sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

HIM

Pysähdyimme joskus vuosia sitten, kauan sitten, Saksassa tankkaamaan autoa. Mieheni tankatessa katselin huoltoaseman lehtitarjontaa Der Spiegelin toivossa ja törmäsin johonkin musiikki&nuorioslehteen, jonka kannessa komeili joku Ville Valo Suomesta. En ollut koskaan kuullutkaan…

Sitten paljon, paljon myöhemmin, eräiden kesäjuhlieni jälkeen, joiden tunnarina soi Nancy Sinatran ja Lee Hazelwoodin Summer Wine, kuulin Natalia Avelonin ja Ville Valon version samasta laulusta ja olin myyty. Siitä olette te, blogini lukijat, saanet ihanan osanne, etenkin kun myös video istuu yksi yhteen biisin kanssa. Nyt, kun halusin sen teille jälleen soittaa juhannuksen iloksi, oli videolle tehty jotain eli se ei ollut enää ihan sama eikä Ville tehnyt sitä savun puhaltamistemppua, josta jo kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen tietää, että jos sen tekee naiselle…’she’ll follow you anywhere’, mutta siltikin tämä musiikkivideo on edelleen hyvin ’hot’ ja myös hauska. Ja tässä kirjailija Jääskeläisen hyvin nappiinsa osunut Harjukaupungin salakäytävien mainos:


Edessäni on Reinhardt Haydinin kirja HIM (HIM: His Infernal Majesty, Minerva 2009, suomennos Teemu Leminen). Minulla ei ole aikomustakaan tehdä tästä kirjamessuilta ostamastani kirjasta teille ’virallista kirja-arvostelua’, sillä haluan pitää tämän omanani ja jopa Alfauros puuttui asiaan toteamalla, että ’kukaan ei ole niin syyntakeeton kirjoittamaan Ville Valosta kuin sinä’. Siis jo kirjan nimi on HIM, mutta minä saan lukihäiriön ja luen: Ville Valo.

Sen verran paljastan, että kirja on täynnä hurmaavia kuvia Villestä sekä paljon asioita, joista teille paljastan vain muutamia Villen sitaatteja. Yhden pisteen vihje: Erääseen sitaattiin sisältyy ensi viikon kirjani teille.

Yhden tunnustuskatkeruuden kuitenkin tässä nyt vuodatan: Minulla on yksi suomalainen laulaja, jota komppasin jo ennen kuin hän oli kuuluisa ja menestynyt. Hänen nimensä on Rauli Badding Somerjoki.  Rauli on laulanut mm. Nuori rakkaus, Yö kanssas sun, Ikkunaprinsessa sekä Suomen kansan monta vuotta ykköseksi äänestämän Paratiisin. Ja monta, monta muuta. Eräänä viattomana hetkenä osuin television äärelle, kun Ville Valo lauloi Paratiisin ja se oli menoa se. Kuka muu kuin Ville olisi tehnyt sen noin…kuin heikkona ja kuitenkin niin vahvana. Katsoin Villen jalkoja, jotka kuin valuivat ja katkesivat ja näin miten hän oli Rauli ja kuitenkin niin Ville. Hän oli kuin alppikärhö luumupuuni rungolla...Sen biisin olisin teille laittanut tämän syyntakeettoman vuodatuksen loppuun Villen esittämänä, mutta juuri tätä suomalaisten rakastamaa laulua ’ei nyt saa maassanne esittää plaa-plaa-plaa...’ kertoo joku youtube….Shit!

Ville on sanonut kirjassa HIM:


”Musiikki on Jumalani. Ainoa rakkauteni, joka ei ole koskaan hylännyt minua.”


(Oooo, näkisittepä kuvan: Hänen kalpea ihonsa, upeat kajalit ja savuke sievästi sisäänpäin kädessä…sininen tausta, tumma Ville…)


”Käy suihkussa ja vaihda alusvaatteet – se tekee naisiin vaikutuksen.”

”Olemme negatiivinen versio Bon Jovista. Paha on hyvää ja hyvä on pahaa.”


”Vihaan biiseistäni puhumista. Kaikki ne kertovat kuitenkin naisista.”

(Olen jostain lukenut, että maailmassa on kolme kiinnostavaa asiaa, joista kannattaa puhua: naiset, naiset ja naiset.)

”Voisin kuolla rakkauden puolesta.”

