keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Karin Slaughter: Kahlittu


Sara ei ollut koskaan täysin ymmärtänyt Willin ja Angien kieroutunutta suhdetta. Hän oli oppinut hyväksymään sen yhtenä niistä asioista, joita sieti, kun oli rakastunut johonkuhun, kuten sen, ettei toinen suostunut syömään kasviksia tai että toinen ei huomannut  lainkaan vessapaperirullan olevan lopussa. Angie oli addiktio. Angie oli tauti.

Yhdysvaltalaiskirjailija Karin Slaughterin Kahlittu (The Kept Woman, HarperCrime, suomennos Päivi Paju) jatkaa vahvana suosittua psykologista Will Trent&Sara Linton –sarjaa, niin väkevänä jälleen kerran, että olen putomassa samaan raivoon Angie Polaskia kohtaan, missä Sara Linton velloi Näkymättömässä Lena Adamsin takia. Pakko muistuttaa itselleen, että on lukemassa kirjailijaa, jota en alunperin edes aikonut ikinä lukea! Kauan sitten vakuutin dekkarihullulle ystävälleni, että en ikinä lue niin partakoneen terällä kirjoitettua, mitä on Slaughterin jälki. Never say never! Minusta tuli pakkoluettamisen jälkeen ihan myyty ja se tapahtui Triptyykin jälkeen: Siitä alkoi siirtymä, jossa menetysdekkaristin hahmot tulivat iholle ja kauheat rikokset kulkivat sujuvasti siinä sivussa ja tulin janoiseksi Slaughterista halusin tai en. Nyt vain haluan!

Tuskin kukaan voi kieltää Karin Slaughterin asemaa koko maailman dekkarikuningattarena! Yli 35 miljoonaa myytyä kirjaa ja minä olen ensimmäisenä sanomassa saman kuin The Denver Post Slaughterin trilleristä Yli rajan: ”Slaughterin paras kirja, josta uudet lukijat voivat vaikeuksitta aloittaa.” Edelleen samaa mieltä, sillä Yli rajan kertaa taidokkaasti sekä Grount County –sarjan että Atlanta –sarjan kutoen yhteen Sara Lintonin ja Will Trentin vaiheet piinalla, jossa tarina vierii mielen sisään vereen kastettuna filminauhana...

Uskallan nyt sanoa, että minulle Slaughterin Yli rajan (Fallen) on paras dekkari ikinä! Siinä Georgian etsivätoimiston minikokoinen dynamiittipanos Amanda Wagner sähisee, raivoaa ja huolehtii tavalla, jossa hänen parhaan ystävänsä Evelynin tytär Faith Mitchell  saa kyytiä hallitsemattomasti sikiävänä paksuna diabeetikkona, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä mitään sekä Faithin etsiväpari Will Trent vähä-älyisenä, raivohulluna dyslektikkona. Ja Evelynin yli 80-vuotias naapuri Roz Levy ei olekaan pipareita leipova kiltti mummeli vaan...

Kahlitussa ei ole Kivun jäljet sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeyttä, ei Triptyykin varakasta, varjossa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä, ei Näkymättömän julman paljastavaa kohdevaloa käännettynä suoraan järkevänä ja hyvänä pitämäämme lastenlääkäri Sara Lintoniin, mutta Kahlitussa on avainromaanin tatuointi, jota ei poisteta edes ihonsiirrolla!

Kahlitun jälkeen tiedän Angie Polaskin maan, sen mistä hän on todella tullut. Tiedän myös, että Angie on Willin krooninen sairaus, vakava sellainen. Tiedän muutakin, jotain joka liittyy Saraan...Loistavan trillerin nimi Kahlittu on mitä osuvin ja upea kirjan kansikin kertoo tarinaa, josta ei liene pääsyä vapauteen, sillä kahleet ovat ihon arvissa, mielen pimeimmissä huoneissa, siinä kaikessa, miksi Polaskin hillittömyys sekä itkettää että raivostuttaa.

Kahlitun murha on erityisen kohtalokas Georgian etsivätoimistolle, sillä hylätyltä rakennustyömaalta löytyy entisen polisiin ruumis ja jäljet alkavat viitata toiseenkin uhriin. Koko tapausvyyhti koskettaa ihan henkilökohtaisesti ja äärimmäisen uhkaavasti Angie Polaskia, jolloin se tietenkin on kuin bensaa liekkeihin Will Trentille, vaikka olemus onkin kuin ikijäätä. Vaarallista sellaista.

