torstai 21. maaliskuuta 2013

Herrasmiehet vaikenevat!

Eräs laji olisi pitänyt ajoissa laittaa suojelukohteeksi ja se on herrasmiehet, tuo sukupuuttoon kuoleva laji. Olen niiiin onnellinen, että olen saanut elää aikana, joina heitä vielä on ollut. Toki, toki aina on ollut myös vähemmän herrasmiehiä, mutta heitä katsottiin vähän säälien, heihin ei koskettu edes tikulla, he jäivät aina ilman, mutta he eivät myöskään voineet riekkua julkisuudessa julistamassa omaa paremmuuttaan ja erinomaisuuttaan. Kaikkihan tiesivät, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Se tiedetään tänäänkin: Mitä vähemmän tunneälyä, mitä vähemmän munaa ja potenssia, mitä vähemmän mitään älyä, sitä enemmän pitää halveerata niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet palvoa tyhjyyttä. Epämies iskee juuri heihin, jotka eivät palvo, jotka eivät jää, joiden silmät aukeavat näkemään, mikä mätäs hän onkaan ja miten vähän annettavaa. Tämän jälkeen seuraa isku ja siltä eivät välty edes kuolleet puolisot elävistä expuolisoista nyt puhumattakaan. 

Mikä ihme meitä naisia oikein vaivaa, kun emme ajoissa näe 'läpi'. Rehvakkaan olemuksen alla piilee itsetuntovaurioinen mies, jolta voit luulla saavasi jotain enemmän, vaan katso tarkemmin, käytä tunneälyäsi ja kierrä kaukaa! Kaikkialla riekkujat ovat pahinta sorttia. Voit olla sataa varma, että he pitävät huolen siitä, että unohdusta ei ole luvassa. Heitähän ei voi unohtaa, hehän ovat niin komeita ja superrakastajia ja älykkäitä ja vain hieman huomionkipeitä, mutta sinähän tiedät totuuden. Muistat miten ilman jäit pullistelijan kanssa. Muistat aamuyöt jolloin valvoit miettien, miten sileät aivot eräillä onkaan, miten kyvytttömiä ja mielikuvitusköyhiä he ovatkaan erotiikan alueella, miten tyhjältä tuntui sekä sängyssä että sen ulkopuolella. Epäherrasmiehistä ei ole viistopallonheittäjiksi. He eivät heitä kuin 'vettä' ja sitäkin äijämäisesti suviaamuna kuistin rapuilta suu vaahdossa paasaten kaikista kuuluisista, joita ovat saaneet tavata, etenkin naisista ja miten hän olikaan saatellut heidät onnen seitsemänteen taivaaseen plaa, plaa, plaa. Sinä, nainen, joka onnettomuudeksi häneen törmäsit, tiedät kuitenkin totuuden ja tajuat, että on aika lähteä sinne, missä uivat tosimiehet, hiljaisten vesien kalat, jotka eivät julista toreilla ja turuilla omaa paremmuuttaan, jotka tuntevat Waltarin mielen, eivätkä vain ole sitä tuntevinaan, jotka muistavat, miten jo Waltari totesi: Herrasmiehet vaikenevat!

Leena Lumi

PS. Ellet tiedä, mistä on kyse, lue tämän päivän Helsingin Sanomat.

82 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Mietin tätä tänään enemmänkin, myös sitä, että miksei Ruusunen saanut kirjoittaa Vanhasesta, mutta Rajalalla on oikeus kirjoittaa ex-vaimoistaan mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, hyvä huomio! Tapauksessa Ruusunen/Vanhanen minua otti erityisesti päähän se, että hän, jolla oli valtaa ja rahaa käydä oikeutta, hyökkäsi vähävaraisen yksinhuoltajan päälle. En ole lukenut ko. kirjaa, vaikka Ruususen ja Vanhasen patsas komeilee kotikylässäni. Onneksi se nyt vietiin ihan meren rantaan. Ruususen äiti on Suomen ensimmäinen naispalopäällikkö ja ensimmäinen virka Luvialta, kotipitäjästäni. Siinä tomera nainen, joka laittoi äijät riviin.

      Minusta monenlaista voi kertoa, puolin ja toisin, mutta pitäisikö sänkyasiosta vaieta.

      P.R. on kirjoittanut kirjan mm. kuolleesta mallivaimostaan E:sta, jossa toteaa vaimolla olleen ongelmia erotiikan alueella. Eikö tuolle äijälle voi tulla mieleen, että ne ongelmat johtuivat hänestä! Huono rajastaja on vain huono rakastaja!

      Poista
    2. Hesaria ei tule, mutta tiedän mistä puhutaan. Huh huh. Hyvä kommentti tuo, Leena, mies ei ymmärrä olevansa itse huono...

      Ps. Aiotko lukea Flectcherin uusinta?

      Poista
    3. No egovammainen mies ei sitä tajua.

      PS. Ethän vain ole jo saanut sitä? Tietenkin aion;-)

      Poista
    4. Sain eilen mutta on niin kova "lukusuma", etten tiedä koska ehdin.

