sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Prologi


Kiinalaiset lyhdyt syttyvät, savukkeiden ja parfyymien tuoksu sekoittuu kesäiltaan, naisten pitkät helmet tarttuvat miesten puvun nappeihin, samppanjalaseja kannetaan, Emmeline tanssii shimmyä pinkissä puvussaan, naurua, puhetta, yö pimenee, sumu nousee järveltä…

Kate Mortonin Paluu Rivertoniin (The House at Riverton, Bazar 2011, suomennos Helinä Kangas) on niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Alussa sain tuntuman, jossa pientä kliseemäisyyttä, paljon ennalta-arvattavuutta ja liikaa kepeyttä. Lopulta paikkansa piti vain ennalta-arvattavuus, jossa olen valitettavan hyvä. Se ei kuitenkaan lopulta haitannut lukukokemusta ollenkaan, vaan päinvastoin saatoin antaa kaiken keskittymiseni itse henkilöille ja heidän keskinäisille suhteilleen, joka syvensi tarinan makua niin, että olin välillä Hannah, välillä Grace, mutta en kuitenkaan Emmeline, ehkä sitten Robin Hunter…


Tarinan kertojana toimii hoivakodissa asuva Rivertonin kartanon entinen palvelija Grace Reeves. On vuosi 1999 ja Grace on saanut kirjeen nuorelta ohjaajalta Ursula Ryanilta, joka haluaa tehdä elokuvan Rivertonin elämästä ja siellä sattuneesta tragediasta ajalta, jolloin Grace palveli kartanossa. Hän pyytää Gracelta tapaamista asian tiimoilta ja näin vanha nainen lähtee vielä kerran Rivertoniin sekä muistellen että lopulta aivan konkreettisesti. Hän kohtaa uudelleen Hannahin, Emmelinen ja Davidin sekä heidän Leikkinsä, jota ei ollut ilman heitä kolmea. Grace näkee jälleen kulisseihin tehdyn lasten huoneen ja muistaa, miten hän näki sen ensi kerran saapuessaan Rivertoniin vuonna 1914:

Voin kuvailla huoneen, mutta pelkään että mikään kuvaus ei pysty välittämään sitä merkillistä viehätystä, jota se minussa herätti. Huone oli suorakaiteenmuotoinen, suuri ja synkkä, ja siitä henki arvokkuutta, jossa oli hienoinen laiminlyönnin tuntu. Siinä aisti luopumista, ikivanhan tarinan taikaa. Kuin se olisi nukkunut satavuotiasta unta. Ilma oli raskasta, paksua, kylmää ja pysähtynyttä, ja takan vieressä olevassa nukkekodissa päivällispöytä oli katettu juhlavieraille, jotka eivät koskaan saapuisi.

Grace saapuu kartanoon aikana, jolloin varakkaimmissa piireissä elettiin kahden kerroksen väkenä ja palvelijat saivat olla kiitollisia, että saivat palvella hienoa perhettä antaen näille viidestätoista punnasta vuodessa kaiken lojaalisuutensa ja jopa kiintymyksensä! Tyytyväinen palvelusväki oli kuitenkin myös palveltaville tärkeä asia ja omista pidettiin huolta. Palvelusväessä itsessään oli myös arvojärjestyksensä, omanarvontuntonsa ja keskinäinen kiintymyksensä, josta parhaassa tapauksessa nuori tyttö sai kodillista hoivaa vastineena ahkeruudesta ja uskollisuudesta.

Paluu Rivertoniin on brittiläistä tapainkuvausta ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta ennen kaikkea sotien väliseltä ajalta. Se on siskokirjakin, mutta se on myös elämää suurempaa rakkausdraamaa kerrottuna vanhan Gracen äänellä. Tästä tuli heti mieleeni vanha nainen Richard Masonin Muistojen huoneissa sekä vanha, invalidisoitunut balettitanssija Bolšoin perhosessa. Nämä kolme iäkästä naista, Joan, Nina ja Grace, kertovat muistojensa tarinaa, joka aukeaa utuisena, mutta hurmaavana muistojen viuhkana, menneeltä maailmalta tuoksahtavana, hieman surumielisenä, mutta ehdottomasti vaikuttavana, suorastaan järisyttävänä.

