tiistai 21. tammikuuta 2014

Maija Muinonen: Mustat paperit

Minä istuin pöydän ääreen ja ajattelin: voi minun ihanaa poikastani, kirjoitanpa hänelle kirjeen, kun häntä niin rakastan. Rannalle hän menee ja siellä hän on käynyt jo silloin kun oli vatsassani.

Valitsin sileän paperin siloposkelleni. Muste musta, meren väri päivien välissä.

Maija Muinosen esikoisteos Mustat paperit (Teos 2013) on mustien kirjainten kuoleman valssia hellyyden, katkeruuden, arkiasiallisuuden ja tunnekylmyyden tahtiin. Vakavasti sairas nainen, Ann Miel, tilaa ohutta, kallista paperia, jolle hän kirjoittaa kirjeitä läheisilleen, tutuilleen ja jopa naapurin koiran omistajalle. Kaikkein suurin hellähellä kohdistuu poikaan, Luciin, jonka elämää äiti ohjeistaa aina vaimon valintaa myöten. Kirjeitä saavat myös Lucin varaäidiksi jäävä Rosa-mamma, kuin myös Annin entinen englanninkielen oppilas Paul, mutta kaikkein tärkeintä Annille on tietysti Luc:

Pian sinä jo kirjoitat ja sinulla on hieno käsiala Luc. Minä tiedän, sillä näin sen jo silloin kun sinä kerran makasit illalla matolla. Rosa oli sammuttanut valot katosta ja vetänyt verhot kiinni. Heilutit taskulampun valo katossa. Minä kysyin mitä sinä pikkuiseni teet, ja sinä sanoit kirjoittavasi iltasadun. Katto täyttyi valokirjoituksesta. Kirkkaita ja sammuneita kirjaimia vierekkäin ja päällekkäin. Kaikkein kaunein teksti.

Edellinen tekstinäyte on tarpeellinen. Valon takia. Hyväksymisen takia. Ihan sen takia Ann saa anteeksi kaiken, vaikka ei mitään pyydäkään anteeksi. En voinut olla pitämättä hänestä, vaikka Muinonen on synnyttänyt persoonan, jota hyshys, ei saisi herättää, ei edes sen varjolla, että hän kohta menettää kaiken, hän ei ole enää mukana kuvissa, ei juhlissa, ei poikansa elämässä. Ei sen varjolla että hän voisi olla yksi meistä. Muinosen kirjeromaani on minulle just ominta, sillä en pidä mistään haaleasta, en laimeasta. Maija Muinosen esikoisromaani on miltei mahdoton debyytiksi, sillä se täyttää kaikki kriteerit: Upea, uniikki kieli, jossa hän kohtelee kieliopin sääntöjä miten huvittaa, etenkin sanajärjestysjäristykset luovat vaikuttavaa pohjaimua, mutta niin voi tehdä vain mestari, niin teki mm. Emily Dickinson. Myös Oates. Pidän kirjeromaaneista, mutta tämä on kaikista lukemistani ikinä paras. Miten aloittava kirjoittaja saa aikaan tämän tiheyden ja tiivistyksen kliimaksin, jossa kirje kirjeeltä lähestymme mustinta, sillä hellähellän äidin persoona paljastuu kaikessa karussa alastomuudessaan lukijalle ennen kuin katkeruuden malja kaatuu emmekä me lukijat voi olla juomatta pohjaan asti, nuolematta viimeistä pisaraa maasta. Muinosen kirjaa alkaa lukea kuin mielen sairaskertomusta, mutta tietää, että kuka vain meistä voisi olla jossain tilanteessa Ann Miel. Vai voisiko? Ann ei jätä kiveäkään kääntämättä poikansa eteen ja niinpä hän kirjoittaa kirjeen myös kaupunginjohtaja Margareta Pirekille vaatien tältä Lucille sopivaa kesätyöpaikkaa:

Madam, you has amazing boobs. I want kiss and lick these boobs and you touch my hard cock with these amazing boobs. Jos ette ota Lucia työhön, voin kertoa kaikille miksi miehenne englannin tunnit päättyivät.

Ja Rosa-mamma saa kiellon olla menettämättä neitsyyttään:

Sinä et saa koskaan romanttisesti rakastaa, ja neitsyyden menettäminen on sinulle jo liian myöhäistä, sillä sinun tehtäväsi on rakastaa ja ajatella vain Lucia. Enemmän kuin ketään milloinkaan sinä häntä rakastat. Kuuluu olla niin, että Lucia rakastetaan niin, ettei samaan aikaan rakasteta ketään toista.