      Syksyllä tulee uusi kirja Johan Theorinilta <3

      Poista
    5. No, minullekin tuli just. Aion ottaa monta illalla käteeni ja se, jonka ensisivu alkaa viedä, sen nyt valitsen;-)

      Oh, ihana Theorin! Missä välissä ehdit katsoa jo syksyn kirjoja...;-)

      Poista
  2. Enpä ole hesaria lukaissut vuosikausiin, mutta taitaapa olla sama epämies asialla, joka on roikkunut ilmeisen epämiehekkään kirjansa tiimoilla iltapäivälehtien lööpeissä, kansissa ja sivuilla useamman päivän ajan!

    En ole koskaan ymmärtänyt kyseisen tyypin ajatuksenjuoksua ja huomionhakua, maku meni totaalisesti jo silloin kun kirjoitti paljastuskirjan ensimmäisestä vaimostaan. Kirjaa en ole lukenut, enkä aio lukea tätäkään.
    Myötätuntoni on täysin Katrin puolella, joka on äärettömän miellyttävä henkilö - on ollut ilo olla hänen kanssaan samalla matkalla viikko tässä joku vuosi sitten.

    Täysin käsittämätön törvelö tuo mies, jonka nimellä en tahdo suutani tahrata :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, minä luin sen paljastuskirjan hänen edesmenneestä vaimostaan...Miehelle ei tullut mieleenkään, että vaimon 'ongelmat' johtuivat huonosta rakastajasta. Ja mikä pahinta: Vaimo ei päässyt enää kertomaan, miten hän asian koki, mikä oli hänen totensa. Keräsin E:sta leikekirjaa, sillä olin silloin vielä lähdössä...

      Voi, kunpa eräät miehet vaiettaisiin kokonaan! Hänhän haluaa vain ja ennen kaikkea olla parrasvaloissa.

      Ja minä en voi mennä su kirjamessuille, vaikka minulla oli tapaaminen siellä, sillä juuri tuo mies olisi sitten kanssani saman katon alla. Menen lauantaina.

      Poista
  3. Hahaa.. Sileät aivot. Hyvä kielikuva :) En ole lukenut Hesaria tänään, enkä ehtinyt vilkaista näitä kommenttejakaan, mutta tiesin heti mistä tai kenestä on kyse. Käsittämätön pelle koko heppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresita, kun muistan biolgoian tunneilta sellaistakin, että mitä sileämmät aivot, sitä vähemmän älyä. Runsaat poimut viestivät älystä. Kuulemma.

      Hänestä on tullut pelle ja saa siitä kiittää vain itseään.

      Poista
  4. Jotenkin arvasin jo kun näin otsikon, mistä on kyse. Muistan sinun antipatiasi ennestään :)

    Ei tämä minustakaan Rajalalta kovin fiksu temppu ole, mutta kuten jo muualla totesin, hänellä on sen verran iso ego, ettei siihen suurta lommoa kaikesta mediaryöpytyksestä ja kansan paheksunnasta varmaan jää. Ja se on selvä, että kirja tulee myymään hyvin. Itse jätän kyllä väliin, vaikka muuta Rajalan tuotantoa olenkin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, en ole ainoa. Minulla on tallessa juttua, jossa oikeat tutkijat kyseenalaistavat herran tekeleet.

      Hän ei näe egoltaan mitään, ei edes kuule. Miten voi sitten muuhun kyetäkään!

      Minä en ole lukenut mitään häneltä sen jälkeen kun sain sokin elämänkerrasta, jonka hän oli kirjoittanut edesmenneestä puolisostaan. Jopa Waltaria meni sörkkimään, joten en voinut lukea Unio Mysticaa.

      Poista
    2. Mun pitää sen verran puolustaa Rajalaa, että Unio Mystica on erittäin hyvin kirjoitettu elämäkerta, jonka eteen on nähty paljon vaivaa. Rajalan paras teos.

      Ja se, että monet tutkijat parjaavat Rajalaa, johtuu lähinnä siitä, että elämäkerta ylipäätään ei ole kovin suuressa huudossa kirjallisuudentutkimuksen alueella.

      Ei Waltaria tai ketään muutakaan kirjailijaa voi nostaa mihinkään kansakunnan kaapin päälle ja ajatella, ettei niihin saisi koskea.

      Nämä Rajalan "paljastuskirjat" omasta henkilökohtaisesta elämästään eivät ole minua kiinnostaneet, enkä ole niitä lukenut.

      Poista
    3. Ei siinä tutkijoiden parjauksessa ollut kyse muusta kuin että R. toi itseään kautta linjan enemmän esiin kuin tutkittavia ja että hän käytti paljon muiden aiemmin kirjoittamia tekstejä etc.etc. ja etenkin asetti tutkijaksi. On jokaisen oma asia minkäsortin 'tutkijana' R:a pitää.

      Ja jokainen saa mielessään nostaa Waltarin vaikka minne. Ja onneksi on vapaa valta valita, mitä lukea.

      Minusta on aina alhaista nostaa itseään alentamalla muita.

      Poista
    4. tekstikorjaus: ...ja etenkin asetti itsensä tutkijaksi!

