääneen Ketun kuvakieltä, jolla hän loitsi minut niin sekaisin, että oli pakko etsiä armoa unesta ennen kuin uskalsin alkaa tätä kirjoittaa. Siltikin minusta tuntuu, että mitkään sanat eivät riitä kertomaan, mitkä virrat minussa nyt aukenivat, mikä primitiiviseroottinen hulluus teki minuun majansa, sillä olen jo monta päivää versonut yöailakkeja ja tunturikihokkeja.

Katselen vaivihkaa Villisilmää, kun se tuijottaa ikkunasta huoltoradan katkenneita, vonkuvia vaijereita. Kyyneltyneenä sen olemuksessa on jotain samaa kuin Wagnerin Nornia Nibelungin tarusssa. Tämä nainen kehrää kokoon ihmisten kohtalon langan. Vielä en tiedä, kuka noista kohtalottarista Villisilmä on. Urdr, Menneisyys, Verlandi, Nykyisyys vai Skuld, Tulevaisuus.

Kirja vei minua niin tunnepuolella ja Lapin oudossa alkukantaisessa taikuudessa, kuin myös historiassa. Lapin sota on minulle ollut tähän asti melkein vain sana, sillä monet muut asiat ovat tulleet ennen sitä. Nyt kuitenkin luin, miten todella sekava ja kauhistava tilanne Lapissa oli toisen maailman sodan aikana, mutta etenkin sen jälkeen kun Suomi oli tehnyt Neuvostoliiton kanssa rauhan ja entisestä liittolaisesta Saksasta, tuli Suomen vihollinen. Sen jälkeen kaikki pelit menivät uusiksi ja oli hetki, jolloin kukaan ei tiennyt, onko toinen vihollinen vai ystävä. Tämän jalkoihin joutuivat Kätilössä kaikki, mutta etenkin meidän suomalainen Villisilmämme ja Saksalainen Johann. Katja Kettu on tehnyt historiaa tuomalla Lapin sodan esille tavalla, joka pakottaa lukijan sinne, missä hän on ollut kirjoittaessaan:

Luin kirjan Kätilö ja nyt vaellan siellä, missä naiset maistuvat korpihillalta, olen vaeltanut jo kauan, välillä nukkunut tunturikihokeissa ja revonhännissä, syönyt karpaloita ja Maarian kaloja, tuntenut meren kutsun, mutta silloin syöksynyt maate suopursujen turvaan. En löydä tietä pois, enkä haluakaan. Haluan jäädä tänne, missä revontulet raapivat ohimoita, tähdet putoavat maahan syttyen nuotioiksi ja saan herätä ja nukahtaa valaiden lauluun.

Emmie ennää mihkään mene. Tähän mie jään.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Suketus  Kaisa   Laura Katja Valkoinen kirahvi  Jori Kirsi Booksy Helmi-Maaria Minna  Sara Paula Sonja  Aili Jaana Anna Elina Joana.

*****

Tämä kirja voitti Blogistanian Finlandian 2011!

50 kommenttia:

  1. Vaikuttavan oloinen kirja! Kätilö on ttulossa minullekin lukuun. Itse asiassa aloittelin sitä jo ja ainakin alun perusteella pidän enemmän kuin Virtasen kirjasta. Nyt minulla on kuitenkin melkoinen kirjajärkäle kesken, mutta sen jälkeen on varmaankin Ketun kirjan vuoro. Odotan rankkaa, tärkeää ja ennen kaikkea hyvää kirjaa.

    VastaaPoista
  2. Katja, minulle tämä oli niin vahva kokemus, että teen tänään kaikkea muuta puuhailua, mutta en pysty nyt lukemaan kuin korkeintaan rästissä olevia sisustuslehtiä. Taidan lähteä haravoimaan...

    Verrtuna Virtaseen...nyt vaikea sanoa, sillä olen vielä muualla, siellä jossain...

