torstai 15. toukokuuta 2014

Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni...
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisesti yhteydessä, ilman ehtoja...

Tämän runon me Edith Södergranin (1892-1923) ihailijat tunnemme, Vierge Moderne Pentti Saaritsan suomentamana on tuttuakin tutumpi. Voi vain kuvitella miten runo on aikanaan ollut perinteiden ja siveyden vaalijoille kuin punainen vaate härälle, joka kuolee liian pian, kuumana iltapäivänä, ennen kuin on edes ehtinyt elää...

Agneta Rahikaisen huimaava teos Edith Runoilijan myytti ja elämä (Kampen om Edith. Biografi och myt om Edith Södergran, Schildts&Söderströms 2014, suomennos Jaana Nikula) on vienyt yöni jo pari viikkoa. En tiennyt mille matkalle lähdin, kun tartuin Rahikaisen kirjaan. Ehkä minä olen ihan väärä henkilö tästä kirjoittamaan, sillä Edith Södergranin Runoja (Dikter) on ollut yöpöydälläni vuodesta 1969. Toisin kuin Agneta Rahikainen, minä löysin Edithin jo hyvin varhain, Edithin runot ja etenkin elämä taas löysivät hänet, kirjallisuuden tutkijamme.

Mietin kuumeisesti, miten tämän kirjan teille esittelisin ja päädyin siihen, että kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen saa olla järki ja tieto, minä olen tunne ja harhapolut. Vien teidät eksymään, mutta Agneta on perilletulo.

Eksytykseen kuuluu se, että alussa on sen loppu eli miksi ihmeessä aloitin juuri sillä Edithin runolla, joka jo esikoisteoksesta lähtien on raivostuttanut sekä ihastuttanut niin monia? Siksi juuri: Edithin ylistykseksi! Rahikaisen kirjassa Erik Hjalmar Linder toteaa: ”Ylimielinen Vierge moderne on melko yllättävä runo niin nuorelta ja kokemattomalta naiselta.” Pääsemme heti siihen, että muut (miehet) jo esikoisteoksesta alkaen arvostelivat Edithiä kautta linjan omien arvojensa ja ennakkoluulojensa kautta kuin peläten, että heidän miehiset sukukalleutensa olisivat vaarassa jos tällainen Raivolan tyttö pääsisi suosioon ja ääneen. Ensimmäinen iso bonus Rahikaisen kirjalle on tuoda esiin miten törkeää ja röyhkeää oli Edith Södergranin arvostelu. Aion jatkaa tästä aiheesta vielä, mutta paljastan, että eniten ’pelätty’ ja tutkittu runo on ollut Päivä viilenee, joka minusta on yksi Edithin kauneimmista.

Teoksestaan Agneta Rahikainen:

Tarkoitukseni on tutkia elämänkerran ja mytologian yhteyttä ja osoittaa, miten eri tutkijat näkevät tietyt puolet luonteenomaisina Södergranille samalla kun työntävät joitakin muita puolia syrjään. Tämä on tutkielma siitä miten Södergran itse, hänen ystävänsä, arvostelijat, kirjallisuushistorioitsijat ja elämänkerturit käytännössä asettavat hänen elämänsä näyttämölle ja nostavat sinne myöhemmin hänen runonsakin. Tämä kirja on toisin sanoen Södergranin elämänkerta, mutta samalla myös kirjailijakuvan analyysi.

Yllä olevasta voitte arvata, että saamme lukea käytännössä jokaisesta, joka on jotain Edithistä kirjoittanut, joten aineisto on runsas, innoittava ja kukaan ei voi ihmetellä, miksi sänkyni ympärille on kerääntynyt koko Edith –kirjastoni. Kaikesta huolimatta Agneta Rahikainen onnistuu tuomaan esiin paljon uutta, josta en ollut tiennyt. Sen, millainen oli Hagar Olssonin suhde Edithiin aavistin, mutta en tiennyt, että Hagar tapasi Edithin vain viisi kertaa, saatoin arvata, että hänellä ’voi’ olla fyysistä epämukavuutta Edithin suhteen, mutta en arvannut sitä syyllisyyden määrää, mihin Hagar putosi Edithin kuoltua juhannuspäivänä 1923 samalla kun hän jo valmistautui isoon taisteluun Edithin henkisestä perinnöstä Elmer Diktoniuksen kanssa. Kiinnostavaa on se, että Ernst Brunnerin kohukirja Edith, josta olen itsekin innoittunut jopa tänne asti, ei jouda tämänkään jälkeen roskakoppaan, sillä näin Agneta Edithin persoonasta:

Löytämäni Södergran on nuori elämäniloinen nainen, huumorintajuinen, itserioninen ja epäsovinnainen, hän on valpas. Hänellä on aikaansa nähden hyvä koulutus ja hän tuntee laajasti kirjallisuutta, hänellä on aimo annos vastustushalua eikä hän ole valmis minkäänlaisiin kompromisseihin vakaumuksensa puolesta. Ja hän jos kuka elää sormi ajan hermolla. Hänellä on äkkiväärä huumorintaju ja itseironinen asenne, ja jatkuvasti saa muistutuksen siitä, ettei hän ota itseään kovin vakavasti.

Edellä mainitun lisäksi voidaan kautta kirjan nähdä, miten Edith ärsyttää ’piirejä’ korostuneella itsetunnollaan. Se oli häntä itseään silloin, kun hän oli vielä terve ja varakas, mutta se oli häntä myös hänen elämänsä viimeiset viisi vuotta, jolloin perheen varallisuus meni bolsevikkivallankumouksessa ja sairaus paheni Edithin kieltäydyttyä jo 1914 alkaen enemmistä hoidoista. Mutta sairaus paheni ja köyhyys alkoi vasta syksyllä 1917, eikä Edith senkään jälkeen ollut kynnysmatto kenellekään, mutta oi, minkä hinnan hän siitä maksoikaan! Olisiko hän jättänyt kirjoittamatta: ”Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.” (suom. Pentti Saaritsa), jos olisi aavistanut...Ei, ei hän olisi. Edith oli kasvanut yläluokkaisen äitinsä Helena Södergranin ihailussa koko elämänsä. Kaikki mitä hän teki ja sanoi oli Helenalle täydellistä ja tytär sai elää äitinsä täydessä palvonnassa, joka ei kehittänyt häntä kohtaamaan sitä maailmaa, jossa Raivolan tytön olisi pitänyt olla nöyrä, sovinnainen ja pienempi kuin oli.