      Tietenkin sitä voi itseään nimittää vaikka Prinsessaksi, kuten teki Kellokosken sairaalan eräs asiakas.

      Poista
    5. Rajala on oppiarvoltaan kirjallisuustieteestä väitellyt tohtori, joten siinä mielessä hän voi kutsuaan itseään tutkijaksi.

      Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että on epäkunnioittavaa nostaa omaa egoaan muiden kustannuksella.

      Poista
    6. Sitä ei aina käytöksestä uskoisi.

      Tietynlaiset ovat niin tehneet aina. Se on jotain, mikä ei tunnu loppuvan. Eikä siihen auta ainakaan kirjasivistys. Pitää olla tunneälyä ja sosiaalista älyä sekä taitoa nähdä itsensä muiden silmin.

      Poista
  5. Kiitos kirjoiotuksesta, Leena.<3

    Totta joka sana, jonka sanoit P.R:sta...
    En ole lukenut R:n tunnustuksia kummastakaan vaimosta, ja tuskin tulen lukemaankaan. Minä koen enemmän häväistyskirjoiksi tällaiset jutut, jotka on kirjoitettu kuoleman / eron jälkeen. Itsensä nostaminen toisia haukkumalla ei ole ylevä eikä hyvä tapa nostaa omaa identiteettiään..:/

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, Leena-IhaNainen.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä. Tosin tämäkin vain lisää mainontaa, mitä R:n tulee...

      Näitä tulee ja menee, mutta erityisesti minua satutti, että edesmenneistä voidaan kirjoittaa mitä vain. Ja muutoinkin ei ole tapana ruotia intiimejä asioita tuolla tavoin, tuskin toinen osapuoli siitä nauttii.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  6. Katri Helena avasi itse Pandoran rasian antamalla laittaa elämäkertamusikaaliinsa Panu Rajalaa pilkkaavan Proffa-nimisen henkilön. Hän rikkoi näin molemminpuolisen vaitiolosopimuksen.

    Hänen on täytynyt tietää niin tehdessään, että Rajala vastaa samalla mitalla. Onko Rajalan kirjan aiheuttama kohu siis mainos, jonka Katri Helena halusi? Skandaalithan ovat nykyään suosituinta PR:ää. Ne saavat tunteet vellomaan, kirjaa myydään, musiikkia ostetaan.

    Kirjan sisältö taitaa vastata sitä, mitä kustantajat, media ja lukeva yleisö nykyään arvostavat. Lehdissä näkemäni lainaukset ovat olleet kuitenkin yllättävän siistejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, tällaista olen lukenut, mutta eikö toinen olisi sitten voinut osoittaa fiksuutta, jos hänessä sitä on, ja vaieta silti. Tämähän on kostonkierrettä.

      Tuskin Katri-Helena halusi, mitä kirjassa lukee, jos oikein olen ymmärtänyt, kun toimittajakin sitä kauhisteli, mitä R. oli kertonut intiimeistä asioista.

      No minä olen sitten tuon ulkopuolella.

      Poista
    2. Olisi mukavaa, jos naiset ja miehet kunnioittaisivat toisiaan ja ihmiset kohtelisivat toisiaan kohteliaasti ja hienotunteisesti.

      Nykyaikana naiset eivät taida oikeastaan haluta, että heitä kohdellaan hellästi ja kohteliaasti. Entisajan herrasmies heitti viittansa kuraiselle tielle, jotta naisen pieni jalka ei joutuisi astumaan lokaan. Nyt nainen haluaa olla "jätkä" , joka kehuu krapulallaan ja käy mutapainia miehen kanssa. Herrasmiehet eivät ole suosittuja. Säännnöt ovat muuttuneet. Surullista.

      Poista
    3. Täysin samaa mieltä! Kaunis huomaavaisuus ei ole keneltäkään pois ja elämästä tulisi paljon miellyttävämpää.

      Anna, oletko ihan varma? Lueppa nyt Jonas Konstigin kirja Totuus naisista, jossa päähenkilö mies on just minusta, mitä miehen pitäisikin olla. Tietenkin nainen on toisena päivänä sitä ja toisena tätä ja Waltari siitäkin on parhaat kommentit lausunut, mutta voihan se mies olla herrasmies YLEENSÄ ja sitten naisen pienestä merkistä vaikka välillä Rhett Butler;-) Eikö kukaan enää harrasta mitään vihjeitä...

      Siis taidat yrittää sanoa, että nainen on miehistynyt. Mikä hinta silloin ollaankaan maksettu tasa-arvosta, josta silti tuskin kukaan luopuisi. Tasa-arvolle kyllä, mutta myös naisellisuudelle ja herrasmiehille!

      Minustakin...surullista.

      Poista
    4. Rajala on kirjoittanut sitä, mitä halutaan lukea, Panu Rajalan kirjasta on tulossa toinen painos. Ensimmäinen painos 6000 kpl.

      Poista
  7. Kirjailija R on oivaltanut ajoissa sen, että kärpäset eivät ole väärässä: paska on hyvää.Ja silläkin voi tienata elantonsa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus Leena!
    En ole voinut sietää ko. miestä sen jälkeen, kun luin mitä hän kuolleesta vaimostaan kirjoitti.
    Paskahan myy tänä päivänä ja siitähän tuossa on kyse.
    Kansa rakastaa Katria ja viittaa kintaalla moisille paljastuksille.