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana kun olet nyt kotimaisesta kirjallisuudesta myös innostunut. :)

    Kätilö on saanut laajalti hehkutusta, tulee kyllä itsellenikin lukuun. Kiinnostava teos.

    VastaaPoista
  4. Luin kirjan muutama viikko sitten ja se oli kyllä sellainen lukukokemus, että sen jälkeen oli vaikea tarttua muuhun romaaniin vähään aikaan. Kuten olen mm. facebookissa kailottanut, hämmästelen kovasti sitä, ettei tämä ole Finlandia-listalla.

    Virtasta en ole lukenut, joten en osaa sanoa siitä mitään.

    VastaaPoista
  5. Hanna, olen aina ollut, aika ajoin, näkisitpä kirjastoni, mutta sanon aina, että kotimaani on maailman kirjallisuus, se pitää sisällään myös kotimaiset huiput.

    Olen niiiin onnellinen, että satuin lukemaan Joanan kirjoituksen tästä kirjasta, jonka jälkeen tilasin tämän pikana.

    Et vielä uskokaan, mikä kokemus on edessäsi;-)

    Jaksan ihmetellä, että tämä kirja ei ollut Finlandia -ehdokkaana.

    VastaaPoista
  6. Tämä on varmasti vaikuttava kirja, niin vaikuttava, että en uskalla sitä vielä lukea. Joskus myöhemmin... Kiitos eläytyneestä arviosta!

    VastaaPoista
  7. Helena, minäkin ihmettelen, että tämä kirja ei ole Finlandia -ehdokkaissa. Olisi huomannut 'kailotuksesi', mutta aikani ei riitä kunnolla faceen - enää. Vastaan sielläkin kyllä aina.

    Nyt taisin seota -lopullisesti. Mikä sääli, että mieheni ei tunne Lpain taikaa. Viikonloppuna pukeudimme untuvatakkeihin kun pimeä putosi ja situimme tarassillamme grillaamassa. Kun mies grillasi ja oli kynttilöitä ja viiniä aloin kertoa tätä kirjaa omasta päästä ja kerroin myös että pimeydessä ympärillämme ovat tunturit ja revonhännät ja vesi joka huokaa on jäämeri ja jossain vaeltavat kiimaiset porot ja revonhännät kukkivat ja...Sitten alkoivatkin jo tunturiailakit kukkia;-)

    ***

    Virtasen kirja on pakkoluovutetusta Karjalasta. Sieltä mistä äitini on kotoisin.

    VastaaPoista
  8. Maria, suosittelen! Tässä tehdään suomalaisen kirjallisuuden historiaa.

    Joko nyt ymmärrät, miksi aina sekin yksi tyttökirja siirtyy: Ei tällaisen jälkeen voi.

    VastaaPoista
  9. Helena, katso oikea palkkini: Bloigstania valitsee oman Finlandiansa 2.1.2011!!!

    VastaaPoista
  10. IhaNainen!

    Olet suorastaan hurmiossa, kun esittelet tuon kirjan: sen täytyy olla alkuvoimainen teos<3<3
    Ja varmasti aistillinen ja eroottinen (ymmärsinkö oikein?).

    Onnea Blogistanian Finlandia-teokselle: onko se juuri tämä kirja, Katja Ketun Kätilö...

    VastaaPoista
  11. Aili IhaNainen, arvaat oikein: Olen hurmiossa vaikka nukuin varuilta yön yli;-)

    Erittäin eroottinen alkukantaisella tavalla, mutta myös osa Suomen historiaa. Tätä sinä et voi ohittaa!

    Blogistaniassa saa ehdottaa useita kirjoja Finlandia ehdokkaaksi ja niistä sitten lasketaan paras ja järjestys. Osallistu sinäkin. Klikkaa oikean palkin kuvaa Eino Leinosta, niin saat ohjeet.

    Aili, haluan ehdottomasti kuulla, mitä olet tästä mieltä, joten nyt kipin kapin kaupaan tai kirjastoon.