Taistelu Edithin henkisestä perinnöstä hänen kuolemansa jälkeen oli suhteellisen kohtuullinen Hagar Olssonin ja Elmer Diktoniuksen kohdalla, mutta kumpikin imi kuin kaiken Edithin tuotannosta oman tuotansa kustannuksella. Mukaan taistoon liittyy kyllä huomattava määrä muitakin henkilöitä, mutta heistä voi lukea kirjasta. Sen sijaan voimme keskittyä toisenlaiseen Edithin ’jakamiseen’ eli oliko hän suomalainen joka vain alkoi kirjoittaa ruotsiksi, vaikka osasi monia kieliä, vai oliko hän venäläinen, sillä hänhän oli käynyt koulunsa Pietarin hienostokoulussa ja liikkui äitinsä kanssa Pietarin seurapiireissä kuin kotonaan ennen muuttoa Raivolaan, vai oliko hän sittenkin karjalainen, vilkkaan Kivennavan rajapitäjän Raivolan kylän asukas, joka asui melkein vain kivenheiton päässä minun isoäidistäni, joka syntyi 1906? Raivolasta oli Viipuriin melkein sama matka kuin oli Valkjärveltä Viipuriin. Mammani katse on voinut kohdata Edithin ja he ovat saattaneet viipyä hetken vaikka noutamassa kuvia samasta kuvaamosta tai heidän kulkunsa Viipurin torilla ovat risteyneet, pieni hipaisu tungoksessa....Luvussa Runoilija ja hänen maisemansa Edithin karjalaista maisemaa suhteessä hänen persoonaansa ja tuotantoonsa käsitellään laajasti.

Kirjallisuudentutkija Hannes Sihvo, jolle olen äidin puolelta sukua, on sitä mieltä, että ’olisi ehkä aiheellista puhua karjalaisesta kulttuurista yksinomaan kansankulttuurin ja etnologian yhteydessä, ei silloin kun on kyse kaunokirjallisuudesta, kuten Södergranin tapauksessa.’ Tämän mukaan Edithin ja erityisesti karjalaisen luonnon ja kulttuurin välillä ei ole mitään yhteyttä. Olof Lagercrantz kirjoittaa Hård höst –kirjassaan kauniisti, että: ”Yö on käynyt pimeämmäksi ja ahdistus syveämmäksi, mutta samalla on myös tieto karttunut ja karjalaisesta vapauden sävelestä tulee ehkä se joka kaikuu voimakkaimin, kun kanuunat ja pomminjyske ovat hiljenneet.” Ja juuri Edith Södergran ja Hagar Olsson – siinä järjestyksessä – on liitettävä tuohon vapauden säveleen, ”joka on monille ainoa oikea kotiseutulaulu."

Nyt Edithistä haluaa kirjoittaa kattavan elämänkerran Gunnar Tideström ja hän haluaa kaivaa esiin kaiken, mitä ei ole naulattu kiinni. Yksityiskirjeet, Edithin seksuaalisen suuntauksen, ulkonäön ja' mitä ihmeen rotua tuo outo nainen olikaan.' Sen aikaisen miesarvostelun mukaan Tideström tulkitsee Edithin tuotantoa paljolti sairaan mielen houreiksi, joille oman lisänsä antavat täyttymätön eroottinen kaipuu sekä tietty se outo asia, että jos vaikka myyttien jumalatar olisikin jotain ’outoa’ ja vierasta rotua...Ja epänaisellisen käytöksen katsottiin ilman muuta olevan sairauden merkki. Mihin herratutkijat unohtivat karjalaisen vilkkauden, sen jota on verrattu ranskalaisuuteen? Lopulta mennään niin pitkälle, että mukaan tuodaan rotubiologia! Upsalan yliopiston dosentti Bertil Lundman sanoo, että Södergranilla on ”orientaalisia ” roupiirteitä, ei kuitenkaan juutalaisia vaan ”ehkä mustalaisten suunnalta.” Tideström ei jätä kiveäkään kääntämättä ja niinpä esiin nostetaan jälleen runo Päivä viilenee, josta usein on tuotu esiin vain yksi tai kaksi säkeistöä sen eroottisuuden takia. Kirjassa runo on kokonaisena! No, pitäähän noin eroottisen runon taustalta löytyä mies. Ja mies löytyy ja hän on sitä sorttia, joka tykkää rehvastella naisjutuillaan. Hän kehtaa kertoa kaikki yksityiskohdat yöstään Edithin kanssa ja rumimman kautta: ”Tämän lisäksi Finne kertoi, että E.S. oli riisuutunut ja maannut hänen vierellään ja se oli tuntunut Finnestä todella pahalta, koska...” Ja se mitä sitten seuraa on todella, todella törkeää. Mikä ihme miehiä vaivaa, kun he eivät ole oppineet Mika Waltarilta, että ’herrasmiehet vaikenevat!’

Rahikaisen teoksessa käsitellään runsaasti Edithin teoksia, aikalaisia, kirjallisuutta...joten kirjan lopusta löytyy runsas hakemisto. Pelkästään jo kun vilkaisee henkilöhakemistoa, voi ymmärtää, minkä vuosien työn Agneta Rahikainen on Edith –aineiston parissa tehnyt. Ainoa, mitä kaipasin loppuun, oli runoviitteet niiden nimillä. Niinpä kerronkin nyt, että runo Päivä viilenee alkaa sivulta 121.

Kirjallisuusviitteitä on kiitettävän runsaasti. Kävin läpi koko listan ja olin aivan varma, että sieltä löytyy eräs kirjoista, joka on minulla täällä pyörinyt nyt mukana eli Olof Lagercrantzin Finlandssvensklyrik från Mörne till Enckell, jossa on paitsi Edithin runoja myös Elmer Diktoniusta ja Jarl Hemmeriä. Tässä kohden sitten muistankin todeta, että kaikki miehet eivät pitäneet Edithiä mielisairaana, eristyneenä, rasvaisena, outona, homssuisena, vastenmielisenä...Hänen puolellaan olivat monet, kuten Jarl Hemmer, Olof Lagercratz, Olof Enckell ja etenkin Schildt-kustantamo. Tosin elinaikanaan Södergran sai kokea sen laatuista herjaavaa kritiikkiä, että nykyään siitä varmaankin tulisi tuomioita! Miten hän kesti sen...

