tiistai 2. toukokuuta 2017

Diane Ducret: Diktaattorien naiset


Duce, näin teidät eilen myrskyisällä vierailullanne ikivanhaan kaupunkiimme. Katseemme kohtasivat: ilmaisin teille ihailuni ja palvontani ja paljastin tunteeni. Rinnassani on oikea sydän, joka lyö...

Saan sanomalehdistä lukea, että leijutte pikemmin ilmassa kuin elätte: annatte kaiken Italialle, ette syö, ette juo, ette nuku. No, minäkin leijun: teidät nähtyäni minäkään en syö, en juo, en nuku.
Täällä Sienan alueella on kukka, joka odottaa poimimistaan. Älkää antako sen lakastua, sillä jos lähestytte sitä, löydätte samalla sekä intohimoisen, palvovan että hienotunteisen puutarhan.

   Michaela C.

Diane Ducretin teos Diktaattorien naiset Elämää Mussolinin, Leninin, Stalinin, Salazarin, Bokassan, Maon, Ceausescun ja Hitlerin kanssa (Femmes de dictateur, Atena 2017, suomennos Pirjo Thorel) tarjoaa hämmästyttävän katselukulman maailman suurimpiin itsevaltiaisiin, jotka nyt kohtaamme heitä palvoneiden naisten kautta. Alun sitaatti eli Michaela C.:n kirje Mussolinille on vain pisara meressä siinä intohimossa, jota naiset kautta Italian osoittivat diktaattorille. Saman kokevat muut kirjan itsevaltiaat ja lukija joutuu hämmennyksiin, sillä nämä rakkaudenosoitukset, kirjeet sekä myös teot, lankevat niille, joita muu maailma on kauhistellut heidän julmuutensa takia. Mieleen tulee kuitenkin, että sarjamurhaajatkin saavat vankiloihin kosiokirjeitä, joten täytyy olla ihan oma naistyyppinsä, joka kaipaa palvottavakseen hillitöntä, pelottavaa tyrannia.

Rakas Führer Adolf Hitler!

   Tässä eräs nainen Saksista, joka tahtoisi mielellään lapsen kanssanne. Se on hyvin voimakas ja erikoinen halu, mutta pelkkä ajatuskin siitä, ettei teillä olisi lasta, ei jätä minua rauhaan. Tällaisen toiveen halusin välttämättä ilmaista teille kirjeessäni...

...kaikesta huolimatta teidän lapsenne pitäisi vielä nähdä päivänvalo. Se on minun toiveeni, jonka halajan toteuttaa koko sydämestäni.

    Friedel S.

Diktaattorien naiset kirja paljastaa, että jokainen teoksen hirmuhallitsijoista on tajunnut jo ennen valtaan nousua, että se ei onnistu ilman naisten tukea. Naisten ihailun saavutettuaan, he ovat voineet manipuloida miehiä ja saattaneet tehdä tekoja, joihin eivät olisi kyenneet ilman naisia. Diktaattorit ovat sekä palvoneet naisiaan että tehneet heille väkivaltaa, mutta ilman naisia heitä ei muistaisi enää kukaan!

Naiset ovat olleet magdoja, claroja, nadjoja, elenia...He ovat vuoroin puolisoita, elämänkumppaneita, muusia ja ihailijattaria. Heitä yhdistää se, että he ovat olleet johtajia kaikessa – ei tosin virallisesti – ja joskus jopa hallinneet kuolemaan asti seuraamansa Pygmalionin suojeluksessa.

Kirjan luettuaan jää hämmästellen ihmettelemään, miten naiset ovat kestäneet, sillä heitä on sekä palvottu että loukattu, alistettu, pidetty vankina, he ovat joutuneet sietämään muita naisia, heidän jokainen minuuttinsa on ollut valvottu tai he ovat saaneet odottaa valtiastaan kultaisessa häkissään ja joutuneet sietämään loputonta pitkästyneisyyttä saamatta mitenkään toteuttaa omia unelmiaan. Lopulta kaiken on kuitenkin korvannut valtiaan saapuminen. Vai onko? Osa on pelännyt kuollakseen, osa on rakastanut aidosti ja joku on ryhtynyt diktaattorinsa kautta toteuttamaan omia omavaltaisuuksiaan. Viime mainitusta on oiva esimerkki Elena Ceausescu, joka kuolemassaankin oli sokea omalle historialleen.