    Ei ole mies eikä mikään, joka tuollaista tekee:)
    Mukavaa torstain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos.

      Minä jouduin siitä ihan sokkiin.Miten joku voi, kun toinen ei ole enää kertomassa kuvan toista puolta.

      Minä vain olen kyllästynyt paskaan ja jotenkin juuri nyt tuntuu, että omassa kädessä on sontatalikko: Tämäkin menee R:n mainostamiseen. Voi kunpa herrakirjailijat olisivat kuten Tommy Tabermann tai Bo Carpelan, niin hienoja saa nyt suurennuslasilla etsiä.

      Hanne, mies joka noin tekee on raukka!

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  9. Jotenkin arvasin tänä aamuna Hesaria lukiessani, ettet voi olla tätä kommentoimatta.;) Ja hyvä niin!
    En ole nähnhyt, en kuullut tuota Katri Helena musiikaalia, mutta minulla on käsitys, ettei Katri Helena nyt saanut takaisin samalla mitalla, vaan paljon isomalla.
    Hieman lohdullista tässä herrasmiesten katoavassa maailmassa, että ainakin kaikki miehet joiden mielipiteen olen kuullut aiheesta, pitävät P.R:aa moukkana.
    Tuosta, todellakin surullisesta, aiheesta 'naisten miehistyminen' (pakosta vai halusta?)voisin puhua loputtomiin mutta jos kerrankin säästäisin tätä kommentointitilaasi.;)
    Pakko kuitenkin kertoa, tuosta vastauksestasi Hannelle tuli mieleen "ilmoittaa", että luen parhaillaan Carpelanin Axelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mää tein kaikkeni, että olisin pidäöttynyt, mutta mikään ei auttanut;-)

      En tiedä tuosta musikaalista mitään, sillä en ole ihan kauheasti ns. Suomimusiikin perään, mutta katson tätä nyt loukatun naisen puolesta ja etenkin kun tässä on R:n kohdalla ikävä kaava.

      Olen kuullut samaa, eikä se voi johtua siitä, että hänessä olisi mitään kadehdittavaa;-)

      Tuo olisi ihan eri juttu ja sisareni, joka taas pitää Suomimusiikista, varmaan toisi tähän kohtaan Tapani Kansan levyn Tulkaa tytöt takaisin. Kansa oli jopa M:n syntymäpäivillä laulamassa...

      Jos kommmenttilootaa aletaan säästää, Leena Lumi sulaa pälveksi.

      Ah, Axel!, kaikkien herrasmiesten herrasmies. Mikä ihana kirja ja sitten kerrot mitä koit. Miksiköhän minä luin sen kirjan niin monta kertaa, että...Carpelan oli myös mielettömän charmikas herra.

      Poista
  10. Erittäin hyvä kirjoitus. Aamuinen Hesarin juttu ja Arto Nybergin haastattelu toivat mieleeni, että miksi Rajala ylipäänsä kirjoittaa edellisistä puolisoistaan. Kirja EV:stä järkytti aikanaan minuakin.

    En halua mitenkään puolustella Rajalaa, mutta tuntuu kuin koko Rajalan laaja tuotanto nollaantuisi jälleen kerran. Herrasmiehet eivät paljasta sisintä yksityiselämäänsä, se on ainakin varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Hyvä kysymys: Miksi? Mitä hänellä on hävittävänä vaikenemisessa, kun edesmennyt puoliso ei pääse kertomaan, millainen hänen miehensä oli rakastajana ja exät ovat siihen liian fiksuja ja vaikenevat arvellusta totuudesta. Kirja EV:sta oli järkyttävä ja mitähän lapset olivat siitä mieltä...

      Älä yhtään pelkää: Se vain kasvaa tästä paskasta ja saa ansaitsematonta lisäarvoa!

      Herrasmiehet eivät kerro jälkeenpäin mitään intiimielämästään naistensa kanssa. Se on ollut ikiaikainen kuin tähtiin kirjattu normi, mutta aina on näitä...

      Poista
  11. Kiitos Leena hienosta postauksesta! Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Lukiessani Hesarista tuota juttua onnittelin mielessäni KH:aa, kun oli päässyt mokomasta eroon. Tajuaa kyllä vähemmästäkin, että kova narsistinen loukkaus on tuo musikaali ollut. Hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, mun piti ottaa aamulla ylimääräinen verenpainelääkekin;-) Ole hyvä. Mikä ihme nuo kaksi oikein vei yhteen, vai se, kun P.R. katsoi K.H.:n haastattelua telkkarista ja totesi, että he ovat niin samanlaisia, kun kummatkin leskiä ja alkoi sitten tyrkyttäytyä taas kerran naiselle, joka on JULKKIS.

      No juu, olipa iso loukkaus: Vain raukka iskee avioliiton intiimeillä asioilla naista. Ja mitähän kerrottavaa edesmenneellä aviopuolisolla olisi miehensä kyvyistä. Kumpikohan olikaan vikapää ettei toiminut!

