tiistai 12. marraskuuta 2013

Anja Snellman: Pääoma

Tyttö, Siepurin viimeinen tyttö, niin kuin Ludmila häntä kutsuu, syntyy Muistokirjan kuvauksessa lämpimänä mutta tulisena kesäkuun iltapäivänä vuonna 1944, horoskooppimerkiltään kaksosena, syntyy kolme kiloa ja sataviisikymmentä grammaa ja neljäkymmentäkahdeksan senttiä, Muistokirjan ensi sivuille on liimattu ensimmäinen hiuskiehkura ja piirretty ensimmäiset käden – ja jalanjäljet, syntyy hetkeä ennen kuin synnytyssairaala ja koko kaupunki evakuoidaan vihoviimeisistä suomalaisista.

Tyttö ei ime maitoa eikä itke. Tyttö ei päästä ääntäkään. Ei liiku. Hengittää kyllä. Arka kuin metsäneläin. Silmät kuin suitsinrenkaat.

Kuikansiivissä siskontuhkaa.

Sain lapsena tartunnan. Sen nimi on Maru.

Luettuani Anja Snellmanin teoksen Pääoma (Otava 2013) saatoin vain hämmästellä, että en ollut löytänyt häntä ennen.  Olen tietenkin kuullut hänen muista kirjoistaan, mutta ehkä maailmankirjallisuuden himoni on ollut liian syvä tai sitten olen pelännyt suomalaista dialogia, joka liian usein on kohdallani aiheuttanut myötähäpeää, joskin myönnän: Dialogien kömpelyys on katoamassa, hyvä kieli on tulossa takaisin. Pääoman kohdalla kieli on kaunista, koskettavaa, ’minun kieltäni’. Miten onnekasta kuitenkin, että Snellman ei anna kirjan aiheen, erilaisen siskon tarinan, hukkua kieleen. Marun tarina on koko kirjan tähtitomuinen muisto, joka on kirjoitettu häpeän, ihmetyksen, katumuksen ja ikävän musteella. Anja Snellman laittaa todellakin itsensä likoon, hän polvistuu ja katsoo suoraan kohti kokemaansa.

Viipurin (Siepurin) viimeinen vauva lähtee evakkotielle, jossa oli myös juuri rippikoulun käynyt äitini. Junat lähtivät, toiset eivät, junat savusivat, huusivat, sekasortoa, verenhajua. Ehkä äitini tai hänen äitinsä, mammani, katse hipaisi Marua kantavaa Ludmilaa,  Tai Ruslania, perheen isää. Emme saa tietää. Eikä hiljainen vauva ole todistajana vaan hymyilee vaieten kuvassa, jossa vieläkin näkee suu-kitalakihalkion vinon hymyn, parantumattoman haavan. Silloin leikkaukset eivät olleet tämän päivän tasoa, eikä silloin annettu puheterapiaa, jota Maru olisi kiivaasti tarvinnut. Hänelle tuli sitten oma marunkieli, jota parhaiten ymmärsivät vain vanhemmat ja sisar Anja eli Anu. Vanhempien jälkeen Anusta tuli Marun pienen, hiljaisen elämän tulkki. Usein vastentahtoinen sellainen, vielä useammin hyvin hämmentynyt ja vastauksia kaipaava: Mikä Marua oikein vaivasi? Miksi hänen polvensa turposivat? Miksi hänen oli vaikea puhua? Miksi hän oli niin arka? Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Miksi hävetti, vaikka se ei ollut kaunista?

Vaikka Anu syyttääkin paljon itseään, hän oli Marulle lopultakin elämän aurinko, kuu ja tähdet. Pikkusisko oli hänelle läheisin, vaikka sisko oli usein hävennyt häntä, nopeuttanut askelia, kun kuuli kiusaajien huutelevan kaduilla, mutta hän oli myös ollut sisko, joka halusi tietää, auttoi paljon etenkin vanhempien jälkeen sekä oli kumppani lapsuuden kodin päättymättömässä elämänvalheoopperassa. Ludmilan ja Ruslanin ’paukut’ eivät missään vaiheessa riittäneet Marusta huolehtimiseen. 

Vanhemmilla oli omat tähtiroolinsa, joissa myyttiset karhutarinat, pakkomielteisyys, holtittomuus, masennus ja väkivaltaisuus tanssivat paritanssiaan. Maru kosti kaiken pakenemalla komeroon ja vaikenemalla, Anu löytämällä ulkopuolisen elämän, johon taas Marun kyvyt eivät yltäneet. Tosin Maru kävi kauan töissä, maksoi jopa Anun vaatteita, tanssitunteja ja monia muita asioita, mutta se ei ollut sama kuin olla tasavertaisena ja kuultuna mukana.