Häntä odottamassa oli aina ollut poika, joka odotti häneltä jotain. Poika, joka ikävöi häntä ja joka vihasi häntä. Niin oli ollut niin kauan kuin hän muisti. Kymmenvuotiaana: Dale Harding tarjoutui antamaan aterian vastineeksi hänen suustaan. Viisitoistavuotiaana: sijaisisä, joka piti viiltelemisestä. Kaksikymmentäkolmevuotiaana: sotilas, joka...Kolmekymmentäneljävuotiaana poliisi, joka...Kolmekymmentäseitsemänvuotiaana: toinen poliisi, joka sai hänet uskomaan, että tämä rakastaisi häntä ikuisesti.

Ikuisuus ei koskaan ollut niin pitkä kuin sen kuvitteli olevan.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Mai/Kirjasähkökäyrä

*****

18 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus aina upeasta Slaughterista!! Tämä on nimenomaan avainromaani ja selkeyttää monia asioita. Loppuratkaisu jätti kihelmöivän tunteen...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos ja kiitos samoin! Nyt tiedämme Angiesta paljon enemmän...Sama täällä: Jano vain kasvaa.

      Kerro minulle: Missä on Lena Adams? Olenko unohtanut jotakin?

      <3

      Poista
    2. Et ole, Lena on vain kadonnut, mutta ehkä kuulemme hänestä vielä. Pidetään peukkuja <3

      Poista
    3. Annika, ehkä saamme kuulla hänestä myöhemmin.

      Poista
  2. Pitänee siis aloittaa oma Slaughteriin tutustuminen tuosta Yli rajan -kirjasta! Itsekin olin nyt pikkuhiljaa lämmennyt tällaisille kuvailemillesi veitsen partakoneen terällä kirjoitetulle. Ja niin vetovoimaisesti kirjoitat näistä, että pakko se on kokeilla. En usko, että petyn! -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, aloita juuri siitä! Minä kammosin ennen näitä, mutta muutama dekkaristi on nyt vienyt niin mukanaan, siis näistä hurjemmista...,mutta ei tässä ole sellaista kidutusmässäilyä, jota en kestä. Murhia ja ihmissuhdedraamaa vetävällä tyylillä. Yli rajan sain jopa nauraa...Et pety!

      Poista
  3. Jos näin kehut niin tämän on pakko olla todella hyvä dekkari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, olen jo kauan lukenut kaikki Slaughterit, paitsi en tätä ennen ilmestynyttä, joka ei ole näitä Sara Linton&Will Trent -sarjoja, vaan ihan oma kirjansa. Siis kaikki SARJAT olen Karinilta lukenut ja pitänyt paljon. Sinäkin pitäisit:)

      Poista
  4. Slaughterin kirjat ovat aivan huippuja. Sara Linton ja Will Trent ovat ihana pari. Tosin aikaisempi mieskin oli. En spoilaa hänestä, mutta vieläkin kaipailen. Angie, Angie...todellinen draamakuningatar!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, täysin samaa mieltä! Minäkin odotan, että he saisivat mahdollisuuden. Kerroin tässä tuskin mitään juonesta, kukaan ei voi ikinä aavistaa: seuraavaa kirjaa jo odotan, jäi sellaiseen kohtaan, että...! Angie saa olla, mutta jättäisi nyt Willin rauhaan. Aina kun Wilillä menee Saran kanssa hyvin, hilitön draamakuningatar tekee jotain uskomatonta.

      Poista
    2. Draamakuningattaren katoamista toivon minäkin. Sara ja Will <3

      Poista
    3. Annika, juuri niin: Sara&Will<3

      Poista
  5. Kirjailija on nimenä tuttu, olen lukenut kauan sitten ja nyt keväällä Kaunokaiset. Kahlittu majailee lukupinossani. H & C tuntu kääntävän näitä ahkerammin. Kansi ainakin on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, minulta jotenkin jäi Kaunokaiset väliin, ehkä oudon kesäni takia tai sitten kustantamon vaihdon. Onneksi se ei ole Sara Linton&Will Trent -sarjaa:) Kansi voi olla ehkä upein, mitä olen dekkarissa nähnyt. Toinen vaikuttava on vanhemmassa eli Minette Waltersin Kuvanveistäjässä. Tämä on osoitus, että jännitysromaanin kannen ei tarvitse olla tummanpuhuva. Lue ihmeessä Kahlittu. Minä luen nyt kirjaa, jota aion suositella myöhemmin sinulle ja ihan syystä:)

      Poista
  6. Tässä jo vakavasti harkittee kaikkien Karin Slaughterin teosten hommaamista omaan hyllyyn. Nää vaan on niin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, suosittelen! Minä oikein kerään Slaughteria:)

      <3

      Poista
  7. Menossa juuri, kesken Kaikki muut olen varmaan jo lukenutkin.

    VastaaPoista