Mitä pidemmälle Annin kirjeitä lukee, sen enemmän tulee mieleen patologinen kontrollifriikki, mutta myös kärsimys oman elämän lyhyydestä, joka korostuu muiden elämien pituuksilla:

Suuret tuhatvuotisjuhlat rannalla sinä vuonna kun Rosa ja Paul täyttävät kumpikin 500 vuotta.

Ann järjestää kirjeissään Lucille vaimoksi Doran, hän määrää hääjärjestelyt ja asumismuodon, jonka pitää olla omakotitalo, sillä Ann määrää Doran haluamaan omakotitalolapsia:

Ja: Talossamme meillä on niin paljon tilaa ettei meidän tarvitse matkustella tai mennä pois ollaksemme rauhassa.

Maija Muinosta ei ehkä voisi yhden teoksen perusteella verrata keneenkään, mutta kuka sen kieltää! Koko ajan lukiessani mieleeni tuli kaksi nimeä, jotka voisivat kirjoittaa näin pimeään kastetulla kynällä ja he ovat Linn Ullmann ja Maaria Päivinen. Se jokin heissä, niin Linnin teoksessa Aarteemme kallis kuin Maarian kirjassa Pintanaarmuja Nämä kaikki kolme naista kykenevät kastamaan kynänsä mielen pimeän musteeseen, mutta he osaavat tuoda sinne myös valoläikkiä, vaikka hetken taskulampulla kattoon kirjoittaen.

Ann Miel, englanninopettaja, nyt sairas, kuoleva nainen, yrittää kirjoittaa kaikki sanat loppuun, saada kaiken valmiiksi. Samalla kun hänen kirjeensä joko hyväilevät, ruoskivat tai vain neuvovat, hän saa voimaa omasta ystävästään:

Mikään muu ei ole niin ikiomaa kuin oma hirviö.

Hilviöiseni.

Te olette hyvää seuraa, mutta en minä esittele Teitä kenellekään. Ette Te koskaan nuku? Pitkäripsi, hiiviöinen.

Salamana Annin mieli kuitenkin ailahtelee, kuningatarmehiläinen astuu valokeilaan, on kaunis ja kiihottava, saa kaikki miehet menettämään itsehillintänsä, hän Ann, kun he vain katsovatkin häntä. Annilla ei aikomustakaan antaa Lucin vaimon Doran kuvitella itsestään yhtään mitään, vaan hänen valitsemansa Dora on aina joko liian kuiva tai kostea, vääränmuotoinen, löysä tai liian tiukka ja Luc nauttisi kenen kanssa vain enemmän…

Jos haluat lukea jotain todella uniikkia, vetävää, kiinnostavaa, lue tämä kirja. Mikäli Muinonen jatkaa näin, lupaan tähtisadetta! Oi Maija, Maija, minussa huojahtaa tämä tekstisi…

Minä haluan olla vanha nainen. Minä haluan aamujäykän, päiväjäykän, iltajäykän ruumiin.

Minulla olisi vanhana paperinohut iho. Minun ihoni olisi silkkipaperia, 10-grammaista.

Syliini minut suljen. Syliini sinut suljen.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Bleue Omppu  Helmi-Maaria, Suketus,  Sara Karoliina  Kirjakaapin kummitus  KirjanurkkausKatja/Lumiomena, Marjatta, Sonja  Minna  Usva

29 kommenttia:

  1. Hieno kirja, vahva ja vaikuttava, ahdistava ja kamala. Kokeellisesti rohkea, ja pysyy kuitenkin kasassa, kokonaisena. Jälkimaku on voimakas.

    Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kävin läpi kaikki tunneskaalat, mutta suurin on riemastus, että joku luo tällaista. Joidenkin kirjojen jälkimaku on ikuinen. Näin on Pelon kanssa ja nyt just omistin tämän kirjan vain itselleni. Parhautta.

      Upea. Huikea. Kaikkea.

      Poista
  2. Miten hienolta kuulostaakaan tuo esikoiskirja:) Leena,saat aina niin innostumaan joistain kirjoista;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tästä sinäkin palaisit soihtuna! Tämä ei käy nyt sun toipumiseesi: Määrään sulle nyt Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

      ystäväsi
      tohtori Lumi

      Poista
    2. Kohta olen lukenut yhden toisen kirjan ja jo alan viettämään hetkiä meripihkasilmäisen Jäniksen seurassa;D

      Poista
    3. Ah, odotan mitä sanot de Waalin kirjasta!