Diktaattorien suhtautuminen naisiinsa on ollut hyvinkin erilaista. Siinä missä Hitler piti tiettyä etäisyyttä, vaikka hänen jäljessään kulkikin itsemurhaajanaisten varjo, koska hänelle ura oli naisia tärkeämpi, siinä  Mussolini katsoi, että hän on jotain velkaa naisille ja teki parhaansa ehtiäkseen ’kuitata velkaansa’. Eniten velkaan jäi kuitenkin Mussolini, joka oli täydellisesti vahvojen naisten luomus. Yksi näistä naisista oli rikas, älykäs juutalainen. Il Ducella ei ollut mitään vastaan juutalaisia ennen kuin hän tapasi Hitlerin Venetsiassa. Tämän jälkeen suorastaan hänet luonut nainen, Margherita Sarfatti, sai lähteä maasta ja diktaattorin elämästä. Kirjailija Sarfatti käytännössä työntää Mussolinin itsevaltiuteen juuri oikealla hetkellä, kun tämä vielä epäröi, Margherita myös hoitaa kaiken tiedottamisen ja hän antaa Benitosta kansalle sen kuvan, jota alamaiset voivat rakastaa. Margherita saa kuitenkin väistyä, kun Mussolini tajuaa rakastettunsa ja tukijansa olevan ensin juutalainen ja vasta sitten fasisti.

Diane Ducretin kirja Diktaattorien naiset on kirjoitettu niin elävästi, että tuntuu kuin olisi itse mukana tarinassa. Kunkin diktaattorin ja hänen naistensa elämät myös kuvataan yksityiskohtaisuudella, jolla pääsemme kurkistamaan heidän salattuihin maailmoihinsa. Oliko eräs heistä erotomaanikko, joka ei vain voinut itselleen mitään ja oliko Lena-joella karkotuksessa ollut heistä ainoa, joka kykeni uskollisuuteen rakastetun Nadjansa kanssa, mutta oliko hänen seuraajansa enemmän saatanasta kuin kukaan koskaan: petollisempi myös maataan ja edeltäjäänsä kohtaan kuin olemme uskaltaneet ajatellakaan. Eräs kirje, joka olisi voinut estää verituhon vuosikymmenet ’katosi’...

Diktaattorien naiset on niin kiinnostava, että jos aloitat, et voi lopettaa. Vaikka harrastan sekä kolmatta valtakuntaa että Venäjää, sain lukea paljon uutta Leninistä, Stalinista ja etenkin heidän naisistaan hyvin jännittävän historian ajanjakson kulisseissa. Salazar, Bokassa ja Mao olivat kuin jostain elokuvasta: valtaa, juonitteluja, raivoisia mustasukkaisuuskohtauksia, murhia, ääretöntä mässäilyä ja miten ihmeessä Ranskan presidentti Valéry Gisgard d’Estang oli jossakin vaiheessa diktaattori Bokassan ystävä! Ceausescu oli hirmuhallitsija, joka kultasi huoneita ja tilautti herkkuja mitä mieleen tuli samaan aikaan kun kansa näki nälkää, mutta vaimonsa Elena oli täysin pitelemätön...Mystisin oli Salazar, joka ei ollut esillä kuten vaikkapa Hitler ja Mussolini. Hän kieltäytyi jopa valokuvista missä ikinä siihen pystyi. Muihin diktaattoreihin verrattuna hän oli suorastaan pidättyvä ja piti välimatkaa ystäviinsäkin peläten muuttuvansa helläksi! Mitä tulee Hitlerin naisiin, niitä oli, mutta lopulta vain kaksi: Eva Braun ja Magda Goebbels. Berliinin bunkkerissa huhtikuussa 1945 miljoonien verta vuodattanut mies saa uskollisen Evansa liikuttumaan onnesta vihdoinkin avioiduttuaan tämän kanssa vain hetki ennen kuolemaa, johon Eva haluaa häntä seurata. Samoin haluaa Magda Goebbels, Hitlerin propagandaministerin Joseph Goebbelsin vaimo. Sitä ennen Hitler kuitenkin antaa hänelle jotain, mitä yksikään nainen natsipuolueessa ei ole ennen saanut.


