torstai 27. helmikuuta 2014

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?

Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä ja mörkö húusi pitkään pimeässä siellä.

Tove Janssonin kuvakirja Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska tröstät knyttet?, WSOY 1960, suomennos Kirsi Kunnas) on minulle kaikkien Janssonin kirjojen koskettavin. Se on ollut osa elämääni aina, mutta erityisesti jälkeen 3.3.1984. Usein kirjoihin, joista kovasti pitää, joita on saanut tai ostanut, ehkä löytänyt antikvariaateista, liittyy joku henkilökohtainen tarina. En ole yhtä valmis jakamaan kirjatarinoitani kuin olen valmis jakamaan kukkatarinoitani, mutta päätin nyt toisin.  Vaikka kirjan tarina elämässäni alkoi jo eräässä meren saaressa kauan sitten, se oli silloin vain kuin kaunis, meripärskeiden makuinen tervehdys: 'Kiva tavata, me kohtaamme vielä.'

Kuka lohduttaisi nyytiä? ei tokikaan unohtunut, sillä miten voi unohtaa jotain näin runollista, merellistä ja kohtalokasta. Jotain näin lohdullista. Jotain näin taikaa, joka joskus voikin muuttua todeksi.
Niin nyyti lähti siitä meren rantaan ja löysi näkinkengän valkean. Hän astui varovasti hienoon santaan ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman.

Toiseudessa: Nyyti oli merellä eikä vielä tiennyt tuitusta mitään. Tuitulta oli juuri leikattu melanooma ja hän päätti selvitä. Hän päätti olla tuittu, joka vähän pelkää mörön mörinää, mutta arvaa pelastuksen olevan tulossa. Ja sitten tapahtui nyytin ja tuitun kohtaaminen 3.3.1984 eräässä ratsastusnäytöksessä. Katseet yhtyivät ylitse väen. Muutama sana ja sitten satoja kirjeitä...
Ui valtameren mustaa aavaa pitkin niin yksinäinen pullo, ui ja ui ja lipui rantaan, kuten arvasitkin ja pullopostipulloks paljastui. 

Se kirje oli nyytin ensimmäinen. Hän kätki sen siis sopukkaan. Ja koska tuittu oli myöskin yksinäinen ja sitä paitsi tyttö sekä peloissaan, kas nyyti tuli rohkeaksi niin, kuun alla ui ja vaipui haaveisiin...Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun, kun joku jotakuta kohta lohdutella saa ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.

Toiseudessa: Tuittu paketoi kirjan Kuka lohduttaisi nyytiä? kauniisti. Hän kirjoitti siihen omistuskirjoituksen: "Nyytille tuitulta 1984 luettavaksi joka ilta ajatuksella...valoksi elämään, seikkailuun, lämpöön - minuun  Nyytille tuitulta, joka haluaa ikiystäväksi nyytin. Tuitulta, joka pelkää onnen hiipivän ohitse liian hiljaisin askelin..." Sitten tuittu postitti kirjan ja se kirja oli ensimmäinen, jonka nyyti tuitulta sai. Ja sen jälkeen tapahtui paljon.
Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki ja nimenkin hän tarkkaan tavasi. Ah, posken punaruusut häntä puki ja nyytille hän sylin avasi ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus, on meri jota nähnyt en mä milloinkaan ja kauniit näkinkengät joita poimitaan.He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä, nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää. Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!

Toiseudessa: Nyyti ja tuittu saivat vauvan, jonka nimeksi tuli Meri. Sitä ennen he olivat olleet veneellä kaksi pitkää kesää. Vesi oli heidän ja näkinkengät ja meren rannan kivet. Paljon myöhemmin tuli sellainen asia kuin nyytin ystävänpäiväyllätys, jolloin hän avasi tuitulle blogin. Mistä ihmeestä nyyti sai nimen Lumi, eikä Tuittu, vaikka tuittu oli jo pitkään ajatellut alkaa kirjoittaa kaikki tekstinsä nimellä Tuittu?