      KH:na minä nyt alentaisin itseni ja kirjoittaisin sellaisen intiimipaljastuskirjan, että siinä olisi maa vähän aikaa hiljaa, mutta K ei halua tahrata puhtoista mainettaan R:n takia. R. tietää, että K-H ei paljastele, siksi uskaltaa loukata näin. Mulla katkeaa kohta suoni päästä;-)

      Poista
  12. Täällä vielä miltään pälveltä näytä, sulamisvedet on kaukana!;)
    Kun kerran vähän niinkuin yllytit, niin pintaraapaisua tästä aiheen vierestä: Kun monet ns. miehiset määreet koetaan usein kovin positiviisina (Sehän on suuri kehu, kun tyttö on"hyvä jätkä", mutta sitten ns.naisellisemmat kuvailut "prinsessa", "hienohelma" on enemmänkin haukkumista. Tai naisen kehontoiminnat eivät vieläkään ole yhtä "normaaleja" kuin miehen. Jne. ), niin senkö takia monet naiset pyrkivätkin toiminassaan ns. miehisyyteen oli se sitten ns.loogisuutta tai näitä negatiivisempia asioita kuten ennen lähinnä miehille kuulunut ryyppääminen ja autoilla kaahaaminen. Kuinka paljon naiset päättävät "miehistymisestään" itse ja kuinka paljon sen suuntaan tulee painetta ja piiloviestintää itsensä ulkopuolelta?

    Mun äiti ois varmaan kade tosta Kansasta.;)

    Palailen kyllä Axeliin. Luen kyllä sitä hitaasti,että malta odotella!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika paljon on kinoksia...;-)

      Huomaan itsekin välillä pukeutuvani kuin 'jätkä' eli farkut, rotsi ja kunnon bootsit á la 'These boots are made for walkig', mutta perimmiltäni olen varmaan jotain ihan muuta.

      Kun mies sanoo 'vittu', se on jotenkin rumaa, siis käyttää naisen sukupuolielintä kirosanana. Kun mies paljastelee parin intiimiasioita julkisuudessa, tarvittaisiin siihen joku rangaistusseuraamus. Marmustoilla just kommentoin yhteen juttuun 'asenteesta' ja 'särmästä', että minä sanon helposti, että jos joku on mulle kova juttu, hieno juttu, että siinä on 'munaa', mutta tänään jostain syystä nuo munajutut eivät kiinnosta...Jouduin ottamaan ylimääräisen verenpainelääkkeenkin ja silti särkee päätä ja kiristää jotain suonta...ja olin sentään lenkilläkin.

      Minusta ns. miehisiä naisia näkee nykyään paljon, mutta onneksi myös miehiä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin P.R.

      Ja minä otin kuvia M:sta ja Kansasta kaulakkain...

      Minulla on hurja kirjasuma, joten voi olla ensi viikolla hiljaista...ei ne kirjat lukematta blogiin tule. Ota aikasi.

      Poista
    2. Toivottavasti tänään ei enää päätä särje ja kiristä!

      Äh näitä nettikesusteluja. Kun yrittää kirjoittaa lyhyesti ja äkkiäkös tuosta klikkaa'lähetä'...En tiedä nappasiko kaimani tuolla alempana osittain tästä^ kirjoituksesta vai ei, mutta selvennän nyt vielä kuitenkin: (mulle) sillä ei ole mitään väliä kuinka paljon naisessa ja miehessä on naisellisia ja miehisiä piirteitä. Mua ottaa päähän se, että yhä vielä usein NS.miehiset piirteet koetaan positiivisiksi ja NS.naiselliset piirteet ei ihan niin positiivisiksi. Sellainen kuitenkin vaikuttaa meihin tietoisesti sekä tiedostomattomasti.
      Mitä taas vaatteisiin tulee, niin sehän vaan on hauskaa, että saa leikitellä ja vaihdella tyyleillä päivän, tilanteen, fiiliksen mukaan. Ja hienoa, että se alkaa olla yhä sallitumpaa myös miehille!

      Nyt vaikenen, edes viikonlopuksi.;)
      Hauskaa viikonloppua teille!:)

      Poista
    3. Tänään on ihan hyvä päivä, toivottavasti myös sinulla.

      Minulle tuli outo olo, kun luin, että Sanna ja luulin ensin, että sinä, mutta kun ei ollut sun kuvaa...Ja kun te vielä olette saman aiheen kimpussa.

      ...ja mietippä sitä, miten poikia kasvatetaan eri tavalla kuin tyttöjä. Nyt olen kuin näköalapaikalla, kun kummipojallani on pikkusisko...Jotenkin kuin poikien pitäisi olla niin 'äijää' ja harrastaa äijäjuttuja etc. Ja tytöille niitä kotileikkejä ja nukkeja ja harsohameita, poikien vaatetus on miten sattuu. Tämä pintaraapaisuotannalla.

      Olen mennyt cocatailkutusille korkkareissa ja R:n puvussa! Se on vähän kai sitä Dietrich -tyylin hakua.Silloin, kun sellainen huvittaa.