Punainen väri. Se liittyy niin Rahikaisen kirjan kauniseen kanteen, joka on Sanna Manderin luomus, kuin kaikkeen Edithissä. Veri. Edithillä oli viimeisinä vuosinaan tuberkuloosinsa pahentuessa verensyöksyjä, mutta Edith kantoi mielipiteitään kuin punaista julistusta. Hän myös liikkui luontorunoista erotiikkaan, Nietzscheläisyydestä kristinuskoon vuosien kujanjuoksussa. Näin Agneta Rahikainen Edithin ’punaisesta’ ja mukana seuraa minusta Rahikaisen tekstin kliimaksi, joita kutsun Lumikki-sivuiksi:

Tulevaisuuden varjo sisältää useitakin mahtipontisia Eros-runoja, joissa ylistetään rakkautta korkeimpana mahtina ja luomisvoimana. Myönteinen suhtautuminen Erokseen merkitsee punaisena elämistä, samaa maailmaa mullistavaa voimaa, jota Södergran kuvasi jo esikoiskokoelmassaan.

Vaikka ruumis on heiveröinen ja kuolevainen, runominä tuntee Eroksen voiman ja mahdin yltävän kaiken maallisen yli. Parhaita esimerkkejä hauraan ihmiselämän ja Eroksen luomisvoman yhteispelistä on runo Vaisto, yksi Södergranin voimakkaimmista runoista.

Runominän itsevarmuus ja hybris hurmoituu kuolemankin edessä. Runossa Autuus on sama tunnelma, ja siinä pilkahtaa jälleen esiin suosittu Lumikki-aihe:

Tahdon pian ojentua lepotilalleni,
pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin
ja sirottelevat punaisia ruusuja paareilleni.
Kuolen – sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy – nukkuu se hekumaan.
Vietäköön paarini torille –
tässä lepää maan autuus.

Oi Luoja, kun luen tätä Uuno Kailaan suomennosta, minussa huojahtaa...tämä on tähtihuimausta!

Hurmiossani melkein unohdin kertoa, että kirjassa on runsaasti mustavalkoisia valokuvia. Mukana on myös Edithin omakuva peilin kautta, joka on kantena kirjassa Kaikkiin neljään tuuleen.  Alakuvassa kävelyllä Davosissa (SLS:n arkisto):

Ihan sama mitä tähän loppuun kirjoitan, sillä tehän tiedätte jo sen. Sanon silti. Keväässäni oli kaksi kovaa kirjaodotusta, joista toinen ei lunastanut odotuksia, mutta toinen, tämä Edith Runoilijan elämä ja myytti ylitti kaikki odotukseni. Kirjoitin ystävälleni, joka on Edith-fani kuten minäkin: ”Jos ostat tänä vuonna vain yhden kirjan, osta Agneta Rahikaisen Edith Runoilijan elämä ja myytti.”

Agneta Rahikainen on huikeasti avannut meille kuvaa runoilijasta, joka oli ja on myyttien jumalatar. Viimeisenä näyttämölle nousee tietenkin runoilija Edith Södergran kuvalla, joka on Södergranien taloudenhoitajan Kirsti Moilasen valokuva-albumista ja ennen julkaisematon (Svenska Litteratursällskapet I Finland/SLS) ja Pentti Saarikosken suomennoksella erääseen Syyskuun lyyran runoon:


Miksi minulle annettiin elämä,
jotta kulkisin  kuin taikakirja kädestä käteen
polttaen puhki kaikki sielut
vaeltaen tulena yli tuhkan,
janoten enemmän.



*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Kirjojen kamari  Jaana  Aino ja Sokea kana

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

63 kommenttia:

  1. Oi! Kiitos tästä! Södergran on aaa niin ihana! Pitää löytää tuo kirja ja lukea! Mainiota loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ole hyvä. Tämä on ihan huippu! Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  2. Jo tämä kirjan esittelysi lukeminen on huumaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos. Menen Edithistä helposti huimaukseen, vähän über...

      Poista
  3. Olipa postaus, kiitos Leena-IhaNainen!!!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, niin, näin minulle käy Edithin kanssa;) Minä niin toivoisin, että lukisit tämän kirjan...

      Kiitos ja ole hyvä, Aili-IhaNainen♥

      Poista
  4. Kiitos tästä hienosti kirjoitetusta bloggauksesta! Pitää kaivaa omat Södergranini esiin, eikä Katri Valakaan olisi huonoa iltalukemista... en ole pitkään aikaan lukenut vanhoja, tuttuja runoja. Ehkä tarvitsenkin juuri tätä. Ehkä tarvitsen vähän vaarallisia unia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, ole hyvä ja kiitos. Minun teki mieli kyllä mainita jutussa Katri Valakin sekä Onerva, mutta katso nyt miten pitäksi jo nyt meni...Edith muuten luki Onervaa. Minä luen runoja joka päivä.

      Ennustan: Tarvitset vaarallisia unia ja haluat uhmata kohtaloa ja jopa Edithiä je mennä liian liki uniasi, mutta älä kävele paljain jaloin puutarhassasi, sillä tähtien sirpaleet...Nukahdetaan särkyvein tähtien helinään ja nähdään levottomia unia.

      Poista
  5. Oijoi, mitä runouden huumaa... Huomaan tekstistäsi että sielussasi palaa, kun luet Edithiä! :) Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Edith sytyttää minut tuleen aina uudestaan ja uudestaan.

      Ole hyvä.

      Poista
  6. Virginia Woolfin Orlando tulee mieleen runoa lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, minulle tullee Edithin runoista mieleen monia, monia asioita...

      Poista
    2. Totta kait! mutta Ruattis paljon keskustelua
      En minä ole nainen. Olen neutri.