♥♥♥


HIMin musiikki on love metalia, mutta:

”Se on täyttä heavy metallia niille hevareille, joilla on varmuuden vuoksi mukana nenäliina kyynelten varalta.”

”Naiset ovat aina kauniita.”

♥♥♥


Siis mikäli olet yhtä hulluna ja syyntakeeton kun kyseessä on HIM ja/tai Ville Valo, niin osta Reinhardt Haydnin kirja HIM. Minä en kerro enempää, mutta tunnen ja ajattelen tästä kaikesta asioita, jotka kuiskaan vain unessa…jos edes siinä.


Faktaa: Albumillaan Dark Light HIM teki historiaa myymällä ensimmäisenä suomalaisena Yhdysvalloissa kultaa eli yli 500 000 kappaletta. Kirjassa HIM käydään bändin uskomaton ura läpi levy levyltä ja kiertue kiertueelta. Teoksen runsaasti kuvitetuilla sivuilla seurataan Ville Valon, Mikko Paanasen / Mige Amourin, Mikko Lindströmin / Lily Lazerin, Janne Puurtsien /Emerson Burtonin ja Mika Karppisen / Gas Lipstickin uraa helsinkiläisestä lähiöbändistä love matallin tiennäyttäjäksi maailmalla.
Siis…nämä kirjan kuvat…kova juttu…näissä on ’blood, sweat and tears’ sekä Ville!

Ja jälleen…en voi itselleni mitään:

Summer Wine 

Right Here In My Arms 

Wicked Game 

50 kommenttia:

  1. Villestä en sano muuta kuin, että charmantti tapaus -mutta arvaapa kuka soi juuri koneella....Badding ☺

    Työkaveri osti mun CD-soittimeni ja nyt tallentelen levyjä koneelle (ja sieltä aikanaan tikulle) ja JUST nyt soi Laivat, -Paratiisi on se johon koukutuin joskus nuorena morsmaikkuna Göteborgissa kun oltiin exän kanssa Raulia livenä kuuntelemassa.
    Kohta se tulee Paratiisikin, on tuossa toisella cd:llä, eli vuoroaan odottamassa ☺

    VastaaPoista
  2. Pepi, meillä on sitten sekin vielä yhteistä...Badding.

    Takuulla pidät Ville Valon Summer Wine -biisistä.

    VastaaPoista
  3. Luulisin niin, muistaisin kuulleenikin, mutta nyt vielä ei voi kuunnella kun on tuo tallennus menossa ☺

    Jestas, että tätä musiikkia onkin -olen maailman huonoin kuuntelija, satunnainen sellainen, mutta huomaan aina silloin tällöin hommaavani jotain "pölyä keräämään"!

    Nyt tallennan ainakin osan, ja joko myyn CDt pois -tai ostan jonkun oikein nätin ja pirun kalliin retrosoittimen...

    VastaaPoista
  4. Pepi, jos olet seurannut blogiani, et ole voinut välttyä...soitan sitä aina udestaan ja uudestaan. Laita 'full screen on' kun klikkaat sen Summer Winen soimaan.

    Ilman musiikkia ei ole mitään!

    VastaaPoista
  5. Olen jo monta kertaa kuunnellut summer vinea blogisi kautta...
    En tiennytkään tuon kirjan olemassaolosta,varmaankin ihan mielenkiintoinen.Ilman musiikkia en minäkään voisi elää,ja Villen tuotantoa kyllä voin ihan kuunnella ,mutta ei se suosikkeihini kuulu.
    And,if someone blows cigarette smoke into my face,not only do I NOT follow anywhere,but turn to the other direction;D

    VastaaPoista
  6. Hauska toi sun lukihäiriösi. :-)

    VastaaPoista
  7. ...ja toivottavasti 'full screen on';-)

    Tämä kansi oli siinä kirjamessukollaasissani sekä on myös sivupalkissani, mutta oli tarkoitus pitää tämä vain itselläni. Ehkä jollain juhannustaialla on osuutta tähänkin 'paljastukseen'.

    Älä nyt viitsi, tunnen sinua jo sen verran;-) Se on vain yksi cinemaattinen tyylikeino...

    VastaaPoista
  8. Allu, asiassa voi nähdä myös hieman valoisuutta, sillä tunnistan oman tilani...;-)

    Siis Saksasta löysin Villen!