Gracen tarina kantaa sekä rakkautta, aikalaiskuvausta, valheita kuin myös murhaa, joten mistään tyhjänpäiväisen kepeästä ei ole kysymys. Kate Morton antaa Gracelle äänen, joka miellyttää, tempaa otteeseensa, vie liki, niin että tunnet puuterin tuoksun, silmät häikäistyvät auringon kilosta suihkulähteen vedestä, katsot Hannahia silmiin ja näet käsittämätöntä surumielisyyttä vilkkaassa, uskaliaassa nuoressa naisessa…Ja sitten oli se leikki, joka vaatii aina kolme. Leikki, jossa

kolmion kaksi pistettä, joita kolmas ei sitonut yhteen, olivat etääntyneet yhä kauemmaksi toisistaan. Kuminauha oli venynyt äärimmilleen. Se pongahti takaisin kasaan. Kaksi pistettä palasi voimalla…Aika pysähtyi.

Paluu Rivertoniin kirjan kansi on täydellinen! Sitä on myös Mortonin tarina. Hän saattaa Gracen Rivertoniin kolmasti: ensin 1914, sitten tulevat Lontoon vuodet ja paluu Rivertoniin 1924 sekä vielä kerran 1999, vähän ennen kuin Grace lopullisesti sulkee silmänsä eräs tietty seepianvärinen valokuva verkkokalvoillaan. Hänellä on nyt hyvä olla, sillä salaisuus, jota hän on kantanut kymmeniä vuosia, on ojennettu tyttären pojalle, tulevan kirjan kirjoittajalle.

Minulla on monta syytä pitää tästä kirjasta, ja uskon, että oleellinen on kerrottu, mutta salaisuudet säästän lukijoiden itse avattaviksi. Henkilökohtaisesti olen aina tuntenut kuuluvani sotien väliseen aikakauteen, missä on henkinen kotini, kuten kirjoitin jo Hurmion tyttärissä, jossa tein vaikka mitä villiä... Pidän historiasta, surumielisyydestä, tummasta, vaikeasta, rankasta, romanttisestakin. Paluu Rivertoniin edustaa tasokasta lukuromaaniheimoa, jossa goottilaista tummuutta: Menneisyys palaa riivaamaan nykyisyyttä, suvun salaisuuksien painolasti, torjutun nouseminen pintaan, riivattu talo, naisten eristäminen yhteiskunnallisesta toiminnasta ja päätöksenteosta, salaperäinen ja näkymätön, tunnustuksellinen kerronta ja toisiinsa upotetut tarinat…Näissä kaikissa Morton on kuin mestaripelaaja kotikentällään ja nautinto on lukijan!

Epilogi

Vanhan suihkulähteen luona liikkuu joku. Ikaros ja kolme merenneitoa näkevät hopeisen silkkileningin hohteen. Surumieliset tähdet hyväilevät naisen valkeaa ihoa, joka kuunvalossa maagisesti yhtyy leningin hopeaan. Nainen kumartuu lähteen ylle ja ojentaa kätensä tavoittamaan viimeistä heijastusta vedestä juuri ennen kuin pimeys laskeutuu…

*****

Paluu Rivertoniin - Kate Morton

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Irene  Satun luetut  Sanna Aletheia  Krista Miia Jaana, Kaisa Reetta,  Norkku Karoliina Maria Sonja  Katja/Lumiomena  ja Hurja Hassu Lukija

26 kommenttia:

  1. jännittävää. taidanpa pitää mielessä kun kirjastoon ensi kerran menen :D epilogi on valloittava :D

    VastaaPoista
  2. Akiss, jos jotain kirjaa sinulle suosittelen niin tätä!

    Ja kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä kirjoituksesta, Leena! Tämä vain vahvisti ajatusta, että tämä on minun kirjani.

    VastaaPoista
  4. Susa, totisesti suosittelen! Ja kirja on noin 600 sivua, mutta sen ei olisi suonut loppuvan...Varaa aikaa nauttia.

    Ja ole hyvä!

    VastaaPoista
  5. No tässä taas kirja jonka haluaisin lukea! Kiitos Leena vinkistä:)

    VastaaPoista
  6. Jael, ole hyvä. Luultavasti tykkäisit lukea tämän englanniksi...I suppose.