    VastaaPoista
  12. Leena, tämä oli minullekin hyvin voimakas lukukokemus ja olin aivan varma, että se on Finlandia-ehdokkaiden joukossa, mutta ei ikävä kyllä ollut. Se ei kuitenkaan kirjan arvoa himmennä ja katsotaan jos se nousisisi täällä blogistaniassa arvoon arvaamattomaan.

    VastaaPoista
  13. Jaana, Blogistania voi valita omat ehdokkaansa - onneksi!

    Nyt tehdään Suomen kirjallista historiaa, usko pois.

    VastaaPoista
  14. Vakuutit minut täysin!

    Tiedän nyt minkä kirjan haluan joululuettavaksi!

    Kiitos siitä!

    Lappia kannattaa kokeilla pieninä annoksina. Esimerkiksi niin, että käy talvella viikon verran hiihtämässä, tai vaikka ruska-aikaan "vaeltamassa"(vaikka päivän lenkkejä).
    Siellä ihmettelee äärettömyyttä, värejä, hiljaisuutta ja sitäkin, että mahdollinen vastaantulija tervehtii sinua:"Hei!".
    Laavulla on mahtavaa hikisenä kuivatella, syödä eväitä, keittää nuotiokahvit ja paistaa makkaraa, sekä kuunnella kanssakulkijoita ... ja ehkä tavata muutamia Kuukkeleita, Lapin lintuja. Ne jakavat evääsi mielellään, pieninä muruina...

    Lappiin jää koukkuun.

    VastaaPoista
  15. Minulla ei tätä vielä ole, mutta hankkinen käsiini jossain vaiheessa!

    Minulla on tänä vuonna itse asiassa todella moni juuri kotimainen kirja tarjonnut huikeita elämyksiä ja olen ihastellut, miten hieno kirjavuosi kotimaisenkin kirjallisuuden saralla meillä tänäkin vuonna on. Kyllä siinä usein on niin erilaista kontekstia, kun lukee suomalaisista asioista ja ihmisistä. Vaikka toki minullakin edelleen isompi määrä luetuista on toki käännöskirjallisuutta. Ja kun minäkään en sillä tavalla tietoisesti valitse, että nyt luen kotimaista ja nyt käännöstä, vaan kuten sinä ja moni muukin on kertonut, kirjoja luetaan niiden aihepiirien tai kirjalijan takia.

    Kätilö on varmasti todella vahva ja puhutteleva kirja!

    VastaaPoista
  16. Kikka, hienoa! Nyt tiedän, että saat jouluna laatua;-)

    Meillä on katsos se, kun täällä saarella Keski-Suomessa on aina kunnon talvi, lunta paljon ja ihanteelliset hiihtokelit. Siinä on vaikea vakuuttaa miestä lähtemään Lappiin. Hän ei ole Lapin taikaan putoajia, vaan enempi etelään. Meillä minä olen arktinen...ja koiruus.

    Me siis leikimme omassa puutarhassa 'Lappia', kun auraamme sinne polut ja teemme pesiä, joissa nautimme kaakaot etc. Meillä on talvisin ihan toimiva lumipuutarha.

    Kuukkeleita täällä en ole nähnyt, mutta urpiaisia kylläkin.

    Kyllä minä Lumimiehen yritän vielä pohjoiseenkin saada...

    VastaaPoista
  17. Lapista pakko kommentoida, että minä olen pienestä pitäen saanut siellä käydä lomilla ja asuin Rovaniemelläkin muutaman vuoden. Se lapin talvi, siniset hetket, upea jään ja lumen maalaama maisema ovat niin sanoinkuvaamattoman kauniita.

    VastaaPoista
  18. Vau,sait kyllä tämän kirjan kuulostamaan mielettömän kiehtovalta!

    VastaaPoista
  19. Susa, sepä siinä, kun minua taas kiinnostaa toinen todellisuus kuin se, jossa elämme. Olen nälkäinen maailman tarjoomuksille. Tämä kirja tuli minulle vahingossa: Luin Joanan arvostelua tästä ja heti päässä kilahti. Olenkin nyt niiiin kiitollinen Joanalle, miten hän tästä kirjoitti.