      Poista
    3. Olen lukenut paljon OrlandoSTA, mutta se on niitä harvoja Woolfin teoksia, joita en ole lukenut. Suvella luen taas yhden...No, Orlandossa leikiteltiin sukupuoli-identiteetin vaihdolla, kuten Siri Hustvedtin kirjassa Säihkyvä maailma. Vierge modernen nostatti ja nostattaa veiläkin kohua. Kun lukee tämän kattavan Edith -elämänkerran tulee lähinnä mieleen biseksuaalisuus, Hyvin monet julkisuuden henkilöt ovat olleet biseksuaaleja. Niin tai näin, tuo runo ei tänäkään päivänä jätä ketään kylmäksi.

      Poista
  7. Tämä minun pitää lukea ihan ihan ehdottomasti! Itseasiassa olen hyvin hämmentynyt siitä, että en ole jo hankkinut tätä käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, täysin samaa mieltä. Minä annoin tämän kuin itselleni syntymäpäivälahjaksi. Tekstin piti ilmestyä jo toukokuun ekalla viikolla, mutta kaikki laajeni, kuten intohimon kohteen äärellä helposti käy ja tuli luettua ohessa vähän muutakin Edith -kirjallisuutta;) Hanki tämä omaksi! Lupaan ettet kadu.

      Poista
    2. Hankin! Edith on varsinkin juuri tällä hetkellä sen verran tärkeä ja ajankohtainen, että tämä tulee tarpeeseen!

      Poista
    3. Hyvä juttu! Ehkä Edith on aina ajankohtainen...

      Poista
  8. Minä lainasin viime tai sitä edellisenä vuotena kirjastosta kirjan Edithistä,mutta nyt en muista mikä se oli.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Edithistä on kirjoitettu yllättävän paljon. Tässäkin kirjassa on 13 sivua viiteosiossa Kirjallisuus.

      Poista
  9. Istahdan sohvalle, pari päivää ovat jalat ja kädet kantaneet juhlajärjestelyjen raskautta. Nyt hengähdän ennen huomista juhlaa ja luen tämän postauksesi nautiskellen! Voi mikä runo tuo Autuus!!
    Voi, kylläpä nyt sanon, että kiitos! Ihana, upea tekstisi ja taas löysin kirjan ja runoilijan listaani "pakko lukea". Olen jotenkin nyt löytänyt runot, ja taiteilijoiden elämänkerrat kiinnostavat kovasti. Sellainen kehitysvaihe ilmeisesti meneillään, ja nautin tästä :). Joten kiitos, että esittelet runoutta ja näitä ihania kirjalöytöjäsi :)! <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, tiedätkö, vaikka olen niin kauan lukenut Edithiä, nyt vasta Autuus aukeni minulle. Perästä kuuluu;)

      Ole hyvä. No, ihan must sanoa, että jos ymmärrät oman parhaasi, hankit tämän kirjan ikiomaksi. Minä luen runoja joka päivä. Ne ovat kuin jotain alppi-ilmaa tai sukellus mereen...Kunpa saisimmekin reippaasti enemmän taiteilijaelämänkertoja: Minulla on niihin iso nälkä! Tämän jaamme.

      Kiitos sinulle ja iloista juhlamieltä!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kikka, eikö vain: Oih Edith♥

      Poista
    2. PS. Käys vähän poimimassa lumikarpaloita...

      Poista
  11. Ihastuin lukioikäisenä Edithin runouteen ja kiinnostuin myös hänestä persoonana. Muistelen, että tuolloin tuli myös jokin kiinnostava dokkari telkkarista ja entisestään nosti Södergran-kiinnostustani. Luin tuolloin muutenkin paljon runoja, toisin kuin nykyisin ja etenkin tuo mainitsemasi Päivä viilenee oli tuolloin yksi suosikkirunoistani. Ja sitä se kyllä on edelleen.

    Lehteilen jo tätä kirjaa kirjakaupassa, mutten raaskinut ostaa. Pitää pistää varaukseen kirjastosta.

    Ai, onko Sihvo sulle sukua? Hannes oli ensimmäinen professorini, sillä aloitin opintoja aikoinaan kirjallisuutta opiskellen. Hän aloitteli myös perinteentutkimuksen proffana Joensuussa, ennen kuin Anna-Leena Siikala tuli virkaa hoitamaan. Hanneksen vaimo muuten on sukua tätini miehelle. Voi tätä pientä maailmaa.

    Hyvää viikonloppua ja kiitos ihanasta postauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, sama täällä ja sillä tiellä ollaaan kai siihen asti kunnes 'små genier skola täcka mig med vita slöjor och...' Päivä viilenee on ehkä Edithin eniten tutkittu (lue:sorkittu) runo. Siinä on jotain maagista.

      Suomessa uude nkirjan hinta on kova ja sitten se on muutamankuukauden päästä jossain (oletko huomannut Hesaan mennessä olevat kirjakaupat ABC-myymälöiden yhteydessä) 5-10 eurolla. Pitkässä juoksussa kaikille lukijoista kustantajiin olisi voitollisempaa, jos kirjan hinta laskisi, mutta samalla sen elinkaari pitenisi eli se ei olisi 5 eurolla saatavissa ainakaan vuoteen. Ihailen Keski-Euroopan kirjakauppoja ja hinnoittelua.

      Äidistäni on sukeutunut kaiken ohella nyt hurja sukutkija, Hän sai selville, että hänen äitinsä oli Katri Sihvon tytär. Ja tästä taas seurasi, että sain huomata olevani sukua saaripitäjämme juuri eläkkeelle jääneelle kirkkoherralle etc. Tilasin jo Sihvon sukukirjan, mutta se on nyt äidillä lainassa.No, tyttäremme opiskelee teologiaa ja uskontotieteitä ja etenkin poikani on usein sanonut, että armeija on menettänyt minussa loistavan kenraalin;) Eikä ole pois laskuista, ettenkö vielä lähtisi opiskelemaan kirjallisuutta. Tilasin sinne jo kaikki paperit ja kirjat mitä pitää lukea etc. mutta sitten R. perusti mulle tämän blogin ja muuta elämää ei paljon sitten olekaan tämän ja puutarhan ohessa viiteen vuoteen ollut. Liian ison puutarhan. ja liian hektisen blogin.

      Anna, ennen kuin huomaammekaan olemme sukua toisillemme!

