tiistai 9. helmikuuta 2016

Tatu Lehtovaara: Grillimestarin kasvisherkut


Todella pian koittaa se ihana aika, jolloin Lumimies liimaantuu kiinni grilliin ja meikäläinen vain hoitaa kattauksen terassille. Tosin olemme grillanneet jopa jouluaaton aattona lumisateessa sekä nauttineet grillaamisesta ja ulkoruokinnasta myöhäänkin syksyllä. Tavallaan grillausaika on aina, mutta nyt kun katsoo ulos räntäsateeseen ei houkuta, mutta ihan pian, ihan pian...Grilliruoka on hyvää ja ainoa hidaste minulla on ollut keksiä siihen riittävästi vaihtelevia lisukkeita, mutta veikkaanpa, että pääsiäisestä alkaen meillä kokeillaan ihan uusia lisukkeita!

Keittiömestari Tatu Lehtovaaran ruokakirja Grillimestarin kasvisherkut (Minerva 2016) on minusta Lehtovaaralta houkuttavin. Ideoissa on paljon uutta ja rohkeaakin ilman että tarvitsee kuitenkaan lähteä tarveaineita pääkaupungista hakemaan. Jukka Heiskasen kuvat ovat näyttävät ja herkkulliset. Monet ovat varmaankin kokeilleet kasviksia ja sitten löytäneet ne omat juttunsa joissa helposti pitäytyvät, koska ne ovat onnistuneet ja maistuneet, mutta nyt vähän tuunausta grilliruokien ystäville. Grillimestarin kasvisherkut kertoo miten voi kiertää ne harmit, joita kasvisten kanssa voi grillatessa kohdata. Hyvä esimerkki ovat vartaat, joissa kasvikset kypsvät eritahtisesti tai juurekset, jotka palavat pinnalta ja ovat sisältä raakoja.Tähän kaikkeen saamme nyt vinkkejä!

Kirja jakaantuu viiteen osaan, jotka ovat Kasvikset kypsyvät eri tahtiin, Kasvisten maustaminen, Grillausmenetelmät, Grillit ja Ruokaohjeet. Vaikka luin myös nuo grillausmenetelmät, jätän syventävän luvun osioon Lumimiehelle, sillä hän on meidän grillimestarimme ja hyvin on itsekin keksinyt ottaa käyttöön folivuokia etc. eli avohiillos ei ole aina se paras mahdollinen kaikelle grillattavalle. Johdannossa Lehtovaara aiheellisesti huomauttaa, että

Mikäli jotain raaka-ainetta ei satu olemaan käsillä, rohkeasti vain jotain toista grilliin - tiedä vaikka uusi huippuresepti olisi syntynyt.

Samaa mieltä eli ihan turha rasittua, jos ohjeessa on jotain, mitä saa vain Stockmannilta: Mielikuvitusta kehiin! Itse muistin just unohtaneeni ostaa persiljan siemeniä, mutta vielä ehtii. Persiljaa menee grillikautena tosi runsaasti.

Herkuttelijan tapaan lähden suoraan ruokiin, joista olen nyt valinnut juuri ne, jotka meillä tulevat koetirisemään keväällä. Mainitsen vähän muutakin, että tiedätte, mitä kirja tarjoaa.

Munakoisot brasilialaiseen tapaan aiomme valmistaa, sillä munokoiso on niin todella hyvää! Tästä emme ota nyt reseptiä, mutta helppo, vaikka löytyykin mausteseos tempero baiano ja yrttikastike chimichurri, mutta nuo ovat vain nimiä, jotka on helppo valmistaa kotoisista yrteistämme, öljyistä ja punaviinietikasta. Persiljaa tarvitaan jälleen...Ei ole tullut mieleenkään, että voisi valmistaa grillattua kukkakaalia, mutta siihen on kirjassa helppo ja herkullinen resepti. Lisäksi mainitaan vaikka grillatut maa-artisokat ja valkosipulivoi, grillatuilla kasviksilla täytetty leipä ja grillatut ruusukaalit ja ah!, portobelloa ja pico de galloa! Nyt nautimme kuitenkin Paprikat ja munat:

4  paprikaa

Täyte:

nokare voita
200 g keitettyjä perunoita
100 g herkkusieniä
2 kevätsipulia
paprikaviipaleita
2 dl kermaa
1 tl paprikajauhetta
suolaa, pippuria
leikattua lehtipersiljaa
4 kananmunaa

Leikkaa paprikoiden pitkältä sivulta pieni viipale pois. Koverra veitsellä paprikoista siemenet pois.

