maanantai 9. joulukuuta 2013

Nigel Nicolson: Virginia Woolf

Harvoin jos koskaan olen lukenut niin sirpaleista kirjaa kuin on Nigel Nicolsonin Virginia Woolf (Virginia Woolf, Ajatus Kirjat 2007, suomennos Ruth Jakobson). Nicolson kyllä piti materiaalin upeasti kasassa kirjassaan Erään avioliiton muotokuva (Portrait of a Marriage), jossa hän kertoo äitinsä kirjailija Vita Sasckville-Westin sekä isänsä Harold Nicolsonin epätavallisesta avioliitosta: avioliitosta, jossa molemmat olivat vapaita rakastamaan ketä halusivat ja hehän halusivat molemmat omaa sukupuoltaan. Lyhyen aikaa Vita oli myös Virginian kumppani, mutta he tunsivat toisensa käytännössä Woolfin kuolemaan asti ja näin Nigel myös tutustui heillä usein nähtyyn Woolfiin. Saipa häneltä kirjeitäkin, jotka tosin ovat kateissa, mutta onneksi viidennes Woolfin kirjeistä on säilynyt ja näihin, päiväkirjoihin sekä haastatteluihin, mutta tietty myös, jo olemassa oleviin tietoihin, Nicolson perustaa kirjansa Woolfista.

Nigel Nicolsonin Virginia Woolf ei ole tyylillisesti mikään helmi, mutta selvähän on, että kuka on Woolfin lumoihin jäänyt, haluaa tietää hänestä kaiken. Joskus murusetkin riittävät ja niitä tässä kirjassa on yltäkyllin. Woolfia lukenut palkitaan runsaasti, sillä saamme paljon taustoitusta hänen kirjojensa ymmärtämiseen aina teoksesta The Voyage Out (Menomatka) romaaniin The Years (Vuodet), joka olikin viimeinen teos, joka kirjailija ehti nähdä julkaistuna ennen kuolemaansa. Mielestäni hänen jokaisesta kirjastaan kerrotaan joko luomisvaiheen tuskaa, iloa tai muuta, joka liittää kirjan kiinteästi osaksi Virginian vahvan haurasta elämää. Joku niistä on lyyrisin, toinen hauskin, eräs vie kaikki voimat, mutta onkin sitten ihan helmi ja joku tuntuu vain välisoitolta, mutta onkin kirjoitettu sydänverellä.

Nicolson aloittaa perinteisen elämänkerturimaisesti eli kertoo, miten Virginia asui mukavissa ylemmän keskiluokan olosuhteissa älyllisten virikkeiden ympäröimänä. Perheessä oli isä Leslie Stephen ja äiti Julia Jackson ja kummatkin toivat avioliittoonsa entisten liittojensa lapset, joten Vanessa, Thoby, Virginia ja Adrian saivat yhteensä neljä sisarpuolta. Pojat saivat korkeampaa koulutusta ja Vanessa lähti aamuisin taidekouluunsa, mutta Virginia jäi isänsä kirjaston lumoihin ja löysi sanojen aarteet. Hän kirjoitti jo hyvin pienestä sekä päiväkirjaa että paljon kirjeitä, jotka molemmat tavat hän säilytti loppuun asti. Myöhemmin Virginia joskus valitteli että hän ei ollut päässyt korkeampaan koulutukseen kuten pojat, mutta toisaalta hän kautta elämänsä osoitti halveksuntaa akateemisia henkilöitä kohtaan pitäen heitä tylsinä vetelyksinä. Tämä kanta tulee vahvimmin esiin kirjassa Vuodet.

