maanantai 24. toukokuuta 2010

John Irving: Leski vuoden verran



Omistan kirjan Leski vuoden verran itselleni saadakseni sanoa: Voidakseen tulla kirjailijaksi, pitää elää Ruth Colen elämä!, ja siksi, että ehkä minä en olisi minä ilman tätä kirjaa, joka on rohkaissut minua kirjoittamaan ilman pidäkkeitä, ilman moraalin ja normien kahleita ja siksi, että: Amsterdam.

John Irvingin Leski vuoden verran (A Widow for One Year, Tammi 1998, suomennos Kristiina Rikman) teos on omistettu: Rakkauskertomus Janetille! Jo kirjan omistus paljastaa, että luvassa on John Irvingin mielipuolisten tapahtumien lisäksi romantiikkaa ja onhan sitä. Minun mielestäni tämä on Irvingin vaikuttavin, viehättävin ja romanttisin kirja. Irvingin runsaaseen tyyliin (ihmettelen usein millaiset aivot Irvingillä mahtaakaan olla…) kaikki kuitenkin tapahtuu monessa tasossa, mutta henkilöitä ei koskaan ole liikaa, joten lukija pysyy mukana huolimatta siitä, että kaikki mukana olevat henkilöt ovat vaikuttavia, ei vain yksi tai kaksi, vaan kaikki.

Tarinan yksinkertainen ingressi voisi mennä vaikka näin: Kirjailija Ted Colen perheeseen Long Islandille palkataan kirjailijan autonkuljettajaksi kesällä 1958 16-vuotias Eddie O’Hare, koska kuuluisa lastenkirjailija ryyppää melkein aina korttinsa ’kuivumaan’. Poika saapuu taloon, jonka kaikkien huoneiden kaikki seinät on päällystetty perheen auto-onnettomuudessa kuolleiden poikien valokuvilla. Vain Tedin työhuone on kuvaton. Perheessä on 4-vuotias tyttö Ruth, joka on ’tehty’ vain laastariksi vanhempien suruun. Vanhemmat ovat asumuserossa asuen kahta vierekkäistä taloa ja yöpaikkoja vaihdellaan tiuhaan, sillä Ruthista halutaan huolehtia kaikin tavoin. Kaikkien yrityksistä tai estelyistä huolimatta, tosin yrittääkö kukaan edes estellä..., kesästä ’58 alkaa draama, jolle ei löydy kirjallisuudessa vertaa, kun otetaan huomioon henkilökuvauksien tarkkuus, monitasoisuus, huumori, tragedia ja uskomaton, uskollinen rakkaustarina. Ja siis tämä on kaksinkertainen rakkauskertomus, sillä Marion ja Eddie sekä Ruth ja Harry...

Se että Ruth Colesta varttui arvostettu kirjailija ja kansainvälisesti menestynyt bestselleristi – harvinainen yhdistelmä – oli vähemmän merkillistä kuin se että hän ylimalkaan onnistui varttumaan aikuiseksi. Valokuvien komeat nuorukaiset olivat varastaneet suurimman osan hänen äitinsä kiintymyksestä, mutta äidin hylkimistäkin sietämättömämpää oli kasvaa vanhempien keskinäisessä kylmyydessä.

Ruthista tulee siis kirjailija. Ruthin kaikkia muita, paitsi omaa vaimoaan, ’häntivä’ alkoholisti-isä oli jo kuuluisa kirjailija, perheen äiti oli opiskellut yliopistossa aineita, joilla tähtäsi kirjailijaksi ja kaiken huipuksi perheeseen kesäksi palkattu 16-vuotias Eddie halusi tulla vain kirjailijaksi. Tätä päämäärää silmällä pitäen hän kuului koulunsa kirjallisuuslehden toimittajakuntaankin ja myös suostui kesätyöhön kuuluisan kirjailijan perheeseen. Kokematon Eddie ei vain tajunnut, mihin työhön oudot aivot omaava Ted oli hänet todellisuudessa palkannut.

Perheen äiti Marion on kaunotar. Viehkeä aikuinen nainen, joka kietoutuu mielellään pinkkiin kashmirvillatakkiinsa, eikä käytä rintaliivejä. On väistämätöntä, että oudossa kahden talon asumismuodossa tulee yö, jolloin nuoren miehen testosteronia pursuava Eddie ja aikuisen naisen nälän ja hellyyden omaava Marion kohtaavat. Eddie on kuudentoista, kun 39-vuotias Marion kuiskaa hänelle: ”Minä näytän sinulle mitä merkitsee täydellinen.”