Leikkaa perunat, herkkusienet, sipulit ja paprikat pieniksi paloiksi. Paista niitä pannulla hetki. Lisää kerma ja mausteet, hauduta hetki. Nosta täytettä paprikoiden sisään ja siirrä paprikat grilliin epäsuoraan lämpöön noin viideksi minuutiksi. Sekoita munat kulhossa ja valuta munaseos paprikoiden sisään. Kypsennä paprikoita kannen alla, kunnes munaseos on hyytynyt.

Tarjoa paprikat alkuruokana.

Parsahullut valmistavat grillattua parsaa ja manteli-persiljavoita. Grilliperunat, salaatti ja salsa verde maistuu varmaan kaikille,

samoin kuin grillattu tofu ja naanleipä puhumattakaan

grillatuista kantarelleista kera salaatin ja kastikkeen, jossa käytetty mm. vadelmaviinietikaa, vadelmia ja salottisipulia sekä...

Meidän ensimmäinen uusi grillikokeilumme on grillattua tomaattia ja mozzarellaa:

4 tomaattia
150 g mozzarellaa
1 kesäkurpitsa
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Grillattu tomaattileipä:

2 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
1 pieni patonki
basilikaa

Leikkaa tomaatteihin 3-4 pystyviiltoa siten, ettet leikkaa täysin tomaatin läpi. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja työnnä viipaleet tomaatin viiltohin. Leikkaa kesäkurpitsasta pitkittäissuunnassa ohuita viipaleita. Kiedo viipaleet tomaatin ympärille. Kiinnitä kesäkurpitsa tomaattiin coctailtikuilla. Pirskottele tomaatin päälle öljyä ja mausta tomaatti.

Grillaa tomaatteja suoralla lämmöllä hetki ja siirrä sen jälkeen tomaatit epäsuoraan lämpöön muutamaksi mminuutiksi.

Valmista tomaattileipä. Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja murskaa valkosipuli. Sekoita tomaattikuutiot, valkosipuli, öljy ja mausteet keskenään. Halkaise patonki ja levitä tomaattiseos patongin päälle ja grillaa patonkia hetki suoralla lämmöllä kannen alla. Koristele basilikanlehdillä.

Grillattuja tomaatteja voi tarjota sellaisenaan tapastyyppisesti tai alkuruokana tomaattileivän kanssa.

Ostan joka viikko Juustoportin mozzarellaa paketin ja se on valmiiksi siivutettua eli tiedoksi. Käytän sitä capresen valmistukseen, sopii hyvin tähänkin. Ellei pidä kesäkurpitsasta, voi tomaatit rullata munakoisosuikaleisiin, kun on niitä hetken paahtanut uunissa.

Melkein jokaisen reseptin perässä on vinkki-isku, jossa neuvotaan, minkä kanssa voi lisäksi kokeilla. Viimeisimmässä ohjeessa on suosituksia tomaattikokeiluihin: sipulit, valkosipuli, fenkoli, oliiviöljy, juusto, etikat, ruohosipuli, timjami, persilja, basilika.

Rrrrrrakastan grilliruokaa, joten siinä yksi syy lisää odottaa kevättä ja innostua tästä ruokakirjasta!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

25 kommenttia:

  1. Ihana kirja,koska pääasiassa ovat kasvikset.Kasvikset taitavat muutenkin olla vuoden 2016 juttu. Täällä kun grillataan paljon niin myös vihanneksilla on siinä oma osansa.Grillattu munakoiso,kukkis,kesäkurpitsa,sipuli nam,kaikki niin hyvää (nuo tuli mieleen Tel Avivin Carmel-torin yhdestä ravintolasta jossa lemppariannokseni on grillatut kasvikset;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tässä ei lihaa yhtään, ei edes kalaa. Mutta on mm. luku Kasviskalenteri ja villivihannekset. Sain Krakovassa jotain niin hyvää kasvista, että en ikinä: kuin freesattu pannulla, öljyä, hunajaa, jotain mausteita. Hyvä etten pyytänyt vain sitä lisää. Tämä kirja on nyt meillekin, himogrillaajille, oikein tarpeen:)

      Poista
    2. Kauniilta näyttää. Mutta kyllä meidän grilli on pääsääntöisesti lihaa tai kalaa varten olemassa.