      Poista
  3. Tämä on kyllä vaikuttava! Ja lukiessani muuten mietin, että kirja sopisi sinulle. Muinonen onnistuu käyttämään kieltä oikeasti uudella tavalla (ainakin, jos vertaa suurimpaan osaan romaaneista) ja luomaan rakenteeltaan ehjän kirjan. Minua tämä kirja ei koskettanut, mutta vaikutti sitäkin enemmän. Ja muuten, luin tätä samoin tarinana mielen järkkymisestä.

    Eikö muuten ole hieno kansikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Maaria 'myi' tämän minulle ja oli aivan oikeassa siinä, kuten sinäkin, että tämä kirja on just mua. Kieli on uutta, upeasti kokeilevaa, ei ylitä rajaa, jossa lukija siihen rasittuisi ja kaiken huipuksi, minua tämä kosketti. Muistan kuin eilisen sen perjantain, kun sain kuulla melanoma-diagnosin ja lääkärini sanoi vahingossa jotain liian toivotonta...ja minulla oli pieni poika. Ajattelin kirjoittaa myös kirjeitä, mutta onneksi selvisin kunnon leikkauksella. En saa nyt tietää millaisia kirjeitä minä olisin kirjoittanut....

      Ann saattaa olla persoonaltaan vahva, omistava, hallitseva ja sitten kun tulee tällainen asia eteen, sitä alkaa murtua väistämättä ja kirjeiden sävy kertoi vaikuttavasti, miten hän kuin vajosi vaikka sanatahto oli vahva ja olemassa.

      Kansi on väreiltään just ok, muuta en osaa siitä oikein nyt sanoa, vaikka olenkin kansifriikki. Tämä tarina oli niin vahva, että onneksi Pelon kirjasta on kulunut aikaa.

      Minä jaksan ihmetellä tätä täydellisyyttä ja uniikkiutta. Ihmettelin kyllä Harnonkin kohdalla, mutta tässä on nyt jotain vieläkin enemmän, koska kieli ylittää rajoja, mutta just sopivasti. Minun mielestäni. Tua kirja ei ole tavallaan yhtään tätä heikompi, mutta tässä on uutta ja tämä on just minua. Maaria tiesi, tiesi!

      Poista
  4. Tämän kirjan tarina oli outo, omituinen, kummallinen...se lienee ollut kirjailijan tarkoitus, sillä hän kuuluu uusien tekstimuotojen ja esittämisen kirjoittajiin. Tämä teksti oli juuri sitä: kokeileva kuin ylipitkä proosaruno, jonka välissä oli runoja ja proosaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minusta tämä oli mahdollinen. Olen huomannut, että monta kertaa itse elämä on vahvempi kuin mikään elokuva tai tarina. Jos uskaltaa elää, nähdä, kokea, kuulla. Mutta jotkut kirjat uskaltavat ja onnistuvat nousemaan tasolle, jossa nähdään ja koetaan, vahvasti.

      Tämä oli vain 167 eli minusta tiivistyksen helmi. Herta Müllerkin kirjoittaa kuin proosarunoa, mutta kirjat ovat keskimäärin 200 sivuisia ja aiheeltaan rankkoja.

      Minusta oli hienoa saada elää tämä kirja.

      Poista
  5. Minä olen niin iloinen, että osuin oikeaan :) Minustakin tämä on lähestulkoon täydellinen romaani. Mutta oi, olenpa otettu nyt kyllä tuosta, että Pintanaarmuja tuli sulle mieleen. Muista muutes, että jos törmäät Pelon tai Muinosen kaltaisiin kirjailijoihin - vinkkaa heistä minulle ehdottomasti, sillä luulen, että he ovat myös minulle pakko-lukea-kirjailijoita. Tuo Linn Ullmannin kirja täytyykin heti etsiä käsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaria, sinulla taitaa olla kirjailijan vaistosi tunnistaa teksti, joka syttyttää minut tuleen. Täysin samaa mieltä: Minä en osaisi muuttaa mitään. Ehdottomasti Pintanaarmuja. Tässä on monta asiaa, joista se tuli mieleeni mutta etenkin se, että sinulle on sama kyky sukeltaa mielen pimeään kuin Muinosella.