Yhä vielä ja aina: enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirja vieköön!

*****

25 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen kirja. Sitä aina miettii mitä nuo naiset ovat niin rakastaneet megalomaanisissa psykopaateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, yksi kiinnostavimmista elämäkerroista ikinä. Nämä naiset ja heidän 'ihanat' tyranninsa.

      On sekin outoa, että sarjamurhaajat saavat vankiloihin kosintakirjeitä...

      Poista
  2. Onhan niitä naissarjamurhaajiakin, ihan puistattaa. Mutta että juutalainen ja fasisti, kuulostaa pahalta.
    Taidan jättää väliin.
    Ennen itsemurhaansa Magda Goebbels antoi syanidit omille lapsilleen, että sellainen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ja eräs heistä, nyt teloitettu, oli suomalaisjuurinen.

      Minulle tämä on ihan yksi vuoden kiinnostavimmista.

      Magda katsoi, että hän ei voi jättää lapsiaan maailman ikuisen vihan kohteeksi. Onneksi hän sentään antoi heille ensin...

      Poista
    2. En hyväksy minkäänlaista murhaa enkä tappoa. Lapset olivat pieniä, ei maailma olisi heitä vihannut. Jäihän muiltakin natseilta lapsia. Olen katsonut dokumentteja heidän jälkeläisistään.

      Poista
    3. Mai, näin on. Magdan tekoa ei mikään oikeuta.

      Ja Mengelen poika, ei isänsä kassa kasvanut, vaan hänen tekonsa tuominnit, on lakimies.

      Eivät vanhempien rikokset ole lasten syytä!

      Poista
  3. Käsittämätöntä. Tosin täytyihän näillä miehillä olla myös joku parempikin puoli, ei kai heitä muuten olisi niin suuret joukot sokeasti seuranneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, se riippuu mihin vertaa. Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo Turkin puhdistuksista. Tulevaisuuden Diktaattorit kirjassa Turkin Eddogan tulee loistamaan läsnäolollaan. Hän on jo nyt yhtä vainoharhainen kuin oli Stalin...

      Poista
  4. Taas kerran kirja, joka minun on pakko lukea! Mutta senhän arvasitkin;)
    Rakkauden määre saattaa näiden naisten kohdalla joutua koetukselle.
    Hyvää ja toivottavasti aurinkoista toukokuuta, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, suosittelen. R.lukee tätä nyt.Ehdottomasti tiesin, että sinä haluat tietää.

      Jotkut rakastivat silti vain...

      Kiitos samoin sinulle Arja<3

      Poista
  5. Teemalla tulee parhaillaan sarja juutalaisten joukkotuhosta, olen hieman sitä vilkaissut mutta en ole kokonaan katsellut, mieleen on vain jäänyt se valtava joukkoliikehdintä, millä Hitleriä palvottiin - se on ihan käsittämätöntä. Tosin nykyäänkin on tietynlaista henkilöpalvontaa, mutta silti... Maailma on kummallisuuksia täynnä. Tämä olisi varmaan ihan kiinnostava kirja tutustua, mutta ei ehkä minun kirjani, joka viime yönäkin näin ihan kamalaa painajaista. Mistä ne oikein kumpuavatkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, no minä en olisi nyt kirjoilta ja puutarhoilta ehtinytkään katsoa. Oi, onhan meillä joukossamme tämän päivän hirmuhallitsijat.

      Minulle tämä kirja on taas ihan must.On erittäin kiinnostavaa päästä näinen naisten pään sisälle samoin kuin heidän rakkauden kohteidensa.

      Unet eivät kysy lupaa...