Snellmanin Pääoman sisällöllinen ansio on kirjailijan luonteessa: Hän uskaltaa panna itsensä likoon.  Ja hän tekee sen tavalla, jossa lukija ei tunne itseään tirkistelijäksi, vaan hätkähtää ajattelemaan, miten me tosiaankin olemme kohdelleet ja edelleen kohtelemme omia syrjästäkatsojiamme. Minulla on sukulainen, joka vaikean sairauden takia tuottaa vaikeasti puhetta. Jotkut saavat siitä selvän, minä en. Olen yrittänyt, mutta kun en, niin en. Minulla on ystävä, joka tietää, että hänellä on kaksi velipuolta, mutta hän ei halua kohdata heitä. Eihän sitä tiedä, mikä särö siitä voisi tulla melkein täydelliseen elämään. Ja sieluun. Mutta tiedän, että asia vaivaa häntä. Tällaisia juuri me olemme. Ei yksin Anja Snellman vaan meistä liian monet. Toisaalta ja onneksi nyt meillä on Toisenlaiset frendit ja monta muuta juttua, johon kehitysvammaiset pääsevät tähtirooleihin. Mutta kun…Kuka on sanonut, että Maru oli edes kehitysvammainen? Hän oli syrjässä kyyröttävä vaikenija, joka olisi kunnon kannustuksella ja vahvalla tuella voinut kyetä mihin vain.

Helsingin Sanomissa Hanna Syrjälän jutussa Isosiskon mysteerin jäljillä, Anja Snellman kertoo valmistuvansa pian terapeutiksi.  Mielen mysteerit kiinnostavat, mutta ehkä vahvin primus motor lienee ymmärtää Marjatan eli Marun, isosiskon mysteeri osana oman elämän mysteeriä. Haastattelussa Anja kuvailee siskonsa elämää yksinäiseksi ja traagiseksi, mutta:

Silti Marulla oli omat ilon aiheensa: Suomalaiset tv-sarjat, aleksanterinleivokset, uudet perunat ja lohi, joulu, Anjan tyttäret.

Tästä Snellmanin kauniista muistokirjoituksesta edesmenneelle sisarelleen minulle tuli mieleen eräs toinen kirja, jossa koin yhtä voimakkaasti syrjästäkatsojan puolesta: Bo Carpelanin Axel Axelissa tosin en voinut tuntea myötätuntoa hänen sukulaisiaan kohtaan, mutta Pääomassa samastuin vahvasti Anuun. Ja sitten muistin Södergranin kirjasta Kaikkiin neljään tuuleen:

Kosmoksen runot voivat olla vain kuiskauksia.

Maru, hiljainen kuiskaus, joka soi kauas.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara/P.S. Rakastan kirjoja,  Kirjasähkökäyrä  Sonja  ja Jokken kirjanurkka

38 kommenttia:

  1. Kiitos tästä rehellisestä kommentoinnista samalla kun kiitämme kirjailijaa rohkeasta rehellisyydestä monivärisen elämän edessä.
    Uskon joskus tarttuvani tähän kirjaan hitaasti ja kuunnellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, ole hyvä. Minä vaikutuin Snellmanin avautumisesta ja tyylistä, millä hän sen tekee.

      Huomenna vien kirjan lainaan ystävälleni, jota tämä kiinnostaa myös kovin.

      (Kiva kun olet täällä ♥)

      Poista
  2. Tämä kirja odottaa yöpöydällä (sillä tuolilla). Onpa yllättävää, että et ole lukenut aiemmin Kaurasen/Snellmanin kirjoja. No juu aika monta kirjailijaa on minullakin jäänyt lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, hyvä juttu. No ei oikeastaan siinä valossa, että yritän lukea koko maailman kaikki minua kiinnostavat kirjat;) Huomaat vielä, miten monta hyvää ja kiinnostavaa vielä jää lukematta...ja se ottaa päähän.

      Poista
  3. Luin tästä Anja Snellmanin uusimmasta jostain lehdestä ja aihehan on henkilökohtaisista syistä läheinen. Aika oli silloin toinen, jolloin Maru syntyi ja tänä päivänä onneksi asiat meidän maassamme ovat paljon paremmin kuin muutama vuosikymmen sitten. Kirja menee lukulistalle!