      Kiitos samoin sinulle ja ole hyvä♥

      Poista
  12. Ooh! Mikä postaus, Leena! Olet kuin lentävä soihdunkantaja, jolla ei ole jalkoja, ei käsiä vaan siivet, siivet jotka kantavat.

    Tämä kirja minun on luettava. Södergran on ollut minulle Valan tavoin yksi niistä tärkeistä runoilijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, ja sinä olet sellainen kirjoittaja, että alta pois! Kiitos♥ No, tämä nyt on minulle niin sydäverta, tämä Edith...

      Ehdottomasti. Suomessa minulla on Vala, Södergran, Meriluoto ja muitakin, mutta just nämä kolme ovat olleet jo teinivuosista hyvin tärkeitä. Muualla sitten etenkin Szymborska, Dickinson ja Ahmatova

      Haluaisinkin olla soihdunkantaja tai sitten Valan 'Olen kiinnnittänyt tähdet sormieni päihin...'

      Poista
  13. Luin Södergrania ensimmäisen kerran kymmeniä vuosia sitten ja siitä asti hän on ollut minulle tärkeä runoilija jonka kirjoihin aina palaan.
    Kiitos keittokirjasta. Ohjeita jo kokeiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera, sama täällä, sama täällä.

      Ole hyvä ja nauttimisiin. Rrrrrakastan keittokirjoja, sillä sitä jotenkin liian usein huomaa, että elää samalla 'ruokauralla' eli noin 10-15 eri reseptiä kiertää samaa kehää: On kiva löytää jotain uutta!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Reijo, kiitos. Näen että hymilet, ehkä kuulen jopa naurua;) Mutta: Muista tämä aina: Olen ikuisesti sanonut, että suomalaiset miehet ovat syntyneet kirjoittamaan runoja! Tämä nyt vain meni monesta syystä naisjutuksi...Pystyn keskutelemaan väliin henkeä vetämättä suomalaisista miesrunoilijoista tunteja!

      Et edes tajua, miten odotin kommenttiasi juuri tähän;) Taas kuulen naurua...OK, saat nauraa!

      Poista
  15. Tämä oli lennokas, kirjaa syväluotaava, runoilijan persoonaan pureutuva postaus. Olet oikeassa: hymyilinkin. Mutta kyllä väliin vakavaksi veti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, menen ihan pohjaimuun eli tosi syvälle, kun on näin rakas aihe. Arvasin!

      Ihanaa sunnuntain jatkoa! Me vasta nyt saamme itsemme parsabrunssile terassille, mutta pieni aamulenkki on jo tehty.

      Poista
  16. Kiitos Leena todella paljon tästä perusteellisesta ja mielenkiintoisesta arviosta. Innostuin kirjasta jo silloin, kun luin Hesarin arvostelun, mutta nyt tämä täytyy laittaa kesäkirjojeni pinoon. Siinä odottaa jo Donna Tarttin Tikli ja tämä sopii hyvin jatkoksi. Haluan lukea hyviä, paksuja, ajatuksia herättäviä kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kuvittele, minä en lukenut sitä arvostelua, vaan laitoin talteen, että lukisin sen jälkeen kun olen oman juttuni kirjoittanut ja nyt se on sitten visusti tallessa jossakin, mistä en sitä löydä;)

      Tämä on ehdottomasti kirja sinulle! Tikli kiinnostaa minuakin, mutta makkarin hyllyssä on tiilisikviä, jotka piti lukea jo viime suvena, Shriveriä, Woolfia etc., joten aion antautua vanhemmille kirjoilla, joista yksi on varmaan lukijoilleni yllätys: Kirjailija hyvin tunnettu, kirja vähenmmän.

      Minäkin rakastan hyviä paksukaisia, joista ensimmäisenä tulee mieleeni Pelon Jokapäiväinen elämämme.

      Poista
  17. No mitä mä sanoin; aina kun kirjoitat jostain itsellesi tosi tärkeästä, tekstisi suorastaan säkenöi!
    Ehkäpä tämä säkenöi ja pisaroi punaisena... Maailmaa mullistava voima, raivo, vimma, rakkaus, veri, vitaalisuus, intohimo...Edithin punainen...

    Täytyy vielä kehua uudelleen tuota kantta ja noita kahta fonttia, runotyttömäistä ja ei-niin-runotyttömäistä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, voi säkenöidä, mutta tulee niin paljon asiaa, että minulla ei ole ikinä mitään asiaa twitteriin;) Nyt on punaista säkenöintiä. Koko kirjan aura on punainen. Se oli Edithin sisintä paloa. Kiitos!

      Taidan laittaa kannnen Valitse Vuoden 2014 Kaunein Kirjan Kansi -arvontaani. Muistuta minua sitten, kiitos;)

      Poista
  18. Blogisti kirjoittaa Hagar Nilssonista, mutta tarkoittanee Hagar Olssonia? Muutenkin aivan mahtavasti kirjoitettu juttu... taisi jäädä äidinkielentunnit väliin lukiossa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi on hyvä ja ilmoittaa nimensä! On todella ala-arvoista käytöstä heitellä asiattomuuksia nimettömyyden suojista. Anonyymillä on ilmeisesti jäänyt koko koulutus väliin, kun ei osaa käyttäytyä.

      Ihan hirveää joku kirjoitusvirhe! Tiedoksi: Äidinkieli aina 10, aineesta kirjoitin laudaturin, olen ollut mm. STT:n oikolukijana, elättänyt itseni toimittajana, voittanut isoja kirjoituskilpailuja etc.

      Eikö sinulle tosiaankaan ole muuta tekemistä kuin etsiä näin runsaasta blogista kirjoitusvirheitä...Sääliksi käy. Ole hyvä ja jätä blogini rauhaan. Minä esiinnyn omalla nimelläni ja odotan sitä myös lukijoiltani.

      Poista
  19. Hei, anteeksi - en tarkoittanut loukata sinua, enkä lukenut blogiasi tarkoituksella virheitä etsien. Mukavaa, että kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ole hyvä. Ja kiitos nyt sitten siitä korjauksesta;)

      Poista
  20. Kiitos, tämä on loistopostaus ja anteeksi toukokiireiden vuoksi tämä postaus meni minulta ohi, tajusin tulla tänne vasta Jaanan postauksen myötä.
    Tämä varmasti pitää lukea kirjana ja postauksenkin voi lukea vaikka kuinka monesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos ja ole hyvä vain;) Minusta tuntuu, että minä en ehdi enää mihinkään.