    Kun asuin Kekkoslandiassa, päätin, että 'täältä pois'. Ainoa keino oli vaihtaa Euroopan kirjallisuuteen ja siksi Saksan kirjallisuudesta tulikin minulle koti, joka myöhemmin poiki monta Keski-Euroopan matkaakin. Edellenkin pidän kirjastoni timanttina Marcel Reich-Ranickin kirjaa Eurooppalainen (Mein Leben), jossa tämä Saksan arvostetuin ja peläytinkin kriitikko ruotii niin Saksan kirjailijoita, heidän teoksiaan kuin myös kertoo omasta elämästään.

    En tietoisesti ENÄÄ valitse mitään maata, vaan yritän vahvasti löytää kirjoja, jotka tarjoavat elämyksiä. Sitäkin upeampaa on sitten löytää piskuisesta Suomesta jotain näin huippua, kun vastassa on koko muun maailman tarjoomukset.

    Mietin, miten tämä Kätilö menisi muun maailman markkinoilla, jonne toivoisin Harjukaupungin salakäytävienkin päätyvän.

    Olet jouluna siellä mökissä: Miten olisi Kätilö juuri sinne ellet ole lukulomalla.

    VastaaPoista
  20. Susa, sillä tätä kirjaa sinulle sinne vähän tyrkytänkin, mutta toisaalta...tuskin jaksat odottaa sinnne asti;-)

    ***

    Jael, eikun tämä on.

    VastaaPoista
  21. Susa, sillä tätä kirjaa sinulle sinne vähän tyrkytänkin, mutta toisaalta...tuskin jaksat odottaa sinnne asti;-)

    ***

    Jael, eikun tämä on.

    VastaaPoista
  22. Susa, sillä tätä kirjaa sinulle sinne vähän tyrkytänkin, mutta toisaalta...tuskin jaksat odottaa sinnne asti;-)

    ***

    Jael, eikun tämä on.

    VastaaPoista
  23. Ooh, minkälainen teksti! En voinut lukea vielä niitä kohtia, joissa juoni alkoi selvitä, mutta niin vaikutuin tästä, että tämän haluan lukea! Ja sinä, lumoajatar, teit tämän taas. Kirjoitit tekstin, joka menee läpi kiven ja tulen, halki erämaiden ja tunturin lakien sinne missä porot jolkottavat ja kanervat punertavat. Tämä kirja on luettava. Ehkä tämä tulee vastaan sopivasti. Kuulostaa tämän talven kirjalta...

    VastaaPoista
  24. Vaikuttavaa.. Olen vielä ihan Marja-Leenan kirjan lumoissa, viimeiset sivut lukematta. Ja sitten väliin dekkari, mutta ehkä sitten on tämän vuoro.
    Huikea arvostelu, humaa että olet uinut kirjan syövereihin syvälle ja sydämellä.

    VastaaPoista
  25. Vahva kirja, ainakin sen esittely oli tosi vaikuttava. Ihmeellistä miten jaksatkin aina paneutua uuteen kirjaan ja varsinkin sen esittelyyn ilman että ote lipsuu:)

    VastaaPoista
  26. Valkoinen kirahvi, minä noitanainen, enneunien näkijä, sinä luumojatar...Sanot aivan oikein: Tässä talven kirja! Ja kun olet tämän lukenut valaat laulavat sinut uneen ja kun heräät suorpursu tuoksuu ja selkäsi alle on liiskaantunut karpaloita...

    VastaaPoista
  27. Anne, Marja-Leenan jälkeen sitten tämä: Nyt vain kirjallisuuden aatelia ja joulun tonttu hoitaa sitten sen kolmannen. Ai niin, sinulla on se Gerritsen lukematta, no se väliin.