    Kiitos sinulle hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tämä kiinnostaa sinuakin takuulla.

      Ole hyvä.

      Poista
  4. Huikeaa heittäytymistä, itsensä avaamista, sielun korjaussarja.. Aika sanaton.. Mielenkiinnolla seuraan terapeutin uraa, uskon että tällä naisella on mistä ammentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, eikö vain: Minä ihan ihastuin Snellmaniin omana itsenään yhtä paljon kuin kyvykkäänä kirjailinana. Me seuraamme häntä ja tämä kirja tulee huomenna sinulle. Bis Morgen!

      Poista
  5. Suosittelen Snellmanin Ihon aikaa ja Parvekejumalia, Leena! Pelon maantiede oli myös hurja ainakin silloin ilmestyessään. Kirjoitat niin onnistuneesti, että haluaisin heti lukea tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos vinkeistä. Tulikin mieleeni, että voisin lukea häneltä ainakin osan varhemmasta tuotannosta.

      No, tämä on hänen hemkilökohtaisin ja ihan putosin kuin Anjaksi...Kiitos.

      Poista
  6. Snellman on kyllä tuttu, mutta Pääomaan en ole ehtinyt perehtyä. Ehdottomasti täytyy kirja lukulistalle lisätä! Kannattaa tosiaan Snellmanin muuhunkin tuotantoon tutustua: Elinan tapaan suosittelen Parvekejumalia. Uudemmasta tuotannosta myös Lemmikkikaupan tytöt on lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä on Snellmanilta henkilökohaisin, ja erittäin koskettava. Täytyykin testata, voiko Parvekejumalat minulla ohittaa Marun tarinaa. Kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Minäkin olen lukenut tämän, mutta siirsin vähäksi aikaa sivuun ja aion lukea vielä uudestaan ennen kuin kirjoitan. Nyt välillä jotain kevyempää. Minulla on myös oma erilainen sisko. Syyllisyys on päällimmäisin tunne, ja Snellmanin kirja jätti surullisen olon.
    Minulle tyuli Pääoman luettuani houkutus lukea Snellmanin, silloin Kaurasen, ihan ensimmäinen kirja, Sonja O kävi täällä, nyt uudestaan, kun olen saanut tietää niin paljon kirjailjan taustasta. Sonja O oli silloin 80-luvuin alussa kehuttu ja rohkea esikoiskirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tämä tuli sitten takuulla sinulle tosi, tosi liki.

      Minäkin olen kuullut Snellmanilta eniten juuri Sonja O:sta, mutta suositusten tuulet puhaltavat Parvekejumaliin. Kaikkea ei voi ehtiä. Sinä muistat varmaankin Tytti Parraksen Jojon? Mitähän kuuluu Tytille...Kun olin vielä lapsi, Tytti yllättäen istui meillä kahvilla, nojasin ovenpieleen ja ihailin ja heti kun kynnelle kykenin etsin käsiini Jojon;) Päätin tulla Tytiksi, mutta olin päättänyt tulla myös Aila Meriluodoksi, joten sitten minusta tulikin Leena Lumi;) En ikinä unohda, minkä vaikutuksen Tytti teki minuun.

      Poista
  8. Ostin nostalgisena Jojon jokin aika sitten, kun se oli halvalla jossain tienvarsimyymälässä, mutta se on vieläkin odottamassa lukemista. Nyt on aika ja puhetyyli toinen - kuten tietty lukijakin - joten arvoitus on, miltä uusintalukeminen tulee tuntumaan. Minäkin ihailin Tyttiä, koska hän oli niin upean näköinen mainoskuvissa. Hänen kirjallinen uransa ei ilmeisesti sitten nousuut kovin merkittäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minulla ei ole omaa Jojoa. Mutta muistan sen tyylin krijoittaa puhekieltä etc. Hän oli kuin malli! Heti kun pääsin vähän 'irti' eli kohtasin villit teinivuoteni, kasvatin hiukset just kuin hänellä, laitoin saman rajun silmämeikin ja muutin myös vaatetustyylini kuten oli hänellä. Vain värimme olivat eri ja se, että hän oli kirjailija. Minä usein kaipaan juuri heitä, joista ei kuulu mitään, mutta jotka ovat hetken loistaneet kirkkaimin. Tiedäthän, mitä sanotaan kirkkaimmista liekeistä...Ja Tytissä oli takuulla poweria, mutta mitä sitten tapahtui. Emme tiedä.