      Poista
  6. Leena, tämä on taas niitä kirjoja, joihin jostakin kumman syystä suhtaudun hyvin ristiriitaisesti: haluaisin lukea, mutta en pysty. Oli hyvä lukea tämä sinun mielenkiintoinen juttusi; tiedän ainakin, mistä puhutaan, eli kaunis kiitos! <3

    VastaaPoista
  7. Silmäilin tänä aamuna tosi pikasesti Hesarista Henriette von Schirachin Herrakansaa arvostelun ja ajattelin, että tästähän olen lukenut Leena Lumin blogista. Nyt tulin tänne ja mietin, että miten tämä voi olla nyt tässä, kun silmäilin tätä aamulla Hesarista ja olin varma, että olin jo lukenut siitä täällä Lumissa. Piti ihan käydä hakemassa lehti ja eri kirjathan näissä on. Ja siitä Herrakansasta olet jo kirjoittanut, niin kuin oikein aamulla muistin. Mä olen ihan sekaisin...;) kiinnostava kirja, luen varmaan jossain vaiheessa. Jos luen vaan toisen, Herrakansaa tai tämän, kumpaa suosittelisit, tai kumpaa ensin luettavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, olen kevät joka sekoittaa pääsi! Hah-hah...Minulle käy alituiseen, että ihmettelen, missä olen kodannut jonkun tekstin tai missä ovat lukulasini ja yhden kauhean kerran...ne olivat jääkaapissa. Mutta siitä ei enää puhuta:)

      Minun itse asiassa oli tarkoitus tässä linkittää Herraskansaa, sillä tässä kohdattiin osin samaa. Teki mieli vertailla miten kirjoissa kerrottiin tuo Evan ja Adolfin kohtaaminen siellä Henrietten isän valokuvaamossa, jossa Eve toimi Hoffmannin assistenttina etc. Mutta koska vein tämän elämäkertoihin, sieltä ne kaikki löytyvät.

      Pistit pahan, sillä voit arvata, että ehdin miettiä jo tätäkin, sillä kummatkin olivat minulle niin kiinnostavia. Annan asian hautua...No, mun kuuluu helpata sua lukmiesessa, joten Herraskansaa on tietenkn Henrietten hieman kaunistelevaa kertomusta eli tavallaan siinä ollaan koko se kirja siinä Hitlerin lähipiirissä, ja paljon Berghofissa ja siellä kauniissa Baijerissa etc. Mutta Henriette kertoo yllättävän hyvin, vaikka uhriuttaakin itseään, mutta lopulta hän ottaa juutalaisasiasta kuitenkin yhteen Hitlerin kanssa ja sitähän ei saanut tehdä kukaan, ei kukaan. Hän on selviytyjä ja äiti. Tuomitun natsin vaimo, mutta tekee lopulta omat ratkaisunsa.

      Tämä Diktaattorien naiset on paljon dramaattisempi, sillä kun kirjan on lukenut, on samalla kokenut 'hullua rakkautta' ja nyt ehdottomasti sen äärimmäisellä rajalla. Mutta vinkkaan vähän: Mites Lenin ja hänen rakkautensa ihan nuoresta asti, mitä tiedät siitä? Mikä oli se kadonnut kirje, joka olisi voinut estää vankileirien saaristot? Kuka sen kirjoitta? Kuka sen sieppasi? Mitä kirjoittaja kertoo Salazarista? Oliko hän niin pidättyväinen ja...? Ja entäs sitten Mussolinin rietastelut? Minulle vaikeinta oli lukea Maosta ja hänen naisistaan. Romania oli tuttua, mutta ei Elenan hulluuden äärettömyys. Bokassa on kuin ei olisi tottakaan, mutta on se ja mieti Ranskan presidentti ystävänä. Stalin!!!! Ja alussa sekä lopussa olemme taas Hitlerin naisissa ja miten hulluiksi hän heidät saikaan...

      Lue ensin tämä ja sitten Herraskansaa. Hitlerin kohdalla tulee kiinnostavaa ristivalotusta, kun lähi-ihminen, Henriette oli tuntenut Hitlerin lapsesta lähtien ja sitten tässä kirjassa ulkopuolinen kertovat hänestä. Kannattaa kuitnekin muistaa, että jäljelle jäi runsaasti mm. kirjemateriaalia eri tapauksissa...Hirven kiinnostavaa!!!