      Samoin minä vaikenen. Aion rauhoittua, levätä, käydä etsimässä uudet kesäfarkut (aina ei voi olla mekoissa) ja piipahtaa kirjamessuilla.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Tänään taidan rutistaa entistäkin lujemmin omaa herrasmiestäni, joka osaa mm. puhua ja pussata, mutta ei kierrä sitä kertomassa kylillä, eikä näyttele taitojaan kodin ulkopuolella;). Herrasmies tietää, että kodin ulkopuolella vaimosta kannattaa kertoa vain hyviä asioita, sillä kuka sitä nyt likaisi omaa pesää? Samat sanat sitten meille vaimoille, sillä en ymmärrä yhtään niitä naisia, jotka kulkevat kaduilla omaa miestään haukkumassa. Ei haukku haavaa tee koirien maailmassa, mutta ihmisten maailmassa tekee.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, syytä onkin, samaa minä täällä. Sitäpä oppia oman pesän likaamisesta P.R. ei ole ikinä sisäistänyt. Ja puolin että toisin. Kyllä omaansa saa kehua!

      Mietin, että jos olisin nyt itse K-H., en ihan kohta päin katsoisi kaksilahkeisiin. Ollaan me nyt vain hyvin, hyvin tyytyväisiä, kun saamme huomata, että kaikki on niin hyvin.

      Poista
  14. Melkoista meininkiä, tuon kärpäskommentin tunnustan saaneen hymyn huulille. Ikävä viikko takana, ihana oli käydä täällä kääntymässä:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, no hän olisi voinut nimellään kommentoida, sillä en yleensä anonyymejä julkaise. Varmaan tarkoitti, että mehän just olemme niitä kärpäsiä, mutta kaikesta ei ole syytä vaieta. Kun taas on asioita, joita fiksu mies ei ikinä levittele toreilla ja turuilla.

      Jotenkin aavistin...ehkä sulle teki hyvää joutua tähän kuohuntaan;-)

      Poista
  15. Hienoa, Leena! Juuri näin. Joskus narri voi olla pukeutunut herrasmiehen vaatteisiin. Aina ei näe läpi, mutta heti, kun välähdys tulee, on syytä tehdä johtopäätökset ja toimia.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos. Nimenomaan, mutta siinä pitääkin sitten vastapuolella olla intuitiota. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen tänään entistäkin tyytyväisempi omaan elämääni ja etenkin parisuhteeseeni.

      Poista
  16. Nyt blogeja lukemalla tiedän, mistä on kyse. Huhhuijjakkaa. Mutta ainakin puet sanoiksi hyvät ajatukset. Olen onneksi kohdannut herrasmiehiä(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, niin että tämmöistä täällä Suomessa näinä päiviniä eli ei kovin ylentävää.

      Onneksi, onneksi, olemme kohdanneet (myös) herrasmiehiä!

      Poista
  17. En pääse näkemään juttua, mutta ehkä pääsen vähemmällä mielipahalla kun en lue. Narsismi on parantumaton sairaus/luonteenpiirre, ja naisen joka haluaa olla onnellinen, kannattaa tosiaan kiertää Narcissokset kaukaa. Vanhan ajan herrasmiehiä on ikävä. Edellisessä työpaikassani oli vanhempi herra (tämä jotenkin sopii paremmin kuin mies), sillä arvostan suuresti häntä. Hän aina avasi oven, ja naiset menivät aina ensin. Ja päähine päässä hän ei tullut sisään. Katoava luonnonvara !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, se on myös aligiagnosoitua, vaikka muuta jotkut väittävät. Aina on niitä rajatiloja...

      Minun ensimmäinen esimieheni oli täydellinen vanhanajan herrasmies ja herrajee, miten hän kohteli minua kuin jotain harvinaista kukkaa...En unohda ikinä.

      Poista
  18. Luin netistä nyt tuon kirjoituksen ja täytyy kyllä ihmetellä tuota naistoimittajaakin, joka sen kirjoitti. Selvästi vain halusi mainostaa kirjaa. Jäi sellainen olo, että oli kirjoittajan puolella. Ei hänen olisi tarvinnut niin tarkasti kaikkea selvittää mitä kirjassa luki. On sentään kyse valtakunnan päälehdestä.
    Mielenkiintoisia kommenttejakin oli kirjoitukseen tullut.

    Ruususen kirjoittama kirja silloisesta pääministeristä ei tainnut olla mitään tähän verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, no aivan varmasti kirja nyt myy, kun kaikki haluavat päästä pariskunnan makuuhuoneeseen. Siitähän toimittaja vihjaisi, mutta kyllä hän myös kauhisteli, mikä tietty vain lisää kiinnostusta. Minuakin hävettää, että Hesari kirjoittaa mitään tuosta kirjasta!

      Kyllä siitä Ruususen kirjasta kohkattiin, mutta Vanhanen oli liian harmaa persoona tähän peliin.