    Tämä oli huikeaa ja tarttui vähän kiinni: Oli kiintoisa viikonloppu...(en uskalla kirjoittaa hymiötä, näe se)

    VastaaPoista
  28. Mustaleski, jos lipsun, olen uupunut. Nukuin tämän päälle, vaikka unista tulikin levottomia...Kirjoitin vasta aamulla ja vieressäni iso mukillinen Robertsin suklaakahvia.

    Heittäytyminen syö naista, mutta on myös ihanaa. Kiitos sinulle kannustuksesta!

    VastaaPoista
  29. Hui kuinka väkevästi kerroit kirjasta. Ihan viluväreet kulkevat selkänahassa. Sinä osaat heittäytyä!

    VastaaPoista
  30. Unelma, kiitos! Väreitä on mennyt minussakin - monelaisia väreitä.

    Lue ihmeessä tämä kirja!

    VastaaPoista
  31. Heippis! Kiinnostukseni Kätilöön on ehtinyt jo herätä, ja se on listallani, mutta nythän se kiinnostaa arviosi jälkeen vielä paljon enemmän. En malta odottaa, että pääsen Suomeen kirjoja hankkimaan :) Haluan lukea myös Kirjeitä kiven alle..

    PS. Vaikka kuinka unelmoin koirasta, en sitä kyllä vielä voi hankkia juuri tuon matkailumattomuuden takia..mutta silti ja toisaalta halu on suuri :)(viittaan tässä kommenttiisi blogissani)

    VastaaPoista
  32. Helmi-Maaria, ainakin juuri ne kaksi kirjaa ovat ihan must.

    Ei sen tarvitse olla ihan niinkään: Meidän labbis ei huomannut vaikka hoviväki vaihtui muutamaksi viikoksi, mutta ne lenkit olivat edelleen 2 x1,5 tuntia tms. Tulen käymään sinulla Robertsin suklaakahvin ja Hesarin jälkeen = Elämäni Ylellisyys = aina hitaat aamut.

    VastaaPoista
  33. Tämä siirtyi toivelistalleni. Onneksi itsenäisyyspäivän viikonlopuksi on tulossa vieraita Suomesta, nuoria kantokykyisiä sukulaisia, jotka saavat raahata tänne ison kasan kirjoja.

    VastaaPoista
  34. Allu, sie oot maisemissa!

    No, minähän kysyin sinulta jotain vähän aikaa sitten ja se on edelleen voimassa...

    Varaudu tämän kirjan suhteen parhaasi mukaan kaikkeen!

    VastaaPoista
  35. Tämä täytyy lukea! Ehdottomasti!

    Ensimmäisen paketin (Kirjeitä kiven alle) sain tänään postista, ei ollu eilen mahtunut postiluukusta sisään (sisäovi oli kiinni), joten piti hakea itse. Kiitos siitä, en malta odottaa lukemista!

    VastaaPoista
  36. Suketus, tämä on uskomaton must!

    Yritän laittaa huomenna postiin toisen, kun olen muutenkin liikekannalla.

    VastaaPoista
  37. On siinä Muuratsalon helmi löytänyt taas koskettavan ihmislukuisen kirjan meille luettavaksi.

    VastaaPoista
  38. PeeÄR, lue sinäkin! Juuri lähti oma kappaleeni tästä kirjasta lainaan Petäjävedelle. Yksi Blogistanian suosikeista.

    VastaaPoista
  39. Tulin lukemaan tämän tekstisi vielä uudestaan, ja huomasin etten ole muistanut edelliskerralla kommentoida! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    Minullakin on Kätilö omassa hyllyssä odottamassa vuoroaan, kunhan vain ehtisin tarttua siihen. Tiedän että kirja tulee kolahtamaan minullekin. Tiedän sen jo ihan siitä, että Kirjeitä kiven alle oli järisyttävä lukukokemus niin minulle kuin sinullekin, ja olen jo moneen kertaan todennut että tällaisten kirjojen kohdalla meillä on ällistyttävän samanlainen maku. :)