    VastaaPoista
  7. Ai tämän tiiliskiven parissa sinä olit ;) Minulla yhä odottaa hyllyssä, mutta tartun kyllä tähän tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista
  8. Tämä olikin sinun kirjasi. :)

    Minä odotin tältä enemmän ja suuret odotukseni tavallaan eivät yltäneet sinne, minne toivoin. Pidin kyllä kirjasta (ihan neljän tähden verran eli paljon, paljon!): pidin sen peribrittiläisyydestä, tapakuvauksesta ja ajankuvasta, luokkayhteiskunnan kuvailusta, Gracen henkilöhahmosta. Mutta petyin kirjan ennalta-arvattavuuteen ja liian elokuvakäsikirjoitusmaiseen kerrontaan.

    Jotain taikaa kirjassa kuitenkin oli, koska kirja on edelleen voimakkaana mielessäni, vaikka luin sen jo huhtikuussa.

    <3

    VastaaPoista
  9. Susa, tämä odotti minullakin kauan, sillä minulla oli MT:n jälkeen vähän ennakkoluuloja, jotka onneksi voitin. Tämä vie aikaa, mutta tästä nauttii, jos antautuu Gracen kerronalle. Minä tein sen!

    ***

    Minä olen niin filmillinen (cinemaattinen;-), että juuri elokuvamaisuus oli yksi syy, miksi tämä kiehtoi minua. Olen hyvin visuaalinen ja näin kaiken koko ajan kuin filminä.

    Minulla oli alussa pelkoa 'hömpästä', mutta ne kaikki katosivat ja oikeastaan tämä on todellakin vähintäin ne sun neljä pistettä. Jos minä pisteyttäisin, niin tämä olisi 4+.

    Etkö missään vaiheessa ajatellut: 'Tämä on juuri Leenan kirja...' Tässä on elementtejä kaikista mainitsemistani kirjoista sekä sitten sitä omaa brittiläisyyttä.

    Tässä on kuun taikaa, suruperhosten siipipölyä, intohimoa...

    VastaaPoista
  10. Leena!

    Hienosti esitelty kirja, tekee mieleni lukea..;)

    Oikein kivaa alkuviikkoa sinulle, Leena IhaNainen<3

    VastaaPoista
  11. Kuvasit kiehtovasti kirjan tunnelmaa. Kirja kyllä kiinnostaa ihan senkin takia, että blogiarviot ovat olleet vähän ristiriitaisia. Siihen vielä päälle brittiläisyys ja aikakausi. niin syitä lukemiseen on jo aika lailla.

    VastaaPoista
  12. Aili!

    Mitäs jos ottaisit tämän kirjastosta lukuun. Lukisit ajalla ja nauttien. Minusta tuntuu, että pitäisit. Tässä on hurmaavaa vanhanaikaisuutta yms.

    Ja kiitos ja kiitos samoin sinulle, Sinä Havutar Hyvä Emäntä!

    ***

    Liisa, minulla tämä on ollut kauan, sillä velloin jossain oudossa pidäkkeellisyydessä eli ennakkoluulossa. Tämä kirja oli paljon, paljon parempi, kiinnostavampi ja tyylikkäämpi kuin uskoinkaan. Try it!

    Ja kiitos!

    VastaaPoista
  13. No johan jotain, onpa tämä kirja nyt tapetilla, tänään kaksi arviota ja itse sain kirjan juuri luettua muutama päivä sitten, mutta en ole vielä kirjasta saanut kirjoitettua. Katsotaan nyt mitä teen, kirjoitanko ollenkaan, sillä kirja on tullut niin monipuolisesti esitetyksi eri blogeissa, että luulen ,että ihmisillä alkaa olemaan kirjasta hyvä kuva. Toisaalta blogi on samalla lukupäiväkirjani, että pitäsi ehkä jokin rivi laittaa ylös.

    Sinun tekstisä huokuu se, että pidit kirjasta, sitä oli mukava lukea.