      Poista
  19. Toivoisi, että tällä 'nimeltä mainitsemattomalla herrasmiehellä' olisi muita kirjoittamisen aiheita kuin kuolleet ja elävät ex-puolisot. Miksi (hesarin mukaan) lahjakas kirjoittaja tuhlaa näitä lahjojaan kaunaiseen loanheittoon. Tekstiin, joka jättää suuhun kissan käymälälaatikon maun. Surullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, eikö olekin hirveetä! Hän haluaa aina varmistaa, että hänen ympärillään kuin säteilisi naistenmiehen aura, vaikka hän on kaikkea muuta, ennemminkin nimimerkki Epätoivoinen. Ketähän julkkista hän seuraavaksi...

      Paska maistuu, myönnän.

      Poista
  20. Miksei nainen saa olla "miehekästä" tyyppiä, jos kerran on sellainen luonnostaan. Tai mies vaikka naisellinen. Tarvitseeko enää nykypäivänä hirveesti kategorisoida ihmisiä joko mieheksi tai naiseksi. Onhan niitä välimuotojakin. Ihanaa vapautta, kun voi vetää bootsit ja farkut jalkaan, ja röntystellä just niin kuin haluaa tai pistää mekon ja koruja silloin kun sellainen huvittaa.

    Hyvä kirjoitus sinulta P.R:n kirjoituksista! En voi kuin nyökytellä.

    Voi, se mies taitaa loputtomasti kaivata huomiota, ja kun ei sitä vähään aikaan ole saanut, keksi, että ah, kirjoitanpa Katrista ja pääsen taas valokeilaan. Karmasevaa.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, saa olla ja mikä sen ihanampaa, kun miehessä on myös vähän naista...Tulee vain hetkiä, henkilöitä, jolloin tulee mieleen, että...,mutta: Olen huomannut, että monet nuoret miehet käyttäytyvät tosi viehkosti aikuisten naisten seurassa, sillä heistä puuttuu se äijämäinen oksettavuus,joka haluaa egoaan nuoltavan aamusta iltaan ja ellei sitä saa, alkaa kirjoitella paljastusroskaa. Silti voin vain kuvitella,miten paljon hän samalla kertoo itsestään;-)

      Kiitos!

      Just näin! Ego vaatii taas huomiota, kaiken huomion ja hälyn ympärilleen...jos hän edes näyttäisi vaikka Jonatahn Rhys-Myersiltä, mutta kun näyttää lihaisalta ja epätoivoiselta ja itseään täynnä olevalta. Ketähän kuuluisaa hän kyttää nyt...

      Poista
  21. Luin tarinaa jo eilen Avusta ja tänäisestä IltaSanomasta. Selittelyn makua on herra kirjailijalla. Onneksi lavatähti ei kommentoi kirjaa millään tavalla. Totta sanoen, en oikein ymmärtänyt edellistäkään paljastuskirjaa enkelistä, ehkäpä etsinkin kirjan sivuilta suurta rakkautta ja kunnioitusta.
    Minusta tämä itseään casanovana pitävä mies näyttää suuresti siltä "saippuapojalta", joka vaaleanpunaisena köllötteli pakkauksessaan joskus viiskytluvun joulupaketissa. Yhtä kiiltävä, kostea ja liukas. Olkoonkin, että hoiti jo professuuriakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kunpa K-H vaikenisi tämän kuoliaaksi. Minä en kyllä pystyisi, vaan kirjoittaisin vieläkin kovemman vastinekirjan...;-) Enkeli oli loukkaus...E:n kaikki oneglmat saattoivat johtua hänen miehestään, sillä eihän tuollainen voi olla kummoinenkaan jalat alta viejä.

      Liukas, hiukan limainen,luulee olevansa vastustamaton, mutta onkin ihan päinvastaista...Minä viis veisaan professuureista, sivistys katsotaan muusta.

      (Odotan tänä suvena uutisia ristinummiruususta. Onhan se selvinnyt etc. Ja sitten meillä on sama projekti eli Moskovan kaunotar, muistan sen sun postauksen ja ne kuvat, oliko ne sun miehen mökiltä vai mistä ja uhkasit istuttaa sen. Me siirsimme kaunottaremme parempaan valoon viime syksynä, sillä kun kerran näin yhden kukinnon nuput, ne roosanhohtavat pienet helmet, olin ihan myyty.)

      Äidillä on takuulla Apu-lehtikin odottamassa kun sinne menemme pääsiäisenä;-) Todellista kultturia, kaikki, mihin herra R. koskee.

      Poista
  22. Kun aamulla luin juttua HS:sta, niin kyllä närkästyksen viiivat levisivät naamalleni. En ole lukenut kaverin kirjoja, mutta totesin itsekseni, etten lue tätä kirjaa ainakaan.

    Vielä on onneksi herrasmiehiäkin olemassa. Tunnen sellaisia useitakin ja olen niin iloinen sekä heistä, että heidän hienoista käytöstavoistaan. Toivoisinpa olevani yhtä Lady kuin he Herrasmiehiä, mutta paha vaan, olen välillä vähän liian räväkkä ;-) Muistetaan kunnioittaa näitä miehiä ja nautiskellaan heistä aina kun se vain on mahdollista =)

    Halaus sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ei, emme lue.