    VastaaPoista
  9. Täytyi heti tulla kurkkaamaan kun näin tuon Ville Valon kuvan postauksessasi. (Pakkomielle? En tunnusta!) Selasin tuon kirjan pikaisesti eräässä kirjakaupassa. Vaikutti mielenkiintoiselta ja oli todellakin loistavia kuvia, mutta jätin sen ostamatta. Minulla nimittäin on jo vastaavanlainen kirja "aarteenani", nimittäin Juho K. Juntusen HIM-Synnin viemää -kirja :)

    Saankohan nyt Badding-fanien vihat niskaan, kun tunnustan että Ville Valon versiot Ikkunaprinsessasta ja Paratiisista ovat parhaimmat koskaan kuulemani :) Ehkä olen vähän puolueellinen, sillä olen kuunnellut HIMiä ensimmäisestä albumista asti...

    Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  10. Haluan lukea tämän kirjan. Olen heikkona HIMin sanoituksiin, vaikka ne ovatkin niiiiin ylitsepursuilevia, mutta se niiden salaisuus onkin. Jotakin perin kiinnostavaa on myös Ville Valossa. Ilman häntä HIM ei tietenkään olisi HIM.

    VastaaPoista
  11. Villasukka kirjahyllyssä,en minäkään tunnusta mitään...vai teinkö minä onneton sen jo;-)

    Ja nyt sinä kerrot kirjasta, joka on kulkenut ohitseni...

    Otetaan ne vihat niskaan yhdessä: Olen kanssasi samaa mieltä!

    Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Paula, no hyvä, että toin tämän sitten esiin, vaikka en aikonutkaan - ensin.

    Minä en tunne HIMin kaikkia biisejä,kuten en myöskään artistin, jonka toivon esitteleväni huomenna tai ylihuomenna. Mutta heissä molemmissa 'se jokin'ja eihän Villen ulkonäkökään ole ollenkaan haitaksi...Jotain vetoavaa, kuten silloin kun esim. hän laulaa Baddingin biisejä.

    En oikein huomannut bändin poikia, muuta kuin faktassa, sillä Ville on niin valovoimainen.

    VastaaPoista
  13. Minäkin hurahdin Ville Valoon ja juuri tämän Summer Winen ansiosta Kuten myös Paratiisin. Baddingista pidän paljon ja Kauas pilvet karkaavat on se ykkönen. Että tämmöistä se mummikin kuuntelee välillä..
    Kiitos musiikilinkistä jälleen

    VastaaPoista
  14. Minttuli, miten iloinen yllätys, että sinäkin;-) Kauas pilvet karkaavat oli muistaakseni tunnarina Kaurismäen laffassa. Siis paljastetaan nyt kaikki luuarangot: Minulla on kaikki Baddingin levyt, mutta myös fadoa, oopperaa ja rockia Tehosekoittimesta Ville Valoon etc.

    Todetaan, että olemme monipuolisia ja hyvin elossa;-)

    Ole hyvä ja kivaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Moi. Oon käytännössä anonyymi kun aloin etsimään sattumanvaraisesti Googlesta HIM - hakusanalla. Pitkän etsinnän jälkeen löysin blogisi ja luin tän postauksen mielenkiinnolla. Rakastan tuota kirjaa, lainasin sen ensin kirjastosta monta kertaa ja luin kannesta kanteen ennen kuin ostin omaksi. Enkä kadu. Jaksan AINA lukea sitä :)) Ville on mielestäni yksi maapallon upeimmista miehistä. 8)

    VastaaPoista
  16. Moi Emppu!

    Täysin samaa mieltä! Olen ihan syyntakeeton kun kyseessä on Ville Valo;-) En voi tässä nyt ihan kuvailla etten menetä katu-uskottavuuttani...

    Tämä kirja saattoi olla myynnissä vielä viime syksyn kirjamessuilla Hesassa, vai näinkö tämän peräti keväällä Jyväskylän messuilla. Ota yhteyttä suoraan kustantajaan eli Minervaan ja kysy, josko heiltä löytyy tätä vielä. Jos haluat, voin minäkin kysyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Vielläkö niitä on mahdollista näin 2013 saada käsiinsä..? Tiedän että luen tätä pari vuotta myöhässä mutta..

      Poista
  17. Pakko käydä vielä kertaalleen kommentoimassa tähän keskusteluun...