Kysyin mieheltäni, joka luki tämän kirjan, mikä hänelle jäi päällimmäiseksi mieleen tästä erittäin monisyisestä kirjasta. Hän sanoi, että tapaus, jossa Ted yritti päästä eroon rouva Vaughnista. No, tässä Irving tuttuun tapaansa liehuttaa keskellä tragediaa huumorin hurjaa lippua, sillä moista näytöstä harva ohittaa ääneen nauramatta. Tedhän harrasti runsaasti naisia, paljon itseään nuorempia naisia, mutta mielellään äitejä. Hän aloitti suhteen pyytämällä äitiä ja lasta mallikseen. Lopulta mallina oli vain äiti ja lopullisissa kuvissa mallin sukuelimet oli kuvattu niin pornahtavasti, että heikompia hirvittää. Ted ei vain osannut laskea, että joku nainen saattaa olla suhteessa tosissaan ja tunnettuahan on, ettei mikään ylitä naisen raivoa. Tämä hauska, mutta uskalias kohtaus päättyy siihen, kun koko asujamiston kadut, suihkulähteet, talojen pihat ovat täynnä Tedin törkeitä piirustuksia rouva Vaughnin sukupuolielimistä ja rouvan puutarhuri tekee kuolemaa roikkuessaan pää alaspäin likusteriaidasta vailla toivoakaan avun saamisesta.

Ja samaan aikaan Marion kerää seiniltä kuolleiden poikiensa kuvia ja jättää tyttärelleen Ruthille vain yhden kuvan, iloisen kuvan, jossa Marion on pariisilaisessa hotellissa ja vielä vuoteessa nauraen iloisesti ja paksujen peitteiden alta näkyy kaksi lapsen jalkaa, kummankin kuolleen pojan yksi jalka. Marion pakkaa ja katoaa kodistaan ja perheensä elämästä 37 vuodeksi tuntemattomuuteen.


Minä pidän toiseksi eniten kirjan siitä kohtauksesta, jossa squashin mestaripelaaja Ruth Cole hakkaa mailalla murskaksi suuren kusipään ja juristin Scott Saundersin polven. Ruthin treeni ja lämmittely uima-altaalla ennen tapahtumaa ovat unohtumattomat. Kerrankin sikamies sai juuri mitä ansaitsi! Ja sen teki kirjailija Ruth Cole.

Myös Eddiestä oli tullut kirjailija, joten ennen pitkää Ruth ja Eddie tapaavat. Mutta Ruth kulkee omia polkujaan aina Amsterdamiin asti ja joutuu siellä rikoksen silminnäkijäksi tutustuen tätä kautta ylikonstaapeli Harry Hoekstraan, joka yli kaiken rakasti vuoteessa lukemista ja vähän ajan kuluttua myös Ruthia.

Harry oli valinnut Yeatsin runon Ruthin ja hänen vihkiäisiin. Ruth rakasti Harrya sen takia entistä enemmän. Runo kertoi köyhyydestä, ja köyhähän Harry (Ruthiin verrattuna) oli, ja hän luki runon yhtä jyrkästi kuin poliisi lukee rikolliselle tämän oikeudet:

Jos omistaisin taivaan kirjokankaat,
kudelmat kultavalot, hopeaiset
yön, aamun, hämäränkin sinivaatteet
himmeät ja tummat,
ne levittäisin alle jalkojesi:
vaan köyhänä on mulla unelmani vain,
ne levitän mä alle jalkojesi.
Siis: käy keveästi, unelmillain käyt.

Vain Eddie on yksin. Hän asuu asunnossa, jota tulevat ja menevät junat tärisyttävät. On kiitospäivän viikonlopun sunnuntai, vuoden kaikista sunnuntaista yksinäisin. Eddie odottaa viimeistä eli junaa 23.17 ja menee nukkumaan vasta sen jälkeen. Eddie seisoskelee kuistillaan kuunnellen jo loittonevaa junaa. Luoteistuuli toi jo mukanaan talven tuntua. Joku nainen lähestyi sumusta. Pimeässä ja sumussa nainen näytti iättömältä. Haluamatta pelästyttää naista Eddie sanoi: ”Anteeksi. Voinko auttaa?”

”Hei Eddie”, sanoi Marion. ”Kyllä, sinä voit varmasti auttaa. Minä olen miettinyt ikuisuudelta tuntuvan ajan, miten kovasti haluaisin sinun auttavan minua.”

Mistä he puhuivat kolmenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen? Mitä väliä sillä on! Vain sillä on väliä, että Eddie oli odottanut Marionia kaikki nuo vuodet.

Siis tämä kirja todistaa, että naisen elämä voi alkaa 76-vuotiaana! Kirjan paras kohta:

Kaksitoista yli kuuden junan jälkeen he rakastelivat hyvin varovasti ja nukkuivat taas sikeästi kunnes itään päin menevä juna toivotti heille aurinkoista, kylmää, kirkasta hyvää aamua kello 10.21.