      Poista
    3. Paluumuuttajatar, meilläkin grillataan eniten kalaa. Teillähän on niin hyvät kala-apajat siellä missä nyt asutte...

      Poista
    4. Jael, se sana, jota etsin siihen Krakovan herkkuun taitaa olla GLASEERAUS....

      Poista
  2. Grillausaika on aina. Tästä olen samaa mieltä. En ymmärrä miksi se olisi vain kesälle varattu juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo, täysin samaa mieltä! Meillä on vain puolikate yläterassilla, mutta joulukuussakin grillasimme itävltalaisen ystävämme kanssa. Siinä ei sitten vain jäädä siihen terassille syömään edes ruokakatoksen alle, jos keli on kolea, märkä etc. Ja kuten mainitsin, jouluaatonaattonakin on lumisaateessa grillattu. Ilhadun kauheasti, jos grillauksesta tulee yhä useammille ympärivuotinen tapa valmistaa ruokaa. ulkona. Tässä en siis nyt puutu sisägrilleihin, vaan nimenomaan se juttu tehdä ruokaa ulkona.

      Poista
  3. Aah, ihanan näköisiä ja kuuloisia ruokia..! Minä rakastan kaikenlaisia kasviksia ja erityisesti munakoisoa sekä tietysti grilliruokaa, joten tämä on itselleni aivan täyskymppi! Ennen kuin grillikausi starttaa, ajattelin kokeilla "munakoisopizzaa" eli halkaistua munakoisoa, jonka päälle tomaattia ja mozzarellaa, suolaa ja pippuria ja uuniin. Lopuksi basilikaa! Ihania ruokahetkiä myös teille! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, eikö vain! Munakoiso on aivan erityinen herkku. Just tuolla tavalla se on helpointa hyvää. Teen tuota samaa vuokaan, johon tulee sitten sitä tomaattikastiketta aika runsaasti.

      Kiitos samoin!<3

      Poista
    2. Taru, tässä kahdella tavalla ja valmistuvat samalla kerralla:http://leenalumi.blogspot.fi/2010/04/munakoisorullat.html Oli hauskaa kun vieraaksi oli tulossa kasvissyöjäystävä ja tuo vuoka piti olla seuraavan päivän lisuke lämmitettynä, mutta maistoin sitä ja niin me sitten söimme sen silleen kahdestaan heti pois:)

      Poista
    3. Kiitos!! Tuo lähtee kokeiluun, aivan ihanalta vaikuttaa. Ehkä jo ensi viikonloppuna herkuksi. :) -Taru

      Poista
    4. Taru, ole hyvä!<3 Onnistuin yllättämään kaukaa tulleen kasvissyöjäystäväni noilla rullilla;) Jos teet parikin kertaa, huomaat, että maut vain syvenevät kun lämmittä edes toisen seuraavana päivänä. Minä oikein nautin kokata tätä juttua ja laitan soimaan Adelea tms. Herkuttelemisiin!♥

      Poista
  4. Olen hankkinut halogeeniuunin ja etsinyt siihen hyviä reseptejä vihannesten grillaamiseen. Folio on usein tarpeen.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kuulostaa hienolta. Folio on kätevä moneen paikkaan!

      Ole hyvä!<3

      Poista
  5. Voi kiitos, kiitos, tästä vinkistä! Juuri tätä kirjaa tarvitsen. Olisi kiva grillata kasviksia, mutta mielikuvitukseni taitaa olla huono, kun samat vartaat aina pyörivät hiilillä. Munakoisojutskia tätyy ainakin testata. Grillasimme juuri muutama viikko sitten pihalla, on ihan vain hauskuutta kokeilla välillä talvellakin pienellä pallogrillillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annelie, ole hyvä! Niin minäkin tarvitsen tätä kirjaa:) Juu, aina ne samat jutut. Salaatteja opettelen joka kesä yhden uuden, mutta samat kasvijutut vuodesta toiseen grillillä.

      Täysin samaa mieltä: Grillata voi aina. Mekin voimme, mutta en mieluusti jää ihan vielä ulos syömään vaikka hankimme sen ruokakatoksenkin terassillemme. Kukauden päästä voi olla jo toinen ääni päällä.

      Munakoiso on herkkua! Kokeileppa vaikka näitä: http://leenalumi.blogspot.fi/2010/04/munakoisorullat.html

      Teen nämä valmiiksi vuorokautta ennen vieraita, sillä silloin maut ovat imeytyneet, lämmitän sitten uunissa. Tämä ei siis grillijuttua, mutta näistä innostuin kokeilemaan munakoisoa myös grillissä ja toimii!