    Hienosti kirjoitit tästä kirjasta! <3

    VastaaPoista
  40. Sara, olen ollut todella ihmeissäni, että saman vuoden aikana Suomessa ilmestyy kaksi näin vahvaa kirjaa kuin Kätilö ja Kirjeitä kiven alle. Minusta tämä on kirjallisuuden historiaa, sitä, joka tajutaan myöhemmin. En osaa enää sanoa, mitä koin, mutta se oli suorastaan jo rajan yli menevää...molemmissa. Tunnekuohuni Marja-Leenan kirjasta eivät olleet ehtiä edes rauhoittua, kun minulle tapahtui Kätilö. Et tiedä, mikä sinua odottaa...

    Kiitos! Vuodatin, mitä tuli;-) Paratiisillisten kirjojen kohdalla annan vain mennä - intohimolla.

    VastaaPoista
  41. Leena, upea kirjoitus Kätilöstä - niin verevä ja henkilökohtainen. Minä lopetin Kätilön eilen illalla. Luin siitä 2/3 yhdeltä istumalta! Hurja, kaunis ja liikuttava kirja. Ehdottomasti tämän vuoden ykkösiä!

    Blogissani on kirjoitus, jos ennätät kurkkaamaan.

    VastaaPoista
  42. Paula, kiitos niin sinunkin. Tämä oli todellakin kirja, joka ei sallinut pausseja eli minäkin vedin melkein yhtäpötköä koko huikean kirjan.

    Hurja, kaunis, koskettava, eroottinen, historiaa, liikuttava, unohtumaton...

    Kiitos vinkistä. Haluankin lukea kaikilta muutamien kirjojen arviot ja tämä on yksi niistä kirjoista.

    Kävin jo sinulla!

    VastaaPoista
  43. Kaiken saamansa kehun arvoinen lukukokemus! Veti hiljaiseksi, kuinka jonkun kynästä tulee tuollaista tekstiä, mistä kirjailija on kuvauksensa ammentanut? Kuinka uskalias, roisi mutta samalla mystinen ja häveliäskin. Niin alkukantainen ja samalla hyvin kuvaava, hetkittäinen upposi siihen maailmaan niin vahvasti että aisti tuntemekset, äänet, hajut, pelon jne. Hyvin erilainen kirja sodasta ja rakkaudesta. Ketun muutkin kirjat täytyy lukea ja mielenkiinnolla odotamme mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
  44. Anne, tiivistäen: Laadukas sensaatio!

    Emme jätä yhtäkään Ketun kirjaa väliin.

    VastaaPoista
  45. Leena, sinä lumoojatar, sait minut tämän kirjan perässä laukkaamaan. Ja nyt, olen niin kuin sinä, lumovoiman ja kanervien, supursujen soilla. Ollut ja taidan sinne jäädäkin joksikin aikaa. Ainakaan mitään tällaista en voi nyt lukea hetkeen. Niin vaikuttunut olen.

    Kun on saanut Kirjan luettua ja siitä vielä tekstin tuherrettua, on takki tyhjä. Siksi en osaa nyt tämän enempää sanoa.

    Sen kuitenkin sanon, kun omaan tekstiini en kerronnan tasoja ottanut mukaan, että minä pidin siitä, miten henkilöiden näkemykset menivät ristiin tapahtumien osalta ja antoivat siten toisaalta laajemman kuvan tapahtumista, toisaalta aiheuttivat sen etten oikein luottanut mihinkään kertojista. Kokemus puhui.

    Hui, mikä kirja! Ja todellakin, Kirjeitä kiven alla ja tämä - siinä on ehdoton kaksikko. Murrekirjoja ja naisasiaa kummassakin. Kolmanneksi nostankin sitten Huotarisen valoa valoa valoa. Naiset - pihoo!

    VastaaPoista
  46. Siis mitä minä sanoin;-) Tämän kaiken takia halusin sen sinulle mukaan sinne...sinne, Yhteen Paikkaan.