Nicolson käy läpi Virginian perhekuviot klassisesti lapsuudesta kirjallisen tuotteliaisuuden vuosien kautta loppuun. Mitenkään ei voida sivuuttaa Virginian avioliittoa juutalaisen Leonard Woolfin kanssa, ei hänen ensimmäistä vakavaa hermoromahdustaan eikä sitä, että Woolfin pariskunta perusti pienen, mutta aikaa myöten kasvavan Hogarth Press kustantamon oman kotinsa Hogarth Housen tiloihin.  Ja tämä onkin kiinnostavaa:

…he ostivat vuonna 1921 paljon suuremman painokoneen. Juuri tuolla koneella he painoivat T:S.Eliotin kokoelman Autio maa (The Waste Land), jolla Leonardin mukaan oli ”suurempi vaikutus englantilaiseen runouteen ja oikeastaan koko englantilaiseen kirjallisuuteen kuin millään muulla 1900 –luvun teoksella.”

Loppujen lopuksi Woolfit painoivat Virginian yhdeksän pääteosta, T.S. Eliotin kaksi runokokoelmaa, Freudin kahdeksan tunnetuimman teoksen englanninnokset ja Rilken runojen viisi englanninkielistä nidettä. Yhteensä Virginian elinaikana 474 teosta! Ja kun luette kirjan, huomaatte, että Virginia ei työtä kaihtanut: Hän oli kaikessa itse fyysisesti mukana järjestellen kirjakkeita painolevyille ja tehden myös sidontaa. Ensimmäisen vaikean hermoromahduksen jälkeen Virginian terveys säilyi hyvänä neljännesvuosisadan, kunnes…

…mutta sitä ennen paljon tuotteliaisuutta ja tietoa hänestä ihmisenä. Millainen Virginia todella oli?  Hyvin likeltä koettuna hän vaikuttaa olleen henkilö, joka koki aistiärsykkeet voimakkaammin kuin muut (Highly Sensitive Person?). Hän näki läpi asioiden ja ihmisten. Hän oli äärettömän intuitiivinen ja tämä piirre on usein mielikuvituksen, empatian, luovuuden ja oivalluksen kumppani. Näitä kaikki Virginia oli, mutta hän oli myös kärkäs arvostelemaan muita. Hän oli ennakkoluuloinen: Matkusti mielellään, mutta ei ikinä Yhdysvaltoihin eikä Afrikkaan ja Saksassa ja Italiassakin hän löysi paljon moitittavaa. Englantilaisen yläluokan tavoin hän oli antisemiitti ennen kuin löysi Leonardinsa. Hänen sydänkotinsa oli kuitenkin Bloomsburyn ryhmä, johon kuuluvista jokainen halusi omalla tavallaan uudistaa omaa taiteenlajiaan ja tässä he onnistuivat. He olivat myös hyvin ennakkoluulottomia seksuaalisuuden suhteen ja olivatkin ensimmäinen ryhmä, joka piti homoseksuaalisuutta normaalina ilmiönä.

Virginia Woolfin lapsuutta on kaiveltu ja sieltä on etsitty ja löydetty syitä Virginian masennustaipumukselle. Virginian sisarenpoika Quentin Bell on kertonut tätinsä olleen insestin uhri. Yhdysvaltalainen Woolf-tutkija Louise de Salvo puolestaan on todennut seksuaalisen hyväksikäytön vaikuttaneen merkittävästi Virginian kehitykseen. Päätekijä, Virginian lapsuuden pilaaja, olisi ollut velipuoli George Duckworth. Jo iäkäs Nicolson matkustaa tapaamaan Georgen poikaa, joka tietenkin kumoaa väitteet ja Virginiahan ei voi enää todistaa. Mitähän Nicolson odotti pojan kertovan isästään, ei kai sentään totuutta. Tässä oli minulle kirjan epäuskottavin kohta etenkin kun ottaa huomioon, miten Vanessa, Thoby, Virginia ja Adrian jatkoivat vanhempiensa kuoltua elämää vihdoinkin vapaina velipuolistaan: He tekivät selvän pesäeron Duckwortheihin.