    Onneksi jätin ostamatta tuon kirjan silloin taannoin, Prisman alelaaria penkoessani nimittäin huomasin juurikin samaisen kirjan, hinta 5 €! Arvaa vain jätinkö vielä hyllyyn... En :) Taidankin jossain vaiheessa ottaa Haydnin ja Juntusen HIM-kirjat luettavaksi peräkkäin, voisi tehdä vaikka jonkinlaisen vertailupostauksen teoksista :)

    VastaaPoista
  18. Villasukka kirjahyllyssä, no minä en tajua edes rahasta mitään, kun on kyseessä Ville Valo. Kaikki järki katoaa...Silti hyvä, että nyt panostit;-)

    Kirjan kuvat ovat 'hot'. Aika hauskaa, että se pyörii koko ajan tässä mun työpöydällä...voimaa antamassa tai saamassa minut huojahtamaan, kuten siinä yhdessä Rilken rakkausrunossa.

    Teeppä verteileva postaus. Olenhan sun lukijasi...pitää tarkistaa heti.

    VastaaPoista
  19. I absolutely love your website.. Very nice colors &
    theme. Did you make this site yourself? Please reply back as I'm hoping to create my very own site and would like to learn where you got this from or what the theme is named. Kudos!
    my web page: newport 100 cigarettes

    VastaaPoista
  20. Hi!

    That smoking advertise is old, but the whole picture is coming from novelist Pasi Ilamri Jääskeläinen, whose book you can see there.

    This site is about book, which is telling the story of HIM. Have you ever heard a band called HIM...

    I've absolutely gave up smoking a long time ago.

    VastaaPoista
  21. Hi all anonyms!

    My blog is not for advertising.

    VastaaPoista
  22. Hi there, I read your blogs like every week. Your humoristic
    style is witty, keep doing what you're doing!
    Also visit my site :: samson review

    VastaaPoista
  23. Hei! Tiedän että tämä "arvostelu" on tehty aikoja sitten yms mutta törmäsin vasta tähen blogiin..Olen erittäin kova HIM fani ja haluaisin ehdottomasti saada tuon kirjan..Löytykö niitä enää mistään..? paitsi kenties divareista mutta se nyt on vähän haku ammuntaa..Tai jos jollain vaikka olisi myydä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anettejanika, kysy suoraan kunstantajalta eli googlaa Minerva ja kysy sieltö vaikka Jorma Mahlaselta vaikka tätä kirjaa vielä löytyis heitä. 'Omasta Villestäni' en voi luopua;-)

      Toinen vinkki on mennä huutonettiin ja kysyä sieltä.

      Poista
  24. Hei! Tiedän että olen pari vuotta myöhässä tähän keskuteluun mutta tahdon ehdottomasti saada tuom kirjan käsiini..Vielläkö niitä saisi jostain..? Paitsi ehkä divareista mutta se nyt on vähän haku ammuntaa..Olisiko kenelläkään vaikka pistää myyntiin..?

    VastaaPoista
  25. Terve,

    päätin sitten kirjoittaa jotain tähän. Olen siis 25-vuotias nainen. Multa löytyy jokaikinen HIMin levy ja Dvd, ja oon nuo kirjatkin lukenu. Herran nimikirjoituskin löytyy kuvan kera, ja sellanen, missä on ne kaikki viis jätkää samassa kuvassa, ja sit siinä on niitten jokaisen kohalla omat nimikirjotuksesa.


    Joo, myönnän, oon kova fani. En välitä yhtään mitä mieltä muut on. En koskaan heivaa HIMiä pois iteltäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Olet noin tyttäreni ikäinen. Nyt on vain niin, että meillä sekä äiti että tytär tykkäävät HIMistä;) Muut samat, joista pidämme ovat Scorpions ja Quieen, mutta sitten makumme taitaakin jo eriytyä. Minä pidän vanhasta jazzista, Stingistä kuin hullo u puurosta etc. ja tytär on rokkimimmi.

      Tänne olen kerännyt mm. Ville Valon kuvia http://www.pinterest.com/leenalumi/people/ Hän on mielettömän kuvauksellinen.

      Ennen kuin HIM oli kuuluisa Suomessa, hän oli sitä jo Keski-Euroopassa. Tankkasimme kerran Saksassa yhdellä huoltiksella ja inä katselin lehtivalikoimaa ja eikön vain yhden lehden kannessa ollut Ville Valon kuva! Löysin siis Valon ja sitä myöten HIM:n muualta kuin kotimaasta.

      Minäkään en välitä. Yksi lysti mitä muut ajattelevat!

      Poista
    2. Terve,

      niin täytin tässä kuussa 6. päivä 25 vuotta (oon syntynyt 1989.)

      Poista
    3. Hei!