      Poista
  6. Aaaah! Grilliruoka on niin ihanaa, olipa grillattavana kasvikset, liha tai kala.
    Ihania ohjeita tässä kirjassa. Vaikka äsken söin, niin kyllä tuli himo grillattuun paprikaan täytteineen kaikkineen. Nam =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, eikö vain! Täytetyt paprikat ovat niin herkulliset ja seuraavalla kerralla ne tehdään grillissä:)

      Poista
  7. Meillä grillausaika on vain huhtikuusta lokakuulle, terassimme täyttyy vedestä ja lumesta muulloin. Mutta se on meille ok, koska jotenkin en talvella kaipaa grilliruokaa.

    Mutta onpa kiinnostavan oloinen kirja, sillä syön itse kala- ja kasvispainotteisesti ja grillausohjeita kasviksille tarvitsee aina.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, meillä on grilli käytössä halutessa koko vuoden ja siitä on lyhyt matka pöytään sisällekin, mutta just viime ja tämä kuukausi taitavat jäädä väliin. Kalsaa! Joulukuussa vielä grillasimme.

      Tässä sitä nyt olisi. Olen itse samalla painotuksella, paitsi eräs opetti minut riistalle;) Siinäkin on rajat: Ei babyeläintä, kaurista ja lintuja en ollenkaan, mutta tapaamisen merkkipäivä lähestyy ja listalla on poroa...Ravintola valittu sen mukaan. Hiukan tunnen huonoa omaatuntoa, mutta syyllisyys on kumppani sateenkaaren tuolle puolen. Possu ei enää maistu...Ne Saksan minivillasiat olivat sen asian sinetti.

      <3

      Poista
  8. Voiko mihinkään enää luottaa, kun Leena Lumikin odottaa kevättä jo helmikuussa?!;) (luin tuolta aiemmista postauksista) Mä vaan katson synkeästi ulos ja huokaisen, että tätäkö se sitten on seuraavat kaksi ja puoli kuukautta.;) (Jos en talvea saa, niin en mä kyllä lämpöisempäänkään halua ilman muuttuvan, pitäisi olla pikemminkin entistä enemmän huolissaan, että näillä leveyksillä tähän aikaan vuodesta..!)

    Hauskan näköiset nuo tomaattimozzarellapallukat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, piirrä seinään ruksi! En tiedä, mikä minua oikein viirottaa, mutta eihän nyt ole kivaa talveakaan: Ensin liikaa pakkasia ja nyt sataa vettä ja meidän piha ja kaikki tiet ovat peilijäätä. Tietysti voin selitää lisää, että ostin siemeniä, niitä ihania silkkiunikkoja, ostin kaksi kevätmekkoa ( ne nansot, toisen mekon hankintatunustus on lisätty jutun loppuun:), kaipaan alkaa olla enemmän ulkona, syödä ulkona, koko ajan ulkona...Niin, synkältä näyttää, ei kauniilta puuterilumitalvelta. Kai sinä sen tiesit, että jos lunta ei olisi, sitä ihanaa kuivaa, ottaisin vain joulun, muuten ihan sama vaikka olisi aina syyskesä. Kaipaan keväässä vain hämärtyviä iltoja eli en ikinä ole tottunut valomyrskyyn, ympärivuorokautiseen aurinkoon. Siksi alan heinäkuussa puhua Italian illoista...

      Ne me tehdään ihan ekana:) Sydään muutenin tomaatti-mozzarelllasalaattia tosi usein ja vakuutan, että on hyvää ja terveellistä, tästä saadaan siihenkin vaihtelua. Kiva, että ymmärsivät laittaa ne kirjan kanteen.

      <3

      Poista
    2. Niin, mullahan ei ole puutarhaa, mikä innostaisi odottamaan kevättä. Eikä muuten ole grilliäkään.;)
      <3

      Poista
    3. Sanna, mutta sinä viitsit lähteä kiitettävästi sitten taidenäyttelyihin, ehkä ystäville grillaamaan tai piiphadat terassille tms. Jos sinulla on vaikka parveke tai ei ole, laita jotain kivaa ruukkuun itämään tai osta oikein nuppuinen muscariruukku tai jotain narsisseja: Niiden avautumista on niin ihana seurata.

      <3

      Poista