      <3

      Poista
    2. Luin tän jo vähän aikaa sitten, mutta sitten mulle tuli nettiongelmia. Ja puhelinongelmia, eli kaksi teknistä ongelmaa yhtä aikaa! Päätin vähän lomailla ja hoitaa ongelmat vasta sitten. Nyt netti taas toimii ja puhelimella ei ole niin kiirettä.:)

      Olipa kiinnostava kirja! Synnytti paljon keskustelua jo lukuvaiheessa ja lukemisen jälkeen. Naisista, diktaattorien naisista, diktaattoreista, historiasta, valtioiden välisistä suhteista....

      Osa näistä naisista oli itsekin diktaattoreja, mutta omana aikanaan ei olisi päässet naisena valtaan, mutta miehen "oikeana kätenä"... Osa taas oli pakotettuja, osa kovin nuoria ja ehkä siten naiiveja. Mutta esim. se Salazarin maailmaa nähnyt toimittaja, miten hänkin oli niin sokea diktaattorille? Tai nuo alun siteeratut rakkauskirjeet Hitlerille ja Mussolinille! Niissä on varmaan jotain samaa hurmoksellisuutta kuin jossain uskonlahkoihin hurahtaneissa. Tai kun mainitsit nuo rakkauskirjeet massamurhaajille. Onko naisissa joku tuommoinen ominaisuus? Jos ajatellaan vaikka jotain viattomampaa ja (yleensä) melko vaaratonta: onko naispuolisilla rokkareilla ja leffatähdillä yhtä paljon seksuaalisesti latautuneita fanijoukkoja kuin miehillä? Käsittääkseni ei. (ja noissa piireissähän on myös sitä, että tytöt on valmiita mihin tahansa ja sitten heitä käytetään hyväksi) Vallassa olevia naisia on vähemmän kuin miehiä, mutta onko heillä samassa suhteessa puolta nuorempia kauniita vaimoja (tai siis ehkä miehiä) ja useampi tyrkyllä jonossa tuohon osaan? Mikä saa naisen käyttäytymään näin, joskus jopa niin äärille kuin rakastumaan etänä murhaajiin ja diktaattoreihin?

      Ja miten ihmeessä se Elena sai niitä kaikkia tohtorin arvoja ulkomailtakin, eihän Romania ollut edes mikään merkittävä ja suuri valtio. Tai miksi Ranska kustansi Bokassan hallintoa. No joo, valtioiden suhteet on monimutkaisia ja niin edelleen, mutta silti. Tiedettiinkö Suomessa esim. Romanian kauheuksista kovinkaan hyvin? Eikö ne lastenkodit kammottavine oloineen ilmenneet lännelle vasta silloin Ceausescujen jälkeen? Äitini kanssa juttelin ja hän kertoi jutelleensa Virossa virolaisten kanssa 80-luvulla ja sai vähän sivulauseesta käsityksen, että he siellä tiesivät enemmän Romanian asioista kuin me. Mutta nyt tiedonkulku on toista ja mitä me tiedämme esim. Turkista ja tehdäänkö mitään..?

      Näköjään vieläkin voisin puhua tästä loputtomiin. Tällä pintaraapaisullakin kommentista on tullut kilometrinen!:) Kerron kuitenkin vielä, että luin just Timothy Snyderin kirjan Tyranniasta. Se olisi hyvä kirja lukea vaikka yläkoulussa, opetella miten tunnistaa tyranniaa ja miten puolustaa demokratiaa.

      P.S. Leninin osuuden loppu oli...!! Huikea ja dramaattinen sanoisin jos se olisi fiktioita. Ikävä kyllä ei ollut.

      Poista
    3. Sanna, tämä on järkyttävän kiinnosta ja R. oli samaa mieltä! Itse koin erityisyyttä juuri Salazarin kohdalla, josta tiesin vähiten ja sitten taas Lenin...