      Hieno ikä! Tässä sinulle oman horoskooppimerkkisi luonnetta http://leenalumi.blogspot.fi/2009/07/leijona-heinakuun-22-elokuun-21.html

      Paras ystäväni on leijona.

      Poista
  26. No terve uudestaan.


    Tuli muuten vielä mieleen, kun oon nyt tässä koneella, et miten joissakin miehissä ja naisissa voi olla samoja piirteitä...ja on niitä joitai sellasia pariskuntiaki...puhutaan kai nimellä "naimanaamat." Niin mitenköhä mä nyt selittäsin tän, minkä oon huomannu. Oon siis huomannu tällasen jutskan, että Villessä ja mussa ois vähän jottai samaa näköö. Sillee, että on meillä ainakin samanlaiset silmät, siis silmien- ja kulmien seutu ja naaman luusto. Siis näyttäs vähän siltä niin ku meillä ois naamaltaa vähän jotain samaa näköö. Ja mullaki on myös tummat hiukset, mut pidän niitä aina lyhkäsinä. En osaa oikein kunnolla selittää, mut tuntuu iha niiku meissä ois jotain samaa. En tiiä onko muut huomannu tätä juttuu (tarkotan tuttujani.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei!

      Ja minulla on pojastani kuva, kun hän näyttää ihan Ville Valolta;)

      Ehkä me alamme alitajunnan kautta muistuttaa omia idoleitamme. Minullakin on paljon yhteistä kokemusmaailmaa erään kuuluisan kirjailijan kanssa. Hän ei ole suomalainen, emmekä ole ikinä tavanneet - vielä.

      Ihan hyvin voit muistuttaa Valoa!

      Poista
    2. Sietää ihtesä näköstä akkaa... :D

      Nää on taas näitä mun omia "fantasioita."

      Poista
  27. Kai se voi joskus mennä niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä meissä taitaa olla vähän samaa näköä.

      Poista
    2. Meidän silmät on vähän samankaltaiset, siis Valon ja minun.

      Poista
    3. Melkein voitaisi olla sisaruksetkin...

      Poista
  28. Aattelin mennä kattoo niitä johonki sellasee paikkaa, missä voi istua...Ei oikei kiehdo ne ulkoilmakonsertit. Jos mulla ei Immuunijärjestelmä toimi aina hyvin, niin voi olla ihan hyvä välttää siitäkin syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, toivotan sinulle ihanaa HIM-konserttia, sitten kun sen aika on.

      Mukavaa viikonloppua! Meikä sulkee nyt koneen.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. ...ja voisin mä näyttää huomenna oman kuvani...tylsää väittää näin ilman kuvaa, että meissä ois samaa näköö.

      Poista
  29. Ajattelin puhuu tänki asian pois vaivaamasta mieltäni. En oo kellekkään tästäkään asiasta mitään puhunu. Ei se tietenkään kaikilla pariskunnilla pidä paikkaasa, mut kai se joillaki voi. Minäkin meen nyt nukkuu. Öitä.

    VastaaPoista
  30. Hyvää iltaa.

    Pyydän anteeksi käytöstäni syksyltä. Oli niin stressaavaa, kun joutu elää aika pitkään epävarmuudessa omasta terveydestään. Minulla oli eräs sairausepäily meneillään. Sain vasta tämän viikon maanantaina kuulla, ettei minulla olekaan ms-tautia. En ole koskaan joutunut elää epätietoisuudessa, toisaalta tuntuu, että se aika oli minulle ihan hyväksikin. Suhtaudun varmaan nyt asioihin hieman eri tavalla, ja en jännitä enkä stressaa enään niin kuin ennen.

    VastaaPoista
  31. Voi harmi, olisin eilen lähtenyt Jyväskylän Lutakkoon katsomaan ja kuuntelemaan Villeä, mutta ei oo enää yhtäkään lippua myynnissä :( En taia koskaan nähä sitä livenä...

    VastaaPoista
  32. Siis se konsertti ois ollu huomenna...tuli kirjotusvirhe.

    VastaaPoista
  33. Minulla ei ole enää mitään mahdollisuutta nähdä koko yhtyettä. Valo kertoi televisiossa että lopettaa. Ja eilen oli konsertti Tuurissa, jossa hän oli esiintymässä, mutta en ollut sielläkään. Olkoon koko ukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, HIMin viimeinen keikka on Tavastialla uudenvuodenaattona.

      Poista