Nicolson hyväksyy kauniisti runollisen Virginian, mutta ei uhmakasta. Tämä tulee esiin Virginian tuomitessa kaiken sotimisen miesten riidanhalun syyksi ja todetessa, että sotia ei olisi ollenkaan, jos naisilla olisi enemmän yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Pasifismi ja feminismi olivat sodan kynnyksellä liikaa Nicolsonille ja varmaan tämä Virginian väittämä, joka perustuu siihen, että naisia ei saisi kutsua osallistumaan maanpuolustukseen, koska heidän maansa ei ollut tehnyt mitään heidän hyväkseen, närästi häntä aina:

Naisena minulla ei oikeastaan ole omaa maata. En halua omaa maata. Naisena koko maailma on minun maani.

Nigel Nicolsonin teos Virginia Woolf on yksi polku likemmäs kuuluisaa kirjailijaa. Mutta samalla se kertoo paljon ihmisistä hänen ympärillään. Kuuluisasta Bloomsburyn ryhmästä ja heidän tuotannostaan sekä elämästään. Kirja on kuin särjetty ruukku, jota vanha mies yrittää uudelleen koota pala palalta sellaiseksi kuin se on joskus ollut. Tulos lienee säröinen, mutta ehdottomasti kiinnostava. Tietyssä valossa jopa kiehtova.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara  ja MarikaOksa

*****

Lukemani Virginia Woolfin tai häntä koskevat teokset:

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Virginia Woolf: Menomatka

Virginia Woolf: Vuodet

Susan Sellers: Vanessa&Virginia


Lisää Woolfia tulossa…ainakin Yö ja päivä (Night and day)

19 kommenttia:

  1. Minä olen tainnut lukea tuon kirjan joskus kauan sitten (englanniksi) .tämä kirjoituksesi palauttikin sen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä ilmestyi 2000. Jaamme sitten kiinnostuksen Woolfiin(kin).

      Poista
  2. Virginea on kiinnostava persoona, joten voisi olla innostusta lukea juuri tämä versio, kiitoksia esittelystä Leena. Mukavaa joulun odotusta Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, ole hyvä. Kirja onkin kiinnostava.

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  3. Oikeassa olet Leena, tämä ei ole paras biografia Virginiasta ja minäkin pidin enemmän tuosta vanhempien avioliiton kuvauksesta. Virginian päiväkirjat ovat mielestäni erittäin hyvä keino päästä "ihon alle" -- niissä poukkoileva sielu tulee hyvin esiin, niissä on myös paljon pikkutietoa hänen femisitisestä ajattelustaan jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomania, olisiko ikä jo painanut Vitan poikaa...Kirja ei ole ehyt vaan kuin vähän hutaistu, joskin asioita on paljon.

      Onko Virginian päiväkirjat suomennettu? Ja ellei, millä nimellä sitä voi etsiä?

      Minusta hän oli enemmän feministi kuin on tullut esiin. Sehän tuntuu hänen kirjoissaan. Vuodet, hänen viimeisin, on kiinnostava, sillä sitä lukee kuin lukisi Virginian mieltä.

      Poista
    2. Kyllä Leena, arvelen että ikä on jo painanut, koska monien Virginian päiväkirjaosien ym. editoijana hän varmasti tunsi aineiston kaikkein parhaiten.
      Virginian päiväkirjoja ei ole tietääkseni käännetty, mutta englanniksi julkaistut osat löytynevät kaikki Helsingin yliopiston kirjastojen kokoelmista. Minulla on pari osaa pokkaripainoksina, niitä varmaan löytää tälläkin hetkellä jos googlaa Woolf + diaries.
      Oletko lukenut Virginian esseen "Oma huone" (suomennettu juuri tällä nimellä)? Siinä on juuri tätä feminististä sanomaa siitä, että naisilla pitäisi olla oma (työ)huone ja omaa rahaa, jotta he voisivat opiskella ja toteuttaa itseään.