      Sama vika rahikaisella;-) Minunkin ympärilläni on ainakin yksi herrasmies hyvin liki ja muitakin joskus näkyy, mutta itse olen aika...välillä...villi/räväkkä/heittäytyvä. Olen aina vaistonnut, että meissä on samaa...Me armastammme herrasmiehiämme/herrasmiestämme sateenkaaren tuolle puolen!

      ♥♥♥

      Poista
  23. Kiitos, Leena, hyvä kirjoitus! Ja lisää asiaa kommenteissa.

    Olen nähnyt kyseisen henkilön useana vuonna 'kirjoilla' ja juuri tuollaisen kuvan olen hänestä saanutkin. Voi niitä katseita, joita hän loi ympärillä oleviin naisiin, vaikka oli jo silloin nykyisen puolisonsa kanssa ... huh! Ja myös muutoin on tullut esiin hänen tarpeensa päteä ja saada huomiota ...

    Sitä aina mietin, että mitä paitsi tällaiset miehet ovat jääneet, kun heistä on tuollaisia tullut. Säälittäisi, mutta oikeasti kuvottaa!!

    Onneksemme meillä on ollut parempi tuuri miesten suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, kiitos.

      Yäk, just kuten olen ajatellutkin. Who does he think he is!

      Tiedostamaton alemmuudentunne, josta versoo yliegoinen äijä. Hän ei ikinä näe itseään, kuten muut hänet näkevät. Hän ei edes osaa haluta sitä. Ihmettelen naisia, jotka häneen ryhtyvät...

      Olkaamme onnessamme nyt entistäkin tilamme tiedostavia: että voi joskus käydä, että löytää ihmisparin ja sitten hän on vielä herrasmies!

      Poista
  24. Mulle ei enään tule hesaria..
    Ehkä näistä kommen teista sain jotenkin asiasta kuvan..

    Sinun postauksesi oli taas niin upea, Leena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, minä en taitaisi selvitä ilman...
      No, en niitä ykisytiskohtia tähän, mutta mieti nyt, jos sinä olisit jutun nainen ja toinen kertoisi kaiken suhteen päätyttyä.

      Kiitos♥

      Poista
  25. Tuli Panu-maali Ja Auvervaara mieleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, just niin. Mutta ei tullut mieleen yhtään hauska Gabriel, tule takaisin;-)

      Poista
  26. Olin säästynyt kirjoitukselta, mutta nyt piti käydä netissä lukemassa, että pysyn kartalla. Loukattu pikkupoika haluaa olla ilkeä ja kostaa. Juoruämmä.
    Paras tapa reagoida on minustakin vaieta asia kuoliaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, just niin. Pikkupoika, jossa ei mitään söpöä.

      Minäkin olisin voinut vaieta...pahaa pelkään, että tämäkin on lisämainosta ko. kirjalle vaikka ei ollut tarkoitus olla.

      Poista
    2. Minusta postauksesi oli kyllä antimainos ja hyvä niin.

      Poista
    3. Cheri, sittenhän se meni kuten toivoinkin.

      Poista
  27. Luin aamula Hesarista vastenmielisen kirja-arvostelun.
    En todellakaan aio lukea ko. kirjaa.

    VastaaPoista
  28. Mistä näitä riittääkin. Katsoin kyseisestä herrasta pätkän jossain tv-ohjelmassa ja oli pakka vaihtaa kanavaa. No, luoja meitä varjele jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, älä muuta sano. Onneksi minä en nähnyt;) Just niin ja etc.

      Poista
  29. Luin myös Hesarin kirjoituksen - tuli tunne että ainakaan minä en opukseensa halua koskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anemone, valittavasti moni haluaa. Oi aikoja, oi tapoja!

      Tänään olen kirjamessuilla, kun R. on siellä, mutta minä olen siellä kuuntelemassa Katja Kettua, en en mitään egovammaista äijää.Millä meriitillä hän kuvittelee olevansa joku naistenmies!

      Poista
  30. Taannoin P.R:n nykyinen vaimo sanoi lehtihaastattelussa, että P:n pitää saada flirttailla.

    Kustantaja katsoi vain rahan perään, silti miettisin kaksi kertaa, onko viisasta antaa P.R:n repostella ex-liittoaan ja kumppaniaan peräti kokonaisen kirjan verran. Miltä mahtaa Katrista tuntua. Kuin olisi riisuttu julkisesti? Ennen kaikkea kirja kertoo kuitenkin P.R:sta, ei Katrista. Näköjään kaikki on sallittua nykyään. Vastenmielistä.

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, luin saman ja ajattelin, että kaikkea sitä saa kuullain. Kun tuollainen äijä flirttailee, se ei ole houkuttavaa, eikä kaunista. Esimerkiksi nuoret naiset yökkäävät noiden ukkojen tiirailuja...

      Raha ratkaisee Suomessa liian monessa. Olet oikeassa: Kirja kertoo kaiken R:sta, ei mitää Katrista.

      Poista
  31. Hän teki sen taas! En viitsi edes sanoa mitään, vaikenen mieluummin koko hepun kuoliaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, siis jotain epämiehekästä, pikkupippelistä...en ylläty ollenkaan! Miksi häntä julkaistaan, hiljaisuus olisi paras kohtalo eräille...

      Poista