      Muista sinäkin! Minä olen tänään lähettänyt yhdelle kustantajalle kirjeen, että minulle ehdottomasti kirjat, jotka kuin Pelon tai Muinosen ja sinua nyt luen muutenkin. Pelkään, että joku tällainen menisi ohi. Onneksi jaksoit toistaa minulle tästä eli kiitos♥

      Linn on kijroittanut muutakin, mutta kun luin juuri tuota Aarteemme kallis, mulle tuli vähän samanlaisia väristyksiä kuin Muonosesta ja susta, että te voitte paljastaa ihmisen salatusta mitä vain. Voiko sellainen olla kiinostamatta.

      Nyt pitäkäämme toisistamme huolta, että tällaiset kirjat eivät jää meiltä katveeseen!

      Poista
    2. Kyllä, pitäkäämme huoli siitä, etteivät loistavat helmet jää sivu suun!

      Poista
  6. Leena, haltioiduit tästä kirjasta kuten minäkin. Rupesin juuri miettimään kirjan nimeä "Mustat paperit". Hieno nimi, varsinkin kun Ann oli tarkka siitä, että paperi olisi hienonta mahdollista valkoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, huomasin. Luin juttusi, aivan kaikkia en ehtinyt.

      Minusta tuo vastakohtien symboliikka on upea. Ja muistathan sen mustan maalin tarinan, jossa Rosa saa ohjeet, miten...

      Poista
  7. Hei, Kiitän vierailustasi blogissani!
    Mielenkiintoinen kirja varmasti!

    Joulu-Tammikuu ovat vierähtäneet,en ole ollut lukevalla enkä kommentoivalla mielellä. Elämässä tapahtuu suuria asioita, mitkä vievät kaiken energian...: Äitiä ei enää ole. Osasin lukea ennusmerkkejä ja tiesin tuon hetken tulevan: lopullisuus on kuitenkin niin raju, siihen ei voi täysin valmistautua, kuolemalle ja eronikävälle ei ole sanoja. Blogiani olen pakosta päivittänyt, olin joulunalla mukana niin monessa.
    Pikkuhiljaa auringon myötä elämä alkaa löytää uomansa jälleen. Kyllä se tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, ole hyvä. Sammakkokin on syötetty;) Sinulla oli niin pysäyttävä vauvakuva, että...Ihan uskomatonta!

      Unohtumaton kirja, ainakin minulle.

      Minullekin iski just tällä viikolla sama. Toivon, että tämä on erittäin ohimenevää. Se on joku juttu siinä, että sitä talvea ja lunta odotti niin kovasti ja se viipyi ja viipyi ja nyt on vain kylmä, mutta ei kunnolla lunta.

      Oi, otan osaa. Luin juuri tänään kirjaa, jossa nuori tyttö menetti äitinsä ja hän jäi aivan yksin. Hän vain suree asian lopullisuutta. Sille lopullisuuden surulle ei ole sanoja. Minulla kesti 10 vuotta selvitä isän lähdöstä, mutta kun hänen syntymäpäivänään. 5.2., kuten aina, nostan pelakuut ulos kellarista, kaikki vyöryy taas päälle ja haluaisin soittaa hänelle ja kuulla tutun äänen. En voi.

      Sitä jotenkin huomaa, miten lyhyt elämä on. Se on ohi ennen kuin huomaakaan. Kevät, suvi, vuosi, kaksi vuotta, liian lyhyt aika millekään surulle. Anna itsellesi aikaa. Käyppä Lumikarpalon puolella lukemassa viimeisin päivitykseni sinne.

      Hengessä mukana...

      ♥♥♥

      Poista
  8. Olen kuullut ja lukenut tästä kirjasta paljon ylistäviä arvioita. On ihmeellistä, että Muinonen tuntuu jo esikoisessaan olevan kirjailijana niin valmis ja taitava sanankäyttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, en tunne sinua niin hyvin, että tietäisin, pidätkö tästä, mutta olisipa jännittävää jos lukisit. Tämän lukee illassa. Muinonen on pelottavan taidokas!

      Poista
  9. ♥Oikein hyvää ja kaunista torstaita Leenalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, kiitos samoin sinulle♥

      Jos se luminen pyöräkuva olisi minun, jukaisisin sen tänään;)

      Poista
  10. Kaikki tunneakselit ja uutta tapaa kirjoittaa. Eihän tätä voi ohittaa mitenkään. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, olisipa jännittävä kuulla, mitä olet tästä mieltä. Kerro sitten mitä olet mieltä, kiitos.