      Poista
    3. Näin lienee.

      Pokkareissa on järkyttävän pientä tekstiä. Miksi niitä ei suomenneta, ovathan ne sentään WOOLFIN päiväkirjat. En lue englantia nopeasti enää, sillä en käytä sitä useinkaan ja nyt olemme ihan alppien takia suuntaamassa energiaamme saksan kieleen. Toisaalta voisin ostaa Virginian päiväkirjat englanniksi sidottuna ja normaalifonttisena ja nauttia hitaasti.

      En ole lukenut Oma huone, sillä olen halunnut keskittyä hänen vähemmän tunnettuihin teoksiinsa ja ne ovat aikamoisia järkäleitä. Odottava Yö ja päivä on myös yli 500 sivua, joten...;) Enhän voi tuoda vain Virginiaa blogiini, vaan on luettava muutakin.

      Aion lukea Oma huone ja Aallot, kun saan nämä vähemmän tunnetut luettua. Savukeitaalle kiitos, että ovat ne suomentaneet ja Ville-Juhani Sutinen on todella paneutunut suomennoksiin ja tuonut niihin muutakin tietoa.

      Poista
    4. Kyllä niitä päiväkirjoja voi kovakantisinakin saada. Ne eivät ole myöskään raskasta luettavaa, sillä useimmat merkinnät eivät ole kauhean pitkiä. Ja Savukeidas tosiaan tekee kulttuurityötä suomennoksilla, toivottavasti he jatkavat samalla linjalla (vaikka en itse käännöksiä tarvitsekaan).

      Poista
    5. Harkitsen vakavasti. Näin ajattelinkin, että ne ovat kuin välähdyksiä..., jotka kertovat paljon.

      Savukeidas...miksi en pyytäisi/ehdottaisi heille päiväkirjojen suomentamista.

      Yritin lukea vähän aikaa sitten Shieldisin yhtä suomentamatonta teosta ja se vei niin paljon aikaa, että jään odottamaan käännöstä;) Minullahan on aika kova tahti, vaikka olenkin vähän hiljentänyt, joten ei tässä auta jäädä pariksi viikoksi yhteen kirjaan. Ne vuodet ovat edessäpäin ja toivon voivani vielä lukea muutakin kuin lehtiä, myös saksaksi.

      Minä olen aina niin kiitollinen suomentajille: Missä me olisimekaan ilman hyviä kääntäjiä. Blogini aikana olen nauttinut, siis nauttinut, vain yhdestä kirjasta täysillä englanniksi ja se oli Peter Cameronin The Weekend. En tiedä, oliko teksti niin vetävää vai mikä, mutta en huomannut lukevani englanniksi. Kerran katsoin ruotsinkieliseltä tv-kanavalta pitkän kirjailijadokumentin jossa teksti ruotsiksi ja puhe englanniksi, mutta aihe vei niin, että jällen unohdin kielen...Sen täytyy olla aiheesta kiinni, joten...;)

      Poista
    6. PS. Taidamme saada suomennnoksen Virginian päiväkirjoista!

      Poista
  4. Tämä pitää (!! ;)) kyllä lukea, vaikka Woolfista on kirjoitettu paljon muutenkin. Sinun ja monen muun tavoin pidin paljon Erään avioliiton muotokuvasta, joka on kyllä huippu.

    Mutta ensin Vanessa & Virginia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdottomasti! Erään avioliiton muotkuva olisi ollut listallani, kuuma ryhmä, mutta R. sanoi, että ei voi olla KOLMEA Woolf-kirjaa;) Ehkä se olisikin ollut outoa...

      Tulet pitämään. Lue se antautuneena;) Vanessa on kiinnostava.

      Poista
  5. Woolfin tuotantoon ja näihin hänestä tehtyihin opuksiin aion tutustua oikein kunnolla ensi keväänä. Tai ainakin aloittaa matkani hänen maailmaansa. Kiitos tästä hienosta tekstistäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, susoittelen. Näitä lukiessa avautuu ihan kuin toinen äärettömyys, sillä Woolfin tyyli on tavallaan kuin unirealismia.