    Onko Suomessa ikinä kirjoitettu näin! Tämä on kuin humala ilman viiniä, sekoaminen tuoksuista, jotka ovat mitä vain tunturikasveista jäämeren tuuleen ja sitten ne laulavat valaat. Kettu tässä on Lumoojatar, sillä minä vetelin kaikki sodan kauhut tässä läpi ja ymmärsin, ymmärsin...miten hulluksi voi rakkaus tehdä. Ja se tietty kiima, joka on kuin luonnonvoima ja saa sinut unohtamaan kaiken muun...

    Minun vaikea tajuta sitä sattumaa, että meillä oli syksy, jossa oli kaksi niin vahvaa naiskotimaista kuin Virtasen ja Ketun kirjat. Huomisen historiaa!

    VastaaPoista
  47. Ihan totta: kumpainenekin aivan uskomattomia teoksia kielellisesti ja sisällöllisesti. Kolmanneksi nostaisin Vilja-Tuulia Huotarisen, joka palkittiinkin. Valoa valoa valoa on sekin uskomattoman hieno.

    Naisten syksi? Miksi tätä ei ole noteerattu missään? Sodan näkymistä naisten teksteissä. Linturin kirjassahan on myös sodan arvet näkyvissä. Majander kirjoitti siitä, miten mieskirjailijat nyt ovat aloittaneet uuden kirjallisen suunnan talousaiheisilla kirjoillaan. Mutta kyllä minun täytyy todeta, että naisilla tässä laatu hyppysissään on. Ihme ja kumma on se, että tämä jää noteeraamatta.

    VastaaPoista
  48. Valkoinen kirahvi, en millään ehdi tuohon Huotariseen nyt. Mieletön kasa kirjoja ja haluaisin tehdä myös muutaman vanhemman teoksen ja sitten on haasteosallistumiset. Nyt olen buukattu ensi syksyyn...vähintäin.

    Minusta media on vaiennut tiettyjen kirjojen kohdalla, mutta Luojalle kiitos meillä on kirjablogistania!

    Laitan huomenna Sinisalon ulos ja siinäpä olikin erikoista laatua...,mutta ei ihan minulle tyypillistä vaikka aihe koskettikin. Ja koskettaa.

    VastaaPoista
  49. Vasta nyt tätä...
    Sekoittelen täällä tinktuuroita minäkin, jos en ihan poronsarvijauheesta, kuolonmarjasta ja mesikasteesta, niin loivemmista yrteistä kuitenkin... Nauroin vain yhdessä kohdassa, sillä minäkin luulen, että osaisin vaihtaa kuivat alle Tasmanian tuholaisellekin oikea käsi selän taa sidottuna. Loppua kohti itkin ja sitten oksensin. Syvälle meni. Ehkä syvemmälle kuin mikään. Mutta sellainen on maailma ja sota varmasti vielä tänäkin päivänä. En ole varma pitikö tämä lukea vai ei. Olisin onnellisempi (tietämättömämpi) lukutaidottomana tai kuurona- ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntylän mummi (Aila?), hienosti kuvailet ja etenkin tuo lause,että olisit onnellisempi lukutiadottomana tai kuurona...ehkä...Olen samaa mieltä, että tieto lisää tuskaa, mutta tämä oli vain tehty niin rajat ylittävällä tavalla ja sitten, tässä oli ihan oikeasti, mitä en tiennyt Lapin sodasta ja taidan ajatella, ettei ole tottakaan.

      Muistan aina kun moitit minua Ian McEwanin Sementtipuutarhan suosittelemisesta;-) Minusta se oli niin epätodellista ja absurdiakin tähän verratttuna, sillä eiköhän tämä ole tapahtunut meidän maassamma tai sen rajoilla. Ja tänään on 12 vuotta isäni kuolemasta. Hän ei usein kertonut sotajuttuja, mutta kun hän kertoi, miten paras ystävänsä kuoli, olisin halunnut olla kuuro.

      Mieheni luki myös Kätilön ja piti kirjaa rankkana.

      Poista