16 kommenttia:

  1. Mahtava kirja, pitää lukea uudelleen. Kiitos muistutuksesta! Owen Meany on minulle ykkönen, mutta eipä tämä paljon jälkeen jää.

    VastaaPoista
  2. Hanna, kaikilla saa olla oamt ykkösensä;-) Luulen silti, että kirjailija Irving on hyvin, hyvin pidetty!

    Tiedätkö, pidän tummista kirjoista, mutta kuten tavallista, mestari Irving oli tavoittanut Ystäväni Owen Meanyyn jotakin, josta ahdistuin - oikeasti.

    VastaaPoista
  3. Nyt onkin hyvä aika nostaa Irving esille, kun ajattelee hänen vierailuaan Helsingissä (ja olen kadekadekade niille, jotta pääsevät hänet tapaamaan!). Leski vuoden verran on minulle rakas kahdesta syystä: Sain sen kavereiltani lahjaksi valmistuttani maisteriksi 1990-luvun lopulla ja toiseksi se on ainoa Irvingin kirja, jonka päähenkilö on nainen. Toki Irvingillä on aina hyvä, keskeisinä naishahmoja, mutta Ruth on poikkeus.

    Oma suosikkini on tietenkin "Kaikki isäni hotellit", mutta sitten osaa päättää, pitäisinkö eniten Garpin maailmasta, Oman elämänsä sankarista tai Leskestä vuoden verran.

    Irving on kyllä paras kirjailija hallitsemaan sydämeenkäyvän tarinan, loistavan kerronnan ja kaiken hulluuden, jopa ylilyönnit, erinomaisessa paketissa :)

    (Näin sut eilen Ihanassa pihassa. Olit ihanan luonteva! Ainoa miinus ohjelmalle siitä, että kaikki sen osaset on niin lyhyitä, vain muutama minuutti/kohde ja mainoskatkoa perään.)

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, nimeenomaan Ruth on ainoa nainen keskiössä,mutta miten rvingin miesten elämään naiset vaikuttavatkaan: valtavasti! Irving teki Ruthin kuitenkin niin uskottavan karismaattisesti, että jos tapaisin herra Kirjailijan, pyytäisin seuraavan kirjan päähenkilöksi naista. Hän oli peto kuvaaman Ruthia ja siitä tyylistä minä pidin. Vain Sandemose on yltänyt miehistä samaan.

    Lumiomena, minä en voi kertoa kaikkea siitä, miski Leski vuoden verran on minulle niin tärkeä, vain osan. Tai ehkä eräänä päivänä...

    (Yllätys: Olin itsekin tyytyväinen omaan luontevuuteni. Toisaalta: Piti kuvata mun puutarhaa, jossa 300 kasvia! Ohjelman formaatissa olisi hiukan parantamista...Ymmärrän, että he ovat hakeneet semmoista, joka kiinnostaisi mahdollisimman monia, mutta silti...)

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihanasti jälleen esittelit kirjan. Luin melkein hengittämättä koko kertomuksen ja tämäkin kirja olisi ehdottomasti luettavien listalla.
    Olen aivan hengästynyt ja sinä pidät minua vallassasi niin kauan kuin tekstiä riittää. Olet uskomaton!

    Ihanaista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ulla-Kristiina, miten sinun tekstisi hyväileekään mieltäni...Jaksan taas vaikka mitä, kun sain sinut hengästymään ja valtaani ja haluamaan lukea tämän kirjan♥

    Kiitos samoin sinulle, Ulla-Kristiina!

    VastaaPoista
  7. Tämä on tosiaan parastasi, Leena! Kaikessa aistii "hulluutesi" kirjailijaan. Ihanaa huomata se, sillä samaa minä olen tuntenut alusta asti Rilkeä kohtaan.

    Leski vuoden verran ON loistava kirja ja minäkin luen sen toistamiseen - osittain siksi, että kirjoitit siitä kuten kirjoitit! :)

    VastaaPoista
  8. Eve, hän on täällä tänään!,ja minä en ole Hesassa tänään! Elämä on.

    Sinähän olet niin rilkeläinen kuin olla ja voi, mutta huomaatko, myös John on lukenut Rilkeä!

    Minäkin luen tämän aina uudestaan...tunnen olevani sekä Marion että Ruth, mutta kuitenkin vielä enempi ehkä Ruth.