      Lue ihmeessä ja vinkkaa sitten minulle kun ruodit kirjaa, Olisin kiitollinen, sillä kovasti kiinnostaisi. En ehdi enää käydä jokaisessa blogissa joka päivä, kuten menneinä vuosina, hyvä jos kerran parissa viikossa. Siis todella kiinnostaisi ja Jaanan kirjoitus oli toisi vaikuttava. Jokaiselle jotakin, sillä Jaana minä kirjoitamme täysin toisistamme eriävällä tyylillä.

      Poista
  21. Hieno analyysi! Laitoin linkin tähän postaukseesi, että blogissani pistäytyjät saavat laadukkaampaakin lukemista aiheesta. Itse kirjoitin kyllä myös hiukan eri aiheesta, ts. löytämistäni venäläisistä artikkeleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokea kana. kitios. Kävin äsken yrittämässä kommetoida sivuillesi, mutta sinun sivusi eivät päästäneet minua läpi blogini linkillä????

      Tämän sinne kirjoitin:

      Ihan hirveän mielenkiintoista! Minäkin uskon, että Edith oli ihan uniikki, oma itsensä, enkä löydä hänestä Ahmatovaa, mutta miten kiinostavaa, että tuot tässä esiin Annan, jonka runot ovat yhtä paljon kuin Edithin 'ilmaa, jota hengitän.'

      Beljakovan tiedot Södergranista ovat kiintoisia ja tuokin, miten hän tuntee suorastaan vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan. Nyt kun olen lukenut aika paljon myös paitsi Ahmatovan runoja, myös hänestä muuten, voin sanoa, että minusta Anna suhtautui Suomeen kuin se olisi ollut vain osa Venäjää ja myöhemmin Neuvostoliittoa. Se on vain jae siellä, yksi ikävä sana toisaalla, mutta kuitenkin.

      Missään nimessä Anna ei ollut sellainen vallankumouksellinen kuin Södergran. Hän uskoi aina pysyvyyteen ja vaikka hän todisti niin monen runoilijaystävänsä ja myös oman miehensä ja poikansa 'karkotukset', hän katsoi olevansa vain velvollinen kirjoittamaan muistiin. Kun runoilija Marina Tšvetajeva varoitti Annaa tulevista kauhuista, hän ei uskonut. Lopulta Ahmatova kuitenkin säilytti henkensä ja Marina lähti oman käden kautta.

      Minulle, kuten sinullekin, Edith on ollut kaikki kaikessa jo teinistä.

      Hieno kirjoitus!

      Poista
    2. Tämän kommentoinnin kanssa on ollut ongelmia. Roskapostien takia otin blogiini moderoinnin, sitten poistin sen, kun roskapostitulva lakkasi. Edellisen postauksen kommentit tulivat sekä näkyviin, että moderoitaviksi.

      Kopion ystävällisen kommenttisi blogiini ja onnistuin saamaan siihen blogisi linkin. Toivottavasti sopi niin.

      Poista
    3. Sokea kana, oikein hyvin sopi, kiitos. Olisin linkittänyt sinun juttusi tähän, mutta tuli mieleeni, että jos sulla on joku sellainen kotisuvsto, joka ei toimi täällä blogimaailmassa. Koitan käydä sitä nyt katsomassa.

      Poista
    4. Ei taaskaan päästänyt läpi minua, mutta siis linkitän arviosi silti, vaikka joku lukija voi turhaantua kun ei pääse kommentoimaan, Tässä nyt siis:

      Ehdottomasti minäkin yhdistän monet Edithin runot hänen Raivolan maisemaansa.

      Mielestäni Marja-Leena Mikkola on 'parantanut' käännöstään Ahmatovan valittujen runojen uusimpaan painokseen. Olethan myös nähnyt kijran Anna Ahmatova Fontankan talossa.

      Minulle menevät molemmat päähän kuin häkä. Ja sen lisäksi vielä Szymborska tekee saman ja Tóth ja Mirkka Rekola ja...;)

      Minusta runoa ei pidä kääntää, vaan tulkita. Näin toimi mm. edesmennyt ystäväni, Eve Rehn (ent. Kuismin), joka suomensi Rilken runoja.

      Huomasin juuri, että Viimeinen malja ei ollut minulla merkittynä kuten vaikka Kolmas ja viimeinen.Siis osaat venäjää?

      Taidanpa linkittää tämän nyt omaan juttuuni Rahikaisen kirjasta. Kiitos!

      Poista
    5. Siis käytät edelleen Vuodatusta, jota en ole nähnyt aikoihin missään...Voisin melkein suositella bloggeria;)

      Poista
    6. Nämäkin tulevat nyt sitten omana lisäyksenä.
      Vuodatuksen käyttäjänä saan nämä kommentit läpi, kun lisään alkuun http:// ja sen jälkeen blogiosoitteesi. Minä en puolestani pääse nyt monien blogien kommenttiosastoihin. Sinun blogissa on tuo nimi ja URL-osoite, joten pääsen. Olen vähän toistaitoinen koneiden kanssa ja olen siksi pitäytynyt Vuodatuksessa, jonka vuosia sitten onnistuin hankkimaan alustakseni.

      Kiitos, Leena, olen otettu, että oikein linkitit arvioni! ( Ja anteeksi, taivutat sukuninmesi näköjään Lumin eikä Lumen, kuten minä.)

      Minulla on Mikkolan käännöksestä vain ensimmäinen painos. Ja osaan venäjää, mutta en hyvin. Kun minulla on Annan A:n kootut venäjäksi, luen niitä rinnan Mikkolan käännöksen kanssa. Olin kuuntelemassa Venäläisen kirjallisuuden seuran luentoa, jossa Mikkola kertoi tekeillä olevasta Tsvetajeva-käännöskokoelmasta. Hän sanoi Ahmatova-käännöksistään, että ”niissä joskus riimi helähtää”. Hän lisäsi, että AA:n riimitkin jäivät joskus vain helähtämään. Minusta AA:n riimit kyllä ovat enimmäkseen aika ankaran klassisia. Mutta venäjä – niin kuin kyllä muutkin indoeurooppalaiset kielet – ovat vaikeita kääntää suomeen riimillisinä. Yksi, joka on mielestäni onnistunut uskomattoman hienosti, on Arvo Turtiainen Majakovski-käännöksissään.