      Poista
  9. Tämän aion lukea, kiitos vinkistä. Olen lukenut Snellmannilta Ihon aika -kirjan ja se oli myös hyvä ja surullinen. Kertoi tyttärestä äitinsä saattohoitovaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, ole hyvä. Ihon aika on varmaankin hyvä, mutta ei sovi nyt jaksoon, jossa haluan vahvistua/jaksaa/säteillä etc. Kiitoskuitenkin vinkistä: Joku toinen aika sitten se.

      Poista
  10. Snellman on kyllä taitava! Minä en ole lukenut näitä muutamaa uusinta, mutta tämä esittelemäsi kiinnostaa kyllä ihan erityisesti. Sonja O. teki tietysti ison vaikutuksen lukioikäiseen minuun, ja joitakin vuosia sitten lukemani Lemmikkikaupan tytöt taas haluaisin unohtaa - en siksi, että kirja on huono, vaan siksi että äitinä luin sitä sydän syrjälläni.

    Nyt kun Marjatan kanssa kirjoititte Jojosta, niin siinä on kirja, joka minun pitäisi lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin minsutakin. Pidin hänen virkkeistään, kappaleistaan, tyylsitään, tunneilmastostaan, kaikesta. Ainakin tässä kirjassa hän on ihan 'minulle'. Sonja O. on hirveän kuuluisa, mutta taisin silloin lukea Bölliä;) Olin kauan saksalaisessa kirjallisuudessa.

      Lemmikkikaupan tytöt voi pitää sisällään mitä vain, vaikka eläimistä ikävää, joten minä passaan sen. Jotenkin taidat varoittaa minua, eläimistä herkkänä...Otaksun.

      No, siitä on kauan kun sen luin, mutta silloin se teki valtavan vaikutuksen. Ja oli ison kohun aihe. Missähän Tytti on...

      Poista
    2. Ei eläimistä, vaan tytöistä, lapsista. Luin juuri romaanin, jossa on Chilen sotilasvallankaappauksen aikaisia kidutuksia ja vaikka kirjassa oli rankkoja juttuja, niin lapsiin kohdistuvat ovat minulle liikaa.

      Poista
    3. Katja, minulle on likaa kaikki väkivalta lapsiin, naisiin ja eläimiin, heikoimpiiin. Dekkareissa näitä ei voi välttää, mutta niitä ei jotenkin ota yhtään todesta, vaan on kuin katsoisi Midsomeria. En muuten pysty lukemaan helposti edes kidutuksista. Kun luin Pietari Suuren elämänkerran olin aika heikossa hapessa...

      Poista
  11. Kirjastosta olen tämän varannut jo ajat sitten, mutta se on edelleen ´hankinnassa´... Lukulistani kaksi viimeisintä on Jarkko Tontin Lento ja Mari Mörön Kuuri. Nyt on Outi Pakkasen Rakastaja aloitettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omapäinen arkeilija, toin oman Pääomani just eilen lainaan Petäjävedelle;) Ja tänään lupasin sen myöhemmin lähettää eräälle pitkäaikaiselle lukijalleni, joka kutoo mulle sukat joka jouluksi...Rakastaja kuulostaa lupaavalta: Marraskukin saa uutta valoa jo kirjan nimestä.

      Poista
  12. Kiitos, Leena, kirjapostauksesta;))
    Minäkin yhdyn kirjailijan ihailuun. Tätä teoista en ole lukenut, mutta muutamia muita kyllä.

    Oikein antoisaa ja kaunista viikonloppua sinulle, Leena-IhaNainen!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä. Minäkin luen lisää Snellmania heti kun kirjojen mereltäni ehdin.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen ♥♥♥

      Poista
  13. Hauskaa, että olet löytänyt Snellmanin! Tämän kirjan haluan totisesti lukea. Olen lukenut aika paljon Snellmanin kirjoja, jossakin vaiheessa ahmin. Lemmikkikaupan tytör oli todella vaikuttava kirja. Snellman on rohkea edelläkävijä kirjoittajana ja loistava puhuja. Olen ollut pariinkin otteeseen kuuntelemassa ja olen aina ollut sekä kyynelissä että hymyssä.

    En uskaltanut lukea tekstiäsi, haluan sukeltaa ensin kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, aavistinkin häneessä itseni kaltaisen tunneihmisen, karjalaisen;)

      Minusta jotenkin tuntuu, että tästä kirjasta aika monet pitävät. Kiinnostavaa kuulla, mitä sinä olet mieltä.