      Poista
  11. Näin nopsakkaan luin antamasi "lukuläksyn"!;) En vaan tiedä, kehtaanko sanoa tämän enempää, sillä luin tämän kirjan varmasti "ihan väärin". Takakannessa luki "..kaunis ja traaginen.." (kävin lukemassa myös muutaman linkkaamasi tekstin kirjasta). Ja minä kun koin, että tämä oli musta komedia. (Hmm, elokuvat ja näytelmät voivat olla mustia komedioita, mutta vastaavia kirjoja taidetaan kutsua jollain muulla nimellä..?)
    Ann oli kontrollifriikki, ei neurottisella tai suorittavalla tavalla, vaan minä-tiedän-kaiken-parhaiten-tyylillä. Ja munkin mielestä tässä oli hänen mielensä järkkymistä. Molemmat näkyi jo ensimmäisessä kirjeessä ja saivat lisää kierroksia kirjan edetessä. Kuten sai myös kieli ja toistuva kirjoitus mustasta ja valkoisesta ja paperista. Kieli oli upeata, hienosti kirjoitettu. Mutta taas mä luin väärin...mä en ehkä kokenut niinkään, että kieli olisi kaunista ja runollista (vaikka niitäkin piirteitä sieltä löytyi!), enemmänkin nokkelaa ja kokeilevaa ja kielen kautta (esim. mielenterveydestä) kertovaa. Ehkä se mun musta komedia vei pois tästä sen monien löytämän runolllisuuden.;) Ehkä en ihan uniikiksi saakka kieltä ja tekstiä ylistäisi, mutta todella hyvää ja melko harvinaista suomalaisessa proosassa (kait...). Juuri kielen ja rakenteen vuoksi voisin hyvinkin lukea tämän uudestaan.

    Väärin luin, mutta todella paljon tykkäsin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minusta on kiinnostavampaa lukea sekasortoisesta mielestä kuin jostain perusjärkevästä. Tämä pieni timantti oli oivallettu minusta todella hyvin ja piti pintansa loppuun asti. Haluaisin niin lukea lisää Muinosta eli säilyykö tämä tyyli ja 'tatsi'.

      Et mitenkään väärin! Luulin, että sinä ihan enemmän kuin tykkäisit tästä;)

      Poista
    2. Et kai saanut käsitystä, että tämä olisi ollut minulle jotenkin "ihan kiva", ei laimea mutta..? Mähän sanoin, että voisin lukea uudestaankin, sen on paljon multa se!;)
      Musta tämä oli oikea pieni helmi. (Mutta myönnettäköön ettei mulle ihan timantti.)
      Täytyy nyt kysyä, että oliko tässä susta mitään hervottoman hauskaa? Vai olenko mä jotenkin totaalisen vinksahtanut?

      Poista
    3. Sanna, no niin eli arvasin, että et syttynyt tuleen;) Kun sytyt tunnen lieskat tänne asti. Minulla oli tarkoitus jatkaa tästä sun kanssa meilissä, mutta en ehdi nyt, kun tänään leivarinlämmitys ja kaksi lämmintä ateriaa, sillä on R:n korisilta, jolloin ruokaa pitää olla kovasti ja oikeisiin aikoihin. Samalla lakkailen kynsiä yms., sillä huomenna se lehtihaastattelu.

      On tämä kirja helmi. Sellainen harvinainen musta helmi, sillä tarina on niin noiria, että alta pois.

      Ei mitään hauskaa. Minusta tämä on traaginen sairaskertomus, joka on kuvattu älyttömän hienosti. Tämähän on oikeastaan kauhistuttava vähän Kochin tyyliin.

      Ei meidän tarvitse tykätä kaikesta samasta;) Kysyn sulta usein, sillä et mielistele, vaan sanot, miten asia on. Sellaisen sopii satakuntalaiselle osalleni minua. Kiitos♥

      Poista
    4. Piti ihan käydä googlailemassa vinksahtaneisuuttani. Kirjailija itse kertoi saaneensa paljon palutetta, että lukijoita on myös naurattanut lukiessa. Helpottunut huokaus.;)
      (Tottakai luin myös kirjasta paljon traagisuutta.)

      Poista
    5. Sanna, minä en muista, että naurattiko minua missään kohtaa, ei ainakaan arviossa taida sellaisesta olla mainintaa.

      Minulla on normeihin sopimaton huumorintaju eli en naura, kun muita naurattaa, joten olisihan minun tästä pitänyt sitten jotain löytää...hauskaakin. Tämä tuli vain yhdeltä osin minua liian liki.

      Poista