      Minäkin tunnen tuon Fontantankan talon, siis puhun nyt kirjasta. Yritin myös Fontanka-talon AA-museoon, mutta myöhästyin sen verran, että minut päästettiin vain alakerran aulaan, jossa oli kyllä sillä kertaa Josef Brodsky-näyttely ja Brodsky on mielirunoilijoitani. AA-kirjallisuudesta:sta minuun teki aikanaan vaikutuksen Jelena Kuzminan Anna Ahmatova koditon, se antoi alkusysäyksen isommalle kiinnostukselle.

      Kiitos tuosta Eve Rehn tiedosta, minä olen lukenut vain Meriluodon käännöksiä. Upeita sinänsä, mutta kun luin Duinon elegiaa samanaikaisesti suomeksi ja saksaksi, omat mielikuvani saksalaisesta tekstistä olivat erilaiset kuin Meriluodon.

      Poista
    7. Sokea kana, laitoin alkuun tuon http://:n, mutta en päässyt läpi. Eli se sujuu sitten vain sinulta. Kutsuin jo koneista enemmän ymmärtävän miehenikin paikalla, mutta ei onnistu. Minäkään en ymmärrä tekniikasta mitään, mutta aina tulee joku hetki, jolloin on pakko opetella uutta, tai jättää nettimaailma.

      Tottakai, ole hyvä, sehän on hyvin kiinnostava. Lumen viittaisi ainesanaan...tietääkseni ja Lumin erisnimeen Lumi.

      Pääset tekemään sitä, mitä minä, Rilken runojen kanssa Even kirjassa Tahot tahtojen, sillä olen lukneut lyhyen saksan ja alppihulluuden takia sitä kieltä yritän myös ylläpitää. Hienoa on lukea myös Shakespearen sonetteja, jonka on tulkinnut Kirsti Simonsuuri UPEASTI. Joka toinen sivu on alkukielinen ja joka toinen sitten 'suomennos' ja vielä Simonsuuren selitys, mitä lie William kulloinkin tarkoittanut..

      Taidan palvoa Marja-Leena Mikkolaa!!! Ilman häntä minulla ei olisi Ahmatovaa ja nyt kun saan vielä joskus lukea Marinan runot, niin elämä on niin kaunis.

      Se kirja on kaunis kuin timantti. Olen lukenut Brodskysta vain jossani Mandelstam elämänkerrassa tms. Hän on minulle siis vain nimi Venäjän runoudessa tietyltä ajalta. Jestas. minulla on vieläkin tilaamatta tuo Anna Ahmatova koditon!

      Olen myös Meriluodon lukija, sillä luenhan runon tai kaksi tai kymmenen päivässä ja juuri Meriluodon kautta löysin Rilken ja sitten taas kun jatkoin matkaa, kohtasin niitä enemmän kääntäneen Even ja meistä ehti tulla ystävät.

      Minusta joskus tuntuu, että monet runoilijat nyt jo hieman muuttaisivat tulkintaansa, tarkentaisivat tai sitten rohkeammin tulkitsisivat, kuten teki Mikkola Ahmatovan valittujen kanssa, mistä hänelle kiitos. Pidän uudesta tulkinnasta enemmän, sillä runo saa minulle olla kohtalokas, kuin on Ahmatovankieli, mutta se saa silti soida.

      Poista
    8. Laitoin Vuodatukseen palautetta tuosta kommentointiongelmasta, mutta vastaus ei yleensä tule ihan heti. Olipa muuten hyvä että huomautit asiasta, panen nyt merkille, että en ole viime postauksiin saanut kommentteja muualta kuin vuodatuksessa blogiaan pitäviltä.

      Jos et tunne Brodskya, sinulla on ihanat lukukokemukset edessä odottamassa! Mietin, että löysinkö Ahmatovan sittenkin Brodskyn esseekokoelmasta Katastrofeja ilmassa, jossa Brodsky kertoo itselleen tärkeistä runoilijoista - senkö jälkeen lainasin tuon AA koditon kirjan?. Myös runokokoelma Keskustelu taivaan asujaimen kanssa on täynnä runoja, jotka iskevät ihmisen sisuksiin. Olen lukenut myös Veden peilin, joka kertoo Venetsiasta, ainoasta kaupungista, joka voi aikoinaan liennyttää Brodskyn Pietari-ikävää. Ei oikein ihminenkään ja Joulutähti on tullut luettua, mutta niitä itsellä ei ole. Nuo muutkin on hankittu divareista, sillä painokset ovat aikoja sitten loppu. Kirjastoista ainakin löytyvät.
      Kääntäjä Jukka Mallinen kirjoitti pari vuotta sitten Seisahdus erämaassa – Elämäkertaa ja kirjoituksia Joseph Brodskysta -kirjan, jonka ostin Hgin kirjamessuilta, sekin näyttää jo olevan myynnissä divareissa.

      Poista
    9. Kiitos, nyt se rulettaa! Odotan aikaa, että ehdin Brodskyyn!

      Nyt kaiken ajan vievät puutarhan syystyöt ja lähestyvät kirjamessut.

      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  22. Nyt olen kirjan lukenut ja en varmaan kykene lyhyeen kommenttiiin.;)

    Tiedätkö, vaikka olen vuosia vuosia lukenut Södergrania, niin en ole lukenut juuri mitään häneSTÄ. Minun mielikuvani Edithistä runojen ja historian tuntemukseni perusteella (siis minä aikana, missä yhteiskuntaluokassa eli Pietarissa ja Karjalankannaksella jne.) oli ja on muutaKIN kuin sairasteleva erakko Raivolasta. Ja tämä kirja vahvisti "minun Edithiä". Ja tottakai tässä oli aivan hirveästi kaikkea uutta mulle. Tämä kirja oli myös mielenkiintoinen elämäkertojen ja mytologisoinnin kannalta.