      Ole hyvä.

      Poista
  6. Hei Leena, olipa kiinnostavaa lukea nyt ajatuksiasi tästä! Nicolsonin tyyli ärsytti minua lukiessani kirjaa ja kirjoitin siitä silloin blogiini. Toisaalta tämä nyt on ainoa Woolfista suomennettu elämäkerta ja sinänsä kiinnostava. Tässä blogilinkki vielä: http://sarankirjat.blogspot.fi/2011/03/virginia-woolf.html

    Minäkin niin haluaisin, että Woolfin päiväkirjoja suomennettaisiin ja myös hänen esseekokoelmiaan! Leena, sinun täytyy lukea Oma huone mahdollisimman pian. Sinä pitäisit siitä paljon ja Woolf jää vielä pauhaamaan päähäsi. :) Minua hän on kannustanut kuolemattomalla sanomallaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, en heti muistanutkaan, että sinä olit lukenut tämän. Kävin muuten nyt sinulla ja sulta puuttuu sieltä jostain syystä kuva, ota minulta. Olin kommentoinutkin sinulle ja lisäksin sut nyt tuohon alle.

      No, minuakin ärsytti se tyyli, millä Nicolson käsitteli Virginian feminismiä, mutta ei se saanut minua jättämään kirjaa kesken;)

      Olen ollut yhteydessä Savukeitaaseen ja alan jo odottaa Woolfin päiväkirjojen suomennosta! savukeidas tavitsisi kunniamitalin Woolfin vähemmän tunnettujen kirjojen suomennoksista. Etenkin Vuodet oli minulle vaikuttava.Kuule: Savukeidas oli kiinnostunut päiväkirjojen suomentamisesta ja kiittivät vinkistä! Ehkä saamme ne vielä...Ehkä se Oma huone ennen Aaltoja, sillä aihe on takuulla minua;)Eikun hän pauhaa siellä jo....olen hänestä ihan pääsemättömissä.Hänen elämänsä oli kannustus kaikille naisille ja niin toivon, että hänet muistetaan hänen töistään.

      Kiitos sinulle ♥ Tiedät kyllä mistä;)

      Poista
  7. Leena, tulin vielä sanomaan noista valokuvista. Ne ovat kaikki hävinneet niistä blogijutuistani, jotka kirjoitin vanhan blogipohjani puolella. Siirryin silloin 2011 kesällä bloggeriin ja kuvat seurasivat mukana juttujen kanssa, mutta nyt se blogit.fi-sivusto on hiljattain lopetettu kokonaan ja vanhojen juttujen kuvat (jotka oli siis siellä puolella kirjoitettu ja tallennettu) hävisivät sen myötä. Siis minä en niin ymmärrä tätä tekniikkaa, mutta pääasia on kuitenkin että kaikki tekstit ovat tallella. Ja onneksi siirryin bloggeriin!

    Täytyy joskus lisäillä niitä kuvia takaisin eikä minulla ole edes enää niitä kaikkia kuvia tallella, kun tietokoneitakin on hajonnut matkan varrella. Kuten esimerkiksi se Jean Rhys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, nykyajan painajainen. Huomasin, että bloggerissakin on vanhoille kuville tapahatunut jotain eli ne ovat yli kaikkien reunojen ja kuka jaksaa tuhansia juttukuvia alkaa korjata, en ainakaan minä.

      R- ottaa nyt minulle kaikki ajottain ulkoiselle kovaelvylle, sillä pelkään niin, että kuvani ja jutut katoavat. Kaikki valokuvat on siis koneella, isot, rakkaat puutarhakuvatkin.

      Sen Jean Rhysin saat minulta milloin vain eli se on tallella.

      Poista