      Poista
    2. Kirjoja on nyt pinoksi asti... uuh!

      Jossakin vaiheessa tämä tulee varmaan vastaan ja sitten...

      Poista
    3. Sama täällä ja minä niin kiinni liian monessa muussa asiassa. Just sama eli uuh!

      Tämän lukee yllättävän nopeasti ja luulen, että huomaat, miten Snellman jättää upeasti tilaa Marun tarinalle eli hänen sujuva kielensä ei peittoa Marua. Anjahan selvästi on niin lahjakas, että kieli voisi olla pääosassa, mutta hän tietää, miten tämä tarina tuli kertoa.

      Poista
  14. Minä en ole perehtynyt Snellmanin kirjoihin, Pelon maantiedettä yritin aloittaa joskus, mutta se jäi kesken.

    Pääoman aihe on sellainen, joka saattaisi viedä kirjaa 'rypemisen' suuntaan. Tekstisi mukaan näin ei ole tässä kirjassa käynyt, mikä on hienoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, en minäkään tätä ennen. Kiinnostuin aiheen takia ja nappasi ihan kovastikin.

      Minusta, vaikka Anja, kokee syyllisyyttä, hän ei millään onnistu rypemään. Tässä on just se jokin, minkä hän osasi kirjoittaa näinkin vaikeassa aiheessa minun mielestäni rehellisesti ja siten että lukija siitä kiinnostuu tuntematta itseään sosiaalipornoilijaksi.

      Poista
  15. Tämä täytyy ehdottomasti lukea! Sonja O.teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen yläasteikäisenä tyttönä. Pidän Anjan tyylistä ja persoonastakin lehtijuttujen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tweety Blue, suosittelen. Sehän oli muistaakseni Snellmanin paljon huoimiota saanut esikoinen. Kiva on kun pitää sekä kirjailijan persoonasta että myös hänen kirjoistaan.

      Poista
  16. Anja Kauranen/Snellman on ollut aina yksi minun lempikirjailijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, hänessä on jotain mielettlömän tyköottavaa! Minäkin varmaan luen häntä lisaa eli tämä oli vasta alkusoittoa;)

      Poista
  17. Minulla taitaa olla vähän erilainen kokemus tästä kirjasta kuin muilla. Mielestäni kirjailija käyttää liian avoimesti hyödyksi siskoaan kirjallisessa työssä. Tietysti kirjailija käyttää aina työssään omia kokemuksiaan, mutta täytyy muistaa, että se on joka tapauksessa työtä, jolla hän elää. Onko hänellä siis oikeus kirjoittaa toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta mitä vain...helppoahan se toki on nyt, kun toinen on kuollut, eikä voi enää loukkaantua mistään. Jossakin määrin koin, että kirjan päähenkilön intimiteettiä loukataan kirjassa, ellei sitten kyse sittenkin ole enemmänkin romaanista, jolloin tietysti myös teoksen todistusarvo heikkenee. Joka tapauksessa, en pitänyt Snellmanin tavasta hyödyntää kuollutta siskoa taiteensa/työnsä materiaalina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tämähän asia on viime aikoina ollut paljonkin esillä ja etenkin erään toisen kirjailijan kohdalla, joka kirjoitti elossa olevan, mutta vaikean sairauden läpikäyneen lapsen ja lapsen perheen asioista. Minusta nämä kaksi asiaa ovat sekä eivät ole verrannollisia, mutta mielipteeni on täysin subjektiivinen. Tietysti.

      Jos joku olisi kirjoittanut kirjan minun lapseni vakavasta sairaudesta ja perheen kärsimyksestä, en olisi sitä kestänyt. Toisaalta, minua ei ikinä, ikinä lakkaa suututtamasta mitä Panu Rajala kirjoitti kuolleesta vaimostaan Elina Yli-Vakerista, kun tämä ei voinut enää olla kertomassa, mikä oli totuus. Ehkä kaikki sänkyhommaongelmat johtuivat miehestä...

      Well...Minusta Snellman vähän hyödyhsi siskoaan, mutta teki sen kauniisti. Hän on kaiken aikaa Marun puolella ja käy läpi omaa kriisiään siitä, miten hän oli kohdellut Marua nuorena ja ylimielisenä, jollainen nuoruus usein on. Eli minä aidosti pidin tästä kirjasta ja minusta Anja ei loukannut sisarrensa muistoa. Kunpa kaikki muutkin muistaisivat tämän kuolleista kirjoittaessaan.

      Poista