Ja kuinkas sitten sattuikaan?: Kun tuittu aikoi kirjoittaa tätä juttua, mistään ei löytynyt nyytille omistettua kirjaa Kuka lohduttaisi nyytiä? Ei löytynyt edes Merille lahjaksi annettua Kuka lohduttaisi nyytiä? Tuittu kauppaan juoksi ja kirjan osti, nimenkin hän tarkkaan tavasi ja kun hän kotiin palasi: Siinä kirjaston hyllyllä kaksi samanlaista kirjaa lepäsi, varmaan mörkö ne siihen ryttäsi. Ei kahta ilman kolmatta ja mikäs sen paremmin juhlaksi, kuin kolme kertaa Kuka lohduttaisi nyytiä? kolmenkymmenen vuoden kunniaksi!
...ja sitten elivät he onnellisina elämänsä loppuun asti...

♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opuscolon  Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.


♥♥♥♥♥

Osallistun tällä kirjalla Opsucolon Muumit ja minä -haasteeseen


♥♥♥♥

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Opuscolo ja Elina/Luettua elämää

♥♥♥♥♥

Lastenkirjat Leena Lumissa

38 kommenttia:

  1. ♥ Mulla on tuo kirja varmaan kolmella tai neljällä eri kielellä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, minulla oli sama tarkoitus, mutta olen antanut ilmeisesti lahjaksi. Samoin on käynyt Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan, jota ostin parikin englanniksi käännettyä. Pikku Prinssi on itsellä enää saksaksi;)

      Tämä vain on niin ihana ♥

      Poista
  2. Tove oli hyvin valaistunut ihminen, hänen kirjansa ovat lohduttaneet lukemattomia ihmisiä. Sekä teksti, että kuvat osuvat suoraan sydämeen ja kirjoja voi lukea aina uudestaan kyllästymättä.
    14.3. Ateneumissa avattavasta juhlanäyttelystä tulee varmasti kaikkien aikojen suosituin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, Toven valaistuminen valaisee meitä kaikkia. Ja lohduttaa. Näihin ei vain voi kyllästyä...

      Takuulla tulee.

      Poista
  3. Meillä ei ollut tätä kirjaa kotona lapsuudessani (ylipäätään Janssonin kirjat loistivat lähinnä poissaolollaan), mutta teini-iän lopussa ystävättäreni rakasti tätä ja kirjoitteli siitä sitaatteja kirjeisiin... Ostin kirjan esikoiselle hänen ollessaan kahden, tuliaisina, kun palasin kaupungista maalle saatettuani ulkomaalaisen vieraan lentokoneeseen. Sitä luettiin ahkerasti sekä hänen että etenkin pikkuveljen kanssa. Toiseus & rohkeus ottaa kontaktia. Siinä on opittavaa meillä kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, ei minullakaan, mutta parhaan lapsuudenystäväni kotona ja huvillalla oli. Minä taisin ostaa esikoiselle tämän sijaan Kuinkas sitten sattuikaan?, mutta en ole varma vaikka olisin ostanut tämänkin. Meri kuitenkin sai omansa.

      Touseus ja rohkeus ottaa kontaktia: Joskus on vain uskallettava hypätä. Sen minä tein. Hinta on maksettu. Kaikki meni parhain päin. Mitään kadu en.

      Poista
    2. Kuinkas sitten sattuikaan on myös meillä hyllyssä, niinkuin kaikki muumit muutoinkin. Minua vähän harmittaa kun kuopuksenkin muumi-vaihe on kaukana takana -- nyt en saa lukea niitä ääneen kenellekkään pienelle ihmiselle. Täytyy ilmeisesti odottaa niitä lapsenlapsia taloon...

      Poista
    3. Meillä oikeasti katosivat jokin aika sitten KAIKKI muumikirjat, mutta ensimmäisenä esiin tuli Kuinkas sitten sattuikaan ja sitten tämä ihanuus. Muut ovat vieläkin hukan tiellä, ehkä ei mörkö, vaan se sukulainen sieltä uunin takaa;)

      Ja kuvittele Saarnimajan tarinoita, Kaislikossa suhisee ja Petteri Kaniini....Mun lapsenlapset ovat tyttären koirat ja ne kuuntelevat oikein suloisesti.