    Muutamassa kohtaa pidin Rahikaisen historian tulkintaa ja Edithin persoonan tulkintaa vähän liian mutkat suoraksi vedettyinä. Mietin myös akateemisen ja taiteilijamaailman kohtaamista. Toisaalla meillä on runoilija, jolla on runoissaan hurmioitumista, muistaakseni ei ollut kamalan kiinnostunut kirjallisuuden teorioista, joka heittätytyi intohimoisesti filosofioihin ja aatteisiin ja vaihtoi niitä melko nopealla temmolla (Nientzsche-Steiner-kristinusko). Ja toisaalla meillä on tarkka, pieteetillä ja kriittisesti lähdeaineistoa tutkiva akateeminen tutkija, joka toteaa Edithin kirjeiden olevan sekavia ja spontaanisti hyppelehtiviä, joten niitä ei voi käyttää lähdeaineistona ja niiden perusteella ei voi arvioida Södergania. Niin. Tai ehkä tutkija ja runoilija eivät tässä kohtaa vaan kohtaa?;)

    Mikä minua kosketti ja suretti, oli Edithin halu koota samanhenkisten ryhmä, juhlia ja keskustella Raivolassa ja sitä ei koskaan syntynyt. Hänen yrityksensä löytää samanhenkisten piiriä Helsingissä, missä hänet osin torjuttiin ja osin hän itse pettyi.

    Lähes aina kun olen kuullut Södergranista jotakin "auktoriteetin" kautta (siis esim. opet, kirjoitukset lehdissä..), hänestä ei ole puhuttu niinkään väärinymmärrettynä, mystisenä nerona, saatikka uraauurtavana modernistina vaan hänen on esitelty nuorten (tyttöjen) runoilijana ja aloittelevien runoilijoiden ja aloittelevien runojen lukijoiden runoilijana. Ok, Södergranin runoissa on paljon mille löytyy helposti kosketuspintaa nuorena. Mutta kun tämän ilmoittaa vanhempi mies, siinä on hyvin helposti hiljainen sivulause: nuorena tykkäät Södergranista ja sitten aikuisena siirryt kypsempään/parempaan. Se on minusta sekä Edithiä että nuoria (tyttöjä) aliarvioivaa ja halveeraavaa. Mutta tämä on siis vain mun subjektiivinen kokemukseni, miten E.S.ää on esitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ei täällä ole mitään pitkien kommenttien kieltoja;)

      Minä olen lukenut aikaisemmin parikin kirjaa Edithin elämästä, mutta tämä on eniten mitä olen aavistellut/ajatellut/kuvitellut. Joskin on pakko myöntää, että pidin ja pidän myös Ernst Brunnerin kirjasta Edith, siitä, joka aiheutti aikamoisen kohun. Neljäs Edith -kirja tulee huomenna kirjastosta.

      Rahikainen on tutkijan viileä. Se on vain pakko kestää. Mitähän tutkija olisi sanonut Marilynin omista teksteistä kootuista kirjasta Välähdyksiä, sirpaleita etenkin kun Marilynillä oli vielä lukihäiriö...No, tätä lukiessa tiesi alkavansa lukea tutkijan tekstiä, joten sitä niin kuin viritti vähän itsensäkin toisin. Jos Rahikainen ei olisi yhtään oikonut mutkia, ehkä hän olisi likukunut kaltevalle pinnalle, sillä EIHÄN KUKAAN MEISTÄ OIKEASTI TIEDÄ, me vain yritämme koota ruukkua, persoonaa, jonka nimi oli Edith.

      Se oli melekein liian surullista! Ja sitten ne kaikki sikamaiset miesarvostelijat ja sitten äijä, joka ei tiennyt, että herrasmiehet vaikenevat!

      Kuka mies noin uskaltaa sanoa? Minä luin Edithiä tyttönä ja minä luen häntä sateenkaaren tuolle puolen. Mitä muuten miehet ymmärtävät Södergranin runoista. Muista ne kammottavat kriitikit, julmat kuin teilipyörä. Ihme ettei Edith tehnyt itsemurhaa.

      Runo on tunetila, Se on subjektiivinen kokemus. Kuin myös se tunne mikä meillä on 'omaan runoilijaamme'. Me saamme arvostaa 'omaa Edithiämme', kukaa ei voi päättää, miten me hänestä ajattelemme ja onneksi voimme tuoda mielipiteemme myös esiin.

      Minusta tässä kirjassa on paljon, josta puhuisin kanssasi kahden kesken mieluummin kuin jatkaisin tästä julkisesti...

      Kiitos ihanan pitkästä kommentistasi!

      Poista
  23. Oi, huomaa kyllä että ihana Edith lepattaa sinunkin sydämessäsi! Tämä elämäkerta oli todella rikas, runsas, antoisa ja tervetullut teos, mutta minulle ei aivan ongelmaton. Se on jäänyt mieleeni sisäisen keskustelun aktivoijana ja saanut paljonkin pohtimaan elämäkertakirjoittamista ja sen mahdollisuuksia ja rajoituksia. Edithiä taidan itsepintaisesti ajatella hieman haltiattaren kaltaisena olentona, jonka ympärillä väreilee loputon, salaperäinen taikakehrä... sellainen, ettei häntä voi koskaan aivan kokonaan selittää. Eihän ketään voi, mutta ei ainakaan häntä, hengetärtä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hän on siellä aina lepattanut! Se ei pääty ikinä. Minulle tuli myös jossain kohden vähän tukala olo, mutta kirja selittää minusta kuitekin Olssonin vetäytymistä. Sehän voisi olla sama tilanne tänäkin päivänä...Mutta siis järkytyin, miten häntä kohtelivat miehet.

      Juu, ei haltiatar, ei ollenkaan, vaan kuten sanot hengetär, mutta minusta myös punainen tuli. Hän halusi olla punainen ja palaa!

      Poista
  24. Ei, Ei Edithin runot olleet sairaan hourailuja, ne oli elettyä ja koettua, sitä, mikä piti huutaa julki. Toivotan sinut tervetulleeksi oman EDITH-postaukseni äärelle, Voit löytää siitä jotain yllättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, nuo ovatkin häntä ilmiesesti pelkäävien miesten väittämiä. Onneksi noituuslait eivät olleet enää olemassa Suomessa...

      Kiitos.

      Poista