    VastaaPoista
  14. Leena, ihanaa että sait nauttia tästä; minun kirjani tämä ei ihan ollut :/, vaikka tässä olikin paljon asioita joista pidin. Siteeraan sinua, kun sanoit Saralle, että hänen arvionsa Lessingin Kesä ennen pimeää -romaanista kuulostaa kiehtovalta, mutta jos/kun lukisi itse kirjan... Eli minusta tämä esittelysi oli kauniimpi kuin Mortonin kirja... <3

    Olet dekkarinlukijana parkkiintuneempi kuin minä; Mortonin kirja ei toki ole dekkari mutta se murha; liikaa kierroksia minulle! Olen vähäeleisemmän kerronnan ystävä. Toki gotiikkaan kuuluvat jonkinsortin ylilyönnit juonessa.

    Minusta melkein parasta Mortonin kirjassa oli jälkisanat, joissa hän esitteli noita mainitsemiasi goottilaisia teemoja; lukisin mielelläni Mortonilta tutkimuskirjallisuutta aiheesta ja sainkin paljon lukuvinkkejä tuosta jälkikirjoituksesta.

    Kiitos linkityksestä, linkitin takaisin <3

    VastaaPoista
  15. Luin tämän hetki sitten, mutta odotukset olivat paljon suuremmat kuin mitä anniksi jäi. Henkilöhahmoihin olisin toivonut lisää syvyyttä ja ennalta-arvattavuus vaivasi alkumetreiltä lähtien. Kirja oli kuitenkin sujuvasti kirjoitettu ja voin kuvitella jatkossakin lukevani Mortonilta jotain.

    VastaaPoista
  16. Jaana, minulla oli kauheat epäilykset, jotka voit lukea Karoliinan blogista tämän kirjan kohdalta. Olin jättää lukematta, sillä nyt on niin kiireinen aika monien asioiden summana, että en tuhlaa aikaani kirjoihin, jotka eivät anna minulle jotakin. Nyt kävi kuitenkin näin ja kiitos sen,että Karoliina kehoitti jatkamaan;-) Hän on minun mieelestäni yhtä suorasanainen kuin minäkin, joten pakko oli uskoa!

    Tuosta asiasta, että kirja on tuotu esiin jo niin monasti, olen ite ollut aika vaivautunut eli ei ole kiva tehdä kirjaa vaikka kymmenentenä. Siinä alkaa jo ajatella lukijoitakin, että mitä ihmettä he tästä saavat. Toisaalta kirjat, jotka jakavat mielipiteitä, voivat tarjota lukijalle mahdollisuuden: Toisen kärsimys voi olla toisen helmi.

    Minä en halua tarjota kirjakidutuksia vaan kirjaelämyksiä ja siksi muutama kirja on jäänyt tekemättä ja jää vastakin. Toisaalta kirja, joka tarjoaa minullekin kuitenkin jollakin tasolla jotain, vaikka myös ei ihan helmi olekaan, tulee tehdyksi. Tein jopa blogien suosikin Käännöksiä, joka minulle ei ollut helmi ollenkaan, mutta oli siinä ehkä silti jotain antia.

    Tämä blogi on minullekin lukupäiväkirja ja mieheni varmuustallentaa kaiken aika-ajoin. Se että mihin tulen tätä käyttämään on vielä vain haahuilua.

    Kiitos, että oli mukava lukea ja onnittelut nimipäivän johdosta!

    Minullakin on toisen nimeni nimipäivä, mutta en sitä mainitse, sillä niin paljon kuin pidän ensimmäisestä nimestäni, yhtä vähän pidän toisestani. Voisin vaihtaa sen Lumiksi, mutta kun olenkin ajatellut Lumista virallista sukunimeä, jos ja kun.

    VastaaPoista
  17. Maria, minä itsekin hämmästelen;-)

    Alan vasta nyt vihdoin tajuta, miten herkkä olet. lenkohan kertaakaan sinulle mitään soraan suositellut...tässä nimittäin alkaa vähitellen tajuta toisten rajoja...

    Minulle se tragedia siinä ei ollut itse tekona niin rankka, kuin syyt, jotka siihen johtivat. Siis olen tosiaankin tottunut dekkarien lukija ja tuo kirjan kova kohta oli minulle lukijana vain plussaa eli lisäsi kiinnostusta. Pelksäisn alussa,e ttä tämä on liian lälläriä minun makuuni, mutta kaikkea kanssa.