      Jos seuraat uutisointia tai satut katsomaan jotain amerikkalaista toisen luokan leffaa, huomaat, että naiset ovat ihan hulluina petomiehiin. Nyt luen Blondia ja niin ottaa lujille, että R. saa hakea minulle illaksi Fazerin sinisen hasselirouheella...Menen taas yli rajan, sillä hänen tositetensa oli rankkaa, mutta Oates tekee siitä suorastaan pirullisen, jossa Marilynkään ei ole ihan osaton. Hän valitsi vääriä miehiä ja niitähän hänen ympärillään riitti. Sillä oli seuraamuksensa. Onko tuo huomion haku väkivaltaisiin miehiin jotain perua, mitä on sattunut lapsuudessa, vai onko se tarvetta saada 'suojelija' ja sitten vahingoittuukin itse, vai onko siinä jotain kimuranttia seksuaalisuutta sinne machoilun puolelle...masokismia tms.

      Ehkä Elena sai ne 'poliittisina' lahjoina. Eikö kirjassa ollut jotain niinkin, että kun hän sai olla sillä hyvuipurrella, hänen piti heti saada se. Kierolla pelillä varmaan. Minusta Romania oli niin suljettu, että muistan vain sen teloitusvideon ja sen jälkeen aukenivat kauhujutut. Turkista tiedämme ainakin sen, että valtion päämies on diktaattori, hän on kieltänyt naisia nauramasta ääneen ja Turkissa naisen henki ei ole kovinkaan arvossa, eli tekevät raskasta työtä mm. ikkunoiden pesijöinä ilman turvavälineitä korkeissa kerrostaloissa ja edelleen veli saa hallita sisarensa 'kunniaa' etc.etc. sekä julkisia eläinuhreja pääkaupungissa sekä kidutuksia vankiloissa. Ei sananvapautta.

      Tämäkin kirja olisi monelle silmien avautumiseksi.

      Taidan lukea Leninin uudelleen, sillä muistan miten paljon kommetoin häntä R:lle eli siinä oli kaikkea laidasta laitaan.

      <3

      Poista
    4. PS. Aileen Wuornos meni tallenteelle.

      Poista
    5. Mä vaan en voi käsittää noita petomiehiin hulluna olevia naisia. Tai diktaattorien ihailua uskonlahko tyyppisesti hurahtaneena. En mä kyllä ymmärrä totaalista uskonnollista hurahtamistakaan. (tähän se mun yhä kaipaamani silmiään pyörittävä hymiö)

      Oatesin blondi on ollut ikuisuuden mun lukulistalla. Josko pian mäkin siihen tarttuisin...

      Välilä tarvitaan taukoa nykyisiin&menneisiin diktaattoreihin, eihän sitä muuten kestä. Lähden mansikkatauolle.:) Tschüss! <3

      Poista
    6. Sanna, sama täällä. Oksettaa. No, unohdinkin tuohon vastata eli esim. Hitler-hurmos muistutti ihan jotain lahkolaisuutta.

      Kyllä sä tartut, kun minä sanon, että se vetää sua sänkyyn aikaisin, etkä voi lopettaa. Oates on itse saatana kirjoittamaan, viiltää ja viiltää, omii Marilynin ihonkin ja sieltä touhuaa...Muitakin äänessä kuin Marilyn, mutta tämä kuvaus vain sekoittaa minua ellei lopussa tule...Siis tässä ollaan kuin Monroen eli Norma Jeanen nahoissa ja pääsemättömissä.

      Niinpä ja uusia tulee aina vain. Tänään ei mansikoita, mutta huomenna senkin edestä. Tschüss! (Alat yllätellä minua:)

      <3

      Poista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Jospa saan joskus käsiini... :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, takuulla et unohda tätä kirjaa, kun kirjan kannet ovat sulkeutuneet:)

      Poista
  9. Herrakansaa ja tämä ovat molemmat listallani. Ehkä luen tämän ensin.
    Kansikuva on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, hyvä sinä! Me jatkoimme Sannan kanssa tästä myös privaatisti. Hänkin lukee ensin tämän ja sitten Herraskansaa.Niin minustakin.

      <3

      Poista