    VastaaPoista
  9. Olen huomannut, että monet tunnetut ja arvostetut kirjailijat siteeraavat hänen runojaan tai mietteitään omissa teoksissaan.
    Minusta se johtuu siitä, että löydettyään Rilken, kirjallinen ihminen ei voi ohittaa häntä.
    Jonkinlaisen jäljen hän jättää jokaiseen heistä ja he taas koskettavat tietoisesti tai tiedostamatta edelleen lukijoitaan.

    VastaaPoista
  10. Eve, ehkä se on se 'tassun jälki';-), joka sinuunkin jäi vai oliko peräti raapaisu.

    Rilken runoissa on erikoinen 'hengitys', kuulen sen...

    VastaaPoista
  11. No niin, nyt on luettu A Widow for One Year! Pidin kovasti. Loppu muistutti minua kirjaa Gabriel Garcia Marques Love in the Time of Cholera.. Irvingin viimeinen lause tässä kirjassa on kyllä parhaita mitä muistan lukemistani kirjoista, eikä tule unohtumaan ikinä ;-). Tiedän myös lähipiiristäni tapauksen jossa äiti tuli takaisin... 50v päästä... mutta se oli aika dramaattista ja johti vaikka mihin omituiseen sen perheen elämässä. Sen perusteella en suosisi yhdellekään äidille palaamista (enkä tyttäreille äidin kohtaamista) niin monen vuoden jälkeen. LOL.
    'Juna episodit' olivat mahtavia ja toivat myös minulle mieleen jotain menneisyydestä (olen nainen jolla on menneisyys ;-)). Pidin myös kuvauksesta miten tyhjässä talossa yöllä rauhoittavaa ääntä pitää pyykinkuivaaja ja astianpesukone. Siitä pidän itsekin. Laitan ne mielellään öisin pyörimään ja nukahdan siihen turvalliseen tunteeseen että miten ihana olla kotona ja koneet pyörii ja 'tilanne hallinnassa'. Varsinkin matkojen jälkeen tai milloin nukun yksin kotona se on aivan huippua. (Hullulla on halvat huvit. :-D)
    Nyt olen lukenut kolme Irvingiä,
    Garp, Twisted River ja Widow...
    Mitä kahta (ja vain kahta, palataan asiaan myöhemmin jos tarvitsen neuvoa enempään jatkossa) Irvingiä suosittelisit Leena minulle seuraavaksi, siis seuraavaan Amazonin tilaukseen joskus tulevaisuudessa?

    Voi ihanaa että täältä löytyy Even kommentit tähän kirjaan!

    VastaaPoista
  12. Minustakin kirjan loppu oli aivan uniikki. Siitä pidin eritysesti ja siitä, kun Ruth murskasi sen kusipään polven sillä kössimailalla. Ja niistä valokuvien katsomisista ja Amsterdam rakastumisesta. Niin paljosta.

    Minäkin pidän siitä, kun koneet lempeästi hurisevat kodissani. Eniten pidän siitä, kun koiran kynnet napsuvat lattiaan hänen vaihtaessaan vuodetta...

    Lue The Cider House Rules (Oman elämänsä sankari) ja Until I find you (Kunnes löydän sinut). Viime mainittu saattaa tuntua aluksi oudolta, koska liikutaan tatuointipiireissä, mutta tässä kirjassa on maailmankaikkeuden parhaat sitaatit, joita olen useasti julkistanut blogissani ja lopulta tarinakin vie mukanaan. Ensi mainitusta on tehty myös hyvä elokuva.

    Minäkin olen nainen, jolla on menneisyys;-)

    Kiva, että jaksoit kommentoida!

    VastaaPoista
  13. Joo, loppu on uniikki, samoin kuin Love in the Time of Cholera'n loppu on uniikki ja tähän asti olen pitänyt sen kirjan loppua parhaana mahdollisena lukemistani. Nyt en osaa päättää kumpi näistä on parempi. Molemmat yhtä parhaita yhtä aikaa!
    Kiitos neuvosta. Nuo menee sitten seuraavaan Amazonin tilaukseen, koska vanhoja Irvingejä englanniksi en pysty täältä löytämään.
    Minäkin muistan miten ihanaa oli koiran kynnet yöllä lattialla vaihtaessaan nukkumapaikkaa, mutta siitä on jo yli 8v... Tai se miten koira puisteli itseään yöllä .. ja tietenkin A sound like somebody not trying to make a sound.. :-)

    VastaaPoista
  14. Just toi!: A sound like somebody not trying to make a sound. Se on yksi yön äänistä.

    Rakkautta koleran aikaan oli hyvä kirjana, mutta elokuvana ääretön pettymys, vaikka miespääosassa oli Javier Bardeem. Siinä oli joku kolkko naisnäyttelijä, joka täysin pilasi jopa sen ihastuttavan rakastelun, kun he viimeinkin saivat toisensa.

    VastaaPoista