    Jälkisanat olivat kirjan bonusta. Pidänkin kirjoista joissa on erittäin painavat ja antavat alku- tai jälkisanat. Alkusanoistaan helmi on Hannu Mäkelän kirja L. Onerva Liekkisydän. Morton tosiaankin lisäsi kiinnostusta, josta voi jatkaa eteenpäin, melkein mihin asti vain.

    Kiitos, että mielestäsi ylitin Mortonin!

    Maria, miten minulle tulee mieleen, että voisit lukea Ovalden Mitä tiedät Vera Candidasta...

    VastaaPoista
  18. Petriina, minulla oli hankalaa vain lähdössä, mutta onneksi jatkoin, sillä minulla tämä vertautuu Muistojen huoneisiin sekä Bolšsoin perhoseen, mikä on jo aika paljon sanottu/koettu. Olen yleensä hyvin pettynyt ennalta-arvattavuuteen, mutta tässä kirjassa 'se jokin muu' oli silta ylitse tuon pettymyksen.

    Odotan arviotasi!

    VastaaPoista
  19. Leena, sainkin tuon Vera Candidan napattua kirjaston hyllystä mutta joku varasi sen heti joten jouduin palauttamaan sen kahden viikon laina-ajan jälkeen, muutaman sivun lukeneena :(. No, myöhemmin sitten...

    Olen kieltämättä aika nössö; dekkareistakin menevät lähinnä Christiet, P. D. Jamesista pidän mutta hänen romaaninsa ovat melkein liian pelottavia :D. Rivertonkin oli aika hyytävä välillä, mutta goottilainen kauhu ei haittaa minua, vaan kiehtoo - sen sijaan verenroiske ja se, että eräs olisi ollut valmis tappaamaan erään...

    Oikeasti rankkoja kirjoja, kuten McEwanin Sementtipuutarha, en sitten uskalla lukea ollenkaan, vaikka uskon että on todella hyvä!

    Ihanaa alkavaa viikkoa, Leena!

    VastaaPoista
  20. Maria, onneksi Veran lukee tuossa ajassa.

    Christie ja P.D. James ovat suosikkejani, mutta viime mainittu on laimentunut korkean iän myötä. Olen jopa parhaisiin Jamesin kirjoihin käynyt hakemassa signeeraukset, kun Dame oli Helsingissä.

    Niin, se kohtaus oli rakennettu elokuvallisesti ja kuin siis filmin kässäriksi. Samoin oli laita Alfredin kosinnan.

    Jätä Sementtipuutarha väliin;-) Minusta Vieraan turva on rankempi.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kiehtovasti kirjoitettuja ajatuksia ja arvioita! Kyseinen kirja odotteleekin hyllyssä, varmaan luenkin sen piakkoin. :)

    VastaaPoista
  22. Elegia, kiitos!

    Jos sinä nyt luet sen ja kirjoitat arvion, vinkkaa minulle ellen huomaa...Katso mitä määrää blogeja yritän seurata;-)

    VastaaPoista
  23. Ihanaa, että tykkäsit tästä näin paljon! Niin minäkin, vaikka samalla tavalla alussa mietin, onko kirja makuuni liian viihteellinen ja naiivi. Sitten kun osasin ottaa kirjan genrensä edustajana, eli viihdyttävänä, ennalta-arvattavana ja dramaattisena, pystyin heittäytymään mukaan tarinaan ja ajankuvaukseen, jotka olivat mielestäni loistavat tässä teoksessa.

    Kiva, kun sain sinut jatkamaan kirjan loppuun. <3

    VastaaPoista
  24. Karoliina, kiitos, että sait minut jatkamaan, sillä tällä kertaa sivuja olisi saanut olla vaikka tuhat!

    Tämä on niin mukaansa vievä, että toivoisin monien löytävän kirjan.

    Viihteen aatelia!

    VastaaPoista
  25. Uskomattoman hieno kansikuva tässä kirjassa. Pitää käydä haistelemassa kirjaa kaupassa =)

    VastaaPoista
  26. Eikö vain!

    Birgitta, hanki tämä kirja nyt: Saat monta sulosen haikeaa ja dramaattistakin lukuhetkeä syksyn illoille. Takuulla pidät!

    VastaaPoista