      Poista
  4. Voi, Leena! Mikä toiseus! Saatan niin nähdä tuon kaiken, toiseudessa tapahtuneen ja sittenkin: voi kaikkia maailman nyytejä ja tuittuja, niitä jotka hiipivät liian hiljaisin askelin toistensa ohitse.

    Kaunista tarina kertaa kaksi. I
    hana, että tuittu on laivassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, mutta kirja antaa lohtua, että monet voivat myös löytää toisensa: Jos ei tänään, niin huomenna.

      Kiitos♥ Juu, sinne tulikin nyt tuittu sitten;)

      Poista
  5. Huhhuh :))! Voin kirjoittaa vain kolme kertaa onnea, onnea, Onnea!!!

    VastaaPoista
  6. Ihana tarina ja postaus iki-ihanasta Nyyti-kirjasta! Kiitos kun jaoit tämän kirjatarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ole hyvä ja kiitos. Tämä tarina olkoon meille kaikille iloksi ja valoksi.

      Poista
  7. ♥ 30 v. onnittelut teille ♥ ja tuleville 30 vuodelle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  8. <3
    ihana postaus!
    Tää kirja on niin upea muutenkin ja sä säväytit tuolla omalla tarinalla :) upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akiss, kiitos♥

      Jos kirjoihin tai kasveihin liittyy lisätarina, sehän lienee vain bonusta. Parhaiden kirjojen kanssa käy näin. Kiitos.

      Poista
  9. Oi ihana Nyyti! Pari vuottahan sitten ostin juuri käännetyn Muumi-kirjan vapaaehtoispaikkani lapsille,se oli se talvitarina.Mutta eivät jotenkuten syttyneet sille tai sitten vaan en osannut tarpeeksi hyvin lukea heille hepreaksi;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ja oi urhea Tuittu! Kaikki lapset syttyvät muumeille. Jos se oli Taikatalvi, ehkä se saattoi olla heille vielä liian 'vaikea'.

      Poista
  10. Ihanista ihanin kirja meille kaikenikäisille lapsille.:)

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihanasti kulki tarina , minulle mieleinen kuinka useinkin sanoin aikoinaan kun ei aurinkoa näkynyt; kuka lohduttaisi nyytiä. Silloin aina muistin Tuitun, kerran se saapuu ja kaiho katoaisi mieleni maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, kitios. Kaiho voi olla kaunista, mutta ei sitä määräänsä enempää jaksa. Tämä kirja on suuri lohtukirja ja toivoksi.

      Poista
  12. Voi, Leena! Mikä sydämeen käyvä tarina! Kirjoilla on monet, tutkimattomat tiensä ja vaikutuksensa. Teillä on ollut onnea ja rakkautta - olkoon sitä vastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Näin on: Kirjat kulkevat polkujaan ja joskus meidän polkumme yhtyvät niiden tarinoihin.

      Kiitos.

      Poista
  13. Ihana kirja. Muumilaaksossa Naantalissa oli ainakin ennen tuo Kuka lohduttaisi Nyytiä-runo polun varrelle ripoteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, sehän oli hyvä idea. Minä olen ottanut Jansson-tuotantoon yhteyttä ja toivonut Tuittu&Nyyti -mukia.

      Poista
  14. Huomasin istuvani lastenlasten kanssa lukemassa tuota kirjaa ja kuulin kyselyjä ja vastasin. Toiseus tunnelmoitti. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, sinä nautit, sinä nautit;) Lue myös Kuinkas sitten kävikään?, jossa on ne ihanat kurkistusaukot...

      Sellaista se on...elämä joskus. Kiitos, kiva kuulla. Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  15. Kaunis ja hellyttävä kirjatarina, Leena! <3

    VastaaPoista
  16. Ihana tarina <3 Niin ja paljon onnea yhteisistä vuosista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, kiitos ♥ Joskus elämä ja kirjat kohtaavat niin että muiden tarinoista tulee osa omaa elämää.

      Poista